QUE SERA, SERA - OSA 2 (CATANIA)

Jo saavuttuani Catanian 5 Balconi B&B-majoitukseen edellisenä iltana, oli paikan emäntä kysynyt minulta milloin haluan syödä aamiaista. Kunkin neljän huoneen aamiaisajan hän sitten kirjoitti liitutauluun keittiön oven viereen. Nyt toisen matkapäivän aamuna istun aamiaispöydässä ja syön minulle henkilökohtaisesti toiveideni mukaan laitettua aamiaista. Tai ei ihan puhtaasti minun toiveideni mukaista, vaan emännän ehdotusten pohjalta laitettua aamiaista. Olen kerrankin B&B-paikassa, joka on muutakin kuin vain se ensimmäinen B… Yleensä se jää siihen petiin, mutta breakfastista ei ole tietoakaan. Tämä aamiainen on uskoakseni sellainen melko tavallinen sisilialainen aamiainen ja se maistuu minulle oikein hyvin. Aamiaista syödessäni ehdin myös jutella emännän kanssa päivän suunnitelmistani ja myöhemmin seuraan liittyy vielä puolalainen nuorempi pariskunta, joka on ollut jo useamman päivän Cataniassa ja on lähdössä tänään kotiin. Yritän kalastella heiltä hyviä vinkkejä näkemisen arvoisista paikoista, mutta päätän lopulta kuitenkin pysyttäytyä enimmäkseen niissä, jotka paikan emäntä oli minulle kartalta näyttänyt.

Olen yleensä ollut hyvin perinpohjainen matkustelija ja olen yleensä jo kotona tutustunut melko tarkkaan paikkaan, jonne olen menossa. Olen katsellut karttaa. Olen ottanut selvää tärkeimmistä nähtävyyksistä. Olen ottanut selvää liikkumisesta jalan ja julkisilla kulkuvälineillä. Olen tarvittaessa lukenut myös paikallisesta historiasta, kulttuurista ja tavoista. Tällä kerralla olen kuitenkin lähtenyt melko lailla soitellen sotaan… Selailin kyllä paikkoja nettisivuilla ja googlen kartoilla, katselin pari youtube-videota ja lainasin kirjastosta jopa Sisilian matkaoppaan, vaikka se jäikin lopulta lukematta. Nyt siis otan ihan tyytyväisenä vastaan kaikki emännän antamat vinkit ja erittäin tyytyväinen olen myös paperikartasta, jonka hän minulle antaa [näiden päivien aikana tulen vielä moneen kertaan toteamaan, että vanhanaikainen paperikartta on monin verroin parempi kuin pikkuruinen googlen kartta puhelimessa].

Yhden asian olin kotona suunnitellut: halusin lähteä ajelulle Circumetnea-junalla. Olen nähnyt tuon junan jossakin matkaohjelmassa ja siitä lähtien olen halunnut ajelulle ympäri Etnan tulivuoren. Tämä periaatteessa ihan tavallinen paikallisjuna kiertää kolmen tunnin lenkin ympäri Etnan ja käytössä pitäisi edelleen olla todella vanhoja junia. Juuri nuo vanhat, hieman merkillisen näköiset junat kiinnostavat minua ja tietysti myös maisemat. Nyt käy kuitenkin niin, että joudun hieman hammasta purren luopumaan tuosta suunnitelmasta. Erilaisista ratkaisuista johtuen, suurimpana kaiketi radan muutostyöt, Circumetnea-juna ei juuri nyt lähdekään Catanian kaupungista, vaan melko kaukana olevasta Paterosta. Eikä siinä vielä kaikki: Päästäkseni Pateroon minun olisi ensin käveltävä metroasemalle, sitten matkattaava metrolla Nessiman asemalle, josta pääsisin bussilla Pateroon. Paterosta voisin sitten tehdä ajelun itse junalla vaikka tunnin matkan päähän Borgoon ja sieltä samaa reittiä takaisin. Kun tähän vielä yhdistetään aivan käsittämättömän vaikea ja sekava lippukäytäntö useine lippuineen ja kummalisine kilometritaulukoineen, totean matkan olevan nyt aivan liian monimutkainen ja hankala. Päätän viettää päivän Catanian kaupungissa.

Pian aamiaisen jälkeen lähden päivän ensimmäiselle retkelle. Pidän vielä avoinna suunnitelmani Circumetnean suhteen ja päätän kävellä lähimmän metroaseman suuntaan ja tehdä lopullisen päätöksen viimeistään asemalla. Kävelen Castello Ursinon vierestä pienelle kujalle ja sitä kautta kaupungin kalatorin suuntaan, missä vilkas ja äänekäs kaupankäynti on vielä meneillään. Ohitan myyntipaikat, joissa myydään kaikkea mahdollista meren elävää ja suuntaan Porta Uzedan kautta leveälle ja vilkkaalle Via Etnealle. Tämä on käsittääkseni kaupungin pääkatu. Se jatkuu suorana pitkälle silmänkantamattomiin. Sen reunoilla on paljon erilaisia myymälöitä, ruokapaikkoja, kahviloita ja myös monta nähtävyyttä. Heti kadun alkupäässä saavun Piazza del Duomolle, jossa sijaitsee Fontana dell’Elefante, Palazzo degli Elefanti ja kaupungin pääkirkko, Basilica Cattedrale di Sant’Agata. Kuljettuani vähän matkaa eteenpäin saavun aukiolle nimeltä Piazza Universita, jonka laidalla on nimen mukaisesti yliopiston komeita rakennuksia.


Tässä välissä on pakko huomauttaa suomalaisesta nurkkakuntaisuudesta ja muistuttaa mieleen millainen takapajula Suomi oikeastaan on. Tylsä- ja ahdasmielinen takapajula. Helsingissä nousi aivan kamala poru kun kaupungin keskustan autoliikenteen verrattain hiljaisilta (verrataan minne päin maailmaa tahansa) kaduilta kaksi katua muutettiin kaksikaistaisesta yksikaistaiseksi, jotta ihmisillä olisi kivempaa ja viihtyisämpää… Yksi kaista meni pyörätieksi ja toiselta kadulta yksi kaista toiselta kadulta aivan mahtaviksi keitaiksi, joissa oli kahvipaikkoja ja ravintoloita, kukkaistutuksi ja penkkejä… Aivan mahtavaa! Kaunista ja viihtyisää ja ihmisillä oli hyvä olla. Ja ne muutama silloin tällöin ohi ajava autokin mahtui hyvin sille yhdelle kaistalle… Mutta mikä poru ja itku siitä syntyikään. Kuinka ollakaan. Kauhea kiukuttelu ja valitus ja niinpä asiassa lopulta kokeilun jälkeen palattiin takaisin menneisyyteen ja järjestelyt purettiin. Iso osa tuosta itkusta ja valituksesta oli Helsingin Uutisten masinoimaa, lehden syvästi asenteellisten ja tarkoitushakuisten mielipidekirjoitusten vuoksi. Todella ikävää. Mikään ei saisi olla kivaa ja mukavaa. Missään ei saisi olla hauskaa. Mutta nyt täällä reissussa ollessa taas huomaan, millaisia kaupungit voivat parhaimmillaan olla: esimerkiksi täällä Cataniassa suurin osa tästä suuresta liikekadusta on kokonaan suljettu liikenteeltä. Siis kuulitte oikein: täällä ei ole pelkästään suljettu paria kaistaa, vaan katu on suljettu kokonaan. Ja ihmisiä riittää ja kauppa käy! Kyllä ne ovat ne jalankulkijat ja julkisen liikenteen käyttäjät, jotka kaupoissa shoppailevat ja istuvat ravintoloiden ja kahviloiden terasseilla; ihan silkkaa tyhmyyttä ja tietämättömyyttä olisi väittää jotain muuta. Niin kovin usein nykyään tulee mieleen vanha Eppu Normaalin kappale ”Pidetään ikävää”. Kyllä me suomalaiset edelleen olemme hyvin harrasta ja ahdasmielistä metsäkansaa. Osaamme olla hyvin ikäviä ja vaikeita ihmisiä. Toisin on monet näistä asioista muualla, kuten esimerkiksi täällä Välimeren maissa. Täällä Cataniassakin tämän valtavan ison kävelykadun lisäksi näyttää olevan lukuisia muitakin autottomia alueita ja ihmisten viihtyisyyttä ja hyvinvointia ajatelle suunniteltuja alueita [ja myöhemmin totean aivan saman Palermossa.] ja kaikilla on kivaa… Mutta palataapa takaisin varsinaiseen aiheeseen.

Seuraavaksi saavun Piazza Stesicorolle, jonka läheisyydessä on myös kohteenani ollut Stesicoron metroasema. En kävele edes asemalle asti, koska olen tähänastisen kävelyni aikana vakuuttunut siitä, että minun tulee kierrellä tämä päivä kaupungissa, sen sijaan, että lähtisin pitkälle ja hankalalle junamatkalle Etnan ympäri. Huomaan samalla, että olisin tarvinnut Cataniaa varten vielä yhden yön lisää; kaksi yötä täällä ei riitä. Kierrän aukiolla olevan komean Bellinin patsaan ympäri ja huomaan toisella puolella Via Etneaa jonkun muinaisen raunion. Kyltti raunion portilla kertoo sen nimeksi: Anfiteatro Romano di Catania. Paikka näyttää aukiolla kuopassaan melko pieneltä, mutta päätän silti mennä katsomaan sitä ja se osoittautuukin pian oikeaksi päätökseksi. Tämä vanha roomalainen amfiteatteri on ollut aikoinaan suuri ja komea, mutta nyt siitä on jäljellä käytännössä vain alin kerros ja sekin on suurimmaksi osaksi maan alla. Taivasalla on vain Stersicoron aukiolla oleva kuoppa, jossa näkyy vanhoja seiniä ja osa teatterin suurta areenaa. Suurin osa on kuitenkin tallella modernin kaupungin katujen ja rakennusten alla ja ilokseni huomaan, että noille käytäville maan alle on myös turistilla pääsy. Käytävän ulottuvat yllättävän pitkälle lähikorttelien alle ja jossain kohtaa voi nousta hetkeksi ylös talojen takapihalla. Historiasta on kerrottu muutamilla käytävien varrella olevilla opastauluilla. Tämä on hieno paikka ja suosittelen lämpimästi pientä seikkailua amfiteatterin hämärillä käytävillä.

Nähtyäni tarpeeksi tätä maanalaista elämää jatkan eteenpäin vilkasta Via Etneaa pitkin. Saavun seuraavaksi puistoon, jonka google maps tuntee nimellä Villa Bellini/Chiosco Bellini ja siihen kuuluu myös paikka, joka on merkitty kartassa, View of Etnaksi. Tämä on yksi paikka, jonka löysin jo kotona ennen matkaan lähtöä ja tämä on tavallaan minun päivän ensimmäisen kävelyretkeni kauimmainen kohde. Tripadvisorissa joku kuvaili paikkaa sanoilla "seesteinen puutarha”. Nämä kävijät kuvailivat puistoa kauniiksi, mutta valittelivat kun he eivät nähneet Etnaa. No, puisto on todella seesteinen ja kaunis ja Etnankin kyllä näkee varsin hyvin, kunhan vaan kävelee ylös pikku kukkulalle. Näkymä on itse asiassa upea ja tämän pikku kävely arvoinen. Siellä se tulivuori savuaa tänäänkin… Lähden seuraavaksi kävelemään takaisin hotellin suuntaan puiston toista laitaa, jossa on todella paljon pieniä patsaita. Kovinkaan montaa patsaiden esittämistä henkilöistä en tosin tunne. Jatkan kävelyäni pikkukatuja pitkin vilkkaan Via Etnean sijaan kunnes saavun takaisin Piazza del Duomolle. Täältä käännyn vielä uusille sivukujille ja jatkan matkaa edelleen hotellin suuntaan.

Italialaisethan eivät ole varsinaisesti tunnettuja ylenpalttisesta kohteliaisuudesta tai ystävällisyydestä. Toisinaan päinvastoin, varsinkin alueilla, joissa on paljon (liikaa) turisteja. Minä saan tästä esimerkin, joka pistää hieman naurattamaankin, koska se on minusta jotenkin niin ”italialaista”. Pysähdyn kadunvarressa olevaan pieneen konditoriaan ja mietin ostaisinko jotain paikallista makeaa pikku välipalaksi. Mietin kuitenkin liian kauan ja näytän varmasti suoraan sanoen hyvinkin epävarmalta ja niinpä muut ihmiset ohittelevat minua oikealta ja vasemmalta. Ja tässä vaiheessa kun myyjillekin on käynyt varmasti selväksi, että olen turisti, joka ei osaa italiaa, kenelläkään heistä ei riitä rohkeus ottaa minua asiakkaakseen. Ja niinpä tyhmä turisti muuttuu näkymättämäksi ja jää koko ajan jonon viimeiseksi. Kenellekään ei tule edes mieleen kysyä haluaisinko jotain. Pieneksi henkilökohtaiseksi ongelmaksi koen myös sen, että osaan kyllä jokusen sanan italiaa (itse asiassa hallitsen yllättävän paljon sanastoa) ja näin ollen osaisin kyllä kysyä tiettyjä asioita, mutta mikäli tästä heräisi jotain jatkokeskustelua, niin sitten jäisin auttamatta suu auki ihmettelemään. Lisäksi minusta tuntuu, että minun ei pitäisi puhua liikaa englantia, vaan yrittää italiaksi joka tapauksessa. Summa summarum: Italiassa et välttämättä saa palvelua, jos et sitä itse määrätietoisesti halua ja vaadi. Käytä ne pari sanaa italiaa mitkä osaat ja jatka tarvittaessa englannilla. Niin se homma hoituu.

Juotuani kahvit ja lepäiltyäni vähän aikaa majapaikassani, on päivän toisen kävelykierroksen aika. Tämän toisen päivän kohteet katson jo hotellilla valmiiksi kartasta. Suuntaan ensin aivan toiseen suuntaan kuin aamupäivällä. Lähden kävelemään hiljaisia pikkukatuja pitkin kohti Teatro Antico Greco-Romano di Cataniaa eli toista ikivanhaa teatteria. Näillä kaduilla kävellessäni minua vastaan ei tule yhtään turistin näköistä ihmistä, eikä kyllä juuri muitakaan ihmisiä. Pienen kiertelyn jälkeen löydän sisäänkäynnin teatteriin: se ei olekaan siellä, missä näen rauniot, vaan sisään mennään isomman kadun varressa olevan rakennuksen läpi. Jos pidin aamupäivän kierroksesta amfiteatterin raunioiden käytävillä, niin tämä paikka ei ole yhtään huonompi! Myös täällä pääsee kävelemään pitkin antiikin aikaisia käytäviä ja portaikkoja, mutta myös itse puolikaaren muotoinen teatteri on melko hyvässä kunnossa ja ehjä ja se on yllättävän suuri. Tämän isomman varsinaisen teatterin yhteydessä on myös toinen pienempi teatteri: Odeon Romano, joka on aikoinaan ollut paikka musiikkiesityksille. Minä olen hyvä kuluttamaan aikaa tällaisissa paikoissa: aamupäivän amfiteatterin raunioilla taisin viipyä lähes tunnin ja täällä vietän aikaa yli tunnin.

Päästyäni ulos teatterin raunioilta, teen vielä kierroksen lähikortteleissa, joissa niissäkin on paljon näkemistä. Nyt näen paikat vain ulkoa, mutta jos päivä ei olisi näin pitkällä niissäkin voisi hyvin kuluttaa aikaa vaikka useamman tunnin. Aivan teattein vieressä on vanha kylpyä: Terme della Rotonda. Sen pyöreän kupolin näkee ulkopuolelta, mutta se ei ole enää illan tullen avoinna. Korttelin pari tästä eteenpäin on suuri kirkko: Chiesa di San Nicolo l’Arena ja aivan sen vieressä yksi Catanian päänähtävyyksistä: Monastero dei Benedittini di San Nicolo l’Arena. Tämä voisi olla syy, miksi minun pitäisi tulla joskus uudestaan Cataniaan. Nyt en luostaria ehtinyt nähdä ja se olisi kuuleman mukaan vierailun arvoinen. Pitkän vierailun... Tämän vanhan luostarin edessä on Piazza Dante Alighieri ja sieltäkin löytyy pienemmässä mittakaavassa vanhoja antiikin aikaisia raunioita.

Vaikka nämä nähtävyydet tällä suunnalla menevät jo kiinni, ei minun kierrokseni ole vielä lopussa. Jatkan kävelyä takaisin majapaikkani lähelle, aikomuksenani käydä vielä Castello Ursinossa. Kävelen pitkin leveää ja melko vilkasta tietä nimeltä Via Vittorio Emanuele II ja saavun pian aukiolle, jossa on Statue Cardinale, Beato Dusmet ja suuri ja komea kirkko: Chiesa di San Francesco d’Assasi all’Immacolata. Tästä on enää muutama kortteli matkaa linnalle. Päivän viimeinen vierailukohteeni on siis Castello Ursino, joka on vanha, keskiaikainen linna ja kunnallismuseo… Tälle museolle en kovin hyvää arvosanaa anna ja ainakin itselleni suurin anti on ehdottomasti itse suuri rakennus. Tosin rakennukseen eli linnaan liittyvää historiaa ei museosta juuri löydy.

Näiden paikkojen pääsylipuista ja niiden hinnoista voisin kertoa ainakin sen verran, että minnekään ei tarvinnut varata lippua etukäteen, eikä minnekään tarvinnut jonottaa tähän aikaan vuodesta. Liput olivat halpoja ja pääsymaksut vaihtelivat neljän ja kymmenen euron välillä.

Ennen majapaikkaan palaamista minun on vielä löydettävä ruokapaikka. Tänä iltana en halua mennä samaan paikkaan kuin ensimmäisenä ja lähdenkin etsimään sopivaa paikkaa vilkkaammilta kaduilta. Pienen kävelyn jälkeen pysähdyn Via Giuseppe Garibaldin varrella olevalle Piazza Giuseppe Mazzinille La Pizzoleria ravintolan luokse, koska siellä ei näy ärsyttäviä ”sisäänheittäjiä” ja menu on näkyvillä. Kauaa en ehdi sitä kuitenkaan lukea, kun minua ollaan kuitenkin jo houkuttelemassa sisään. Siinä vaiheessa olen tosin jo ehtinyt tehdä päätöksen syödä täällä. Paikka on viihtyisä, pizza on hyvää ja melko edullista. Olen oikein tyytyväinen tähän paikkaan. Ruoan jälkeen kävelen vielä Via Etnealle ja jään kahdessa eri paikassa hetkeksi kuuntelemaan (melko taitavia) katusoittajia. Vierailen myös ensimmäistä kertaa tämän reissun aikana kirkossa. Vaikka en olekaan uskonnollinen, niin kirkot ovat aina Italiassa minun suosikkikohteitani ja ehdin jo alkuillasta ihmetellä miten en vielä ole käynyt yhdessäkään sisällä. Basilica della Collegiata sattuu nyt kuitenkin olemaan auki ja sopivasti reittini varrella. Yhden oluenkin ehdin vielä juoda Castello Ursinon edustalla olevassa ulkoilmabaarissa. Jo hyvissä ajoin olen majapaikassa. Emäntä käy pikaisesti ja vaihdan hänen kanssaan pari sanaa ennen kuin hän poistuu ja lähtee omaan kotiinsa. Muita vieraita ei täällä tänä yönä ole, vaan huomaan viettäväni toisen yöni täällä yksin.

 

Jatkuu...

Aiempia kirjoituksia:

Que sera, sera - Osa 1 (Sisilia, Italia 2024)
Ja vielä toinen ihan tavallinen laivamatka
Maailman myrskyistä (Milton)
Taas yksi tavallinen laivamatka
Syksyn alati muuttuvia suunnitelmia
Kesästä
Käytännön vinkkejä Yhdysvaltoihin matkustaville
Myötätuulessa Atlantin yli
 

Kohti kotia kaukana kotoa
Päivä pääkaupungissa: Washington, D.C.
Vihreä vinttikoira
Empire State of Mind
Alone in New York: Tenement Museum & Lower Manhattan
New York City: MoMA & Village Halloween Parade
Turbulenssia ilmassa ja maankamaralla
Kohti Gotham Cityä 

Miamista Helsinkiin (kesäjuttuja)
Rockabillyä reservaatissa - Rockabillaque Florida 2023

KOKO BLOGI (254)