New York City ja Washington, D.C. on nyt nähty. Olen
palannut Floridaan toiseen kotiini. Sekä New Yorkin että Washingtonin osalta
voi sanoa, että ne on nähty taas. Jälleen kerran, mutta molemmat ovat kyllä sen
arvoisia paikkoja, että niissä vaan pitää käydä aina silloin tällöin. Ja paljon
uuttakin tuli taas nähtyä: muuttunutta kaupunkimaisemaa ja museoita, joissa en
ollut ennen käynyt. Myös museoita, joissa olen käynyt jo aikaisemminkin. Ja
katuja tuli tosiaan mittailtua... New Yorkissa ja Washingtonissa tuli käveltyä viiden päivän aikana yhteensä 83km (51 mailia)! Se tekee keskimäärin lähes 17km
joka päivä! Eipä ole tullut ennen ihan tällaisia kaupunkikävelyretkiä tehtyä näin monena päivänä peräkkäin ja nyt
vieläpä puolikuntoisena. Jalassa Mujista Helsingistä ostetut halvat
oldskool-tennarit ja askel kulki kevyesti, eikä minkäänlaista kipua tuntunut
jalkapohjissa, lihaksissa tai missään muuallakaan (vain vähän polvessa) ja kengätkin olivat edelleen kuin uudet vielä kaiken tämän kävelyn jälkeen. Jos
mietitte, kannattaisiko matkustaa Yhdysvaltoihin katsomaan New York Cityä tai
Washington D.C.:tä, niin vastaan siihen, että ihan ehdottomasti kannattaa.
Molemmat ovat taatusti sen arvoisia yhdessä tai erikseen. Kumpikin vaatii
vähintään 2-3 päivää aikaa, mutta useampikin päivä menee helposti.
Nyt
olen siis ollut taas "kotona kaukana kotoa" eli Floridassa
sunnuntai-illasta lähtien. Täältä ei oikeastaan juuri mitään isompia
kerrottavia. Lähinnä normi arkea. Vähän taas pientä hölkkää ja uintia [joka
lopulta jää kahteen kertaan!] ja isoimpana asiana vähän pientä isompia
sairaalajuttuja. Ei siitä sen enempää kuin että kaikki hyvin. Lähipäivät tässä
marraskuun puolivälin tietämillä tosin menevät nyt hyvin rauhallisissa
merkeissä. Vietämme myös veteraanipäivää, joka on kansallinen vapaapäivä. Meillä
tästä Floridan perheestä löytyy kolme veteraania: minä, appi(ukko) ja vaimon
veli, joista ihan "oikea veteraani" on appiukkoni, jolla monen muun muiston joukossa on mm. kaksinkertainen "Purple Heart". Tänä veteraanipäivänä tuskin tulee lähdettyä mihinkään tilaisuuteen. Sää tällä
hetkellä melko hyvä +31°C. Välillä vähän viileämpääkin ja muutamana päivän
sadekuuroja.
Tuohon
mainitsemaani sairaalajuttuun pitää lisätä itseäni koskeva hupaisa asia. Kun
potilas oli iltapäivällä valmis lähtemään kotiin, kävin hakemassa auton
parkkihallista ja ajoin sen sairaalan etuovelle. Menin sen jälkeen auton
toiselle puolelle avaamaan oven ja siirtämään penkin taka-asentoon hoitajan
avustaessa potilasta kohti autoa. Minun polveni oli taas tänäkin päivänä
tukevasti teipattu kinesioteipillä ja sairaanhoitaja kysyi mitä minulle on
tapahtunut. Selitin kuinka nivelkierukka oli revennyt ja hänen kysyessä miten
sen kanssa pärjäilen, vastasin olleeni juuri eilen juoksulenkillä… Kuultuaan
että olen juuri ollut juoksemassa rikkinäisen jalkani kanssa sairaanhoitaja
otti askeleen taaksepäin, suoristautui ja puuskahti kovalla äänellä ”What’s
wrong with men??!”
Marraskuun
puolivälin ja joulukuun alun välisenä aikana teemme lähinnä pikku retkiä
lähialueille. Käymme katsomassa jo ohi menneen myrskyn viime rippeitä CoralCoven rannalla Tequestassa ja Blowing Rocks Preserven alueella Hobe Soundissa. Molemmat
paikat ovat Jupiterin kaupungin pohjoispuolella: Tequesta on Palm Beach Countyn
pohjoisin paikkakunta ja Hobe Sound Martin Countyn eteläisin paikkakunta.
Paluumatkalla poikkeamme vielä katsomassa aaltoja Jupiter Inletin alueella
lähempänä kotoa. Käymme myös luonnossa pikku kävelylenkeillä. Grassy Waters on
yksi suosikkikohteitamme ja samoin Winding Waters. Nämä molemmat sijaitsevat
West Palm Beachin kaupungin laitamilla ja ne voidaan vielä jollakin tapaa käsittää mahtavan Evergladesin äärimmäiseksi koillisnurkaksi. Yksi parhaita paikkoja mukavaan pikku
kävelyyn on Palm Beach Shoresin pikkukapunki Singer islandilla ja siellä käymme
nytkin pariin otteeseen. Riviera Beachin Marina Villagen alueella käymme katsomassa pikku
markkinoita ja samalla pistäydymme tuttujen ihmisten omistamalla isolla
veneellä. Tällä kertaa emme kuitenkaan lähde merelle. Ostospaikkojakin
kiertelemme edessä häämöttävä joulu mielessä. Noin 10-15 minuutin ajomatkan
päässä kotoa on kaksi melko suurta ostoskeskusta: Tanger Outlets ja GardensMall.
Kun
olemme eräänä lauantai-iltana palaamassa myöhään kotiin, eteemme sattuu hieman
erilainen tapahtuma. Ajelen hyvää vauhtia kohti kotia pitkin Dixie Highwayta,
jolla tässä on nimenä Broadway. Liikennettä ei ole kovinkaan paljon tällä
nelikaistaisella tiellä. Saapuessamme West Palm Beachin kaupungin alueelta
Riviera Beachin puolelle liikenne on yhtäkkiä pysähdyksissä liikennevalojen
kohdalla, vaikka valo on vihreä. Huomaamme pian, että keskellä tietä makaa
mies. Ajattelen ensin mielessäni, että autoja on jo niin paljon paikalla, että
homma on varmaan järjestyksessä ja me voimme poistua paikalta aiheuttamatta
turhaa häiriötä, mutta se on väärä luulo. Autot pysähtyvät, mutta jatkavat
sitten hitaasti matkaa ja puikkelehtivat maassa makaavan miehen ohi. Kukaan ei
pysähdy! ”Ok, kai se on sitten meidän pysähdyttävä…” tokaisen vaimolleni ja
pysäytän auton juuri tapahtumapaikan edessä olevalle liikekiinteistön avoimelle
etupihalle. Heti kun pääsen autosta ulos totean miehen todella heikon tilan ja palaan
autolle ja käsken vaimoani soittamaan hätänumeroon. Tämän jälkeen menen
katomaan mitä on tapahtunut. Paikalla on jo yksi nuorehko mies, joka sanoo,
että tätä maassa makaavaa on ammuttu! Otan sen ensin tosissani, mutta sitten
kun tutkin häntä varovasti paidan alta ja muualta vaatteiden päältä sekä katson
tietä hänen allaan alan vähän epäillä onko häntä sittenkään ammuttu. Ainakaan verta ei näy missään. Olemme
lähes keskellä Riviera Beachia, mutta viranomaisten tulo kestää yllättävän
kauan ja mies on todella heikossa tilassa. Hän on täysin veltto, eikä vastaa
oikeastaan mihinkään. Kanssani oleva mies haluaa kääntää hänet mukavammin
selälleen tielle, mutta minä kiellän häntä ja sanon, että asento on nyt juuri
hyvä kylkiasento, eikä häntä tulisi kääntää. Tämä osoittautuu hyväksi
päätökseksi, koska pikkuisen myöhemmin mies alkaa oksentaa ja suusta tulee
enimmäkseen paksua vaahtoa. Lopulta sireenien ääniä alkaa kuulua joka suunnasta
ja pian paikalla on neljä tai viisi poliisiautoa, paloauto, paloesimiehen auto ja
ambulanssi. Kun mies on saatu ambulanssiin poliisit haastattelevat meitä
lyhyesti (eipä meillä ole paljon kerrottavaa) ja saatuamme luvan nousemme
autoon ja minä käynnistän auton ja ajan mietteissäni kotiin. Koskaan emme saa tietää mitä
oikeasti oli tapahtunut, mutta onhan meillä epäilymme. Ensimmäinen vaihtoehto
on se, että hän on jäänyt huumepäissään auton alle, mutta vielä
todennäköisempää on se, että kukaan ei ole häntä koskaan ampunut, eikä kukaan
ole häneen törmännyt, vaan nuori mies on vain ottanut yliannostuksen ja siinä
on sitten ollut hengenlähtö lähellä. Ikävä kyllä olemme Riviera Beachin
kaupungissa ja on viikonloppuyö; tämä on täällä lähes jokapäiväistä. Business
as usual…
*******
Tämä
aika Floridassa on ollut siinä mielessä hyvin tyypillinen, että olen viettänyt
enimmäkseen hyvin tasaista kotielämää… Olen ollut täällä reilun kuukauden ja
tuona aikana en ole käynyt kertaakaan rannalla! Oman asuinalueen altaalla olen
käynyt kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla olen ollut reilun tunnin
allasalueella ja vedessä 5-10 minuuttia. Melko surkea suoritus siis… Hyvinä
puolina, ehkä hieman sarkastiseen sävyyn, voin tosin myös todeta, että enpä ole
päässyt ainakaan auringossa palamaan… Toisella kerralla altaalla ollessani
aurinko tosin paistaa osan ajasta hyvinkin kuumasti, mutta minulla ei ole edes
aurinkorasvaa mukana. Hoen itselleni aurinkotuolilla lojuessani: “You don’t
have sunscreen, you don’t have sunscreen…” Kuten niin monet kerrat ennenkin…
Ajattelin
kirjoitella vielä parista asiasta USA:ssa ja aloitan Floridalla ja
pukeutumisella. Kun olette Floridassa, pitäkää aina autossa lisävaatetusta
mukana ja pukeutukaa lämpimästi kun olette menossa sisätiloihin. Ulkona
Floridassa on lämmintä suurimman osan vuodesta ja ulkona pärjää muutamaa
poikkeuksellista päivää lukuun ottamatta aina shortseissa ja t-paidassa.
Lämmintä pusakkaa on kuitenkin syytä pitää mukana: vaikka ulkona olisikin
kuuma, pitää monessa paikassa pukeutua lämpimämmin jääkylmiksi ilmastoituihin
sisätiloihin mennessä. Kontrasti lämpimän tai jopa kuuman ulkolämpötilan ja
rankasti ilmastoidun sisälämpötilan välillä voi olla joskus hurja. Ulkona en
ole Floridassa palellut kovin montaa kertaa, mutta sisätiloissa sitäkin
useammin.
”Amerikkalaiset”
ovat kovia liputtamaan. Aina ja koko ajan ja myös me hankimme patiolle seinään
kiinnitettävän lipputangon. Tangon, johon lipun voi asentaa joko 45 tai 90
asteen kulmaan. Omana kannustimenani tehdä se juuri nyt, oli lähestyvä Suomen
itsenäisyyspäivä. USA:ssa liputussäännöt ovat lähes samat kuin Suomessa, mutta
siitä huolimatta suurin osa liputtajista syyllistyy siihen, että lippu pidetään
pysyvästi tangossa. Lippu pitäisi laskea auringon laskiessa aivan kuten
Suomessakin, mutta 99% lipuista on salossa 24/7. Lippuja liehuu aina, koko ajan
ja kaikkialla. Jotenkin voisi luulla, että näinkin isänmaallinen kansa
kunnioittaa omaa lippuaan ja kohtelee sitä sen vaatimalla arvokkuudella, mutta
ei… Tämäkin asia valahtaa sinne tyypillisen amerikkalaisen kaksinaismoralismin
lokeroon. Lipun käyttöön kuuluu vielä mainitun sääntöjen vastaisen käytön
lisäksi muutakin, mikä ei ole lainkaan suotavaa, kuten esimerkiksi lippukuosiin
pukeutuminen tai lipun käyttö pyyhkeenä tai lippuun kirjoittaminen.
Sitten
siirrytään liikenteeseen. Liikenneympyrät ovat amerikkalaisille edelleen vain
Euroopasta tullut ikävä vaiva. Niitä vihataan ja niitä vältellään ja niissä
ajetaan lähes poikkeuksetta väärin. Siitä miten liikenneympyrässä tulisi
käyttää vilkkua, ei amerikkalaisilla yleisesti ottaen ole pienintäkään
käsitystä. Tyypillinen amerikkalainen neljän (kolmen tai useamman) tien risteys
on ”all way” stop, jossa kaikkien on pysähdyttävä risteykseen tullessaan ja siitä
jatketaan eteenpäin siinä järjestyksessä kuin risteykseen saavuttiin. Nyt näitä
risteyksiä on alettu osittain korvata liikenneympyröillä, enkä ole ollenkaan
varma onko se hyvä ratkaisu täällä. En ole henkilökohtaisesti ollenkaan varma
oliko liikenneympyrä-boomi hyvä ratkaisu edes Euroopassa…
*******
Minun
jutuistani ja varsinkin valokuvistani saattaa saada helposti väärän käsityksen
elämästäni USA:ssa. Kaikki ei kuitenkaan ole aina sitä, miltä päältäpäin
saattaa näyttää… Kun olen Suomessa, kaipaan Floridaan. Kun olen Floridassa,
kaipaan Suomeen. Floridassa hankalinta ei ole itse Florida tai vieras maa, vaan
se, miten päivät kuluvat nykyään osittain hukkaan. Toisinaan minusta tuntuu,
että tämä elämä on jonkinlainen peli ja mietin olenko pelannut korttini täysin
väärin. Olen täällä silloin tällöin hieman kyllästynyt ja turhautunut. Teen
hieman liikaa kaikkea sitä arkista, mistä en pidä: istun sohvalla ja istun
autossa, enkä tee enää yhtä usein kuin aiemmin sitä mistä pidän: liiku, kävele
luonnossa, käy rannalla jne. Tähän on omat käytännön syynsä, pahimpana se, että
meidän taloudessa ei tällä hetkellä ole kuin yksi auto ja Yhdysvalloissa olet
vanki ilman autoa, ellet sitten satu asumaan jonkun kaupungin keskustassa,
rannalla tai vastaavassa paikassa (On tähän tilanteeseen muitakin syitä, mutta
en mene nyt niihin tässä). Tämä yhteiskunta, muutamaa suurkaupunkia lukuun
ottamatta, on rakennettu autoille, ei ihmisille ja ilman autoa elämä on kaupunkien ulkopuolella ja joskus jopa kaupungeissa
hankalaa ja rajoittuu äkkiä oman kodin seinien sisäpuolelle. Summa summarum:
olen nyt istunut kyllästymiseen asti kotona sohvalla ja katsellut näitä seiniä,
että päätän seuraavaksi vuokrata taas pitkästä aikaa auton ja Suomeen
palatessani aion olla niin paljon liikkeellä ja niin paljon ulkona, että en käy
kotona kuin nukkumassa. Alan tosin hieman perääntyä tästä katsellessani kuvia
lumisesta ja hyytävän kylmästä Suomesta… Ehkä ei sittenkään.
Niin…
Ja vielä palatakseni tuohon kotona tympääntymiseen, että ei tilanne nyt ihan
niin kehno ole kuin tuosta saattaisi päätellä. Minulla on monia harrastuksia,
joita voi harrastaa kodin seinien sisäpuolella: Minulla on kirjoittaminen ja
valokuvaaminen, minulla on kitara ja pystybasso, minulla on maaleja ja
pensselit, minulla on kirjoja, joita lukea ja myös kotitöitä tai etätöitä
tehtävänä ja minulla on myös liikunta. Ja neljä kissaa pitävät nekin osaltaan huolen siitä, että en pääse
tylsistymään. Ja kodin ulkopuolella voin kävellä (lähinnä kyllä vain
asuinalueen sisällä) ja muutaman sadan metrin päästä löytyy uima-allas ja
kuntosali. Eli tympääntymään pääseminen johtuu varmasti myös omasta itsestäni.
On
myös veden äärellä oleva takapiha tai patio, jossa istuskelen lähes päivittäin.
Eräänä iltana yksin patiolla pimeyden keskellä, huomaan yhtäkkiä tulleeni siinä
mielessä vanhaksi, että ajattelen enimmäkseen menneitä. Kun minulla on aikaa
ajatella, esimerkiksi patiolla istuessani, mielessäni pyörivät enimmäkseen
joskus kauan sitten tapahtuneet asiat. Monena iltana olen täällä istunut
grillaamassa ja kuuntelemassa vanhaa bluesia ja siinä samalla olen monet
pohdinnat tässä patiolla pohtinut monet keskustelut itseni kanssa käynyt. On
paljon asioita, joita kaipaa ja paljon tiettyjä tunnetiloja ja muistoja
mukavista hetkistä, joita nyt kaipaa. On tietysti myös paljon huonoa ja paljon
asioita, jotka ilomielin vaihtaisin pois, mutta kuitenkin ne mukavat muistot ovat
määrällisesti paljon isompi asia ja muutenkin ne painavat vaakakupissa paljon
enemmän.
Entä
sitten tulevaisuus… Siitä en uskalla nyt kirjoittaa sen enempää, vaikka
joitakin ajatuksia ilmassa sentään leijailee…
*******
Joulukuun
puolessa välissä koittaa taas se aamu, kun minun pitää vaihtaa paikkaa…
Ajelemme ensin autolla 10 minuutin matkan lähimmälle Tri-Rail -junan asemalle
ja lähden sieltä noin kahden tunnin matkalle kohti Miamin kansainvälistä
lentokenttää. Juna ajaa ensin hiljakseen Mangonia Parkista vain muutaman mailin
päässä olevalle West Palm Beachin asemalle. Radanvierusta junan vasemmalla
puolella on melko karua katsottavaa: Radan varrella on paljon roskaa ja
kaikenlaista jätettä ränsistyneiden varastojen ja muiden rakennusten nurkilla.
Juuri mikään radan varrella ei ole hyvässä kunnossa. Eivät edes ihmiset…
Lähestyttäessä West Palm Beachin asemaa samalla puolella junaa kulkee
pahamaineinen Tamarind Avenue, ja sen ympärillä oleva naapurusto, joka on yksi
surkeimmista naapurustoista näillä main. Tämän kadun varrella on enimmäkseen
todella huonokuntoisia omakotitaloja, joita kaikkia yhdistää hoitamaton piha,
osittain laudoitetut ikkunat ja hilseilevä maali talojen seinissä. Tämä on
juuri sellaista aluetta, jota näkee poliisidokumenteissa, joissa käsitellään
väkivaltaa ja huumerikollisuutta. Silloin tällöin ajelen tuon alueen läpi autolla toivoen, että auto ei jätä minua tuonne.
Tässä
junassa on paras koskaan näkemäni konduktööri! Ensinnäkin hän muistuttelee
kaikkia kuulokkeiden käytöstä. Jokainen, joka puhuu puheluitaan kaiutin päällä
tai katselee videoita ilman kuulokkeita, joutuu nopeasti kuuntelemaan
konduktöörin selkeäsanaisen saarnan ja vaimentamaan muita matkustajia
häiritsevät äänet. Toiseksi hänellä on aikaa istua matkustajien viereen
neuvomaan heitä lippujen ostamisessa ja puhelinsovelluksen käytössä. Hän on
hyvin ystävällisellä tuulella ja antaa armon käydä oikeudesta useaan kertaan.
Liputtomat matkustajat saavat häneltä varoituksen ja ystävälliset neuvot kuinka
toimia oikein.
Miamin
lentokentällä kaikki sujuu nopeasti ja mukavasti. Lähtöselvitykseen ei ole kuin
muutaman ihmisen jonon ja sen lyhyen jononkin pystyn ohittamaan, koska voin
käyttää priority-lähtöselvitystä, jossa ei ole lainkaan jonoa. Myös
turvatarkastus on ohitettu nopeasti ja minulla ei ole kiirettä minnekään.
Turvatarkastukseen jonottaessani huomaan, että myös tänne on ilmaantunut
ainakin yksi samanlainen läpivalaisulaite kuin nyt on käytössä Helsinki-Vantaan
lentoasemalla. Se ei ole täällä vielä käytössä, mutta hyvin pian täälläkin voi
todennäköisesti läpäistä turvatarkastuksen ottamatta mitään pois laukuista ja
tarkastuksen läpi voi varmasti silloin tuoda myös esimerkiksi kaksi litraa juomia, kuten jo
nyt voi tehdä Helsingissä.
Finnairin
lento AY008 Miamista Helsinkiin on taas tupaten täynnä. Montaa tyhjää paikkaa
ei koneessa näytä olevan. Olin jo luullut, että kaikki Finnairin vanhat AirbusA330-300 -koneet ovat jo saaneet uuden sisutuksen, mutta tälle reitille on
vielä jostain löytynyt kone, joka on sisätiloiltaan kuin suoraan
ilmailumuseosta (ehkä hieman karrikoiden). Koneessa on vielä iänkaikkisen
vanhat penkit ja kaikkein kehnointa on vanha viihdelaitteisto ja sen
kosketusnäyttö, joka ei tahdo toimia millään. Toivottavasti nämä viimeisetkin
vanhat A330-koneet saadaan pian peruskorjattua ja toivottavasti niihin samalla
lisätään huippumukava ”premium economy” -luokka.
Lento
lähtee lähes puoli tuntia myöhässä, mutta koska lennon arvioitu kestoaika on
vain 8h 45min aikataulun mukaisen 9h 40 min sijaan, meidän pitäisi olla perillä
Helsingissä hieman etuajassa. Suihkuvirtaus aiheuttaa sen, että lento USA:sta
Suomeen on aina lähes tunnin lyhyempi kuin lento toiseen suuntaan, mutta tänään
suihkuvirtaus on vielä paljon tavanomaista voimakkaampi. Lennämme hyvin
eteläistä reittiä. Noustuamme muutaman minuutin lennon jälkeen Miami Beachin ja
Atlantin valtameren yläpuolelle, tulemme seuraavan kerran mantereen yläpuolelle
vasta Norjassa. Tämä on todellinen Atlantin ylilento. Matkan varrella on pientä
turbulenssia ja pikku tärinää lähes koko matkan. Myötätuuli nousee lopulta
jossakin keskellä Atlanttia jopa yli 300 kilometriin tunnissa. Suurin näkemäni
lukema on 322km/h, joka tarkoittaa samaa kuin 90m/s! Tuo tuulen nopeus on huomattavasti
kovempi kuin ylimmän luokan (cat5) hurrikaanin raja, mutta toki huomattavasti
pienempi ilmanpaine varmasti jotenkin vaikuttaa tuulen voimaan. Kuinka se
siihen vaikuttaa, siitä minulla ei ole aavistustakaan.
Saavumme
Helsinki-Vantaan lentoasemalle hieman aikataulusta edellä. Lentokenttä
vaikuttaa tälläkin kertaa yhtä uneliaalta ja hiljaiselta kuin aina tänne
saapuessani. Suuntaan rauhallisesti kävellen maahantulotarkastukseen, jossa
jonossa edelleni on kaksi ihmistä… Ohitan tämän pisteen muutamassa minuutissa.
Seuraavaksi on otettava suunta matkalaukkuhihnoille; ”Baggage REclaim”, kuten
kaikissa opastauluissa lukee. Olen aina ihmetellyt tätä sanamuotoa: lähes
kaikkialla muualla maailmassa se on vain yksinkertaisesti ”Baggage claim”,
mutta Helsingissä jostain syystä hieman kummallinen ”Baggage reclaim”…
*******
Olen
yleensä kirjoittanut jonkinlaisen pikku yhteenvedon menneestä vuodesta ja
toiveita tulevalle vuodelle ja niin aion tehdä nytkin. Ja oikeastaan aloitin
sen jo tuossa aikaisemman jutustelun yhteydessä. Mutta tänä vuonna kirjoittelen vain hyvin lyhyesti, koska tästä vuoden 2023 viimeisestä kirjoituksesta tuli jo muutenkin melkoinen sillisalaatti...
Kyllähän
tästä(kin) vuodesta noin yleisesti jää parhaiten mieleen se, kuinka hirveitä
ihmiset ympäri maailmaa ovat. Tapahtumat Syyriassa, Jemenissä, Libyassa,
Gazassa, Länsirannalla, Ukrainassa… Jne. jne. Ja myös Suomessa. Koraanien
polttelut, äärioikeistoterrorismi, fasismi, rasismi, persuismi, homofobia, sodat, huumeet
ja kaikki miljoonat rikokset. Venäjä on terroristivaltio, kuten sanotaan ja nyt
myös Israel teki itsestään terroristivaltion. Suomen politiikka on hyvinkin
sekaisin ja meillä on surkeampi hallitus kuin koskaan Suomen historiassa.
Täydellinen fiasko ja eduskunnastakin löytyy taas rikollisia (ajatelkaa). Jopa moninkertaisia rikoksen uusijoita! Jotenkin alkaa tuntua siltä, että ihan oikeasti ja aidosti
hyvät ihmiset alkavat olla pieni vähemmistö tässä maailmassa. Ja ehkä vieläkin
silmiinpistävämpää on se valtava väliinputoajajoukko; se hiljainen, hyväksyvä
joukko vaan kasvaa ja kasvaa ja juuri ketään ei enää tunnu kiinnostavan mikään.
Ihmiset näyttävät kyllästyvän hyviin ja oikeisiin asioihin ja niitä vaativiin
ihmisiin ja kääntävät niille selkänsä. Yhä useammat ihan tolkun ihmiset alkavat
ääritapauksissa jopa romantisoida pahoja ja vääriä juttuja ja he alkavat
huomaamattaan kannattaa niitä. Ja yhä enemmän kaiken tämän kaaoksen keskellä
ihmiset haluavat vain jatkaa elämäänsä omassa, näennäisesti turvallisessa ja
mukavassa kuplassaan. Not in my backyard… Ja karavaani kulkee… No se näistä
moraalisista pohdinnoista; palaan taas itsekin omaan mukavaan kuplaani…
Vuonna
2023 olin USA:ssa lähes yhtä paljon kuin Suomessakin. Tällä kertaa suhde Suomen
ja USA:n välillä oli lähes 50/50. Talvi 2023 meni lähes kokonaan Floridassa ja
kesästä puolet olin niin ikään Floridassa. Kolmas pitkä pätkä oli vielä
syksyllä, kun tein ensin kierroksen New Yorkissa ja Washingtonissa (DC) ja olin
sen jälkeen muutama viikon Floridassa. Saa nähdä mitä tuleva vuosi tuo mukaan…
Jonkinlaisia suunnitelmien riekaleita roikkuu ilmassa, mutta mikään niistä ei
ole vielä selkeä ja ymmärrettävä ja on hyvin todennäköistä, että mikään niistä ei sellaisenaan toteudu. Jotenkin uskon kuitenkin, että jollakin tavalla asiat tulevat "elämäni järjestelyissä" muuttumaan ensi vuonna ja taas koko ihmiskunnan kannalta uskon, että jos tämä oli p*ka vuosi, niin kyllä se ensi vuosi taas tulee olemaan vielä p*kempi...
Vuoden
2022 viimeinen päivä pimeni Suomenlinnassa ja vuoden 2023 ensimmäinen päivä valkeni Suomenlinnassa. Tämän
jälkeenkin vietin todella paljon aikaa ”Suokissa” ja muutaman viikon vieraana
ja ”talkkarina” kolmessa eri osoitteessa. Vähän kuin "vanhaan hyvään aikaan" 21 vuoden ajan. Tiukat siteet saareen ja sen
asukkaisiin, entisiin naapureihin ja nykyisiin ystäviin, pysyivät hyvinä ja
kestävinä, vaikka loppuvuonna siihen tulikin pieni notkahdus.
TILASTOJA
VUODEN 2023 PÄÄTTYESSÄ
Kirjoituksia blogissani: 245
Käyntejä
blogissa koko aikana: 85 254
Käyntejä
blogissa tässä kuussa: 1 048
Youtube
videoita kanavallani: 203
Youtube-kanavani
katselukerrat: 156 975
Youtube-kanavani
katselutunnit: 3200 tuntia
Suosituimman
videon katselukerrat: 8 569
Instagram-seuraajia:
1 770
Flickr-kuvien
katselukertoja: 2 019 078
Eniten
katsottu kuva: 3 573
Ystäviä
Facebookissa: 597
Vuosia
Helsinkiin muuttamisesta: 27
Vuosia
Suomenlinnasta pois muuttamisesta: 2
Vuosia
Floridan ”huudeilla”: 11
Koteja:
3
Kissoja: 4
Vuosia
tupakoinnin lopettamisesta: 7
Lierihattuja:
5
Autoja: 0.5
Soittimia: 2
Kaikkiaan
minulla olisi ystäviä Facebookissa ehkä noin 700, ellen olisi itse poistanut
noin 90 rasismin, homofobian tai muun vastaavan seurauksena ja ellei reilut 10
olisi poistunut itse. Mitä tulee öyhötykseen, vihapuheeseen sekä muuhun
asiattomaan ja huonoon käytökseen, yksi ammattiryhmä ikävä kyllä loistaa
kirkkaana kaikkien muiden yläpuolella… Tuo tupakointi tosiaan loppui juuri
ennen joulua vuonna 2016. Tumppasin viimeiseksi jääneen tupakan
Helsinki-Vantaan lentoaseman tupakointitilassa ja päätin kokeilla kuinka kauan
pystyn olemaan ilman. Kokeilu jatkuu yhä… Silloin tällöin saatan polttaa yhden,
ihan oikean paksun sikarin, mutta tupakan tupakointi jäi todellakin tuohon
jouluun seitsemän vuotta sitten. Somessa olen ollut aina aktiivinen ja näin
tullee jatkumaan? Flickr, Instagram, Youtube ja tämä blogi tulevat olemaan
eräänlaisina harrastuksina myös vuonna 2024. Omaa käyttäytymistäni tulen hieman
tarkastelemaan siinä suhteessa, että vetäydyn minäkin lopulta ainakin vähän kuoreeni ja lakkaan
tykkäilemästä kaikesta ja kaikista ja osallistumasta kaikkeen… Pitäkää
tunkkinne noin leikkisästi sanoen… Yritän vastedes kunnioittaa enemmän somen
kastijakoa ja ihmisryhmäjakoja. Helsingissä tulee kuluneeksi tulevana vuonna
28 vuotta, mutta saa nähdä jääkö se näillä erää viimeiseksi. En ollut onnekas
syksyn 2023 suurissa (minulle lähes elämää suuremmissa) arpajaisissa ja sen
lisäksi tietyt muut asiat saattavat tehdä muutoksia järjestelyihin ensi vuoden
aikana. Tai sitten ei… Kuka tietää… Tuo flickr-kuvien katsojamäärä on ehkä hieman hämmentävä: kuvia on käyty katsomassa yli kaksi miljoonaa kertaa! Instagramissa olen sitävastoin ollut jo pitkään ns. "shadow banned": juuri kukaan ei näe postauksiani. Siellä minulla on valtava määrä seuraajia, mutta heistä vain muutama prosentti näkee lataamani kuvat ja videot. Uusia katsojia ei juurikaan ole ja uusia seuraajia ei ole käytännössä tullut kahteen vuoteen...
Luin eilen "vitutustutkimuksesta". Sen mukaan ihmisiä ärsyttävät eniten muut ihmiset. Tämä on helppo uskoa ja näin varmasti lähdetään myös vuoteen 2024. Lisäksi "eniten vituttaa kaikki" -tyyppinen öyhötys tullee jatkumaan yhä pahempana ja yhä enemmän se ikävä kyllä hyväksytään. Pienen
pelon vallassa siis lähden vuoteen 2024, niin kaistapäiseksi tämä maailma tuntuu
menneen, mutta yritän olla optimistinen ja toivon kuitenkin parasta… Ja ainakin kaikille teille, jotka
tähän asti pääsitte lukemisessa, toivotan oikein hyvää ja onnellista uutta
vuotta!