perjantai 14. joulukuuta 2018

AUTORETKIÄ POHJOISEEN JA ETELÄÄN


Kuvat voi suurentaa klikkaamalla.
Syystalven 2018 toinen kokonainen viikko USA:ssa alkaa taas… minkäpä muun kuin jälleen Veterans’ Dayn merkeissä… Joissakin osavaltioissa veteraanipäivää juhlitaan siis vasta maanantaina 12.11. Floridassa se kuitenkin oli jo, niin kuin kuuluukin, 11.11. Ensimmäisen maailmansodan päättymisen mukaan valittuna päivänä. Koska olemme jo pariinkin otteeseen viettäneet veteraanipäivää, emme noteeraa tätä maanantaita enää oikeastaan millään tavalla. Minun päiväni kuluu kokonaan kotosalla. Yritän tehdä pikku suunnittelua kalenterin kanssa ja saada ajoitettua niin Suomen kuin USA:nkin tekemisiä. Ajoitus on nyt niin kovin tärkeää monenkin eri asian suhteen… Olen hieman huolissani joistakin asioista ja jotkut asiat tulevat teettämään kovasti työtä, mutta uskon kuitenkin kaiken lopulta löytävän aikansa ja paikkansa.

Maanantai-illan päätteeksi havaitsemme jotain poikkeavaa palatessamme autolla kaupasta. Itse en huomaa ensin mitään, mutta kun vaimoni sinnikkäästi väittää auton haisevan savulta, minun on pakko lopulta uskoa se. Vaikka lopetin tupakanpolto jotakuinkinkaksi vuotta sitten (itse sanon edelleen, että olen vähentänyt tupakointia...), niin hajuaistini ei taida enää koskaan palata entiselleen. Ajamme auton uudestaan tallista ulos. Teemme pikku kierroksen. Ajamme taas talliin ja ja kiertelemme autoa nuuskutellen… Menemme sisään, mutta asian kiusatessa lähdemme vielä hoitamaan muita kauppa-asioita ja teemme samalla ”koeajon”. Ja lopulta kaupan parkkipaikalle saapuessamme minäkin haistan sen: auto haisee tosiaankin palaneelta… Syykin selviää vielä samana iltana, kun toisen pakoputken ympärillä löytyy musta sulanut muovikassi.

Tiistaina ei tapahdu mitään sen merkittävämpää. Minä teen niitä näitä kotosalla; syön aamiaista ilman mitään kiirettä, hoidan vähän kodin kunnostushommia ja odottelen opettajaa töistä kotiin. Ja tietysti fotoshoppaan valokuviani, mikä tarakoittaa vaan kuvien pientä, normaalia säätöä, ilman mitään isompaa kikkailua tai kuvien muokkaamista. Haluan niiden olen realistisia ja haluan niiden näyttävän juuri siltä, kuin ne oikeasti kuvaustilanteessa olivat. Illalla me käymme vielä pimeän jo laskeuduttua pelaamassa tennistä asuinalueen tenniskentällä. Minulle tennis on vieras laji ja olen vasta täällä vaimoni opastuksella oppinut vähän alkeita. Pidän siitä kyllä kovasti ja uskon, että jos minulle olisi annettu tilaisuus harjoitella tätä lajia lapsena tai nuorena, niin minulla olisi saattanut hyvinkin olla lahjoja. Näinä kuumina iltoina täällä emme pelaa kovin pitkäänja siltikin poistumme hikisinä kentältä. Pikku yksityikohtana tästä illasta jää mieleen se, kun tenniskentän valojen syttymistä odotellessamme seurailimme uima-altaassa iloisena sammakkoa polskuttelevaa sammakkoa. 

Keskiviikosta ja torstaista ei ole sen kummempia kerrottavia rakkaalle päiväkirjalleni. Elämä täällä jatkaa kulkuaan ja tavallaan tästä kaikesta on tullut arkea. Arjesta minut toki erottaa nyt se, että en ole enää lomalla, enkä ole myöskään elämässä ”työarkea”, mutta jonkinlainen minun ihan oma arkeni täällä nyt alkaa kuitenkin muodostua. Tuohon arkeen kuuluu nyt myös liikunta oleellisena osana. Torstaina käyn taas lenkillä Lake Catherine Parkin radalla ja illalla käymme vielä Palm Beach Gardensin kaupungin puolella olevassa Gardens Mallissa ostoksilla.

Perjantaina 16.12.2018 päätän taas viettää päiväni ulkoillen ja nyt valitsen kohteeksi Arthur R. Marshall’s Loxahatchee Wildlife Refugeen. Jos minun pitäisi valita yksi tämän piirikunnan luontoalue, voittajaksi selviytyisi ehkäpä juuri tämä paikka. Se miksi valitsin juuri tämän päivän käyntini ajankohdaksi, johtuu suurelta osin siitä, että vaimoni on juuri tänään koululaisten kanssa vierailulla tuossa puistossa. Boynton Beachin kaupungin alueella, Highway US441:n varrella on alueen erittäin hyvä luontokeskus ja sen takaa löytyy helppo ja mukava ”cypress boarwalk”, joka kulkee puusiltaa pitkin vetisen sypressialueen halki. Aivan luontokeskuksen läheltä löytyy helpohkoja polkuja, joita yhdistelemällä voi tehdä lyhyen tai vaikka vähän pitemmänkin kävelylenkin ja vielä enemmän seikkailunhaluisille ja hyväkuntoisille pitkiä polkuja riittää tallattavalksi mailikaupalla aivan Evergladesin suoalueen laitamilla. Tämä suuri luontoalue on valtavan Evergladesin koillisnurkka ja siihen kuuluu iso pala tuota vetistä rämettä ja pitkiä patikointipolkuja.

Tänään aloitan luontokeskuksesta ja tapaan siellä myös koululaisryhmän. Juutun keskuksen ovelle pitkäksi aikaa juttelemaan niin opettajien kuin myös luontokeskuksen työntekijöiden kanssa. Tämä luontokeskus on siinä mielessä hyvin tyypillinen tämän kaltainen paikka, että lähes kaikki työntekijät ovat vapaaehtoisia. Päästessämme lopulta liikkeelle minä kävelen koululaisten kanssa lyhyen cypress boardwalkin ja lähden sitten omille teilleni. Ajan auton ensimmäiseksi aivan tien päähän ja käyn tarkastamassa onko paikalla tänään yhtään alligaattoria. Kävellessäni vesialueen rantaan huomaan veden äärellä, mutta kuitenkin kokonaan kuivalla maalla makailevan alligaattorin. Siinäpä tuo näyttää ottavan aurinkoa, eikä ole millänsäkään muutaman metrin päästä ohi kulkevista ihmisistä. 

Ennen kotiinlähtöä käyn vielä kiertämässä pitkän kierroksen lähialueen poluilla. Tällä kierroksella en kauniin luonnon lisäksi näen juuri mitään kovin erikoista. Olen nähnyt täällä alligaattoreita (parhaalla kerralla näin kävelylenkilläni seitsemän alligaattoria) ja kilpikonnia, mutta tänään näen vain muutaman haikaran. Tämä on silti aina käymisen ja pikku kävelyretken arvoinen paikka, näki sitten eläimiä tai ei.

Lauantaina iltapäivällä suuntaamme vähän kauemmas etelään: päätämme lähteä käymään Sunrisen Ikeassa! Sunrise on pieni kaupunki aivan Ft. Lauderdalen tuntumassa; niin lähituntumassa, että kaupungista toiseen siirtymistä ei huomaa mistään. Sunrise tunnetaan ehkäpä kolmesta (suomalaiselle) tärkeästä asiasta: ensinnäkin siellä on Sawgrass Mills, joka on yksi Pohjois-Amerikan suurimmista ostoskeskuksista. Siellä monet suomalaisetkin ovat varmasti lomareissuillaan poikenneet. Toinen paikka, jonne suomalaiset joskus lomallaan suuntaavat, on BB&T -arena, jonka on Florida Panthersien kotiareena. Ja se kolmas asia on Ikea.

Kiertelemme vailla sen kummempaa tarkoitusta Ikeassa. Katselemme huonekaluja ja päädymme kierroksemme puolivälissä Ikean ravintolaan. Ikean ravintola on täällä melko lailla vastaava kuin Suomessakin ja tarjolla on periaatteessa samaa ruokaa kuin Suomessakin. Itse olen tehnyt päätöksen jo tänne lähtiessä ja saan vaimonikin uskomaan, että Ikeassa käydessä on pakko syödä ”Swedish Meatballs”. Ja valinta osoittautuu yhtä hyväksi ja tasalaatuiseksi kuin aina ennenkin: hinta-laatusuhde on kohdallaan ja tämän ”eksoottisen” aterian päätteeksi syömme vielä palan suklaakakkua. Ravintolasta ostan myös perheelle suomalaista suklaata: Ikea myy nyt piparin makuista joulu-Dumlea. Alakerran kierroksella otamme kainaloomme pari kenkätelinettä ja sitten olemmekin jo valmiit jatkamaan matkaamme.

Lähdemme illan pimeydessä ajamaan Sunrise Boulevardia itään, kohti Ft. Lauderdalen kaupunkia. Ajamme kaupungin keskustaa kohti ja sitten sen pohjoisreunaa seuraillen lähes merenrantaan asti ja käännymme pohjoiseen tutulle tielle Highway US1. Ajelemme kaikessa rauhassa kohti Riviera Beachin asuntoamme ja katselemme tienvarsien asumuksia ja erilaisia liikekiinteistöjä. Niiden rivi on melkein katkeamaton West Palm Beachille asti. Mietimme myös millaista tämä seutu olisi asuinpaikkana. Olemme ajatelleet silloin tällöin, että mitäpä jos hakeutuisimme vähän West Palm Beachilta pohjoiseen, hieman rauhallisemmille aluieille, mutta nyt alamme pohtia myös etelää. Rauhallisempaa tääkllä tuskin kuitenkaan on, koska ihmismäärä vain lisääntyy ja lisääntyy lähestyttäessä Ft. Lauderdalea ja Miamia.

Illalla kotona mieleni tekee jotain alkoholipitoista drinkkiä. Ainekset ovat kuitenkin vähissä ja olemme liian laiskoja lähteäksemme enää kauppaan. Sekoittelen siis jäljellä olevasta Captain Morgan rommista, Ginger Alesta ja Tonic-vedestä ihan itse keksimäni drinkin. Siitä tulee yllättävän hyvää… Annan sille nimeksi ”Communication Breakdown”. Ja ei,tänä iltana nimelle ei ole mitään sen kummempaa syytä, mutta ehkä tuo juoma liiaksi nautittuna voi aiheuttaa nimensä mukaisen tilanteen...

Sunnuntaina ajelemme “sukuloimaan” pohjoiseen, St Lucie Countyn puolelle. Matkaan yhteen suuntaan kuluu aikaa hieman vajaa tunti. Ajamme ensin I-95 Interstate -tietä pitkin Martin Countyn puolelle ja siitä edelleen kauemmas St Lucie Countyn alueelle. Siirrymme loppumatkalla vielä Florida's Turnpikelle. Perillä minua odottaa yllätys: vaimoni on perheensä avustuksella järjestänyt minulle yllätysjuhlat eläkkeelle siirtymisen vuoksi. Tuo eläke tosin on edelleen sana, jota pyrin välttämään; eihän ihmisen vielä tässä iässä kuulu olla eläkkeellä... Sanon usein vaan siirtyneeni reserviin ja myös ajoittain uuteen työhön. Englannin kielellä nämä on omasta mielestäni paljon helpompi kiertää ja täällä ihmiset myös paremmin ymmärtävät, että tietyistä syistä jotkin ammattiryhmät vaan siirtyvät pois "aktiivitehtävistä".

Illalla meillä on kotona vielä sen verran aikaa, että minä kokoan Ikean kenkätelineet. Minulla on nyt melko paljon kokemusta Ikean huonekaluista ja jälleen kerran voin todeta, että pakettien kuljetus oli helppoa ja itse kokoaminen helppoa ja yksinkertaista. Kalusteet on tehty helposti koottaviksi ja ohjeet helposti luettaviksi ja seurattaviksi. Ainakin Ikean täyspuiset kalusteet ovat tukevia ja kestäviä (ei toki koskea kaikkia Ikean kalusteita) ja lisäksi ne ovat melko edullisia. Osa niistä myös oikein kivan näköisiä, riippuen tietysti siitä, mikä silmä miellyttää. Yleisesti haluan taas kerran sanoa, että ainakin Ikean täyspuiset kalusteet ovat aivan erinomaisia.


lauantai 1. joulukuuta 2018

VALKOINEN ORAVA


Päätin jokin aika sitten siistiä fecebook-profiiliani politiikasta ja siinä päätöksessä olen nyt ainakin tähän asti melko hyvin pysynyt. Siitäkin huolimatta, että vähän väliä joku pikku täkyjä heittelee… Facebook-profiilini pyrin nyt muutenkin pitämään entistä enemmän ”hyvänmielen” facebookkina… vaikka hyvin tiedän, että myös sellainen joitakuita kovasti harmittaa ja monen mielen pahoittaa, jos kovin aurinkoiseksi ja ihanaksi elämänsä sosiaalisessa mediassa maalaa.

Sivusilmällä seurailen ainakin silloin tällöin myös Suomen tapahtumia ja sosiaalisen median vaikutuksilta, tai vaikuttamisyrityksiltä, ei tietysti voi välttyä. Yhden asian sieltä nyt vedän täällä blogin puolella esiin: Olen syvästi ja aidosti hämmästynyt siitä, kuinka ”kaikki” nyt yhtäkkiä haluavat ajaa autoillaan pitkin Lauttasaaren siltaa…?! Silta on yleensä hyvin rauhallinen ja kulkiessani työmatkaani parin vuoden ajan sillan yli, kiinnitin huomiota nimenomaan siihen, kuinka hiljainen tämä pätkä oli ja silti melkein Helsingin keskustassa. No, nyt kuitenkin jotkut kirjoittelevat, kuinka ne kamalat #*X#!!%! (eli demokraattisesti Helsingin kaupunki, vaikka tässä kaikenlaisia kummia väriyhdistelmiä vihataankin ja halutaan sitä vihaa levittää) on päättänyt poistaa autokaistoja ja antaa tilaa polkupyörille (ja kalamiehille). On nyt sitten Helsingin pyöräilijöiden tavoista mitä mieltä tahansa, niin aikamoinen poru on päässyt asiasta syntymään, jos verrataan sitä sen ihan oikeaan merkitykseen. Mielensäpahoittajia tuntuu nousevan vähän joka suunnasta… Yhtäkkiä tuntuu, että kaikki helsinkiläiset haluavat ajaa Lauttasaaren sillan yli. Kaikki porvoolaiset ja Pihtiputaan äijät haluavat ajaa Lauttasaaren siltaa pitkin. Ajokortiton mummokin on jo sillalle pyrkimässä… Kaikki ne, jotka hädin tuskin edes tietävät missä Lauttasaari ja kyseinen silta on, haluavat nyt äkkiä ajaa siltaa pitkin… En ymmärrä. Toivottavasti sillan muutostyö saadaan tehtyä pian, niin loppuupahan ainakin tuo itku.

Nyt jätän jonninjoutavat jutut kuitenkin mielestäni ja palaan kirjoituksissani taas takaisin ihan muun maailman asioihin. Ongelmansa täälläkin (ja niistäkin olen kirjoittanut ja tulen taatusti vielä kirjoittamaan), mutta ainakin ne ovat hieman erilaisia ongelmia. Ja minun pikku maailmani yksi ongelma on tällä hetkellä se, että tämä blogi laahaa  tällä hetkellä lähes kolme viikkoa myöhässä.

--------------------------------------------------------

Tämä päivä, sunnuntai marraskuun 11. päivä on Veterans’ Day Floridassa. Tämä päivä on myös isänpäivä Suomessa. Mietimme aamulla osallistumista johonkin juhlapäivän tilaisuuteen, mutta hylkäämme sen kuitenkin ja päätämme viettää päivän vapaasti oman mielemme mukaan. Ja olemmehan jo käyneet katsomassa viikko sitten Veterans’ Dayn paraatia ja tavallaan lauantain tapahtuma Stuartissakin liittyi Veterans’ Dayhin.

Pääsemme kotoa ulos vasta iltapäivän jo kääntyessä iltaa kohti, kun päätämme lopulta lähteä pikku ajelulle. Ajelemme vaihteen vuoksi etelän suuntaan; viime retkemme kun ovat selvästi painottuneet pohjoiseen, lähinnä Junon ja Jupiterin alueille. Ajamme nyt siis etelään, Palm Beachin kaupungin alueelle rantaa myötäilevää Highway A1A:ta pitkin. Hieman ennen saapumista Lake Worthin kaupungin puolelle, pysähdymme Phipps Ocean Parkissa merenrannalla. Kävelemme rannan dyyynin päällä kulkevaa polkua pitkin ja käymme vilkaisemassa Little Red Schoolhousea ja sen ja rannan välissä olevaa mahtavaa fiikus-puuta sekä Gumbo Limbo -puuta. Palatessamme takaisin rannalle näen jotain, joka pistää minut epäilemään silmiäni: valkoinen orava! Aivan vitivalkoinen orava! [Myöhemmin kotona selvittelemme asiaa ja toteamme, että kyseessä ei ollut albiino-orava, vaan nimenomaan ”valkoinen orava”, joka on näillä seuduin hyvin harvinainen.]

Phipps Ocean Parkista jatkamme matkaa edelleen eteenpäin ja poikkeamme seuraavaksi Lake Worthin uimarannalla. Alueella on myös Lake Worthin Casino, joka ei kuitenkaan (ainakaan enää) ole kasino, vaan rakennus, jossa on pari ravintolaa (yksi oikea ravintola ja lisäksi ihan hyvä pizza-slice -paikka), kahvila ja rantamyymälä. Tämä alue on erittäin siisti ja mukava, osaksi muutama vuosi sitten valmistuneen mittavan kunnostustyön seurauksena. Casinon rakennus on peruskorjattu, vessat ja suihkut rannalla ovat kunnossa ja autoillekin löytyy hyvin tilaa, joskin siitä pitää maksaa. Tämä on myös hyvin vilkas ranta, jopa näin illalla auringon jo laskiessa. Päätämme tehdä iltakävelyn pitkällä laiturilla ja maksamme dollarin pääsymaksun. Laiturilla on enimmäkseen kalastajia, mutta myös muutamia muita ihmisiä, lähinnä pariskuntia ja perheitä, iltakävelyllä.

Lähtiessämme Lake Worthista ilta alkaa jo hämärtyä. Ajamme edelleen kohti etelää A1A -tietä pitkin. Ajamme läpi Lantanan, Hypoluxon, Boyntonin ja saapuessamme Delray Beachin alueelle, vaihdamme kauemmas rannasta, tielle US1 (Dixie Highway). Olemme päättäneet käydä syömässä illallisen ”Ellie’s 50’s Diner” -nimisessä ravintolassa, joka on ollut eräänlainen kantapaikka meille jo useita vuosia. Tätä paikkaa voin suositella, jos haluatte käydä syömässä hieman erilaisessa paikassa. Paikassa, joka tuo tuulahduksen menneiltä vuosikymmeniltä ja jonka sisustus tuo mieleen vanhat amerikkalaiset elokuvat. Paikka on hieno niin ulkoa kuin sisältäkin ja myös ruoka on hyvää. Pakko on kuitenkin tunnustaa, että useimmiten (kuten myös tällä kerralla) päädyn ravintolan ”Love Me Tender” -perushampurilaiseen pikku lisukkeilla (American cheese ja pekoni). Hyvän illallisen jälkeen ajelemme Dixietä pitkin vajaan tunnin matkan takaisin pohjoiseen ja Riviera Beachin kotiin.