TILINPÄÄTÖS 2022 (YSTÄVYYDESTÄ)

On taas aika kirjoittaa menneen vuoden tilinpäätös; perinne, jota jonakin vuonna noudatan ja toisena taas en. Aika summata lyhyesti omasta näkökulmastani vuoden 2022 tapahtumat ja aika miettiä, miksi tämä vuosi oli niin kovin vaikea.

 

Koko vuosi lähti alkuun väärällä jalalla: totesin Yhdysvalloissa kotitestin avulla juuri sopivasti uuden vuoden aattona saaneeni korona-tartunnan, joten uusi vuosi lähti liikkeelle sairaana. Koronan pahin vaihe kesti pari viikkoa ja lopullisen toipumisen kanssa sairasteluun meni reilut kolme viikkoa. Palasin Suomeen maaliskuun loppupuolella ja heti paluuta seuraavana päivänä tunsin, että kaikki ei ole kunnossa; oireista päättelin jo saaneeni laskimoveritulpan pohkeeseeni. Kaksi päivää paluun jälkeen minulla todettiin laskimotukos ja siitä alkoi kolme kuukautta kestänyt pillereiden popsiminen. Laukaiseva tekijä oli pitkä lento Miamista Helsinkiin. Lento, jonka aikana en juurikaan liikkunut ja juominenkin taisi jäädä vähiin. Omissa ajatuksissani on käynyt myös se, että oliko koronalla vaikutusta asiaan, vaikka lääkärit sitä vähättelivätkin.

 

Näin alkoi siis tämä vuosi terveysongelmien kanssa ja jatkoa seurasi nopeasti. Pian sen jälkeen kun laskimotukoksen oireet olivat poistuneet, sain jonkinlaisen polvivamman juoksulenkillä. Tätä kirjoittaessa ei täyttä varmuutta vamman sijainnista ja laadusta edelleenkään ole, mutta fysioterapeutin ja nyt myös lääkärin mukaan kaikki viittaa oikean polven sisempään nivelkierukkaan. Ensimmäiset viikot onnuin tippa silmäkulmassa ja siitä eteenpäin elämä jollakin tavalla rikkoutuneen polvikierukan kanssa on ollut yhtä ylä- ja alamäkeä. Toisinaan pystyn kävelemään monta kilometriä ilman mitään ongelmia. Toisinaan joudun parin päivän kävelylenkkien jälkeen olemaan muutaman päivän kotona paikallani. Jo kahdeksan kuukautta kipu on vaihdellut lievän ja kovan kivun välillä ja toisinaan tuntui kuin joku työntäisi puukon polven sisälle. Kaikkien näiden vaivojen lisäksi olen syksyllä ollut jo kaksi kertaa flunssassa ja sairaana yhteensä kuukauden verran. Tämä vuosi on mennyt siis niin, että en ole montaa päivää ollut täysin terve. Koko ajan jotain ja se on tietysti vaikuttanut koko elämään ja aktiivisuuteen ja myös yleiskuntoon kun kuntoilu sellaisena mihin olen tottunut on pitänyt jättää (syksyllä tein yhden juoksulenkin, ja jouduin sen jälkeen olemaan paikallani koko seuraavan viikon).

 

Näin olen saanut purettua tähän blogiin terveyteen liittyvät henkilökohtaiset murheeni… Tämän ei nyt kuitenkaan ollut tarkoitus olla oma henkilökohtainen epikriisi. Kaikista terveyshuolista huolimatta suurin henkinen murhe tänä vuonna lienee ollut Venäjän järjetön hyökkäys Ukrainaan ja pian jo vuoden jatkunut sota Ukrainassa. Sota, mihin ei ollut minkäänlaista tarvetta, ei minkäänlaista hyvää syytä ja missä ei millään tavalla ole pienintäkään järkeä. 24. helmikuuta vuonna 2022 olin USA:ssa sodan syttyessä. Olin vielä hereillä myöhään tuona iltana ja melkein aamuun asti seurasin CNN:n katkeamatonta uutislähetystä Ukrainasta. Tämä sota on varmasti vaikuttanut kaikkiin meistä jollakin tavalla. Se on vaikuttanut meidän ajatuksiimme ja myös ihan käytännön asioihin. Se on vaikuttanut normaaliin arkipäivään ja se on vaikuttanut todella paljon politiikkaan. Se on hetkessä kääntänyt Suomen kansan mielipiteet NATO:n suhteen ja vienyt onneksi lopultakin maamme siihen pisteeseen, että Suomen hyväksyminen NATO:n täysjäseneksi on hyvin lähellä toteutumista. Omasta mielestäni tämän olisi pitänyt tapahtua ja kauan sitten, mutta toisaalta olemme ilman täysjäsenyyttäkin olleet NATO:n kumppaneina todella läheisissä suhteissa jo vuosikausia.

 

Tämä Venäjän järjetön hyökkäyssota on tietysti kaiken pohjalla ja se on myös NATO-hakemuksen taustalla vaikuttanut suhtautumiseemme Venäjää ja venäläisiä kohtaan. Totuus Venäjästä ja venäläisistä on lopultakin, vuosikymmenten jälkeen paljastettu ja se totuus on nyt ollut lupa sanoa ääneen. Turhat kuvitelmat ja usko ja luottamus ovat nyt lopulta kokonaan karisseet ja myös ne, jotka halusivat uskoa Venäjän olevan luottamuksen ja uskon arvoinen ja ”pohjimmiltaan hyvä” ja hyvää tarkoittava, ovat lopulta ymmärtäneet miten asia oikeasti on. Olemme tulleet siihen pisteeseen, että totuus on lopulta meille kirkastunut ja ainakaan meidän sukupolviemme aikana tämä asia tuskin tulee enää muuttumaan. Omassa kotimaassamme meillä on mennyt kuitenkin kaikesta huolimatta kohtuullisen hyvin. Hinnat nousevat, sähkö on kallista jne., mutta kaikesta tästä huolimatta meillä on kaikki vielä todella hyvin. Suomea on niin koronan kuin Ukrainan sodan aikakin johtanut sellainen voimakolmikko, että meidän ei tule koskaan unohtaa kuinka onnekkaita olemme olleet  kun Suomea on varsinkin tämän meneillään olevan kriisin aikana johtanut kolmikko: Niinistö, Marin ja Haavisto. Ja meidän on oltava kiitollisia myös siitä, että (lähes) koko Suomen poliittinen kenttä on ollut yksimielinen ja samalla sivulla Ukrainan sodan ja Suomen suhteen. Kiitos.

 

Tämä minun blogini on alkanut matkablogina ja vaikka juttuni ovatkin sittemmin alkaneet rönsyillä sinne tänne, yritän aina aika ajoin palauttaa blogin vanhoille raiteilleen. Kuten olen jo useaan kertaan aikaisemmin kirjoitellut, en koe enää jatkuvia USA:n reissuja ”matkoina”. Ne eivät ole minulle lomaa. Ne eivät ole minulle matkoja. Ne ovat vain siirtymisiä kodista toiseen ja elämää toisessa kodissa sen virallisen Suomen kodin sijasta. No, niin tai näin, niin vajaat kolme vuoden ensimmäistä kuukautta olin USA:ssa. Matkustin sinne joulupäivänä ja palasin Suomeen maaliskuun lopulla. USA:ssa ollessani teimme pari lyhyttä autoreissua Floridan sisällä: vietimme yhden viikonlopun Miamissa ja toisen viikonlopun FT. Myersissa ja Immokaleessa festareilla. Muuten olimme enimmäkseen kotinurkilla ja reissut rajoittuivat lähiluontoon, joka on todella näkemisen ja kokemisen arvoista ja kuuluu ehkä kategoriaan: ”aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan…”

 

Kesän alussa tein taas yhden työmatkan kauas Aasiaan. Tuolla reissulla tuli jälleen nähtyä ja koettua yhtä jos toistakin, opittua paljon lisää maailmasta ja erilaisista paikoista sekä ihmisistä ja ainakaan tylsää ei ollut. Työmatka on kuitenkin aina työmatka ja se siitä ainakin tällä kertaa.

 

Kesällä vaimoni ollessa Suomessa pääsimme tekemään vihdoin, pitkän tauon jälkeen ihan oikean lomareissun. Lensimme heinäkuun loppupuolella Bolognaan, Italiaan ja kiertelimme Italiassa 10 päivää ennen paluuta Suomeen. Bolognasta matkustimme junalla Napoliin  ja vietimme siellä kaksi päivää. Toisesta päivästä tosin suurin osa kului Pompeijin raunioilla käyntiin. Napolista matkasimme taas junalla Salernoon ja sieltä edelleen Vietri sul Maren kaupunkiin Amalfin rannikolle. Olimme Vietri sul Maressa kaksi päivää, joista toinen kului tosin veneretkellä Amalfin kaupungissa. Vietri sul Maren jälkeen vuorossa oli pikapysähdys Roomassa. Rooma on meille molemmille jo niin tuttu paikka, että tyydyimme vain yhden iltapäivän ja illan kävelykierrokseen Roomassa ja aamulla jatkoimme taas matkaa. Roomasta matkustimme Falconara Marittimaan ja sieltä edelleen Senigalliaan. Senigallia ja siellä järjestettävä Summer Jamboree -festivaali oli tavallaan matkamme pääkohde. Minulle jo viidettä kertaa ja yhdessäkin tämä oli meille jo kolmas kerta. Senigalliassa viivyimme neljä yötä ja sen jälkeen päätimme kierroksemme Bolognaan, jossa vietimme vielä yhden illan ja yön. Kaiken kaikkiaan matka oli kiva ja todella onnistunut. Itseeni suurimman vaikutuksen teki ehdottomasti erikoinen Napoli (tekisi mieleni sanoa groteski Napoli): tuo rumankaunis, kiehtova, kapeiden kujien kaupunki. Siihen ihastuin välittömästi. Samaa ei taas voi sanoa vaimostani: hän piti koko Napolia synkkänä ja jopa pelottavana. Napoli ei kai jätä ketään kylmäksi… Vaimolleni kohokohta oli Amalfin rannikko ja pakko sanoa, että paikka näytti kyllä niin kovin kauniilta Napolin ”rumuuden” jälkeen. Joulukuussa tein vielä tämän vuoden neljännen matkan. Se suuntautui Thessalonikiin Kreikkaan, enkä kerro siitä nyt tässä tämän enempää, koska siitä reissusta on pian tulossa tänne oma kertomuksensa.

 

Olen siis tänä vuonna tauon jälkeen (kuten niin moni muukin) päässyt taas kiertämään jonkin verran maailmaa: olen matkustellut USA:ssa, Aasiassa, Italiassa ja Kreikassa. Seuraava pätkä toisessa kodissa USA:ssa on ollut jo pitkään suurissa suunnitelmissa ja lähes päivittäin mielessä. Tarkoitus oli lähteä sinne jo aiemmin, mutta pääsen lähtemään vasta tammikuun alkupuolella. Koko lopputalvi meneekin sitten siellä ja palaan Suomeen vasta kevään jo koittaessa. 

 

Ensimmäinen vuosi Helsingin kantakaupungissa tuli täyteen joulukuun alussa. Kun lopulta pitkän pyristelyn jälkeen jouduin lähtemään Suomenlinnasta, minulla kävi hyvä tuuri asunnon suhteen. Löysin Helsingin hinnat huomioon ottaen verrattain edullisen asunnon uudesta kantakaupungista. Asunnossa on enemmän kuin riittävästi tilaan minulle ja myös vaimolleni hänen ollessaan Suomessa. Asunto on uusi ja ikkunasta ja parvekkeelta näkyy meri! Jos ei voi asua Suomenlinnassa, tämä on erittäin hyvä vaihtoehto sen jälkeen. Mutta kuitenkin… En voi sanoa viihtyväni Jätkäsaaressa. Pidän kaupunkimaisuudesta ja siitä, että alue on vielä Helsingin kantakaupunkia ja hyvien kulkuyhteyksien varrella. Metro ja kolme raitiovaunulinjaa tekevät kulkemisen helpoksi ja voin myös helposti kävellä Helsingin keskustaan ja takaisin. Muuten en Jätkäsaaresta alueena pidä. Se on ruma. Se on ulkoasultaan rikkonainen, rauhaton, sotkuinen, sekava ja kirjava. Jos en olisi koskaan asunut Suomenlinnassa, viihtyisin Jätkäsaaressa varmasti hyvin, mutta minulle muutto idyllisestä Suomenlinnasta ja sen vanhoista, kodikkaista asunnoista upouuteen kerrostaloon upouudella asuinalueella on ollut melkoinen kulttuurishokki. 21 vuotta Suomenlinnassa on vaikuttanut minuun niin syvästi, että Jätkäsaaressa tulen tuskin koskaan viihtymään ja aina tulen kaipaamaan Suomenlinnaan.

 

Sivuhuomautuksena tähän on pakko mainita, että kun ensimmäisen kerran jouduin lähtemään Suomenlinnasta (lopulta vain lyhyeksi aikaa) vuonna 2019, muutin Töölöön ja sopeuduin välittömästi. Minulla ei ollut silloin lainkaan niin kova ikävä takaisin Suomenlinnaan ja viihdyin hyvin Töölössä. Niinpä vanha kantakaupunki missä tahansa Helsingin keskustan ympärillä saattaisi olla yksi ratkaisu viihtymisongelmiin, mikäli en enää saa asuntoa Suomenlinnasta. Tai sitten se tulevaisuuden koti ei ehkä ole Suomessa lainkaan …

 

Summa summarum: Tämä mennyt vuosi on ollut minulle melko vaikea niin henkisesti kuin myös terveysongelmien vuoksi fyysisesti. Mennyt vuosi on ollut ihan selkeästi huonoimpia vuosia koko elämäni aikana. Sota, terveysongelmat, omat ja muiden rahaongelmat, muutto pois Suomenlinnasta jne.; kaikki tämä on nyt kasautunut tälle vuodelle. Äärioikeiston ja muiden populistien sekä kirjaimellisesti kansan syvien (mutta pienten) rivien öyhötys ja vihapuhe jatkuu sosiaalisessa mediassa ihan kuten ennenkin; ehkä muuttuen vain pahemmaksi vuosi vuodelta ja vuosi vuodelta "paremmin" ihmiset sen sulattavat ja hiljaa hyväksyvät. Suomi on edelleen maailman rasistisin ei rasistinen maa... Jotenkin ihan liian usein tuntuu siltä, että kaikkea pitää vihata ja kaikesta pitää kiukustua, eikä kukaan tai mikään saisi olla ja elää rauhassa. Hyvästä tehdään pahaa ja valkoinen maalataan mustaksi. Siihen nykyelämä tuntuu entistä enemmän keskittyvän. Toisinaan voisi luulla, että vihapuhe on elämän tarkoitus, mutta onneksi suurimmalla osalla meistä on (ainakin vielä) ihan muita asioita päällimmäisenä mielessä.

 

Tässä vuodessa on ollut paljon hyvääkin. Tietysti ennen kaikkea oma perhe, jonka kanssa olen saanut viettää paljon aikaa täällä Suomessa. Myös ystävät, joista nostan nyt esiin ne ystävät, jotka ovat positiivisuudellaan ja huomiollaan jaksaneet kannustaa minua oman tieni kulkemisessa ja myös harrastuksissani, kuten esimerkiksi valokuvauksessa ja musiikissa. Valokuvaus osaltani on harmillista kyllä muuttunut yhä enemmän "turistiräpsimiseksi" tai some-kuvaamiseksi kännykällä. Musiikin saralla taas tulen aina olemaan ikuinen aloittelija niin basson- kuin kitaransoitonkin suhteen. Isot kiitokset kuitenkin niille, jotka ovat jaksaneet sitä kuunnella ja jopa tukea. Se on ollut tärkeää. Muuten tunnen olevani shadowbannattu niin facebookissa kuin instagramissakin.

 

Minun osaltani vuosi 2022 päättyi Suomenlinnassa ja vuosi 2023 alkoi Suomenlinnassa. Vuoden 2022 pelasti minun kohdallani Suomenlinna ja siellä olevat ystävät ja entiset naapurit. Vuoden 2022 pelastivat Suomenlinnan venekerho, toisen kerhon tiistai-illat ja Linna-baari sekä lukemattomat ihmiset. Kaikki ne ihmiset, joita siellä tänä vuonna tapasin ja joiden kanssa vietin paljon aikaa. Vanhat tutut ja myös uudet ystävät. Kiitos teille. Ilman tuttua ja turvallista Suomenlinnaa ja hyviä ystäviä tämä vuosi olisi ollut täydellinen fiasko. Ystävyys on tänä vuonna merkinnyt minulle todella paljon.

Päätän nyt tämän tajunnanvirran tähän ja palaan ihan pian erilaisten matkajuttujen merkeissä. Nyt toivotan (melkein) kaikille oikein hyvää uutta vuotta 2023!

 

 My linktree: Linkit muille sivuille

Viimeisimmät yli 200 blogikirjoituksesta:

• Greetings from the Sunshine State (osa 1)
• Rockabillaque Florida 2022
• Lumimyrskypakolainen (Kreikka, osa 1) 

• Matkalla yli Atlantin valtameren
  
• Autojuttuja uima-altaalta
• Kun korona iskee
• Lähestyvän lähdön tunnelmaa
  
  
• Saaresta saareen
• Kiitos ja näkemiin (Kun lähden näiltä saarilta)
• Päiväkävelyllä Tallinnassa
• Laivamatkailua ja suunnitelmia talven varalle
• Kesän päättyessä (Korona-kesä 2021)
  
  
• Matkalla Korona-Suomeen
• Kohti uutta Korona-kevättä
• Sunshine State ja Suomi - Sukkulointia kahden maan välillä
• 10 päivää karanteenissa
• Paluu Atlantin taakse (Matkalla keskellä Korona-aikaa)