ITÄMERIPÄIVÄNÄ ITÄMERELLÄ - OSTOKSILLE TALLINNAAN

Tästä vuodesta piti tulla vuosi, jolloin olisin ollut ulkomailla enemmän kuin koskaan. Tähtäsin tasan 182 päivään pois Suomesta, vaan toisin kävi… Tammikuun olin kokonaan Yhdysvalloissa, mutta palattuani sieltä on matkustelu sitten ollutkin vähäisempää: olen käynyt kaksi kertaa laivalla Tallinnassa ja kerran Maarianhaminassa. Siinä kaikki. Mantereen puolella olen poistunut Kehä III:n ulkopuolelle tänä vuonna yhden kerran! Minä, rauhaton sielu, joka on tottunut olemaan koko ajan menossa. Koko ajan liikkeessä. Koko ajan matkalla jonnekin tai jostakin... Kun nyt katselen jälleen tiukentuneita matkustussuosituksia ja pandemian leviämistä maailmalaajuisesti, ymmärrän meidän olevan edelleen matkalla huonompaan suuntaan. Siitäkin huolimatta, että tilanne Suomessa on koko ajan ollut hyvä, eikä sitä toista aaltoakaan manaamisesta huolimatta ole tullut. Nyt kesän lopussa on todettava, että heinäkuu olisi ollut matkustuskuukausi. Silloin rajat Suomen ja monen maan välillä olisivat olleet täysin avoinna ja matkustaminen olisi ollut ainakin kohtuullisen turvallista ja tietyin varauksin helppoakin. Onnittelen niitä kaikkia, jotka älysivät käyttää heinäkuun hyväkseen ja pääsivät matkustamaan. Heinäkuu oli avoinna matkustamiselle. Nyt se ovi on taas lähes kokonaan sulkeutunut ja minä jatkan nyt lähialuematkailua niin kauan kuin se on mahdollista: olen nyt matkalla Tallinnaan, jo kolmannen kerran tänä vuonna.

Viking Linen terminaali elokuun viimeisenä torstaiaamuna on todella rauhallinen. Ihmisiä näyttäisi olevan liikkeellä vain kourallinen ja terminaalin odotusaulassa on helppoa pitää halutessaan vaikka 10 metrin turvaväli muihin ihmisiin. Myös laivaan siirtyminen sujuu rauhallisesti, vaikka silloin esiin nousee jo edes muutama ”Äkkiäminäensin” -tyyppi, joilla on todella kova kiire laivaan. Joku haluaa ehkä valita sen tutun ja turvallisen istumapaikan laivasta, jollain on jo kova nälkä, monellakin on kiire saada pian olutlasi eteensä (laivalla olut on niin paljon parempaa ja usein se pääsee ilmeisesti loppumaan kesken matkan), mutta väitän useimpien rynnistävän laivaan vain siksi, että se on tapa. Ehkä jopa elämäntapa. Kaikesta huolimatta, ensimmäisten mentyä laivaan noustessa ei ole ruuhkaa, eikä tungosta ja jättäytymällä loppupäähän voi varmistaa sopivan etäisyyden muihin ihmisiin. Jono on loppupäässä hyvinkin väljä.

Yleensä käy niin, että vaikka terminaalissa tuntuu olevan tungosta ja paljon ihmisiä, niin jotenkin ne kaikki ihmiset vaan katoavat laivalle ja laivalla onkin ihan hiljaista. Tänään käy toisinpäin: ihmisiä tuntuu olevan laivalla paljon enemmän kuin terminaalin odotustilassa. Ulkokansilla on hiljaista, mikä johtuu ehkä tänä aamuna saapuneesta syksystä: ilma on kaunis ja aurinkoinen, mutta hyvinkin viileä. Ilmassa on jo selvästi syksyn tuntua. Sisätiloissakin on enimmäkseen väljää, mutta ihmisiä on kasaantunut joihinkin tiettyihin paikkoihin, kuten laivan myymälään. Myymälässä meno on täysin entisellään, aivan kuten aikoina ennen koronaa: tungosta, toisiaan töniviä, sinne tänne ryntäileviä ihmisiä ja vähän jonojakin. Minäkin käyn myymälässä, mutta poistun sieltä melko nopeasti mitään ostamatta. Laivan keskiosassa olevassa ruokapaikassa on jonkin verran ihmisiä, ”ruokajonossa” ei ketään. Laivan keulassa oleva suuri kahvila-ravintola on lähes autio ja myyntipistekin on suljettu. Eväät voi hakea tuosta ensin mainitusta paikasta. Monen sadan ihmisen tilassa keulassa on ehkä noin 30 ihmistä, jotka kaikki ovat levittäytyneet hyvin väljästi eri puolille ravintolatilaa. Samassa tilassa on myös lasten leikkipaikka, ”Ville Viking Maja”, mutta se on edelleen kokonaan suljettu. Myöskään nurkassa olevat videopelit eivät ole käytössä.

Minä olen tällä kerralla oikeastaan puhtaasti ostosmatkalla. Täydennän hieman ”viinikellariani” ja samalla teen joitakin pieniä elintarvikeostoksia. En ole valistunut Tallinnan matkaaja, joka tietäisi parhaat vinkit, parhaat ostospaikat tai parhaat ostokset. Päinvastoin, olen tässä melkoinen ummikko ja koskaan elämässäni en ole alkoholikuriirina toiminut tai kaljakärryjä perässäni vetänyt. Nytkin tyydyn siihen, mitä saan mukavasti pienehköön reppuuni ja olkalaukkuuni mahtumaan. En myöskään lähde minnekään sen kauemmas ostoksille, vaan aikomuksenani on tehdä pitkä päiväkävely vanhassa kaupungissa ja tehdä sen jälkeen ostokset sataman vieressä olevassa Nautica-ostoskeskuksessa. Sieltä tiedän löytäväni saman katon alta sekä kohtuuhintaisen alkoholiliikkeen ja Rimin, jossa saan tehtyä ruokaostokseni. Tiedän kyllä, että voisin vielä säästää ehkä jonkun euron etsimällä vielä halvemmat kaupat ja selvittämällä juuri ne kaikkein edullisimmat ostokset, mutta tämä riittää minulle. Näin siis ajattelen ollessani vielä matkalla Tallinnaan. Myös ostosten ja kantamisen helppous ovat minulle tärkeitä asioita. Ja näinkin saan helposti hyödyttyä Viron hieman halvemmista hinnoista; maksettuani yhdeksän euron meno-paluulipun (päivä Tallinnassa -risteily), jään tästä matkasta voitolle vielä useamman euron. Todennäköisesti jopa useamman kymmenen euroa.

Aurinko paistaa edelleen saapuessamme Tallinnanlahdelle. Kevyt pohjoistuuli puhaltaa aluksen perän suunnasta ja ilman lämpötila on +17C astetta. Kiinnitän laivalla huomiota erääseen pikkuseikkaan: Jonkun laivan henkilökunnasta on oltava jonkinlainen Psychobilly-fani, koska silloin tällöin kuulen kyseistä hyvinkin pienen marginaaliryhmän tuntemaa musiikkia laivan äänentoistolaitteista: Horrorpops, Koffin Kats ja joku minulle tuntematon bändi. Ensin yhden kappaleen peräkannella, sitten toisen kappaleen sisätiloissa ja vielä myöhemmin lisää. Miettiessäni laivan henkilökuntaa mieleeni tulee myös kysymys siitä, kuinka paljon laivayhtiöt ovat lomauttaneet henkilökuntaa nyt kun vain osa laivan pisteistä on auki ja matkustajia on vähän. Aivan kuten lentoliikenne, myös laivaliikenne on tällä hetkellä vaikeuksissa Korona-pandemian vuoksi. Siitä huolimatta Helsingin ja Tallinnan välillä kulkee nyt jopa yksi laiva enemmän kuin ennen pandemiaa: Toinen Helsinki-Tukholma -linjan laivoista on siirretty Tallinnan reitille (ensin Mariella ja nyt Gabriella). Mariella on tällä hetkellä telakassa ja Viking Line on alustavasti tarjonnut sitä myyntiin.

 ---------------------------------------------------------------------

Olen tehnyt kierrokseni Tallinnassa ja istun taas laivan keulan ravintolassa ja vieläpä samassa pöydässä, missä istuin laivan saapuessa Tallinnaan. Laivan lähtöön on aikaa vielä 45 minuuttia, mutta laivalla on jo nyt jonkin verran ihmisiä. Aurinko paistaa suoraan sisään isoista ikkunoista ja sisällä on kuuma. Ulkonakin on lämmin, mutta ilmassa on tietynlaista syksyn koleutta. Tallinnankäyntini sujui jotakuinkin suunnitelmien mukaan. Lähdin kävelemään vanhaan kaupunkiin ja aloitin kävelyretkeni kaupunginmuurin pohjoispäästä, Paks Margareta -tornilta. Kävelin tällä kertaa melko suoraan raatihuoneentorille ja siitä edelleen muutama pari korttelia länteen ja ylös Toompean mäelle jyrkkiä portaita pitkin. Toompean mäellä ortodoksikirkon edessä pidin pienen some-tauon ja palasin sitten alas samaa tietä kuin olin tullut ylös. Kiersin vielä kaupunginmuuria pitkin etelään ja tulin lopulta sille portille, jossa on kaksi pientä tornia ja kukkakojuja portin edessä. Kävin taas syömässä tämän portin vieressä sijaitsevassa McDonadsissa (en syö koskaan McDonaldsissa… paitsi näemmä joka kerta kun olen Tallinnassa). Tarvitsin jotakin ihan pientä syötävää pikku rahalla. Sanotaan, että Viro ja erityisesti Tallinna on kehittynyt hurjaa vauhtia ja osittain mennyt jo monella alalla kehityksessä Suomen ohi. Näin varmasti joidenkin alojen kohdalla ehkä onkin, vaikkakin tämä vierailu paikallisessa McDonaldsissa sai minut suuresti epäilemään asiaa…

Entäpä ne ostokset… Ne menivät vähän niin kuin pelkäsinkin. Alkoholiostokset onnistuivat helposti ja hyvin ja jos mietin omaa (ei kovin suurta) alkoholinkulutustani ja ostoksia Alkossa, säästän näin kyllä melko tavalla. Säästän ihan huomattavan summan rahaa jopa näillä pienehköillä ostoksillani (2kpl kolmen litran viinibokseja ja litran pullo Giniä). Tietysti vielä enemmän säästäisin, jos lakkaisin kokonaan juomasta alkoholia tai joisin puolet vähemmän... Ostan myös pari isoa sikaria, jotka kyllä olisin saanut kaiketi laivalta ihan pikkuisen halvemmalla? Mutta sitten ne muut ostokset? Niiden kanssa olen hieman hukassa ja päätän, että ennen seuraavaa kertaa minun on selviteltävä ruoka- yms ostokset joltain, joka asian oikeasti tuntee. Tarvitsen tietoa edullisista kaupoista ja siitä, mitä sieltä kannattaa Suomeen tuoda. Tällä kerralla olen jo vähällä poistua kaupasta ostamatta mitään, mutta ostan sitten kuitenkin pari palaa kahta eri tyyppistä italialaista juustoa ja muutaman pikku levyn Kalev-suklaata… Melko kehno esitys…

Laiva lähtee klo 16.50, kymmenen minuuttia ennen aikataulunmukaista lähtöaikaa. Tämä näyttää olevan nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus: liikkeelle lähdetään 5-10 minuuttia ennen lähtöaikaa. Ehkäpä järjestelmät ovat nyt kehittyneet sille tasolle, että tieto kaikkien matkustajien saapumisesta on helposti saatavilla ja matkaan voidaan lähteä heti kun kaikki ovat laivassa. Kahden ja puolen tunnin kuluttua meidän on määrä olla perillä Helsingissä. Kuuntelen kuulutusta laivan turvallisuusohjeista ja mietin, kuinkahan moni ohjeita mahtaa ihan oikeasti kuunnella ja kuinka moni pääsisi läpi, jos ohjeet tentittäisiin lähdön jälkeen. Kauas on tultu niistä Estonian jälkeisistä ajoista, jolloin jokainen naama vakavana kuunteli ohjeet ja otti selvää turvallisuusasioista. Taisipa olla sellainenkin vaihe heti aiheen ollessa kuumimmillaan, että matkustajia koottiin tiettyihin paikkoihin tv-monitorien ääreen, jossa sitten seurattiin lentokonemaista turvallisuusesitystä. Vaan ei enää.

Tänä päivänä turvallisuudesta tulee tietysti heti mieleen Korona. Se on myös yksi syy tähän kirjoitukseeni ja rivien väleihin olen jotain siitä jo kirjoittanutkin. Kertauksena kuitenkin sen verran, että molemmissa päissä, sekä Helsingissä  että Tallinnassa terminaaleissa on väljää ja hyvinkin rauhallista. Sama juttu laivaannousun kanssa, jos ei nyt halunnut välttämättä olla kymmenen ensimmäisen joukossa… Jonot olivat väljiä ja tilaa löytyi helposti. Itse laivalla edelleen sama juttu, joissakin harvoissa paikoissa, kuten myymälässä oli ajoittain (mutta vain ajoittain) hieman tungosta, mutta muuten suurimmassa osassa laivaa sai olla aivan rauhassa omissa oloissaan ja kaukana kaikista muista. Myöskään Tallinnassa ei ollut ruuhkaa ja pienet väen kasaumat oli helppo väistää. Kaiken kaikkiaan olin koko matkan ajan suurimmaksi osaksi vähintään viiden metrin etäisyydellä muista. Minulla oli maski mukana (tosin repussa...) mutta en missään vaiheessa katsonut tarpeelliseksi käyttää sitä, koska välimatkaa oli lähes koko ajan muihin ihmisiin enemmän kuin kaksi metriä. Eli johtopäätöksenä tästä kaikesta sanoisin, Viron alhainen tautimäärä mukaan luettuna, että näillä reissuilla taitaa olla melkein turvallisempaa kuin ruokakaupassa Helsingissä tai siinä omassa lähiöbaarissa. Tai jossakin keskustan trendi-kahvilassa, terassilla tai yökerhossa… Uskon riskin Koronan saamiseen olevan todella mitättömän pieni ja uskallan kyllä tätä suositella jopa pikkuisen korona-kammoisille ihmisille.

Tämä päivä on ollut myös Itämeripäivä ja mikäpä olisi sen parempi paikka olla tällaisena päivänä kuin Itämeri... Hyvää Itämeripäivää!

 

 

KOTIMAANMATKAILUA - MUSEOKORTTI (OSA 1)

Tänä kesänä sain viimein ostettua itselleni museokortin. Sen hankkimiseen meni ainakin pari vuotta… Jotenkin minusta tuntui, että se on niin suuri kertahankinta, että jätin sen monen harkintakierroksen jälkeen tekemättä. Nyt päätöksentekoon vaikutti ehkä se tosiasia, että tänä vuonna tulen todennäköisesti hyvinkin poikkeavasti viettämään lähes koko vuoden Suomessa ja näin ollen minulla on aikaa kierrellä museoissa. Tämä vuosi tuntuu olevan minun elämässäni välivuosi, joka sisältää pääasiassa ”jäiden polttelua”. Museoliput ovat sen verran kalliita, että jo muutaman museokäynnin vuoksi tulee edullisemmaksi ostaa tuo kortti yksittäisten lippujen sijaan. Kortin hinta on tällä hetkellä 69 euroa ja uusittaessa sen hinnasta saa muutaman euron alennuksen. Kortin voimassaoloa voi jatkaa sen ollessa vielä voimassa tai sen voi uusia myös vanhentumisen jälkeen alennetulla hinnalla. Kortti on voimassa vuoden. Kortilla pääsee ilmaiseksi yli 300 kohteeseen ja minua tietysti lämmittää se tieto, että huomattava osa niistä on Uudenmaan alueella ja varsinkin pääkaupunkiseudulla. Uskon tosin käyväni myös tämän ensimmäisen vuoden aikana Tampereen, Turun ja Hangon museoissa.

 

Kortin käyttö onkin jo lähtenyt vauhdikkaasti alkuun: jo ensimmäisen viikon aikana ehdin käydä viidessä eri paikassa ja sen jälkeen olen käyttänyt korttia tasaista tahtia. Tämän kesän aikana olen käynyt kaikkiaan 13 eri museossa ja niistä yhdeksän on ollut museokorttikohteita. Kirjoitan nyt jokaisesta vierailukohteesta lyhyen arvostelun omasta näkökulmastani.

1. Helsingin kaupunginmuseo, Hakasalmen huvila, Mielialoja: Helsinki 1939-1945

Hakasalmen huvila on osa Helsingin kaupunginmuseota ja toisin kuin varsinainen museo Aleksanterinkadulla, tämä huvila palvelee vaihtuvia näyttelyitä. Tällä hetkellä huvilalla on sota-ajan helsinkiläisten mielialoista kertova näyttely. Tai niin minä luulin… Suurempi paino näyttelyssä kyllä tuntuu olevan erilaisten taide-esineiden suojelulla sota-aikana sekä Helsingin pommitukset ja niiden aiheuttamat tuhot. Varsinaiset mielialat tulevat esiin vasta aivan näyttelyn loppupuolella toisessa kerroksessa. Tietysti alakerran näyttelyn voi nähdä jonkinlaisena esipuheena ja alustuksena mielialoihin, mutta itse olisin jollakin tapaa kuitenkin toivonut, että nuo mielialat olisivat olleet enemmän painotettuna tässä näyttelyssä. Olen käynyt Hakasalmen huvilalla useassa eri näyttelyssä ja aina mielipiteeni on sama: useimmiten enimmäkseen valokuvista koostuvat näyttelyt ovat mielenkiintoisia, mutta hinnaltaan aivan liian kalliita. Hinta-laatusuhde ei ole mielestäni ihan kohdallaan, jos tämän kokoisesta näyttelystä joutuu maksamaan 12 euron hinnan (peruslippu). Jo monta kertaa ennen museokortin hankkimista olen tuon hinnan tosin maksanut ja jokaista näyttelyä olisin voinut suositella. 
Hakasalmen huvilalla on vaatenaulakko ja lukittavia lokeroita kantamuksille. Huvilalla on myös museokauppa ja pihapiirissä sijaitseva kahvila. Lasten kaupunki ja kaupunginmuseon toimipiste Senaatintorin kulmassa ovat molemmat ilmaisia kohteita.

2. Luonnontieteellinen museo

Luonnontieteellinen museo (Luomus, Luonnontieteellinen keskusmuseo) on jo toinen useaan kertaan nähty museo, mutta silti sinne aina vaan uudestaan ja uudestaan palaa. Tällä kerralla käynnin tärkeimpänä syynä olivat lapset ja hetken tekemisen keksiminen heille ajan kuluttamiseksi. Kovin pitkää aikaa edellisestä vierailusta ei ollut ehtinyt kulua; ei minulla, eikä lapsilla, mutta museossa on niin paljon nähtävää (ja samalla paljon unohdettavaa), että siellä voi virailla useamminkin. Mitäpä tästä museosta voisi paljon muuta sanoa, kuin että hyvin kattava esitys maailman eläimistä nyt ja ennen meitä. Museo on toki myös hyvin opettavainen, niin aikuisille kuin lapsillekin ja lapset on helppo saada kiinnostumaan elämistä ja samalla myös oppimaan jotain niistä. Tai oppimaan jotain niiltä. Museo on niin iso, että pienen lapsen kiinnostus tosin alkaa väkisinkin jo loppua puolessavälissä kierrosta. Tällä kerralla kyntimme kesti noin kaksi tuntia ja se aika salli kovin pitkiä pysähdyksiä ja syväluotaavaa tutustumista kaikkeen näytteillä olevaan.
Myös luonnontieteellisestä museosta löytyy vaatenaulakoiden lisäksi lukittavia lokeroita tavaroille sekä museokauppa ja kahvila. Luonnontieteellisen keskusmuseon toinen tutustumisen arvoinen toimipaikka on Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, joka on myös museokorttikohde. 

3. Suomenlinnamuseo

Oma ”kotimuseoni” Suomenlinnamuseo on käynyt läpi pienen kasvojenkohotuksen korona-kevään aikana. Muutokset koskevat lähinnä alakerran myymälä- ja kahvilatiloja ja niistä voisi sanoa, että ne ovat nyt paljon tilavammat ja toimivammat. Myymälä on nyt ihan oikea myymälä, jossa on myytävänä hyvä valikoimat kaikkea mahdollista Suomenlinnan ja Suomen historiaan liittyvää tavaraa. Kahvila on nyt erotettu selvästi omaksi osakseen alakertaa ja nyt voi todella sanoa, että museossa on oma kahvila. Itse olen aina ollut jollakin tavalla mieltynyt 1700-luvun linnoitusta esittävävään isoon pienoismalliin ja huokaisin helpotuksesta, kun se oli edelleen esillä. Näppärä keksintö oli ollut sijoittaa paljon lattiapinta-alaa vievä pienoismalli nyt pystyyn seinälle. Eräs itseäni hämmentävä asia museossa on videoesitys, joka on pysynyt samana koko sen ajan, mitä minä itse olen asunut saaressa eli yli 20 vuotta. Se on vanha, mutta silti edelleen tavallaan ajan tasalla. Nykytekniikka varmasti antaisi mahdollisuuksia aivan erilaisen ja huomattavasti hienomman ja aidomman tuntuisen esityksen tuottamiseen, mutta silti tämä vanha esityskään ei joudu häpeään. Uuden tarve alkaa kyllä näkyä myös siinä, että joitakin tietoja olisi pian syytä päivittää. Itse näyttely on mielenkiintoinen esitys linnoituksen rakentamisesta, sotatekniikan kehittymisestä ja myös elämästä linnoituksesta, mutta sekin ehkä alkaisi kaivata  jo pientä piristystä… Näyttelyesineistöä mahtuisi tilaan enemmänkin ja näyttely voisi tarjota jonkinlaisen loogisesti etenevän ”tarinan”. Myös esitysteknisesti voitaisiin jo siirtyä nykyaikaan ja käyttää hyväksi moniaerilaisia havannollistamisen ja elävöittämisen keinoja. Mallia voisi hakea vaikka ulkomailta; lähimmillään Virosta... Kun kyseessä on kuitenkin Suomen tärkein ja vilkkain nähtävyys ja Unescon maailmanperintökohde, olisi linnoituksessa paljon parannettavaa; niin tämän museon suhteen kuin muutenkin.

4. Ateneum: vaihtuvana näyttelynä ”Inspiraatio” (Kansallisgalleria)

Olen käynyt Ateneumissa ensimmäisen kerran elämässäni ARS-83 -näyttelyssä. Osallistuin silloin lukion vapaaehtoiselle lauantairetkelle ARS-näyttelyyn. Tuo näyttely teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Ensinnäkin Ateneum oli silloin lähes rappiotilassa. Aivan valtavan viehättävässä ja kiehtovassa rappiotilassa. ARS-83 -näyttely järjestettiin siis ennen Ateneumin peruskorjausta ja koko rakennus oli silloin tuon modernin taiteen näyttelyn käytössä. Vaikka rakennuksessa ei olisi ollut yhtään ainoata taideteosta, olisi jo tuon upean, mutta räsistyneen rakennuksen kiertely ollut minulle tarpeeksi suuri elämys. Noihin tiloihin oli kuitenkin rakennettu upea nykytaiteen näyttely ja jollakin tavalla voisin sanoa tuon näyttelyn vaikuttaneen minun koko elämääni. Mutta minun ei nyt kuitenkaan ollut tarkoitus kirjoittaa ARS-83 -näyttelystä…

Edellisestä Ateneumin vierailustani ei ollut ehtinyt vielä kulua kovin kauaa, kun nyt jo kiersin sen uudestaan. Tällä käyntikerralla olin museossa ensimmäistä kertaa yksin ja kierrokseni painottui varmasti hyvin eri tavalla kuin aikaisemmin. Vietin melko paljon aikaa varhaisten suomalaisten taiteilijoiden teosten äärellä ja totta kai myös klassikkojen huoneessa, joka on sijoitettu hienosti pääportaikon yläpäähän. Vaihtuva näyttely ”Inspiraatio” käsitteli klassisten taideteosten vaikutusta nykytaiteeseen. Se sisälsi eräänlaisen ”tutkimuskysymyksen” ”Kuinka kansainväliset nykytaiteilijat ovat inspiroituneet Euroopan taiteen klassikoista?” Suurin osa vaihtuvan näyttelyn teoksista ei herättänyt minussa suuria tunteita, eikä ajatuksia, mutta muutamia helmiä sieltä itselleni kyllä löysin. Myös Fokus-salin Von Wright – näyttely tarkastelee veljesten teoksia inspiraation lähteinä. Tästä kytkennästä huolimatta kierrän tämän salin jotakuinkin läpikävelynä. Jos listaisin omat suomalaiset suosikkini, mukana listalla olisi tietysti Helene Schjerfbeckin teoksia, Hugo Simbergin teoksia ja Albert Edelfeltin teoksia, mutta ehkä jopa näiden ylitse nousisi muutamia muita maalauksia, kuten Greta Hällfors-Sipilän maalaus Johanneksen kirkosta ja Sulho Sipilän maalaus Brahen kentästä.
Rautatientorin laidalla sijaitsevassa Ateneumissa on museomyymälä ja kahvila. Lipunmyyntiaulasta löytyy vaatteidensäilytystilojen lisäksi lukittavia lokeroita tavaroille.  

5. Amos Rex

Viides museokäyntini ensimmäisen “museokorttiviikon” aikana on Amos Rex. Tämän museon edeltäjä, Amos Andersonin taidemuseo toimi Helsingissä vv. 1965-2017. Uudet tilat valmistuivat Lasipalatsin ja vanhan linja-autoaseman alle vuonna 2018 ja silloin myös museon nimeksi vaihtui Amos Rex. Jotkut ehkä muistavat Amos Rexin ensimmäisten viikkojen käsittämättömät jonot, jotka kiersivät ympäri Lasipalatsia. Nyt jonoista ei ole tietoakaan ja minun sunnuntaille osuneen käyntini alkoi sillä, että lippujonossa oli edelläni vain yksi perhe. Maan alla sijaitsevat näyttelytilat ovat avarat ja tuo tilantunne alkaa jo alas johtavassa leveässä portaikossa. Tällä hetkellä museossa on esillä ”Generation 2020” -näyttely ja sen nuorten taiteilijoiden tuottamat 80 taideteosta. Pysyvänä näyttelynä museossa on esillä Sigurd Frosteruksen jälki-impressionistinen taidekokoelma. Museo näyttää mainostavan itseään nettisuillaan ainoastaan taidemuseona, mutta tuota Frosteruksen näyttelyä lukuunottamatta ainakin tämänhetkisen vaihtuvan näyttelyn sijoittaisin luokkaan nykytaide. Generation 2020 -näyttelyyn kuuluu myös useita video-installaatioita ja osa niistä on kestoltaan jopa 15 minuuttia. Vaikka niitä ei katsoisi edes kaikkia, kannattaa museokäyntiin tämän vuoksi varata riittävästi aikaa. Itseltäni tähän museokäyntiin kului suurinpiirtein sama aika kuin Ateneumissa käyntiin eli hieman reilut kaksi tuntia. Sigurd Frosteruksen salista löytyy lisäksi erittäin mukava paikka oleiluun: olohuonemainen, vanhanaikainen lukunurkkaus, jonne voi istua ja selailla saatavilla olevaa taidekirjallisuutta.
Myös tästä museosta löytyy alakerrasta vaatenauakot ja lukittavia lokeroita sekä maanpinnalla katutasossa oleva myymälä. Lasipalatsirakennuksesta löytyy useampiakin kahviloita ja ravintoloita. 

Jo ennen museokortin hankkimista ehdin käydä kesän alussa Parolan panssarimuseossa (ei museokorttikohde) ja Hyvinkään Rautatiemuseossa. Seuraavana itselläni on [oli] vuorossa Sinebrychoffin taidemuseo ja tarkoitus olisi myös vierailla kansallismuseo Helsingissä ihan lähiaikoina.  Turussa olen aikonut vierailla ainakin Luostarinmäen Käsityöläismuseossa, jossa olen tainnut viimeksi käydä lapsena. Muut Turun ”päänähtävyydet” olen kiertänyt ihan lähihistoriassa, joten niihin menoon ei ole välttämätöntä pakkoa, mutta ihan mielelläni kävisin taas niin Turun linnassa kuin tuomiokirkossakin. Myös Forum Marinum Aurajoessa olevine laivoineen olisi ihan mukava nähdä jälleen kerran. Tampereella listallani on Vakoilumuseo ja Amurin työläismuseokortteli sekä Vapriikki, joista en ole koskaan käynyt yhdessäkään. Heinäkuun loppupuolella tein matkan Maarianhaminaan ja tuolla reissulla vierailin kahden lapsen kanssa museolaivan Pommernilla ja myös varsinaisessa merimuseorakennuksessa eli Ålands sjöfartsmuseumissa. Seuraavaksi lyhyt tarina Sinechoffin taidemuseosta, Helsingin kaupunginmuseosta, museolaiva Pommernilta ja Ålands Sjöfartsmuseumista sekä Heurekasta. Tallinan merimuseota (Lennusadam & Paks Margareeta) olenkin jo kehunut monin sanoin aiemmissa blogikirjoituksissani.

 

MIELIKUVITUSMATKOJA (KIRJA-ARVOSTELU)

Nyt kun matkailu on vähäisempää, eikä minullakaan juuri nyt ole paljonkaan matkatarinoita kerrottavaksi, kirjoittelen nyt myös muusta Korona-ajan ajankulusta ja mielikuvitusmatkoista. Matkailun järkevät vaihtoehdothan ovat nyt joidenkin harvojen ulkomaan kohteiden lisäksi Tallinna, Riika ja Maarianhamina sekä kotimaan kohteet. Näiden lisäksi ei sitten enää löydykään juuri mitään muuta kuin mielikuvitusmatkat, joihin luen kuuluvaksi virtuaalimatkailun netissä tai kirjojen parissa ja omat muistot menneistä matkoista. Äkkiä tuo saattaa kuulostaa siltä, että vaihtoehtojahan on vaikka kuinka paljon, mutta kyllä nuo ainakin itselleni ovat vain ja ainoastaan paremman korvikkeita ja ehkä osaltaan jopa itsepetosta. Joskus tällainen pieni itsepetos saattaa kyllä ihan järkevää ja omalle mielelle hyvääkin. Olen iloinen niiden ihmisten puolesta, jotka osaavat ottaa ilon irti kotimaanmatkailusta. Se on ehdottomasti hyvä asia, vaikka itse siihen enää tuskin pystyisin. Enkä nyt juuri välitä enää edes yrittää. Oma mielenkiintoni on hyvinkin lähellä nollaa.

Nyt ajattelin kirjoittaa itse asiassa kahdesta eri asiasta: ensin aluksi lukemistani korona-kauden kirjoista ja hieman myöhemmin viime aikojen museokäynneistä. Tuo jälkimmäinen aihe tietysti on myös tavallaan (kotimaan)matkailuaihe. Se on sellaista "kotimaanmatkailua", josta minäkin pidän.

Kirja-arvostelua en olekaan tainnut kirjoittaa sitten lukioaikojen ja nytkin ajattelin kirjoittaa vain hyvin vapaamuotoisen ja lyhyen arvion kustakin kirjasta. Ajattelin kirjoittaa tällaisen ihan tavallisen keskivertolukijan pikakommentit muutamaan ”Korona-kevään” ja alkukesän aikana lukemaani kirjaan. Lyhyen sanallisen kuvauksen lisäksi yritän antaa kustakin kirjasta myös ”arvosanan asteikolla 1-5 tähteä. Huom: Saattaa sisältää joitakin "spoilereita"...

 

John Irving, Viimeinen yö Twisted Riverilla (Last Night in Twisted River) ****

John Irving on aina ollut yksi suurimmista suosikeistani. Jos saisin ottaa autiolle saarelle mukaani ainoastaan yhden kirjan, se olisi todennäköisesti Irvingin ”Garpin maailma” (The World According to Garp). Garpin maailman lisäksi kirjailijan parasta tuotantoa omasta mielestäni edustavat ”Välisarjan avioliitto” (158-Pound Marriage) ja ”Kaikki isäni hotellit” (Hotel New Hampshire). ”Viimeinen yö Twisted Riverilla” sijoittu minun arvosteluasteikollani jonnekin Irvingin tuotannon puoliväliin. Se ei missään nimessä ole huono, mutta ei yllä myöskään noiden parhaiden romaanien tasalle. Tämä tarina vie minut matkalle USA:n pohjoisosiin tai oikeastaan tarkemmin sanottuna koillisosiin. Itse en ole käynyt USA:ssa koskaan New Yorkin osavaltion pohjoispuolella, mutta tämä tarina onnistuu viemään minut hetkeksi mielikuvitusmatkalle noihin aivan uusiin ja outoihin maisemiin. John Irvingin kerronta yltää sille tasolle maisemien ja paikkojen kuvailuissa, että silmiini piirtyy hyvinkin tarkka kuva eri paikoista. Mieleikuvitukseni luoma maisema voi tosin poiketa todellisesta paljonkin...

Itse tarina on mielenkiintoinen ja juoni kulkee hyvin eteenpäin ja vie lukijaa mukanaan, mutta… Välillä juoni kulkee ehkä hieman liikaa myös taaksepäin ja joskus äkkinäiset takaumat ja tulevaisuus tahtovat sekoittua nykyhetken kanssa hieman liikaa. Omasta mielestäni kirja vaatii lukijalta paljon. Tämä kirja ei missään tapauksessa ole helppoa luettavaa. Itselleni vaikeinta oli juuri tämä summittainen hyppiminen ajassa eteen- ja taaksepäin ja myös valtava määrä henkilöhahmoja, jotka tulivat ja menivät ja ilmestyivät taas myöhemmin yllättäen, saaden minut hämilleen. Kirja oli paikoitellen niin monimutkainen, että minun oli vaikea pysyä mukana kaikkien juonenkäänteiden, lukuisien henkilöiden ja eri aikakausien kanssa. Tätä kirjaa ei kannata jättää kesken, koska uudelleen aloittaminen vaatii koko kirjan lukemista uudestaan alusta (been there, done that...). Paikoitellen minua häiritsi myös se, että ihmiset eivät muutamassa kohdassa vaikuttaneet lainkaan aidoilta, jos heidän tekemisiään ja sanomisiaan vertasi heidän ikäänsä. Osittain tuntui jopa mahdottomalta, että tietyn ikäiset ihmiset olisivat toimineet kirjassa kuvatulla tavalla. Omissa ajatuksissani se aiheutti jonkin verran ristiriitaa. Kirja on kuitenkin sujuvaa Irving-tyylistä kerrontaa, joka vie lukijan mukanaan, kunhan hän vain pysyy kyydissä mukana. Juoni on mielenkiintoinen kaikkine outoine käänteineen ja kun kirjassa pääsee mukaan lukemisen rytmiin, on lukemista vaikea lopettaa.

 

Paul Auster, Sunset Park (Sunset Park) ***

Paul Auster on herättänyt kirjan kansillaan ja romaaniensa aiheilla minussa jo vuosien ajan mielenkiintoa, mutta tämä oli ensimmäinen lukemani Austerin kirja. Monen monta kertaa olen pidellyt näitä kirjoja käsissäni kirjastoissa ja kirjakaupoissa, mutta vasta vuosien harkinnan jälkeen otin yhden luettavakseni. Auster on arvostettu kirjailija, mutta minä taisin aloittaa väärällä teoksella? Kirjan alku vie minut matkalle Floridaan, mutta se retki jää melko pinnalliseksi ja hätäiseksi. Jopa hyvinkin irralliseksi kirjan jatkosta. Jos en tuntisi tuota osavaltiota niin hyvin kuin tunnen, tämä kirja tuskin pystyisi minua sinne viemään. Tämän kirjan mukana olen Floridassa vain siksi, että pystyn luomaan kuvan paikoista oman toetoni ja kokemukseni, en kirjan avulla. Suurin osa kirjan kertomuksesta tapahtuu kuitenkin New Yorkissa ja sen suhteen myös paikkojen ja ihmisten kuvailu on tarkempaa. Tunnen jonkin verran New Yorkia; Manhattanin lisäksi myös Brooklynia ja kirjaa lukiessani löydän kyllä itseni monta kertaa Brooklynin kaduilta. Brooklynin suhteen kirja onnistuu tässä mielikuvitusmatkailun tehtävässä paljon Floridaa paremmin. Uskon, että jopa ilman ennakkokäsitystä kirja olisi jollakin tavalla ottanut minut mukaansa tuohon New Yorkin kaupunginosaan. Omakohtaisesti pahin ongelma kirjassa tuntuu kuitenkin olevan se, että kirjan juoni ei tempaa minua millään tavalla mukaansa, vaan se tuntuu jotenkin irralliselta jutustelulta, minkä ei ole edes tarkoitus johtaa minnekään. Pari viikkoa kirjan lukemisen jälkeen hädin tuskin muistan mistä se kertoi. Aion vielä antaa Austerille uuden mahdollisuuden ja tulen pian lainaamaan kirjastosta toisen kirjan.

 

Ernest Hemingway, Jäähyväiset aseille (A Farewell to Arms) ****

Yksi maailmankirjallisuuden suurimmista klassikoista ja se oli minulla edelleen lukematta. Suuri aukko sivistyksessä. Ja luettuani kirjaa jonkin matkaa, huomaan kuinka harmi se olisi ollut, jos näinkin hyvä kirja olisi jäänyt minulta lukematta. Kirja melkein imee lukijan mukaansa. SE on alusta loppuun asti mukaansa tempaavaa kerrontaa, joka onnistuu herättämään ainakin minun mielenkiintoni, vaikka itse aihe onkin minulle hyvin kaukainen (Ensimmäisen maailmansodan aikainen Italia). Alku oli minulle hieman vaikea, koska juuri eläytyminen tuohon aikaa ja paikkaan tuntui aluksi vaikealta. Tarinan tapahtumat sijoittuvat niin kauas historiaan, että minun on todella saatava mielikuvitukseni lentämään sen mukana, jotta voin eläytyä tuohon aikaan. Käytän myös pikkuisen apuna myös nettiä ja etsin kertomuksen tueksi kuvia sota-ajasta Italiassa. Pohjois-Italia on minulle outoa aluetta ja sen vuoksi tarvitaan paljon, jotta tällaisen virtuaalimatka voisin tehdä. Olen viettänyt eri paikoissa Italiaa aikaa yhteensä useita kuukausia, mutta en ole koskaan käynyt Milanon pohjoispuolella. Pian kuitenkin saan tästäkin ajasta ja paikasta edes jonkinlaisen käsityksen ja tämä teos onnistuu kohtuullisen hyvin tässä mieleikuvitusmatkailun tehtävässä ja muutaman sivun lukemisen jälkeen tunnen itse siirtyväni 1900-luvun alkupuolelle, sota-ajan Pohjois-Italian maisemiin. Kirjan juoni on mielenkiintoine tarina parin henkilön elämänkäänteistä tuona vaikeana aikana. Antaisin tälle teokselle kaikin puolin kiitettävän arvosanan, mutta onnellisten loppujen ystävänä kirjan kurja loppu jättää minulle hieman pahan maun suuhun.

 

Ernest Hemingway, Kirjava satama (To Have and Have not) ***

Tyyliltään hyvin läheistä sukua edelliselle kirjalle, mutta vaan ehkä vieläkin suorempi ja karumpi kuvaus hyvin ”miehisestä” ja rankasta elämästä USA:n eteläosissa viime vuosisadan alkupuolella. Tapahtumapaikka siis poikkeaa hyvin paljon tuosta ensimmäisen maailmansodan ajan Italiasta; kirjan tapahtumat sijoittuvat nimittäin mutaisten Pohjois-Italian vuoristoteiden sijaan auringonpaahteisille Floridan Key-saarille ja Floridan ja Kuuban väliselle merialueelle. Tuokin seutu on minulle jo sen verran tuttua, että pääsen matkalle noihin maisemiin melko pienellä vaivalla. Olenhan nähnyt kaikki nuo saaret, kirkkaat vedet ja kalastusalukset. En tosin tuohon aikaan, mistä kirja kertoo ja ajat ovat muuttuneet paljonkin. Tämä tarina poukkoilee paikoitellen jonkin verran sinne tänne ja paikoitellen juoni on omasta mielestäni jonkin verran häilyvä. Tarinan huippukohta on vasta melko lähellä kirjan loppua ja sitä seuraava loppuratkaisu jättää lukijan taas vähän hämmentyneeksi: näinkö tässä nyt kävi. Myös tämä kirja loppuu yhtä ikävästi kuin Jäähyväiset aseillekin.

 

Paul Auster, Sattumuksia Brooklynissa (The Brooklyn Follies) *****

Tämä on se lupaamani uusi mahdollisuus Paul Austerille. Ja se mahdollisuus kannatti antaa: tämä teos on loistava. Paksu kirja tempaa mukaansa heti alkumetreiltä ja tarina on niin kiehtova, että lukemista on vaikea lopettaa. Lainasin kyseisen kirjan keskustakirjasto Oodista heinäkuun alkupuolella ja luin sen melko nopeasti. Juoni kulkee kuin juna eteenpäin ja se on selkeä ja melko helposti seurattava. Kertomus sisältää monia pieniä sivujuonteita ja useita aluksi irrallisia henkilöhahmoja, jotka jotenkin kuitenkin jossakin vaiheessa punoutuvat yhteen tarinan kokonaisuuden kanssa. Juonen kulku tekee lukijan uteliaaksi ja tavallaan pakottaa lukijan seuraamaan tarinaa sen loppuun asti. Tarina on mielenkiintoinen ja sisältää paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia ja pieniä piirteitä, joita jää miettimään vielä lukemisen jälkeenkin. Nimensä mukaisesti tämä kirja sijoittuu pääosin Brooklyniin, aivan kuten aikaisemmin lukemani Sunset Park. Auster maalailee hienosti kuvia näistä New Yorkin maisemista ja yhä uudestaan ja uudestaan tunnen löytäväni itseni New Yorkin kaduilta.

 

Kaikista näistä viidestä lukemastani kirjasta ”Sattumuksia Brooklynissa” vie minut varmasti kaikkein parhaalle mielikuvitusmatkalle, pois korona-ajan ”arestista”. Tuon kirjan lukemisen ajan voi tavallaan tuntea olevansa noissa New Yorkin maisemissa, Brooklynin kaduilla. Toinen kirja, joka myös onnistuu hyvin tässä virtuaalimatkailussa on, ehkä yllätyksellisesti, ”Jäähyväiset aseille”. Vielä muutama kuukausi kirjan lukemisen jälkeenkin silmiini piirtyy kuva viime vuosisadan alun Pohjois-Italiasta, kun ajattelen kyseistä teosta. Valtavan suuri osa ihmisistä tuntuu nyt ylistävän kaunista Suomea ja kotimaanmatkailua, mitä arvostan kyllä, mutta minulle (yhden Tallinnan ja yhden Ahvenanmaan reissun lisäksi) nämä kirjat tuntuvat nyt paremmilta vaihtoehdoilta. Siihen asti, kunnes taas pääsen oikeasti matkustamaan…