maanantai 12. marraskuuta 2018

AAMULLA TUKHOLMASSA, ILLAKSI KOTIIN...


Kuvat suurenevat klikkaamalla
Aamulla herään hyvissä ajoin herätyksen soidessa. Heräämistä helpottaa se, että kello on yhden tunnin jäljessä Suomen ajasta. Tämä viikonloppu antaa minulle tavallaan kaksi tuntia ylimääräistä aikaa, kun ensin saan etua Suomen ja Ruotsin aikaerosta ja sen lisäksi Floridassa siirrytään tänä viikonloppuna takaisin normaaliaikaan. Jos lasken tähän vielä lennon aikana ”lisääntyneet” tunnit, niin silloin etua syntyy jo useita tunteja. Takaisin tullessa ne kyllä pitää ikävä kyllä maksaa takaisin. Tämä nyt saavutettu ”lisäaika” on vain lainaa. Aikaeroon tottuminen on muutenkin paljon vaikeampaa takaisin idän suuntaan palatessa. USA:ssa iltaisin tietysti väsyttää aluksi jo hyvinkin aikaisin, mutta aamulla taas vastaavasti on pirteä jo aikaisin aamulla. Suomeen matkustaessa taas koko aikaero on yhtä sekavaa epätietoisuutta siitä, milloin mpitäisi nukkua ja milloin olla hereillä ja toipuminen saattaa aianakin itselläni kestää hyvinkin kokonaisen viikon.

Käyn syömässä aamiaisen laivan seisovasta pöydästä. Samalla 12 eurolla, millä olisin saanut jonkinlaisen välttävän aamiaisen laivan kahvilasta, saan nyt syödä niin paljon, että tiedän pärjääväni sillä hyvin iltapäivään ja lentokonepäivälliseen asti. Matkustan Yhdysvaltoihin Norwegianin lennolla ja minulla on lippu, johon kuuluu yksi selvitettävä matkatavara, istumapaikan valinta ja ateriat. Ateriat, joista sanoisin mieluummin, että yksi ateria lennon alkupuolella ja yksi välipala ennen laskeutumista. Halvimpaan lippuunhan ei Norwegianilla kuulu mikään näistä mainituista asioista. Mutta ennen lentoa ja ateriaa aion kyllä pitää vielä kahvitauon joko lentokentällä tai jo ennen sitä Tukholmassa. Mutkittelemme läpi sokkeloisen Tukholman saariston, jossa ruska on vielä kauneimmilllaan ja saavumme muutamaa minuuttia yli 10 satamaan. Minulla on mielessäni selvä suunnitelma: Aion kävellä kolmen kilometrin matkan vanhan kaupungin läpi juna-asemalle asti. Minulla on pari tuntia aikaa ja se sallii tarvittaessa jo muutaman pikku pysähdyksenkin.

Sää on tänä marraskuun ensimmäisenä lauantaina oikeastaan oikein mukava. Taivas on lähes täysin pilvessä, mutta sää on tyyni ja lämmin. Kävelen pitkän, keskustaa kohti vaeltavan jonon mukana kohti vanhaa kaupunkia, raahaten mukanani yhtä isoa matkalaukkua ja yhtä pientä matkalaukkua. Selässäni on lisäksi vielä pieni reppu. Minulla on tällä kertaa harvinaisen paljon tavaraa mukanani, kun yritän nyt siirtää Yhdysvaltojen puolelle sellaista vaatetta ja tavaraa, mitä en enää tarvitse Suomessa. Otin nämä kaksi matkalaukkua mukaani myös siksi, että saisin taas Suomeen tullessani mukaani jonkin verran joululahjatuomisia, lähinnä lastenvaatteita.

Kävelen Slussenin kautta vanhaankaupunkiin ja siitä edelleen kohti Sergelin toria ja T-Centralenia. Olen vähän liiankin nopea, mutta päätän kuitenkin jatkaa matkaa junalla suoraan lentokentälle. Nyt minulla on vaan ongelmana se, että en ole ollenkaan varma mistä juna lähtee. Yleensä olen todella huolellinen matkailija ja suunnittelen matkani hyvin, mutta toisinaan taas heitän vähän liiankin rennosti jotkut asiat ”herran haltuun”, kuten olen tehnyt nyt lentokenttäjunan suhteen. Jotenkin kuvittelen, että juna lähtisi T-Centralenilta, mutta hyvin pian minulle selviää, että olen väärässä: T-Centralen on vain metro-junien asema. Joudun turvautumaan googlen apuun ja pian minulle selviää, että olen muutaman korttelin väärässä paikassa. Arlanda Express -juna lähtee Centralstationilta. Reilun viiden minuutin kuluttua olen jo rautatieaseman maanalaisissa tunneleissa ja löydän junan, jonka lähtöön on aikaa vielä 12 minuuttia. Junia lähtee niin usien, että aikatauluista ei juuri tarvitse välittää. Itse junamatka on mukava, nopea ja vaivaton. Juna ajaa koko matkan lähes 200km/h, eikä se pysähdy yhdelläkään väliasemalla (vrt. Helsinki-Vantaalle kulkevat, jokaisella maitolaiturilla pysähtyvät I- ja P-junat). Hieman alle 20 minuutissa olemme jo perillä lentokentällä.

Arlandan lentokentällä jään pois junasta yhtä pysäkkiä liian aikaisin; juna pysähtyy ensin terminaalien 1, 2, 3 ja 4 alueella ja jatkaa sitten vielä lyhyen matkan terminaalille 5. Sillä, millä pysäkillä jää pois, ei kuitenkaan ole kovin suurta merkitystä ja pian olen päässyt ja kävellen perille viitosterminaalille, josta lentoni Yhdysvaltoihin lähtee. Terminaalilla automaatilla tehty check-in hoituu näppärästi ja ilman ongelmia ja pian olen jo jättänyt isomman laukkuni baggage droppiin. USA:han matkustettaessa laukkua ei voi jättää itsepalveluhihnalle, vaan se pitää viedä virkailijan hoitamaan pisteeseen. Jonossa joudun vielä normaaliin haastatteluun: ”Kuka, mistä, minne, miksi, kuinka pitkäksi aikaa, ammatti, kotieläimet, kengännumero ja lempiruoka…” Tämän on USA:n matkaajille tuttua juttua jo parin vuoden ajalta.

Minulla on nyt takanani noin 50 lentoa kuluneiden kolmen vuoden aikana ja näistä 50 lennosta tuskin yksikään on lähtenyt ajallaan… Minusta tuntuu, että lennot ovat nykyään aina myöhässä. Tänään tapahtuu kuitenkin se, ihme, että lentokoneen ”boordaus” on hoidettu jo melkein puoli tuntia ennen koneen lähtöaikaa ja kone todellakin myös lähtee terminaalilta jo hieman ennen lähtöaikaa ja näin olemme olemassa jotakuinkin aikataulun mukaiseen aikaan. Laajarunkoinen Boeing B787 Dreamliner kipuaa taivaalle ja aloittaa 10h 40min pituisen matkansa Yhdysvaltoihin, Floridassa sijaitsevan Fort Lauderdalen kentälle.

Lennettyämme kolmisen tuntia huomaan olevani tilanteessa, jossa vasemmalla puolellani olevan miehen kännykkä soittaa hälytystä ja mies itse nukkuu sikeästi… Hälytys soittaa monotonista ”pimpelipompelia” muutaman minuutin kerrallaan ja aloittaa muutaman minuutin tauon jälkeen aina uudestaan.. Tämä toistuu uudestaan ja uudestaan… Alan kiristellä hampaita, mutta en silti raaski herättää häntä.  Oikealla puolellani oleva vanhempi mies yskii lähes tauotta, eikä paljon vaivaudu suutaan kädellä peittämään. Hieman minun taakseni on ilmestynyt joku käytävällä notkuja keskustelemaan kaverinsa kanssa ja samalla hän nojaa minun penkkini selkänojaan ja nytkyttää sitä edestakaisin. Muutamaa riviä taaempana noin viisi-vuotia poika saa täysin hillitsemättömiä kiljumiskohtauksia… Ja silti minä olen hyvällä tuulella ja melko onnellinen istuessani tässä kaiken tämän keskellä yli 10km Atlantin Valtameren yläpuolella.

Ennen koneen nousua kapteeni kertoi, että luvassa on ”smooth flight”, vaikkain alkumatkalla saattaa olla pikkuisen turbulenssia. Todellisuudessa kuitenkin alkumatka on hyvinkin tasainen ja mukava, mutta jo ennen puolta väliä alkaa ravistelu, joka jatkuukin sitten isoimman osan loppumatkasta. Jossakin Grönlannin ja Kanadan välillä ravistelu on pienen hetken niin kovaa, että se tuntuu vatsassa asti ja ohitettuamme USA:n pohjoiset osavaltiot Atlantin yläpuolella totean tämän olevan kuoppaisin matka tähän suuntaan ikinä. Sen lisäksi aika ei nyt tunnu kuluvan millään… Lentoaikaan on yhtäkkiä tullut melkein 25 minuuttia lisää (ja minusta jokaisen minuuttin kulumiseen kuluu ainakin kaksi minuuttia). Tämä kai kertoo jotain siitä, miten huonosti ihminen osaa ennustaa yläilmojen säitä ja tässä tapauksessa varsinkin tuulia ja pystyvirtauksia…? Jotain reittisuunnittelussa ja sään arvioimisessa on kuitenkin mennyt varmasti vikaan, koska lopulta lentoaika lisääntyy kokonaisella puolella tunnilla kesken matkan. Olemme jossakin Bermudan kolmion liepeillä; uskon sen imevän laivojen ja lentokoneiden lisäksi sisäänsä myös aikaa…

Vaikka alkuun näytti, että kerrankin olemme perillä aikataulun mukaan, niin olemme kuitenkin vasta lähestymässä Ft Lauderdalea kun meidän pitäisi olla jo perillä. Ft Lauderdalen lentokenttää Norwegian haluaa jostakin syystä nimittää Miami/Ft Lauderdaleksi. Tämä lienee ainoa lentoyhtiö, joka moista nimeä käyttää. Ehkä se on mainosmiesten keksintö ja tarkoituksena on saada se kuulostamaan jotenkin hienommalta? Emme laskeudu Miamiin, emmekä edes sen naapurikaupunkien alueelle, vaan vielä pohjoisemmaksi; Ft Lauderdale on hyvinkin selkeästi oma kaupunkinsa ja vieläpä kohtuullisen iso sellainen. Ihmisille tämä lentokenttä on vain yksinkertaisesti Ft Lauderdale ja virallinen nimi taitaa olla Ft Lauderdale – Hollywood.

Laskeuduttuamme joudumme vielä odottelemaan hyvään tovin, ennen kuin lentokone hinataan terminaalille. Lisää odotusta tulee kun olemme jo kiinni terminaalin "putkessa". Tällä kertaa syynä on ruuhka maahantuloselvityksessä; koneen matkustajia ei saa päästä vielä ulos... Olen joskus valinnut Ft Lauderdalen lentokentän huonoimmaksi lentokentäksi, millä olen koskaan käynyt. Nyt parannusta on tullut sen verran, että ainaisista bussikuljetuksista on päästy eroon ja matkustajat pääsevät kävelemään suoraan sisään terminaaliin, mutta muuten kentän toiminnoista ja järjestelyissä on vielä parantamisen varaa. Hidasta parannusta on kyllä nähtävissä useassakin paikassa. Olen nyt joka tapauksessa perillä. Saan tekstiviestin ja tiedän, että minua ollaan tulossa noutamaan ja pian istun jo autossa kaikkine tavaroineni. Kostea ja kuuma Floridan myöhäisilta tuntuu taas niin mukavalta.


Photo albums:
www.flickr.com/photos/curtainhouse/albums

Facebook:
www.facebook.com/Nuuskamuikkunen

Matkablogi "Hiekkaa kengissäni":
frabjousdaze.blogspot.fi/

Instagram:
markuskivela



torstai 8. marraskuuta 2018

MATKUSTAJA


Olen taas matkalla Amerikkaan ja istun omassa hytissäni punkan laidalla. Olemme jossakin Suomenlahdella, Porkkalan ja Hangon välillä. Sää on melko mukava laivamatkustamiseen, sillä tänään ei tuule lainkaan samalla tavalla, kuin viikon alkupuolella. Tänään meno on melko tasaista ja mukavaa. Olen siis jälleen kerran matkalla kohti Amerikkaa… Niin, se on ihan totta, että olen laivassa matkalla Atlantin toiselle puolelle, mutta vaihdan kyllä vielä Tukholmassa lentokoneeseen. Olen kuitenkin jonkin verran lähempänä Yhdysvaltoja laivan tullessa aamulla satamaan. Matkani kulkee tällä kerralla melko poikkeavaa reittiä: matkustan ensin perjantaiyönä Viking Mariellalla Helsingistä Tukholmaan ja lennän sieltä Norwegianin suoralla lennolla Ft Lauderdaleen, Floridaan. Matkaan tuhraantuu toki jonkin verran aikaa, mutta hinta-laatusuhde on tässä matkustustavassa nyt paljon parempi kuin missään muussa. Suomeen suuntautuva matka  joskus myöhemmin onkin sitten tavanomaisempi; ensin Ft Lauderdalesta Tukholmaan ja sieltä edelleen lentäen Helsinkiin.

Jos olisin tällä kerralla matkustanut koko matkan lentäen, en olisi saanut kyhättyä kokoon oikein minkäänlaista järkevää tai järkevän hintaista matkaa. Ensinnäkin olisin joutunut odottamaan yli viikonlopun ja olisin perjantain sijaan päässyt matkaan vasta maanantaina. Tämä siksi, että lennot sattuivat olemaan melko kalliita tänä viikonloppuna. Ja maanantaina matkustaessani olisin joutunut ottamaan hotellin joko ennen lentoja Helsingistä tai Vantaalta tai lentojen jälkeen Floridasta ja säästö lentolippujen hinnassa olisi kadonnut siinä. Sen lisäksi olisin joutunut odottamaan koneenvaihdon yhteydessä Kööpenhaminassa kahdeksan tuntia tai vaihtoehtoisesti kuusi tuntia Heathrowlla, Lontoossa, keskellä yötä! Eli valitsin sitten mieluummin tällaisen vähän mukavamman ja myös halvemman vaihtoehdon. Aikaisen hotelliheräämisen sijaan herään nyt Tukholmassa yöni hyvin nukkuneena ja edessä on ainoastaan yksi non-stop -lento Tukholmasta Ft Lauderdaleen. Tavallaan vietän nyt sen lentoa edeltävän hotelliyön Vantaan sijasta merellä ja aamulla olen jo pikkuisen lähempänä määränpäätä ja lentokin on edullisempi.

Olen siis taas matkalla ja istun tässä kirjoittamassa todella pitkän tauon jälkeen. Lopetin matkakertomusten ja matkablogin kirjoittamisen muutama vuosi sitten ja tässä välissä olen kirjoittanut vain muutaman hyvin lyhyen jutun blogiini. Yritin kirjoittamisen hiljaisessa vaiheessa myös päästä irti tavastani kirjoittaa kronologisessa järjestyksessä eteneviä matkakertomuksia ja muuttaa niitä enemmän jotakin tiettyä aihepiiriä koskeviksi. Nyt palaan kuitenkin pääosin vanhaan ja jatkan jutusteluani tarinan edetessä aikajärjestyksessä ja ehkä silti kirjoittelen välillä vain jostakin tietystä aiheestakin.

Nyt joka tapauksessa suunta on taas kauas länteen. Suomen asunnon avaimet ovat vaihtaneet hetkeksi haltijaa ja ”talovahdit” pitävät paikkaa pystyssä ja lukevat postit ja kastelevat kukat. Sillä aikaa minä vietän aikaani ensin ”eläkeläisristeilyllä” ja suuntaan sitten toiseen kotiini (oikeastaan kolmanteen), josta nyt on kaiketi tuleva enemmän ja enemmän se varsinainen koti. Oman kotini ostin USA:sta jo syksyllä 2012 eli kuusi vuotta sitten. Se oli tarkoitettu eläkeläisen talvikodiksi, mutta ”Life is like a box of chocolate, you never know…” eli niinhän siinä sitten kävi, että H-hetken koittaessa huomasin olevani onnellisesti naimisissa Tennesseessa kasvaneen Floridalaisen opettajattaren kanssa ja tavallaan eläkeasunnoksi hankittu asunto oli nyt lopulta turha ja laitettu siksi vuokralle. Nyt suuntana on siis vaimoni hankkima asunto, josta tulee tavallaan meidän ensimmäinen yhteinen kotimme, vaikkakin tavallaan myös Suomenlinnan asunto on ollut kotimme. Ja myös minun Floridan asuntomme. Tämä on minun 14. matkani Atlantin yli kuluneen 2,5 vuoden aikana, joskin tuohon lukumäärään sisältyy myös yksi työreissu.

Istun nyt yksin laivan ravintolassa, joka sijaitsee aivan laivan perässä. Voisin kai sanoa, että jo kymmeniä vuosia laivalla matkustaminen on ollut vain tapa päästä paikasta toiseen ja laivalla vietetty aika on enimmäkseen perille pääsy odottelua. Juon gin-toniciani ja tuijotan ulos pimeyteen. Laivan valot valaisevat lähiympäristöä sen verran, että erotan selvästi perässämme kuohuvan vanaveden. Niin tutun näyn 30 vuoden ajalta. Mietin, kuinka olen ollut vasta kaksi päivää "vapaana" töistä ja nyt jo olen taas merellä. Mutta tästä eteenpäin minä olen vain pelkkä matkustaja…
-----------------------------------------------

Photo albums:
www.flickr.com/photos/curtainhouse/albums

Facebook:
www.facebook.com/Nuuskamuikkunen

Matkablogi "Hiekkaa kengissäni":
frabjousdaze.blogspot.fi/

Instagram:
markuskivela


perjantai 6. huhtikuuta 2018

AJATUKSIA PARVEKKEELLA

Kävin taas pääsiäisenä kävelyllä Suomenlinnassa. Pitkäksi pääsiäisviikonlopuksi sattunut kaunis sää oli houkutellut runsaasti kävijöitä ja oli tavallaan onni onnettomuudessa, että juuri tänä viikonloppuna lautat alkoivat kulkea tihennetyllä kevätaikataululla.

Jotain oli kuitenkin pahasti pielessä... Niin pahasti, että on ihme, jos siitä ei jo kirjoitella tripadvisorissa tai muilla matkailusivuilla. Kuninkaanportti oli nimittäin tänä [pääsiäis-] viikonloppuna hengenvaarallinen! Pian jo 20 vuotta täällä asuneena tiedän, että Suomenlinnan hoitokunta on päättänyt mitkä tiet ja polut pidetään talvisin kunnossa ja ikävä kyllä yksi saaren päänähtävyyksistä ei kuulu niihin. Kuninkaanportti on mahdollisesti koko Suomenlinnan ykköskohde ja jo vuosikymmenet se on ollut talvisaikaan hoitamaton ja useinkin vaarallinen. Tämänhetkinen tilanne oli kyllä pahin mitä olen nähnyt: paksu jää alkoi portin sisäpuolelta ja jatkui ulkopuolelle ja portaisiin asti. Jos tuota mäkeä lähtee liukumaan, menee siinä samantien portaat alas asti, jos ei sitten ole jo pudonnut sen onnettoman matalan kaiteen yli vallihautaan ja hyvässä lykyssä voi vielä päätyä mereen asti. Tällaisia hoitamattomia paikkoja on Suomenlinnassa useitakin, mutta tämä lienee pahin, koska se on paikka, jonka ihmiset haluavat nähdä. Tiet ja polut Suomenlinnassa pidetään hienosti kunnossa; ne hiekoitetaaan ja lumet aurataan ja siitä iso kiitos "auramiehille", mutta kiitosta eivät ansaitse nämä paikat, jotka hoitokunta on päättänyt jättää hoitamatta. Ja tuskinpa vahingonkorvauksiltakaan vältytään vain pystyttämällä ”ei talvikunnossapitoa kyltti”... ja vältytään tai ei, niin ihmisten loukkaantumisia tai jopa kuolemaa se ei tee yhtään paremmaksi. Ja jo ihan ensimmäisenä ennen näitä tulee tietysti se mielikuva, jonka kävijät Suomenlinnasta ja koko Suomesta saavat.

American Car Showkin olisi ollut tuttuun tapaaan taas pääsiäisenä messukeskuksessa. Parina viime keväänä on siellä tullut käytyä, mutta sitä ennen olikin reilun 10 vuoden tauko. Ja niin se jäi tänäkin vuonna; 25 euroa autojen katselusta on vaan yksinkertaisesti mielestäni silkkaa rosvousta. Lisäksi kun satuin näkemään sosiaalisessa mediassa kuvan isosta orjalipusta messukeskuksessa, niin mieleen tuli väistämättä ajatus, että parempi oli kun en American Car Showhun mennyt. Lisäksi kuulin taas ikäviä huhuja, että yhä enemmän ollaan siirrytty tuning-puolelle, joka ei sovi yhteen jenkkiautoharrastuksen kanssa vähäisimmässäkään määrin. Muutenkin tämä harrastaminen on nyt minula itselläni jotenkin puolivahingossa siirtynyt tuonne toiselle mantereelle. Siellä kiertelen kyllä autotapahtumissa ja käyn myös kiihdytyskisoissa, vaikka Suomessa en ole tehnyt enää kumpaakaan. Täällä tein pari vuotta sitten jonkinlaisen come backin '54 Chevrolet Bel Air Kustomin kanssa, mutta tuo kaunis auto vaihtui tänä talvena melkein uuteen vuoden 2017 Dodge Challengeriin. Ja vielä sillä isolla erotuksella, että mustavalkoisten rekisterikilpien sijaan autossa on rekisterikilpi vain takana ja siinä on kuva isoista appelsiinin kukista... Kukkien alla lukee ”Sunshine State”.

Siirryn nyt ajatuksissani paikkaan, jonka lempinimi on the Sunshine State. Palaan tässä nyt vanhoihin kirjoituksiini ja ajatuksiin parvekkeella kaukana Suomesta...

---------------------- 

Tänä aamuna ihmettelen West Palm Beachin kaupungissa sijaitsevan asuntoni edessä olevan lammen hiljaisuutta. Istun parvekkeella juomassa aamukahviani ja katselen hiljaista lampea ja sen peilityyntä pintaa. Ei liikettä. Vain tyyni hiljaisuus ja välillä kuulen hetkittäin jonkin matkan päästä lammessa olevan suihkulähteen tasaisen äänen. Aamulla kaikki on niin rauhallista. Kaikki ovat kai vielä nukkumassa. Ei kilpikonnia eikä lintuja, ei saukkoja, eikä edes kalojen loiskahduksia. Alligaattoreita en ole täällä koskaan nähnyt, vaikka varoituskyltti onkin ilmestynyt lammen rantaan. Aurinko on nousemassa lammen toiselta puolelta ja taivaalla olevat kevyet poutapilvet punertavat kauniisti kahden parvekkeeni edessä olevan suuren kookospalmun välissä. 

Tultuani paria tuntia myöhemmin takaisin salilta toisesta rakennuksesta, alkaa lampikin taas jo herätä henkiin. Lähellä rantaa uiskentelee useita sorsalintuja ja yksi valkoinen ibis-lintu kävelee nurmikolla parvekkeen alla. Useinmiten ibiksen oleilevat isoina ryhminä ja ne kulkevat peräkanaa nurmikkoa nokkien, mutta nyt näen vain tämän yhden ainoan yksilön. Pian lammelle ilmestyy yksi Woodstork, valtavan iso, hieman haikaran näköinen lintu (sanakirjan mukaan amerikanibishaikara suomeksi). Pian perässä tulee neljä sen kaveria, mutta ne jatkavat matkaa kauemmas talon taakse, missä lampi leviää suuremmaksi. Myös joku haukka käy hätyyttelemässä muita lintuja ja yksi valtava korppikotka kiertelee hetken talojen päällä. Korppikotkat ovat tavallinen näky täällä talojen kattojen yläpuolella ja joskus niiden välissäkin. Toisinaan ne laskeutuvat nurmikolle lammen viereen. Vielä näiden jälkeen paikalle saapuu iso valkoinen haikara, joka jää selvästi vaanimaan saalista lammen reunalle. Erilaiset haikarat käyvät päivittäin kalassa tällä lammella.

Tästä eteenpäin lampi näyttää olevan päivittäin täynnä elämää. Uhanalaiset, isokokoiset Woodstorkit ovat näköjään nyt lammen vakiokävijöitä ja ne käyvät päivittäin kahlaamassa lammen rantavedessä ja etsimässä pohjasta jotakin syötävää. Haikaroita näkyy monia eri lajeja ja eri kokoja, kuten aikaisemminkin. Kaulaa ja päätä lukuun ottamatta veden alla uivat Anhingat eli suomeksi käärmekaulat ovat tavallisia vieraita ja joka päivä näen ainakin yhden Anhingan seisoskelevan nurmikolla siivet levällään kuivattelemassa sulkiaan. Myös Ibiksiä näkyy päivittäin niin lammen rantavedessä kuin aivan parvekkeen alla nurmikollakin. Joinakin päivinä isoja korppikotkia liitelee talojen välissä toistakymmentä. Upein kaikista lammen lintuvieraista on ollut vaaleanpunainen Roseate Spoonbill. Yksittäisiä Spoonbillejä olen nähnyt nyt täällä melkeinpä joka päivä. Muistan vielä, kuinka joskus katselin lintukirjaa ja ajattelin, että haluaisin vielä jonain päivänä nähdä jossain roseate spoonbillin. Ja nyt niitä kulkee parvekkeeni alla lähes joka päivä.

Asuinalueella voi usein nähdä parkkipaikoilla oravia ja joskus Ibiksetkin kävelevät tiellä tai jalkakäytävillä. Vuosi sitten juuri sopivasti joulun aikaan pari mustaa villikalkkunaa makaili nurmikolla aivan parvekkeemme alla. Tämän reissuni jälkeen asuntoon jääneet Suomenlinnan naapurit kertoivat nähneensä myös pesukarhuja tonkimassa roskiksia. Vikkelästi olivat kuulemma kiivenneet puihin ihmisten tullessa lähelle. Itse en ole niitä vielä nähnyt täällä, mutta muualla talojen pihoilla kylläkin. Saukkoja sen sijaan olen nyt nähnyt monena eri päivänä: tällä kertaa kaksi isokokoista saukkoa uiskentelee liukkaan näköisesti, kovaa vauhtia lammen päähän ja sen jälkeen ne katoavat nopeasti tien ali menevän ”tunnelin” kautta toiseen lampeen. Kilpikonnia ei näy tänään, vaikka muuten niitä näkyy lähes joka päivä uiskentelemassa lammikossa tai kuivattelemassa auringossa lammen reunalla. Minusta on jollakin tapaa huvittavaa, että monet Floridan asukkaista eivät ole koskaan nähneet näitä eläimiä ja yleensä niitä nähdäkseen pitää lähteä kauaskin luontoon, mutta minä sen sijaan saan istua omalla parvekkeella keskellä ”villiä luontoa”...

Monena iltana on taas tässä parvekkeella tullut istuttua. Kun laskevan auringon puna katoaa jonnekin kahden parvekkeen edessä olevan palmun taakse, on tuulikin yleensä jo tyyntynyt (jos sitä on edes ollut) ja parvekkeen edessä olevan lammen pinta on sileä ja kirkas kuin peili. Muutaman mailin päässä voi nähdä Palm Beachin lentokentälle laskeutuvien lentokoneiden vilkkuvat valot. Varsinaista pimeyttä ei koskaan tule, koska tämä alue on pari miljoonan ihmisen asuinalueella ja pilvistä heijastuu lammen pintaan punertava kaupunkien valo. Lintuja ei juurikaan tähän aikaan enää näe, mutta kun katsoo tarkkaan, saattaa silloin tällöin nähdä tumman haikaran hahmon seisomassa saalista odottaen aivan lammen perimmäisessä nurkassa. Myös muutaman harhailevan lepakon näkee vilahtavan pimeydessä joka ilta.