JAZZIA NEW ORLEANSISSA

Minä en todellakaan usko siihen kliseiseen sanontaan, että pitää poistua omalta mukavuusalueelta kokeakseen jotain hienoa. Itse uskon siihen, että itse asiassa äärimmäisen harvoin omalta mukavuusalueelta poistuminen tuo mitään mukavaa tullessaan ja kyllä ne parhaat hetket koetaan ihan siellä omalla mukavuusalueella. Sanoohan sen jo nimikin: Mukavuusalue! Nyt olen kuitenkin kuluneen vuoden aikana poistunut musiikilliselta mukavuusalueeltani jo kahdesti ja muun reissaamisen sivussa olen samalla tehnyt jonkinlaisia musiikkimatkoja: kevään 2024 ”country-matka” Nashvilleen (TN) ja nyt 2024-25 ”jazz-matka” New Orleansiin (LA). Jazz-musiikkia en osaa kovin paljon arvostella ja kerronkin tässä nyt enemmän niistä paikoista joissa kävimme, kuin näissä paikoissa esitetystä musiikista.

Ensimmäinen kosketuksemme New Orleansin jazz-elämään oli MAISON BOURBON JAZZ CLUB Bourbon Streetillä, ranskalaiskortteleissa. Eksyimme tähän paikkaan reissumme toisena iltana ihan täysin sattumalta, kun olimme ensimmäistä kertaa iltakävelyllä Bourbon Streetillä. Olimme käyneet kurkistamassa sisään jo yhteen musiikkibaariin hieman aiemmin, mutta siellä esiintynyt ”mainstream rock” -bändi ei ollut vakuuttanut meitä ja jatkoimme matkaa. Käveltyämme aikamme pitkin tätä vilkasta, upeilla neon-valoilla koristeltua katua ja poikettuamme useammassakin turistimyymälässä pysähdyimme kuuntelemaan jazzia tämän jazz klubin eteen jalkakäytävälle. Jalkakäytävältä oli hyvä näkyvyys sisään ravintolaan ja suoraan lavalle, koska koko seinä oli auki tässä kohdassa. Päätimme kuitenkin pian mennä rohkeasti sisään ja haettuani tiskiltä oluen etsimme sopivan paikan esityksen seuraamiseen. Tässä ravintolassa tuolit ja pienet pöydät oli ryhmitelty sopivasti lavan suuntaan, niin että kaikilla oli hyvä näkyvyys lavalle. Tällä klubilla esiintyi The Leroy Marshall Band, jossa pääosaa esitti saksofonia soittanut Leroy. Hänen mukanaan tanssi ja lauloi nainen (jonka nimeä en ole onnistunut selvittämään) ja yhdessä he esittivät varsin vauhdikkaan ja hauskan shown. Suosittelen tätä paikkaa, jos New Orleansiin satutte matkustamaan.

Myös seuraava jazz-paikka oli ainakin itselleni ihan täysi yllätys ja sattuma. Kolmantena matkapäivän menimme ranskalaiskortteleissa nautitun lounaan jälkeen syömään paikalliset munkin tapaiset ”beignetit” kahvilaan, jonka nimi oli… mikäpä muukaan kuin CAFE BEIGNET. Ja mikäpä muu tuossa kahvilassa olisi soittanut musiikkia kuin jazz-orkesteri. Tuo pieni, kolmen hengen jazz-pumppu soitti mukavaa ja helppoa iltapäivän taustamusiikkia ihmisille, jotka olivat tulleet kahvilaan maistelemaan beignettejä tai jotain muita herkkuja. Tämä jazz jäi ainakin itselläni lähinnä taustamusiikiksi ja muusta seurueestamme en ole ihan varma huomasivatko he bändiä lainkaan.

Kolmas päivämme New Orleansissa jatkui musiikkipainotteisena kun illalla lähdimme kuuntelemaan ensimmäistä maksettua ja etukäteen varattua musiikkiesitystä. Pääsimme vierailemaan tunnetulla jazz klubilla nimeltä PRESERVATION HALL JAZZ CLUB. Tätä paikkaa suosittelen jo ihan pelkästään paikan upean tunnelman vuoksi ja myös siksi, että tämä on Preservation Hall! Tämä paikka on pimeä luola, hämärällä kadunpätkällä, ränsistyneeltä ja synkältä näyttävässä rakennuksessa. Paikka on likaisen oloinen ja rähjäinen, olematta kuitenkaan huonolla tavalla likainen ja rähjäinen. Tämä paikka on cool! Preservation Hallin melko pienessä salissa osa meidän varsin suuresta seurueestamme pääsi istumapaikoille, mutta kaikkiaan noin puolet katsojista seisoi salin takaosassa. Esityksen kesto oli juuri sopiva seisomiseen, kovin paljon kauempaa en olisi jaksanut paikoillani seistä. Itse bändin esiintymisestä en osaa sanoa muuta, kuin että erittäin nautinnollista ja epäilemättä hyvin ammattitaitoista ja korkeatasoista musiikkia. Musiikkiesityksen jälkeen yleisöllä oli vapaa pääsy lavalle ja juttelemaan ja ottamaan kuvia bändin jäsenten kanssa. Preservation Hallin hämärässä käytävässä toimii pieni matkamuistomyymälä ja käytävän päässä on myös baari, mutta siellä emme ehtineet käydä. Tätä esitystä ei saanut kuvata, mutta kaikista muista paikoista löytyy pieni pätkä minun youtube-kanavaltani.

Kolmannen päivän ilta päätettiin päivän kolmannessa musiikkiesityksessä FRITZEL’S JAZZ BARISSA. Myös tänne ajauduimme aivan sattumalta Preservation Hallista lähdettyämme. Jäimme jälleen hetkeksi jalkakäytävälle kuuntelemaan musiikkia ja päätimme taas mennä sisään vaikka paikka olikin aivan tupaten täynnä ihmisiä. Pääsimme ensin tunkemaan juuri ja juuri oven sisäpuolelle, baaritiskin eteen. Meidän onneksemme paikassa on ilmeisesti totuttu tällaiseen tungokseen: pian väkijoukossa pyörivä tarjoilija pysähtyi kohdallamme ja kysyi mitä haluamme juoda ja homma pelasi kyllä hienosti. Pienen ajan kuluttua meillä oli jo juomat kädessämme ja pääsimme hivuttautumaan vähän eteenpäin. Pian sen jälkeen ensimmäiset meistä pääsivät jo istumaan (aivan eturiviin) ja lopulta myös minä viimeisenä sain istumapaikan. Myös tätä paikkaa voin suositella: sisälle ei ole pääsymaksua ja musiikki on melko kevyttä ja mukavaa jazzia, jossa voi paikoitellen kuulla myös hieman rock ja blues -vivahteita. Musiikillisesti tämä oli minulle itselleni New Orleansin reissun paras paikka.

Uuden vuoden aatto, meidän neljäs matkapäivämme, olikin sitten vapaapäivä musiikista, mutta otimme sen takaisin viidentenä päivänä. Vuoden 2025 ensimmäisenä päivänä kävimme risteilyllä Mississippi-joella. Tuo risteily tehtiin komealla ja aidolla, höyrykäyttöisellä siipirataslaiva NATCHEZilla. Täällä musiikista vastasi laivan bändi, joka soitti jazzia laivan ravintolassa. Hieman Cafe Beignetin tapaan myös täällä bändi esitti mukavaksi ruokailun taustamusiikiksi tarkoitettua jazzia ilman suuria hienouksia tai kohokohtia. Varsin mukavaa musiikkia kuitenkin ja aivan täydellisesti vanhan höyrylaivan tunnelmaan sopivaa. Mikä voisi enää olla enempää New Orleansia kuin jazz-orkesteri Mississippi-joella seilaavalla siipirataslaivalla. Tätä risteilyä suosittelen myös kaikille NOLA:n kävijöille.

Viidennen matkapäivän ja meidän ”jazz-matkamme” kruunasi show SNUG HARBOR JAZZ BISTROssa. Tämä oli matkamme toinen maksullinen show ja Preservation Hallin tapaan myös tämä oli todella suosittu. Yhden esityskierroksen loppuessa yleisö oli jo jonottamassa seuraavaan esitykseen. Saliin jonottaminen tapahtui baarin puolella ja siinä olisi jo ehtinyt ottaa ensimmäiset oluet tai mitä nyt kukin olisi halunnutkaan. Salissakaan ei tarvitse olla kuivin suin, sillä pian paikat löydettyämme (vapaa valinta) tuli tarjoilija kysymään haluammeko syödä tai juoda jotakin. Tarjoilija keräsi ”massamaisesti” kaikki tilaukset, toimitti ne perille ja laskutti kaikki tämän jälkeen, esityksen jo alettua. Snug Harborissa esiintyi melko iso, huippumuusikoista koottu orkesteri the Uptown Jazz Orchestra. Orkesterin keulahahmo on Grammy-palkittu Delfeayo Marsalis. Ja jälleen kerran saimme nauttia todella korkeatasoisesta ja mukaansatempaavasta jazz-musiikista.

New Orleansin jazz-elämä oli kivaa ja jos New Orleansissa vierailee, on jazz eräänlainen pakko ja sitä on käytävä kuuntelemassa. Ja monissa paikoissa sitä kuulee, vaikka ei erityisesti juuri siksi paikalla olisikaan. Eipä siltä juuri edes voi välttyä. Olen näihin musiikillisiin irtiottoihin hyvin tyytyväinen. Nyt New Orleansin jazz ja Nashville country kaipaa vielä täydennykseksi Chicago bluesia. Sekin oli jo lähellä kauan sitten kun Chicagossa käydessäni olin jo kiinni ”Buddy Guy’s Blues Legends” klubin ovenkahvassa… Jotenkin silloin vaan ei tuntunut siltä, että olisin halunnut mennä yksi ravintolaan ja jatkoin sitten matkaani siellä tai millään muullakaan Chicagon blues klubilla koskaan käymättä. Seuraavaksi siis Chicagoon?

 

Valokuvat: New Orleans 1 

Valokuvat: New Orleans 2 

PITKÄ JA HANKALA MATKA

Tämä matka alkaa erikoisella tavalla. Huono tuurini jatkuu: nyt minulta on peruttu jo kaksi viimeistä lentoa. Mikäli olen asian oikein ymmärtänyt (en ole kovin tarkasti tätä asiaa jaksanut uutisista seurata), Finnairin työntekijät ovat ilmoittaneet kaksi lakkopäivää, mutta lakon lisäksi voimassa on myös lentäjien varallaolokielto, joka sekoittaa lentoja myös niinä päivinä kun varsinainen lakko ei ole päällä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti lentää ensin Finnairilla Lontooseen ja vaihtaa siellä Heathrowssa Americanin Miamin koneeseen. Uskoin hyvään onneeni ja sijoitin lähtöpäiväni ilmoitettujen lakkopäivien ulkopuolelle, mutta niinhän siinä sitten kuitenkin kävi että Finnairin lentoni Lontooseen peruutettiin. Lento peruutettiin kun lähtöselvitys oli jo alkanut, noin 14 tuntia ennen lennon suunniteltua lähtöaikaa. Tämän seurauksena en voinut enää perua hotellivaraustani Helsinki-Vantaan lentoaseman Comfort-hotellissa. Se olisi pitänyt perua klo 15.00 mennessä ja ilmoitus lennon peruuntumisesta tuli vasta 17.30. Olin jo matkalla hotelliin kun ilmoitus lennon peruuntumisesta tuli ja todettuani hotellin peruuttamisen mahdottomaksi lähdin matkaan kohti lentoasemaa, toivoen, että uusi lento olisi jo samana päivänä kuin alkuperäisen lennon piti olla. Kovin kauaa minun ei tarvinnut odottaa: jo junassa sain uuden viestin, jossa kerrottiin, että uusi lentoni lähtee seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan aikaisen aamun sijaan. Myös molemmat lennot ovat vaihtuneet ja nyt lennänkin ensin Finnairilla Dallasiin ja sieltä Americanilla Miamiin. Tämä kuulostaa muuten hyvältä, mutta olen heti huolissani vaihdosta Dallasissa: normaalisti 1h 35min vaihtoon USA:ssa ei ole tarpeeksi, koska jo maahantulomuodollisuudet voivat viedä tuon ajan. Edellisellä kerralla seisoin Miamin maahantulotarkastuksen jonossa kaksi tuntia!

* * * * *

Helsinki-Vantaan lentokentän Comfort-hotelli on uusi ja hyvä hotelli. Yleiset tilat ovat hyvässä kunnossa ja huone on mukava. Hotellin aamiainen tarjoillaan vielä hienommassa Clarion-hotellissa seinän takana. Clarionin aamiainen on yksi parhaista, mitä olen koskaan nähnyt. Ainoastaan Etelä-Eurooppalaiset saattavat hieman pettyä, koska tarjolla ei ole juuri mitään makeaa… Moitteen sana hotellin suhteen tulee nyt ainoastaan rakennuksen suunnittelijoille ja suunnitelmien hyväksyjille: hotellissa on kivat ikkunat, josta näkyy hienosti kiitoradalle asti, mutta sitten ne on päätetty peittää osittain kammottavilla reitetyillä teräslevyillä.

Hotellilta on lentokentän terminaaliin noin 3 minuutin matka. Minun ei tarvitse tehdä tänään lähtöselvitystä, koska kävin tekemässä sen jo illalla. Yhdysvaltoihin matkustettaessahan lähtöselvitys pitää tehdä aina tiskillä. Turvatarkastuksessa ei ole oikeastaan lainkaan jonoa. Useampi tarkastuspiste on avoinna ja kaikkiin niihin on menossa muutama ihminen. Suurta päänvaivaa ihmisille tuntuu kuitenkin tuottavan ”uusi” (muutama vuosi sitten uusi) tapa jakaantua tarkastukseen tultaessa neljään eri pisteeseen laittamaan tavaroita laatikoihin. Ihmiset eivät osaa toimia oikein, vaan seisovat kiltisti jonossa, vaikka edempänä olisi paikkoja vapaana. Lentokenttä on hiljainen. Non-Schengen puoli lähes aavemaisen hiljainen ja hämmästyksekseni huomaan, että käytännössä kaikki kaupat ovat kiinni! Matkani varrella vain yksi ravintola ja R-kioski ovat auki. Uudelleenreitityksen vuoksi Finnair on antanut minulle käytettäväksi 17 euron lahjakortin terminaaliin, mutta sitä ei voi käyttää muuhun kuin juomisiin ja syömisiin muutamassa tietyssä paikassa. Koska minulla ei hotelliaamiaisen jälkeen ole yhtään nälkä, ostan tuolla rahalla pari järkyttävän kallista suklaarasiaa tuliaisiksi.

Olisi niin kiva kirjoittaa tähän, että lento lähtee ajallaan kohti Dallasia, mutta se ei lähde ajallaan. Lentoni ei lähtenyt ajallaan viimeksi, eikä sitä ennen, eikä juuri koskaan. Ainoa lentoyhtiö, jonka lennot oman kokemukseni mukaan yleensä lähtevät ajallaan on Lufthansa. Tänään boarding on valmis ajallaan, niin kuin Finnairilla on tapana. Käsittääkseni myös lentokone ja henkilökunta olisivat valmiita, mutta lastaus on kesken. Lastaus kestää vielä jonkin aikaa ja kun lentokoneen jäänpoisto on tehty, olemme lopulta myöhässä noin 40 minuuttia. Lentoaika tänään on vastaavasti noin 40 minuuttia aikataulua lyhyempi ja tästä summattuna lentotiedoissa koneen viihdejärjestelmässä näkyy lopulta, että saavumme Dallasiin noin viisi minuuttia myöhässä.

Minä istun koneen toiseksi viimeisellä penkkirivillä, ikkunapaikalla. Matka sujuu pääosin rauhallisesti, vaikka vieressäni istuu pieni tyttö ja edessäni poika, joka pelaa hyvin äänekästä peliä tabletillaan, siihen asti kunnes hänen vieressään istuva nuori mies pyytää häntä hiljentämään peliään. Tyttö katselee videoita ja touhuilee jotain omiaan lähes koko matkan. Vasta päästyämme perille huomaan, että käytäväpaikalla istuva nuorehko nainen on näiden molempien lasten äiti. Koko noin 10 tunnin matkan aikana äiti ei kiinnitä juuri mitään huomiota näihin pieniin lapsiin ja koko matkan aikana he eivät syö eivätkä juo mitään. Äiti nukkuu lähes koko matkan. Hetken jo mietin pitäisikö minun yrittää puhua jotain tytölle, mutta jätän heidät kuitenkin sitten omaan rauhaansa. Tuskin juttelu olisi edes onnistunut, koska he puhuvat keskenään espanjaa. Ne kymmenen sanaa mitä he matkan aikana puhuvat… Minun matkani sujuu joka tapauksessa hyvin ja lennettyämme todella pohjoista reittiä yli Grönlannin pohjoisosan ylitämme Kanadan ja USA:n pohjoisosat. Tämä vaihe matkasta tuntuu aina todella pitkältä.

Finnairin tämänkertaisesta ruokatarjoilusta on mainittava sen verran, että ensimmäinen varsinainen ruoka ei ole mitenkään erikoinen; tavallista lentokoneruokaa, mutta toinen ruoka ennen laskeutumista yllättää. Tämä toinen ateria on kevyt-ateria ja tällä kertaa se on linssilasagne. Arvaan jo etukäteen, että nyt mennään jommassa kummassa ääripäässä: joko se on erittäin hyvä tai lähes syömäkelvotonta. Kun avaan laatikon, arvaan jo, että nyt edessäni on jotain hyvää. Tämä linssilasagne on aivan erinomaista! Todella hyvää. Toivoisin vaan, että sitä olisi ainakin kaksinkertainen annos. Olisi kai pitänyt pyytää lentoemänniltä jäännösateriaa...

Kun saavumme Dallasiin, uskon, että minulla saattaisi olla vielä pieni mahdollisuus ehtiä Miamin koneeseen (ja samalla manaan taas sitä, että tulin hyväksyneeksi Finnairin ehdotuksen ihan liian lyhyellä vaihtoajalla). Lähden rauhallisesti paikaltani koneesta kun vuoroni tulee, mutta terminaalin puolella vaihdan jo todella ripeään kävelyyn ja paikoin jopa juoksuun. Ohitan näin ehkä puolet koneen matkustajista, mutta sitten mukaan virtaan liittyy matkustajia muista koneista ja lopulta pahin pelkoni käy toteen: saavun maahantulotarkastusaulaan, joka on aivan tupaten täynnä ihmisiä ja jossa pitkät jonot luikertelevat kohti viranomaisten tiskejä. Nyt olen jo lähes varma, että en tule seuraavalle lennolleni ehtimään. Jonottaminen kestää kauan! Alussa jono liikkuu ainakin näennäisesti hyvää vauhtia, mutta viimeiset metrit tiskille kestävät loputtoman kauan. Kun itse pääsen tiskille, maahantulotarkastus kestää kohdallani minulle tyypilliset 1min 30 sek ja minut toivotetaan tervetulleeksi maahan. Olisi kiva joskus nähdä mitä kaikkea tietoa minusta on heidän koneillaan…

Tässä vaiheessa alkaa varsinainen kilpajuoksu! Hetken olen jo luovuttamaisillani, mutta lähden sitten kuitenkin kiitämään kohti lähtöporttia, joka tietysti on toisessa terminaalissa junayhteyden päässä ja väliin mahtuu vielä turvatarkastuskin! Ja tähän turvatarkastukseen on satojen metrien jono! Kyllähän tässä taas hermoja ja paineensietokykyä koetellaan… Turvatarkastusjono on todella sekava ja niin pitkä, että sen alkupää on kaukana toisen rakennuksen puolella, mutta onneksi jono liikkuu melko nopeasti. Kun lopulta kaiken juoksemisen ja jonossa seisomisen sekä juna-ajelun jälkeen saavun lähtöportille, siellä lukee että portti on suljettu, eikä paikalla ole enää edes henkilökuntaa. Alan etsiä porttia, josta löytäisin jonkun keneltä voisin kysyä mitä pitäisi tehdä seuraavaksi, mutta se ei olekaan ihan helppoa. Lopulta löydän virkailijan, joka neuvoo minut oikeaan paikkaan Americanin asiakaspalvelutiskille ja pääsen selvittelemään jatkoa. Aluksi virkailija ihmettelee miksi en mennyt koneeseen, kun se on vielä lähtöportilla. Hän kävelee jopa käytävälle asti katsomaan mitä monitorit kertovat. Niinhän siellä tosiaan väitetään, että kone ei ole vielä lähtenyt. [Tilanne oli ilmeisesti se, että portti oli jo suljettu, mutta kone seisoi todella pitkään ovet suljettuina portilla ennen kuin se pääsi matkaan ja jostain syystä lentoa pidettiin edelleen odottavana monitoreissa]. Tässä välissä ehtii lähteä vielä toinenkin Americanin kone Miamiin ja tämä aiheuttaa lisää sekaannusta. Lopulta saan uuden boarding cardin sitä seuraavaan koneeseen ja lähden jälleen juoksemaan… Tämänkään koneen lähtöön ei ole pitkä aika ja se on (tietysti) taas toisessa terminaalissa, jonne on (tietenkin) matkustettava junalla. Lisäksi lippuni status on nyt standby eli joudun jäämään viimeiseksi ja katsomaan jäikö koneeseen yhtään tyhjää paikkaa. Onneksi se yksi tyhjä paikka minulle löytyy ja ilmeisesti kaikki 12 paikkaa odottanutta pääsee koneeseen. Osa heistä on samalta Finnairin lennolta kuin minäkin. On tämä ollut melkoista sekoilua ja Finnairille on pakko lähettää sellaisia terveisiä, että älkää edes ehdottako matkoja, joissa Yhdysvaltoihin saavuttua on alle kahden tunnin vaihto!

Istun siis lopulta Americanin koneessa, joka on matkalla Miamiin. Tämä matka sujuu melko mukavasti ja ennen Meksikonlahdelle saapumista tuijottelen ikkunapaikalta ulos pimeyteen yrittäen arvailla minkä kaupungin valot näkyvät missäkin. Loppumatkasta tulemme Evergladesin suoalueen yläpuolelle ja allamme on vain pimeää, kunnes Miamin ympäristön valot tulevat näkyviin ja olemme jo lähes finaalissa. Miamissa kaikki onkin sitten jo helppoa kun maahantulomuodollisuudet on hoidettu jo Dallasissa ja voin vain kävellä suoraan ulos terminaalista. Minulla on nyt vähän liikaakin aikaa ennen junani lähtöä.

Matkustan viiden minuutin matkan MIA Moverilla ”maaliikennekeskukseen”, josta löytyvät kaikki autovuokraamot sekä Tri-Rail -junan, Amtrak-junan, Miamin alueen paikallisjunan ja Greyhoundin bussin lähtöterminaalit. Minä olen jo hyvissä ajoin Tri-Rail -junan lähtölaiturilla odottelemassa junan ovien avautumista. Lipun olen ostanut jo sisältä automaatista. Minulla on edessäni vielä hieman vajaan kahden tunnin matka pääteasemalta pääteasemalle eli Miamin lentokentältä Mangonia Parkiin. Istun ensimmäisessä vaunussa ja edessämme ei ole edes veturia, koska veturi on junassa viimeisenä. Ohittaessamme Miamin alueen lukuisia tasoristeyksiä ensimmäisessä vaunussa on melkoinen meteli: kello soi taukoamatta ja äänekäs torvi soi ennen jokaista ylikäytävää. Istun toisessa kerroksessa muutaman muun matkustajan kanssa ja junassa on tuota äänimerkkimeteliä lukuun ottamatta rauhallista. Uni alkaa painaa silmää, sillä kello on Floridassakin jo kaksi yöllä saapuessamme Mangonia Parkiin ja olen ollut hereillä ja matkassa noin yli 20 tuntia! Onneksi perillä ei ole edessä enää kuin vajaan 10 minuutin automatka.

 

Aiempia kirjoituksia:

Que sera, sera - Osa 8 (Summa summarum)
Que sera, sera - Osa 7 (Bonus-päivä)
Que sera, sera - Osa 6 (Cefalu)
Que sera, sera - Osa 5 (Päivä kuolleille)
Que sera, sera - Osa 4 (Toinen päivä Palermossa)
Que sera, sera - Osa 3 (Cataniasta Palermoon)
Que sera, sera - Osa 2 (Catania)
Que sera, sera - Osa 1 (Sisilia, Italia 2024)

Ja vielä toinen ihan tavallinen laivamatka
Maailman myrskyistä (Milton)
Taas yksi tavallinen laivamatka
Syksyn alati muuttuvia suunnitelmia
Kesästä
Käytännön vinkkejä Yhdysvaltoihin matkustaville
Myötätuulessa Atlantin yli
 

Kohti kotia kaukana kotoa
Päivä pääkaupungissa: Washington, D.C.
Vihreä vinttikoira
Empire State of Mind
Alone in New York: Tenement Museum & Lower Manhattan
New York City: MoMA & Village Halloween Parade
Turbulenssia ilmassa ja maankamaralla
Kohti Gotham Cityä 

Miamista Helsinkiin (kesäjuttuja)
Rockabillyä reservaatissa - Rockabillaque Florida 2023

KOKO BLOGI (259)

QUE SERA, SERA... OSA 8 (SUMMA SUMMARUM)

Viimeinen aamu Sisiliassa. Ainakin tällä erää. En sano, ettenkö palaisi tänne vielä jonain päivänä; sen verran positiivinen kokemus tämä matka on ollut. Otan aamun tänäänkin hyvin rauhallisesti. Menen aamiaiselle vasta hieman ennen sen sulkeutumisaikaa ja syön hyvin hitaasti, ehkä jopa hieman vitkutellen. Minulla ei ole tänä aamuna mitään kiirettä. En kuitenkaan ehtisi tehdä mitään ihmeempiä ennen lentokentälle lähtöä, joten päätän kuluttaa aikaa hotellilla ennen uloskirjautumista. Olen matkassa niin kevyin varustein, että pakkaamiseen ei mene viittä minuuttia enempää. Lähden hotellista juuri check-out -aikaan ja kävelen jo tuttua tietä rautatieasemalle.

Paikallisjuna Palermon lentokentälle lähtee ajallaan Palermo Centralen asemalta. Juna lähtee ensin täysin päinvastaiseen suuntaan, mutta kääntyy pian jyrkästi etelän kautta ja sukeltaa tunneliin kaupungin alle. Matkan varrella sen kilometrejä pitkässä tunnelissa ja sen ulkopuolella on monta asemaa kaupungin alla ja sen ulkopuolella. Monta asemaa, aivan kuten meillä Suomessakin on lentokentän ja Helsingin välillä (voi kunpa siihen saataisiin nopea express-juna kuten esim. Tukholmassa tai Roomassa). Junassa on hyvin tilaa ja matkustajien joukossa näyttää olevan huomattavasti enemmän paikallisia kulkijoita kuin lentokentälle menijöitä.

ITA:n kone Roomaan on myöhässä. Tätä juuri pelkäsinkin. Minulla on boarding card vain Palermosta Roomaan ja jatko minun pitäisi selvittää uudelleen reityksen ohjeiden mukaisesti Roomassa, eikä aikaa muutenkaan olisi tuhlattavaksi. Kun kone lopulta saapuu reilut puoli tuntia myöhässä, seuraa todennäköisesti hitain koskaan näkemäni koneesta poistuminen. Se tuntuu toki vielä hitaammalta, kun tämä myöhästyminen alkaa huolestuttaa seuraavaan koneeseen ehtimisen suhteen. Jo moneen kertaan luulen koneen jo olevan tyhjä, kun jostain pitkän tauon jälkeen ”putkeen” ilmestyy taas lisää matkustajia. Kun kone lopulta on tyhjä, koneeseen nousu alkaa sujua uskomattoman mallikkaasti ja vauhdikkaasti, kunnes… kunnes huomaan seisovani kaikkien muiden ihmisten kanssa paikallani siellä ”putkessa”. Yhtäkään ihmistä ei ole vielä päässyt koneeseen asti. Päästyämme lopulta sisään alkaa mieletön ”välimerellinen” säätäminen. Luulin kreikkalaisten olevan tämän sekoilun mestareita, mutta ei, kyllä tämä on tänään ihan omaa luokkaansa. Ihmiset seisovat keskellä käytävää, touhuavat kuka mitäkin ja puhua pälättävät lentoemännille taukoamatta. He istuvat väärillä paikoilla, yrittävät tunkea ylisuuria pakaasejaan matkatavarahyllyille ja pian he seisovat taas tukkona keskellä käytävää. Jos oli edellisten matkustajien poistuminen koneesta hidasta, niin tämä se vasta kestää. Nyt myös lentoemännillä on osuutensa asiaan: he kuluttavat ajan kaikenlaiseen pikku touhuiluun ja jutteluun matkustajien kanssa ja heidän tekemisissään ei näytä olevan minkäänlaista päättäväisyyttä ja määrätietoisuutta. Lopulta kun yksi matkatavarahyllyn luukku on saatu rikki ja kymmenkunta ihmistä edelleen etsii paikkojaan käytävällä kone lähtee liikkeelle! Vasta koneen liikkuessa jo portilta taaksepäin lentoemännät havahtuvat siihen, että pitäisi kai tehdä jotain…

Kone lähtee lopulta noin 50 minuuttia myöhässä ja saapuu Roomaan jotakuinkin saman verran myöhässä. Ja kuten arvata saattaa, sekoilu saa jatko-osan koneen laskeuduttua. Koneen pysähdyttyä hetkeksi, ilmeisesti saamaan ohjeita tuloportille ajamisesta, silmänräpäyksessä kaikki minun paikasta (rivi 18) eteenpäin käytäväpaikoilla istuvat pomppaavat pystyyn kuin vieteriukot ja saman tien matkatavarahyllyjen luukut ovat auki. Kaikkein käsittämättömintä on se, että edes kapteenin hyvinkin tiukkasanainen vaatimus siitä, että kaikkien on istuttava alas ja pidettävä turvavyöt kiinnitettyinä ei aiheuta minkäänlaista reaktiota! Aika kovapäistä sakkia… Lopulta lentoemännät rientävät hätiin koneen takaa ja käskyttävät todella rankasti seisovia matkustajia ja paiskovat vihaisina hyllyjen luukkuja kiinni. Hyvä, lopultakin edes vähän kuria ja järjestystä ja matkustajien turvallisuudesta välittämistä. Lopulta kone pienen siirtymisen jälkeen pysähtyy portille ja nyt matkustajat saavat ihan oikeasti nousta käytävälle… odottamaan…

Minä huomaan pian juoksevani lentokentällä. Yritän ehtiä terminaalista ulos ja check-innin ja turvatarkastuksen kautta takaisin sisään koska Finnairin ohjeiden mukaisesti minun tulee hakea boarding card lähtöselvityksestä. Noudatan siis tarkkaan Finnairin ohjetta. Hiki nousee pintaan kun vuoroin kävelen ja vuoroin juoksen läpi terminaalin. Saan boaring cardini melko vaivattomasti ja jatkan takaisin turvatarkastuksen kautta. Hermot alkavat kiristyä jonossa. Yllättävän nopeasti olen kuitenkin taas lähtöporttialueella, ehkä tehtyäni jonkinlaisen lentokentän ennätyksen nopeudessa. Löydän pian Helsingin koneen lähtöportin ja minulle jää jopa aikaa juoda caffe macchiato ja syödä pistaasi-croissant portin lähellä olevassa kahvilassa.

Italialaisen sekoilun ja kohkaamisen jälkeen on mukavaa katsella Finnairin lähtöportilla hillittyä ja hyvää käytöstä. Tällä en tarkoita esimerkiksi äänekästä keskustelua, vaan enemmänkin sitä, miten asiat voi hoitaa täsmällisesti ja nopeasti, kuitenkaan hosumatta. Esitettyäni boardin cardini huomaan virkailijan katsovan ensin minua kysyvästi ja sitten kolleegaansa, mutta hän toteaa sitten vain ”Buon viaggio!” Ensin en ymmärrä mistä mahtoi olla kyse, mutta sitten mieleeni välähtää, että heillä olisi ollut minulle boarding card valmiina lähtöportilla! Taisin nähdä sen tiskillä... Turhaa oli siis kaikki hermoiluni ja juoksemisen. Kiitos väärien ohjeiden.

Istun vihdoin Finnairin koneessa matkalla kohti Helsinkiä. Kone on lyhyt Airbus A319 ja se on lähes täynnä. Koneen noustua – hieman aikataulusta jäljessä - yhdistän puhelimeni koneen wifiin, jonka kautta voin käyttää ilmaiseksi viestipalveluita, kuten whatsappia. Tämä tekstein viestittelyyn riittävä nettiyhteys on ollut saatavilla ilmaiseksi jo jonkin aikaa Finnairin Euroopan lennoilla. Selailen samalla muita palveluita ja huomaan vasta nyt ensimmäistä kertaa, että iltapäivän roskajulkaisut voi lukea (sähköisinä versioina) ilmaiseksi, mutta jos haluaisin lukea oikeita uutisia, kuten esimerkiksi Hesaria, joutuisin maksamaan peräti kuusi euroa! Samalla mieleeni tulee ne hienot ajat, kun lentokoneen ovella vielä jaettiin oikeita sanomalehtiä! Sanomalehtiä ja vesipullo. Jotkut asiat olivat ihan oikeasti paremmin ennen.

Paluu Helsinkiin on taas kerran rankkaa. Pimeyden lisäksi tulijaa tervehtii kylmyys ja ankea harmaus. Kylmyys, joka saa minut tärisemään (vaikka vielä ei ole edes oikeasti kylmä). Harmaus, joka tuntuu verhoavan kaiken sisäänsä. Seuraavina päivinä huomaan myös monta muuta asiaa, joista ehdottomasti merkittävin nykypäivänä on ihmisten sulkeutuminen kännykkämaailmaansa. Kun on ollut viikon paikoissa, joissa käytännössä kukaan ei kulkenut kaduilla kännykkä nenänsä edessä, on taas vaikea sopeutua tähän surrealistiseen maailmaan, jossa kännykkä-zombiet kulkevat kaduilla kuin kuolleet, jotka eivät tajua mitään ympärillään olevasta elämästä. Kaipaan takaisin Sisiliaan, mutta välittömästi iskenyttä uutta matkakuumetta hillitsee hieman tieto, että tasan kahden viikon päästä olisin taas matkalla toiseen kotiini Yhdysvaltoihin.

SISILIA (CATANIA, PALERMO JA CEFALU)
+ Loputtomasti kapeita kujia harhailtavaksi!
+ Marraskuun lopulla enimmäkseen sopivan väljää.
+ Ainakin marraskuun lopulla yöpyminen edullista.
+ Kävellen ja junia käyttäen pärjää.
+ Upeat maisemat.
+ Paljon historiallisia ja muita nähtävyyksiä.
- Aika vaikea löytää mitään negatiivista. Luultavasti kesäaikana ja alkusyksystä aivan liikaa ihmisiä ja hirveä tungos kaikkialla.

Aiempia kirjoituksia:

Que sera, sera - Osa 7 (Bonus-päivä)
Que sera, sera - Osa 6 (Cefalu)
Que sera, sera - Osa 5 (Päivä kuolleille)
Que sera, sera - Osa 4 (Toinen päivä Palermossa)
Que sera, sera - Osa 3 (Cataniasta Palermoon)
Que sera, sera - Osa 2 (Catania)
Que sera, sera - Osa 1 (Sisilia, Italia 2024)

Ja vielä toinen ihan tavallinen laivamatka
Maailman myrskyistä (Milton)
Taas yksi tavallinen laivamatka
Syksyn alati muuttuvia suunnitelmia
Kesästä
Käytännön vinkkejä Yhdysvaltoihin matkustaville
Myötätuulessa Atlantin yli
 

Kohti kotia kaukana kotoa
Päivä pääkaupungissa: Washington, D.C.
Vihreä vinttikoira
Empire State of Mind
Alone in New York: Tenement Museum & Lower Manhattan
New York City: MoMA & Village Halloween Parade
Turbulenssia ilmassa ja maankamaralla
Kohti Gotham Cityä 

Miamista Helsinkiin (kesäjuttuja)
Rockabillyä reservaatissa - Rockabillaque Florida 2023

KOKO BLOGI (259)

 

 

 

QUE SERA, SERA... OSA 7 (BONUS-PÄIVÄ)

Matkani seitsemäs päivä on bonus-päivä. Kun herään aamulla hotellissa, minun pitäisi olla jo matkalla kohti Müncheniä, mutta lakkoilevat lentokenttätyöläiset päättivät toisin ja matkani piteni reilulla vuorokaudella. Ajattelen, että olen jo nähnyt kaiken haluamani Palermossa ja että minun olisi pitänyt viettää yksi yö enemmän Cataniassa, mutta tutkailtuani hetken nettisivuja löydän vielä useitakin kohteita, joissa voisin käydä. Aivan hotellini lähellä, Fontana Pretorian takana on Piazza Bellini -aukio, jonka reunoilla on kolme vanhaa kirkkoa ja päätän käydä aamupäivällä kaikissa näissä kolmessa. Aloitan siis päiväni rauhallisen aamiaisen jälkeen kirkkokierroksella. Koska muihin kirkkoihin näyttää tunkevan juuri isoja turistiryhmiä, minä valitsen ensimmäiseksi kaikkein isoimman: Chiesa di Santa Caterina d'Alessandrian. Tämän jälkeen vierailen Chiesa di San Cataldossa, jonka erityisenä tuntomerkkinä ovat kolme pientä, ulkopuolelta punaiseksi maalattua kupolia. Cataldon kirkko on rakennettu jo vuonna 1154. Kolmanteen kirkkoon en sitten enää pääsekään: se menee tältä päivältä kiinni juuri minun saapuessani ovelle…

Melko nopeiden kirkkovisiittieni jälkeen lähden kävelemään kohti merenrantaa. Olen päättänyt käydä jossakin Palermon palatseista ja kohteekseni valikoitui joistakin tarkkaan harkituista syistä Palazzo Butera, hyvin lähellä rantaa ja Porta Feliceä. Tämä barokki-tyylinen aristokraattipalatsi on melko erikoinen paikka. Palatsin vanhimmat osat on rakennettu jo 1600-luvun loppupuolella kodiksi ja palatsia on muuteltu ja suurennettu moneen kertaan vuosisatojen saatossa. Lopulta palatsin osti vuonna 2016 gallerian omistaja Massimo Valsecchi puolisoineen ja heidän johdollaan koko palatsi koki täydellisen restauroinnin ja tänä päivänä se on jonkinlainen sekoitus uutta ja vanhaa. Itse palatsi on jo näkemisen arvoinen, mutta rakennuksen lisäksi näytteillä on valtava määrä taidetta. Paljon mielenkiintoista ja paljon ei niin mielenkiintoista. Jossakin lukemassani arvostelussa joku valitti paikan sekavuutta ja siihen törmään pian itsekin: taidetta on ripoteltu sinne tänne ja kierroksesta puuttuu järjestys ja ”punainen lanka” kokonaan. Teosten tyyli vaihtelee ilman logiikkaa huoneesta toiseen tai ehkä jopa saman huoneen sisällä. Kuitenkin tästäkin huolimatta uskallan kyllä suositella paikkaa: itse palatsi on tosiaan upea ja näkemisen arvoinen ja myös osa esillä olevasta taiteesta miellytti ainakin itseäni. Hienointa palatsissa oli sen sisäpiha ja terassi ja sisäpihalta juurensa talon sisälle, pitkään vesikanavaan juurensa työntänyt puu. Palatsin pienestä tornista on upea näköala ympäri Palermon ja sieltä näkee kauas merelle ja myös kaukaisille vuorille. Ennen lähtöäni nautin vielä caffe macchiaton ja cannelonin palatsin kahvilassa.

Palatsilta kävelen suoraa tietä takaisin hotellilleni. On pienen päivälevon aika. En koskaan nuku näiden pikku taukojeni aikana, mutta lepäilen hetken ja postittelen kuvia sosiaaliseen mediaan. Makaillessani sängyllä mietin erästä asiaa, johon olen törmännyt muutamaan kertaan Italiassa: vaikuttaa siltä, että hotellien ovet sulkeutuvat vain, jos ne pamautetaan voimalla ja kunnon paukkeella kiinni… En tiedä johtuuko tämä ihmisten luonteesta vai tavallista huonommista ovista, mutta silloin tällöin Italiassa omassa huoneessa oleskelu on ollut käytävältä kuuluvan jatkuvan ovien paukkeen säestämää. Näin varsinkin jos samalla seurueella on ollut useampi hotellihuone ja he ovat laukanneet jatkuvasti näiden huoneiden välillä. No, eipä se minua niin hirveästi haittaa, varsinkin kun en edes yritä nukkua.

Olin ajatellut käydä vielä viimeisenä iltana syömässä jo tutuksi tulleessa paikallisten suosimassa pikku ravintolassa pimeillä takakujilla, mutta päätän sittenkin kokeilla jotain muuta. Söin tuossa sivukujien ravintolassa matkani ”juhlaillallisen” jo edellisenä iltana. Otin alkuruoan, pääruoan ja vielä jälkiruoankin ja istuskellessani vielä hetken terassilla ruokailun jälkeen tulin nauttineeksi yhden Limoncellon ja espresson. Kaikesta tästä huolimatta illalliseni kustannukset pysyivät varsin kohtuullisina. Olin jonakin muuna iltana rekisteröinyt vilkkaalta turistikadulta poikkeavalla sivukujalla olevan pizzerian ja päätän syödä siellä. Ravintolan nimi on "Assud a Santamarina Pizzeria Siciliana". Jo ravintolan ulkopuolella tarjoilija aloittaa kehumisen kuinka kaikki heidän pitsojensa raaka-aineet ovat sisilialaisia ja tämä selostus jatkuu pöytään asti ja saan vielä kertauksen hetkeä myöhemmin pitsaa tilatessani. Pitsat eivät ole kalliita ja maku on erinomainen. Tässä siis kaksi suositusta ruokapaikaksi Palermossa: Trattoria ”no zu Toto e Niputi” ja "Santamarina Pizzeria Siciliana”.

 

Jatkuu...

Aiempia kirjoituksia: 

Que sera, sera - Osa 6 (Cefalu)
Que sera, sera - Osa 5 (Päivä kuolleille)
Que sera, sera - Osa 4 (Toinen päivä Palermossa)
Que sera, sera - Osa 3 (Cataniasta Palermoon)
Que sera, sera - Osa 2 (Catania)
Que sera, sera - Osa 1 (Sisilia, Italia 2024)

Ja vielä toinen ihan tavallinen laivamatka
Maailman myrskyistä (Milton)
Taas yksi tavallinen laivamatka
Syksyn alati muuttuvia suunnitelmia
Kesästä
Käytännön vinkkejä Yhdysvaltoihin matkustaville
Myötätuulessa Atlantin yli
 

Kohti kotia kaukana kotoa
Päivä pääkaupungissa: Washington, D.C.
Vihreä vinttikoira
Empire State of Mind
Alone in New York: Tenement Museum & Lower Manhattan
New York City: MoMA & Village Halloween Parade
Turbulenssia ilmassa ja maankamaralla
Kohti Gotham Cityä 

Miamista Helsinkiin (kesäjuttuja)
Rockabillyä reservaatissa - Rockabillaque Florida 2023

KOKO BLOGI (258)

QUE SERA, SERA... OSA 6 (CEFALU)

Jo keskiviikkona, viidentenä matkapäivänä, minulle oli tullut sellainen tunne, että haluaisin vielä nähdä jotain muuta Palermon lisäksi. Mietin kohtuullisen lähellä Palermoa olevia paikkoja ja mieleeni tuli Cefalu, jonne on noin tunnin junamatka Palermosta. Olin juuri lukenut jostain, että Cefalua pidetään Sisilian kauneimpana kaupunkina ja tiedän sen olevan isoksi osaksi myös turistien kansoittama rantalomakaupunki. Minulle sana Cefalu tuo automaattisesti mieleen Kari Salmelaisen ja television Napakymppi-ohjelman sekä jonkun suomalaisen matkatoimiston mainoksen. Kohti turistirysää siis?

Italiassa junat ovat hyviä! Erinomaisia! Junilla pääsee lähes kaikkialle ja ne kulkevat ajallaan (kuten ”joku” joskus mainitsi). Paikallisjunat ovat edullisia ja nopeat luotijunat taas pikkuisen kalliimpia, mutta ihan siedettäviä hinnat ovat kuitenkin. Silti on eräs asia, joka häiritsee minua: italialainen junakäyttäytyminen on jotain, mitä en ihan täysin käsitä. Lähes joka kerta matkustaessani junalla, johon varataan tietty istumapaikka, löydän omalta paikaltani jonkun muun istumasta. Kun olen saanut valloitettua oman paikkani takasin, nämä ihmiset istuvat ärsyyntyneen näköisinä seuraaville tyhjille penkeille, joista heidät taas pian häädetään pois. Ihmiset ostavat lipun tietyille paikoille, tiettyyn vaunuun ja sitten he istuvat ihan minne sattuu ja kun tätä tekee useampi ihminen, junassa on usein asemalta lähdettäessä melkoinen säätäminen käynnissä…

Minä siis istun kuitenkin lopulta tyytyväisenä omalla paikallani junan lähtiessä. Ajallaan… Aloitamme tunnin kestävän matkan pitkin merenrantaa kulkevaa rataa. Maisemat junan ikkunasta ovat todella upeat: toisella puolella meri ja toisella puolella vuoristoa. Istuessani junassa minulle tulee ilmoitus Lufthansalta: ”Lentonne Palermosta Helsinkiin on peruttu.” Siis mitä. Noin vaan peruttu. Ja kyseessä on siis nimenomaan ensimmäinen lentoni Palermosta Müncheniin, josta minun pitäisi vielä päästä jatkolennolle Helsinkiin. Pian tämän viestin perään tulee ilmoitus siitä, että Lufthansa etsii minulle uutta reittivaihtoehtoa. Pelkään tässä menevän pitkään ja työnnän koko aiheen syrjään. Yritän rentoutua ja nauttia tästä päiväretkestä; muut asiat sitten kyllä jotenkin järjestyvät. Rahaa minulla ei  juurikaan ole, mutta aikaa sen sijaan riittää. Que sera, sera…

Saan kuitenkin Lufthansalta uutta tietoa yllättävän nopeasti. Saan ehdotuksen uudelleenreitityksestä Rooman kautta yhtä päivää myöhemmin. Tämä uusi lento Rooman kautta korvaisi alkuperäiset Lufthansan lentoni Münchenin kautta ja matka-aikani pidentyisi reilulla vuorokaudella. Huonoa tässä vaihtoehdossa on se, että joudun maksamaan yhdestä ylimääräisestä hotelliyöstä ja olen myöhemmin perillä. Toisaalta yöpyminen Palermossa tähän aikaan vuodesta on edullista ja minulla ei ole paluun kanssa mitään kiirettä. Hyvää on myös se, että lento Roomasta Helsinkiin on Finnairin lento ja se taas tietää lisää One World Avios-pisteitä. Ehkä tämä onkin lopulta onnenpotku. Päätän siis nauttia yhdestä ylimääräisestä matkavuorokaudesta ja hyväksyn nappia painamalla Lufthansan tarjouksen. Hotellistani onneksi näyttäisi nettisivujen mukaan löytyvän vapaita huoneita, mutta jätän varaamisen kuitenkin siihen kun olen palannut takaisin, jolloin voin keskustella hinnasta ja oman huoneeni pitämisestä yhden ylimääräisen yön verran.

Saavuttuani Cefaluun päätän kiivetä ensimmäiseksi korkealle vuorelle. Olin oikeastaan päättänyt sen jo ennen tänne tuloa ja aion ainakin sen toteuttaa, vaikka en näkisi täällä mitään muuta. Tämä paikoitellen hyvinkin jyrkkäseinämäinen, 270 metrin korkeuteen nouseva monumentaalinen kallio La Rocca di Cefalu hallitsee koko kaupunkia.  Jo foinikialaiset tunsivat sen Herkuleen niemekkeenä. Vuorella on edelleen Dianan temppeli, megaliittinen rakennus 9. vuosisadalta eKr. ja siellä on  myös vanhoja linnoitusten raunioita. Kuljen ensin ylöspäin pieniä kaupungin kujia. Sitten päällystettyä kävelytietä. Tulen pian portille ja yllätyksekseni huomaan, että päästäkseni kiipeämään vuorelle minun on maksettava pääsymaksu. Portin jälkeen alkaa varsinainen kiipeäminen, vaikka olenkin jo tullut muutaman kymmen metriä merenpinnan tason yläpuolelle.

 

Alkumatka on helppoa ja mukavaa, päällystettyä polkua. Polku on tasainen ja jyrkimmissä kohdissa on portaat. Hieman korkeammalla polku muuttuu kuitenkin hyvin alkeelliseksi kinttupoluksi. Se on kapea ja mutkitteleva, epätasainen ja kivinen. Kiipeäminen tätä polkua pitkin, ylös melko jyrkkää rinnettä, lämpimässä auringonpaisteessa saa hien nousemaan pintaan. Minulla on vain yksi puolen litran pullo vettä mukanani, mutta uskon sen riittävän, jos juon sitä säästeliäästi. Nousen yhä ylemmäksi ja yhä upeammaksi muuttuu maisema. Näen vuoren jyrkänteen seinämät, meren ja toisella puolella kauempana isommat vuoret. Kaupunki allani muuttuu yhä etäisemmäksi ja näen sen jo korkealta lintuperspektiivistä. Jossain vaiheessa kiipeäminen alkaa jo vähän väsyttää ja totean, että ihan huonokuntoisille en tätä kyllä suosittelisi. Näkymä huipulta, vanhan linnan raunioilta on kuitenkin kiipeämisen vaivan arvoinen!

Päästyäni alas vuorelta risteilen pitkin vanhan kaupungin katuja. Kaupunki on melko pieni ja tähän aikaan iltapäivästä, lomakauden ulkopuolella, todella hiljainen. Kaduilla ei näy kuin muutamia satunnaisia kulkijoita. Kävelen läpi kauniin vanhan kaupungin, pitkin pitkää kujaa. Matkalla pysähdyn ihailemaan komeaa katedraalia, mutta sisään en tällä kertaa pääse, koska se näyttää olevan ainakin talvella tähän aikaan suljettu. Jatkan matkaa merenrantaan asti, tämän niemen päähän. Siellä käyn vanhan linnoituksen tornin päällä ja pikaisesti myös lyhyellä ja hyvin erikoisella luontopolulla, joka kulkee rannan kivimuodostelmilla. Käyn myös vanhan kaupungin pienellä uimarannalla ja sen vieressä olevalla satamalaiturilla sekä sataman portilla (Porta Pescara) ja manaan hetken sitä, että uimahousut eivät tulleet mukaan. Päivä on aurinkoinen ja lämmin ja meriveden pitäisi vielä olla juuri ja juuri minulle riittävän lämmintä. Rannalta kävelen hiljalleen toista kujaa pitkin takaisin rautatieasemalle ja matkan varrelta löydän todella kauniin paikan: rannan läheisyydessä kulkevan kujan varrella on vanha pesula Lavatoio Medievale, jonka avoimille vesialtaille voi laskeutua portaita pitkin.

Palaan takaisin Palermoon paikallisjunassa, joka on melkein tyhjä. Päästyäni takaisin Palermoon kävelen takaisin hotellille ja matkan varrelta, aivan hotellini läheltä löydän pari uutta nähtävyyttä ja päätän palata takaisin seuraavana päivänä. Hotellissa vastaanottovirkailija naurahtaa kun kerron hänelle peruuntuneesta lennostani. Hän sanoo, että tuskin olen ainoa: on perjantai ja tällaiset lakot ovat tavallisia. Se minun olisi pitänyt arvata jo Roomassa ja Kreikan Larissassa asumisen perusteella: lakot jotenkin kummasti tosiaankin ajoittuvat aina viikonloppujen tai juhlapyhien yhteyteen ja niitä on usein… Saan pitää huoneeni ja maksan siitä aika paljonkin vähemmän kuin mitä olisin maksanut nettivarauksena. Virkailija myy sen minulle samaan keskihintaan aikaisemman oleskeluni kanssa (noin 45€/yö). Illan päättää taas tavallinen iltakävely ja ruokailu.

Jatkuu...

Aiempia kirjoituksia:

Que sera, sera - Osa 5 (Päivä kuolleille)
Que sera, sera - Osa 4 (Toinen päivä Palermossa)
Que sera, sera - Osa 3 (Cataniasta Palermoon)
Que sera, sera - Osa 2 (Catania)
Que sera, sera - Osa 1 (Sisilia, Italia 2024)

Ja vielä toinen ihan tavallinen laivamatka
Maailman myrskyistä (Milton)
Taas yksi tavallinen laivamatka
Syksyn alati muuttuvia suunnitelmia
Kesästä
Käytännön vinkkejä Yhdysvaltoihin matkustaville
Myötätuulessa Atlantin yli
 

Kohti kotia kaukana kotoa
Päivä pääkaupungissa: Washington, D.C.
Vihreä vinttikoira
Empire State of Mind
Alone in New York: Tenement Museum & Lower Manhattan
New York City: MoMA & Village Halloween Parade
Turbulenssia ilmassa ja maankamaralla
Kohti Gotham Cityä 

Miamista Helsinkiin (kesäjuttuja)
Rockabillyä reservaatissa - Rockabillaque Florida 2023

KOKO BLOGI (257)

QUE SERA, SERA - OSA 5 (PÄIVÄ KUOLLEILLE)

Keskiviikkoaamuna minulla on normaalit rutiinit: heti herätyksen jälkeen aamiainen kattoterassilla, sen jälkeen pieni lepo ja sitten päivän ensimmäinen kävelyretki. Vasta ollessani jo Palermossa huomasin Palermon museoiden joukossa erittäin mielenkiintoisen museon: ”Museo Falcone – Borsellino”, kahden murhatun lakimiehen ja muiden mafian uhrien muistoa kunnioittava museo, jossa ainakin jonkin tiedon mukaan pitäisi olla nähtävillä aitoja mafian vastaisen sodan dokumentteja. Tällä museolla on netissä tietoa vain italian kielellä ja myös netissä oleva varauslomake on vain italiaksi. Lähetän heille varauspyynnön englannin kielellä ja saan siihen pian italiankielisen vastauksen: valitettavasti seuraavalle päivälle ei löydy vierailuaikaa. Yritän vielä uudestaan vaihtaen ajankohdaksi sitä seuraavan päivän, mutta tähän tiedusteluun saan nopeasti saman vastauksen: aikaa ei näin nopeasti löydy ja kaikki lähipäivät ovat varattuja, koska heillä vierailee nyt paljon koululaisryhmiä. Eli tässä vinkki: jos aihe kiinnostaa, yrittäkää varata vierailuaika jo ennen matkaa ja varautukaa siihen, että myös museossa kaikki, niin puhe kuin selostuksetkin, saattaa olla vain italiaksi. Tämän yrityksen kuihtuessa päätän heiltä saamani suosituksen mukaan käydä aivan hotellin lähellä olevassa ”No Mafia Memorialissa”. Tätäkin voin suositella. Kyseessä on hieman kotikutoisen oloinen, ilmainen mafiaa ja mafian vastaista taistelua esittelevä museo. Esittely alkaa kaukaa historiasta ennen varsinaista mafiaa ja Sisilian Cosa Nostraa ja museossa saa melko hyvän kuvan aiheesta. Itseäni helpottaa ehkä hieman se, että olen lukenut jokin aika sitten 500-sivuisen kirjan Cosa Nostran historiasta. Ihan pieniä lapsia en tänne veisi. Tähän paikkaan ei ole pääsymaksua, mutta vierailija voi lähtiessään jättää muutaman euron lahjoituksen.

Tässä vaiheessa poikkean hieman Palermosta sivuun, koska haluan jatkaa muutaman sanan näistä paikoista, joihin ei ole pääsymaksua, mutta joille voi lahjoittaa rahaa. USA:ssa ollessani olen törmännyt useassakin paikassa tällaiseen toimintaan: sisäänpääsyn kerrotaan olevan ilmainen, mutta sitten jossakin lukee "donations". Kun sitten astelee tällaiseen paikkaan sisään, niin useammankin kerran sisällä odotetaan käsi ojossa rahaa tai luottokorttia ja joissakin paikoissa kerrotaan jopa summa, joka kävijän pitäisi maksaa. Tällaisessa tapauksessa se "lahjoitus" muuttuu minun mielestäni pääsymaksuksi! Ja tällaisessa tapauksessa paikka ei minun mielestäni voisi ilmoittaa sisäänpääsyn olevan ilmainen ja perustuvan vapaaehtoisuuteen. En ole ihan varma onko kyseessä vain puhdas ahneus ja rahantarve vai onko kyse jostakin vakavammasta: kierretäänkö näin esimerkiksi verotusta? En ole asiaan perehtynyt, enkä osaa siihen vastata, mutta väärin tällainen toiminta mielestäni joka tapauksessa on.

No Mafia Memorialin jälkeen lähden kävelemään lämpimässä ja aurinkoisessa säässä kohti kapusiinimunkkien katakombeja. Kävelen Via Vittorio Emanuelea eteenpäin aina Bonannon puistolle asti ja sitten ulos vanhan kaupungin portista. Tästä eteenpäin kävelyreitti on kaikkea muuta kuin mukava: jalkakäytävät ovat kapeita ja huonokuntoisia ja kapeilla ja todella vilkkailla kaduilla joutuu välillä kävelemään ajoradan puolella. Katujen ylittäminen on sekin jonkin verran pelottavaa. Täällä pitää olla koko ajan varuillaan, ettei jää auton tai skootterin alle. Myös liikenteen meteli on kaikkea muuta kuin miellyttävää. Noin puolen tunnin kävelyn jälkeen pääsen kuitenkin ehjin nahoin perille ja minulle jää puolisen tuntia aikaa ennen katakombien aukeamista. Kulutan tämän ajan hakemalla kaupasta juomista ja jäätelön ja tutustumalla viereiseen hautausmaahan (Cimitero Cappuccini).

”Catacombe dei Cappuccini di Palermo” eroaa melkoisesti Rooman katakombeista (esim. San Callisto), joissa olen joskus käynyt. Tämä paikka vetää sanattomaksi. Lähinnä siksi, että en oikein osaa sanoa pitäisikö siihen oikeasti suhtautua historiallisena rakennuksena ja muistomerkkinä sekä arvokkaana hautana vai makaaberina ja luonnottomana sirkuksena, jossa mässäillään kuolemalla ja kuolleiden henkilöiden muumioiduilla tai muumioituneilla ruumiilla ja luurangoilla. Katakombeissa saa kävellä melko vapaasti, mutta valokuvaaminen on sentään kielletty ja huomaan vartijoiden puuttuvan joidenkin ihmisten kuvausyrityksiin välittömästi. Nämä katakombit eivät ole luolastoja maan alla, vaan enemmänkin kuin valtava varastokellari rakennuksen alla, juuri ja juuri maanpinnan alapuolella. Näissä kellareissa säilöttynä on eri ryhmiin jaettuna 2000 ruumista ja luurankoa ja ne ovat esillä käytävillä, joita pitkin kävijät pääsevät kiertelemään kellareissa. Ruumiita roikkuu pystyasennossa niitä varten olevissa koloissa ja vaakatasossa seinäsyvennysten hyllyillä. Kaikki ruumiit on puettu vaatteisiin, jotka näyttävät hitaasti lahoavan ruumiiden päälle. Kävijän kulkiessa pitkin käytäviä sadat tyhjät silmäkuopat tuijottavat kulkijoita… Melko karmivaa, mutta eniten minua häiritsee kuinkin se, että ihmettelen mikä oikeus minulla muka on tunkeutua toisten ihmisten hautaan katselemaan heitä kuin autoja autonäyttelyssä…

Vaikka minulla onkin hieman vastenmielinen olo – ei niinkään ruumiiden näkemisen, vaan hautarauhan rikkomisen suhteen – huomaan taas olevani viimeinen siitä joukosta, joka tuli samaan aikaan sisään kanssani. Viivyn katakombeissa ehkä puolisen tuntia ja lähden sitten kävelemään takaisin historiallisen keskustan alueelle. Tällä kertaa valitsen tulomatkan ”pääväylän” sijaan pienemmillä kaduilla ja kujilla mutkittelevan reitin. Täälläkin saa olla todella varuillaan kaikenlaisten moottoriajoneuvojen suhteen, mutta reitti on kuitenkin huomattavasti tuloreittiä mukavampi. Löydän taas lisää monia minua kiinnostavia pikku kujia ja Palermon asuinalueita, joissa ei kovin paljon turisteja näy. Kuljen paluumatkalla myös aivan toisen katakombi-nähtävyyden vierestä (Catacombe di Porta d'Ossuna), mutta tämä paikka on ainakin näin myöhään syksyllä auki vain viikonloppuisin. Käyn pikaisesti myös Chiesa di Sant'Agostinon kirkossa, joka sattuu osumaan reittini varrelle.

Illalla käyn vielä syömässä ja tänään palaan takaisin ravintolaan, jonka löysin sivukujilta ensimmäisenä Palermon iltana (no zu Toto e Niputi). Tällä kertaa syön kala-annoksen, jonka hinta on hieman alle 10 euroa. Palermosta löytää kyllä edullisia ja hyviä ruokapaikkoja ja sama koskee yöpymistä. Ainakin tähän aikaan vuodesta. Marraskuun lopun ilta on taas hieman viileä, mutta minulla on kevyt takki päälläni ja syön tänäänkin ulkona terassilla. Tällä ravintolareissulla eräällä pimeällä sivukujalla vastaani tulee skootteri ja sen pysähtyessä huomaan ison lauman kissoja kerääntyvän sen lähelle. Skootterin selästä nousee vanha mies. Hän avaa useita säilyketölkkejä ja asettelee ne kivimuurille kissoja varten. Sitten hän nousee takaisin skootterinsa selkään ja poistuu paikalta.
 

Jatkuu...

Aiempia kirjoituksia:

Que sera, sera - Osa 4 (Toinen päivä Palermossa)
Que sera, sera - Osa 3 (Cataniasta Palermoon)
Que sera, sera - Osa 2 (Catania)
Que sera, sera - Osa 1 (Sisilia, Italia 2024)
Ja vielä toinen ihan tavallinen laivamatka
Maailman myrskyistä (Milton)
Taas yksi tavallinen laivamatka
Syksyn alati muuttuvia suunnitelmia
Kesästä
Käytännön vinkkejä Yhdysvaltoihin matkustaville
Myötätuulessa Atlantin yli
 

Kohti kotia kaukana kotoa
Päivä pääkaupungissa: Washington, D.C.
Vihreä vinttikoira
Empire State of Mind
Alone in New York: Tenement Museum & Lower Manhattan
New York City: MoMA & Village Halloween Parade
Turbulenssia ilmassa ja maankamaralla
Kohti Gotham Cityä 

Miamista Helsinkiin (kesäjuttuja)
Rockabillyä reservaatissa - Rockabillaque Florida 2023

KOKO BLOGI (256)