EMPIRE STATE OF MIND

Kolmas aamu New Yorkissa, New Yorkissa… Aamiaisen jälkeen vetelehdin vielä jonkin aikaa hotellihuoneessani ja sitten onkin aika sanoa hyvästit ja kirjautua ulos tästä paikasta. Kun tulin Yhdysvaltoihin maanantaina, minulla oli varattuna ainoastaan tämä hotelli kolmeksi yöksi ja kaikki muu oli vielä hämärän peitossa. Jatko on edelleenkin hämärän peitossa, mutta olen nyt kuitenkin päättänyt pidentää New Yorkin vierailua yhdellä yöllä ja miettiä myöhemmin mitä sen jälkeen. Koska Holiday Inn Chelseassa oli jo täyteen buukattu, minun pitää vaihtaa tänään hotellia. Tälle hotellille annan suosituksen: hinta-laatusuhde on kohdillaan ja New Yorkin hinnat huomioiden kohtuullisen pienin kustannuksin saa kohtuullisen majapaikan. Hieman kulahtanut keskitason hotelli, ei siinä sen kummempaa. Voisin tulla tänne uudestaankin.

Olin jo hetken miettinyt, että voisin viettää New Yorkissa vielä kolme yötä lisää ja viipyä koko viikon sunnuntai-iltaan asti, mutta hotellihintojen tarkastelu teki päätöksen helpoksi: kaksi viikonloppuyötä olisi maksanut yhtä paljon kuin neljä aikaisempaa yötä ja minulla ei ole nyt varaa sellaiseen. Perjantaina on siis lähdettävä. Jonnekin… Jatkosuunnitelmana, hatarana ja alustavana sellaisena, minulla on ollut mielessä viettää viikonloppu joko Washington, D.C.:ssä, Charlestonissa (SC), New Orleansissa (LA), St. Augustinessa (FL) tai Miami Beachilla (FL). Alkukarsintojen jälkeen jäljelle jäi D.C. ja New Orleans. Olen jo aikaisemmin käynyt niin monta kertaa D.C.:ssä, että olisin mieluummin halunnut mennä New Orleansiin, mutta raha ratkaisi tällä kertaa. Olisin kyllä päässyt melko edullisesti matkustamaan New Yorkista New Orleansiin ja sieltä olisi löytynyt varsin kohtuuhintaisia hotelleja, mutta ongelmaksi nousi sunnuntain siirtyminen West Palm Beachin suuntaan. Lennoissa ei ollut paljon varaa valita ja hinta olisi noussut aivan liian suureksi. Tämän torstain aikana minulle siis valkenee, että aion matkustaa seuraavana päivänä Washingtonin suuntaan. Kulkuneuvo on tosin vielä päättämättä. Lentokoneen olen jo sulkenut pois, koska lentokentille (John F. Kennedy, La Guardia, Newark ja Islip) on melko pitkä matka ja nyt en jaksa edes ajatella lentokenttärumbaa. Jäljelle jää siis juna ja bussi, tässä prioriteettijärjestyksessä.

Jätän pienen reppuni ja pienen olkalaukkuni hotellin respaan säilytykseen ja suuntaan taas kaupungin kaduille. Tämän torstain aamupäivän lopun ja iltapäivän alun ”turistikohteeni” on USS Intrepid Hudson-joen rannalla. Kävelen hotellilta 29. katua pitkin 8. Avenuelle ja lähden siitä kohti pohjoista. Kävelen hieman mutkitellen läpi Hell's Kitchenin alueen ja poikki 9., 10. ja 11. Avenuen. Lopulta saavun 12. Avenuelle ja näen ensin joen ja pian valtavan suuren, käytöstä poistetun ja museoksi muutetun lentotukialuksen. Olen käynyt myös täällä ennenkin, mutta siitä on jo 10 vuotta aikaa. Nyt olen jo hotellilta lähtiessä varannut aikaan sidotun pääsylippuni. Kaikki tällä reissulla ostamani pääsyliput ovat olleet ”kännykkälippuja” ja tältä osin homma on toiminut melko helposti ja muutenkin vaikeuksitta.

Hudson-joen rannalla, laiturissa 86 kiinnitettynä oleva USS Intrepid on valmistunut vuonna 1941 ja se on osallistunut mm. toiseen maailmansotaan ja Vietnamin sotaan. Se on ollut myös osallisena USA:n avaruusohjelmassa. Alus on 250m pitkä (vesilinja) ja leveyttä sillä on lähes 30m. Aluksen uppouma täydessä lastissa on yli 36 000 tonnia. Kaasuturbiinit pyörittivät aluksen neljää potkuria 150 000 akselihevosvoiman voimalla ja se ylsi 33 solmun nopeuteen. Sen miehistöön kuului 2 600 miestä, enimmillään yli 3 000 miestä. Aluksen aseistuksena oli suuri määrä raskaampia yleistykkejä sekä kevyempiä ilmatorjuntatykkejä. Eri sotien aikana USS Intrepid ja siltä toimineet lentokoneet osallistuivat useisiin taisteluihin. Toisen maailmansodan aikana alukseen osui yksi torpedo ja kolme kamikaze-lentokonetta. Intrepid poistettiin käytöstä vuonna 1974 ja se avautui museolaivana yleisölle vuonna 1982.

Minä aloitan kierrokseni hangaarikannelta, keulassa olevista päällystön tiloista. En muista nähneeni näitä tiloja aikaisemmin [ja sama koskee myöhemmin näkemiäni taistelunjohtotiloja ylemmillä kansilla] ja päättelen, että laivaan on avautunut yleisölle uusia tiloja. Lisääkin on tulossa, sillä yhdessä opastaulussa kerrotaan, että sairaalaosasto aukeaa kunnostuksen jälkeen. Laivan sisäosan täyttää suurelta osin lähes koko aluksen mittainen hangaarikansi. Täältä löytyy muutama lentokone ja helikopteri, sekä tietoa NASA:n avaruusohjelman alkuajoista ja Gemini-ohjelmasta sekä myös Intrepidin osallisuudesta eri sotiin. Lentokoneista ehdottomasti vaikuttavin on suuri, yksimoottorinen Avenger. Tätä Grumman TBF Avenger -konetyyppiä käytettiin toisessa maailmansodassa torpedopommittajana. Toinen omasta mielestäni huomionarvoinen kone on Vietnamin sodassakin toiminut Douglas A-4B Skyhawk.

Hangaarikannelta kierros kulkee kansi kannelta ylöspäin ja sisätiloissa pääsee tutustumaan mm. taistelunjohtokeskukseen, lentotoiminnan johtotilaan ja tutka- ja muiden järjestelmien valtaviin laitetiloihin. Tulen ulos lentokannelle, jossa minua odottaa suuri määrä lentokalustoa. Enimmäkseen USA:n kalustoa ja enimmäkseen lentotukialusten kalustoa, mutta myös maalta toimineita koneita ja ”vastustajan” koneita. Koko lentokannen ”vetonaulana” pidän ehdottomasti mattamustaa, virtaviivaista ja suurikokoista Lockheed A-12 (SR-71 Blackbird) -vakoilukonetta. Muista lentävistä laitteista mainittakoon esimerkiksi Grumman F-14 Tomcat, Grumman A-6E Intruder ja Bell UH-1 Iroquois, "Huey" -helikopteri. Midtown Manhattanin pilvepiirtäjät ja muut rakennukset tuovat hienon taustan tälle komealle ilma-aluskokoelmalle.

Lentokannelta siirryn kansirakennelman sisäpuolelle ja sieltä mm. navigaatiohuoneen kautta varsinaiselle komentosillalle ja seuraavalla kannella olevalle ”amiraalin komentosillalle”. Varsinaisen komentosillan takana olevassa ruorihuoneessa törmään asiaan, joka jää hieman vaivaamaan minua: täällä seisoo nimittäin kaksi veteraania. Nämä noin 75-85 -vuotiaat miehet seisovat aluksen ruorin molemmin puolin ja heidän ainoa tehtävänsä tuntuu olevan sanoa jokaiselle tulijalle ”Welcome to the captains deck.” Arvostan sitä, että tänne otettu vanhoja veteraaneja toivottamaan turistit tervetulleeksi ja samalla tuomaan itseään esiin ja esitän itsekin heille kiitokset heidän palveluksestaan. Mutta… Kun saan kysymykseeni vastauksen, että kumpikaan miehistä ei ole palvellut tällä aluksella, eikä edes laivapalveluksessa, jään ihmettelemään heidän rooliaan, enkä osaa enää kysyä enempää… Siirtyessäni varsinaiselle sillalle kuulen heidän toistavan tervetulotoivotustaan yhä uudestaan ja uudestaan ja välillä vastaavan kielteisesti ihmisten kysymyksiin heidän palveluksestaan tällä aluksella… Kaikki kunnia näille veteraaneille, mutta en ihan täysin ymmärrä heidän seisomistaan täällä.

Olen nyt kiertänyt varsinaisen kohteen eli lentotukialus USS Intrepidin lentokoneineen. Jäljellä on vielä avaruussukkula ja sukellusvene USS Growler. Avaruussukkula Enterprise on asetettu näytteille lentokannen perän puolella olevaan valtavaan telttaan. Teltan sisällä on itse sukkula ja suuri matkamuistomyymälä. Olen aina ollut jollakin tapaa kiinnostunut avaruuslennoista ja varsinkin avaruussukkuloista, mutta nyt teen kuitenkin vain melko nopean kierroksen. Suurin syy siihen on se, että Enterprise-sukkula ei koskaan lentänyt avaruuteen ja se ei ole siinä mielessä oikea avaruussukkula. Sillä tehtiin kyllä monia erilaisia kokeita ja se mm. lensi niin, että se vapautettiin ilmassa sitä kantaneen Boeing B747 -lentokoneen päältä, mutta avaruuteen sitä ei ollut koskaan edes tarkoitus lähettää. Ihan oikean avaruussukkulan olen nähnyt Kennedyn avaruuskeskuksessa Floridassa, joten en jää ihmettelemään tätä sen enempää. Kunnioitettava näky se kuitenkin on joka tapauksessa ja kannattaa se nyt käydä ainakin vilkaisemassa. USS Growler -sukellusveneen jätän nyt kokonaan väliin kolmesta eri syystä: ulkona näyttää olevan jonkin verran jonoa sukellusveneeseen ja minulla on tälle viimeiselle New Yorkin päivälle suunnitteilla vielä pilvenpiirtäjäkäynti. Sen lisäksi olen käynyt tässä sukellusveneessä jo kerran aikaisemmin.

Kävelen takaisin hotellille samojen alueiden läpi kuin mistä kävelin toiseen suuntaan jo aamulla. New Yorkin kaduilla on vilinää. Toisinpaikoin jopa tungosta. Kaduilla riittää niin autoja kuin jalankulkijoitakin. Eräs hyvin tyypillinen tapa New Yorkin asukkaille on muuten ”jay walking” eli punaisia päin kävely tai kävely muuten lakien vastaisesti tai itsensä vaarantaen. Siitä on tehty suoranaista taidetta. Välillä sen tuntuu olevan kuin jonkinlainen kilpailu: Kuka uskaltaa vetää sen eniten äärimmilleen menettämättä silti henkeään. Tätä tapahtuu kaikkialla ja koko ajan. Jalankulkijoiden liikennevaloilla ei ole juuri mitään merkitystä ja hyvin äkkiä myös turisti lähtee tähän mukaan ja tottuu kulkemaan paikallisten mukana yli katujen, joita pitkin autot suhahtelevat varpaita hipoen. Turistille vaan voi käydä äkkiä huonosti… Tätä katujen yli autojen välistä luikkimista helpottaa hieman se, että suurin osa New Yorkin kaduista on yksisuuntaisia ja huomion voi kohdistaa vain yhteen suuntaan.

Käyn hakemassa Holiday Inn -hotellista reppuni ja olkalaukkuni ja saan samalla matkaan pullollisen vettä. Seuraava hotellini ei ole kaukana. Se on vain muutama katu etelään ja pari Avenueta itään. Tämä Heritage hotelli valikoitui kahden tekijän perusteella: edullinen hinta ja hyvä sijainti. Hyvä sijainti tarkoittaa nyt samaa kuin lähellä ensimmäistä hotelliani. Olen jo vuosia varannut hotellini lähestulkoon aina hotels.com -sivuston kautta ja niin teen nytkin. Vaikka sivujen käytettävyys on suoraan sanoen romahtanut vuosien ja uudistusten myötä, pidän sitä silti ihan kelvollisena sivustona. Käyn usein vertailemassa huonehintoja ja yleensä palaan lopulta hotels.com -sivustolle kun huomaan sen olevan halvin. Ja jokaisen 10 yön jälkeen saa yhden palkintoyön, jonka arvo on noiden kymmenen yön keskiarvo yötä kohden. Heritage-hotelli on vanha kunnon New York -hotelli vanhassa, tälle kaupungille tyypillisessä rakennuksessa. Hotellissa ei juuri ole palveluita tai hienouksia, enkä minä kyllä niitä kaipaakaan. Kunhan on siistiä ja mukavaa ja sänky ilman luteita… Palvelu hotellin respassa on asiallista ja mukavaa, eikä tässäkään majapaikassa ole mitään valittamista.

Olen edelleen ylhäällä Midtown Manhattanin puolella ja melko lähellä Empire State Buildingia ja hyvin lähellä Madison Square Parkia. Kun käyn New Yorkissa, on minulla yksi aina asia, mikä on pakollinen: jossakin korkealla on käytävä. Tähän asti se on ollut joko Empire State Building tai Rockefeller Center (Top of the Rock) ja näihin vaihtoehtoihin kallistun myös tällä kerralla. Mielessä käy muitakin vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja, jotka ovat paljon uudempia ja ”hienompia”: One WTC olisi varmasti upea, mutta se on nyt hieman liian kaukana minusta. Midtown Manhattanilta löytyisi kaksi uutta, mielenkiintoista paikkaa: Summit 1 Vanderbilt ja the Edge, mutta olen hieman epäröivällä kannalla, sillä ne saattavat olla korkeanpaikankammoiselle liiankin suuria elämyksiä… Lisäksi ehkä liiankin uusia ja moderneja. Kaipaan nyt jotain nostalgista lähes sadan vuoden takaa ja sitä voivat tarjota vain Empire State Building ja Rockefeller Center.

Päätän mennä auringonlaskun aikaan Empire State Buildingiin ja viipyä siellä niin kauan, että näen New Yorkin valoisalla, auringon laskiessa ja pimeällä. Olen tehnyt tämän kerran Rockefeller Centerissä ja voin tällaista parin tunnin vierailua pilvenpiirtäjässä todella suositella. Mutta… Minun suunnitelmani ei tänään toteudu. Olen aliarvioinut pahasti kaupungissa tällä viikolla olevan ihmismäärän ja turistiryntäyksen Empire State Buildingiin. Olin varma, että nuo uudet houkutukset olisivat vieneet vierailijoita Empire State Buildingiltä, mutta mitä vielä! Nostalgia ja tämä klassinen New Yorkin ikoni näyttää vetävän yhä enemmän ihmisiä puoleensa. Vaihdan suunnitelmaa lennosta ja päätän suunnata pika-pikaa kohti Rockefeller Centeriä. Jälleen virhearvio: lähtiessäni kävelemään kohti pohjoista huomaan kuinka täynnä ihmisiä jalkakäytävät ovat. Niillä on niin paljon tungosta, että en pysty kävelemään niin kovaa kuin haluaisin. Toisekseen muistin näiden kahden paikan välisen etäisyyden olevan huomattavasti lyhyemmän kuin se todellisuudessa on. Tai sitten tämän viikon runsas kävely alkaa jo lopulta tuntua jaloissani. Uskon kuitenkin, että minulla on paremmat mahdollisuudet päästä Rockefeller Centerin observatorioon kuin Empire State Buildingiin, mutta pettymyksekseni törmään perillä samaan asiaan kuin Empire State Buildingillakin: liput olisi pitänyt varata aikaan sidottuna netistä jo etukäteen. Paikanpäällä myydään enää pelkkää ”ei oota”… Ihmisiä tuntuu nykyään olevan aivan kaikkialla paljon paljon enemmän kuin ennen ja nyt korona-aikojen jälkeen ihmiset kai matkustelevat entistä enemmän. Kaikkialle pääsi ennen useimmiten jonottamalla tai jopa ilman jonoa, mutta nykyään liput pitää näköjään varata etukäteen lähes joka paikkaan.

Hylkään siis hieman happamin mielin haaveet nähdä New York lintuperspektiivistä auringonlaskun aikaan. Päätän kohentaa mieltäni syömällä tänään vähän paremmin kuin aikaisempina päivinä. Tiedän melko lähellä, Lexington Avenuella olevan kivan vanhan ajan amerikkalaisen Dinerin ja suuntaan seuraavaksi sinne. Turistina kulkiessani vierastan ajatusta kaikenlaisista ”vakiopaikoista”, joihin sitten jumittuu, eikä tahdo nähdä enää mitään muuta, mutta Murray Hill Diner on minulle New Yorkissa jonkinlainen vakiopaikka. Johtunee ehkä siitä, että pidän tämän tyylisistä ravintoloista ja niitä on nykyään vaikea enää löytää mistään. Tämän illan valintani on tukeva sandwich, joka on kuin jättihampurilainen paahtoleivän välissä. Oikein hyvää ja katujen ihmisvilinästä huolimatta tämä paikka on ainakin tähän aikaan hyvinkin rauhallinen. Rauhallisuus taas tarkoittaa vain muutamaa asiakasta, nopeaa palvelua ja sitä, että paikasta tosiaan puuttuu amerikkalaisille ravintoloille tyypillinen infernaalinen meteli. Olen oikein tyytyväinen tähän ruokailuun. Syötyäni oikean ruoan, oikealta lautaselta, oikeilla ruokailuvälineillä ja nautittuani ruokani kanssa oluen, ovat voimani palanneet ja mieleni kohentunut niin, että päätän suunnata uudestaan Empire State Buildingiin. Uskon nyt illan pimennyttyä jonon pienentyneen tai ehkä kadonneen jopa kokonaan.

Päästyäni paikalle ohjeet kertovat kuitenkin edelleen, että aikaan sidottu ennakkovaraus tarvitaan, mutta opas kertoo minulle, että saan sen automaatilta sisäpuolelta. Pian minulla onkin jo kädessäni automaatista ostettu 44 dollarin hintainen lippu ja pääsen sisään lähes jonottamatta. Minä olen nähnyt kolme kovasti erilaista Empire State Buildingia. Kun kävin täällä ensimmäisen kerran, koko rakennus oli paljon huonommassa kunnossa, mutta myös jollakin tapaa aidommassa ja autenttisemmassa kunnossa. Silloin rakennuksen ikä näkyi kaikkialla, eikä paikkoja oltu siloteltu liikaa. Toisen käyntini aikana näin se siloitellumman version rakennuksesta. Kaikki oli nyt korjattu ja remontoitu ja maalattu. Kaikki oli siistiä ja nättiä, mutta samalla paikan aitous ja karu viehättävyys oli kadonnut. Vanha näytti uudelta. Nyt näen kolmannen version Empire State Buildingista: Vanha, mahtava ja loistelias marmoriaula ei olekaan enää sisäänkäynti vieraille. Sitä pääsee kyllä edelleen katsomaan ja suosittelen siellä käyntiä, mutta siitä ei enää tavallisella tallaajalla ole asiaa eteenpäin. Observatorion sisäänkäynti on nyt siirretty 5. Avenuelta 34. kadun puolelle. Siitä on tehty suuren pilvenpiirtäjän ala-aulan sijaan mahtava turistien vastaanotto. Lippuluukut, lippuautomaatit ja turvatarkastus, ne kaikki ovat nyyt uusissa ja avarissa tiloissa. Hisseille siirrytään nyt eräänlaisen museon läpi. Useassa isossa huonetilassa esitetään multimedian ja esineiden avulla rakennuksen historiaa ja sen rakentamista. Koko seinien kokoisten näyttöruutujen avulla kävijä voi kokea olevansa keskellä rakennustyömaata.

Myös hissit on uusittu. Hissin kiitäessä huimaa vauhtia kohti 80. kerrosta, sen koko katon kokoisesta näyttötaulusta näkyy etenemisen mukaan rakentuva Empire State Building tietokoneanimaationa. Kaikesta näkee, että vanha kunnon ESB on lähtenyt kilpailemaan uusien houkutusten, kuten Summit 1 Vanderbiltin kanssa. 80. kerroksessa ihmisiä juoksutetaan ympäri kerrosta seuraaville hisseille. Nyt ihmisiä ei ole paljon, mutta kaikesta huomaa, kuinka siellä on varauduttu valtaviin ihmismassoihin ja muutamassa paikassa on jonotusta varten tällainen ”overflow” alue. Melko nopeasti olen jo toisessa hississä ja sitten lopulta 86. kerroksen observatoriossa yli 300 metrin korkeudella. Kiertelen ensin hetken aikaa sisätiloissa ikkunoista ulos katsellen ja siirryn sitten ulkotasanteelle, joka kierää koko katon ympäri. On tämä uskomattoman hieno paikka. New York City lähiseutuineen loistaa loputtomana valomerenä joka suuntaan ja Manhattanin korkeat talot ja kirkkaat valot niiden ikkunoissa saavat melkein pään pyörälle. Tämä näky on uskomattoman kaunis päivällä, mutta varsinkin yöllä. Ja suosittelen siis tosiaan lippujen hankkimista niin, että voitte olla täällä jo reilusti ennen auringonlaskua, auringon laskiessa ja vielä hetken pimeälläkin. Pystyn tunnistamaan melkoisen määrän Manhattanin rakennuksia ja huomaan myös kuinka kaupunkikuva on muuttunut. Ennen tuhansien rakennusten joukosta oli helppo hahmottaa kuuluisat rakennukset kuten Rockefeller Centerin GE Building (ex-RCA Building, nyt Comcast Building), Chrysler Building, Metlife Building (ex-Pan Am Building) ja Citygroup Building. Nyt niitä ei ole enää yhtä helppo löytää uusien, korkeiden pilvenpiirtäjien seasta. Vietän ulkona ylhäällä melkoisen tovin ja hitaasti liikkuessani kierrän rakennuksen kaksi kertaa ympäri. Vaikka minulla onkin korkeanpaikan kammo, ovat nämä käynnit näissä korkeissa paikoissa kuitenkin ihan parhaita juttuja New Yorkissa ja edelleen aion pitää tavoitteena käydä ainakin yhdessä joka kerta täällä ollessani.

Välttääkseni ensimmäiseen hissiin jonottamisen valitsen oppaan kehotuksesta hissin sijaan portaat. Kuusi kerrosta alaspäin tuntuu kyllä paljon pitemmältä kuin vain kuusi kerrosta… Kauan sitten olen tehnyt tämän myös toisin päin; juossut nämä kerrokset ylöspäin. Kun pääsen takaisin alas maankamaralle, on tämä päivä paketissa ja nyt kaikki maksulliset vierailukohteet on käyty. Melko kallista touhuahan tämä on: lähes kaikki liput suosittuihin kohteisiin kuten pilvenpiirtäjät ja museot, maksavat keskimäärin 30-40 dollaria! Jotkut vähän alle ja toiset vielä enemmän. Poikkean vielä ruokakaupassa hakemassa juomista ja jotain pientä evästä huomiselle bussimatkalle (tähän mennessä on varmistunut, että matkustan seuraavana päivänä pääkaupunkiin bussilla). Tämän päivän kävelylenkistä tulee koko viikon ennätys: 13.8 mailia eli 22km!

 

AIEMMIN TÄSSÄ BLOGISSA:
Alone in New York: Tenement Museum & Lower Manhattan
New York City: MoMA & Village Halloween Parade
Turbulenssia ilmassa ja maankamaralla
Kohti Gotham Cityä 
Miamista Helsinkiin (kesäjuttuja)
Rockabillyä reservaatissa - Rockabillaque Florida 2023

 

Käyntejä
Tällä viikolla: 66
Viime kuussa: 440
Kaikkiaan koko aikana: 84 209
Kiitos kaikille lukijoille!