SANTA MARIA NOVELLA JA PONTE VECCHIO

Olen huomannut omassa kirjoittamisessani erään ehkä hieman kummallisen piirteen: Huomaan nykyään ajattelevani usein mielessäni olevan lauseen jollakin tavalla Englannin kielellä ja kun alan kirjoittaa sitä Suomeksi, törmään seinään keskellä lausetta, kun en enää löydäkään vastinetta omasta äidinkielestäni. Ajattelen lauserakenteen jotenkin Englanniksi ja sitten kun tajuan, että asiaa ei voikaan sanoa Suomeksi samalla tavalla, joudun lopulta miettimään asian uudestaan ja kirjoittamaan koko lauseen toisella tavalla. Tätä on tapahtunut nyt aika usein. Olen myös huomannut, että Suomen kielestä puuttuu joitakin hyviä sanoja tai ilmauksia kokonaan. Mutta siitä huolimatta: tarina jatkukoon.

Kuvat voi suurentaa klikkaamalla.

Viking Line mainosti jokin aika sitten erilaisia tarjousmatkoja sekä Tallinnaan että Tukholmaan. Kirjoittaessani tätä, istun parhaillaan Viking XPRS:n keulan kahvilassa; olen 2€ etelänmatkalla, menossa päiväkävelylle Tallinnaan… Koska minulla on nyt paljon aikaa (ja vähän rahaa), varasin itselleni pari kahden euron ”päivä Tallinnassa” -risteilyä ja yhden Tukholman reissun, jossa kahden ruokailun hintaan (1xbuffet ja 1xaamiainen) kuuluu myös matka hytteineen. Nämä varasin jo ennen kuin tiesin mitään seuraavasta USA:n reissusta, johon siihenkin jouduin ottamaan alkuun laivamatkan, koska onnistuin saamaan lennot Tukholmasta aivan pilkkahintaan. En ole mikään risteily-friikki, oikeastaan päinvastoin, mutta ajattelin nyt kokeilla tällaista useamman laivamatkan putkea.

Tästä matkasta en sen ihmeempiä aio kirjoittaa, mutta pari huomiota kuitenkin. Satamassa kiinnitän taas kerran huomiota siihen, kuinka lähinnä iäkkäämmillä naisilla on aina niin kova kiire jonnekin. Se alkaa oikeastaan jo jossakin keski-ikää lähestyttäessä: ne samat naiset, joita tähän asti on saanut aina odottaa, ovat nyt kaikkialla odottamassa (ja jonottamassa) jo paljon ennen määräaikaa. Erityisesti, jos kyse on jostakin liikennevälineestä. Heillä on kai jotenkin jatkuva paniikintunne ja heistä tuntuu, että he tulevat myöhästymään. Ehkä he nyt ajattelevat, että laivaan pääsee vain sata ensimmäistä. Ja Tallinnassa ulos ei pääse, jos ei laivasta ole poistunut viiden minuutin sisällä… Nyt jonottajien joukossa näkyy kyllä myös melkein yhtä paljon miehiä kuin naisiakin. Aulassa väljästi istumisen sijaan valtava määrä ihmisiä on päättänyt mennä ”putkeen” seisomaan ja odottamaan siellä toisiinsa painautuneina ovien aukeamista jo puolisen tuntia ennen laivaanpääsyä. Ovien avaamaisen jälkeen osa näyttää lähes juoksevan laivaan…

Toinen huomioni on ikäjakauma: Tosin se ei liene kenellekään yllätys, että näin keskellä viikkoa suurin osa laivan matkustajista on iältään ehkä 60-70 vuotiaita. Eläkeläisten lisäksi näillä matkoilla on aina mukana myös lapsiperheitä tai ehkä enemmänkin lapsia yhden huoltajan kanssa. Yksi joukko, mikä näyttää tänään kokonaan puuttuvan, on tyhy-retkeilijät, nuo hassunhauskoja ryyppäysristeilyjä harrastavat hilpeät työporukat. Kun katselen ihmisiä ja kuuntelen eri murteita ja erilaisia puhetapoja, voin helposti päätellä, että aika iso osa ihmisistä on lähtenyt matkaan jostakin kaukaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.

Katsellessani ihmisiä tajuan myös aivan yhtäkkiä, että osalle ihmisistä nämä matkat saattavat olla vuoden kohokohtia. Osalle ihmisiä nämä risteilyt ovat ehkä jonkinlaista luksusta… Ja olkoon niin, ei meidän kaikkien tarvitse mitään suuria maailmamatkaajia olla. Itse en tosin osaa ajatella näiden autolauttojen olevan mitään luksusta. Jo vuosikausia - itse asiassa voisin kai jo sanoa vuosikymmeniä - laivamatkustaminen Suomen ja Viron ja Suomen ja Ruotsin välillä on ollut vain siirtymistä paikasta A paikkaan B. Se on ollut enemmänkin pakon edessä tehtyä matkustamista ja laiva on ollut vain tylsä liikenneväline, joka on tehty sitä varten, että sillä voi siirtyä paikasta toiseen. Nyt kun minulla on enemmän aikaa ja kaipaan jotakin tekemistä, yritän edes jollakin tavalla ajatella tätä mukavana ajankuluna ja viihteenä, mutta huomaan sen tuottavan suurta tuskaa… Ja kyllähän päiväkävely Tallinnassa on mukavaa vaihtelua, varsinkin kun sinne pääsee 2,5 tunnissa ja edestakainen matka maksaa vain kaksi euroa. Tallinnan vanha kaupunki on kaunis ja hyvällä säällä siellä voi käydä vaikka tekemässä sen pikku kävelylenkin.

Jostain syystä näissä laivoissa on aina mukana myös kourallinen ”elämäm kovan kolun” käyneitä sankareita… Tähän uskoisin olevan syynä sen, että lähes kukaan näistä ihmisistä ei koskaan voisi matkustaa minnekään ”oikeasti ulkomaille” ja tällainen pieni reissu laivalla yli Suomenlahden ja takaisin on heille helppo ja turvallinen ratkaisu. He kaipaavat turvallisuuden tunnetta ja uskon, että kaikki matkat kauemmas kuin Tallinnaan tai Tukholmaan saisivat heidän olonsa tuntumaan epävarmalta ja turvattomalta. Jos ei puhu muuta kieltä kuin jotakin Suomen kielen murretta, eikä osaa juuri lukea, eikä varsinkaan kirjoittaa, voi vieraisiin maihin ja toisiin ihmisiin sekä eri kulttuureihin tutustuminen tietysti tuntua vaikealta tai jopa mahdottomalta. Alkoholi on tietysti toinen hyvä syy näiden isäm maame sankareiden risteilyihin: kaljaa saa helposti kaikkialta ja vieläpä pikkuisen halvemmalla kuin Suomesta.

Nyt lopetan kuitenkin taas tämän esipuheen tähän ja siirryn viime kesään ja Italiaan. Matkaan, josta olen jo jonkin verran kirjoitellut aiemmissa blogi-teksteissä:
Loppukesän mietteitä 
DY7036 
Matkalla Senigalliaan 
Cavour 

------------------------------------------------

Toisena matkapäivänämme matkustimme nopealla Frecciarossa-junalla Roomasta Firenzeen. Nautittuamme aamiaisen oman bungalowimme terassilla, jätimme laukut hotelliin säilytykseen ja kävimme tekemässä aamukävelyn Colosseumin nurkalla. Muistan kuinka tyytyväinen olin ajatellessani, että meidän ei tarvitse mennä jonottamaan sisäänpääsyä, koska juuri vuosi sitten olimme siellä käyneet. Tämän reilun tunnin kävelykierroksen jälkeen haimme laukkumme ja kävelimme Terminin rautatieasemalle. Suurimman osan junalipuista olimme varanneet ja tulostaneet jo kotona ennen matkaa, joten näissä junissa, joissa tarvitaan paikkavaraus, saimme mennä suoraan omille paikoillemme istumaan. Muissa junissa Italiassa on aina muistettava leimata lippu itse automaatilla asemalla. Tämä maanantai-iltapäivän Frecciarossa-matka Roomasta Firenzeen kesti noin puolitoista tuntia. Ainoa pysäkki matkan varrella on Roma Tiburtina ja muuten juna kulkeekin pääosin yli 200km tuntinopeudella kohti pohjoista.

Firenzessä kävelimme ensimmäiseksi rautatieasemalta noin 10 minuutin matkan hotellille. Olimme valinneet Firenzestä kohtuuhintaisen Albion-hotellin, joka on lähellä päärautatieasemaa (Santa Maria Novella) ja josta on vain reilun 15 minuutin kävelymatka Firenzen ydinkeskustaan. Tämä hotelli oli ihan yhtä mukava kuin edellinenkin. Vastaanottovirkailija oli erittäin ystävällinen ja avulias ja huoneemmekin oli juuri niin erikoinen kuin sen pitikin olla ja kuitenkin kaikin puolin siisti ja viihtyisä. Huone oli hyvin vanhan tyylinen leveäraidallisine seinäpapereineen. Oven ympäröivällä seinällä oli tiilinen pieni holvikaari. Itselleni piste i:n päälle olivat oikeat valoventtiilit: suuret pyöreät ikkunat, joiden päälle voi kääntää metalliset kannet aivan kuin laivassa.

Lopun iltapäivän ja illan vietimme kaupungin ihmeitä katsellen ja ympäri kaupunkia kävellen. Olin itse käynyt tätä ennen Firenzessä jo kaksikin kertaa, mutta nyt minulla oli ensimmäisen kerran vähän paremmin aikaa kaupungin kiertämiseen ja lisäksi matkaseurakin oli paljon parempaa kuin aikaisemmin (ei millään pahalla työkaverit…). Kävelimme ensin aivan rautatieaseman vieressä olevalle Santa Maria Novellan basilikalle. Hetken mietittyämme päätimme mennä sisään ja tutustua tarkemmin sekä itse basilikaan että sen yhteydessä olevaan luostariin. Kirkko oli upea. Koko paikka on näkemisen arvoinen ja kierroksemme muodostuikin huomattavasti pitemmäksi kuin mitä kuvittelimme. Kirkko on suuri ja koristeellinen. Sen seinustoilla on useita kauniita kappeleita ja useammassakin paikassa seiniä koristavat valtavat, ikivanhat seinämaalaukset. Myös kirkon yhteydessä olevat luostaritilat ovat näkemisen arvoiset ja myös siellä huomio kiinnittyy kauniisiin seinämaalauksiin. Tajunnan ahtaus vaan alkoi iskeä meihin jo ennen kuin kierros on lopussa, niin paljon nähtävää tässä kirkossa on.

Kirkkokierroksen jälkeen istuimme hetken Piazza di Santa Maria Novellalla ja jatkoimme sitten kaiken ytimeen eli kohti valtavaa ”Duomoa”. Firenzen kaduilla huomasimme molemmat hyvin pian erään kaupungille tyypillisen, hieman ikävän piirteen: suurten jalankulkijamäärien lisäksi kapeilla kaduilla on paljon autoliikennettä ja autot ajavat todella kovaa. Kävellessään saa koko ajan olla tarkkana ja rennosti ja huolettomasti kaduilla ei voi kävellä. Saavuimme kuitenkin pian Firenzen ikonisen Duomon edustalle. Tämän jättimäisen kirkon virallinen nimi on ”Cattedrale di Santa Maria del Fiore” ja itse kirkon ja sen mahtavan kupolin lisäksi siihen kuuluu korkea kellotorni ja kultaovin varustettu kappeli. Kuten arvata saattoi, paikalla oli vähän liikaakin ihmisiä. Kiertelimme hetken kirkon alueella ja päätimme lopulta olla menemättä sisään. Todella korkealla oleva kupolin huippu tosin hieman alkoi kiinnostaa… Meillä oli kutenkin molemmilla jo sen verran nälkä, että lähdimme pujottelemaan pitkin kapeita kujia ja etsimään paikkaa, missä syödä kevyt välipala. Päädyimme lopulta pieneen baariin, jossa söimme molemmat palan pizzaa.

Duomon lisäksi toinen oikeastaan yhtä tärkeä paikka Firenzessä on Piazza della Signoria, jonka laidalta löytyvät mm. Palazzo Vecchio ja Ufficin galleria. Tämä oli myös meillä seuraava käyntikohde Duomon jälkeen. Kävelymatkaa Duomolta tänne on vain muutama minuutti. Yksi Firenzen hyviä puolia on se, että lähes kaikki on lyhyen kävelymatkan päässä. Tällä piazzalla on kokoelma upeita, taidehistoriallisesti arvokkaita patsaita ja myös Micheagelon David-patsas, tosin vain kopio… Alkuperäinen on kyllä myös Firenzessä, mutta se on turvassa sisätiloissa Accademian galleriassa. Tällä piazzalla huomio kiinnittyy myös kauniiseen Neptunuksen suihkulähteeseen. Olisin halunnut käydä sekä Palazzo Vecchiossa että Ufficin galleriassa, mutta molempiin pääsisi vasta pitkän odotuksen jälkeen ja saimme jo ehkä pienen yliannoksen taidetta Santa Maria Novellan basilikassa. Ne siirtyivät siis ”seuraavalla kerralla” -listalle ja ajattelimme, että on ehkä parempi jatkaa kävelyä ja tutustua kaupunkiin ja sen katuihin ulkopuolelta. Yksi hyvä uudistus jonotuskäytännöissä on se, että enää ihmisten ei tarvitse seistä jököttää jonossa, vaan he varaavat tietyn ajan sisäänpääsyyn ja sitä ennen he voivat odotella ihan missä haluavat. Tämä sama käytäntö oli myös jo Duomolla ja seuraavana päivänä näimme saman systeemin myös Pisassa..

Minä itse pidän Firenzen hienoimpana nähtävyytenä Ponte Vecchiota; Arno joen ylittävää siltaa, jossa kadun eli sillan molemmille reunoille on rakennettu taloja. Näissä ikivanhoissa taloissa toimii pääasiassa kultasepänliikkeitä. Käsittääkseni tämä on jo vuosisatoja vanha perinne. Saapuessamme Arno-joen rantaan mietimme hetken kävelemistä kaukana siintävälle ”vuorelle”. Siellä ylhäällä mäen päällä, Piazza Michelangelolla näkyy liikettä, josta päättelimme siellä olevan paljon ihmisiä odottamassa auringonlaskua. Näköala alas kaupunkiin, jossa aurinko laskee Arnon ja Ponte Vecchion taakse, olisi varmasti upea, mutta totesimme matkan olevan liian pitkä käveltäväksi ja olimme liian laiskoja vaivautuaksemme selvittämään millä bussilla ylös mäelle pääsisi. Sen sijaan ylitimme Ponte Vecchion, kävelimme hetken joen toista puolta kapeita kujia pitkin ja palasimme takaisin Ponte Santa Trinitan siltaa pitkin. Ollessamme sillalla saimme ihailla upeaa auringonlaskua joen päässä.

Kaiken kaikkiaan kuvani Firenzestä parani tällä matkalla huomattavasti. Kahdesta aikaisemmasta matkasta minulle oli lähinnä jäänyt mieleen valtava väentungos ja meluavat koululaisryhmät. Nyt keskellä kesää koululaisryhmiä ei ole ja jotenkin ihmismäärä yllättää minut vähyydellä. Ihmisiä on paljon nytkin, mutta ei ihan tungokseksi asti. Kaupunki näyttää myös jollakin tapaa kauniimmalta ja sen nähtävyydet tuntuvat kiinnostavammilta kuin aiemmin. Ehkä matkaseuralla ja lomafiiliksellä on osansa näihin tuntemuksiin. Seuraavaa kertaa varten meillä olisi jo pitkä lista siitä, mitä tehdä ja minne mennä Firenzessä. Varta vasten Firenzeen tuskin koskaan lähdemme, mutta jonkun muun matkan yhteydessä siellä voisi hyvin vielä neljännenkin kerran käydä.

------------------------------------------------

Palaan vielä takaisin tämän kirjoituksen alkuun ja Tallinnan matkaan. Tallinnassa sää on mukava ja lämmin. Pysyn alkuperäisessä suunnitelmassani ja teen vain pitkän kävelylenkin vanhassa kaupungissa. Seuraavia matkoja varten löydän nyt kyllä jo useammankin kohteen, joihin haluan käydä tutustumassa. Ensimmäinen on taidenäyttely, tai oikeastaan jonkinlainen multimedianäyttely: Monet2Klimt Helios-hallissa vanhassa kaupungissa. Lisäksi haluaisin käydä museossa, jonka minä tunnen vielä pelkästään nimellä ”Kiek in de Kök”. Museo oli alun perin vain yksi iso, kaupungin muuriin kuuluva torni, mutta nyt siihen on yhdistetty useampikin torni ja muurinpätkä ja se näyttää todella mielenkiintoiselta. Uutta osaa hallitsee alueen keskellä oleva Neitsitorn, jossa on myös mielenkiintoisen näköinen näköalakahvila. Näiden lisäksi löydän kaupunkia kiertävistä muureista pari muutakin museota tai oikeastaan avoinna olevaa tornia, joissa olisi kiva käydä.

Laivamatka takaisin Helsinkiin on (taas) ehkä hieman puuduttava, mutta 2,5 tuntia kuluu kuitenkin nopeasti. Kirjoitin alkuun muutaman sanan näillä laivamatkoilla aina mukana olevista ”Elämäm kovan kolun” käyneistä henkilöistä; jostain syystä tällä paluumatkalla heitä on nyt laivassa moninkertainen määrä menomatkaan verrattuna. Ehkä se johtuu siitä, että ennen Helsinkiä istahdan hetkeksi laivan perään jonkun karaoke-baarin tuolille ja olen siis paikassa, jossa he ovat näkyvämmin ja kuuluvammin esillä. Vähemmän mummoja ja enemmän selvääkin selvempiä (tai oikeastaan kaukana ”selvistä”) takametsien öyhöttäjiä… Tuskin kenelläkään promillet ovat alle kolmen… Monenlaisia erikoisia tapauksia näen ympärilläni, eikä se näky ole millään tavalla positiivinen. Ja samalla muistan nuo monet näkemäni pelkkää suurta myötähäpeää herättäneet känniset suomalaisjoukot niin Helsingin satamissa kuin Tallinnan puolellakin. Tästäkin huolimatta aion vielä tätä hyvin alkanutta laivamatkailuani kaikkien muiden reissujen sivussa jatkaa.

Oma kuvablogi: Rooma ja Firenze 2019

CAVOUR

Koska nykyisessä Suomen asunnossani ei ole olohuonetta, olen siirtynyt muualle kirjoittelemaan. Olen päättänyt aina silloin tällöin käydä jossakin ulkona tietokone tai muistivihko mukanani. Kahvilassa, kirjastossa tai muussa vastaavassa paikassa istuskelemassa ja toivon kirjoitusinnostukseni ja keskittymiskykyni paranevan kodin seinien ulkopuolella ja kirjastossa voin samalla lukea tai lainata kirjoja. Toivon varmasti myös kirjojen läheisyyden jotenkin kummallisesti auttavan tekstin synnyssä. Ikään kuin sanat kaikkien kirjaston kirjojen sivuilta siirtyisivät minun kauttani uudeksi tekstiksi tietokoneelle.

Tällä kerralla en ole menossa omaan lähikirjastooni, vaan kävelen toiseen lähellä olevaan kirjastoon: keskustakirjasto Oodiin. Kävelen läpi Kansalaistorin, alas mäkeä Musiikkitalon ja Eduskuntatalon välistä kirjaston pääoville. Oodi on upea rakennus. Niin sisältä kuin ulkoakin. Se on tilava ja valoisa ja sen erikoiset muodot ovat kauniita ja kiehtovia. Sisällä on paljon paikkoja istuskeluun, mutta usein ne ovat kylläkin jo täynnä ihmisiä minun tullessa paikalle. Jokin nurkka jostakin yleensä kyllä minullekin löytyy. Vielä syyskuun loppupuolella voin kuitenkin istua ulkona ”näköalaterassilla”. Tullessani kirjastolle hieman ennen puolta päivää, on terassilla vielä hyvin tilaa. Haen kahvin ja istun terassilla olevan pöydän ääreen kirjoittamaan. Istuttuani ulkona tunnin verran, huomaan terassin äkkiä olevan täynnä ihmisiä. Vapaita pöytiä ei ole enää yhtään ja vain muutama tuoli on tyhjänä. Myös sisällä tuntuu välillä käyvän melkoinen kuhina ja pahimman hälinän ja tungoksen aiheuttavat lukuisat turistiryhmät… Kun seurailen sivusilmällä meneviä ja tulevia ihmisiä, vaikuttaa siltä, että ainakin 75% ihmisistä tulee vain katsomaan rakennusta ja maisemia… Edestakainen liikenne on jatkuvaa ja uusi kirjasto on suoraan sanoen melko rauhaton paikka. On tietysti hienoa, että meillä on niin upea kirjasto, että se kelpaa turistikohteeksikin, mutta pikkuisen nuo oppaiden kanssa kulkevat väkijoukot ja sinne tänne vaeltavat meluavat ihmiset häiritsevät kirjastossa asiointia ja oleskelua. Olen nyt huomannut, että paras aika olla kirjastossa on arki-ilta klo 20-22 välillä.

Tämä keskustakirjaston yhteydessä olevan terassi on aivan erinomainen, mutta pari pientä huomautusta on esitettävä ja toinen niistä on mielestäni melko vakava. Ensinnäkin sisäpuolella olevat ”maisemapenkit” ja ulkona olevat terassin pöydät. Näin ulkoterassin aukioloaikaan kaikki ulkopöydät tulisi siirtää mahdollisimman kauas seinästä (ikkunoista), jotta terassilla istuvat eivät istuisi suoraan sisällä istuvien näkymien edessä. Myös ulkona työskentely suoraan toisten ihmisten silmien alla on kiusallista. Toisaalta taas käsittääkseni pöytiä on kyllä lupa siirtää itse minne haluaa. Tämä on pieni ongelma, mutta seuraava on mielestäni paljon pahempi: Tässä kirjastossa on loistava toiminta-ajatus ja on hienoa, kuinka siitä on tehty koko kansan kirjasto. Kaikkien ihmisten oleskelupaikka. Kaikkien ihmisten työ- ja harrastuspaikka. Myös vähävaraisten… Ja sitten kahviossa kehdataan pyytää kahvikupista kolme euroa!! Iso kuppi 3,50€! Siihen loppuu yhdenvertaisuus ja tasapuolisuus: kirjastoon voi tulla kuka tahansa, mutta kahvilat on tarkoitettu vain varakkaille… Itse en ole huono-osainen, rahaa on hyvinkin normaaliin elämiseen ja vähän päällekin, mutta silti tuo kolme euroa kirpaisee ja on pakko miettiä ollako ilman kahvia, vaikka kuinka tekisi mieli? Mistään kahvileivästä, suolaisesta tai makeasta en edes haaveile… Hinnat ovat järkyttäviä. Nämä kalliit kahvilat ovat mielestäni melkoinen tahra muuten toimivassa koko kansan kohtaamispaikassa.

Nyt kuitenkin eteenpäin ja kesään 2019 Italiassa. Tällä kerralla poikkean tavoistani sen verran, että kirjoita tästä matkasta minkäänlaista tarinaa, vaan enemmänkin suoraviivaisen matkaraportin. Näin tästä kirjoituksesta saattaa olla enemmän hyötyä jollekin, joka ehkä harkitsee tämäntyyppisen matkan toteutusta.

------------------------------------

Kuten jo edellisessä kirjoituksessani totesin, lennot Helsingistä Roomaan olivat edulliset: vain noin 75€/henkilö, ruumaan menevien matkalaukkujen ja istumapaikkavarauksen kanssa. Myös paluulennot Helsinkiin olisivat olleet samassa hintaluokassa, mutta me palasimme tällä kertaa Yhdysvaltoihin ja maksoimme siitä keskellä kesälomakautta… paljon… 20 tekemäämme junamatkaan sisälsivät todella halpoja paikallisjunamatkoja (Regional/Regional Veloce) ja kalliimpia matkoja nopeilla junilla (Frecciarossa). Ja tuohon väliin jäävät vielä keskinopeat ja keskihintaiset junat (Intercity). Yövyimme neljässä eri hotellissa yhteensä kahdeksan yötä. Käyttämiemme hotellien hinta vaihteli 70-100 euron välillä. Siinäpä matkan ”kiinteät” kulut sitten olivatkin. Tämän lisäksi huomattavan menoerän muodostivat tietysti päivittäiset ravintola-ateriat.

Helsingissä ei enää tarvitse miettiä miten siirtyä lentokentälle, koska siihen on vain yksi järkevä vaihtoehto: juna. Juna on nykyään kohtuullisen nopea (pienin varauksin), helppo ja kohtuullisen edullinen tapa liikkua Helsingin ja Helsinki-Vantaan lentokentän välillä. Junissa on yleensä melko hyvin tilaa ja myös matkalaukuille löytyy paikkoja. Bussiyhteydet lentokentälle ovat junaradan valmistumisen jälkeen huonontuneet niin paljon, että bussia en enää edes harkitse. Finnairin bussi on mukava ja nopea kulkuväline lentokentälle ja takaisin, mutta se on hieman kalliimpi kuin HSL -paikallisliikenteen lippu (juna). Neljäs vaihtoehto on taksi, mutta se on niin kallis, että sitäkään en enää edes harkitse, ellei jostain syystä tule todella kova kiire jo kotiovella. Juna on siis ainoa järkevä tapa matkustaa Helsingistä lentokentälle ja sieltä Helsinkiin. Itse helsinkiläisenä kuitenkin kritisoin sitä asiaa, että edelleen Suomesta puuttuu se nopea lentokenttäjuna. Sellainen, joita kulkee lentokentän ja keskusta välillä esimerkiksi Tukholmassa, Lontoossa, Italiassa… Monessa muussa suuressa kaupungissa, mutta ei Helsingissä. Täällä juna pysähtyy joka ainoalla maitolaiturilla matkan varrella ja se hidastaa matkantekoa paljon. Lisäksi se tuntuu joskus hieman turhauttavalta. Etuna on kuitenkin se, että tämä hitaus näkyy myös lipun hinnassa ja matka on paljon halvempi kuin esimerkiksi mainitsemissani (oikeissa) suurkaupungeissa.

Saavuttuamme mukavan, noin kolme tuntia kestäneen lennon jälkeen Italiaan, Fiumicinon lentokentälle, jatkoimme matkaa tuttuun tapaan Leonardo Express -junalla Roomaan. Pieni Fiumicinon merenrantakaupunki sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Roomasta ja lentokenttä on aivan Fiumicinon liepeillä. Aikuisen junamatka maksaa 14 euroa ja junia ei tarvitse kauan odottaa: vuoroväli on pääsääntöisesti 15 minuuttia. Jos haluaa jäädä pois junasta ennen Rooman ”pääasemalle”, Terminille saapumista, vaikkapa metrojunaan vaihtamisen vuoksi, kannattaa lentokentältä hypätä tavallisen paikallisjunan kyytiin. Esimerkiksi Roma Ostiensen asemalla voi vaihtaa B-linjan junaan, joka pysähtyy Ostiensen juna-aseman yhteydessä olevalla Porta Sao Paolon (Piramide) metro-asemalla.

Tällä matkalla varasimme ensimmäisen yön hotellin Roomasta hyvin läheltä Terminin asemaa. Valitsemamme Aenia-hotelli on vain noin 10 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemasta ja se on melko helppo löytää, koska se on vain yhden korttelin päässä Via Cavourista (yksi Rooman pääväylistä) ja Santa Maria Maggioren basilikasta. Tällä matkalla tapahtui kuitenkin jotain, joka on nyt hyvin erikoista ja jopa merkillistä, koska se on tapahtunut jo kolme kertaa miltei samanlaisena. Kerran Venetsiassa ja kaksi kertaa Roomassa. Olemme jo tottuneet, että monet varsinkin näistä pienemmistä ja erikoisemmista hotelleista, eivät ole kovin näkyvästi esillä… Niillä ei ole kirkkaita neon-valoja, eikä isoja värikkäitä kylttejä. Sen sijaan ne on usein merkitty vain pienen pienellä kaiverretulla messinkilaatalla, joka on kiinnitetty oven pieleen. Jo kolme kertaa olen osannut suunnistaa ilman apuvälineitä aivan oikein hotellille; pitkin kapeita katuja ja kujia. Jo kolme kertaa olen alkanut sitten etsiä ja ihmetellä, missä hotelli oikein on. Jo kolme kertaa olen lopulta ollut kaivamassa esiin karttaa tai kännykkää ja juuri silloin olen huomannut, että olemme seisoneet koko ihmettelymme ajan melkein hotellin oven edessä! Niin kävi siis nytkin: seisoimme pitkän aikaa kadun toisella puolella, melkein hotellin oven edessä ja mietimme, missä ihmeessä se hotelli oikein on…

Hotelli Aenia sijaitsee tavallisen asuintalon ylemmissä kerroksissa. Tai oikeastaan välikerroksissa. Se on pieni hotelli, mutta se osoittautui silti (ja juuri siksi) oikein mukavaksi. Vastaanotossa työskennellyt mies oli mukava ja avulias ja pian olimmekin jo huoneessamme, joka oli meidän ikioman ja yksityisen pation reunalla, aivan kuin omassa pikku mökissä. Olimme oikein tyytyväisiä tähän mökkiimme. Jääkaapissa oli paljon erilaisia juomia ja pöydällä jotakin pientä naposteltavaa. Huoneesta löytyi myös kahvinkeitin ja kahvia sekä teetä ja kaikki kuului huoneen hintaan. Mistään ei peritä tässä hotellissa erillistä ”minibaari-maksua”. Tuona iltana meidän ei tarvinnut lähteä kauppaan juomista tai mitään muutakaan ostamaan. Jotain piti kuitenkin jättää myös aamuksi, sillä tässä samassa oli myös meidän aamiaisemme, lukuun ottamatta tuoretta leipää ja croissantteja ym., jotka tuotiin ovellemme aamulla.

Vaikka emme tarvinneet ensimmäisenä iltana kauppaa, niin syömään meidän oli vielä lähdettävä. Kävelimme jonkin matkaa länteen päin ja kiertelimme aikamme ristiin rastiin pitkin kujia ja kortteleita. Lopulta päädyimme takaisin paikkaan, jota olimme katsoneet ihan ensimmäiseksi. Trattoria Al Tettarellosta (Via dei Capocci, 4) löytyi mukava pöytä avoimen seinän sisäpuolelta ja vaikka olimmekin molemmin puolin saarrettuina kaikkeen tyytymättömien ja kaikesta valittavien amerikkalaisten (todennäköisesti risteilyturisteja) ihmisten toimesta, oli ruoka ja palvelu kuitenkin hyvää ja ilta oli mukava. Ensimmäisen illan ja yön osalta annan vahvan suosituksen sekä hotelli Aenialle että Trattoria Al Tettarellolle. Näissä samoissa kortteleissa kävimme kävelyllä vielä seuraavana aamunakin kun meillä oli aikaa ennen junan lähtöä. Teimme silloin aamukävelyn Colosseumille asti ja kävimme ottamassa ”pakolliset” turistikuvat Colosseumin edessä. Kun katselin ihmispaljoutta, olin todella tyytyväinen, että kävimme Colosseumissa sisällä vuosi sitten ja nyt voisimme jättää sen tällä kerralla väliin. Aamu Roomassa on kuitenkin kaunis ja saimme tehdä leppoisan kävelyretken ennen kuin haimme laukkumme hotellilta ja suuntasimme junalle.

Omat valokuvat flickr-albumissa