sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

TOIS PUAL JOKKEE... TRASTEVERE, ROOMA


On perjantai-ilta ja on jo pimeää, mutta vielä mukavan lämmintä. Ei enää mitenkään helteistä, kuten monena iltana aiemmin, mutta silti mukavan lämmintä. Istun Etelä-Floridassa sijaitsevan townhousen takapihalla ja minulla on kädessäni lasi Gin Tonicia. Aivan muutaman askeleen päässä edessäni tekojärvi. Pienen järven, tai oikeastaan lammen, toisella puolella olevien talojen valot heijastuvat veteen. Sirkat sirittävät kilpaa jostakin kauempaa kuuluvien hälytysajoneuvojen sireenien kanssa. Vaikka on jo pimeää, kaikki pilvet taivaalla ovat hohtavan vaaleita laikkuja vasten syvän sinistä pohjaa. Kaupunkien keskellä ei koskaan tule täysin pimeää.

Minulla on tänään poikkeuksellisesti äijä-ilta itseni kesken. Juon hitaasti Gin Toniciani ja poltan yhden ison sikarin. Mielessäni pyörivät isot ajatukset ja nyt tunnen jotenkin saavani niistä taas kiinni. Ainakin tällä hetkellä kaikessa tuntuu olevan jokin käsin kosketeltava realistisuus, josta saan otteen ja samalla monta kaunista ajatusta menneestä ja tulevasta. Loppusyksy ja alkutalvi ovat olleet hieman vaikeaa aikaa kaiken ympärillä muuttuessa niin kovin erilaiseksi. Olen ehkä ulkoisesti näyttänyt tyyneltä ja tyytyväiseltä, ehkä jopa onnelliselta ja se kuva, minkä olen antanut ulospäin, on ollut enimmäkseen positiivinen. Minulla ja meillä on kuitenkin ollut paljon käytännön huolia, niin USA:ssa kuin Suomessakin ja osa niistä on edelleen ratkaisematta, mutta jotenkin tänä iltana taas uskon niiden järjestyvän parhain päin.

Minulla on tukevasti toinen jalka Suomessa ja toinen USA:ssa. Ja välillä tuntuu, että jalkojen ollessa niin kaukana toisistaan, kaikki ei voi olla täysin tasapainossa tai täysin vakaata. Ja niinhän se todellakin on. Suomen asuntokuviot ovat vieläkin täysin auki. Armonaikaa on vielä 2,5 kuukautta [tämän kirjoituksen julkaisuhetkellä noin kuusi viikkoa]… Sen jälkeen edessä oleva aika näyttää vielä täysin pimeältä. USA:ssa jo 6,5 vuotta sijainnut toinen kotini on ollut West Palm Beachin kaupungissa, mutta kuluneen kolmen vuoden aikana kakkoskotini on psyykkisesti pikku hiljaa liukunut tuuma tuumalta kohti naapurikaupunki Riviera Beachia. Yksi tämän yön syvistä ajatuksista onkin se, että miten tästä eteenpäin.

Olen kaukana kotoa. Melko tarkalleen 5000 mailia, mikä on yhtä paljon kuin 8200 kilometriä. Niin… Huomaan olevani hyvin kaukana kotoa. ”Home far away from home” tuntuu yhä enemmän todellisuudelta. Elänkö jonkinlaista kaksoiselämää? Ehkä niin; kahta elämää jotka ovat kuitenkin kietoutuneet tiukasti toisiinsa. Tällä hetkellä minulla ei taida olla oikeaa kotia lainkaan, mutta minulla on kuitenkin paikkoja joissa oleilla… Suomen koti on kasa pahvilaatikoita, jotka vain odottavat siirtämistä jonnekin muualle. Täällä taas paikassa, joka oli minun toinen kotini, asuu nyt joku muu ja minä yritän sopeutua uuteen paikkaan (joka ei enää ole mitenkään uusi sekään…) ja tavallaan olenkin sinne jo ainakin osittain kotiutunut. Henkisesti  olen  kuitenkin kai ollut koditon jo useamman kuukauden…

Emerald Isle at Laguna Lakes on paikka, jossa minulla on juureni täällä. Siellä on ainoa asunto, jonka olen koskaan omistanut. Omistin sen ensi hetkestä lähtien kokonaan, se oli 100% minun ja se maksettiin käteisellä. Lama oli silloin vielä pahassa vaiheessa ja sain jalkani sopivaan rakoon niin, että onnistuin hankkimaan kohtuullisen kivan, joskin pienen asunnon käteisellä. Siitä on nyt jo yli seitsemän vuotta aikaa. Helmikuussa 2012 tulimme tänne lomamatkalle poikani kanssa (jota pidän asunnon toisena omistajana) ja loman lisäksi ehkä vielä tärkeämpi syy oli tulla paikan päälle katsomaan myytävänä olevia asuntoja. Asustelimme rantahotellissa Ft Lauderdalessa ja sieltä käsin kävimme katsomassa asuntoja Palm Beach Countyn alueella. Päivää ennen matkan päättymistä kävimme katsomassa yhdeksännen asunnon, joka tuntui heti lottovoitolta. Tämä tapahtui siis helmikuussa seitsemän vuotta sitten ja pitkän prosessin päätteeksi olimme lopulta asunnon omistajia syksyllä 2012, 6,5 vuotta sitten.

Suomalaisessa politiikassa ja miksei maailmanpolitiikassakin riittäisi nyt kirjoitettavaa vaikka koko loppuelämäksi ja voisin kirjoitella myös näistä kaikenlaisista sekalaisista omista jutuista, mutta yritän nyt kuitenkin siirtyä vielä viime kesän Italian reissuun, ennen kuin seuraava on jo (toivottavasti) edessä. Aloittelin tämän vähän lyhyemmän juttuni jo jokin aika sitten edellisessä blogikirjoituksessani ja oikeastaan jo useammassakin kirjoituksessa ja nyt hoidan tämän pois alta hyvin lyhyesti.

------------------------------------------------------

Kolmas matkapäivämme Italiassa, tiistai 31.7.2018 valkenee kauniina ja aurinkoisena aivan kuten sitä edeltäneet päivätkin. Näyttää siltä, että kesästä 2018 on tulossa koko Euroopassa kaiken kaikkiaan todella kaunis ja lämmin. Tälle päivälle suunnittelemme hotellin kattotasanteella, aamiaispöydässä käynnin Castel Sant’ Angelon linnassa Tiber-joen rannalla, hyvin lähellä Vatikaania.

Lähdemme matkaan heti aamiaisen jälkeen ja kävelemme Via dei Coronaria pitkin aina hotellilta joelle asti ja Ponte Sant’ Angelon eli Tiberin ylittävän antiikkisen sillan takana onkin jo kohteemme Castel Sant' Angelo. Tämä on yksi Rooman tärkeimmistä nähtävyyksistä ja se rakennettiin lähes 2000 vuotta sitten alun perin keisari Hadrianuksen mausoleumiksi eli hautapaikaksi, mutta vuosisatojen aikana se on muuttanut muotoaan ja myös käyttötarkoitus on muuttunut useampaankin kertaan. Keskiajalla rakennus on ollut linnoitus ja paavien asuinpaikka. Nykyään rakennus on museo. Tätä paikkaa suosittelen lämpimästi kaikille Rooman kävijöille. Alemmissa kerroksissa saa hyvin käsityksen tuosta massiivisesta mausoleumista ja ylemmäs mentäessä saa hyvin käsityksen linnasta ja siellä pääsee katsomaan kauniita ja koristeellisia palatsiin kuuluneita rakennuksen osia. Tämän upean rakennuksen lisäksi katolta on aivan mahtava näköala Roomaan ja myös Vatikaanin puolelle. Ylhäältä katsoen näkee myös hyvin kiehtovan ilmassa kulkeva käytävän, jota pitkin paavin oli uhatuksi joutuessaan tarkoitus paeta Vatikaanista linnaan.

Kierreltyämme yli kaksi tuntia linnaa, lähdemme palaamaan hotellin suuntaan. Tällä kertaa hieman eri teitä kuin tullessa. Kaupunki on tänäänkin aivan täynnä ihmisiä, liian täynnä ihmisiä. On todella kuuma ja aurinkoinen päivä ja ihmistungos saa sen tuntumaan vielä kuumemmalta ja tukalammalta. Silti en juuri nyt haluaisi oll amissään muualla kuin täällä. On jo lounasaika, mutta hyvästä aamiaisesta johtuen meillä kummallakaan ei ole vielä nälkä. Kävelemme kuitenkin päiväkahville Piazza Navonan sivustalla olevalle pikku kujalle.

Levättyämme hetken hotellilla lähdemme taas liikkeelle. Kävelemme ensi parin korttelin päähän Piazza della Rotondalle ja päätämme käydä sisällä Pantheonissa.  Pantheon eli alun perin ”kaikkien jumalien temppeli” rakennettiin alun perin pyhäköksi seitsemälle planeetalle ja niiden jumalille. Se on parhaiten säilynyt antiikinaikainen monumentti Roomassa. Nykyään se toimii katolisena kirkkona. Rakennukseen on haudattu mm. Rafaello ja Italian ensimmäinen kuningas Viktor Emanuel II. Pantheonin kupolin halkaisija on yli 40 metriä ja se on maailman suurin pelkästä betonista rakennettu kupoli.

Pantheonilta jatkamme matkaamme pikku kujien kautta Largo di Torre Argentinalle, jossa käymme taas katsomassa ”kujakatteja” ja jatkamme siitä edelleen kohti Tiber-jokea ja Trastevereä, joka on tämänkertaisen kävelymme määränpää. Tiedän tien Fontana delle Tarturughelle ja sitä kautta juutalaisten ghetolle. Juutalaisten ghettoon saavuttuamme jäämme katselemaan katukivetykseen upotettuja messinkilaattoja, joissa lukee nimiä ja päivämääriä. Niissä lukee kunkin oven takana asuneiden tavallisten ihmisten nimiä ja päivämääriä, jotka kaikki ovat 40-luvulta. Niistä löytyy myös kuolinaika ja paikka ja monessa näyttää olevan sama paikannimi: Auschwitz… Ne kertovat karua kieltään ja jotenkin tämä 2010-luvun loppupuoli on taas nostanut nämä ajat esiin ja koloistaan nousee ihmishirviöitä, jotka haluavat palata takaisin tuohon hirveän aikaan, jolloin kaikkiaan noin 70-85 miljoonaa ihmistä menetti henkensä…
 
Kävelemme läpi gheton ja pysähdymme parin korttelin päässä olevien antiikin aikaisten rakennusten luo. Edessämme on Teatro Marcello, joka on kuin Colosseumin pienoismalli ja sen vasemmalla puolella on Portico d’Ottaviano. Portico d’Ottavia on antiikin aikainen, keisari Augustuksen rakennuttama ja hänen siskonsa mukaan nimetty rakennelma aivan juutalaisen gheton reunalla. Alun perin sen käytävät ovat yhdistäneet kaksi temppeliä ja keskiajalla se on toiminut kalatorina. Jatkamme edelleen matkaamme ja kävelemme siltaa pitkin Isola Tibertinan saarelle. Tämä silta, Ponte Fabriccio on vanhin roomalainen silta, joka on edelleen omalla paikallaan ja käytössä. Se on rakennettu 62 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Ylitämme vielä toisen sillan ja olemme Trasteveressa.

Trastevere on Rooman kaupunginosa, jota sanotaan hieman boheemiksi ja ränsistyneemmäksi osaksi Roomaa. Täältä voi löytää jopa pubeja ja baareja ja ihmisiä istumassa iltaa… Boheemius ja ränsistyneisyys on kuitenkin ehkä vuosien aikana hieman karissut ja ennen halvemman alueen arvo on noussut nopeasti. Tällä kerralla kuitenkin kiinnitän huomiota hyvin ikävään seikkaan: kaikki rakennusten seinät on sotkettu… Ennen tämä on ollut lievästä rähjäisyydestään huolimatta verrattain siistiä ja kaunista aluetta, mutta nyt kaikenmaailman tagit ja maalilla spreijatut kuvat ”koristavat” seiniä… Olen siitä hyvin pahoillani. Puolet paikan hohdosta on kadonnut. Kävelemme ristiin rastiin pienillä kujilla ja tulemme pian aukiolle, jonka keskellä on suihkulähde ja reunalla kohoaa kirkko. Santa Maria in Trastevere on yksi Rooman vanhimmista kirkoista ja se on Trasteveren kaupunginosan keskipiste. Kirkko on kaunis ja kuuluisa mosaiikeistaan. Käymme sisällä kirkossa ja alamme sitten etsiä ruokapaikkaa. Paikkoja kyllä riittää; tämä alue on kuuluisa pikku ravintoloistaan, mutta me emme vaan ihan heti osaa päättää missä tänä iltana söisimme. Lopulta löydämme mukavan ruokapaikan ja saamme vatsamme täyteen hyvää ruokaa. Illallisen jälkeen kävelemme hiljalleen noin puolen tunnin matkan takaisin hotellille.

Valokuvia 31.7.2018 
Video 31.7.2018 
Senigallia Summer Jamboree Blogi 2018 

Jk. Tavoistani poiketen, laitan tähän hyvinkin ajankohtaisen, lainaamani tekstin jälkikirjoitukseksi ja muistutukseksi, liittyen Rooman ghettoon ja kadulla oleviin messinkilaattoihin... 

"Remember, it didn’t start with gas chambers. It started with politicians dividing the people with us vs. them. It started with intolerance and hate speech and when people stopped caring, became desensitized and turned a blind eye."

 “Nice people made the best Nazis. My mom grew up next to them. They got along, refused to make waves, looked the other way when things got ugly and focused on happier things than politics. They were lovely people who turned their heads as their neighbors were dragged away.” (Naomi Shulman)





torstai 7. maaliskuuta 2019

VACANZE ROMANE



Jatkan edelleen viime kesän yhdeksän päivän Italian reissun tarinoiden kirjoittelemista Floridasta käsin. Floridaa koskien olen nyt viime viikkoina pitänyt valokuvablogia facebookissa (vain kavereille) ja sen vuoksi en nyt kirjoittele ainakaan juuri tällä hetkellä amerikankuulumisista sen enempää täällä. Jo aikaisemmin olen kertonut tämän Italian reissun Senigallian osuudesta ja edellisestä kirjoituksessa kerroin ensimmäisestä matkapäivästä. Nyt on aika jatkaa toiseen päivään helteisessä Roomassa.


----------------------------------------------


Toinen matkapäivämme, maanantai 30.7.2018 alkaa aamiaisella hotellin kattoterassilla. Ollakseen italialaisen hotellin aamiainen, se on ihan kohtuullisen hyvä. Valikoimasta löytyy paljon muutakin kuin vain makeita croissanteja… Myös näköalat ovat aivan mahtavat! Hotellin katolta avautuu upea maisema ympäri Rooman. Sieltä voi hyvin nähdä monet tutut kohteet eri puolilla kaupunkia. Hieman ahdas tämä kattoterassi on, mutta hyvin kaikki sinne kuitenkin mahtuvat, eikä kenenkään tarvitse kääntyä ovelta pois. Aurinkoisena aamuna tämä on todella hieno paikka syödä aamiaista, kunhan muistaa varoa ruokaa varastelevia lintuja…

Olemme jo edellisenä iltana päättäneet, että ensimmäiset kohteet maanantaina olisivat Colosseum ja mahdollisesti myös Forum Romanum, jos vielä jaksaisimme. Jo aamulla on selvää, että päivästä on tulossa todella kuuma… Aloitamme matkamme kohti Colosseumia ja niin tänä ensimmäisenä aamuna kuin muinakin päivinä, myös siirtymiset paikasta toiseen ovat osa Roomaan tutustumista ja siksi valitsemme välillä suorien reittien sijasta jotain muuta. Kävelemme tällä kertaa ensin Piazza di Spagnalle ja otettuamme pari pakollista turistikuvaa Espanjalaisten portaiden ja Trinita dei Montin kirkon edessä matkustamme vieressä olevalta Spagnan asemalta metrojunalla Terminin asemalle. Terminin päärautatieasemalla vaihdamme metrojunaa ja jäämme sitten lopulta pois Colosseumin asemalla. Olen itse nähnyt Colosseumin ensimmäistä kertaa juuri näin: nousten metro-asemalta ylös, jolloin koko komea rakennus on yhtäkkiä aivan nenän edessä oven ulkopuolella. Nyt haluan antaa vaimolleni tämän saman kokemuksen.

Colosseumin sisään on valtavan pitkä jono, mutta netin kautta varattujen ja maksettujen ja edellisenä iltana Terminiltä lunastettujen Rooma-passien avulla pääsemme ohittamaan jonot. Tai ainakin melkein… Totta puhuakseni pääsemme vain lyhyempään jonoon. Ilman Rooma-passeja jonotus olisi kuitenkin ollut lähes toivonta puuhaa, niin pitkä se varsinainen jono on, mutta tämä lyhyempi jono liikkuu melko nopeasti ja pian olemme jo sisällä. Ihan kommelluksitta emme kuitenkaan sisään selviä, vaan joudumme hetken ihmettelemään turvatarkastuksessa työskentelevän vartiointifirman työntekijän täysin käsittämätöntä kiukunpurkausta… Syystä, joka jää meille epäselväksi. Hyvin epäkohtelias hän kuitenkin on. Loppu Colosseumiin tutustuminen sujuukin sitten paremmin ja mukavammissa merkeissä. Olen käynyt täälläkin sisällä ennenkin, mutta kyllä tämän valtavan tappoareenan näkeminen hätkähdyttää vieläkin. Yritän kuvitella tätä melkein 2000 vuotta sitten rakennettua Flaviusten amfiteatteria mielessäni ja ajatella miltä täällä näytti kun katsomo oli täynnä toogaan pukeutuneita, meluavia ihmisiä ja areenalla mylvivät leijonat ja kuolevat gladiaattorit makasivat maassa. Rooman historia on ollut paljon muutakin kuin hienostunutta sivistystä. Kymmeniä tuhansia tapettuja eläimiä ja ihmisiä on kannettu pois tältä areenalta ja kaikki vain siksi, että ihmiset halusivat nauttia muiden kärsimyksestä ja verenvuodatuksesta.

Colosseumilta jatkamme matkaa Trajanuksen riemukaaren kautta Palatinon (tai Palatiumin tai Palatinuksen) kukkulalle ja Forum Romanumiin. Rooma-passiin kuuluu kaksi ilmaista sisäänpääsyä museoihin, mutta Colosseum ja Forum Romanum lasketaan vain yhdeksi, vaikka ne ovatkin aivan eri kohteet ja sijaitsevat erillään toisistaan. Palatinon kukkula on yksi Rooman alkuperäisistä seitsemästä kukkulasta ja siellä on asunut Rooman ylimystöä ja hallitsijasukuja. Myös luola, josta susi uskomuksen mukaan löysi Romuluksen ja Remuksen sijaitsee tällä kukkulalla. Kiertelemme kukkulaa ulkoilmassa ja käväisemme sisällä myös museossa, jonne pääsemme Rooma-passilla. Sen sijaan Augustuksen palatsin jäänteet jäävät tällä kertaa käymättä: käytäntöjä on muutettu niin, että joihinkin paikkoihin pääsee sisään vain jonkinlaisilla ”super-lipulla”. Helteinen päivä alkaa uuvuttaa meitä ja ilman Augustuksen palatsiakin meillä on vielä edessämme paljon nähtävää. Suuntaamme kukkulalta alas Forum Romanumin, muinaisen Rooman ydinalueen puolelle.

Palatinon kukkulalla saamme ensikosketuksen myös hyvin negatiiviseen asiaan. Kiukkuisen vartiomiehen lisäksi tähän ensimmäiseen päivään kuuluu toinen, vielä paljon paljon pahempi tapaus tai ilmiö… saksalaiset huligaanit! Saksalaiset huligaanit, jotka ovat jollakin kummallisella nuorten ”kristillisellä” leirillä. Heitä on kaupungissa (kuten samana iltana tulemme huomaamaan) tuhansittain! He tukkivat marssiessaan kaupungin kadut ja täyttävät ilman järkyttävällä melusaasteella huutaessaan iskulauseitaan. He riehuvat ja huutavat, jopa paikoissa, jotka ovat historiallisesti arvokkaita paikkoja. Heillä ei ole minkäänlaisia käyttäytymistapoja ja he eivät ole millään tavalla valvojiensa hallinnassa. Voi olla rumasti sanottu, mutta sanon rehellisesti, että tämä toiminta tuo mieleeni vanhoissa filmeissä näkemäni, kadulla marssivan Hitler Jugendin… Ja vielä moneen kertaan näiden päivien aikana joudun hammasta purren miettimään, että se, mitä tapahtui 1920-1940 -luvuilla ja mistä se kaikki alkoi, ei tainnut olla vain sattumaa… Anteeksi nämä ajatukset, mutta näin ne mietteetvain kulkivat.

Palatinon ja Forum Romanumin kierrettyämme kävelemme hotellille leveän Via dei Fori Imperialen kautta. Pysähdymme valtavan valkoisen palatsin, Monumento a Vittorio Emanuele II Altare della Patrian, edessä. Tätä "kuninkaanlinnaa" kuulemma haukutaan myös kirjoituskoneeksi ja hääkakuksi. Omasta mielestäni se on kuitenkin kaunis ja vaikuttava, vaikka sitä liiasta mahtipontisuudesta haukutaankin. Teemme vielä pienen mutkan ja Area Sacra, Largo di Torre Argentinan kautta. Paikka on sama, missä Julius Caesar murhattiin, mutta enemmän kuin rauniot, meitä kiinnostavat nyt monien raunioiden näkemisen jälkeen alueen kissat. Samassa kuopassa, mistä löytyy muinaisen Rooman raunioita ja Caesarin murhapaikka, löytyy myös kulkukissakoti ja kissoja näkee siellä täällä raunioiden keskellä.

Toisena iltana saamme myös meille luvatut ”tervetulo-drinkit” eli lasilliset Proseccoa hotellin kattoterassilla. Proseccot juotuamme lähdemme vielä iltakierrokselle ja määräpäänä on Fontana di Trevi, yksi maailman upeimmista suihkulähteistä. Mutkittelemme kujia pitkin Pantheonin kautta tälle kuuluisalle suihkulähteelle, jonka edessä oleva aukio on tänään niin täynnä ihmisiä, että en ole koskaan nähnyt siellä niin paljon väkeä! Tämä on yksi Rooman suurimmista nähtävyyksistä ja suihkulähteen edessä oleva aukio on melko ahdas. Muistelen sitä yhtä kertaa marraskuisena aamuna, kun seisoin lähteellä yksin. Ahtaudumme kuitenkin väkijoukon lävitse ja käymme heittämässä kolikkomme suihkulähteeseen. Jälleen kerran paluu Roomaan on taattu... Ilta on melkein yhtä kuuma kuin oli päiväkin, mutta suihkulähteen veden äärellä ilma tuntuu hieman viileämmältä ja mukavammalta.

Fontana di Treviltä lähdemme pientä kujaa pitkin kohti Via del Tritonea ja tällä kujalla olevassa matkamuistomyymälässä sattuu päivän kolmas ”kommellus”. Myymälässä työskentelevä kiinalaispoika tuijottaa meitä todella epäkohteliaasti ja seuraa meidän perässämme kuin hai laivaa Hän tarkkailee jokaista liikettämme vihaisesti mulkoillen, mutta tekee kuitenkin jonkun ison virheen, kun hän kuvittelee meidän varastaneen jotain liikkeestä! Kun hän tulee kysymään mitä laitoimme taskuihimme saan sellaisen latvaräjähdyksen, että en muista aikoihin moista sattuneen. Lyömme ostoskorissamme olleet tavarat pojan käteen ja manaten koko liikkeen poistumme ulos kujalle. Tämä oli kyllä kaikin puolin asiatonta ja epäkohteliasta käytöstä. Liikkeen nimeä en enää muista, mutta se on kiinalainen krääsäkauppa via del Lavatoren varrella, kadun pohjoispuolella, Fontana di Trevin ja Piazza Barberinin välillä. Kiertäkää kaukaa…

Tähän ensimmäiseen päivään mahtui siis useampikin ikävä asia, mutta se ei meitä lannista ja lopulta käykin niin, että tähän ne vastoinkäymiset tällä matkalla sitten loppuivatkin (saksalaisia lukuunottamatta; he riehuivat ja aiheuttivat pahaa mieltä ja ärtymystä Roomassa koko ajan ja joka paikassa). Selvittyämme vihaisina ja harmistuneina ulos kiinalaisesta matkamuistomyymälästä kävelemme koko tapauksen pian jo unohtaen Via del Tritonen toiselle puolelle katsomaan minun (lyhytaikaista) kotioveani Via Zucchellilla. Sieltä jatkamme matkaa Piazza Barberinille ja käymme myös pikaisesti Via Venetolla sijaitsevassa Rooman Hard Rock Cafessa. Tälle päivälle on kertynyt kävelyä enemmän kuin tarpeeksi, mutta jaksamme silti vielä kiertää ennen hotellille palaamista Trinita dei Montin kirkon kautta Espanjalaisille portaille ja Piazza di Spagnalle. Sitten onkin jo lopulta aika vaeltaa syömään myöhäistä illallista jonnekin, jonkun kujan varrelle ja sen jälkeen kävelemme enää hotellille pimeässä ja kuumassa Rooman yössä.