QUE SERA, SERA - OSA 2 (CATANIA)

Jo saavuttuani Catanian 5 Balconi B&B-majoitukseen edellisenä iltana, oli paikan emäntä kysynyt minulta milloin haluan syödä aamiaista. Kunkin neljän huoneen aamiaisajan hän sitten kirjoitti liitutauluun keittiön oven viereen. Nyt toisen matkapäivän aamuna istun aamiaispöydässä ja syön minulle henkilökohtaisesti toiveideni mukaan laitettua aamiaista. Tai ei ihan puhtaasti minun toiveideni mukaista, vaan emännän ehdotusten pohjalta laitettua aamiaista. Olen kerrankin B&B-paikassa, joka on muutakin kuin vain se ensimmäinen B… Yleensä se jää siihen petiin, mutta breakfastista ei ole tietoakaan. Tämä aamiainen on uskoakseni sellainen melko tavallinen sisilialainen aamiainen ja se maistuu minulle oikein hyvin. Aamiaista syödessäni ehdin myös jutella emännän kanssa päivän suunnitelmistani ja myöhemmin seuraan liittyy vielä puolalainen nuorempi pariskunta, joka on ollut jo useamman päivän Cataniassa ja on lähdössä tänään kotiin. Yritän kalastella heiltä hyviä vinkkejä näkemisen arvoisista paikoista, mutta päätän lopulta kuitenkin pysyttäytyä enimmäkseen niissä, jotka paikan emäntä oli minulle kartalta näyttänyt.

Olen yleensä ollut hyvin perinpohjainen matkustelija ja olen yleensä jo kotona tutustunut melko tarkkaan paikkaan, jonne olen menossa. Olen katsellut karttaa. Olen ottanut selvää tärkeimmistä nähtävyyksistä. Olen ottanut selvää liikkumisesta jalan ja julkisilla kulkuvälineillä. Olen tarvittaessa lukenut myös paikallisesta historiasta, kulttuurista ja tavoista. Tällä kerralla olen kuitenkin lähtenyt melko lailla soitellen sotaan… Selailin kyllä paikkoja nettisivuilla ja googlen kartoilla, katselin pari youtube-videota ja lainasin kirjastosta jopa Sisilian matkaoppaan, vaikka se jäikin lopulta lukematta. Nyt siis otan ihan tyytyväisenä vastaan kaikki emännän antamat vinkit ja erittäin tyytyväinen olen myös paperikartasta, jonka hän minulle antaa [näiden päivien aikana tulen vielä moneen kertaan toteamaan, että vanhanaikainen paperikartta on monin verroin parempi kuin pikkuruinen googlen kartta puhelimessa].

Yhden asian olin kotona suunnitellut: halusin lähteä ajelulle Circumetnea-junalla. Olen nähnyt tuon junan jossakin matkaohjelmassa ja siitä lähtien olen halunnut ajelulle ympäri Etnan tulivuoren. Tämä periaatteessa ihan tavallinen paikallisjuna kiertää kolmen tunnin lenkin ympäri Etnan ja käytössä pitäisi edelleen olla todella vanhoja junia. Juuri nuo vanhat, hieman merkillisen näköiset junat kiinnostavat minua ja tietysti myös maisemat. Nyt käy kuitenkin niin, että joudun hieman hammasta purren luopumaan tuosta suunnitelmasta. Erilaisista ratkaisuista johtuen, suurimpana kaiketi radan muutostyöt, Circumetnea-juna ei juuri nyt lähdekään Catanian kaupungista, vaan melko kaukana olevasta Paterosta. Eikä siinä vielä kaikki: Päästäkseni Pateroon minun olisi ensin käveltävä metroasemalle, sitten matkattaava metrolla Nessiman asemalle, josta pääsisin bussilla Pateroon. Paterosta voisin sitten tehdä ajelun itse junalla vaikka tunnin matkan päähän Borgoon ja sieltä samaa reittiä takaisin. Kun tähän vielä yhdistetään aivan käsittämättömän vaikea ja sekava lippukäytäntö useine lippuineen ja kummalisine kilometritaulukoineen, totean matkan olevan nyt aivan liian monimutkainen ja hankala. Päätän viettää päivän Catanian kaupungissa.

Pian aamiaisen jälkeen lähden päivän ensimmäiselle retkelle. Pidän vielä avoinna suunnitelmani Circumetnean suhteen ja päätän kävellä lähimmän metroaseman suuntaan ja tehdä lopullisen päätöksen viimeistään asemalla. Kävelen Castello Ursinon vierestä pienelle kujalle ja sitä kautta kaupungin kalatorin suuntaan, missä vilkas ja äänekäs kaupankäynti on vielä meneillään. Ohitan myyntipaikat, joissa myydään kaikkea mahdollista meren elävää ja suuntaan Porta Uzedan kautta leveälle ja vilkkaalle Via Etnealle. Tämä on käsittääkseni kaupungin pääkatu. Se jatkuu suorana pitkälle silmänkantamattomiin. Sen reunoilla on paljon erilaisia myymälöitä, ruokapaikkoja, kahviloita ja myös monta nähtävyyttä. Heti kadun alkupäässä saavun Piazza del Duomolle, jossa sijaitsee Fontana dell’Elefante, Palazzo degli Elefanti ja kaupungin pääkirkko, Basilica Cattedrale di Sant’Agata. Kuljettuani vähän matkaa eteenpäin saavun aukiolle nimeltä Piazza Universita, jonka laidalla on nimen mukaisesti yliopiston komeita rakennuksia.


Tässä välissä on pakko huomauttaa suomalaisesta nurkkakuntaisuudesta ja muistuttaa mieleen millainen takapajula Suomi oikeastaan on. Tylsä- ja ahdasmielinen takapajula. Helsingissä nousi aivan kamala poru kun kaupungin keskustan autoliikenteen verrattain hiljaisilta (verrataan minne päin maailmaa tahansa) kaduilta kaksi katua muutettiin kaksikaistaisesta yksikaistaiseksi, jotta ihmisillä olisi kivempaa ja viihtyisämpää… Yksi kaista meni pyörätieksi ja toiselta kadulta yksi kaista toiselta kadulta aivan mahtaviksi keitaiksi, joissa oli kahvipaikkoja ja ravintoloita, kukkaistutuksi ja penkkejä… Aivan mahtavaa! Kaunista ja viihtyisää ja ihmisillä oli hyvä olla. Ja ne muutama silloin tällöin ohi ajava autokin mahtui hyvin sille yhdelle kaistalle… Mutta mikä poru ja itku siitä syntyikään. Kuinka ollakaan. Kauhea kiukuttelu ja valitus ja niinpä asiassa lopulta kokeilun jälkeen palattiin takaisin menneisyyteen ja järjestelyt purettiin. Iso osa tuosta itkusta ja valituksesta oli Helsingin Uutisten masinoimaa, lehden syvästi asenteellisten ja tarkoitushakuisten mielipidekirjoitusten vuoksi. Todella ikävää. Mikään ei saisi olla kivaa ja mukavaa. Missään ei saisi olla hauskaa. Mutta nyt täällä reissussa ollessa taas huomaan, millaisia kaupungit voivat parhaimmillaan olla: esimerkiksi täällä Cataniassa suurin osa tästä suuresta liikekadusta on kokonaan suljettu liikenteeltä. Siis kuulitte oikein: täällä ei ole pelkästään suljettu paria kaistaa, vaan katu on suljettu kokonaan. Ja ihmisiä riittää ja kauppa käy! Kyllä ne ovat ne jalankulkijat ja julkisen liikenteen käyttäjät, jotka kaupoissa shoppailevat ja istuvat ravintoloiden ja kahviloiden terasseilla; ihan silkkaa tyhmyyttä ja tietämättömyyttä olisi väittää jotain muuta. Niin kovin usein nykyään tulee mieleen vanha Eppu Normaalin kappale ”Pidetään ikävää”. Kyllä me suomalaiset edelleen olemme hyvin harrasta ja ahdasmielistä metsäkansaa. Osaamme olla hyvin ikäviä ja vaikeita ihmisiä. Toisin on monet näistä asioista muualla, kuten esimerkiksi täällä Välimeren maissa. Täällä Cataniassakin tämän valtavan ison kävelykadun lisäksi näyttää olevan lukuisia muitakin autottomia alueita ja ihmisten viihtyisyyttä ja hyvinvointia ajatelle suunniteltuja alueita [ja myöhemmin totean aivan saman Palermossa.] ja kaikilla on kivaa… Mutta palataapa takaisin varsinaiseen aiheeseen.

Seuraavaksi saavun Piazza Stesicorolle, jonka läheisyydessä on myös kohteenani ollut Stesicoron metroasema. En kävele edes asemalle asti, koska olen tähänastisen kävelyni aikana vakuuttunut siitä, että minun tulee kierrellä tämä päivä kaupungissa, sen sijaan, että lähtisin pitkälle ja hankalalle junamatkalle Etnan ympäri. Huomaan samalla, että olisin tarvinnut Cataniaa varten vielä yhden yön lisää; kaksi yötä täällä ei riitä. Kierrän aukiolla olevan komean Bellinin patsaan ympäri ja huomaan toisella puolella Via Etneaa jonkun muinaisen raunion. Kyltti raunion portilla kertoo sen nimeksi: Anfiteatro Romano di Catania. Paikka näyttää aukiolla kuopassaan melko pieneltä, mutta päätän silti mennä katsomaan sitä ja se osoittautuukin pian oikeaksi päätökseksi. Tämä vanha roomalainen amfiteatteri on ollut aikoinaan suuri ja komea, mutta nyt siitä on jäljellä käytännössä vain alin kerros ja sekin on suurimmaksi osaksi maan alla. Taivasalla on vain Stersicoron aukiolla oleva kuoppa, jossa näkyy vanhoja seiniä ja osa teatterin suurta areenaa. Suurin osa on kuitenkin tallella modernin kaupungin katujen ja rakennusten alla ja ilokseni huomaan, että noille käytäville maan alle on myös turistilla pääsy. Käytävän ulottuvat yllättävän pitkälle lähikorttelien alle ja jossain kohtaa voi nousta hetkeksi ylös talojen takapihalla. Historiasta on kerrottu muutamilla käytävien varrella olevilla opastauluilla. Tämä on hieno paikka ja suosittelen lämpimästi pientä seikkailua amfiteatterin hämärillä käytävillä.

Nähtyäni tarpeeksi tätä maanalaista elämää jatkan eteenpäin vilkasta Via Etneaa pitkin. Saavun seuraavaksi puistoon, jonka google maps tuntee nimellä Villa Bellini/Chiosco Bellini ja siihen kuuluu myös paikka, joka on merkitty kartassa, View of Etnaksi. Tämä on yksi paikka, jonka löysin jo kotona ennen matkaan lähtöä ja tämä on tavallaan minun päivän ensimmäisen kävelyretkeni kauimmainen kohde. Tripadvisorissa joku kuvaili paikkaa sanoilla "seesteinen puutarha”. Nämä kävijät kuvailivat puistoa kauniiksi, mutta valittelivat kun he eivät nähneet Etnaa. No, puisto on todella seesteinen ja kaunis ja Etnankin kyllä näkee varsin hyvin, kunhan vaan kävelee ylös pikku kukkulalle. Näkymä on itse asiassa upea ja tämän pikku kävely arvoinen. Siellä se tulivuori savuaa tänäänkin… Lähden seuraavaksi kävelemään takaisin hotellin suuntaan puiston toista laitaa, jossa on todella paljon pieniä patsaita. Kovinkaan montaa patsaiden esittämistä henkilöistä en tosin tunne. Jatkan kävelyäni pikkukatuja pitkin vilkkaan Via Etnean sijaan kunnes saavun takaisin Piazza del Duomolle. Täältä käännyn vielä uusille sivukujille ja jatkan matkaa edelleen hotellin suuntaan.

Italialaisethan eivät ole varsinaisesti tunnettuja ylenpalttisesta kohteliaisuudesta tai ystävällisyydestä. Toisinaan päinvastoin, varsinkin alueilla, joissa on paljon (liikaa) turisteja. Minä saan tästä esimerkin, joka pistää hieman naurattamaankin, koska se on minusta jotenkin niin ”italialaista”. Pysähdyn kadunvarressa olevaan pieneen konditoriaan ja mietin ostaisinko jotain paikallista makeaa pikku välipalaksi. Mietin kuitenkin liian kauan ja näytän varmasti suoraan sanoen hyvinkin epävarmalta ja niinpä muut ihmiset ohittelevat minua oikealta ja vasemmalta. Ja tässä vaiheessa kun myyjillekin on käynyt varmasti selväksi, että olen turisti, joka ei osaa italiaa, kenelläkään heistä ei riitä rohkeus ottaa minua asiakkaakseen. Ja niinpä tyhmä turisti muuttuu näkymättämäksi ja jää koko ajan jonon viimeiseksi. Kenellekään ei tule edes mieleen kysyä haluaisinko jotain. Pieneksi henkilökohtaiseksi ongelmaksi koen myös sen, että osaan kyllä jokusen sanan italiaa (itse asiassa hallitsen yllättävän paljon sanastoa) ja näin ollen osaisin kyllä kysyä tiettyjä asioita, mutta mikäli tästä heräisi jotain jatkokeskustelua, niin sitten jäisin auttamatta suu auki ihmettelemään. Lisäksi minusta tuntuu, että minun ei pitäisi puhua liikaa englantia, vaan yrittää italiaksi joka tapauksessa. Summa summarum: Italiassa et välttämättä saa palvelua, jos et sitä itse määrätietoisesti halua ja vaadi. Käytä ne pari sanaa italiaa mitkä osaat ja jatka tarvittaessa englannilla. Niin se homma hoituu.

Juotuani kahvit ja lepäiltyäni vähän aikaa majapaikassani, on päivän toisen kävelykierroksen aika. Tämän toisen päivän kohteet katson jo hotellilla valmiiksi kartasta. Suuntaan ensin aivan toiseen suuntaan kuin aamupäivällä. Lähden kävelemään hiljaisia pikkukatuja pitkin kohti Teatro Antico Greco-Romano di Cataniaa eli toista ikivanhaa teatteria. Näillä kaduilla kävellessäni minua vastaan ei tule yhtään turistin näköistä ihmistä, eikä kyllä juuri muitakaan ihmisiä. Pienen kiertelyn jälkeen löydän sisäänkäynnin teatteriin: se ei olekaan siellä, missä näen rauniot, vaan sisään mennään isomman kadun varressa olevan rakennuksen läpi. Jos pidin aamupäivän kierroksesta amfiteatterin raunioiden käytävillä, niin tämä paikka ei ole yhtään huonompi! Myös täällä pääsee kävelemään pitkin antiikin aikaisia käytäviä ja portaikkoja, mutta myös itse puolikaaren muotoinen teatteri on melko hyvässä kunnossa ja ehjä ja se on yllättävän suuri. Tämän isomman varsinaisen teatterin yhteydessä on myös toinen pienempi teatteri: Odeon Romano, joka on aikoinaan ollut paikka musiikkiesityksille. Minä olen hyvä kuluttamaan aikaa tällaisissa paikoissa: aamupäivän amfiteatterin raunioilla taisin viipyä lähes tunnin ja täällä vietän aikaa yli tunnin.

Päästyäni ulos teatterin raunioilta, teen vielä kierroksen lähikortteleissa, joissa niissäkin on paljon näkemistä. Nyt näen paikat vain ulkoa, mutta jos päivä ei olisi näin pitkällä niissäkin voisi hyvin kuluttaa aikaa vaikka useamman tunnin. Aivan teattein vieressä on vanha kylpyä: Terme della Rotonda. Sen pyöreän kupolin näkee ulkopuolelta, mutta se ei ole enää illan tullen avoinna. Korttelin pari tästä eteenpäin on suuri kirkko: Chiesa di San Nicolo l’Arena ja aivan sen vieressä yksi Catanian päänähtävyyksistä: Monastero dei Benedittini di San Nicolo l’Arena. Tämä voisi olla syy, miksi minun pitäisi tulla joskus uudestaan Cataniaan. Nyt en luostaria ehtinyt nähdä ja se olisi kuuleman mukaan vierailun arvoinen. Pitkän vierailun... Tämän vanhan luostarin edessä on Piazza Dante Alighieri ja sieltäkin löytyy pienemmässä mittakaavassa vanhoja antiikin aikaisia raunioita.

Vaikka nämä nähtävyydet tällä suunnalla menevät jo kiinni, ei minun kierrokseni ole vielä lopussa. Jatkan kävelyä takaisin majapaikkani lähelle, aikomuksenani käydä vielä Castello Ursinossa. Kävelen pitkin leveää ja melko vilkasta tietä nimeltä Via Vittorio Emanuele II ja saavun pian aukiolle, jossa on Statue Cardinale, Beato Dusmet ja suuri ja komea kirkko: Chiesa di San Francesco d’Assasi all’Immacolata. Tästä on enää muutama kortteli matkaa linnalle. Päivän viimeinen vierailukohteeni on siis Castello Ursino, joka on vanha, keskiaikainen linna ja kunnallismuseo… Tälle museolle en kovin hyvää arvosanaa anna ja ainakin itselleni suurin anti on ehdottomasti itse suuri rakennus. Tosin rakennukseen eli linnaan liittyvää historiaa ei museosta juuri löydy.

Näiden paikkojen pääsylipuista ja niiden hinnoista voisin kertoa ainakin sen verran, että minnekään ei tarvinnut varata lippua etukäteen, eikä minnekään tarvinnut jonottaa tähän aikaan vuodesta. Liput olivat halpoja ja pääsymaksut vaihtelivat neljän ja kymmenen euron välillä.

Ennen majapaikkaan palaamista minun on vielä löydettävä ruokapaikka. Tänä iltana en halua mennä samaan paikkaan kuin ensimmäisenä ja lähdenkin etsimään sopivaa paikkaa vilkkaammilta kaduilta. Pienen kävelyn jälkeen pysähdyn Via Giuseppe Garibaldin varrella olevalle Piazza Giuseppe Mazzinille La Pizzoleria ravintolan luokse, koska siellä ei näy ärsyttäviä ”sisäänheittäjiä” ja menu on näkyvillä. Kauaa en ehdi sitä kuitenkaan lukea, kun minua ollaan kuitenkin jo houkuttelemassa sisään. Siinä vaiheessa olen tosin jo ehtinyt tehdä päätöksen syödä täällä. Paikka on viihtyisä, pizza on hyvää ja melko edullista. Olen oikein tyytyväinen tähän paikkaan. Ruoan jälkeen kävelen vielä Via Etnealle ja jään kahdessa eri paikassa hetkeksi kuuntelemaan (melko taitavia) katusoittajia. Vierailen myös ensimmäistä kertaa tämän reissun aikana kirkossa. Vaikka en olekaan uskonnollinen, niin kirkot ovat aina Italiassa minun suosikkikohteitani ja ehdin jo alkuillasta ihmetellä miten en vielä ole käynyt yhdessäkään sisällä. Basilica della Collegiata sattuu nyt kuitenkin olemaan auki ja sopivasti reittini varrella. Yhden oluenkin ehdin vielä juoda Castello Ursinon edustalla olevassa ulkoilmabaarissa. Jo hyvissä ajoin olen majapaikassa. Emäntä käy pikaisesti ja vaihdan hänen kanssaan pari sanaa ennen kuin hän poistuu ja lähtee omaan kotiinsa. Muita vieraita ei täällä tänä yönä ole, vaan huomaan viettäväni toisen yöni täällä yksin.

 

Jatkuu...

Aiempia kirjoituksia:

Que sera, sera - Osa 1 (Sisilia, Italia 2024)
Ja vielä toinen ihan tavallinen laivamatka
Maailman myrskyistä (Milton)
Taas yksi tavallinen laivamatka
Syksyn alati muuttuvia suunnitelmia
Kesästä
Käytännön vinkkejä Yhdysvaltoihin matkustaville
Myötätuulessa Atlantin yli
 

Kohti kotia kaukana kotoa
Päivä pääkaupungissa: Washington, D.C.
Vihreä vinttikoira
Empire State of Mind
Alone in New York: Tenement Museum & Lower Manhattan
New York City: MoMA & Village Halloween Parade
Turbulenssia ilmassa ja maankamaralla
Kohti Gotham Cityä 

Miamista Helsinkiin (kesäjuttuja)
Rockabillyä reservaatissa - Rockabillaque Florida 2023

KOKO BLOGI (254)

 

QUE SERA, SERA - OSA 1 (SISILIA, ITALIA, 2024)

1. PÄIVÄ

 

Yön viimeisessä lautassa Suomenlinnasta kaupunkiin ei ole paljon matkustajia. Itseasiassa minä olen ainoa matkustaja. Ulkona ilma on kylmä ja lumi tuli maahan viime yönä; minun on siis aika lähteä maasta. Lentoni lähtee tänään aamulla niin aikaisin, että en ehtisi koneeseen enää aamun ensimmäisellä lautalla ja niinpä minulla on kaksi vaihtoehtoa: minun olisi joko otettava hotellihuone Helsingistä tai lentokentän lähistöltä tai sitten lähdettävä matkaan yön viimeisellä lautalla. Valitsin rahaa säästääkseni tällä kerralla tuon jälkimmäisen vaihtoehdon. Olen tehnyt saman jo aikaisemminkin pari kertaa ja todennut sen toimivaksi, vaikkakin hieman rasittavaksi. Nytkin yritin nukkua peräti kuusi tuntia ennen viimeistä lauttaa, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Päästyäni kaupunkiin minun on käveltävä Rautatientorille ja odoteltava bussia kymmenisen minuuttia.

Kylmästä säästä huolimatta odottelu menee melko mukavasti ja bussi saapuu huonosta kelistä huolimatta vain neljä minuuttia myöhässä. Bussiin tulee melko paljon matkustajia. Odotin matkasta varsinkin näin pikkujouluaikana hieman rauhattomampaa ja äänekkäämpää, mutta bussissa on yllättävän hiljaista ja rauhallista. Väsyneet ihmiset nuokkuvat penkeillä, eikä juuri kukaan puhu mitään. Bussi kulkee Kallion ja Sörnäisten kautta Mäkelänkadulle ja siitä edelleen Tuusulantietä Vantaalle, mutkitellen loppumatkan sivuteillä läpi asuin- ja teollisuusalueiden. Tämä on se alue, missä ainakin turistia alkaa varmasti ihmetyttää minne ihmeeseen oikein olemme menossa. Hieman ennen puoli neljää aamuyöllä olen jo lentokentällä.

Jos oli viimeinen lautta Suomenlinnasta kaupunkiin hiljainen, niin hiljainen on myös Helsinki-Vantaan lentokenttä. Suuressa lähtöaulassa on reilut kymmenen ihmistä ja turvatarkastukseen perääni tulee kaksi ihmistä. Edessäni ei ole ketään. Kaikki sujuu siis mukavan rauhallisesti, ilman mitään kiirettä. Turvatarkastuksessahan nestepakkausten koon yläraja on palannut takaisin 100 millilitraan, mutta muuten turvatarkastus sujuu edelleen niin kuin ennenkin eli mitään tavaroita ei tarvitse ottaa pois matkalaukuista tai repuista. Tällä kertaa piilolinssinesteeni joutuu kuitenkin ylimääräiseen analyysiin, mutta tämä tarkastus sujuu nopeasti ja kivuttomasti.

Olen matkalla kohti Sisiliaa ja Palermoa. Hieman yllätyksenä itsellenikin. Olin niin orientoitunut matkustamaan tämän syksyn aikana Yhdysvaltoihin, ensin myymään siellä olevaa asuntoani ja sitten ihan muuten vaan, että noiden suunnitelmien kariuduttua minun oli pakko keksiä jotain korvaavaa. Ja jos ihan rehellisesti puhun, niin on pakko tunnustaa, että silläkin oli merkitystä, että vaimoni on tehnyt USA:ssa jo kolme omaa matkaa tämän vuoden aikana ja minä en ole (Yhdysvalloissa oleskelua lukuun ottamatta) juuri poistunut Suomessa edes Kehä III:n ulkopuolelle. Nyt olisi minun tilaisuuteni. Nyt olisi minun vuoroni… Minun piti nyt löytää joku lyhyt ja kohtuullisen edullinen matka. Olin jo vähällä valita viikon valmismatkan ihan mihin tahansa turistirysään, mutta päädyin sitten kuitenkin taas ihan itse järjestettyyn Sisilian matkaan. ”Markus Matkat” on ollut tähän asti melko luotettava ja varma matkatoimisto. Varasin lennot tällä kertaa Lufthansan kampanjahinnoin ja hyvin edulliset hotellit hotels.com -sivuston kautta. Lennän molempiin suuntiin Münchenin kautta nopeilla vaihdoilla [Niin vielä tässä vaiheessa luulen.] ja perillä vietän kaksi yötä Cataniassa ja neljä yötä Palermossa. Minulla on mukanani vain käsimatkatavarat: selkäreppu ja olkalaukku. Mies matkustaa. Traveling light…

Lufthansan lennoissa Helsingistä Muncheniin ja Munchenista Palermoon ei ole juurikaan mitään mainittavaa. Check-in sujuu helposti Lufthansan sovelluksella ja sinne saan tietysti myös boarding cardini, mutta tulostan ne kuitenkin varmuuden vuoksi lähtöselvityksen automaatilla, jotta en jää pulaa, jos puhelimeni akku pääsee loppumaan tai se lakkaa muuten toimimasta. Jälleen kerran molemmat Lufthansan lennot lähtevät saksalaisella varmuudella ja tarkkuudella lähes minuutilleen aikataulun mukaan ja molemmat lennot ovat mukavan rauhallisia ja tasaisia. Munchenin lennolla istun käytäväpaikalla, mutta Palermon lennolla pääsen ikkunan viereen. Sää on koko lennon ajan todella kirkas, enkä muista koskaan nähneeni Alppeja niin hyvin kuin nyt. Näky on todella upea! Ehkä näin hyvä näkyvyys on poikkeavaa, koska koneen kapteenikin kuuluttaa asiasta ja kehottaa vilkaisemaan ulos. Ylitettyämme Alpit näen pian etuvasemmalla Adrianmeren ja myös Venetsia näkyy hienosti. Jatkaessamme matkaa tunnistan selvästi Anconan ja koko alueen välillä Fano, Senigallia. Ohittaessamme Roomaa tunnistan maastosta Nemi-järven. Tunnen järven niin hyvin siksi, että olen käynyt tuolla järvellä sen lähistöllä asuvan serkkuni kanssa. Tämän jälkeen lennämme vielä puolisen tuntia meren päällä ja sitten näenkin jo Sisilian vuoret. Näen lentokentän koneen vasemmalla puolella meren ja vuorien välissä ja samassa teemmekin jo jyrkän kaarroksen kiitoradan suuntaan ja pian olemmekin jo perillä Palermossa.

Olemme perillä hieman etuajassa ja koska pääsemme ulos koneesta melko nopeasti, päätän yrittää aikaisempaan junaan kuin mihin olin alunperin tähdännyt. Jos ehtisin tähän junaan, minulle jäisi paremmin aikaa miettiä jatkoa Palermon kaupungissa. Suunnitelmani kun ei ole vielä tässä vaiheessa ihan täysin lukkoonlyöty. Hotellin minulla on jo varattuna Cataniasta, mutta millä ja milloin sinne menisin selviää vasta kun olen Palermossa. Vaihtoehtoina minulla on bussi tai hieman hitaampi juna. Minä lähes lennän läpi terminaalin kun kiirehdin junaan. Ostan matkalla nopeasti junalipun automaatista ja ehdin kuin ehdinkin mukaan paria minuuttia ennen sen lähtöä. Juna Palermon Falcone e Borsellinon lentokentältä lähtee ajallaan. Junassa ei ole ruuhkaa. Lentokenttäjuna täällä on siinä mielessä samanlainen kuin Helsingissä, että se pysähtyy todella monessa paikassa matkan varrella. Matkan varrella näkyy merta ja vuoria, mutta suuren osan matkasta olemme pimeissä tunneleissa. Matka lentokentältä Palermo Centralen asemalle kestää noin tunnin.

Palermo Centralen asemalla minulle jää miettimisaikaa melkein tunti. Bussimatka Caraniaan kestäisi noin 2h 30min ja bussi lähtisi aivan rautatieaseman vierestä. Junamatka puolestaan kestäisi noin tunnin enemmän ja matkan loppupuolella joutuisin ratatöistä johtuen vaihtamaan Trenitalian järjestämään bussiin. Päädyn nopeasti junavaihtoehtoon, vaikka se kestääkin tunnin kauemman. Tykkään matkustaa Italiassa junilla. Haen kioskilta mukaani mozzarellalla ja prosciuttolla täytetyn leivän ja juomista ja pian onkin jo aika nousta Regionale Veloce -junaan, jonka virallinen reitti kulkee Palermosta Cataniaan, vaikka nyt joudummekin vaihtamaan bussiin Dittainossa. Monella Italian matkalla olen ostanut ja tulostanut kaikki junaliput Trenitalian nettisivuilta jo kotona. Tämä siis siiloin, kun matka on ollut tarkemmin suunniteltu. Silloin kun olen halunnut jättää päätökset myöhempään, olen käyttänyt kahta tapaa. Parempi tapa on ostaa liput nettisivuilta puhelimella. Tällöin lippua ei tarvitse luonnollisesti leimata, koska se ostetaan juuri tähän tiettyyn junaan. Toinen vaihtoehto on ostaa lippu automaatista, mutta silloin on syytä varautua ongelmiin: tälläkin kerralla pari lipunostoyritystä kariutui maksamiseen kun automaatti olisi tarvinnut magneettinauhallisen pankkikortin (jollaista minulla ei ole ollut vuosiin), eikä rahakaan toiminut. Lisäksi lippu pitää muistaa leimata asemalaitureilla olevilla leimauslaitteilla. Ja ihan vaan vinkkinä: ei niitä kotona A4-arkille tulosteltuja lippujakaan kannata yrittää tunkea leimauslaitteisiin… Ei tarvitse, koska nekin on ostettu juuri tiettyä junaa varten.

Junamatka on melko pitkä, mutta mukava. Aika kuluu nopeasti maisemia katsellessa. Minä en tarvitse puhelinsovelluksia, en netflixejä, enkä edes musiikkia kun katselen ulos junan ikkunasta. Juuri tämän vuoksihan minä maksoin lentolipuista ja juuri tämän vuoksihan minä tänne tulin… Juna kiemurtelee vuorien välissä ja matkaa kertyy huomattavasti enemmän kuin mitä olisi suora viiva Palermosta Cataniaan. Junalipussani lukee 243km ja matka maantietä pitkin olisi 210km. Myös tässä junassa on runsaasti tilaa. Minä saan levittäytyä yksin paikkaan, jossa on kaksi istuinparia toisiansa kohti. Jos jotain Italian junat kiinnostavat enemmänkin, niin tämä juna on tyyppiä ”Jazz”. Nämä uudemmat paikallisjunathan ovat kaikki musiikkilajien mukaan nimettyjä (Swing, Jazz, Rock, Pop ja uusimpana Blues). Junan lähestyessä pääteasema Dittainoa näkyviin tulee mahtava Etna. Sen osittain lumen peittämä huippu kohoaa kaukaisuudessa ja se on helppo tunnistaa. Se on helppo tunnistaa jo siksikin, että se on ainoa vuori, josta nousee savua. Koko reilun tunnin kestävän bussimatkan ajan Etna hallitsee maisemaa pohjoispuolellamme.

Saapuessamme lopulta Cataniaan bussi kiertää ensin Catanian lentokentän kautta ja jatkaa siitä lopulliselle pääteasemalle, joka on Catania Centrale meren rannalla. Täältä minulle on vielä edessä melko kevyt kävely majapaikkaan. Kävelen Catania Centralen asemalta Via Plebiscitolle Catanian vanhaan kaupunkiin, josta olen varannut majoituksen kahdeksi yöksi B&B 5 Balconi -nimisestä paikasta. Kävelen vanhan keskustan laitakujia pitkin illan jo hämärtyessä. Monet kauppapaikat alkavat heräillä eloon siestan jälkeen ja jotkut ravintolatkin ovat jo auki. Saavuttuani osoitteeseen, jossa majoituksen pitäisi olla, olen taas pienen hetken ihmeissäni. Kadulla ei ole sen numeroista taloa lainkaan… Onneksi olen jo tottunut tähän Italiassa: monessa B&B paikassa tai edes hotellissa ei ole välttämättä mitään helposti nähtävää kylttiä. Neon-valoja on yleensä turha odottaa! Nytkin löydän lopulta majapaikan oven pimeän käytävän varrelta talojen välistä Oveen kiinnitetty lappu on niin pimeässä paikassa, että hetken jo mietin puhelimen lampun sytyttämistä. Olen tullut perille hieman etuajassa, mutta lähetän majatalon emännälle whatsapp-viestin ja pian hän jo saapuukin avaamaan minulle oven.

Tämä pieni B&B -paikka käsittää ainoastaan neljä huonetta. Kaikki neljä huonetta ovat saman käytävän varrella ja käytävällä on myös pieni aamiaistila. Paikka on melko eksoottinen. Keskellä käytävää pian ulko-oven jälkeen törmään kirjaimellisesti valtavaan palmuun ja minun on kumarruttava päästäkseni siitä ohi. Kaikkialla on kirjoja ja matkaesitteitä ja pieniä koriste-esineitä. Huonekalut ovat sekalaisia ja paikkaa voisi kai kuvailla sanalla ”boheemi”. Boheemi ja tavallaan myös kodikas. Minun huoneeni on vaaleansininen ja siellä on 140cm levyinen metallirunkoinen sänky, pieni pöytä ja pieni tuoli. Ja tietysti laattalattia. Huone on ehkä hieman kolkko, mutta silti tavallaan ihan mukava ja viihtyisä. Minulla on myös pieni parveke. Kaiketi yksi niistä viidestä. Omaa kylpyhuonetta huoneissa ei ole vaan nämä neljä huonetta jakavat kaksi kylpyhuonetta käytävän päässä. Jos tässä paikassa onkin joitakin pikku puutteita, niin ne kyllä paikkaa paikan emäntä, joka on myös käsittääkseni omistaja. Hän on varmasti ystävällisin ja avuliain emäntä, mitä olen koskaan tavannut. Ja myös tavattoman puhelias. Hänen kanssaan jutellessa taitaa kulua puolisen tuntia ja sinä aikana hän on jo ehtinyt antaa kaikki tätä paikkaa ja Cataniaa koskevat hyvät vinkit. Hän antaa minulle viisi avainta käsittävän avainnipun ja poistuu sitten omaan kotiinsa, joka sijaitsee kuulemma samalla kadulla.

Minä lähden pian uudestaan ulos. Minulla on vielä tänään hyvin aikaa pikku kävelyyn kaupungissa ja minun on lisäksi löydettävä jostain paikka, missä syödä; en ole syönyt tänään lainkaan lämmintä ateriaa, vain melko kevyet eväät junassa. Italialaiseen tapaan täälläkin syödään illalla hyvin myöhään ja suurin osa ravintoloista ei ole vielä edes auki, joten minun on tehtävä ensin kävelylenkkini. Vain korttelin päässä majapaikastani sijaitsee yksi kaupungin maamerkeistä ja tärkeimmistä nähtävyyksistä: Castello Ursino. Tuo komea linna sijaitsee aukiolla, jonka ympärillä joka suunnalla on ravintoloita. Yhdellä reunalla tosin melko rähjäisiä entisiä ravintoloita. Teen pikku pyörähdyksen tämän alueen kujilla ja löydän niin hiljaisia ja hämäriä sivukujia kuin vilkkaampia ostoskatujakin. Paikkoja, joissa ei ole muita kuin minä ja paikkoja joissa ihmisiä on melkein tungokseen asti. Tarkastelen ohittamiani ruokapaikkoja, mutta lopulta päädyn aivan linnan viereen paikkaan, jota majapaikan emäntä minulle suositteli. Paikan nimi on Da Antonio ja se on kaikin puolin melko tavallinen italialainen ravintola. Sää on hieman viileä näin illalla, mutta minulla on takki päälläni ja päätän syödä ulkona terassilla. Syön suosikkialkupalani ”meloni e prosciutto” ja pääruoaksi tilaan sisilialaista pastaa, jossa on penne-pastaa ja sardiineja. Syömisen jälkeen päivä alkaakin on olla minun osaltani lopuillaan. Kun on jättänyt yhden yön käytännössä kokonaan väliin ja matkustanut lähes koko päivän, uni tulee hyvin alhaalta kaduilta kuuluvasta lauantai-illan metelistä huolimatta.

Jatkuu...

Aiempia kirjoituksia:

Ja vielä toinen ihan tavallinen laivamatka
Maailman myrskyistä (Milton)
Taas yksi tavallinen laivamatka
Syksyn alati muuttuvia suunnitelmia
Kesästä
Käytännön vinkkejä Yhdysvaltoihin matkustaville
Myötätuulessa Atlantin yli
 

Kohti kotia kaukana kotoa
Päivä pääkaupungissa: Washington, D.C.
Vihreä vinttikoira
Empire State of Mind
Alone in New York: Tenement Museum & Lower Manhattan
New York City: MoMA & Village Halloween Parade
Turbulenssia ilmassa ja maankamaralla
Kohti Gotham Cityä 

Miamista Helsinkiin (kesäjuttuja)
Rockabillyä reservaatissa - Rockabillaque Florida 2023

KOKO BLOGI (253)

JA VIELÄ TOINEN IHAN TAVALLINEN LAIVAMATKA

Ihan täysin sattumaa on se, että useamman vuoden tauon jälkeen tein kaksi Ruotsinristeilyä parin viikon välein. Ensimmäinen risteilyni oli Viking Linen Viking Cinderellalla ihan yksikseni ja toinen Viking Gabrielalla kahden pikkupojan kanssa syysloman ajankuluksi. Jos oli oma risteilyni todella ja halpa ja todella hiljainen, niin toisin oli syyslomalla. Hinta oli moninkertainen ja syyslomailijoita laivalla riitti. Syyslomaviikolla laiva oli luonnollisesti todella täynnä lapsiperheitä. Jos siis haluatte välttää ruuhkaa tai haluatte välttää lapsia, niin älkää risteilkö syysloma-aikaan. Asia, joka lienee sanomattakin selvä.

Tämä syyslomareissu tehtiin melko lailla lasten ehdoilla ja enimmäkseen kyselin heiltä mitä he haluavat tehdä. ”Tax Free” -ostokset olivat tietysti ihan ensimmäinen juttu heti sen jälkeen kun olimme ulkokannella katselleet laivan ajavan Kustaanmiekan salmesta ulos merelle. Lapsille suunnattu ohjelmakin kiinnosti ja aluksi osallistuimme koko perheen tietovisaan laivan ravintolassa. Tietokilpailu meni meidän joukkueemme osalta vähän penkin alle, mutta onni suosi tietokilpailua seuranneessa arvonnassa: voitimme Viking Linen risteilylahjakortin ja suklaarasian! Nuorempi pojista osallistui vielä lasten karkkibingoon ja sieltä tuli lisää suklaata. Näiden puuhien lisäksi aikaa vietettiin lasten leikkihuoneessa. Gabriella on omasta mielestäni yksi parhaita laivoja lapsiperheille. Laivalla on oikein mukava pienten lasten leikkihuone ja ylempänä konfrenssitilojen yhteydessä isompien lasten leikkihuone pingis-pöytineen ja myös pelihuone, jossa muutama peliasema vapaasti käytettävissä. Lisäksi laivan käytävillä on muutamia muita peliautomaatteja. Laivalta löytyy jotain vähän kaikenikäisille lapsille. Miinuspuolena voidaan tosin mainita, että nyt kun laiva oli täynnä lapsia, myös kaikki ajanviete oli koko ajan varattua ja omaa vuoroa sai odottaa todella kauan ja omasta vuorostaan sai pitää tiukasti kiinni.

Seuraavana aamuna heräsimme hyvissä ajoin aamiaiselle. Olin varannut meille kaiketi melko tavanomaisen ”paketin”, johon risteilyn lisäksi kuului yksi aamiainen (Tukholmaan saavuttaessa) ja yksi buffet-päivällinen (Tukholmasta lähdettäessä). Laivan seisovaa pöytää en nyt mene ihan hirveästi kehumaan. Aamiainen oli ihan ok, mutta päivällinen ei ollut ihan minun makuuni ja pojillakin oli vähän vaikeuksia löytää mieleistä ruokaa. Jotenkin tuntui, että myös itselläni on vaikeuksia löytää sieltä minulle mieleistä ruokaa, mutta vika saattaa olla myös minussa. Lasten kanssa matkassa ollessa jälkiruoka on tietysti hyvin tärkeässä roolissa ja maistuihan se minullekin, eikä siinä ollutkaan mitään valittamista.

Laivan saavuttua satamaan me kävelimme hieman vajaan kahden kilometrin matkan Slussenille ja sen läheisyydessä, sillan toisella puolella olevalle lauttapysäkille. Lautalla numero 82 pääsimme kätevästi Djurgårdenin saarelle. Liput maksoin jo laivassa valmiiksi puhelimeeni lataamallani SL-sovelluksella. Minulla ei ollut aiempaa kokemusta tästä sovelluksesta, mutta melko nopeasti opin sitä käyttämään. Tosin joitakin omituisuuksia siinä mielestäni oli: esimerkiksi ostaessani liput, ne jäivät tavallaan ”reserviin” ennen kuin aktivoin ne ja ihan nopeasti en löytänyt paikkaa missä näkisin kaikki valmiina reservissä olevat liput ja toisiaan sovelluksen kertoessa aktivoimattomista lipuista sen ilmoittama määrä vaihteli, eikä se vastannut todellisuutta. Lauttaan noustessamme vilautin puhelintani virkailijalle ja hän totesi oikeastaan puhelintani edes kunnolla katsomatta, että sovelluksen kanssa voi kävellä suoraan lipunlukulaitteen ohi.

Päästyämme Djurgårdenin saarelle, aivan Gröna Lundin huvipuiston kupeeseen, kävelimme noin 400 metrin matkan Vasa-museolle. Djurgården on täynnä nähtävyyksiä ja käyntikohteita ja matkalla ohitimme Gröna Lundin huvipuiston, Abba-museon, viikinkimuseon, jonkinlaisen ”alkoholimuseon” ja useita museolaivoja. Näiden lisäksi tiedän siellä olevan myös Skansenin ulkoilmamuseon ja eläintarhan sekä Junibackenin pienten lasten vierailukohteen. Mietimmekin kävellessämme poikien kanssa, että joskus pitäisi matkustaa Tukholmaan niin, että olisi yötä hotellissa ja näin olisi enemmän aikaa käydä näissä paikoissa. Huvipuisto lienee kuitenkin poikien mielestä se kiinnostavin.

Olin siis matkassa kahden lapsen kanssa ja ilokseni totesin, että Vasa-museo on ilmainen alle 18 vuotiaille lapsille. Minun pääsylippuni maksoi 190 kruunua eli noin 17 euroa. Ei lainkaan paha hinta kun vertaa sitä moneen muuhun museoon esimerkiksi Suomessa ja tähän 17 euron hintaan sisältyi siis kolme henkilöä. Tällä kerralla lippuun sisältyi myös samassa rakennuksessa oleva Brickwrecks-näyttely, jossa oli legoista rakennettuja haaksirikkoutuneita laivoja. Laivat olivat upeita taideteoksia ja isoimissa niistä oli 20 000 osaa. Tässä näyttelytilassa oli myös kaksi ”työpajaa” lapsille ja he saivat tehdä omat lego-laivansa ja laittaa myös ne näytteille hyllyyn. Ensimmäinen tunti meillä vierähti jo tässä näyttelyn osassa.

Olen käynyt Vasa-laivan museossa parikin kertaa aikaisemmin, mutta edellisestä kerrasta on jo aikaa. Kun avasin ovet museoon, en voinut olla ihmettelemättä laivan koko ja sitä, kuinka upealta se näyttää, vaikka kaikki sen alkuperäinen loisto onkin tiessään. Näky on lähes henkeäsalpaava. Lyhyesti kerrottuna kyseessä on laiva, joka valmistui vuonna 1628 ja se upposi Tukholman edustalle vain vajaan yhden merimailin purjehdittuaan. Laiva ei ollut vakaa tuon ajan lasku- ja suunnittelutaidon puutteen vuoksi ja ehkä myös siksi, että laivasta haluttiin tehdä liian upea ja mahtava ja sen vedenpinnan yläpuolisista osista tehtiin liian massiiviset ja korkealle kolmelle kannelle asetettiin liikaa painavia pronssivalutykkejä. Laiva ampui neitsytmatkalle suunnatessaan kunnialaukaukset ja alkoi pian sen jälkeen kallistua ja ottaa vettä sisään avoinna olevista tykkiluukuista. Pian koko laiva kaatui ja upposi. Laiva nostettiin vasta 333 vuotta myöhemmin, vuonna 1961 ja se on ollut museonähtävyytenä nykyisessä paikassaan vuodesta 1990 lähtien. Vasan pituus on 69 metriä ja uppouma peräti 1200 tonnia. En ala tässä kuvailla laivaa tämän tarkemmin tai kertoa sen historiasta: näitä tietoja voi lukea helposti esimerkiksi museon omilta sivuilta tai wikipediasta. Museossa lasten kanssa minua kummastuttaa se, että jopa vilkas lapsi jaksaa kierrellä laivaa ympäri lähes kahden tunnin ajan. Laiva on niin kiehtova, että se jollakin tapaa imee meidät mukaansa miettimään milloin mitäkin yksityiskohtaa tai kuvittelemaan jotakin tapahtumaa vuonna 1628 tai 1961. Tämä on mielestäni yksi hienoimpia museoita koko maailmassa.

Vasa-museossa meillä meni aikaa kaikkiaan noin kolme tuntia. Matkasimme takaisin vanhankaupungin laidalle samalla lautalla, millä Djurgårdeniin tulimmekin. Meillä oli kaupungissa vielä sen verran aikaa, että ehdimme tehdä lyhyen kierroksen vanhankaupungin lähimmillä kujilla. Pitkään emme jaksaneet enää kävellä, sillä olimme tuona päivänä kävelleet ja seisseet jo melko paljon. Risteilymatkustajien pitää olla laivalla viimeistään klo 16.00, puoli tuntia ennen laivan lähtöä, mutta me olimme paikalla jo tuntia ennen lähtöä. Risteilymatkustajillahan on pääsy takaisin laivaan koko päivän ajan.

Meidän illan ohjelmaamme laivalla kuului lasten limbo-kilpailu, johon yksi meistä osallistui ja myös paluumatkalla otimme perhejoukkueena osaa tietokilpailuun. Tietokilpailun jälkeen vuorossa olikin sitten tuo jo mainittu buffet-ruokailu. Loppuaika kuluikin sitten pelihuoneissa, joissa pojat käyvät pelaamassa pingistä ja myös tietokonepelejä. Tax Free -myymälästäkin mukaan tarttui vielä melkoinen määrä karkkia, vaikka itse olen aina sanonut, että sieltä ei kannata karkkia ostaa, kun kaikki on niin kallista.

Lopuksi voisin antaa Viking Linelle vähän risuja ja ruusuja ja muutenkin arvioida matkaa. Miinusta tulee nyt siitä, että paikoitellen ravintoloissa eri ruokalajit pääsivät loppumaan suuresta ihmismäärästä johtuen. Niitä tosin täydennettiin kyllä melko nopeasti. Niin ja se toinen miinus on suuri väkimäärä, mutta tämä tietenkään ei ole Viking Linen ”vika” vaan ihan matkustusajankohdasta johtuva seikka. Yksi iso miinus tulee minun ensimmäisen yön tyynystäni: se oli mahdollisesti huonoin tyyny koko elämässäni. Toiseksi yöksi sain hieman paremman tyhjänä olevasta sängystä. Kaikkein suurin miinus ja oikeasti hyvin hämmentävä asia vuonna 2024 on surkea wifi-yhteys! Wifi-yhteyden taso on jäänyt jonnekin menneelle vuosisadalle. Yleisissä tiloissa se on huono ja hyteissä täysin kelvoton. Mantereen läheisyydessä mobiilidata toimii vielä jollakin tavalla, mutta ikkunattomissa hyteissä sekin katoaa nopeasti ja matkasta iso osa menee täysin pimennossa. Tähän aivan samaan seikkaan törmäsin pari viikkoa sitten Cinderellalla, joten kyseessä on joku aivan yleinen ongelma. Ongelma, jota on nykypäivänä vaikea ymmärtää, merelle kun saadaan kyllä yhteys satelliittien kautta, jos muut tukiasemat eivät enää kanna tarpeeksi kauas. Entä positiiviset seikat. Yleisesti ottaen kaikki toimi hyvin. Hytit ja yleiset tilat olivat melko siistejä ja puhtaita. Laivan korkea ikä tosin näkyy kaikkialla. Laivalla oli myös yllättävän rauhallista suuresta ihmismäärästä ja suuresta lapsimäärästä huolimatta ja ihmeellistä oli se, että ihmiset (niin lapset kuin aikuisetkin) tuntuivat käyttäytyvän varsin hyvin.

LUMIMYRSKYPAKOLAINEN (Kreikka 2022, osa 1)

Hiljaiselo on ainakin hetkellisesti päättynyt: palaan nyt tähän (matka)blogiini uuden tarinan merkeissä. Edellisestä onkin jo ehtinyt kulua aikaa…

 

-----------------------------------------------

 

Klo 02.04 Helsingin Rautatientorilta kohti lentokenttää lähtevässä bussissa numero 600 haisee grilliruoka. Bussi on täynnä ravintoloista palaavia, väsyneen näköisiä ihmisiä, joista monet ovat varmasti tulossa pikkujouluista. Vain minä ja pari muuta olemme (matkalaukuista päätellen) matkalla lentokentälle. On joulukuun alkupuoli ja maa on lumesta valkoinen. Mustan taivaan ja valkean maan väliin jäävät kaikki harmaan sävyt ja maisemaa edes hieman piristävät mainos- ja jouluvalot. On kylmä ja olen todella iloinen, että tämän bussin kuljettaja odotti minua pienen hetken, eikä minun tarvinnut jäädä ulos pakkaseen odottamaan seuraavaa bussia. Ajamme läpi Kaisaniemen ja Hakaniemen ja jatkamme Hämeentielle. Päästyämme Helsingistä ihmisiä alkaa jäädä pysäkeille. Bussi ajaa pitkin Vantaan - jo aikaisemmilta lentokenttäreissuilta ainakin osittain tutuiksi tulleita ja minulle sekä varmasti monelle muuulle matkaajalle käsittämättömiä - pimeitä sivuteitä kohti lentoasemaa.

 

Koska valitsin lentokentälle siirtymiseen viimeisen mahdollisen raitiovaunun ja siihen sopivan lentokenttäbussin (ja ehdin vieläpä jopa edelliseen), olen lentoasemalla aivan liian aikaisin. Se ei tosin minua haittaa, onpa ainakin aikaa, eikä tarvitse pitää mitään kiirettä. Kiire ja lentokenttä ovat yhdistelmä josta en lainkaan pidä… Joudun odottamaan jonkin aikaa Lufthansan lähtöselvityksen aukeamista, mutta sitten pääsenkin todella joutuisasti eteenpäin, koska minulla on valmiiksi tulostettu boarding card ja matkalaukku-tagi. Turvatarkastuksesta kävelen läpi ilman minkäänlaista jonottamista ja tätä helpottaa vielä lentoaseman uusi skannauslaitteisto, jonka ansiosta mitään ei tarvitse ottaa repusta pois. Juuri mikään paikka lähtöporttialueella ei ole vielä auki, mutta saan sentään kahvin ja korvapuustin, jotka helpottavat odottamista. Kello on noin neljä aamulla ja lentokenttä alkaa hiljalleen heräilemään. Ulkona lumiaurojen vilkkuvat valot etenevät pitkänä letkana pitkin kiitoratoja ja rullausteitä.

 

Ensimmäinen lentoni on Lufthansan lento Muncheniin Airbus A320-koneella. Lento on tavallisen tasainen, hajuton ja mauton. Varmaa saksalaista laatua ja luotettavuutta. Lähdemme portilta jotakuinkin ajallaan. Jäänpoiston jälkeen ilmaan ja reilun kahden tunnin päästä laskeudummekin jo Munchenin sumuiselle lentokentälle. Koneessa tarjoillaan pullollinen vettä. Maskeja ei Lufthansan lennoilla tarvitse enää käyttää. Tämän Lufthansan lennon lähtiessä taivaalta leijailee jonkin verran lunta, mutta aurauskalusto pystyy pitämään lentokentän hyvin kunnossa. Jälkikäteen kuulen, että tätä myöhemmin tilanne oli muuttunut pahemmaksi ja koneet olivat myöhästelleet pahasti ja parin päivän jälkeen tilanne muuttui todella huonoksi, kun kunnon lumimyrsky saapui Suomen etelärannikolle.

 

Kreikka alkaa heti Münchenin lentoasemalta, Aegeanin Thessalonikiin lähtevän koneen lähtöportilta. Joka toisella ihmisellä tuntuu olevan jotain tärkeää sanottavaa tai kysyttävää tiskin takana työskenteleviltä virkailijoilta. Myös lentolippuihin on merkitty ryhmät koneeseen nousua varten hyvin kreikkalaisesti. Tai oikeastaan periaatteessa epäkreikkalaisesti, sillä kaksi automaattiporttia on ohjelmoitu niin, että ne todellakin päästävät vain kyseiseen ryhmään kuuluvat ihmiset läpi. Mutta… Se ei kuitenkaan toimikaan ihan niin. Esimerkiksi itselläni on lippu ilman ryhmänumeroa ja meitä kaikkia sellaisen lipun omaavia pyydetään ottamaan yhteyttä lähtöportin virkailijoihin. Minulle he kertovat, että minulla on ikkunapaikka ja boarding on heti priorityn jälkeen. Vaan eipä se siis ihan niin toimikaan ja punainen valo syttyy. Kuten myös kovin monella muullakin. Pian portilla on tilanne, jossa yhtäkään ihmistä ei ole menossa läpi automaattiporteista, mutta virkailijan eteen muodostuu suuri ja epämääräinen jono. Iso kasa ihmisiä. Yksi virkailija näyttää lippuni lukijalle ja toivottaa tervetulleeksi, mutta ollessani jo katoamassa ”putkeen” kohti konetta minut huudetaan takaisin, koska lippuni ei ollutkaan rekisteröitynyt portin laitteeseen. Yritys hyvä kymmenen, toteutus kreikkalainen…

 

Perin kreikkalainen meno jatkuu koneessa, joka sekin on Airbus A320: jo niin kovin tuttuun tapaan ihmiset ovat ottaneet matkaan mukaan puoli omaisuuttaan ja se omaisuus on tungettu jättipaljon ylisuuriin laukkuihin ja kasseihin, joista en mitenkään ymmärrä miten joku voi sanoa niitä käsimatkatavaroiksi. Ennen kuin edes puolet ihmisistä on sisällä koneessa kaikki lokerot katonrajassa ovat jo täynnä. Lentoemännät joutuvat pyörittelemään vaikean näköistä tetristä, siirtelemään laukkuja ja kasseja paikasta toiseen ja ottamaan lopulta pienempiä matkatavaroita alas penkkien jalkatilaan. Jollakin kumman ilveellä kaikki matkustajat ovat lopulta (paljon myöhemmin) sisällä koneessa. Monta laukkua tosin otettiin jo lähtöportilla koneen ruumaan siirrettäviksi. Tämä on sellainen hyvin tyypillinen teatteri, joka on toistunut jotakuinkin samanlaisena kaikilla minun Kreikan lennoillani. Jo kuulutus lentokentällä muistutteli vain yhdestä käsimatkatavarasta ja sen koosta, mutta noilla kuulutuksilla ei tunnu olevan mitään vaikutusta. Koko omaisuus on saatava mukaan ja missään nimessä mitään ei kuljeteta lisämaksusta ruumassa…

 

Lento sujuu mukavasti. Kaikesta sähellyksestä huolimatta olen aina pitänyt Aegeania hyvänä ja luotettavana lentoyhtiönä. Kuin Lufthansan kopio, mutta pikkuisen vielä paranneltuna. Olen ollut pian 30 tuntia hereillä ja jossain vaiheessa jopa nukahdan hetkeksi, mikä on minulle lentokoneessa äärimmäisen harvinaista. Lento kestää vajaat kolme tuntia ja lennon aikana tarjoillaan kahvia tai jotain muuta juomista, pieni sämpylä ja suklaapatukka. Se on paljon enemmän kuin Lufthansan lennolla annettu pieni vesipullo. Laskeudumme Thessalonikiin suoraan kaupungin keskustan yli ja ihmettelen taas kaupungin kokoa. En muistanutkaan kuinka valtavan suuri kaupunki Thessaloniki on.

 

Thessalonikin lentokenttä on yksi niistä pienemmistä lentokentistä, joissa kaikki matkustajat kuljetaan koneisiin ja koneista pois busseilla. Tämä sujuu kuitenkin tällä kertaa erittäin joutuisasti, eikä laukkuakaan tarvitse odottaa kauaa. Lentokenttä on uusiutunut sitten viime näkemän: vanhan terminaalirakennuksen viereen on rakennettu toinen saman kokoinen ja sen on pakko olla melko uusi, koska se on vielä niin hyvässä kunnossa. Thessalonikin lentokentältä pääsee kaupungin keskustaan kahdella eri bussilla: 79 ja 1X. Bussi 79 lähtee aikaisemmin, mutta valitsen pikkuisen kalliimman bussin 1X; onhan se sentään express-bussi, joten voihan siitä maksaa 50 senttiä ylimääräistä… Mutta… lopulta käy ilmi, että se onkin kreikkalainen express-bussi. Tuo express-bussi saattaa tulla kaupunkiin lyhimmän tien kautta, mutta se kulkee kuitenkin kilometrikaupalla kaupungin vilkasliikenteisessä keskustassa ja pysähtyy aivan liian usein. Bussi on aivan tupaten täynnä matkustajia. Se numero 79 olisi saattanut olla nyt jopa parempi. Busseissa täällä on käytettävä edelleen maskia ja kuljettaja pitää melkoisen älämölön minulle ja parille muulle, jotka tulemme sisään ilman maskia. Sisällä maskia käyttävät ne ihmiset (noin 10), jotka ovat aivan bussin etuosassa kuljettajan lähistöllä. Loput (noin 70) eivät käytä maskia… Niinpä minäkin jätän maskini taskuun.

 

Tämä asunnonvaihdosta alkunsa saanut matka muuttuu kovin toisenlaiseksi jo ensimmäisenä iltana. En pura tätä tässä sen tarkemmin, mutta joka tapauksessa totean saavuttuani hyvin nopeasti, että asunnonvaihto jää toteutumatta ja olen pienessä pulassa reilun viikon yöpymisten ja tekemisteni suhteen. Joudun säveltämään käytännössä kaiken uusiksi lennossa. Tiesin riskin, otin sen ja hävisin ja nyt on vain aika sopeutua ja muuttaa suunnitelmia. Häviö on käännettävä voitoksi. Ensimmäiseksi etsin kuitenkin vain pikaisesti itselleni edullisen majoituksen ensimmäiselle yölle Thessalonikista. Onneksi olen matkalla maassa, josta on helppo löytää majoitus kohtuulliseen hintaan. Sain lennot melko edullisesti ja nyt kun nopeasti selailen hotelleja voin todeta, että pystyn löytämään matkani ajaksi hyvinkin edullisia, mutta silti kohtuullisia majoituspaikkoja. Hyvällä tuurilla löydän vielä vapaan ja edullisen huoneen myöhään illalla ja olen perillä juuri vastaanoton sulkemisaikaan. Hotelli Alexandria tosin oli (ihme ja kumma) huomannut lennosta todella myöhään hotels.com -varaussivuston kautta tehdyn varaukseni ja valmistautunut kiitettävällä tavalla: minulle oli jo ehditty lähettää sähköposti, jossa oli ulko-oven koodi ja ohjeet kuinka pääsisin sisälle huoneeni lukitsemattomasta ja ovesta ja löytäisin avaimet huoneestani. Todella hienosti hoidettu, vaikka lopulta kuitenkin ehdinkin juuri viime minuutilla. Sen verran tämä matkan täysin muuttanut yllätys kuitenkin minua jurppii, että saatuani huoneen ja avaimet kävelen vielä läheiselle Ladadikan alueelle baarin terassille juomaan yhden kylmän oluen ja rauhoittumaan ennen nukkumaan menoa...

 

My linktree: Linkit muille sivuille

Viimeisimmät yli 200 blogikirjoituksesta:

• Greetings from the Sunshine State (osa 1)
• Rockabillaque Florida 2022
• Tilinpäätös 2022 (Ystävyydestä)  

• Matkalla yli Atlantin valtameren
  
• Autojuttuja uima-altaalta
• Kun korona iskee
• Lähestyvän lähdön tunnelmaa
  
  
• Saaresta saareen
• Kiitos ja näkemiin (Kun lähden näiltä saarilta)
• Päiväkävelyllä Tallinnassa
• Laivamatkailua ja suunnitelmia talven varalle
• Kesän päättyessä (Korona-kesä 2021)
  
  
• Matkalla Korona-Suomeen
• Kohti uutta Korona-kevättä
• Sunshine State ja Suomi - Sukkulointia kahden maan välillä
• 10 päivää karanteenissa
• Paluu Atlantin taakse (Matkalla keskellä Korona-aikaa)