VIHREÄ VINTTIKOIRA

Tällä kertaa herään hotellissa ilman aamiaista. USA:ssa on hyvin tavallista, että aamiainen ei kuulu huoneen hintaan tai sitä ei ole saatavilla lainkaan. Nyt on kyse tuosta jälkimmäisestä. Kahvinkeitin ja pari pussia kahvia ja teetä huoneista löytyy kuitenkin lähestulkoon aina. Niin myös tällä kerralla. Kahvit juotuani jätän tämän yhden yön majapaikan, Heritage-hotellin ja lähden etsimään aamiaista. Sen suurempia suosituksia en tälle nyt anna, mutta eipää minulla mitään moitittavaakaan ole. Tavallinen keskitason tai alemman keskitason New York -hotelli. Tänä aamuna minulla ei ole kiirettä minnekään; edessä on vain kävely bussiasemalle ja pikainen aamiainen jossakin matkan varrella. Koska en ole ihan varma mitä mahdollisia aamiaispaikkoja kävelymatkani varrella on, maksimoin onnistumisen ja syön aamiaisen ensimmäisessä vastaantulevassa paikassa ja se paikka on tänään McDonalds. En ole koskaan ennen syönyt aamiaista ”Mäkissä”, mutta totean sen olevan ihan ok ja hinta-laatusuhteeltaan hyvä. Menettelee kerran elämässä. Ehkä jopa toisenkin kerran.

Minulla on taas hyvin aikaa kävellä kohti 8. Avenuella olevaa bussiasemaa. Oikeastaan sitä pitäisi kutsua pysäkiksi, koska se on vain pieni pahainen parkkipaikka katujen risteyksessä. Tämä asema (tai pysäkki) sijaitsee aivan vanhaa, mahtavaa postitaloa ja Penn Stationia vastapäätä. Koska minulla on aikaa, käyn tutustumassa vanhaan postitaloon, jonka on nyt valloittanut Penn Stationin Moynihan Train Hall. Eksyn ensin siihen osaan, jossa toimii edelleen posti ja se on hyvä eksyminen, sillä tuo vanha toimisto on upea! Siirryn kuitenkin pian alakertaan, jossa on mahtava juna-asema. Suuri odotussali on valtava ja sitä reunustaa iso rivistö lipunmyyntipisteitä ja kaikenlaisia myymälöitä ja kahviloita. Niitä löytyy vielä lisää hallia reunustavista muista huonetiloista. Nyt minua alkaa hieman kaduttaa, että sorruin McDonaldsin aamiaiseen… Tämä uusi tila aivan vanhan Penn Stationin kyljessä on nyt mm. kaikkien etelään ja länteen lähtevien Amtrakin junien asema. Esimerkiksi Floridaan asti kulkevat Amtrakin Silver Star ja Silver Meteor lähtevät täältä kerran päivässä.

Minäkin suunnittelin alunperin matkaa New Yorkista Washingtoniin junalla. Junavaihtoehtoja olisi päivän aikana useita, mutta hinnat tuntuivat minusta korkeilta. Olen kyllä huomannut, että junalla matkustamisen hinnat ovat USA:ssa nousseet huomattavasti. Osittain ne ovat nousseet pilviin… Katsoin jossain välissä esimerkiksi hinnan Amtrakin Silver Star tai Silver Meteor -junalla New Yorkista West Palm Beachille ja pelkän istumapaikan hinta oli jo kallis, puhumattakaan makuupaikasta. Vuosia sitten tein tämän noin 30 tunnin matkan omassa pikku hytissä, joka maksoi vain pari sataa dollaria. Nyt tuollaisen hytin hinta on lähes 1000 dollaria! Junamatkustaminen on todella luksusta täällä… Ainakin joissakin junissa. Palaan nyt kuitenkin välille New York City – Washington, D.C. Pidin noin 80 dollarin hintaa kalliina kyseiselle välille, mutta matka-ajankohdan lähestyessä hinnat vain nousevat nousemistaan ja ovat pian minun ulottumattomissa. Paria päivää ennen matkaa hinnat ovat nousseet jo noin 200 dollariin ja jopa sen yli! Tässä vaiheessa kävin tarkastamassa Greyhoundin tarjonnan ja löysin sieltä matkoja hintaan $40. Valintani oli selvä. Varasin Greyhoundin liput ja siihen minulla oli varaa ottaa päälle vielä paikanvaraus (etupenkki) ja pikku lisämaksulla sain varattua itselleni myös viereisen paikan! Tämän Greyhoundin linjan ajaa yhtiö nimeltä Flixbus. Aikataulun mukainen matka-aika on neljä tuntia 30 minuuttia.

Lipussa ja nettisivuilla kehotetaan saapumaan paikalle jo 15 minuuttia ennen lähtöaikaa, mutta käytännössä tällä kehotuksella ei ole mitään merkitystä. Minä nousen kirkkaan vihreään Flixbus-bussiin noin 10 minuuttia ennen lähtöaikaa ja kuljettaja vaivautuu tuskin edes vilkaisemaan lippuani. Bussi on iso ja mukava! Olen matkustanut Greyhoundilla ennenkin ja tämä amerikkalaisten bussien mukavuus ei ole minulle ihan uutta. Pitkän matkan bussit ovat täällä kaikki mukavia, lähiliikenteen bussit jotakuinkin kuin Suomessa ja koulubussit… Hmmm… Aika hirveitä. Tässä bussissa on mukavat nahkapenkit ja ilmastointi, mutta yksi iso puutekin löytyy: ei minkäänlaista latausmahdollisuutta puhelimelle. Bussin sisällä, katossa lukee “Adventure Tours”… Mietin onko se jonkinlainen paha ennuste tälle reissulle [TBD]. Kiinnitän varmuuden vuoksi turvavyön, vaikka kaikki vaikuttaakin oikein hyvältä.

Alkumatkan mutkittelemme Manhattanin kaduilla ja eteneminen tuntuu olevan paikoitellen hidasta ja vaikeaa. Ajamme Lincoln Tunnelin kautta Hudson-joen alitse Weehawkeniin, New Jerseyn osavaltion puolelle ja siitä matka jatkuukin nopeampia, suuria teitä pitkin. Pitkän aikaa saan katsella bussin ikkunoista kaukana vasemmalla puiolella siintävää Manhattanin siluettia. Tältä etäisyydeltä näkyy hyvin Midtown Manhattanin ja Downtown Manhattanin välimatka ja molemmista on helppo tunnistaa tärkeimmät rakennukset. Jossakin Jersey Cityn paikkeilla, Manhattanin eteläkärjen kohdalla huomio kiinnittyy väistämättä valtavaan teräsrakennelmaan, joka kulkee täältä isolta valtatieltä kohti Manhattania. Kyseessä on 1932 valmistunut, noin 5,6km pitkä siltarakennelma Pulaski Skyway. En ole ihan varma koko matkasta missä milloinkin olemme, sillä akkua säästääkseni en uskalla käyttää kovin paljon puhelinta ja mitään muuta karttaa minulla ei ole. Ajamme alkumatkasta ainakin Turnpikea ja I-95 Interstate Highwayta pitkin. Matka etenee hyvää vauhtia ja bussi kulkee ison osan matkasta vasenta kaistaa muita autoja ohitellen. Varsinkin rekkaliikennettä tuntuu olevan todella paljon. Matkanteko on mukavaa, mutta ei ehkä ihan yhtä tasaista kuin mihin olen Suomessa tottunut. Kova vauhti, nopeat hidastukset ja nopeat kaistanvaihdot saavat matkanteon tuntumaan ajoittain hieman ”epävakaalta” ja mitä pitemmällä olemme sitä enemmän tämä tunne lisääntyy.

Matkamme kulkee usean osavaltion läpi järjestyksessä: New York, New Jersey, Pennsylvania, Delaware, Maryland ja Washington D.C. (joka ei ole varsinaisesti osavaltio, vaan ihan oma erityisalueensa). Matkan varrella on vain yksi ainoa pysähdys jossain Delawaressa, paikassa, jonka nimeä en enää muista. Kun olemme jo Marylandissa ja lähdemme kiertämään Baltimoren kaupunkia alkaa kuljettajan kärsivällisyys pettää ja hän alkaa olla selvästi turhautunut tai väsynyt; todennäköisesti molempia… Ajotyyli muuttuu agressiivisemmaksi ja paikoin hän sortuu jopa pieneen ”road rageen” ja alkaa kiusata henkilöautoa, joka hänen mielestään ajaa väärin. Katson bussin katossa olevaa teksitä: ”Adventure Tours”… Ollessamme jossakin Annapolisin ja Washingtonin välillä havahdun siihen, kun auton etuosassa istuvat ihmiset alkavat huutaa. Hetken näyttää siltä, että edessä on väistämättä yhteentörmäys viereisellä kaistalla ajavan auton kanssa, mutta hätäiset ohjausliikkeet pelastavat meidät siltä. Olin jo aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka toisella puolella käytävää istunut mies oli alkanut vilkuilla kuljettajaa. Päättelin jo silloin, että kuljettaja taitaa olla nukahtamaisillaan ja juuri siitähän oli ollut kyse. Kuljettaja on ollut todella väsynyt ja lopulta kai käytännössä nukahtanut rattiin, mutta onneksi muiden matkustajien huuto herätti hänet viime hetkellä. Loppumatka menee mukavammin ja noin puoli tuntia tämän kohtauksen jälkeen saavumme Washingtonin kaupunkiin. Ajelemme kaupunkia halkovaa H Streetia pitkin ja minä haaveilen siitä, että voisin tulla tänne kävelylle, tietäen jo että minulla ei tule olemaan aikaa siihen.

Washington D.C.:n linja-autoasema sijaitsee Union Stationin rautatieaseman parkkihallissa! Todellakin, maan pääkaupungin linja-autoasema on vain yksi nurkka ihan tavallisesta parkkihallista. Tämä ei tosin ole mikään yllätys. Nyt kun olen selvinnyt pienin kustannuksin ja lopulta ehjin nahoin perille, olen ihan tyytyväinen siihen, että valitsin bussin. Matka oli (pääosin) mukava ja mielenkiintoinen ja neljä ja puoli tuntia meni nopeasti. Minulla on vielä edessä muutaman kilometrin matka hotellille, mutta päätän jatkaa jo muutaman päivän jatkunutta pitkien kävelylenkkieni sarjaa ja päätän siirtyä hotellille taksin tai metron sijaan kävellen.  Kävelen jotakuinkin National Mallin suuntaisesti, pari korttelia sen pohjoispuolella kohti länttä. Ohitan joitakin vanhempia kortteleita ja sitten uudempia ja tylsempiä kaupunkikortteleita. Puolen tunnin kävelyn jälkeen olen aivan Valkoisen Talon takapuolella ja siitä on enää pari korttelia minun hotellilleni. Nämä kaksi yötä tulen viettämään Hampton Inn by Hilton -hotellissa. Ilman pienintäkään epäilystä tämän reissun parhaassa hotellissa ja hinta on kuitenkin jopa aavistuksen halvempi kuin New Yorkin hotelleissa.

Koska olen hyvissä ajoin hotelilla, on minulla aikaa lähteä vielä pikku iltakävelylle. Olen ollut Washingtonissa (DC) useita kertoja aikaisemminkin ja nähnyt- yhden tavallaan ”pyhimmistä” paikoista USA:ssa - National Mallin alueen moneen kertaan, mutta en koskaan pimeällä.National Mall on noin neljä kilometriä pitkä, leveä puisto- ja nurmikkoalue, jonka varrelta löytyy suuri määrä erilaisia muistomerkkejä ja museoita. Kävelen nyt Valkoisen talon länsipuolelta National Mallille ja toista puolta takaisin. Käyn katsomassa Toisen maailmansodan muistomerkin: kauniisti valaistut suihkulähteet, joita reunustaa yksi kivipylväs jokaista osavaltiota kohti ja vastakkaisilla reunoilla olevat ”kivipaviljongit”, joista toisessa lukee ”Atlantic” ja toisessa ”Pacific”. Täältä aukeaa myös kaunis näkymä länteen Lincoln Memorialin suuntaan, yli valoja heijastelevan ”Reflecting Poolin”. Lincoln Memorial on se paikka, jossa mm. Martin Luther King Jr. ja Forrest Gump pitivät omat puheensa ja Reflecting Pool on taas se kahluuallas Forrest Gump -elokuvasta. Idän suunnassa tummaa taivasta vasten näkyy korkea kivitorni, Washington Monument. Kävelenkin seuraavaksi muutaman sadan metrin matkan Washington Monumentin juurelle, josta edempänä idässä näkyy kirkkaasti valaistu Capitol Hill ja US Congress Building. Puiston pohjoislaidalla näkyy Valkoinen Talo. Erittäin valokuvauksellinen paikka niin valoisalla kuin näin pimeälläkin.

Hotellini on muuten hyvä ja hyvällä alueella, mutta lähistöltä ei juurikaan löydy ruokapaikkoja eikä edes kauppoja. Tästä johtuen päädyn syömään aivan hotellin lähellä olevaan McDonaldsiin! Tämä on yksi äärettömän harvoja kertoja kun syön USA:ssa ”Mäkissä”. Tätä ei juuri tapahdu muuten kuin silloin kun mitään muuta ei ole tarjolla (nyt tämä on kyllä jo kolmas kerta kun käyn Mäkissä tämän reissun aikana!). Yllätyn kuitenkin positiivisesti. Olen tottunut Mäkissä kimmoisaan kumipullaan, jonka sisällä on täysin mauton, hieman kumia muistuttava pihvinkaltainen asia. Ja se yksi suolakurkun siivu, jonka aina siirrän syrjään. Nyt tilaan juustoa ja pekonia sisältävän hampurilaisen (Quarterpounder with cheese and bacon) ja ensimmäisen kerran elämässäni saan ”Mäkissä” hampurilaisen, joka näyttää täsmälleen samalta kuin mainoskuvassa ja maistuu todella hyvältä! Olen hyvin tyytyväinen tähän ruokaan, joka taas jää päivän ainoaksi lämpimäksi ruoaksi. Kävelen kulman taakse hotellille ja ostan matkalla lähellä olevasta, valikoimaltaan hyvin suppeasta ja kalliista kaupasta pari tölkkiä olutta. Onhan nyt perjantai… Tämä oli koko reissun kevyin kävelypäivä, jos ei oteta huomioon puhtaita matkustuspäiviä: 5.6 mailia eli noin 9km.

 

*******

Julkaisen tämän kirjoituksen itsenäisyyspäivänä 6.12.2023 ollessani edelleen Floridassa. Itsenäisyyspäivä herättää nyt täältä kaukaa katsoen monenlaisia tunteita: Ensinnäkin sen tutun, jokavuotisen tunteen, että olisi kiva joskus juhlia Suomen itsenäisyyttä ja Suomen itsenäistymistä vuonna 1917, eikä vain pelkästään sota-aikoja. Kaikki kunnia sodissa kunnostautuneille ja tehtävänsä täyttäneille veteraanille, mutta tänään juhlimme Suomen itsenäistymistä 106 vuotta sitten. Talvi- ja jatkosota olivat toki äärimmäisen tärkeitä Suomen itsenäisyyden säilymisen kannalta, mutta kun monelta tuppaa unohtumaan, että kyllä Suomi oli ollut itsenäinen jo yli 20 vuotta ennen noita tapahtumia ja aivan muut ihmiset saivat aikaan Suomen itsenäistymisen. Muutenkin sodille, veteraaneille ja kaatuneille on ihan omat juhlapäivänsä. Toinen asia mikä kaivelee vielä paljon paljon pahemmin on se, että taas natsit marssivat Helsingissä. Asia mikä synkistää koko tämän hienon juhlapäivän. Natsit marssivat useammassakin tapahtumassa. Suomessa. Vuonna 2023. Ja poliisi turvaa natsien marssimista ja pitää huolen ”pahiksista” ja pistää ”hyvikset” putkaan. No, näin sanoo Suomen laki ja niin se sitten pitää olla… Kai? Törmään päivä päivältä yhä enemmän siihen tosiasiaan, että Suomi ei ole täydellinen maa. Ei edes lähelle. Ja ihan liian iso osa suomalaisista ihmisistä on kaikkea muuta kuin hyviä ihmisiä. Suomi ei todellakaan ole maailman paras maa, mutta Suomi on hyvä maa. Eläköön Suomi. Hyvää itsenäisyyspäivää!

 

AIEMMIN TÄSSÄ BLOGISSA:
Empire State of Mind
Alone in New York: Tenement Museum & Lower Manhattan
New York City: MoMA & Village Halloween Parade
Turbulenssia ilmassa ja maankamaralla
Kohti Gotham Cityä 
Miamista Helsinkiin (kesäjuttuja)
Rockabillyä reservaatissa - Rockabillaque Florida 2023