(10) ke 30.1. Life Is a Beach

USA 10. matkapäivä: keskiviikko 30.1.

Olen ottanut nämä päivät reissussa tähän asti todella laiskasti. Ja niin on ollut tarkoituskin. Kun lähden keskiviikkona ulos on taas jo iltapäivä. Mitään suunnitelmaa ei tällekään päivälle ole ja lähden ajelemaan kohti West Palm Beachin keskustaa. Katson matkalla myös missä ovat lähimmät bussipysäkit ja totean niiden olevan todella lyhyen kävelymatkan päässä. Jos lähtee Military Trailia etelään, lähin pysäkki on juuri tämän yhteisön kohdalla, Windsor Wayn ja Willow Pond Roadin risteyksessä. Pohjoiseen mentäessä lähin pysäkki on vasemmalla noin sadan metrin päässä risteyksestä. Bussiyhteydet eivät ole kovin hyvät: vuorovälit ovat pitkät ja jos täältä haluaa vaikkapa keskustaan, matkalla pitää vaihtaa kerran bussia. Busseja kuitenkin kulkee ja ainakin ulkopäin ne näyttävät siisteiltä ja hyväkuntoisilta. Jonkun verran ihmiset liikkuvat täällä myös polkupyörällä ja pyöräkaistoja on teillä aika hyvin. Eli osataan täällä liikkua muutenkin kuin omalla autolla, mutta kyllähän se niin on, että se on se tärkein ja paras tapa liikkumiseen.

Ajelen kauniissa auringonpaisteessa vilkasliikenteistä Okeechobee Boulevardia itään. Matkaa keskustaan Military Trailin risteyksestä on ehkä noin viisi kilometriä, kaikkiaan asunnoltani on keskustan matkaa yhdeksän kilometriä. Maileina vähän vähemmän… Koska ulkona tuulee taas kovaa, en suunnittele tästä rantapäivää, vaan ajelen Palm Beachin kaupungin puolelle johtavan sillan juureen ja käännyn siitä pohjoiseen rantaa pitkin kulkevalle Flagler Drivelle. Alan katsella kadun varresta pysäköintipaikkaa; nyt voisi olla juuri sopiva hetki tehdä pikku pyörähdys West Palmin keskustassa. Saan autoni parkkiin kadun varteen ja laitan pysäköintimittariin quartereita, neljännesdollarin kolikoita, sen verran, että minulla on tunti aikaa kävelyyn.

Downtown West Palm Beach, FL

Päivä on todella lämmin. Säätiedotus lupaili +27 celsius-astetta ja varmasti sen verran täällä lämmintä onkin, Ilma ei kuitenkaan ole niin kuuma ja kostea kuin viime käynnillä lokakuussa. Tämä on oikeastaan juuri sopiva lämpötila. Kävelen rantaan ja ajattelen mennä ottamaan muutaman valokuvan pitkältä laiturilta, kun laiturin vieressä jollansa kanssa äheltävä nuori mies huikkaa minua apuun. Hänen on saatava kannettua jollansa aivan laiturin päähän, jotta hän pääsisi sieltä virran mukana soutamaan pienelle purjeveneelleen. Jollaa kantaessamme juttelemme muutaman sanan ja käy ilmi, että hän on tullut tänne purjeveneellään New Yorkista. Nyt kun olen yksin matkassa, ovat nämä pienetkin juttutuokiot ihmisten kanssa olleet enemmän kuin tervetulleita ja aina silloin tällöin näitä edes muutaman lauseen keskusteluita täällä helposti syntyykin.

Clematis Street, WPB, FL

Jatkan seuraavaksi rantatien mukavaa jalkakäytävää eteenpäin, kohti West Palmin ehkä mukavinta paikkaa Clematis Streetiä ja sen päässä veden äärellä olevaa puistoa. Sitten se tapahtuu… Ja on saman tien ohi… Jo vuosia olen halunnut nähdä täällä luonnossa manaatteja ja nyt sellaisen ensimmäisen kerran näen, tai ainakin osittain… Aivan vieressäni jalkakäytävän kivimuurin toisella puolella loiskahtaa, joku iso ja litteä nousee pintaan, heilahtaa ja sitten se onkin jo poissa. Manaatin pyrstöstä ei voi erehtyä, se on sen verran erikoisen näköinen iso, pyöreäreunainen ”lapa”. Jatkaessani matkaa tarkkailen nyt vettä ihan eri tavalla kuin aikaisemmin, mutta muistan myös juuri eilen lukeneeni opastaulusta, että vedettyään henkeä manaatti voi olla 20 minuuttia pinnan alla.

Clematis Street, WPB, FL

Clematis Streetin päässä rannassa on avoin puisto, jossa on pieniä suihkulähteitä, penkkejä ja hauskoja keinuja, joihin voi jäädä kadun varteen keinuttelemaan. Lähempänä varsinaista kadun päätä on aukiolla isommat suihkulähteet, joihin voi mennä halutessaan vaikka itse sekaan. Katu on jollakin tavalla vanhanaikainen ja taitaapa sen ostos- ja ravintolakatuhistoria yli sadan vuoden päähän ulottuakin. Kadulla on ruokapaikkoja ja kahviloita vieri vieressä ja tänään katu on täynnä elämää, aivan kuten se oli viimeksi täällä käydessäkin. Tämä on todella viihtyisää aluetta ja tämä saa minut pitämään West Palm Beachistä. City Placekin on tavallaan hieno, mutta tämä on jotenkin ”kodikkaampi” ja tunnelma on jollakin tavalla paljon parempi. 

Clematis Street, WPB, FL

Lähden ajelemaan eteenpäin. Ajan komeaa Royal Palm Wayta Palm Beachin puolelle. Täällä ollaan todella eliittikumppanien ja kirurgien alueella… Pysähdyn rantabulevardille sen verran, että käyn vilkaisemassa rantaa. Ranta on hyvä ja valvottu, mutta vessoja tai suihkuja täältä ei löydy. Päivä on kaunis ja vaikka tuulee kovaa, tuulee sellaisesta suunnasta, että aallokko ei olekaan niin paha kuin luulin. Päätän ajaa Lake Worthin puolelle uimarannalle, sieltä löytyy sekä vessat että suihkut ja ranta on hyvä. Ajelen kaunista rantatietä (A1A, South Ocean Boulevard) etelään ja noin 20 minuutin kuluttua olen jo Lake Worthin R.G. Kreusler Parkissa eli yleisellä uimarannalla.

Maksan parkkipaikan ja otan rantatavarani mukaan. Onneksi olen jo sen verran oppinut, että lähteepä täällä minne tahansa, vaikka ulos viemään roskista, niin aina kannattaa ottaa varmuuden vuoksi rantatarvikkeet mukaan. Kävelen dyynin yli rantaan ja huomaan, että nyt taitaa olla enemmän ”turistiaika” kuin lokakuussa; ihmisiä on rannalla paljon. Minä kävelen vähän matkan päähän lähelle vettä, avaan uuden rantatuolini ja upotan sen takajalat niin syvälle hiekkaan, että saan mukavan takakenon asennon.  Hang loose… Life’s a beach…

R.G. Kreusler Park, Lake Worth, FL

Aurinko menee välillä pilveen, mutta rannalla on silti tuulesta huolimatta lämmin. Ilman lämpötila on tosiaankin jossakin +25-28 asteen välillä ja vedenlämpötila on rannan opastaulun mukaan tänään +75 fahrenheitia eli noin +24 celsius-astetta. Edessäni on turkoosinsininen Atlantin valameri ja jonkin matkan päässä mereen pistää pitkä ja korkea laituri. Laiturin vieressä on tänään useampiakin surffaajia, vaikka olosuhteet eivät lyhyistä liuista päätellen ole aivan parhaat mahdolliset. Jonkinlainen surffiaalto parin sadan metrin päässä rannasta kuitenkin näyttää nousevan.

Portugese Man-o-War

Löysin asunnollani pari iltaa sitten radiosta hyvän paikalliskanavan. Radiokanavalla tulee kaikenlaista tärkeää tietoa West Palm Beachin alueelta ja vähän muustakin ja välissä soitetaan todella minun makuuni olevaa musiikkia. Eilen kanavalla puhuttiin pitkään portugalin sotalaivoista eli meduusoista, joilla on ilmapalloa muistuttava sinistä, violettia ja vaaleanpunista hohtava ”kelluke” ja sen alla jopa 10 metriä pitkät myrkkyrihmat. Ihmistä ne eivät pysty rihmoillaan saalistamaan, mutta kuulemma niiden poltto tuntuu jotakuinkin kivuliaalta ampiaisenpistolta. Radiossa varoiteltiin, että myös rantaan ajautuneet portugalin sotalaivat voivat vielä polttaa ja niitä voi olla rantaan ajautuneen meriruohon seassa. Myös lapsia käskettiin varoittamaan niistä; lasten iso huvihan on poksautella noita ”ilmapalloja” rikki. Ja joskus se on myös aikuisten huvi… Paljon olen näillä Atlantin rannoilla uinut ja vielä koskaan ei ole portugalin sotalaivaa vedessä kohdalle sattunut, mutta tiedän sen olevan vain ajan kysymys. Tänäänkin rannalla liehuu violetti varoituslippu ja muutama pikkuinen yksilö lojuu rantahiekalla, mutta minä uin siitä huolimatta tänään pitkän aikaa ja nautin lämpimästä vedestä. Nyt vedessä on niin mukavaa, että ei haluaisi tulla pois lainkaan.

Paluumatkalla ajan taas kaupan kautta ja tänään shoppailen verhotangon, verhoja, akkuporakoneen, säilytyslaatikoita ja tulostimen tietokoneeseen. Verhoja ihmetellessä kaupassa meneekin niin kauan, että ulkona on jo hämärää kun tulen kaupasta ulos. Ajaessani kotiin ulkona on jännä valo; alkaa olla melko pimeää, laskeneen auringon valo tuo hienoja sävyjä ja Military Traililla autojen ja liikennevalojen värit näkyvät jotenkin luonnottoman kirkkaina. Kymmenes matkapäivää alkaa pian olla takana. Hieman kauhunsekaisin tuntein mietin kotiinpaluuta ja sitä, että mitäs sitten kotona, kun tiedossa ei olekaan pitkästä aikaa lainkaan seuraavaa matkaa…

Valokuvat 

(9) ti 29.1. Jupiter Inlet Lighthouse

USA 9. matkapäivä: tiistai 29.1.

Lämpötila on ollut nyt koko ajan West Palm Beachilla ollessani yli +20 astetta ja iltapäivisin yli +25. Tänään on kuitenkin pilvinen aamu ja ulkona näyttää sataneen pikkuisen, mutta tänäänkin iltapäivälle on luvassa osittain aurinkoista ja +27 lämmintä. Accuweatherin säätiedotuksen mukaan viikko tulee jatkumaan samanlaisena: lämpötila +23-27 ja osittain aurinkoista. Sopii hyvin minulle. Käydessämme täällä lokakuussa lämpötila vaihteli +30 asteen molemmin puolin ja aurinko paistoi melkein joka päivä. Nyt odotin viileämpää, mutta sää on kuitenkin vain vähän viileämpää ja jokainen päivä on ollut aurinkoinen ja lämmin.

Kun lähden iltapäivän alussa liikkeelle sataa taas muutaman pisaran verran ja sitten sade taas loppuu. On vaikea päättää missä asennossa pitäisi tuulilasinpyyhkijöiden tihkukytkimen vai pitäisikö pyyhkijät kokonaan pois päältä. Vaihtelevaa sadetta jatkuukin sitten seuraavat kaksi tuntia: vuorotellen poutaa ja pientä tihkusadetta. Ajelen tänään aivan Military trailin pohjoispäähän asti, kauas kotinurkilta, ja käännyn sitten Indiantown Roadille kohti Jupiteria. Käännyn vielä kerran Old Dixie Highwaylle ja pian olen Jupiter Inletin kohdalla ja käyn vilkaisemassa sen majakkaa. Totean, että majakkaan ja sen alueelle pääsee vain oppaan mukana ja päätän jättää siellä käynnin siihen kun minulla on matkaseuraa mukanani. Pieni sadekin haittaa sen verran, että en edes halua lähteä majakalle kävelemään.

Jupiter Inlet Lighthouse & Museum

Tästä päivästä muodostuukin sitten ihan itsestään tiedusteluretki. En ole menossa minnekään, enkä etsi mitään, mutta huomaan ajelevani ympäriinsä ja katselevani paikkoja tulevia käyntejä ajatellen. Majakka on nyt tiedossa ja seuraavaksi ajelen rantaan ja vielä vähän matkaa pohjoiseen. Käyn Coral Coven uimarannalla toteamassa, että aallokko on taas iso ja tällä kertaa rannalla on paljon myös portugalin sotalaivoja, Sääkin on edelleen sen verran pilvinen, että uimaan ei tee muutenkaan mieli. Tämäkin paikka on nyt katsottu tulevaa varten. Lähden Jupiterista kaunista rantatietä (A1A Ocean Blvd) takaisin etelän suuntaan ja pian olen taas uudella uimarannalla. Carlin Park näyttää oikein hyvältä: täällä on vessat ja suihkut, kahvila (joka nyt on tosin kiinni) ja valtava määrä eväskatoksia. Myös itse hiekkaranta näyttää kivalta. Ja kovin pitkälle en täältäkään pääse, kun olen jo Juno Beachilla, joka sekin näyttää hyvältä.

Coral Cove, Jupiter, FL

Lähden takaisin West Palmin suuntaan ja Ocean Boulevardin päättyessä jatkan kuusikaistaista US1 Federal Higwaytä pitkin ja ajan läpi North Palm Beachin, Riviera Bechin ja West Palm Beachin pohjoisosan. Tämä on seutua, jonne en välttämättä pimeällä lähtisi seikkailemaan. Paljon tyhjiä liikehuoneistoja, hieman rähjäisiä, epäsiistejä asuinalueita, teollisuus- ja varastotiloja. Melko epämääräistä aluetta. Ei ehkä ihan ghetto, eikä slummi, mutta eipä paljon puutukaan.

Jos jotain aluetta on ehkä hyvä välttää pimeällä, niin myös liikenteessä pitää olla varovainen, vaikka täällä onkin todella helppoa ja mukavaa ajella. Ehkä pahimpana vaarana ovat äkkinäiset kaistanvaihtelut kovassa vauhdissa. Toinen vaara ovat snowbirdit, vanhukset, jotka eivät näe, eivätkä kuule mitään, mutta ajavat silti autoa. Ajaessani (itsekin ylinopeudella) Federal Highwayta kohti West Palm Beachia ohitseni painelee harmaahapsinen mummo kuin viimeistä päivää ja mennessään ohitseni hän vielä räplää kännykkäänsä... ;) Mummo menee menojaan ja lähempänä keskustaa minä käännyn länteen 45th Streetille ja päätän käydä vielä ostoksilla ennen kotiin menoa. Se säätiedotuksen lupaama auringonpaistekin näyttää nyt lopulta tulleen, vaikka pilviä on vieläkin taivaalla.

Okeechobee Blvd & Military Trail, WPB, FL

Käyn Beall's Outletissa shoppailemassa jotakin pientä krääsää; lähinnä koristetavaraa kotiin. Vieressä olevassa Publixissa käyn pienillä ruokaostoksilla ja sitten jatkan vielä vähän kauemmas Walmartiin. Walmartista mukaan tarttuu olohuoneen matto, vaikka olin ajatellut, että siivouksen helpottamiseksi en hanki turhaan mattoja tänne pölyttymään.Uhraan kuitenkin kokonaiset 20 dollaria mattoon, joka on sopivasti samaa väriä kuin sohvani. Ostan myös pari taitettavaa tuolia, jotka voi ottaa mukaan rannalle sekä jotain muuta pientä kodin tavaraa. Sisustustarrat kun ovat nyt niin kovasti muodissa, niin ostanpa minäkin vielä sellaisenkin.

Kitchen...

Illalla laitan vielä ihan oikeaa ruokaa kotona ja asettelen myös sisutustarrani seinälle. Paketissa tuli 74 osaa ja pieni kuva valmiista tarrasta... Siinä pannaan miehen logiikka koetukselle, kun yritän astella osia paikoilleen, mutta taitaisin vielä läpäistä palikkatestit... Kun saan asetelman valmiiksi, en ole varma onko se hieno vai huono, mutta hyvä puoli tarroissa on, että ne saa pois ja vaikka siirrettyä. Hintaa komeudella olli noin $10 eli 7,5 euroa.

Valokuvat 

(8) ma 28.1. John D. MacArthur State Beach Park

USA 8. matkapäivä: maanantai 28.1.

West Palm Beach ei ole varsinaisesti mitään turistialuetta. Täältä puuttuvat rantojen korkeat hotellirivistöt ja "boardwalkit" ravintoloineen ja rantakrääsäliikkeineen. Rannoilla ei ole trendikkäitä yökerhoja, eikä juuri muitakaan turistihoukutuksia. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin West Palm Beachilla ei nimestään huolimatta ole metriäkään, vai pitäiskö sanoa jalkaakaan merenrantaa, vaan meren ja kaupungin välissä on kapea vesikaistale ja sen ja Atlantin välissä vielä Palm Beachin kaupunki. Aluetta kuvaillessa onkin ehkä parempi puhua yleisesti Palm Beach Countystä eli piirikunnasta, johon kuuluu isoimman kaupungin, West Palm Beachin lisäksi esimerkiksi pohjoispuolella olevat Riviera Beach ja Palm Beach Gardens, eteläpuolella olevat Lake Worth ja Lantana sekä itäpuolella oleva Palm Beach sekä lukuisa määrä muita kuntia ja kaupunkeja. Koko Floridan itärannikkohan on yhtä katkeamatonta kaupunkien ketjua, jossa monin paikoin on todella vaikea tietää, minkä kaupungin tai kunnan alueella ollaan.

Downtown West Palm Beach & Clear Lake (Okeechobee Blvd)

Hiekkarantoja täällä kyllä riittää: lähimmät (Palm Beach ja Riviera Beachin Singer Island) noin 15 minuutin automatkan päässä asunnoltani. Osa rannoista on julkisia, valvottuja uimarantoja palveluineen, osa taas valvomattomia ilman suihkuja tai muitakaan palveluita. Joitakin todella hienojakin hotelleita alueella on, mutta verrattuna moneen muuhun paikkaan Floridassa, hotelleja on täällä todella vähän. Jos trendikkäät rantakadut täältä puuttuvatkin, niin niiden sijaan on West Palm Beachin keskustassa kaksi hieman vastaavaa aluetta. Hienompi ja omasta mielestäni hieman liiankin hienosteleva on City Place Rosemary Avenuen kupeessa. Toinen on todella mukava ja viihtyisä ostos- ja ravintolakatu Clematis Street.

Alue on kaikin puolin melko tavanomaista floridalaista maisemaa: valtavan leveitä, tasaisia ja suoria teitä, joita reunustavat tuhannet erilaiset pikaruokapaikat ja erilaiset liikkeet. Kadunvarsimaisema on täynnä mitä erilaisimpia liikerakennuksia ja mainoskylttejä ja ne tuntuvat jatkuvan joka suuntaan loputtomiin. Asutus on keskittynyt isompiin keskustoihin, rantojen condoihin, omakotitaloalueisiin tai sellaisiin asuinyhteisöihin, missä oma asuntonikin sijaitsee. Tärkeimmät kadut West Palm Beachin ympäristössä ovat ehkä Okeechobee Boulevard, Military Trail, 45th Street sekä Palm Beach Lakes Boulevard, Australian Avenue ja Congress Avenue. Aivan keskustassa tärkeimmät kadut ovat varmasti nuo jo yllä mainitut Rosemary Avenue ja Clematis Street sekä Chipodilla Avenue ja Tamarind Avenue. No, riippuu mistä kulmasta katselee... Omat päivittäiset tieni ovat pohjois-etelä- suuntainen Military Trail ja itä-länsi- suuntainen Okeechobee. Alueen läpi menee myös kaksi valtaväylää: expresswayt Interstate I-95 ja Florida's Turnpike ja pienemmät highwayt US1 ja A1A.

Protect the Florida Panther

Olen kirjoitellut paljon Floridasta ja West Palm Beachista aikaisemmin tässä blogissa ja vanhassa matkablogissani, joten ei tästä nyt tämän enempää. Maanantaiaamuna olen taas hereillä jo hieman kahdeksan jälkeen. Aloitan aamun kotiaskareilla ja pesen mm. koneellisen pyykkiä ja inventoin hieman vuodevaatteita, pyyhkeitä yms. Lasken onko kaikkea riittävästi siltä varalta, että joku ystävä perheineen tai kavereineen tulee tänne kun en itse ole paikalla. Totean, että jonkin verran sitä ja tätä puuttuu ja yritän vielä tämän reissun aikana täydentää puutteita. Totean myös pyykinpesun jälkeen, että minun hienot kahden dollarin bangladeshilaiset pyyhkeeni eivät taida oikein kestää pesukonetta tai rumpukuivainta tai kumpaakaan; tuloksena on nimittäin puhtaiden pyyhkeiden lisäksi kourallinen trasselia... ;)

Blue Heron Blvd, Riviera Beach, FL

Yhdentoista jälkeen päätän lähteä liikkeelle auton kanssa kohti rantaa. Aurinko paistaa ja oma mittarini parvekkeella näyttää +26 celsisus-astetta. Ajelen taas samaa tietä kuin eilenkin. Ajaessani  Military Trailia pohjoiseen huomaan, että kaikki kolme etelään menevää kaistaa on suljettu. Tiellä näkyy pari autonromua, ovat näköjään rysäyttäneet yhteen vähän rajumman puoleisesti. Jenkkityyliin tie on suljettu nauhoilla ja paikalla on ehkä 7-8 poliisiautoa. Minä jatkan eteenpäin Military Trailia ja sitten Blue Heron Boulevardia kohti rantaa ja sillan yli Singer Islandille. Siger Islandilla on melko hienoja asuntoja; sellaisia, jotka varmasti kelpaisivat jopa eliittikumppanille, kirurgi Markulle...  Minä jatkan kuitenkin tällä kertaa edelleen eteenpäin A1A-tietä. Alunperin aikomukseni oli käydä tänään noin tunnin ajomatkan päässä Jupiter Inletin majakalla, mutta muutan suunnitelmaani lennossa: poikkean A1A-tieltä John D. MacArthurin kansallispuistoon. Puisto on piirikunnan ainoa valtion kansallispuisto ja kansallispuistojen tapaan sitä vartioivat rangerit. Maksan puiston portilla neljän dollarin pääsymaksun. Ajan puolisen kilometriä kapeaa tietä tiheän kasvillisuuden keskellä ja jätän autoni parkkipaikalle.

John D. MacArthur State Beach Park

Parkkialueelta lähtee kävelypolku, jonka varrella on pieni luontokeskus ja kuinka ollakaan, myös matkamuistomyymälä... Minä jatkan matkaani ison vesialueen yli kulkevaa puista siltaa; luen myöhemmin esitteestä, että sillan pituus on noin puoli kilometriä. Sillan varrella on useita opastauluja alueen eläimiä koskien, mutta vaikka kuinka tähystelen, en tällä kertaa näe mitään erikoista ja se manaattikin jää edelleen näkemättä. Muuten alue on todella kaunis ja puista siltaa on mukava kävellä. Rannoilla on pakko jäädä hetkeksi ihmettelemään mangroven juurien kummallista kasvua.

Sillan ja vesialueen jälkeen tulemme taas kuivalle maalle ja sillat ja portaat mutkittelevat dyynien kautta hiekkarannalle. Tällä rannalla ei ole uimavalvojaa, mutta portilla liehui keltainen ja violetti lippu. Keltainen tarkoittaa tänään melkoisen isoa aallokkoa ja violetin merkitys on "marine wildlife", joka on tänään aivan kuten eilenkin Singer Islandilla: portugalin sotalaivoja ja mahdollisesti haita. Minä kahlaan hetken rannassa ja jään sitten ottamaan aurinkoa huovan päälle. Reilun tunnin makailtuani menen takaisin mereen kahlaamaan. Aallokko on tänään liian iso uimiseen (ainakin yksin) ja niinpä heittäydyn rantaveteen kuin pikkulapsi ja istuskelen siinä aikani aaltojen heiluteltavana, vaikka tiedänkin vain saavani uimashortsini täyteen hiekkaa. Hieman myöhemmin löydän parin sadan metrin päästä hyvän paikan, jossa isot aallot murtuvat ja tasoittuvat kauempana ja matalan hiekan ja rannan välissä on sen verran syvä kohta, että pääsen viimeinkin ihan oikeasti uimaan.

John D. MacArthur State Beach Park

Kävelen pitkin rantaviivaa yhteen suuntaan ja takaisin ja taas toiseen suuntaan ja takaisin. Kävellessäni huomaan kuinka nopeasti täällä oppii lukemaan ihmisten katseita. Pieni katsekontakti ja tiedät, että nyt on hyvä hymyillä pikkuisen ja tervehtiä aivan outoakin vastaantulijaa ja toisista taas tiedät heti, ettei heitä tarvitse huomioida. Ihmisten ilmeiden lisäksi seurailen taas rannan lintuja: ohi lentää iso parvi pelikaaneja, muutamat kalasääsket liitelevät ilmassa siipiään liikauttamatta ja rannalla seisoskelee lokkeja ja joitakin minulle tuntemattomia pikkulintuja. Löydän rannalta myös aidon merihirviön... Ilmeisesti joku linnun merestä nappaama omituinen kala, jonka sisämykset on syöty ja kummallisen näköinen kalan nahka on jäänyt jäljelle ja kuivunut ilmeisesti ihan kalan oikeaan muotoon. Haita en näe näe tänäänkään, vaikka enpä niitä sen enempää merestä edes yritä löytää. Rannalle ajautuneita portugalin sotalaivoja näen tänään kaksi.

Osprey, kalasääski

Käyn suihkussa ja vaihdan vessassa kuivat vaatteet ja jatkan matkaani. Jatkan edelleen A1A-tietä pohjoiseen ja tultuani takaisin varsinaiselle mantereelle jatkan eteenpäin PGA Boulevardia. Pysähdyn matkalla Gardens Mallissa, yhdessä alueen isoimmista ostoskeskuksista. Käyn ensimmäiseksi Searsin tavaratalossa ja teen mielestäni loistavia ostoksia: itselleni Leviksen 501- farkut ja shortsit, yhdet Miami Dolpinsin college-housut ja pojalleni todella hieno Miami Dolphinsin (keino)nahkatakki. Farkkuja lukuunottamatta kaikki oli poistomyynnissä ja hinta koko tuolla paketilla oli 136 dollaria eli jotakuinkin tasan 100 euroa! Vaatteita täältä todella kannattaa ostaa tuliaisiksi. Suomessa 100 eurolla ei taitaisi saada edes noita farkkuja... Kiertelen vielä hetken (liian) hienossa ostoskeskuksessa ja palaan sitten kotiin. Hyvin olen taas onnistunut täällä seikkailemaan ilman navigaattoreita tai edes kunnon karttoja. Sisäinen navigaattori ja päässä oleva hyrräkompassi toimii aika hyvin edelleen? Tänään ajan yhdestä risteyksestä pitkäksi ja käyn kääntymässä varsinaisella PGA-golf-alueella. No comments...

Gardens Mall, Palm Beach Gardens, FL

Päästyäni kotiin menen heti suihkuun. Suihkussa mieleeni muistuu eräs asia viime reissulta ja minua hymyilyttää kun tiedän suihkuttelevani sillä samalla vedellä, jossa Evergladesin alligaattorit, krokotiilit, pythonit ja muut eläimet uiskentelevat... Toki se on puhdistettu siinä välissä ja käsittääkseni tämän alueen vettä otetaan myös vedenottoalueelta asuntoni ja Evergladesin suoalueen välistä.

Haloo Helsinki! - Maailman toisella puolen

Valokuvat

(7) su.27.1. Possible Sharks

USA 7. matkapäivä: sunnuntai 27.1.

Aamulla heräilen verkkaisesti vasta yhdeksän aikaan, vaikka sekin on ehkä minulle aikaista lomalla ja vieläpä sunnuntaiaamuna. Aurinko paistaa ja päivästä näyttää tulevan tänäänkin lämmin. Juodessani aamukahvia parvekkeella haikarat ovat taas lammella parvekkeen alla. Tänään enemmistönä ovat valkoiset haikarat. Palmunlehdet kahisevat hiljaa tuulessa, mutta muuten on hiljaista ja rauhallista. Illalla mennessäni nukkumaan sirkat pitivät melkoista konserttia, mutta nyt nekin ovat hiljaa.

Emerald Isle

En pidä aamulla mitään kiirettä, mutta haluan pian hoitaa autonvuokrausasian pois päiväjärjestyksestä. Katselen netistä autonvuokraushintoja ja vaikka eilen melkein vannoin, että Hertziltä en enää varaa mitään, päädyn kuitenkin siihen alennuskoodini kanssa ja osittain myös siksi, että saan tilaisuuden keskustella jonkun Hertzin virkailijan kanssa kasvotusten ja yrittää ottaa selvää mikä eilen meni pieleen autonvuokrauksessa.

Puolenpäivän aikaa kävelen portista ulos ja tilaan taksin. En edes yritä tilata sitä tähän osoitteeseen, vaan tilaan sen sadan metrin päähän yhden valtaväylän, Military Trailin ja tälle alueelle johtavan Windsor Wayn risteykseen. Pienien ymmärtämisvaikeuksien (puhelimen toisessa päässä oleva taksinkuljettaja puhuu todella huonoa Englantia) uskon saaneeni tilaukseni perille ja jään odottelemaan lämpimään auringonpaisteeseen. 15 minuuttia myöhemmin taksi saapuu, aivan kuten kuljettaja oli luvannutkin.

Tänään en enää edes yritä tilata autoa mihinkään muualle kuin päävuokraamoon Palm Beachin kansainväliselle lentoasemalle. Olen juuri katsonut netistä, että vuokraamot sijaitsevat terminaaalin alakerroksessa, mutta... Vielä mutkia matkassa: lentoaseman sivujen sijaan olisi pitänyt katsoa tarkemmin autovuokraamon omia sivuja, joista (ehkä) olisi käynyt selvemmin ilmi, että vuokraamot sijaitsevat usemman kilometrin päässä terminaalista. Taksikuski onneksi tietäää mistä ne löytyvät ja vie minut ilman lisäkustannuksia perille. Olisin kyllä päässyt terminaaliltakin autovuokraamon bussilla, mutta parempi näin.

Huonoa, oikeastaan todella huonoa on se, että eilisen tuskaisen odottelun ja turhien puhelinsoittojen lisäksi rahaa kuluu nyt turhiin taksimatkoihin, puheluihin ja auton vuokraaminenkin tulee huomattavan paljon kalliimmaksi kun sen varaa samana päivänä eikä ennakkomaksulla aikaisin netin kautta. Eli kaikkiaan tämän reissun autonvuokraus meni täydellisesti pieleen ja tuli hieman kalliiksi, mutta en nyt mieti sitä, vaan alan vääntää Hertzin kanssa kättä sitten kun loma on ohi ja olen taas Suomessa. Katson sitten vähän kauempaa mikä meni pieleen ja mitä se maksoi ja mitä aion vielä vaatia autovuokraamolta takaisin. Isoimpana syynä nyt näyttää kuitenkin olleen autovuokraamon toimipiste, joka meni kiinni jo aikaisin lauantaina. Tähän asti olen yleensä varannut auton suoraan USA:sta ja niin tulen tekemään jatkossakin ja myöskään Hertziä en tule enää koskaan käyttämään. Mutta se siitä, jatkoa seuraa sitten myöhemmin...

Singer Island, Riviera Beach, FL

Tänään vastassa kuitenkin hyväkin asia. Palm Beachin lentoaseman vuokraamosssa on töissä hyvin selkeä ja ystävällinen virkailija, jonka kanssa uusi vuokraus onnistuu todella helposti ja kivuttomasti ilman minkäänlaisia sekaannuksia tai väärinymmärtämisiä. Ennen kuin huomaankaan, allani on tuliterä full size- kokoinen Chevrolet Impala. Olen tyytyväinen: tällä kertaa ei Toyotaa tai mitään muutakaan japanilaista tai eurooppalaista... Täällä ajan mieluummin amerikkalaisella autolla, vaikka uusia ja hyviä autojahan ne täällä nuo muutkin vuokra-autot ovat. Otin siis ison henkilöauton, koska saattaa olla, että käyn vielä ostoksilla tällä reissulla ja siinä tapauksessa kyytiin pitää mahtua vähän isompaakin tavaraa.

Crosstown Plaza Publix, West Palm Beach, FL

Ajelen pois lentokenttäalueelta ja käännyn vilkaalle Military Trailille kohti kotia. Matkalla onnistun vielä kuluttamaan melkoisen ajan lähistöllä olevassa Publixin ruokakaupassa, kun taas ihmettelen sitä valikoiman määrää ja kaikkea kivaa erilaista ruokatarviketta. Lopulta kun lähden kaupasta minulla on valtava ostoskärryllinen ruokaa ja juomaa ja pärjään niillä varmasti usemman päivän. Käyn asunnolla purkamassa ostokseni, keitän kahvit, syön jotain kevyttä ja valmistaudun taas samantien lähtöön. Pakkaan rantakassiin huovan, pyyhkeen ja aurinkorasvan ja vaihdan shortsien alle valmiiksi uimashortsit.

Yksi parhaita lähiseutujen uimarantoja on Riviera Beachin Singer Island. Se sijaitsee tarkalleen ottaen siis jo toisen kaupungin alueelle, mutta sinne ei ole kuin noin 15 minuutin ajomatka. Ajan viivasuoraa, kuusikaistaista Military Trailia pohjoiseen, yli ison 45th Streetin ja ohi Rapids Waterparkin ja käännyn sitten itään Blue Heron Boulevardille. Parin mailin päästä olen jo lähellä Palm Beachin satamaa ja korkean sillan kautta pääsen Singer Islandille, jossa on hyvinhoidettu, valvottu kaupungin uimaranta.

Singer Island, Riviera Beach, FL

Uimarannalla odottaa kuitenkin yllätys: uimavalvojan kopilla liehuu kaksi punaista lippua merkkinä uimakiellosta. Rantaan johtavan polun taululla lukee varoitus: portugese man-o-war, possible sharks! Portugalin sotalaivat eli meduusat polttavine rihmoineen ovat täällä hyvinkin tavallisia, mutta ensimmäistä kertaa näen varoituksen mahdollisista haista, vaikka melko paljon olen näissäkin vesissä uinut. Veteen ei siis tänään ole asiaa. Saan kuitenkin rannalla kulumaan reilun tunnin; kahlaan lämpimässä rantavedessä ja kävelen hiekkarantaa etelään päin ja palaan taas takaisin ja jään istumaan huovalle aurinkoon. Haita en näe ja portugalin sotalaivojakin vain yhden pikkuruisen rantaan ajautuneena.

Singer Island, Riviera Beach, FL

Kotimatkalla aurinko alkaa jo laskea. Poikkean ensin Singer Islandin rantakaupassa ja lähempänä asuntoa vielä 45th Streetin Walmartissa. Walmartista ostan asunnolle jonkinlaisen yhdistetyn radion ja CD-soittimen, koska yksin ollessa asunnolla on vähän liiankin hiljaista... Ostan Walmartista myös T-Mobilen 4G-nettitikun ja sen kanssa saankin sitten kotona kulumaan mukavasti aikaa... Asentaminen menee "heittämällä". Samoin sim-kortin ja tikun aktivointi. Siihen se sitten jääkin. Yrittäessäni päästä maksamaan tiettyä 25 dollarin yhteyspakettia mitään ei tapahtu. Seuraa normaalia ähinää, koneen käynnistelyä ja sammuttamista, yhteyksien säätämistä... Ilman tulosta: maksukohdassa tuloksena on joka kerta tyhjä sivu. Lopulta päätän yrittää vielä sulkemalla koko T-mobilen ja käyn hoitamassa maksun "lainaten" uskaliaasti jonkun muun avointa verkkoa ja niin minulla on nettitikku toiminnassa!

Siinäpä tämä päivä onkin sitten mennyt. Viikko matkassa tulee täyteen ja jäljellä on vielä reilut 1,5 viikkoa. Illalla parvekkeella kuuntelen kuinka sirkat ovat taas aloittamassa äänekästä konserttiaan. Minulle itselleni ne tuovat aina mieleen lapsuudessa nähnyt lännenelokuvat, joissa cowboyt istuvat iltanuotiolla ja tuo sama siritys kuuluu kaikkialla. Vastapäätä olevissa taloissa lammen takana on ihmeellisen pimeää tänään; ehkä niissä asuu niin paljon ihmisiä, joilla huomenna maanantaiaamuna on aikainen herätys töihin, että he ovat jo nukkumassa. Minulla ei ole huomiselle mitäään suunnitelmaa, ehkä se muotoutuu sitten aamulla kun herään...

Valokuvat

(6) la 26.1. Hard Day with Hertz... (Hurts...?)

USA 6. matkapäivä: lauantai 26.1.

Silver Star- juna jatkaa kulkuaan läpi yön. Minä nukun yläpunkalla verhot auki ja herään muutamaan otteeseen katsomaan ulos. Joskus näen lumisia puita ja ihmettelen, että kuinka etelään pitää oikein mennä, että lumi loppuisi. Joskus näen jonkun pikkukaupungin hiljaiset kadut ja jäässä olevat tiet. Joskus näen pimeällä taivaalla loistavat tähdet ja täysikuun. Muistan jossain vaiheessa miettineeni, että voisin herätä kurkistamaan Savannahin kaupunkia Georgiassa ja saattaa olla, että sen jotenkin näinkin, mutta heräilin aina vaan muutamaksi sekunniksi ja jatkoin taas uniani. Tasainen kiskojen ääni ja junan heiluminen nukuttaa niin mukavasti, eikä unta häiritse yhtään edes lähes taukoamatta soiva junan kumea sireeni. Sireeni soi päivällä ja läpi yön, aina kun edessä on tasoristeys ja niitä tuntuu olevan aivan vieri vieressä..

Paul Ansell's Number Nine - Passenger (Iggy Pop cover)
 "I am a passenger

And I ride and I ride

I ride through the city's backside

I see the stars come out of the sky

Yeah, they're bright in a hollow sky

You know it looks so good tonight

I am a passenger

Oh the passenger

He rides and he rides

He looks through his window

What does he see?

He sees the sided hollow sky

He see the stars come out tonight

He sees the city's ripped backsides

He sees the winding ocean drive

And everything was made for you and me

All of it was made for you and me

'cause it just belongs to you and me

So let's take a ride and see what's mine "

Ennen kuutta nousen lopulta ylös ja järjestelen taas tavarani matkalaukkuun. Nyt vaihdan jo kevyet vaatteet päälle. Ulkona ei ole enää lunta! Billy kiertelee puoli seitsemän jälkeen vaunun käytävällä ja katsoo ovatko kaikki hereillä. Juna jää ratatöistä johtuen Floridan Jacksonvilleen ja matka jatkuu kahdella bussilla: toinen lähteen suoraan etelään West Palm Beachin, Ft Lauderdalen ja Miamin suuntaan ja toinen Orlandon ja Tampan suuntaan. Vaikka juna oli todella pitkä, matkustajia oli junassa kuitenkin melko vähän. Sen huomasi kyllä junassakin: yli puolet makuuvaunuista oli tyhjänä ja ravintolavaunukin oli hyvin rauhallinen ja pöytiä oli vapaana useampia.

Jacksonville, FL

Löydän oman bussini aseman edustalta, annan matkalaukkuni tavaratilaan ja kipuan itse bussiin. Hieman aikataulusta jäljessä bussi lähteen kohti Floridan eteläosia. Ohitamme pian Jacksonvillen keskustan ja saan nauttia todella hienosta auringonnoususta keskustan korkeiden talojen takana. Jatkamme Interstate I-95- tietä eteenpäin lähellä Floridan itärannikkoa. Aika kuluu hyvin vain ikkunasta ulos tuijotellessa, enkä ole vielä lainkaan pitkästynyt tähän pian vuorokauden kestäneeseen matkaan. Melbournessa pidämme puolen tunnin ruokatauon ja suuri osa ihmisistä lähtee hakemaan syömistä muutamasta eri ruokapaiakasta. Minulla on juomista ja syömistä riittävästi tälle matkalle, joten itse jään vain bussin ulkopuolelle nauttimaan auringosta ja lämmöstä!

Amtrakin juna 91... Melbourne, FL

Junan piti olla perillä West Palm Beachilla klo 4.13pm, mutta suoraan ajanut bussi onkin perillä jo melkein viisi tuntia aikaisemmin. Mieitn hetken kolmea vaihtoehtoa: a) Ottaisinko taksin ja ajaisin välillä "kotiin" ja palaisin sitten hakemaan asemalle tilatun vuokra-auton? b) Lähtisinkö kävelemään West Palm Beachin keskustaan ja palaisin hakemaan auton? c) Soittaisinko Hertzille ja kysyisin voivatko he toimittaa auton aikaisemmin. Epäonnekseni valitsen viimeisen vaihtoehdon.

Monin paikoin Yhdysvaltoja kännykkäyhteydet ovat minun kokemuksieni mukaan huonot. Nytkin saan kuunnella rätinää ja ritinää ja pätkivää yhteyttä ja sen lisäksi näppäillä automaatin ohjeiden mukaan numeroita ja minua kytketään eteenpäin sinne ja tänne. Toisella tai kolmannella yrittämällä saan kiinni oikean virkailijan, joka sanoo, että hän yrittää saada auton niin, että se toimitetaan asemalle kahdelta iltapäivällä. Virkailija oli kuitenkin ilmeisesti väärä ja sekaannusta syntyy kiinni menneen toimipisteen ja tämän virkailijan välillä. Näin sen ainakin ymmärrän... Odotan tuon 1,5 tuntia kello kahteen ja sen jälkeen vielä tunnin ja yritän moneen kertaan soitella autovuokraamoon. Minua pompotellaan virkailijalta toiselle, jokainen haluaan tietää nimeni ja varaustunnukseni ja siirtää minut sitten taas eteenpäin. Alan olla todella turhautunut... Viimein todella pitkän yrittämisen jälkeen puhelimessa on selkeä virkailija, joka kertoo, että auto todennnäköisesti toimitetaan alkuperäisen varauksen mukaan kuudelta illalla....

West Palm Beach Amtrak Station, Tamarind Avenue

Hieman happamin mielin kävelen asemalla odottavien taksien luokse ja lähden taksikyydillä "kotiin". Sovin minut tuoneen taksikuskin kanssa, että hän tulee noutamaan minut asuinyhteisön portilta viideltä illalla. Asunnolla onneksi kaikki näyttää olevan hyvin. Paikat ovat kunnossa ja kaikki näyttää siistiltä, eikä pölyäkään ole kertynyt juuri lainkaan. Laitan heti hanat valumaan kuumaa vettä ja tyhjennän lämminvesivaraajan, jossa kolme kuuukautta seisonut vesi alkaakin jo olla aika etovan hajuista. Onneksi viime käynniltä on jäänyt vähän syömistä ja juomista ja kahviakin on kaapissa.

Tri-Rail Train, West Palm Beach, FL

Hieman sovitun ajan jälkeen taksi tulee noutamaan minua asuinyhteisön portilta. Palaan takaisin Tamarind Avenuelle Amtrakin (ja Greyhoundin ja Tri-Railin ja PalmTranin) asemalle odottelemaan jälleen autoa. Kello lähenee kuutta. Kyttään jokaista lähestyvää autoa. Kello tulee kuusi. Ei mitään. Kello tulee 6.15 ja ilta alkaa pimentyä. Näinkö tässä nyt sitten kävi... Enää en ala turhaa ja turhauttavaa puhelinsoittokierrosta vaan palaaan taas taksilla kotiin. Tämä on ollut todella vaikea päivä. Päästyäni asunnolle kirjoitan selvällä suomenkielellä Suomen Hertzille palautetta, josta taitaa aika hyvin ilmetä, että sen kirjoittaja on hieman täkäläisellä kielellä sanottuna "pissed off" Hertzin toimintaan... Tämä autonvuokraus on aiheuttanut paljon päänvaivaa, hukkaan heitettyä odotteluaikaa, rahaa ja edelleenkin olen ilman autoa. Koska olen kuitenkin lomalla, jätän tapauksen ja maksuasiat yms nyt Suomen Hertzin hoidettavaksi ja jatkan asian selvittelyä sitten kun palannut kotiin ja jatkan riitelyä heidän kanssaan Suomessa. (Tämä sotku saatiin lopulta selviteltyä niin, että Hertz lupautui toukokuun alussa palauttamaan minulle yli 700 dollaria ja vielä 60USD:n arvoinen alennuslippu päälle. Olen tyytyväinen tähän lopputulokseen ja tämä jupakka voidaan unohtaa.)

Emerald Isle, WPB, FL

Onneksi minulla on jäänyt pakastimeen pizza ja jotain muutakin syötävää. Ja yksi olutkin jääkaapista löytyy. Olen sen nyt ansainnut. Myös kahvia on vielä aamuksi, joten sen puolesta ei ole mitään hätää, eikä minun tarvitse lähteä hakemaan mitään vajaan parin kilometrin päästä kaupasta. Vaikka Hertzin autovuokraamon vuoksi hukkaan mennyt päivä ja myös rahalliset tappiot harmittavatkin, yritän nauttia illasta asunnolla ja istuskelen parvekkeella melko lämpimässä illassa ja todella väsyneenä käyn jo aikaisin nukkumaan. Kaikki on kuitenkin oikeastaan ihan hyvin, on mukava olla taas täällä ja on hienoa kun päivä on ollut lämmin ja aurinkoinen.

Valokuvat

(5) pe 25.1. On the Silver Rails

USA 5. matkapäivä: perjantai 25.1.

Viimeinen aamu New Yorkissa. Olisihan täällä voinut olla vaikka vielä pitempäänkin, mutta toisaalta on mukava lähteä nyt kohti aurinkoa ja lämpöä ja omaa kotia. Ja seuraavalla kerralla tulen varmasti New Yorkiin kun on vähän lämpimämpää. Tämä oli kolmas kerta New Yorkissa ja joka kerta on ollut todella kylmää. 

Taas yksi hotellin vessanikkunakuva...

Lähden jo aikaisin aamulla ostamaan deodoranttia ja paristoja parin korttelin päästä 5th Avenuen Wallgreensiltä. Kauppa sijaitsee Empire State Buildingin ”kivijalassa” ja tehdessäni ostoksia toisessa kerroksessa huomaan käytävän päässä tutut hissit; niillä olen joskus matkannut itsekin ylös korkeuksiin. Ostosten jälkeen kävelen aamiaiselle Lexington Avenuelle jo melkein kantapaikaksi tulleeseen Murray Hill Dineriin. Tällä kertaa syön tuossa ”aitoamerikkalaisessa” dinerissa munaa, pekonia, kinkkua ja perunaa ja niiden kanssa tuoremehua ja kahvia. Tätä paikkaa voin suositella: mukava sisustus, hyvä palvelu ja hyvä hinta-laatusuhde.

Hotellilla käyn vielä pikasuihkussa. Pukeudun samalla niin, että laitan jo ylimääräiset vaatekerrat matkalaukkuuni. Pukeudun kevyen talvisesti. Matkalaukkuun on tullut muutamia matkamuistoja ja juomaa ja syömistä junamatkaa matkaa varten sen verran, että minulla alkaa olla vaikeuksia saada pieni matkalaukkuni kiinni. Pieni matkalaukku osoittautuu myöhemmin hyväksi valinnaksi junaa ajatellen, mutta eväät huomaan oikeastaan täysin turhiksi.

Hotel 31, 31st Street, Midtown Manhattan, NYC

Kävelen noin 15min matkan Penn Stationille. Reitti on helppo: suoraa tietä 31. katua Penn Stationille. Seurailen pienen hetken elämää isolla asemalla ja ymmärrän pian miten siellä toimitaan. Isolle näyttötaululle tulee 10-15 minuuttia ennen junan lähtöä laiturin numero ja sen jälkeen ”boordaus” tapahtuu hieman samalla tavalla kuin olisi menossa lentokoneeseen. Minulla on taas jonkin verran aikaa odotella ja yritän saada yhteyttä Amtrakin ilmaiseen aseman wifiin, tuloksetta: etsitää, kirjaudutaan, etsitään, kirjaudutaan… Ei onnistu.

Lopulta tulee minun junani vuoro ja minä siirryn portin kautta yhtä kerrosta alemmas laituritasolle. Useampikin virkailija seisoo matkan varrella opastamassa ihmisiä ja löydän pian oman vaununi todella pitkän junan takaosasta. Edessä on pitkä jono tavallisia vaunuja ja viimeisenä tulee kaksi Viewliner Sleeping Caria. Minä majoitun mukavan tuntuiseen yksiööni ja rentoudun. Ennen junan lähtöä yksi virkailijoista tulee pienen hyttini ovelle ja esittäytyy Billyksi. Hän esittelee minulle Roometten hienoudet ja näyttää miten ylävuoteen saa alas ja miten penkeistä tulee alavuode sekä opastaa vessan, vesihanan ja taittuvan altaan, valojen, ilmastoinnin ja verhojen käytössä. Hyvää palvelua.

Edessä olisi 29 tunnin ja yli 2000km pituinen junamatka, mutta koska ratatöiden vuoksi juna ei pääse Floridan Jacksonvilleä pitemmälle, edessä on yli 29 tunnin ja yli 2000km juna- ja bussimatka… (Tarkalleen ottaen lopulta ensimmäiset 20 tuntia Floridan puolelle junassa ja sen jälkeen vielä viisi tuntia bussissa.)

Silver Star New Yorkin Pennsylvania Stationilla

Amtrakin Silver Servicen juna 91, Silver Star lähtee natisten ja heiluen liikkeelle ja käväistyään se painuu alas North River Tunneliin, jolla on mittaa yli neljä kilometriä. Tulemme maanpinnalle Newarkissa, New Jerseyn osavaltion puolella. Newarkissa on myös junan ensimmäinen pysähdyspaikka. Siletä näen vielä myös jo kauaksi taakse jääneet Midtown ja Downtown Manhattanin, tai oikeastaan vain korkeat rakennukset: Empire State Buildingin ja One World Trade Centerin. Hieman junan lähdön jälkeen tarjoilija tulee koputtamaan hyttini oveen ja kyselee koska herra haluaisi syödä lounasta: sopisiko klo 12 vai yhden kattaus…

Philadelphia, Pennsylvania

New Jerseyn Trentonin jälkeen ylitämme Delaware-joen ja siirrymme Pennsylvanian puolelle ja tulemme korkeiden pilvenpiirtäjien Philadelphiaan 1,5 tuntia junan lähdön jälkeen. ”Phillyn” jälkeen seuraava pysähdyspaikka on Willmington Delawaren osavaltiossa ja tässä vaiheessa matkaa on tehty jo kaksi tuntia. On myös lounasaika ja minä siirryn seuraavaan vaunuun, joka on tämän junan Dining Car. Ravintolavaunu onkin ihan oikea diner, amerikkalaistyyppisine pöytä- ja sohvapenkkiryhmineen. Pöydällä on monen ruokalajin ruokalista, josta valitsen lounaaksi hampurilaisaterian. Saan eteeni limsan ja ison lautasen, jossa on hampurilaissämpylä, todella iso ja mehevä pihvi, pekonia, juustoa, tomaattia, salaattia ja chipsejä. Ja ruoka on todellakin ihan oikeaan ruokaa (ei VR:n/Avecran muoviin pakattu reissumies, vaikka listahinta taitaa olla sama…), jonka tekee kokki ja ruokaa on tarjoilemassa kaksi tarjoilijaa. Jälkiruoaksi otan vielä kahvin ja todella herkullisen juustokakun palan, jossa on päällä mansikkahilloa. Jos pidinkin junalippua ja hyttiä hieman kalliina, niin tämä hintaan sisältyvä lounas (ja illallinen) kyllä saavat mielen hyväksi. Tällainen junamatkailu onkin todella kivaa.

Dining Car

Syötyäni palaan takaisin hyttiin ja oikaisen pitkäkseni penkeille ja käyn myös kokeilemassa yläpunkkaa, jossa maatessa näkee ikkunasta ohivilisevät maisemat. Olemme Baltimoressa, Marylandissa noin kolme tuntia lähdön jälkeen ja seuraava asema on Washington D.C. Näillä nurkilla näen paljon tuttujakin maisemia. Juna seisoo Washingtonissa noin 20 minuuttia ja minä käyn hieman ulkona laiturilla kävelemässä. Ilma on kylmä ja sataa lunta.

Mitä enemmän etelään pääsemme, sitä lumisemmiksi maisemat muuttuvat. Ei lunta missään ole kuin korkeintaan sentti tai kaksi, mutta New Yorkissa ei ollut lunta lainkaan ja nyt sitä on koko ajan enemmän. Pian Washingtonin jälkeen saavumme Alexandriaan Virginian puolella ja juuri kun pääsin ajattelemasta, että koko matkan asutusta on ollut tasaisesti koko ajan, niin nyt tulemme harvaan asutuille seuduille. Seuraavan 1,5 tunnin ajan maisemat ovat melkein pelkästään metsää. Kun saavumme Richmondiin (edelleen Virgniassa) alkaa olla jo pimeää ja ulkona maa on yhä ohuen lumikerroksen peitossa.

Washington D.C.

Hytin hintaan kuuluu siis myös illallinen ja sen syön kahdeksalta illalla. Valitsen ruokalistan monista vaihtoehdoista kanaa ja riisiä, joiden lisäksi annos sisältää myös vihanneksia, salaattia ja sämpylän. Syömisen jälkeen kysyn vielä tarjoilijalta, että olisiko sitä samaa juustokakkua vielä jäljellä… Se oli niin hyvää, että otan nytkin jälkiruoaksi juustokakkua ja kahvia.

North Carolinan osavaltiossa sijaitsevan Raleighin jälkeen juna pysähtyy vielä kerran pienellä Caryn asemalla. Olemme tehneet nyt matkaa jo 10 tuntia ja aika on mennyt kuin siivillä. Aivan kuin vasta äsken olisin noussut junaan. Minä lasken yläpunkkaa puoli metriä alaspäin, jolloin seisomakorkeus sen alta katoaa, mutta yläpunkalle jää paremmin tilaa. Suunnittelen nukkuvani sillä periaatteella, että nukun jos nukun, ja jos en, niin sitten en. Aion pitää verhot auki ja katsella ulos pimeyteen ja varmasti jossain välissä (todennäköisesti hyvinkin pian) nukahdan. Aamulla pitääkin sitten herätä niin, että junan jäädessä Jacksonvilleen aamulla on minun vaihdettava bussiin.

Raleigh, North Carolina

Meno on ollut välillä vauhdikkaampaa, mutta hyvin paljon aivan hidasta köröttelyä. Myös asemilla seisotaan aina kauan. Välillä juna on pikkuisen edellä aikataulusta, välillä taas reilusti myöhässä. Välillä mennään tasaisemmin, mutta toisin paikoin juna huojuu ja heiluu ja pomppii niin, että sen luulisi jo putoavan raiteilta. Junamatkailussa on kyllä joka tapauksessa oma hohtonsa; minä olen todella nauttinut tästä päivästä kiskoilla ja uskon, että tämä ei jää viimeiseksi junamatkaksi…

Kymmenen jälkeen illalla kipuan yläpunkalle ja menen peiton alle. Kun vaunussa on aivan pimeää, näen selvästi lumiset metsät ja joskus harvoin ohitamme jonkun pienen autiolta ja jäiseltä näyttävän kylän. Katselen pää tyynyllä jollakin tavalla niin rauhallisen näköisiä maisemia ja välillä kirkasta tähtitaivasta ja täysikuuta. Siihen tähtien ja lumisten metsien ja unisten kylien katseluun sitten lopulta nukahdan tyytyväisenä.

Amtrak 91, Silver Star, Ashland, Virginia, heading south to Florida

Amtrak Silver Service route from New York to Florida

Valokuvat

(4) to 24.1. Strollin' around the Concrete Jungle

USA 4. matkapäivä: torstai 24.1.

Kylläpäs näinkin viime yönä mukavaa unta... Hmmmmm... Vieläkin tuntuu ihan todelliselta. Neljäs matkapäivä valkenee taas aurinkoisena, mutta kylmänä. Lähden kahdeksan aikaan etsimään aamukahviani ja naureskelen taas itsekseni odottaessani laulavaa hissiä kapeassa rappukäytävässä. Hissin nytkähdellessä natisten hitaasti ylöspäin kohti 8. kerrosta, alkaa jo paria kerrosta alempaa kuulua hissin radio. Tuo rätisevä ja särisevä ääni lähenee ja lähenee ja lopulta näen hissin valot oviristikon läpi.

Kävelen kahville kolmen korttelin päähän 5th Avenuen kulmaan Dunkin' Donutsille. Tilaan medium-kokoisen kahvini ja lämpimän baagelini ja istun pieneen pöyvtää ikkunan viereen. Katselen kiireisiä ihmisiä, joita tulee sisään ja menee ulos jatkuvalla syötöllä. Lueskelen samalla ilmaislehteä ja totean päivän pääuuutisen olevan tänään jättikokoisten limsamukien kieltäminen elokuvissa ja teattereissa ja erilaisissa tapahtumissa. Myös viime päivien pakkaset ovat olleet iso uutisaihe ja lehdissä televisiossa on puhuttu paljon niistä tuhansiosta ihmisistä, jotka ovat edelleen Sandy-myrskyn jäljiltä ilman sähköä ja lämmitystä. Etenkin Rockawayssa tilanne on monilla edelleen huono.

Tänään päätän lähteä retkelle Brooklynin puolelle ja kävellä sieltä Brooklyn Bridgen kautta takaisin Manhattanille. Kävelen taas nurkan taakse 33. Streetin asemalle ja ajan ensin metrojunalla 6 Bleecker Streetille ja vaihan sieltä maan alla Broaway-Lafayette Streetin asemalle ja junaan 7. Juna 7 kulkee East Riverin ali Brooklyniin ja minä jään pois ensimmäisellä asemalla, York Streetillä. Kävelen  hieman rähjäisten korttelien kautta suoraan East Riverin rantaan ja lähden kulkemaan rantaa pitkin etelään. Kuljen ensin valtavan Manhattan Bridgen ali; sillan liikenne rymistelee jossakin todella korkealla yläpuolellani. Sillan pituus on noin 1,8km ja korkeus vedenpinnasta 41m. Sillan tornit ovat yli 100m korkeita.

Brooklyn Bridge & Downtown Manhattan

Jatkan eteenpäin ja saavun Brooklyn Bridge Parkiin, josta aukeaa todella upea näkymä Manhattanin suuntaan. Varsinkin Lower Manhattan näkyy täältä todella hienosti ja näky on tosiaan lähes henkeäsalpaava. Lower Manhattan ja etualalla oleva Brooklyn Bridge ovat varmasti parhaimmillaan juuri täältä katsellen. Puistossa ja koko tällä alueella on todella hiljaista. Täällä ei näy ainuttakaan turistia, eikä paljon muitakaan kulkijoita, muutamaa koiran ulkoiluttajaa ja lenkkeilijää lukuunottamatta. Kun olen napsinut tarpeeksi valokuvia, jatkan matkaani täältä Dumbon alueelta pikkuisen Brooklyn Heightsin puolelle ja sieltä käännyn takaisin ja lähden ylittämään pitkää ja korkeaa siltaa. Kävellessäni mietin sitä, kuinka paljon mukavia paikkoja istuskeluun täällä olisikaan kesällä tai edes vähän lämpimämmällä ilmalla. Niitä olisi kaikkialla ja esimerkiksi juuri täällä rannalla voisi istua ja katsella Manhattania tuntikausia.

Lähden kävelemään sillan yli kohti Downtownia. Kävely- ja pyörätie kulkee leveän sillan keskellä, yhtä "kerrosta" korkeammalla kuin autokaistat. Kävelytie kulkee korkeimmillaan noin 40m veden yläpuolella ja pituutta tälläkin sillalla on 1.8km. Kahden siltaa kannattelevan tornin korkeus vedenpinnasta on 84m. Brooklyn Bridge valmistui jo 1800-luvun lopulla ja yritän hetken miettiä, millaista sillan rakentaminen tuon ajan välineillä on ollut. Muistaakseni siltaa rakennettaessa kuoli useampia rakentajia. Rakennelma on kyllä valtava ja ihailen sitä, miten ihminen on reilut 130 vuotta sitten onnistunut tuon melkoisen teräs- ja kivirakennelman saamaan aikaan. Sillan päältä on monesta kohdasta hyvä näköala molemmille puolille ja sekä Downtown että Midtown näkyvät molemmat oikein hyvin. Kun ensimmäisen kerran kävelin sillan yli viisi vuotta sitten, sää oli utuinen, mutta nyt sää on erittäin kirkas ja hyvä valokuvaamisen kannalta.

Midtown Manhattan

Tultuani sillan toiseen päähän City Hallin kohdalle kännyn vasempaan pienille ja kapeille kujille ja käyn South Seaportin aluella. Alueella lähes kaikki on edelleen suljettuna Sandy-myrskyn jäljiltä. Liikeet ovat tyhjiä ja niiden ikkunat ja ovet on naulattu umpeen. Kunnostus on kuitenkin käsynnissä. Lähempänä rantaa olevasta Pier 17- ostoskeskuksesta sentään suurin osa on auki ja vietän siellä seuraavan puolituntisen. Tästä ostoskeskuksesta löytyy paljon kaikkea kivaa krääsää, mutta krääsällä on melko hyvä hinta... Mutta jos haluaa, kylttejä, lippuja, tauluja, julisteita, tarroja jne, tämä on juuri oikea paikka. Minäkin ostin pari pienen pientä matkamuistoa ja Suomen lipun! Tajusin jo aikaisemmin, että minulla on asunnollani West Palmissa kyllä parikin pientä Amerikan lippua, mutta ei Suomen lippua. Nyt siis korjasin asian ostamalla Suomen lipun New Yorkista!

Kävelen taas viehättävien kapeiden katujen kautta takaisin samaan suuntaan mistä tulinkin. Juon matkan varrella kahvin ja pysähdyn hetkeksi ihmettelemään paloautoja keskellä katua. Vaateliikkeen palonsammutusjärjestelmä on ilmeisesti lauennut ja kauppa näyttää aika surulliselta... Omistaja tai myyjä on paennut kaupasta ulos, ovet ovat kiinni ja liike on sisältä kuin akvaario. Vettä valuu pitkin näyteikkunoiden sisäpuolia ja sitä valuu myös jalkakäytävälle ja kadulle.

FDNY Engine 6 Lower Manhattanilla

Jatkan matkaani City Hallin metroasemalle ja katselen vähän aikaa puistossa touhuavia oravia. Kovasti ne tulevat ihan vieren ruokaa kerjäämään, mutta valitettavasti minulla ei nyt ole mitää  annettavaa. Laskeudun portaat alas metroasemalle ja ajelen metrolla hotellin lähelle 33. kadulle. Päätän lepäillä taas hetken ennen kuin lähden iltakävelylle ja syömään.

Olin aikaisemmin päivällä suunnitellut iltakävelyä Central Parkin suuntaan ja sieltä Times Squaren kautta takaisin niin, että näkisin Times Squaren valot pimeällä. Lähtiessäni uudestaan ulos, vieläkin vähän viluisena, päätän kuitenkin lyhentää kävelyäni. Vaan... Niinhhän siinä sitten kuitenkin käy, että kävelen kuitenkin lopulta juuri tuon suunnittelemani muutaman kilometrin lenkin vilusta huolimatta. Kävelen ensin Park Avenueta ylös Grand Central Terminalille, kuljen aseman läpi ja muutaman mutkan kautta olen pina 5th Avenuella. Poikkean matkalla St. Patrck's Cathedralissa sisällä ja jatkan vielä muutaman korttelin matkan Central Parkin etelälaitaan. Itse puistoon en mene; kylmän harmaa ja jäinen puisto illan pimetessä ei näytä yhtään houkuttelevalta. Taas ajattelen kuinka hieno paikka ajanviettoon tuo puisto mahtaakaan olla kesällä.

St. Patrick's Cathedral

Käännyttyäni 7th Avenuelle Times Squaren suuntaan alkaa olla jo pimeää. Olen aukiolla (joka siis on oikeastaan kahden viistosti risteävän kadun pitkänomainen risteyalue) juuri sopivaan aikaan: Times Square on täydessä väriloistossaan ja kirkkaat ja värikkäät valot vilkkuvat ja liikkuvat kaikkialla ja tunnelma on oikeastaan vähän epätodellinen. Kylmyys alkaa taas tuntua sen verran pahasti, että poikettuani parissa kaupassa kävelen muutaman korttelin päähän ja käyn syömässä. Kuuma kanakeitto ja valtava lautasellinen lasagnea maistuu nyt hyvin lämpimissä sisätiloissa. Ruokailtuani palaan takaisin hotellille ja totean, että tämä New Yorkin käynti alkaa nyt sitten olla ohi.

Times Square (Broadway & 7th Avenue)

Olen päättänyt kirjoittaa tätä matkaa koskevaan blogiini joka päivälle jonkin Englannin kielisen otsikon. Tämän päivän otsikko kuvaa ehkä kaikkein parhaiten koko tätä New Yorkin käyntiä. Kulttuuririennot ovat jääneet suunniteltua vähemmiksi, museoita ei ole tullut pahemmin kierreltyä... Aika on mennyt enimmäkseen ympäri kaupunkia kulkemiseen ja ihan hyvä niin. Se on kyllä kuitenkin niitä parhaita juttuja, mitä tällaisessa paikassa voi tehdä. Ehkä sitten ensi kerralla joku museo ja musikaalia tai teeatteria ja muuta vastaavaa. Kulkemisen lisäksi...

Frank Sinatra - New York, New York

Kun lähdin illalla ulos laulava hissi tuli hakemaan minua 8. kerroksesta ilman napinpainallusta. Tullessani ovelle se lähti juuri tyhjänä kuin minua varten ylös. Sama toistui kun palasin iltaretkiltäni hotelliin, juuri kun ala-aulassa olin painamassa nappia, huomasin, että hissi onkin jo tulossa. Taas tyhjänä... Hissi tuntee jo minut. ;) Hissin radiokaan ei enää rätissyt, vaan soi kauniisti ja puhtaasti. Huomenna minä joudun tosin jättämään hyvästit hissille, tälle hotellille ja koko kaupungille. Juna kohti Floridaa lähtee Penn Stationilta noin klo 11am paikallista aikaa, klo 18 Suomen aikaa. Sitten edessä onkin 29 tunnin matka kohti West Palm Beachia. New Yorkia tulee ikävä, mutta tätä kylmyyttä ei. Jo pelkkä ajatuskin Floridan lämmöstä tuntuu nyt todella hyvältä!

Bye for now... Kirjoittelen blogiani ja laitan sen tänne kun joskus jossain saan ehkä yhteyden nettimaailmaan....

Valokuvat 1
Valokuvat 2