PÄIVÄ PÄÄKAUPUNGISSA: WASHINGTON, D.C.

Lauantaiaamu valkenee USA:n pääkaupungissa aurinkoisena. Heräilen rauhassa jättikokoisessa sängyssäni Hampton Inn White House -hotellissa. Tänään saan nauttia pian heräämisen jälkeen vaihteeksi hieman parempitasoisesta hotelliaamiaisesta. Se poikkeaa laadullisesti jonkin verran alkuviikon alempitasoisesta hotellista ja itse pidän USA:ssa erityisesti näistä aamiaispöydistä, joissa saa itse paistaa itselleen vohvelit vohveliraudalla. Tätä paremman aamiaisen tunnelmaa tosin pilaa jonkin verran se, että myös tässä hotellissa aamiainen nautitaan pahvilautasilta, muovisilla ruokailuvälineillä… Hyvin amerikkalaista… Aamiaispöydässä minulla on myös aikaa miettiä tulevaa päivää. Vaikka olen jo moneen kertaan nähnyt National Mallin puistoalueen ja muistomerkit, päätän kuitenkin käydä katsomassa ne jälleen kerran.

Kävelen tämän päivän lähtöpisteeseen, aivan National Mallin päähän, George Washington Universityn kampus-alueen kautta. Tämä kampus ei eroa millään tavalla muusta ympäristöstä ja se on vain osa kaupunkia. Sotamuistomerkit löytyvät Mallin puistoalueen länsipäästä, läheltä Lincoln Memorialia, joka on noin neljä kilometriä pitkän puistoalueen läntinen päätepiste. Täältä löytyvät kaikki tärkeimmät sotamuistomerkit: World War II Memorial, Vietnam Veterans Memorial ja Korean War Veterans Memorial. Nämä kaikki ovat nähtävyyksiä, jotka Washingtonin kävijän on ”pakko” nähdä. Ehkä kaikkein koskettavin näistä on Vietnam War Memorial ja sen pitkä, musta kiviseinä, johon on hakattu sodassa kaatuneiden nimet. Myös Korean sodan muistomerkki on vaikuttava ja siellä omasta mielestäni hienointa on katukiveykseen hakattu mietelause: ”Our nation honors her sons and daughters, who answered the call to defend a country they never knew and a people they never met.” Tuolla lauseella on tietysti muitakin merkityksiä, mutta minulle se kertoo kaikkein eniten tuon(kin) sodan turhuudesta… Tällä maalla on aina riittänyt nuoria miehiä heitettäväksi milloin mihinkin turhanpäiväisiin lihamyllyihin. Toki myös tarpeellisiin ja välttämättömiinkin. ”Maailmanpoliisi” on ollut suureksi avuksi monessa kriisissä, mutta on se myös tapattanut omia nuoriaan aivan täysin tarpeettomasti ja turhaan. Kiitos joka tapauksessa kaikille hyville ja tehtävänsä parhaansa mukaan täyttäneille veteraaneille.

Vuosien 1914-22 välillä valmistunut Lincoln Memorial on tällä hetkellä remontissa. Se on kyllä avoinna, eikä remontti estä sisällä vierailua, mutta massiiviset portaat sen etupuolella on osin suljettu. Tässä portaiden alapuolella aukeaa näkymä vesialtaalle ja siitä eteenpäin yli koko pitkän National Mallin, aina Capitol Hillille asti. Juuri tällä paikalla Dr. Martin Luther King Jr. piti kuuluisan ”I Have a Dream” -puheensa. Ja tietysti myös Forrest Gump oman puheensa… Jos olette käymässä Washingtonissa, on tämä mielestäni yksi ihan ykköskohteita, älkääkä unohtako portaiden päässä olevan suuren hallin ja Lincolnin patsaan lisäksi käydä katsomassa myös memorialin alakerrassa. Itse unohdun siellä pitkäksi aikaa katselemaan valokuvia joistakin merkittävimmistä tapahtumista Lincoln Memorialin ympäristössä. Tämä paikka on ollut monessa mukana. Abraham Lincoln itse oli muuten lakimies, poliitikko, valtiomies ja Yhdysvaltain 16. presidentti. Hän johti kunnioitettavasti Unionin joukot voittoon USA:n sisällissodan aikana. Etelän konfederaation joukot lyötiin kevääseen 1865 mennessä ja sen seurauksena voimme huokaista ja todeta onnellisina, että orjuus on lakkautettu USA:ssa ja ”south” is never gonna rise again… Eläköön USA!

Vietettyäni reilun vartin Lincolm Memorialilla jatkan matkaani. Tai oikeastaan aloitan matkani kohti National Mallin itäpäätä. Jotakuinkin keskellä valtavaa puistoaluetta seisoo 1800-luvun puolenvälin jälkeen eri osissa rakennettu, noin 170 metriä korkea Washington Monument. Tämä maailman suurin obeliski ehti olla 1800-luvun loppupuolella muutaman vuoden maailman korkein rakennus. Tähän korkeaan kivitorniin on mahdollista päästä myös sisälle, mutta pieni hissi ja pieni sisätila ylhäällä tornin huipulla mahdollistavat vain pienen ihmismäärän vierailun päivän aikana. Hissimatkassa on sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta, että hissin lasiseinän läpi voi ihailla osaa lähes koko tornin mitalta seinillä olevasta 194 kivitaulusta eli muistokivestä. Olen käynyt tuossa tornissa noin 10 vuotta sitten ja ainakin silloin ilmaiset liput jaettiin puiston rangerien vartiokopissa, noin 100 metriä Capitol Hillin suuntaan. Alhaalla monumettia ympäröi 50 USA:n lippua. Tämä monumentti on luonnollisesti rakennettu USA:n ensimmäisen presidentin George Washingtonin muistoa kunnioittaen.

Tarkoituksenani oli jo toista kertaa mennä kiertämään ”National Museum of African AmericanHistory and Culture”, mutta jo toista kertaa törmään samaan asiaa: museo on niin suosittu, että sinne on varattava liput hyvissä ajoin etukäteen. Tarkastin tilanteen jo hotellilla edellisenä iltana ja totesin, että seuraavat vapaat ajat olisivat tulevana maanantaina [ja se eilinen oli siis perjantai]. Kulkiessani nyt sen ohi päätän mennä sen lähellä olevaan toiseen museoon eli National Museum of American History museoon. Olen käynyt siellä jo aikaisemminkin, mutta silloin en ehtinyt enkä jaksanut kiertää ihan koko museota ja museosta jäi niin hyvä kuva, että päätän nyt käväistä siellä uudestaan. Washingtonin museoissa on se etu, että kaikki Smithsonian instituutin museot ja monet muutkin museot ovat ilmaisia. Sen lisäksi suurin osa isoista ja merkittävistä museoista sijaitsee joko National Mallin laidalla tai ainakin hyvin lähellä sitä. Nytkin on siis helppo poiketa tähän ”yleismuseoon”, jonne päästäkseen ei tarvitse maksaa, eikä jonottaa. Teen museossa melko kevyen kierroksen ja pysähdyn katselemaan vain kaikkea sellaista, mikä todella kiinnostaa minua juuri sillä hetkellä. Ja nyt minua kiinnostavat esimerkiksi 1800- ja 1900-lukujen taitteen koneet, musiikki- ja elokuvahistoria, Gunboat Philadelphia ja sotien historia. Suureksi pettymyksekseni kulkuvälineosasto on remontissa ja kokonaan suljettu. Tämä harmittaa minua, koska junineen ja autoineen se on koko museon kiinnostavin osasto.

Toiseksi museoksi valitsen museon, jossa en ole käynyt aikaisemmin: ”National Museum of the American Indian” Mallin toisella laidalla. Olen käynyt New Yorkin vastaavassa museossa jopa kolme kertaa, mutta en tästä olen vain kävellyt ohi. Tämä vuonna 2004 avattu museo on arkkitehtonisesti upea! Todella hieno rakennus niin ulkoa kuin sisältäkin. Sisätilojen näytteillepanossa joku asia jää jotenkin vaivaamaan tai häiritsemään minua, mutta en oikein osaa sanoa mikä se asia on. Ehkä punainen lanka jää jotenkin puuttumaan tai sitten minä vain en saa siitä kiinni. Lopulta tämä museo osoittautuu yhdeksi niistä museoista, joista minun on melkeinpä pakko poistua sen vuoksi, että alkaa tuntua niin pahalta. Suuri osasto, jossa esitellään alkuperäiskansojen ja valkoihoisten siirtolaisten välisiä sopimuksia ja sitä kuinka valkoihoiset rikkoivat kaikki nuo sopimukset ja alistivat, orjuuttivat ja aiheuttivat alkuperäiskansojen ahdingon ja lähes häviämisen saavat minut lähes voimaan pahoin. Ikävä kyllä totuus on se, että iso osa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen historiasta perustuu ihmisten orjuuttamiseen, alistamiseen, elinolojen tuhoamiseen, kaiken tiellä olevan hävittämiseen ja väkivaltaan ja jopa tappamiseen. Kaikesta negatiivisesta huolimatta tämä museo on ihan Washingtonin ykköskohteita ja suosittelen lämpimästi vierailua täällä.

Päivän aikana muotoutuneissa suunnitelmissani oli suorittaa tämän päivän aikana kolmen museon maraton ja kolmanneksi valitsin ”National Air & Space” museon Washington D.C.:n rakennuksen (toinen osasto on Virginian puolella, lähellä Dullesin lentokenttää). Täällä käy kuitenkin vanha tuttu juttu: yhtään lippua ei ole saatavissa enää tälle päivälle. No, olen tämänkin museon joskus aikaisemmin jo nähnyt, ei siinä mitään, mutta nyt minun vaan olisi keksittävä vielä jotain tekemistä muutamaksi tunniksi. Kävelen National Mallin varrelle ja istun penkille miettimään ja pitämään juomataukoa. Selaillessani karttaa huomaan, että aivan selkäni takana on ”National Gallery of Art”, ilmainen ja mielenkiintoiselta kuulostava museo sekin. Päätän siis jatkaa reissuani vielä toisella suurella taidemuseolla New Yorkin MoMA:n lisäksi.

Aloitan ilmaisen National Gallery of Art -kierrokseni kahviosta. Olen kävellyt liikaa lämpimässä säässä ulkona ja sisällä museoissa, enkä ole juonut juuri mitään. Kahvio on upea. Koko vuonna 1941 valmistunut West Buildingin rakennus on upea. Sitä voisi ehkä hyvinkin verrata Helsingin Ateneumiin, mutta kooltaan se on ehkä kymmenen kertaa isompi kuin Ateneum. Aloitan kierrokseni siinä mielessä väärästä päästä, että tavallaan tuhlaan aikaani ja energiaani minulle tuntemattomampien ja ei niin kiinnostavien teosten parista. Tässä vaiheessa päivää, kahden museon jälkeen sitä voi jo pitää jonkinlaisena virheenä. Kuljen huoneesta toiseen vailla sen tarkempaa suuntaa ja katselen upeita, vanhoja maalauksia, oppimatta tai muistamatta niistä kuitenkaan jälkeenpäin kovinkaan paljoa. Olen kyllä suoraan sanoen enemmän nykytaiteen ystävä, mutta ovathan nämä vanhat maalauksetkin todella upeita.

Kun alan olla päärakennuksen kierrokseni loppupuolella, silmäni lopulta avautuvat kunnolla, kun vastaan alkaa tulla tuttuja, suuria nimiä ja myös tuttuja maalauksia. Aivan upeita ovat merimaalaukset, mutta vielä enemmän minua kiehtovat sellaisten suurten taiteilijoiden kuten Vincent van Goghin, Paul Cezannen, Paul Gauguinin, Claude Monet’n, Henri de Toulouse-Lautrecin, Salvador Dalin ja Auguste Renoirin teokset. Kierrettyäni päärakennuksen tajuan, että maanalaista käytävää pitkin pääsee vielä toiseen rakennukseen (East Building, 1978). Minulla on juuri sopivasti aikaa kierrellä katsomassa mm. Andy Warholin, Rene Magritten, Joan Miron, Jackson Pollockin ja Fernand Legerin maalauksia siellä ennen museon sulkemista. Ihan kaikkea en tässä valtavassa museossa ehdi nähdä ja mm. italialaiset mestarit jäävät valitettavasti tällä kertaa kokonaan näkemättä.  [Selaillessani kotona museon sivuja huomaan, että minulta on jäänyt melkoinen osa teoksista kokonaan näkemättä.] Jos taide vähääkään kiinnostaa, on tämän ehdottomasti näkemisen arvoinen museo ja moni muukin näyttää olevan kanssani samaa mieltä: museo on toiseksi eniten vierailtu museo koko Yhdysvalloissa!

Tällä Washingtonin vierailulla en jatka koko National Mallin puistoa päästä päähän (olen se muutama vuosi sitten tehnyt ja jatkanut vielä Arlingtonin hautausmaalle ja US Marine Corps Iwo Jima -muistomerkille asti) vaan aloitan paluumatkani hotellille. Tämä paluumatka kestää melkoisen tovin, johtuen lähinnä pro-Palestiina -mielenosoituksesta, jolla on lähes sama reitti kuin minullakin. Katselen tuota valtavaa mielenosoitusta useammassakin paikassa ja joudun kävelemään sen läpi kolme kertaa. Se ei minua kuitenkaan harmita, koska olen kyllä oikeastaan hengessä mukana ja ymmärrän hyvin tämän mielenosoituksen syyn. Siihen on täysi oikeutus ja olen hyvilläni, että he sen tekevät. Täysin järjettömän siviilien, naisten ja lasten tappamisen ja elinympäristön totaalisen tuhoamisen on loputtava! Siihen ei ole olemassa mitään oikeutusta. Minä yritän tässä mielenosoituksen lomassa löytää kaupan, josta saisin ostettua pari pulloa vettä ja ehkäpä pari oluttakin, mutta se osoittautuu mahdottomaksi. Ensimmäinen kauppa on laittanut ovensa säppiin mielenosoituksen vuoksi ja seuraava kauppa (kaukana) on taas niin täynnä janoisia mielenosoittajia, että en jaksa jäädä jonottamaan. Ja kolmas kauppa on niin ikään kiinni… Näin ollen joudun palaamaan hotellille ilman ostoksia. Käyn vielä myöhemmin yrittämässä kauppareissua uudestaan, mutta parin kilometrin kierroksen jälkeen joudun palaamaan tyhjin käsin hotellille. Hotelliin saapuessani muistan, että onhan täälläkin jotain pientä myytävää ja lopulta saan kylmäkaapista kaksi pulloa Samuel Adamsia ja olen hyvin tyytyväinen.

Tämän viimeisen ”pohjoisten alueiden” päivän kävelylenkin pituudeksi tulee melko tasan 10 mailia eli 16 kilometriä. Koko viikolle, viidelle päivälle tiistaista lauantaihin, kertyi matkaa yhteensä mielestäni hyvinkin kunnioitettavat 51.3 mailia eli 83 kilometriä! Pidän tätä varsinkin polveni heikko tila huomioon ottaen melkoisena saavutuksena…

 *******

Tämä oli nyt jo seitsemäs hyvin lyhyellä aikavälillä kirjoitettu tarina tästä yhdestä reissusta. Reissusta, jonka suunnitelmat syntyivät ja myös muuttuivat reissun edetessä. Enää ei ole jäljellä kuin yksi matkustuspäivä ja sitten ollaankin jo kotona Floridassa. Tuhannet kiitokset kaikille teille, jotka olette jaksaneet näitä lukea; yhden tai useamman jutun. Tilastot kertovat kävijöistä tällä hetkellä seuraavaa: Eilen 7, tässä kuussa 118, viime kuussa 440 ja koko ajalla 84 324.

 

AIEMMIN TÄSSÄ BLOGISSA:
Vihreä vinttikoira
Empire State of Mind
Alone in New York: Tenement Museum & Lower Manhattan
New York City: MoMA & Village Halloween Parade
Turbulenssia ilmassa ja maankamaralla
Kohti Gotham Cityä 
Miamista Helsinkiin (kesäjuttuja)
Rockabillyä reservaatissa - Rockabillaque Florida 2023