SAARESTA SAAREEN

SUOMENLINNA

Pakko tunnustaa, että muuton alkua edeltävänä iltana on hieman levoton olo. Totta puhuen hyvinkin rauhaton... Tämän hyvin pitkän ja merkittävän ajanjakson päättyminen on melko haastavaa, mutta toisaalta taas olen jo malttamaton näkemään uutta Suomen kotiani ja haluaisin siirtää tavarani sinne nyt ja heti. Viimeiset päivätmarraskuun lopussa ovat olleet rauhatonta "lopun odottelua" ja olen alkanut käydä jo melko kärsimättömäksi. Kirjoittelin jo viime tekstissäni enemmänkin tuntemuksista tämän lähdön vuoksi. Ja tulen vielä tämän lyhyen kirjoituksen jälkeen kirjoittelemaan yleisemmin asumisesta Suomen toiseksi suosituimmassa turistikohteessa ja elävässä museossa.

Vietän nyt viimeistä perjantaitani ja viimeistä lauantaitani Suomenlinnassa. On hassua ajatella kaikesta "viimeistä kertaa", kuten eräs toinen muuttamassa oleva naapurini tänään totesi. Minulla on takana yli 20 vuotta täällä, mutta hänellä on takanaan yli 50 vuotta, joten voin vain kuvitella miltä lähtö hänestä tuntuu. Omat tavarani alkavat olla jo paketissa, mutta tilanne kotona on silti vielä siedettävä, koska täällä on myös "päävuokralaisen" huonekaluja ja tavaroita. Tulen siis edelleen hyvin toimeen esimerkiksi hänen taloustavaroillaan. Ajatukset harhailevat nyt viime hetkillä melko paljon kaukana historiassa, kymmenen ja kahden kymmenen vuoden takaisissa asioissa, ei niinkään lähihistoriassa. Viime kesä ei ollut parhaita kesiäni Suomenlinnassa; omat asiat ja oma elämä oli kyllä kunnossa, mutta Suomenlinna oli milteipä huonoimmillaan tämän viimeisen vuoden aikana. Erityisesti keväästä syksyyn. Mutta se siitä, eikä siitä sen enempää... Paitsi että huonojen asioiden ja saaren huonojen puolien ajattelu tietysti helpottaa lähtöä. Se teki sen tavallaan jopa hyvinkin helpoksi. Mutta silti kuitenkin juuret ovat jossain tosi syvällä Suomenlinnan kalliossa ja niin paljon muistoja tähän paikkaan liittyy ja niitä mietin mielessäni tänä viimeisenä perjantai-iltana.

 

Muuton jälkeisenä tiistaina palaan Suomenlinnaan siivoamaan ja samalla käyn erään yhdistyksen tiistaisaunassa. Palaan saareen viimeistä kertaa asukkaana. Seuraava päivä on ensimmäinen joulukuuta ja silloin tulen olemaan vain ihan tavallinen "turre"... Vieras saarilla. Turisti. No, ehkä en sentään; ei minusta todellakaan voi enää koskaan tulla tavallista turistia. Se lienee aivan päivän selvää. Virallinen muuttopäiväni on joka tapauksessa 1.12.2021, vaikka muuttokuorma vietiinkin úudelle asunnolle jo 28.11. Nyt olen kuitenkin vielä yhden yön siellä mistä kaikki alkoi yli 21 vuotta sitten. Olen samassa talossa, johon muutin pienen poikani kanssa keväällä vuonna 2000. On hyvä päättää tämä pitkä aikakausi samaan taloon, mistä se silloin joskus alkoikin. Ihan ensimmäisistä Suomenlinnan päivistäni muistan aikaisen kevään viileän yön ja sumuisen paraatikentän, jonka yllä lokit kirkuivat kevään merkiksi. Kun nyt lähden on myöhäinen syksy ja lintujen ääniä ei juurikaan kuule. Maisema ympärilläni on muuten sama kuin silloin joskus.

 

Näiden parinkymmenen vuoden aikana ihmisiä on tullut ja ihmisiä on mennyt, mutta jotenkin vaan minä olen aina pysynyt. Nyt on minun aikani mennä. Kaikista ihmisryhmistä erityisesti nyt lopun lähestyessä yksi on jostain syystä noussut paljon ajatuksiini. Se johtuu ehkä siitä, että en itse kuulu enää niin tiiviisti vanhaan "sidosryhmääni" (vaikka suokkilaisena olen aina tuntenut olevani etusijassa vain suokkilainen, en mitään muuta) ja minulla on nyt paremmat mahdollisuudet palata jossain määrin takaisin lukioajan haaveisiin ja luonteeni yhteen hyvinkin merkitsevään puoleen, jonka olen antanut painua unohduksiin (sääli ja harmi). Kahdenkymmenen vuoden jälkeen alan nyt jälkikäteen katua sitä, etten ole tehnyt paremmin tuttavuutta Suomenlinnan taiteilijoiden kanssa. Kuvataiteilijoiden, valokuvaajien, kirjoittajien, muusikoiden jne... Heitä Suomenlinnassa riittää. Toki tunnen monet heistä, mutta olisi ollut kiva tehdä lähempää tuttavuutta ja ties vaikka olisi vielä keksitty jotakin mielenkiintoista. Tähän voin hieman katuen tietysti todeta, että olisihan minulla ollut peräti 20 vuotta aikaa... Tässä iässä on alkanut jo miettiä paljon sitä, onko sitä käyttänyt aikanasa tässä elämässä oikein vai ei. Olivatko ne päätökset oman tulevaisuuden ja oman elämän suhteen oikeita ja hyviä vai ei.

 

Ulkona sataa pikkuisen lunta ja minä mietin miksi tämä tuntuu niin hirveän paljon vaikemmalta kuin ensimmäisellä kerralla. On tiistai ja keskiviikon välinen yö ja minä valvon vielä viimeistä yötäni täällä. Nyt pystyn ehkä jo hieman selkeämmin ajattelemaan mikä tässä on vaikeinta ja kyllä ihan ensimmäinen syy on menneisyys. Se pitkä historia mikä minulla on näillä saarilla. Eniten kaipaan mennyttä ja muistoja. Historiaa. Asioita, joita en saisi enää mitenkään takaisin. Toiseksi eniten kaipaan ihmisiä ja heti sen jälkeen tulevat nämä historialliset vanhat asuinrakennukset ja linnoituksen osat sekä meri ja rannikon luonto. Muistot. Ihmiset ja yhteisöllisyys... Kaikki tämä historia ympärilläni. Meri. Jotenkin siitä tuntuu nyt niin paljon vaikeammalta irrottautua. Melkein kyyneleet silmissähän minä täältä lähden... Iso osa mukavista ystävistä on lähtenyt jo kauan sitten ja lisää on lähdössä. Paljon ystäviä ja hyvänpäivän tuttuja kuitenkin jää heihin ja näihin saariin tulen kyllä jonkinlaisen yhteden säilyttämään ja osittain se voi olla jopa vahvempi kuin aikaisemmin...

Keskiviikkona joulukuun ensimmäisenä päivänä saan loppusiivouksen päätökseen Noakin Arkissa ja on aika pakata viimeiset tavarat ja poistua. Aika poistua saaresta ja aika poistua elämän juuri päättymäisillään olevasta todella pitkästä vaiheesta. Koska minulla on vielä aikaa lautan lähtöön, kävelen vielä reppuineni kahville Siloon. Vaihdan muutaman sanan kahvilanpitäjän ja muutaman asukkaan kanssa ja vielä juuri ennen lähtöä saan taas muistutuksen siitä, kuinka kiva paikka Suomenlinna on ja kuinka kivoja ihmisiä siellä asuu. Täytyy sanoa, että saaresta on jopa mukava tunne muuttaa pois, kun ihmiset elävät siinäkin toistensa mukana.

Loppusaldo Suomenlinnan osalta on siis seuraava:
C54 Noakin arkki: 2000-05, 2009-17, 2020-21
C52 Kurtiinitalo: 2005
C52 Bastioni Bielke: 2005-06
C58 Aliupseeritalo: 2006-09, 2017-19
C83 Vaasan kasarmi: 2019-20
Ja tämä kaikki tekee siis yhteensä 21 vuotta, 3 kuukautta.

Ja vaikka moni minulta on jo naureskellen kysellyt, että milloin palaan takaisin, niin vastaan siihen nyt tässä, että aion nyt ainakin vähän aikaa katsella muuta maailmaa, mutta pidän toki aina mieleni avoinna myös Suomenlinnaan palaamisen suhteen...

-------------------------------------

JÄTKÄSAARI

Ensimmäisenä päivänä uudessa paikassa en ehdi juuri kovin paljon ympärilleni katsella. Ajan muuttoa varten vuokratun pakettiauton poikani antamien ohjeiden mukaan sisäpihalle ja alamme purkaa kuormaa kirpeässä pakkassäässä. Tehtyäni yhden reissun ylös 11. kerrokseen portaita pitkin päätän sen samalla olevan viimeinen... Onneksi kaksi hissiä toimii tänään hienosti ja jonoakaan ei juuri ole, vaikka meneillään on muutto yli 260 asuntoon tässä "kompleksissa". Kaikki eivät toki muuta saman päivänä ja aivanten jakokin on jaettu viidelle eri päivälle. Neljän aikuisen voimin auto on yllättävän pian tyhjä ja kun meillä on vielä todella hyvää onnea hissien suhteen olemme valmiita paljon ennen kuin olisin ikinä uskonut. Tätä toki edelsi jo oma valmistelutyö Suokissa lauantain edellisen päivän aikana. Koko muutto on todella tehokas, nopea ja helppo tapahtuma. Kaikki menee aivan nappiin ja muutosta jää todella hyvä fiilis. Täydellinen suoritus!

 

Mieltä hiertävää Suomenlinnasta lähtöä kompensoi nyt pikkuisen se ensivaikutelma, jonka uudesta asuinpaikastani saan. Siis lähinnä oman asunnon suhteen: koti on korkealla tornitalossa ja vaikka edessä oleva talo peittääkin näkymän suurelta osin, niin näen silti meren talon molemmilta puolilta. Katsoessani vasempaa (itään) näen kauas Isosaareen asti ja mikä parasta: näen koko Suomenlinnan. Jopa kirkon ja majakan! Kauas piti tulla nähdäkseen ne ikkunastaan... Oikealla puolella (lännessä) näen Melkin saaren ja laajan alueen merta Länsi-Helsingin ja Espoon eteläpuolella. Näköala etelään ja lounaaseen on upea! Muutenkin asunto on oikein kiva ja koko talo vaikuttaa oikein mukavalta. Ajamme vielä hissillä ylimpään kerrokseen, joka on kattotasenteen saunakerros. Ja kyllä: myös saunan lauteilta on näkymä merelle! Ja muutaman askeleen päässä saunasta on kattoterassi penkkeineen ja pöytineen. Ei hassumpaa.

 

Ensimmäinen viikko on täynnä työtä ja asunnon laittamista asuttavaan kuntoon. Ja kuten jo kerroin, vietän vielä pari yötä entisessä kodissa Suomenlinnassa: heti muuton jälkeisen sunnuntaiyön ja viimeisen yön kuun vaihteessa. Asunnossa saan paikat melko nopeasti kuntoon ja sitä toki helpottaa se, että minun tavaramääräni on vuosien varella pienentynyt huomattavasti. Mutta kyllä sitä tavaraa silti näköjään edelleen riittää..Asun ensimmäistä kertaa elmässäni kodissa, joka on aivan uusi. Kaikki on niin uutta ja kiiltävää. Puhdasta ja siistiä. Täysin uudenlaisessa ympäristössä joudun tietysti opettelemaan myös joitakin pikku asioita alusta asti uudestaan, jotta esimerkiksi jätteiden kierrätys alkaa toimia. Suomenlinnassa kaikki kulki jotenkin niin omia, totuttuja ja tuttuja ratojaan...

Katselen korkealta ikkunastani Atlantinsiltaa, joka tuntuu olevan jossakin kaukana kaukana alhaalla, vaikka en minä nyt niin hirveän korkealla kuitenkaan ole. 11. kerros on kuitenkin riittävän korkealla ja ainakin vielä tällä hetkellä olohuoneen ikkunasta avautuu upea maisema, jopa suoraan edessä olevasta korkeasta rakennuksesta huolimatta. Raitiovaunut kulkevat sillalla molempiin suuntiin ja jos katson enemmän itään päin, siellä kulkee toinen raitiovaunulinja. Sataman liikenne itäpuolella on vilkasta. Länsipuoli taas on hyvinkin rauhallinen. Katselen laivoja, jotka saapuvat Tallinnasta ja lähtevät Tallinnaan. 10 lähtöä päivässä. 10 saapuvaa laivaa päivässä. En olisi uskonut, että ne näkyvät näin hyvin tänne asuntooni. Saapuessaan ja lähtiessään laivat kääntyvät suoraan ikkunani alla ja näen ne hyvin vielä Melkin ja Pihlajasaaren välisellä väylällä. Kaukana idän suunnassa näen myös Kustaanmekan kautta kulkevat laivat. Näköala tulee todennäköisesti pikkuisen kaventumaan ajanmittaan. Pahoin pelkään, että jo keväällä näkymä on muuttunut ja merinäköala on jäljellä enää pieninä kaistaleina uusien talojen väleissä. Tämä on tosin vain omaa arvailuani ja asia saattaa olla ihan toisinkin. Nyt ainakin nautin näistä upeista näköaloista niin kuin vain voin.

Eräänä päivänä huomaan, että yksi aivan uusi asia, johin minun pitää tottua, on kuiva ja valoisa varastohäkki! Varastohäkki on ihan oikea, tukeva metallihäkki, ei mikään kanaverkosta kyhätty rakennelma. Varastossa ei ole pakkasta, eikä katto vuoda sateella vettä. Se on ensimmäisessä kerroksessa hyvin lähellä hissejä ja ulko-ovea. Sinne johtaa puhdas ja siisti vaalea lattia ja koko tila on hyvin valaistu. Ja mikä parasta, varasto kuiva ja lämmin. Varasto on myös "nykyaikaisen" pieni, mutta nyt se riittää minulle hyvin, koska viime vuosina olen onnistunut karsimaan tavaraa melko hyvin ja osittain minulle on nyt syntynyt jopa puutteita tietyistä esineistä. Tai lähinnä huonekaluista.

Varaston miettiminen vie minun ajatukseni vielä muuttoon ja havahdun nyt siihen, miten paljon ihan huomaamatta tein ilman kenenkään apua... Minusta ei juuri suomalaisia "äijäpiirteitä" löydy, ei hakemallakaan, mutta sanonta "Ei tartte auttaa!" kyllä sopii minuun aika useinkin. Niinpä nytkin ensinnäkin pakkasin kaiken yksin kotona ja muuttopäivää edeltävänä aamuna kannoin tavarat pääosin alakertaan yksin kun en jaksanut enää odottaa sovittuun avun saantiin asti. Tuona samana päivänä lähdin noutamaan pakettiautoa keskustasta ja saatuani sen illalla lautalla saareen aloin pakata sitä. Tarkoitukseni oli pakata sitä vain vähän alkuun, mutta vauhtiin päästyäni minun oli mahdotonta lopettaa. Niinpä pakkasin yksin koko auton lauantai-illan paukkuvassa pakkasessa. Olin ajatellut, että ainakaan lipastoa ja sohvaa en yksin pysty millään saamaan autoon, mutta niin ne vain nekin olivat yks-kaks auton kyydissä. Ainoastaan juuri samana iltana naapurista saatujen pesukoneen ja sängyn lastaamisessa sain ne luovuttaneilta henkilöiltä apua. Muuten pakkasin auton kokonaan yksin tuon lauantain aikana ennen yötä löin pakettiauton ovet kiinni ja totesin olevani valmis lähtöön sunnuntaiaamuna.

Päätän toisen viikon ja muuttotyöt perjantaina 10.12. pikku pysähdykseen paikallisessa ravintolassa. Voin katsoa muuton päättyneen tänä perjantaiaamuna kun vein viimeiset järjestetyt laatikot varastoon ja koti alkoi näyttää siistiltä ja mukavalta. Saatuani hommat päätökseen lähdin kävelemään keskustaan, jonne on matkaa noin 2,5 kilometriä. Toki olisin päässyt kolmella eri ratikalla keskustaan tai sen liepeille, mutta nyt olin kunnon kävelylenkin ja raittiin ilman tarpeessa. Kun tiesin jo joutuvani nyt muuttamaan pois Suokista minun toiveinani oli ensinnäkin saada pysyä helsinkiläisenä ja toiseksi saada asua kantakaupungin alueella. Halusin asua alueella, jonne kulkee ratikka (tai kolme...). Ehkä ihan ensimmäinen vaihtoehto minulle olisi ollut vanha kantakaupunki kuten Töölö, jossa jo ehdin hetken asua, mutta olin erittäin tyytyväinen kun sain asunnon uudesta kantakaupungissta ja mikä parasta: aivan meren ääreltä!

Palatessani pysähdyn siis pitkän kävelylenkin jälkeen Huutokonttorissa, josta on kotiin enää vajaan 10 minuutin matka. Jo pitkään minun "kirjoittajankammioni" on ollut keskustakirjasto Oodin yläkerta ja sen vinolla lattialla olevat pyöreät tuolit. Olen kuitenkin pitkään haaveillut, että löytäisin sellaisen kivan "olohuoneen", jossa voisin istua kirjoittamassa. Kotona se ei vain yksinkertaisesti tahdo sujua. Ajattelin tuon paikan olevan joku kiva kahvila ja mielessä kävi myös esimerkiksi Suomenlinnan Linna-baari. Linna-baaria tulen varmasti vielä kokeilemaankin, mutta siellä "haittaa" saattaa aiheuttaa se, että tunnen lähes kaikki ihmiset... Eli luultavammin menen sinne nähdäkseni tuttuja ihmisiä ja Huutokonttori olkoon nyt minun ensisijainen "kirjoittajankammioni" ja sen jälkeen toinen on edelleen Oodi. Niin ja onhan Huutokonttorin yläkerrassakin kirjasto. Se on juuri tällä hetkellä remontissa, mutta avautuu ensi vuoden puolella.

Tällaisia mietteitä muuton keskellä ja sen jälkeen. Katsotaan miten se elämä tänne asettuu. Ehkä pahin puoli on nyt se, että tutut ihmiset jäivät pääosin Suomenlinnaan ja täällä en tunne ketään. Tai tunne toki täällä asuvat entiset suokkilaiset (jokuhan jo kutsui aluetta Pikku-Suokiksi), mutta ketään heistä en ole vielä täällä nähnyt. Tässä kaiken outoudessa ja vieraudessa on huonot puolensa, mutta toisaalta siinä on myös hyviä puolia. Nyt on kuitenkin jotenkin tehostettava yhteydenpitoa ystäviin ja tuttuihin niin Suomenlinnassa kuin muualla Helsingissäkin, sekä myös vanhoihin tuttuihin eripuolilla Suomea. Nyt kun kotikin on jo siinä kunnossa, että tännekin uskaltaisi jopa vieraita päästää. Ja onnettomille saariston asukkaille olen jo tarjonnut hätämajoitusta, kun he kuitenkin myöhästyvät siitä yön viimeisestä lautasta...

 

Aikaisemmin tänä vuonna:

• Kiitos ja näkemiin (Kun lähden näiltä saarilta)
• Päiväkävelyllä Tallinnassa
• Laivamatkailua ja suunnitelmia talven varalle
• Kesän päättyessä (Korona-kesä 2021)
• Matkalla Korona-Suomeen
• Kohti uutta Korona-kevättä
• Sunshine State ja Suomi - Sukkulointia kahden maan välillä
• 10 päivää karanteenissa
• Paluu Atlantin taakse (Matkalla keskellä Korona-aikaa)