keskiviikko 16. lokakuuta 2019

ROOMAN KAUTTA KOHTI KOTIA

Sunnuntai 4.8.2019 on meidän kahdeksas matkapäivämme ja heti hotellin aamiaisen jälkeen on aika jättää hyvästit Senigallialle ja Anconalle ja lähteä takaisin kohti Roomaa. Matka Trenitalian Regionale Veloce (nopealla) paikallisjunalla kestää noin neljä tuntia ja lipun hinta on hieman alle 20 euroa. Juna kulkee lähes suoraan lounaaseen, halki tasaisten viljelysalueiden ja läpi Apenniinien vuoriston. Matkan varrella ei ole yhtään isoa kaupunkia, mutta lukuisia pienempiä, kuten: Jesi, Fabriano, Foligno, Spoleto ja Terni. Ennen Rooman Terinin asemalle saapumista juna pysähtyy vielä Roma Tiburtinassa. Paikallisjuniin ei tarvita paikkavarausta ja junan lähtiessä meidän oli vielä helppo löytää istumapaikat, mutta saapuessamme Roomaan joka ainoa istumapaikka taisi olla varattu, koska ihmisiä vaelteli käytävällä edestakaisin paikkaa etsien.

Meidän ensimmäisen yön hotellimme Roomassa oli erinomainen, mutta ihan pelkän vaihtelun vuoksi olimme varanneet eri hotellin viimeiseksi yöksi. Nämä molemmat sijaitsevat itse asiassa samassa korttelissa, mutta eri puolilla korttelia ja eri katujen varrella. Hotellimme nimi on Viminale ja tällä kertaa olemme varanneet hotellin, jolla poikkeuksellisesti on hyvin näkyvät kyltit ja sitä koristaa hyvin "hotellimainen" eri kansallislippujen rivi. Tällä kerralla hotelli on sen puolesta erittäin helppo löytää. Tässäkään hotellissa ei ole mitään isompaa vikaa, mutta jollakin tapaa henkilökunta vaikuttaa hieman tylyltä ja isona miinuksena on se, että siinä toisessa hotellissa (Aenia) tässä samassa korttelissa viikkoa aikaisemmin koko ”minibaarin” eli jääkaapin runsas sisältö kuului hintaan. Tässä hotellissa se ei kuulunut, mutta siitä ei ollut mitään mainintaa tai edes hinnastoa missään… Sitä kysyttiin vasta uloskirjautuessa. Pieni kuohuviinipullo sentään kuului huoneen hintaan. Näillä perusteilla kuitenkin antaisin naapurissa olevalle Aenia-hotellille kiitettävän arvosanan, mutta Viminalelle korkeintaan hyvän ja vieläpä sillä huomautuksella, että heidän tulisi laittaa minibaarin hinnasto näkyville ja myös kuitti, johon voi merkitä ostoksensa mini-baarista.

Kuvat voi suurentaa klikkaamalla.
Aloitimme kävelyretkemme Roomassa suuntaamalla Quattro Fontanelle eli risteykseen, jossa joka kulmassa on talon seinässä oleva suihkulähde. Tästä kadunkulmasta jatkoimme alas mäkeä Piazza Barberinille, jossa pysähdyimme hetkeksi katselemaan Fontana del Tritonea ja minä sain tilaisuuden kertoa aamuisista metromatkoistani töihin syksyllä 2011. Nousin aina metrojunan kyytiin juuri täältä Piazza Barberinin asemalta, aukion nurkasta. Täältä jatkoimme Via Sistinaa pitkin ylös mäkeä aina Trinita dei Montin kirkolle asti. Trinita dei Montin kirkko on aivan Espanjalaisten portaiden yläpäässä ja portaiden alapäässä taas on Piazza di Spagna suihkulähteineen. Tämä on hienoa aluetta, mutta siitä nauttimiseen vaaditaan kyky vältellä kaupustelijoita. Espanjalaiset portaat ovat olleet eräänlainen roomalaisten ja turistien olohuone, jossa on ollut kiva istuskella ilta-auringon lämmössä, mutta nyt siihen on tullut loppu: portailla istuminen on sakon uhalla kielletty. Tavallaan ymmärrän, että tuo turistinähtävyys halutaan pitää vapaana maleksivista ihmisistä, mutta tavallaan olen myös sitä vastaan, koska se todellakin oli kiva paikka istuskella ja katsella ihmisiä. Se oli kuin jonkinlainen olohuone keskellä kaupunkia.

Jatkoimme kävelyä Piazza di Spagnalta Via del Babuinoa pitkin kohti Piazza del Popoloa, kansalaistoria. Piazza del Popololla huomio kiinnittyy äkkiä sen etelälaidalla oleviin kaksoiskirkkoihin. Lähes identtiset Chiesa di Santa Maria dei Miracoli ja Basilica Santa Maria in Montesanto ovat yhdessä niin jyhkeä pari, että ne tuntuvat jotenkin hallitsevan koko aukiota. Kirkkojen välistä kohti etelää lähtee tunnettu kauppakatu Via del Corso ja myös me jatkoimme aukiolta Via del Corsolle, jonka varrella poikkesimme kauniissa Jeesuksen ja Marian kirkossa (Chiesa di Gesu e Maria). Poikkesimme myös gelateriassa, koska ainakaan minun mielestäni Italiassa ei voi syödä liikaa jäätelöä. Suunnittelin tätä puolet Rooman tärkeimmistä nähtävyyksistä sisältävää kävelykierrosta sitä mukaa kun etenimme ja seuraavaksi käännyimme sivukujille ja aikamme niitä pitkin mutkiteltuamme saavuimme Piazza della Rotondalle, jonka reunalla seisoo mahtava, kaikkien jumalien temppeli Pantheon. Sitten olikin jo illallisaika ja aivan lähikortteleista löysimme siihen sopivan paikan.

Kierroksemme ja samalla koko ilta alkoi jo olla lopuillaan, mutta matkalla hotellille poikkesimme vielä Fontana di Trevillä heittämässä kolikkomme suihkulähteeseen. Tänne palaaminen on varmistettava. Kun olimme viimeksi Fontana di Trevin aukiolla, se oli niin täynnä ihmisiä, että siellä ei juuri mahtunut liikkumaan. Nytkin paikalla oli paljon ihmisiä - olihan kuitenkin vilkkain turistikausi - mutta väkeä ei kuitenkaan ollut ihan tungokseksi asti. Muutenkin Rooma oli nyt jonkin verran hiljaisempi, kuin vuosi sitten heinä-elokuun vaihteessa. Olimme ennen matkaa jostain syystä alkaneet keskustella absintista ja siitä, että emme olleet koskaan juoneet sitä. Nyt meillä oli tilaisuus käydä juomassa maistiaiset ja samalla mietin yhden pullon ostamista mukaan Floridaan. Jäin kuitenkin miettimään saisiko noin vahvaa alkoholia ottaa lentokoneeseen ja tarkastaessani asiaa törmäsin pykälään, joka kieltää yli 70% prosenttisen alkoholin tuomisen Yhdysvaltoihin. Kaikki absintit kaupassa, jossa olimme, ovat vahvuudeltaan 73%. Jätimme siis absintit kaupan hyllylle ja kävelimme takaisin hotellille. Koska meillä ei vielä ollut kiirettä mihinkään, kiertelimme vielä pikku kujia pitkin sen sijaan, että olisimme valinneet suorimman tien hotellille.

Maanantai, yhdeksäs ja viimeinen matkapäivämme, olikin sitten puhdas matkapäivä; teimme koko päivän aamusta iltaan matkaa Roomasta ensin pohjoiseen ja sitten Atlantin yli Floridaan ja Riviera Beachin kaupunkiin. Aikaeron vuoksi tämä jo muutenkin pitkä päivä oli vielä kuusi tunti pitempi. Aivan kuten ensimäisenä aamuna, myös viimeisenä aamunamme Roomassa saimme nauttia aamiaisen hotellin terassilla ulkona. Suoraan aamiaispöydästä ylös noustuamme kirjauduimme ulos hotellista ja kävelimme lyhyen matkan Terminin rautataieasemalle. Aloitimme matkamme Leonardo Express -junalla Fiumicinon lentokentälle, jonka jälkeen lensimme Norwegianin lennolla Roomasta Oslon Gardermoeniin. Lentomatka Rooman ja Oslon välillä kesti noin kolme tuntia ja jatkolentomme Oslosta Ft. Lauderdaleen Yhdysvaltoihin kesti noin 10 tuntia. Jos lentomme Helsingistä Roomaan olivatkin pilkkahintaiset, niin näistä Atlantin yli lennoista jouduimmekin sitten maksan reippaan kesälomahinnan. Ja kovasti jouduimme tekemään töitä, että löysimme yhdistelmän, joka olisi riittävän mukava ja käytännöllinen, mutta myös edullisin vaihtoehto.

Mutta... Ikävä kyllä Norwegianilla ei ollut omaa konetta Rooman ja Oslon välillä (ehkä se olisi ollut yksi jossakin kentällä makaavista Boeing B737 MAX-koneista), vaan sen tilalla oli EuroAtlantic Airwaysin ikivanha museokone. Se oli niin vanha, että varmasti jo eräs maailman kuuluisimmista natseista, Charles Lindbergh oli sillä lentänyt... Tämä nk. ”wet lease” (kone + miehistö) kone tuli Portugalista ja saimme kokemuksen, jota en tule koskaan unohtamaan. EuraAtlantic Airways: Never again! Ensinnäkin lähtöselvitystiski oli aivan hirvittävän sekava ja ruuhkainen (tämä taisi tosin olla Norwegianin oman henkilökunnan hoitama). Päästyämme lopulta koneeseen, joka jo valmiiksi oli pari tuntia myöhässä, emme päässeet liikkeelle, koska museoromun ovea ei saatu kiinni! Joka kerta kun ikivanhan Boeing B767 -koneen liukuovi suljettiin, se veti tiivisteet kasaan ja irrotti ne paikoiltaan… Ensin sitä korjasivat lentoemännät. Sitten mukaan tulivat stuertit. Seuraavaksi jo koneen kapteenikin oli patsastelemassa vieressä. Sitä yritti korjata ilmeisesti lentokentän ”ramppihenkilökunta” ja loppujen lopuksi, kymmenien yritysten ja kymmenien minuuttien jälkeen paikalle saapui käsittääkseni ihan oikeita lentokoneen huoltomiehiä. Kun yritin ottaa valokuvaa tästä hupaisasta, mutta myös vakavasta asiasta, stuertti tuli huutamaan minulle kurkku suorana, että ei saa kuvata. Erittäin tylyä ja epäkohteliasta käytöstä. Lisäksi edes koneen kapteeni ei pahoitellut tapahtunutta viivästystä. Ei pyytänyt anteeksi. Selitteli vain iloisena, kuinka pieni vika ei vaikuta lentoturvallisuuteen ja kuinka kaikki on niin hyvin, vaikka kone on lähes kolme tuntia myöhässä ja lähtö tulee yhä viivästymään. Uudesta (ties kuinka monennesta) lähtöajasta ei ollut tietoa, koska saatu lähtöaika on taas ylitetty ja nyt joudutaan odottamaan uutta vuoroa… Kyseessä oli lisäksi melko varmasti jo tätä aikaisemmin ilmennyt vika. Luultavasti kone oli tämän saman vian vuoksi jo valmiiksi myöhässä. Tästä eteenpäin tulen aina pitämään huolen, että en enää koskaan lennä tämän lentoyhtiön koneilla.

Koska saavuimme lopulta lähes kolme tuntia myöhässä Norjaan, jouduimme juoksemaan. Ja jouduimme juoksemaan kovaa ja pitkän matkan! EuroAtlantic Airwaysin museokoneen vian vuoksi olimme Oslossa lähes samaan aikaan kun seuraavan koneen piti jo lähteä. Aloitimme juoksun, mutta puolessavälissä terminaalia vaihdoimme kävelyksi; olimme jo käytännössä myöhästyneet. Passintarkastukseen saapuessamme huomasimme jonon olevan niin pitkän, että menetimme vähänkin toivomme. Kävimme kyselemässä virkailijalta pääsisimmekö jonon alkupäähän, mutta se ei käynyt alkuunkaan. Poistuimme paikalta, mutta palasimme vielä takaisin jonoon, koska arvelimme ainakin löytävämme Norwegianin henkilökuntaa portilta, vaikka se olisikin ollut jo suljettu. Voisimme ainakin selvittää miten saamme jatkolennon järjestymään. Nyt kävi kuitenkin niin, että sama virkailija, joka oli evännyt ”etuilumme” kulki nyt pitkin jonoa ja huuteli Floridaan menijöitä. Itse asiassa ainakin me kaksi olimme ihan henkilöinä tiedossa ja hän ohjasi meidät jonon kärkeen. Tästä eteenpäin kaikki sujui melko hyvin: pieni odotus passintarkastuksessa ja pieni odotus "USA-haastattelun" vuoksi, mutta nyt me ainakin tiesimme, että he odottivat meitä. Ja tässä koneessa meitä odotettiin kohteliaasti ja hymyssä suin. Pian olimmekin jo istumassa omilla paikoillamme ja vielä meidän jälkeenkin joku tuli koneeseen. Tässä vaiheessa vaikea alkumatka alkoi kääntyä mukavammaksi ja Norwegianin oman Dreamlinerin penkillä tunsin oloni jo melko mukavaksi.

Pian olimme jo matkalla Atlantin yli kohti Yhdysvaltoja, Floridaa ja Ft. Lauderdalea. Oslon lentokentän lähellä taivaalla näkyi synkkiä myrskypilviä, mutta onnistuimme kuitenkin välttämään ne ja nousimme vakaasti taivaalle. Noustessamme ylöspäin mietin mahtoivatko laukkumme ehtiä tähän koneeseen vai jäivätkö ne nyt Norjaan. Olimme varanneet molemmille lisähinnalla liput, joihin kuului ruumaan menevä matkalaukku, ruoka ja istumapaikan vapaa valinta. Tavaraa meillä oli mukanamme niin paljon, että isot laukut tarvitsimme mukaamme ja halusimme myös valita itse paikkamme. Niin harvoin meillä on mahdollisuus matkustaa samoilla lennoilla, että halusimme varmistaa vierekkäiset istuimet. Ruoasta ei kyllä kannattaisi maksaa… Sen hinnaksi taitaa olla laskettu 35 euroa ja tuolla hinnalla voisi ostaa vaikka (kalliista) terminaalista paremmat eväät. Toisaalta matkan hintaan kuuluva ruokailu on myös ajankulua; se on tapahtuma, joka auttaa ajan kuluttamisessa. Lentokone on lähes viimeistä paikkaa myöten täynnä. Tämä on tavallista nykyään. Hyvin lennot osataan nykyään mitoittaa ja myydä.

Koko pitkän Italianmatkamme viimeinen "legi" oli junamatka Ft. Lauderdalesta West Palm Beachille. Tähän junamatkaan liittyivät Uber-kyydit molemmissa päissä: Ft. Lauderdalessa lentokentältä Brightline-asemalle ja West Palm Beachilla Brightline-asemalta kotiin. Tämän matkan voisi tehdä sekä vanhalla, joka asemalla pysähtyvällä Tri-Rail -junalla tai tällä uudemmalla, kokonaan toisia raiteita käyttävälläBrightline-junalla. Brightline on nykyään osa Virgin-ketjua ja nimikin lienee hiljalleen muuttumassa Brighlinesta Virgin Trains USA:ksi. Nämä junat ovat uusia, siistejä ja mukavia. Terminaalit ovat säihkyvän siistejä ja hienoja, mutta se on pakko tässä mainita, että niiden kahvilat ovat aivan järkyttävän kalliita.

Kaiken kaikkiaan meidän Italian reissumme oli suuri menestys. Joitakin pikku kommelluksia lukuun ottamatta kaikki meni hyvin ja meillä oli todella mukavaa. Tällaiseen matkaan ei tarvittaisi valtavia rahasummia, mutta nyt meillä paluulennot Yhdysvaltoihin muodostivat noin puolet (tai ehkä jopa vähän enemmän) koko matkan kuluista! Jos tällaisen matkan kulut laskettaisiin Helsingistä Helsinkiin, olisi lentolippujen, junalippujen ja hotellien kokonaishinta hieman yli 1000 euroa kahdelta hengeltä. Ensi vuosi on meillä jo alustavissa suunnitelmissa ja Senigallian festarien aikaan aikomuksena on yöpyä vaihteen vuoksi joko Pesarossa tai Cattolicassa. Tätä reissua emme kuitenkaan nyt vielä uskalla alkaa varailemaan, vaan ehkä vasta kevään lopussa ensi kesä alkaa hahmottua niin, että voimme suunnitella kesän lopun menomme. Senigalliaan on kuitenkin kova halu taas palata: "The Hottest Rockin' Holiday on Earth!" Olemme samaa mieltä tuon mainoslauseen kanssa. 

Tässä blogissani olen nyt kirjoitellut kaikista muista Italian matka osista, mutta palaan vielä Senigalliaan ja kirjoitan oman lukunsa näistä festreista.


Valokuvablogi: Rooma ja paluu kotiin


----------------------------------------------------------------------------------------------------
Vierailulaskurit 11.10.2019:
Tämän matkablogin katselukerrat 63 680
Flickr-kuvien ja albumien katselukerrat 1 427 437
YouTube-videoiden katselukerrat 124 932

LINKIT:
Hiekkaa Kengissä matkablogi 
Frabjous Daze Flickr-valokuvablogi
Markus Kivela YouTube-videot 
Markus Kivela https://www.facebook.com/Nuuskamuikkunen
Markus Kivela Instagram @markuskivela 



maanantai 7. lokakuuta 2019

ANCONA


Poikkesin omista tavoistani ja yleisistä "bloginkirjoitussäännöistä" sen verran, että editoin tämän kirjoituksen "intron" ja poistin hieman sekavan kuuloisen tarinan vuokra-asumisesta Helsingissä. Jaarittelin ummet ja lammet Suomenlinnasta kotipaikkanani ja siitä, kuinka vaikeaa on saada asunto sieltä ja myös muualta Helsingistä. Kirjoittelin myös vuokrasopimuksista, jotka useinmiten kirjoitetaan nykyään niin, että ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivä on vuoden kuluttua sopimuksen alkamisesta. Tai toisena vaihtoehtona vuokralaiselle on määrätty sopimussakko, jos hän lähtee ennen kuin vuosi tulee täyteen. Eli ennen allekirjoittamista kannattaa hankkia mahdollisimman hyvä kristallipallo ja yrittää nähdä tulevaisuus ainakin tulevan vuoden ajalle. Tosin tässä ei vuokralainen voi paljon asiaan vaikuttaa: jos sopimusehdot eivät kelpaa, niin etsitään sitten sellainen vuokralainen, jolle ne kelpaavat. Ja pääkaupunkiseudulla sellaista ei tarvitse kauaa etsiä. Se miten sopimusta sitten tulkitaan tai muutetaanko sitä tuon vuoden kuluessa, on tietenkin vuokralaisen ja vuokraisännän välinen asia ja joustava vuokraisäntä voi tietysti antaa helpotuksia. Minun muutettuani Töölöön viime toukokuun lopulla sopimuksessa oli määritelty ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivä, joka tosiaankin oli vuosi muutosta.

Tällä kertaa en kirjoita mitään politiikkaan viittaavaa tähän alkukirjoitukseeni. Olen muutenkin jo lipsunut hieman liikaakin siitä linjasta, jonka kauan sitten aioin ottaa tämän blogin suhteen: Minulla oli vakaa aikomus pitää tämä blogi täysin erillään politiikasta tai muista vakavista ja usein vaikeistakin aiheista. Minun tarkoitukseni oli pitää tämä vain ja ainoastaan hyvän tuulen matkablogina. Mutta ajat ovat muuttuneet… Sosiaalinen media on tullut keskuuteemme kiinteäksi osakasi jokapäiväistä elämää ja sitä kautta on tapahtunut melkein kaikkien mahdollisten aiheiden kietoutuminen politiikkaan… Mikään ei pian voi olla kevyttä ja mukavaa, hauskaa ajankulua, vaan pian aivan kaikkeen liittyy politiikkaan ja sen myötä tulee myös väittely, kinastelu ja lopputuloksena huono mieli kaikille. Tähän olemme tulleet, enkä usko, että tästä muutamaan kymmeneen vuoteen eroon pääsemme. Yritän nyt siis pitää tässä matkablogissa tämän linjan, että kirjoittelen muutaman sanan päivänpolttavista asioista (tai itseäni polttavista asioista) ja sitten vähän matkajuttuja jatkoksi. Yritän kuitenkin pitää ainakin politiikan mahdollisimman vähänä ja maltillisena, vaikka kuinka kaivertaisi… Ja nyt Italiaan ja matkapäiviin 4-7:

----------------------------------------------------------------

Kahden Firenzessä vietetyn yön jälkeen vaihdoimme taas paikkaa. Keskiviikkona, neljäntenä matkapäivänämme jatkoimme aamupäivällä matkaa kohti Adrianmerta ja Anconaa. Matkamme alkoi Firenzen päärautatieasemalta (Santa Maria Novella) nopealla Frecciarossa-junalla kohti Bolognaa. Jo saapuessaan asemalle juna oli niin paljon myöhässä, että vaihtoaika Bolognassa alkoi käydä tiukaksi. Lisäksi Bolognan rautatieasema on paisunut viime vuosina niin valtavaksi risteysasemaksi, että toiselta puolelta asemaa ei ihan hetkessä päästäkään toiselle puolelle. En tiedä minä vuonna asema on uusittu, mutta jossakin vaiheessa 2010-luvun puolivälissä osa raiteista on siirretty syvälle maan alle. Ja kuten arvasin, meidän nopean junamme laituri oli juuri tuolla syvällä maan alla ja juna jolla oli tarkoitus jatkaa matkaa, lähti maanpäällisiltä raiteilta. Saavuimme Bolognaan vain muutamaa minuuttia ennen seuraavan junamme lähtöä. Olimme matkalaukkuinemme junan ovella valmiina sen pysähtyessä ja siitä alkoi kilpajuoksu pitkin maanalaisia laitureita, ylös lähemmäs maanpintaa, pitkin käytäviä ja vaikka juoksimme parikin kertaa harhaan, olimme kuitenkin seuraavan junan ovella ajoissa ja melkeinpä sukelsimme sisään juuri junan lähtöaikaan…

Kuvat voi suurentaa klikkaamalla.
Kiireessä syöksyimme suoraan sisään ensimmäisestä kohdalla olevasta ovesta ja aloimme sitten junan jo lähdettyä etsiä omaa vaunuamme. Hikisinä ja huohottavina löysimme lopulta omat paikkamme ja loppumatka sujuikin sitten jo mukavasti ja mieli oli hyvä ehdittyämme tähän junaan. Tämä seuraava junamme oli Intercity-juna, jolla matkasimme parin tunnin matkan Bolognasta Anconaan. Nämä Intercity-junat ovat keskihintaisia ja keskinopeita ja muutenkin kaikin puolin keskivertojunia.  Anconassa hotellimme oli minulle (taas) vanha tuttu Fortuna, joka on suoraan vastapäätä rautatieasemaa, tien toisella puolella. Tämä hotelli on erittäin kätevä, jos aikoo kulkea päivittäin junalla Senigallian ja Anconan väliä. Pre-Festival päivinä viimeinen juna Anconaan lähtee jo noin klo 23.00, mutta varsinaisen festivaalin alettua erityinen Summer Jamboree -juna kulkee vielä yhden jälkeen yöllä. Meneminen ja tuleminen junalla on todella kätevää, kun rautatieasema on aivan hotellin vieressä. Hotelli on melko edullinen ja se näkyy myös hotellin laadussa. Miksikään huippuhotelliksi sitä ei voi väittää. Hotelli on kuitenkin riittävän mukava ja siisti ja aamiainen kuuluu huoneen hintaan. Olin varannut hotel.comin kautta huoneen, johon kuului parveke. Huomasin tämän vasta lukiessani omia varauspapereitani huoneessa, jossa ei ollut parveketta… Kun mainitsin tästä vastaanotossa, he lupasivat järjestää meille parvekkeellisen huoneen seuraavana päivänä ja näin myös tapahtui. Neljästä yöstä kolme vietimme siis hieman paremmassa huoneessa.

Ancona kapunkina on tutustumisen arvoinen. Siellä saa helposti kulumaan päivän tai parikin. Kaupungissa on hieno vanha osa, joka nousee suuren mäen (tai pienen vuoren?) reunaa pitkin ja kaupungista löytyy jonkin verran historiallisia nähtävyyksiä. Satama-alueella on kaksikin riemunkaarta: Trajanuksen ja Clementinon riemunkaaret. Niitä voi mennä katsomaan ihan läheltä ja samalla pääsee kävelemään pätkän matkaa vanhaa muuria. Trajanuksen riemunkaaren läheltä löytyy myös todella vanha kirkko: Chiesa di Santa Maria della Piazza ja mäen päällä on toinen merkittävä ja hyvin näkyvä kirkko: Cathedral of San Ciriaco. Anconassa suosittelen ehdottomasti kävelyä mäkeä ylös pitkin mutkittelevia kujia, aina kirkolle asti. Mäen päältä on hienot näkymät satamaan ja kauas Adrianmerelle. Tämän kirkon lähistöllä on myös amfiteatterin jäänteet. Hotelli Fortunalta on jonkin verran kävelymatkaa tänne vanhan kaupungin ja keskustan alueelle, mutta tälläkin välillä voi hetkeksi pysähtyä katsomaan kahta nähtävyyttä: vanhaa linnoitusta ja sotilassairaalaa sekä vanhaa kaupungin porttia: Porta Piaa. Vaikka tämä oli minulle jo kolmas käynti Anconassa, en silti ole vieläkään päässyt käymään kaupungin etelälaidalla. Senkin sanotaan olevan näkemisen arvoinen ja myös sieltä pitäisi olla upeat näköalat merelle.

Minulle Anconassa on tavallaan neljä eri aluetta: Ensimmäinen alue on rautatieaseman seutu, jossa on myös hotelli Fortuna ja joka ei muuten ole kovinkaan kaunista Italiaa. Toinen alue on vanhakaupunki mäen (tai sen pienen vuoren) rinteillä ja sen laella sekä satama, jossa ovat myös nuo mainitsemani riemunkaaret. Kolmas alue on varsinainen keskusta, joka alkaa siitä, mihin vanhakaupunki loppuu. Keskusta on oikeastaan rautatieaseman ja vuoren välissä. Se on idyllinen, pikku italialaiskaupungin keskusta. Tämän alueen jonkinlainen keskuspaikka on sen keskellä oleva aukio: Piazza Roma. Neljäs alue on se, jossa en ole koskaan käynyt: kaupungin eteläranta. Olen havainnut, että Senigallian Summer Jamboreen kanssa tämä kaupunki on siinä mielessä erittäin hyvä yhdistelmä, että ensinnäkin majoittuminen on todella edullista Senigalliaan verrattuna ja huoneen voi löytää vielä lähempänä kesääkin. Lisäksi päivien rytmittäminen niin, että aamut ja päivät vietetään Anconassa ja illat Senigalliassa on itse asiassa erittäin hyvä yhdistelmä.

Ancona sijaitsee parikymmentä kilometriä Senigalliasta etelään, mutta myös pohjoisen suunnasta löytyisi mahdollisia majapaikkoja Summer Jamboreen ajaksi. Lähin oikea kaupunki olisi Pesaro, jossa en ole koskaan käynyt. Pesaroon on Senigalliasta melkein sama matka kuin Anconaan. Pesarosta 15 kilometriä pohjoiseen sijaitsee Cattolica, joka sekin olisi ehkä hyvä vaihtoehto Anconalle. Seuraavana tulee Riccione, josta en oikein osaa sanoa mitään ja sen jälkeen Rimini, jota vältän kuin ruttoa… Ehdottomasti omasta mielestäni huonoin kaupunki Italiassa, jollet satu olemaan 18-vuotias britti disco-turisti… Senigallian Summer Jamboree on alustavissa suunnitelmissa jo vuodelle 2020. Todennäköisesti tulisimme olemaan siellä myös ensi vuonna festivaalin ensimmäiset päivät. Senigallian hotellit ovat jo täynnä ja ainakaan mitään järkevän hintaista ei kaupungista ole enää saatavilla. Näin ollen myös ensi kesänä majoitus tulisi olemaan todennäköisesti Anconassa, jos emme sitten innostu vaihteeksi kokeilemaan Pesaroa tai Cattolicaa.