PÄIVÄ PÄÄKAUPUNGISSA: WASHINGTON, D.C.

Lauantaiaamu valkenee USA:n pääkaupungissa aurinkoisena. Heräilen rauhassa jättikokoisessa sängyssäni Hampton Inn White House -hotellissa. Tänään saan nauttia pian heräämisen jälkeen vaihteeksi hieman parempitasoisesta hotelliaamiaisesta. Se poikkeaa laadullisesti jonkin verran alkuviikon alempitasoisesta hotellista ja itse pidän USA:ssa erityisesti näistä aamiaispöydistä, joissa saa itse paistaa itselleen vohvelit vohveliraudalla. Tätä paremman aamiaisen tunnelmaa tosin pilaa jonkin verran se, että myös tässä hotellissa aamiainen nautitaan pahvilautasilta, muovisilla ruokailuvälineillä… Hyvin amerikkalaista… Aamiaispöydässä minulla on myös aikaa miettiä tulevaa päivää. Vaikka olen jo moneen kertaan nähnyt National Mallin puistoalueen ja muistomerkit, päätän kuitenkin käydä katsomassa ne jälleen kerran.

Kävelen tämän päivän lähtöpisteeseen, aivan National Mallin päähän, George Washington Universityn kampus-alueen kautta. Tämä kampus ei eroa millään tavalla muusta ympäristöstä ja se on vain osa kaupunkia. Sotamuistomerkit löytyvät Mallin puistoalueen länsipäästä, läheltä Lincoln Memorialia, joka on noin neljä kilometriä pitkän puistoalueen läntinen päätepiste. Täältä löytyvät kaikki tärkeimmät sotamuistomerkit: World War II Memorial, Vietnam Veterans Memorial ja Korean War Veterans Memorial. Nämä kaikki ovat nähtävyyksiä, jotka Washingtonin kävijän on ”pakko” nähdä. Ehkä kaikkein koskettavin näistä on Vietnam War Memorial ja sen pitkä, musta kiviseinä, johon on hakattu sodassa kaatuneiden nimet. Myös Korean sodan muistomerkki on vaikuttava ja siellä omasta mielestäni hienointa on katukiveykseen hakattu mietelause: ”Our nation honors her sons and daughters, who answered the call to defend a country they never knew and a people they never met.” Tuolla lauseella on tietysti muitakin merkityksiä, mutta minulle se kertoo kaikkein eniten tuon(kin) sodan turhuudesta… Tällä maalla on aina riittänyt nuoria miehiä heitettäväksi milloin mihinkin turhanpäiväisiin lihamyllyihin. Toki myös tarpeellisiin ja välttämättömiinkin. ”Maailmanpoliisi” on ollut suureksi avuksi monessa kriisissä, mutta on se myös tapattanut omia nuoriaan aivan täysin tarpeettomasti ja turhaan. Kiitos joka tapauksessa kaikille hyville ja tehtävänsä parhaansa mukaan täyttäneille veteraaneille.

Vuosien 1914-22 välillä valmistunut Lincoln Memorial on tällä hetkellä remontissa. Se on kyllä avoinna, eikä remontti estä sisällä vierailua, mutta massiiviset portaat sen etupuolella on osin suljettu. Tässä portaiden alapuolella aukeaa näkymä vesialtaalle ja siitä eteenpäin yli koko pitkän National Mallin, aina Capitol Hillille asti. Juuri tällä paikalla Dr. Martin Luther King Jr. piti kuuluisan ”I Have a Dream” -puheensa. Ja tietysti myös Forrest Gump oman puheensa… Jos olette käymässä Washingtonissa, on tämä mielestäni yksi ihan ykköskohteita, älkääkä unohtako portaiden päässä olevan suuren hallin ja Lincolnin patsaan lisäksi käydä katsomassa myös memorialin alakerrassa. Itse unohdun siellä pitkäksi aikaa katselemaan valokuvia joistakin merkittävimmistä tapahtumista Lincoln Memorialin ympäristössä. Tämä paikka on ollut monessa mukana. Abraham Lincoln itse oli muuten lakimies, poliitikko, valtiomies ja Yhdysvaltain 16. presidentti. Hän johti kunnioitettavasti Unionin joukot voittoon USA:n sisällissodan aikana. Etelän konfederaation joukot lyötiin kevääseen 1865 mennessä ja sen seurauksena voimme huokaista ja todeta onnellisina, että orjuus on lakkautettu USA:ssa ja ”south” is never gonna rise again… Eläköön USA!

Vietettyäni reilun vartin Lincolm Memorialilla jatkan matkaani. Tai oikeastaan aloitan matkani kohti National Mallin itäpäätä. Jotakuinkin keskellä valtavaa puistoaluetta seisoo 1800-luvun puolenvälin jälkeen eri osissa rakennettu, noin 170 metriä korkea Washington Monument. Tämä maailman suurin obeliski ehti olla 1800-luvun loppupuolella muutaman vuoden maailman korkein rakennus. Tähän korkeaan kivitorniin on mahdollista päästä myös sisälle, mutta pieni hissi ja pieni sisätila ylhäällä tornin huipulla mahdollistavat vain pienen ihmismäärän vierailun päivän aikana. Hissimatkassa on sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta, että hissin lasiseinän läpi voi ihailla osaa lähes koko tornin mitalta seinillä olevasta 194 kivitaulusta eli muistokivestä. Olen käynyt tuossa tornissa noin 10 vuotta sitten ja ainakin silloin ilmaiset liput jaettiin puiston rangerien vartiokopissa, noin 100 metriä Capitol Hillin suuntaan. Alhaalla monumettia ympäröi 50 USA:n lippua. Tämä monumentti on luonnollisesti rakennettu USA:n ensimmäisen presidentin George Washingtonin muistoa kunnioittaen.

Tarkoituksenani oli jo toista kertaa mennä kiertämään ”National Museum of African AmericanHistory and Culture”, mutta jo toista kertaa törmään samaan asiaa: museo on niin suosittu, että sinne on varattava liput hyvissä ajoin etukäteen. Tarkastin tilanteen jo hotellilla edellisenä iltana ja totesin, että seuraavat vapaat ajat olisivat tulevana maanantaina [ja se eilinen oli siis perjantai]. Kulkiessani nyt sen ohi päätän mennä sen lähellä olevaan toiseen museoon eli National Museum of American History museoon. Olen käynyt siellä jo aikaisemminkin, mutta silloin en ehtinyt enkä jaksanut kiertää ihan koko museota ja museosta jäi niin hyvä kuva, että päätän nyt käväistä siellä uudestaan. Washingtonin museoissa on se etu, että kaikki Smithsonian instituutin museot ja monet muutkin museot ovat ilmaisia. Sen lisäksi suurin osa isoista ja merkittävistä museoista sijaitsee joko National Mallin laidalla tai ainakin hyvin lähellä sitä. Nytkin on siis helppo poiketa tähän ”yleismuseoon”, jonne päästäkseen ei tarvitse maksaa, eikä jonottaa. Teen museossa melko kevyen kierroksen ja pysähdyn katselemaan vain kaikkea sellaista, mikä todella kiinnostaa minua juuri sillä hetkellä. Ja nyt minua kiinnostavat esimerkiksi 1800- ja 1900-lukujen taitteen koneet, musiikki- ja elokuvahistoria, Gunboat Philadelphia ja sotien historia. Suureksi pettymyksekseni kulkuvälineosasto on remontissa ja kokonaan suljettu. Tämä harmittaa minua, koska junineen ja autoineen se on koko museon kiinnostavin osasto.

Toiseksi museoksi valitsen museon, jossa en ole käynyt aikaisemmin: ”National Museum of the American Indian” Mallin toisella laidalla. Olen käynyt New Yorkin vastaavassa museossa jopa kolme kertaa, mutta en tästä olen vain kävellyt ohi. Tämä vuonna 2004 avattu museo on arkkitehtonisesti upea! Todella hieno rakennus niin ulkoa kuin sisältäkin. Sisätilojen näytteillepanossa joku asia jää jotenkin vaivaamaan tai häiritsemään minua, mutta en oikein osaa sanoa mikä se asia on. Ehkä punainen lanka jää jotenkin puuttumaan tai sitten minä vain en saa siitä kiinni. Lopulta tämä museo osoittautuu yhdeksi niistä museoista, joista minun on melkeinpä pakko poistua sen vuoksi, että alkaa tuntua niin pahalta. Suuri osasto, jossa esitellään alkuperäiskansojen ja valkoihoisten siirtolaisten välisiä sopimuksia ja sitä kuinka valkoihoiset rikkoivat kaikki nuo sopimukset ja alistivat, orjuuttivat ja aiheuttivat alkuperäiskansojen ahdingon ja lähes häviämisen saavat minut lähes voimaan pahoin. Ikävä kyllä totuus on se, että iso osa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen historiasta perustuu ihmisten orjuuttamiseen, alistamiseen, elinolojen tuhoamiseen, kaiken tiellä olevan hävittämiseen ja väkivaltaan ja jopa tappamiseen. Kaikesta negatiivisesta huolimatta tämä museo on ihan Washingtonin ykköskohteita ja suosittelen lämpimästi vierailua täällä.

Päivän aikana muotoutuneissa suunnitelmissani oli suorittaa tämän päivän aikana kolmen museon maraton ja kolmanneksi valitsin ”National Air & Space” museon Washington D.C.:n rakennuksen (toinen osasto on Virginian puolella, lähellä Dullesin lentokenttää). Täällä käy kuitenkin vanha tuttu juttu: yhtään lippua ei ole saatavissa enää tälle päivälle. No, olen tämänkin museon joskus aikaisemmin jo nähnyt, ei siinä mitään, mutta nyt minun vaan olisi keksittävä vielä jotain tekemistä muutamaksi tunniksi. Kävelen National Mallin varrelle ja istun penkille miettimään ja pitämään juomataukoa. Selaillessani karttaa huomaan, että aivan selkäni takana on ”National Gallery of Art”, ilmainen ja mielenkiintoiselta kuulostava museo sekin. Päätän siis jatkaa reissuani vielä toisella suurella taidemuseolla New Yorkin MoMA:n lisäksi.

Aloitan ilmaisen National Gallery of Art -kierrokseni kahviosta. Olen kävellyt liikaa lämpimässä säässä ulkona ja sisällä museoissa, enkä ole juonut juuri mitään. Kahvio on upea. Koko vuonna 1941 valmistunut West Buildingin rakennus on upea. Sitä voisi ehkä hyvinkin verrata Helsingin Ateneumiin, mutta kooltaan se on ehkä kymmenen kertaa isompi kuin Ateneum. Aloitan kierrokseni siinä mielessä väärästä päästä, että tavallaan tuhlaan aikaani ja energiaani minulle tuntemattomampien ja ei niin kiinnostavien teosten parista. Tässä vaiheessa päivää, kahden museon jälkeen sitä voi jo pitää jonkinlaisena virheenä. Kuljen huoneesta toiseen vailla sen tarkempaa suuntaa ja katselen upeita, vanhoja maalauksia, oppimatta tai muistamatta niistä kuitenkaan jälkeenpäin kovinkaan paljoa. Olen kyllä suoraan sanoen enemmän nykytaiteen ystävä, mutta ovathan nämä vanhat maalauksetkin todella upeita.

Kun alan olla päärakennuksen kierrokseni loppupuolella, silmäni lopulta avautuvat kunnolla, kun vastaan alkaa tulla tuttuja, suuria nimiä ja myös tuttuja maalauksia. Aivan upeita ovat merimaalaukset, mutta vielä enemmän minua kiehtovat sellaisten suurten taiteilijoiden kuten Vincent van Goghin, Paul Cezannen, Paul Gauguinin, Claude Monet’n, Henri de Toulouse-Lautrecin, Salvador Dalin ja Auguste Renoirin teokset. Kierrettyäni päärakennuksen tajuan, että maanalaista käytävää pitkin pääsee vielä toiseen rakennukseen (East Building, 1978). Minulla on juuri sopivasti aikaa kierrellä katsomassa mm. Andy Warholin, Rene Magritten, Joan Miron, Jackson Pollockin ja Fernand Legerin maalauksia siellä ennen museon sulkemista. Ihan kaikkea en tässä valtavassa museossa ehdi nähdä ja mm. italialaiset mestarit jäävät valitettavasti tällä kertaa kokonaan näkemättä.  [Selaillessani kotona museon sivuja huomaan, että minulta on jäänyt melkoinen osa teoksista kokonaan näkemättä.] Jos taide vähääkään kiinnostaa, on tämän ehdottomasti näkemisen arvoinen museo ja moni muukin näyttää olevan kanssani samaa mieltä: museo on toiseksi eniten vierailtu museo koko Yhdysvalloissa!

Tällä Washingtonin vierailulla en jatka koko National Mallin puistoa päästä päähän (olen se muutama vuosi sitten tehnyt ja jatkanut vielä Arlingtonin hautausmaalle ja US Marine Corps Iwo Jima -muistomerkille asti) vaan aloitan paluumatkani hotellille. Tämä paluumatka kestää melkoisen tovin, johtuen lähinnä pro-Palestiina -mielenosoituksesta, jolla on lähes sama reitti kuin minullakin. Katselen tuota valtavaa mielenosoitusta useammassakin paikassa ja joudun kävelemään sen läpi kolme kertaa. Se ei minua kuitenkaan harmita, koska olen kyllä oikeastaan hengessä mukana ja ymmärrän hyvin tämän mielenosoituksen syyn. Siihen on täysi oikeutus ja olen hyvilläni, että he sen tekevät. Täysin järjettömän siviilien, naisten ja lasten tappamisen ja elinympäristön totaalisen tuhoamisen on loputtava! Siihen ei ole olemassa mitään oikeutusta. Minä yritän tässä mielenosoituksen lomassa löytää kaupan, josta saisin ostettua pari pulloa vettä ja ehkäpä pari oluttakin, mutta se osoittautuu mahdottomaksi. Ensimmäinen kauppa on laittanut ovensa säppiin mielenosoituksen vuoksi ja seuraava kauppa (kaukana) on taas niin täynnä janoisia mielenosoittajia, että en jaksa jäädä jonottamaan. Ja kolmas kauppa on niin ikään kiinni… Näin ollen joudun palaamaan hotellille ilman ostoksia. Käyn vielä myöhemmin yrittämässä kauppareissua uudestaan, mutta parin kilometrin kierroksen jälkeen joudun palaamaan tyhjin käsin hotellille. Hotelliin saapuessani muistan, että onhan täälläkin jotain pientä myytävää ja lopulta saan kylmäkaapista kaksi pulloa Samuel Adamsia ja olen hyvin tyytyväinen.

Tämän viimeisen ”pohjoisten alueiden” päivän kävelylenkin pituudeksi tulee melko tasan 10 mailia eli 16 kilometriä. Koko viikolle, viidelle päivälle tiistaista lauantaihin, kertyi matkaa yhteensä mielestäni hyvinkin kunnioitettavat 51.3 mailia eli 83 kilometriä! Pidän tätä varsinkin polveni heikko tila huomioon ottaen melkoisena saavutuksena…

 *******

Tämä oli nyt jo seitsemäs hyvin lyhyellä aikavälillä kirjoitettu tarina tästä yhdestä reissusta. Reissusta, jonka suunnitelmat syntyivät ja myös muuttuivat reissun edetessä. Enää ei ole jäljellä kuin yksi matkustuspäivä ja sitten ollaankin jo kotona Floridassa. Tuhannet kiitokset kaikille teille, jotka olette jaksaneet näitä lukea; yhden tai useamman jutun. Tilastot kertovat kävijöistä tällä hetkellä seuraavaa: Eilen 7, tässä kuussa 118, viime kuussa 440 ja koko ajalla 84 324.

 

AIEMMIN TÄSSÄ BLOGISSA:
Vihreä vinttikoira
Empire State of Mind
Alone in New York: Tenement Museum & Lower Manhattan
New York City: MoMA & Village Halloween Parade
Turbulenssia ilmassa ja maankamaralla
Kohti Gotham Cityä 
Miamista Helsinkiin (kesäjuttuja)
Rockabillyä reservaatissa - Rockabillaque Florida 2023

 

 

NEW YORK CITY: MOMA & VILLAGE HALLOWEEN PARADE

Herään lentomatkan jälkeisenä aamuna hyvin nukkuneena klo 5.39, kun roska-autot tulevat tyhjentämään 29. kadun jäteastioita ja kadun varteen kerättyjä jätteitä. Meteli on melkoinen ja sen jälkeen on vaikea enää nukkua. Muutenkaan minua ei enää nukuta; onhan kello Suomessa jo 12.39 iltapäivällä. Nousen lopulta sängystä seitsemän aikaan harvinaisen virkeänä. Vehoja avatessani minua tervehtii aurinkoinen aamu ja tyypillisen Manhattanin kadun tyypilliset kivitalot. ”Concrete jungle where dreams are made of…” Mielessäni on jo aamiainen, joka (harvinaista kyllä) kuuluu tämän Chelsean Holiday Inn Express -hotellin huoneen hintaan. Hotellin varaamisesta ja siitö miten päädyin juuri tähän hotelliin kirjoittelin jo aiemmin tässä blogissa.

Yritän aamiaiselle ensimmäisen kerran hieman ennen sen virallista alkamisaikaa noin kello 7.50. Ensimmäinen havaintoni on se, että aulan aamiaisravintola on aivan liian pieni ja aivan liian täynnä pöytiä. Se on myös täynnä ihmisiä ja tila näyttää kaoottiselta. Totean, että istumapaikkaa taitaa olla vaikea saada ja päätän palata puoleksi tunniksi huoneeseeni odottamaan. Ulkona olisi lisää pöytiä, mutta sää on hieman liian viileä ulkona syömiseen. Palattuani takaisin puoli kahdeksan aikaan onnistun löytämään itselleni istumapaikan. Nautin hieman omituisen makuisia paistettuja kananmunia ja hieman omituisen makuisia kalkkunamakkaroita. Juon omenamehua, jossa ainoa omenaa muistuttava asia on hyvin haalea, tuskin havaittava kellertävä väri ja kokeilen myös appelsiinimehua, joka sekin on enimmäkseen vettä. Tämä kaikki ei kuitenkaan minua masenna vaan olen tyytyväinen täyteen vatsaani ja varsinkin kahviin, jota otan vielä kolmannen pahvimukillisen mukaan huoneeseeni. Erityisesti yksi asia aamiaisella mietityttää minua: Ihmettelen miksi KAIKKI täällä puhuvat ranskaa? Onkohan kanadalaisilla ja/tai ranskalaisilla tällä viikolla joku syysloma?

Pian aamiaisen jälkeen lähden kävelyretkelle pohjoisen suuntaan. Kohteenani on yksi maailman tunnetuimmista taidemuseoista: MoMA, Museum of the Modern Art. Matkaa taidemuseoon on noin 2,5 kilometriä ja päätän tehdä tuon kävelyretken kaikessa rauhassa katsellen lähikorttelien ja Times Squaren maisemia. New Yorkissa on hauska kävellä. Jopa niin hauska, että monet aikaisemmat käyntini ovat kuluneet kävellessä ja siinä samalla katuja ja taloja sekä ihmisiä katsellessa. Manhattanin kaduilla on kiva  kävellä ja myös helppo suunnistaa. Valtaosaa Manhattanista hallitsee katujen nimeämisjärjestelmä, jossa itä-länsisuunnassa kulkevien katujen (Street) numerot alkavat etelästä ja kasvavat pohjoiseen päin. Pohjois-etelä -suunnassa kulkevat Avenuet ja niiden numerointi alkaa idästä kasvaen länttä kohden. Katujen nimiin on vieläpä näppärästi liitetty se ilmansuunta, jonka puolella katua ollaan ja tämä tekee suunnistamisesta vieläkin helpompaa. Eräs hyvä muistisääntö, varsinkin jollakin kulkuneuvolla liikkuvalle on se, että parittomat kadut (Street) ovat yksisuuntaisia länttä kohti ja parilliset yksisuuntaisia itää kohti.

Tällä kertaa olen jo etukäteen päättänyt, että paikkaan muutamia aukkoja New York -sivistykseni suhteen ja näistä aukoista ensimmäinen on käynti jossakin tademuseossa. Vaihtoehtoina mielessäni olivat Museum of Modern Artin lisäksi New Museum (of Contemporary Art) ja Guggenheim ja näistä kohteeksi valikoitui nyt tuo ensin mainittu. Museo sijaitsee 53. kadulla Empire State Buildingin ja Keskuspuiston välisellä alueella. Wikipedia kertoo museosta seuraavaa: ”The Museum of Modern Art (MoMA) is an art museum located in Midtown Manhattan, New York City, on 53rd Street between Fifth and Sixth Avenues. It plays a major role in developing and collecting modern art and is often identified as one of the largest and most influential museums of modern art in the world.” Kierreltyäni hetken tätä valtavaa museota huomaan valinneeni hyvän museon käyntikohteekseni. Paikoitellen ikivanhat lukion kuvaamataiteen tunnit palaavat mieleen ja uskomatonta kyllä, pystyn tunnistamaan huomattavan suuren määrän museon maalauksista. En tiedä välttämättä kaikkien maalausten nimiä, mutta tunnistan niiden tekijät. Eivät ole ihan hukkaan menneet näköjään nekään lukion kuvistunnit…

Mainitsen tässä nyt muutaman sellaisen teoksen tai tekijän, jotka tekivät minuun museossa jonkinlaisen vaikutuksen. Ihan ensimmäiseksi nousee eittämättä Pablo Picasso. Museossa on valtavan hieno kokoelma Picasson teoksia; osa käsittääkseni museon omia ja osa lainassa. Näistä lukuisista Picasson teoksista mieleeni jää erityisesti kaksi versiota maalauksesta ”Three Musicians”, ”Cardpalyer” sekä ”Avignonin naiset”. Huomaan oikeastaan pieneksi yllätyksekseni, kuinka paljon pidän Picasson teoksista. Tosin kubismi on aina ollut minulle mieleinen tyylisuunta. Muita mielestäni hienoja teoksia löytyy mm. Magrittelta ja Chagallilta. Minulle tärkeitä teoksia ovat myös Andy Warholin ”Golden Marilyn Monroe” ja ”Campbellin säilyketölkit” ja ehkä hätkähdyttävimpiä ovat Jackson Pollockin suurikokoiset, abstraktit maalaukset. En ole ollut kovin suuri Pollockin ihailija, mutta nyt kun näen näitä maalauksia ihan oikeina ja aitoina, ne tekevät minuun kyllä suuren vaikutuksen. Yksi suuri yllätys minulle löytyy aivan kierrokseni lopusta: museossa on näytteillä ehkä kaikkein tunnetuin Salvador Dalin teos ”Muiston pysyvyys” ja ole todella hämmästynyt kun nyt näen kuinka pieni ja vaatimaton se oikeasti on. Pieni ja vaatimaton, mutta silti niin suuri ja mahtava.

Tätä museota voin ihan ehdottomasti suositella kaikille, joita kuvataiteet vähänkin kiinnostavat. Kuvataiteen harrastajille tai ammattilaisille tämä paikka on tietysti ihan ”must”. Museosta löytyy valtava määrä tunnettujen maalareiden maalauksia ja pääpaino on selvästi niissä. Installaatioita tai veistoksia museossa ei ole kuin muutama. Minä poistun museosta ehkä pienen taideähkyn vallassa noin kolmen tunnin vierailun jälkeen.

Rikkinäinen polveni on tuntunut viime päivinä niin hyvältä, että museon kierrettyäni päätän jatkaa kävelyretkeäni yhä kauemmas hotellista. Päätän kävellä katsomaan Keskuspuiston etelälaitaa ja palata sieltä pikku kierroksen kautta takaisin hotellin nurkille. Keskuspuiston laidalla mieleeni tulee taas eräs seikka Kekkosen ajan lapsuudesta ja siitä, kuinka opettajat meitä toisinaan sumuttivat. Rakkaan itänaapurin lisäksi meille muistuteltiin jatkuvasti kuinka Suomi on maailman paras maa ja kuinka kenelläkään ei ole mitään sen vertaisia asioita kuin meillä Suomessa. Yksi näistä asioista oli ruska. Minulle on lapsena uskoteltu, että Suomessa on niin sanoin kuvaamattoman ja käsittämättömän upea ruska, että sellaista ei löydy mistään muualta maailmasta… Kun kasvoin aikuiseksi ja näin muutakin kuin Suomen totesin, että minua on huijattu (tässä ja monessa muussakin asiassa): maailmasta löytyy miljoona paikkaa, joissa on aivan yhtä upea ruska kuin Suomessakin ja monessa vielä upeampikin. Näitä mietiskellen kävelen Keskuspuiston laitaa pitkin kohti Columbus Circlen aukiota. Muistan toki ihmetellä tässä osaa Midtown Manhattania olevia todella kapeita, 300m korkeuteen kohoavia asuintaloja ja upeita vanhempia pilvenpiirtäjiä. Päästyäni Columbus Circlen aukiolle käännyn lopulta takaisin etelään ja kävelen pitkin 8. Avenueta.

Sana pilvenpiirtäjä tuo mieleeni yhden pikku kiistanaiheen ja kysymyksen: mikä itse asiassa luetaan pilvenpiirtäjäksi? Maailmassa ei käsittääkseni ole mitään standardia siitä, kuinka korkea talo on pilvenpiirtäjä, mutta yleisin jako lienee se, että korkea rakennus, joka on kuitenkin alle 150m korkea, on ”high rise” (tälle ei liene suomennosta, mutta sanottakoon vaikka tornitalo) ja yli 150m korkea on pilvenpiirtäjä.

Levättyäni hetken hotellilla päätän jatkaa taas matkaa. Minulla oli tälle lokakuun viimeiselle päivälle mielessäni vielä toinenkin asia taidemuseon lisäksi: Village Halloween Parade. Tämä on yksi harvoista sosiaalisen median mukanaantuomista positiivisesta asioista: tämän tapahtuman mainoksen näin ihan sattumalta facebookissa ja päätin heti, että tuota halloween-paraatia haluan mennä katsomaan. Tästä paraatista wikipedia kertoo: ”The Village Halloween Parade is an annual holiday parade held on the night of Halloween, in the Greenwich Village neighborhood of New York City. The parade, initiated on October 31, 1974 by Greenwich Village puppeteer and mask maker Ralph Lee, is the world's largest Halloween parade and the only major nighttime parade in the United States. The parade reports itself to have 50,000 "costumed participants" and 2 million spectators. The parade has its roots in New York's queer community.” Paraatin 1.4 mailia pitkän reitti kulkee pitkin 6. Avenueta Spring Streetiltä 15. kadulle asti ja jälleen päätän suunnata tuolle alueelle jalan. Pidän New Yorkin metrosta ja sen hyvin kattavasta verkostosta, mutta nyt haluan nähdä kaupunkia maan päältä.

Ilta on jo pimentynyt kun lähden taas matkaan. Kuljen New Yorkin pimeitä katuja pari kilometriä etelään ja päästessäni lähemmäs tuota 1,4 mailia (2,2km) pitkää tapahtuma-aluetta alkaa ihmismassa pikkuhiljaa kasvaa. En pääse 6. Avenuen suuntaan alueen pohjoispuolen teitä pitkin, koska poliisi on jo sulkenut ne. Olen vähällä luopua toivosta, mutta sitten päätän jatkaa matkaa etelään, lähemmäs paraatin lähtöpaikkaa. Lopulta löydän kadun, jota pitkin pääsen ihmismassan seassa puikahtamaan kohti 6. Avenueta ja pian huomaan löytäneeni varsin kelvon katselupaikan. Olen paikalla noin tuntia ennen kuin paraati tulee meidän kohdallemme, mutta jo tuntia ennen alkaa jalkakäytävä olla aivan tupaten täynnä ihmisiä ja tungos vaan kasvaa koko ajan. Jos paraatissa on kymmeniä tuhansia osallistujia, on katujen varsilla satoja tuhansia katsojia. Itse paraatia on vaikea kuvailla. Se on niin upea. Suuri. Täynnä kaikkea. Siihen kuuluu jättimäisiä koko tien leveydeltä tanssivia luurankoja, jättimäisiä katua lakaisevia naishahmoja, kaikkia mahdollisia kauhu- ja supersankarihahmoja, kummituksia, suuria autojen vetämiä perävaunuja, joiden päällä on erilaista rekvisiittaa ja eri hahmoiksi pukeutuneita, tanssivia ihmisiä. Siihen kuuluu useita äänekkäitä marssivia orkestereita ja kaiuttimista pauhaavaa musiikkia. Jopa kolme Ghost Busters -autoa tulee paraatin loppupäässä. Paraatiin kuuluu niin erilaisia yhdistyksiä ja muita järjestäytyneitä joukkoja kuin yksittäisiä ihmisiäkin. Paraatiin voivat osallistua kaikki halukkaat, jotka ovat pukeutuneet teeman mukaan. Paraatin ohittaminen kestää yli kaksi tuntia ja lopulta lähden pois jo hieman ennen kuin sen loppua edes näkyy. Upea paraati! Ensi kerralla haluan itse mukaan.

Palatessani illan päätteeksi hotellille vastaan kävelee jos jonkunlaisia kauhuhamoja ja jotkut ovat pistäneet pystyyn pienen shown jalkäytävällä. Käyn vielä syömässä päivän lounaan matkan varrella omassa suosikki hampurilaispaikassa (Wendy’s). Hieman myöhäiseksihän tämä nyt venyi, jos syön lounasta klo 10pm yöllä, mutta minulla ei kyllä ole ollut mitään ongelmia asian suhteen. Lounas klo 22.00 23. kadun Wendy’s-ravintolassa heti valtavan Halloween-paraatin jälkeen on kaoottisen hupaisia kokemus. Kun noin puolta tuntia myöhemmin olen hotellilla voin puhelimeni Sportstrackerin avulla todeta päivän kävelysaldon olevan 10.6 mailia eli noin 17km!

 

*******

Tässä yksi minulle tyypillinen päivän New Yorkissa. Toivottavasti tästä on iloa jollekin ihan vaan harmittomana tarinana ja jollekin ehkä jopa todellista hyötyä matkaa suunnitellessa. Pyrin aina siihen, että jutuissani olisi jotain vinkkejä joko suoraan kerrottuna tai tarinaan upotettuna. Suuret kiitokset kaikille lukijoille tähänastisesta! Harvoin kenestäkään kuulen mitään ja harvoin tulee mitään palautetta, mutta kun alan kaivelemaan kävijätietoa huomaan ilokseni, että aika moni täällä kuitenkin käy ainakin pyörähtämässä. Blogini tilastot kertovat tällä hetkellä seuraavaa:

Kävijöitä tällä viikolla: 138

Kävijöitä tässä kuussa: 205

Kävijöitä koko aikana: 83 971

AIEMMIN TÄSSÄ BLOGISSA:
Turbulenssia ilmassa ja maankamaralla
Kohti Gotham Cityä 
Miamista Helsinkiin (kesäjuttuja)
Rockabillyä reservaatissa - Rockabillaque Florida 2023