lauantai 21. syyskuuta 2019

CAVOUR


Koska nykyisessä Suomen asunnossani ei ole olohuonetta, olen siirtynyt muualle kirjoittelemaan. Olen päättänyt aina silloin tällöin käydä jossakin ulkona tietokone tai muistivihko mukanani. Kahvilassa, kirjastossa tai muussa vastaavassa paikassa istuskelemassa ja toivon kirjoitusinnostukseni ja keskittymiskykyni paranevan kodin seinien ulkopuolella ja kirjastossa voin samalla lukea tai lainata kirjoja. Toivon varmasti myös kirjojen läheisyyden jotenkin kummallisesti auttavan tekstin synnyssä. Ikään kuin sanat kaikkien kirjaston kirjojen sivuilta siirtyisivät minun kauttani uudeksi tekstiksi tietokoneelle.

Tällä kerralla en ole menossa lähikirjastoon, vaan kävelen toiseen lähellä olevaan kirjastoon: keskustakirjasto Oodiin. Kävelen läpi Kansalaistorin, alas mäkeä Musiikkitalon ja Eduskuntatalon välistä kirjaston pääoville. Oodi on upea rakennus. Niin sisältä kuin ulkoakin. Se on tilava ja valoisa ja sen erikoiset muodot ovat kauniita ja kiehtovia. Sisällä on paljon paikkoja istuskeluun, mutta usein ne ovat kylläkin jo täynnä ihmisiä minun tullessa paikalle. Jokin nurkka jostakin yleensä kyllä minullekin löytyy. Vielä syyskuun loppupuolella voin kuitenkin istua ulkona ”näköalaterassilla”. Tullessani kirjastolle hieman ennen puolta päivää, on terassilla vielä hyvin tilaa. Haen kahvin ja istun terassilla olevan pöydän ääreen kirjoittamaan. Istuttuani ulkona tunnin verran, huomaan terassin äkkiä olevan täynnä ihmisiä. Vapaita pöytiä ei ole enää yhtään ja vain muutama tuoli on tyhjänä. Myös sisällä tuntuu välillä käyvän melkoinen kuhina ja pahimman hälinän ja tungoksen aiheuttavat lukuisat turistiryhmät… Kun seurailen sivusilmällä meneviä ja tulevia ihmisiä, vaikuttaa siltä, että ainakin 75% ihmisistä tulee vain katsomaan rakennusta ja maisemia… Edestakainen liikenne on jatkuvaa. On tietysti hienoa, että meillä on niin upea kirjasto, että se kelpaa turistikohteeksikin, mutta pikkuisen nuo oppaiden kanssa kulkevat väkijoukot ja sinne tänne vaeltavat ihmiset häiritsevät kirjastossa asiointia ja oleskelua.

Tämä keskustakirjaston yhteydessä olevan terassi on aivan erinomainen, mutta pari pientä huomautusta on esitettävä ja toinen niistä on mielestäni melko vakava. Ensinnäkin sisäpuolella olevat ”maisemapenkit” ja ulkona olevat terassin pöydät. Näin ulkoterassin aukioloaikaan kaikki ulkopöydät tulisi siirtää mahdollisimman kauas seinästä (ikkunoista), jotta terassilla istuvat eivät istuisi suoraan sisällä istuvien näkymien edessä. Myös ulkona työskentely suoraan toisten ihmisten silmien alla on kiusallista. Toisaalta taas käsittääkseni pöytiä on kyllä lupa siirtää itse minne haluaa. Tämä on pieni ongelma, mutta seuraava on mielestäni paljon pahempi: Tässä kirjastossa on loistava toiminta-ajatus ja on hienoa, kuinka siitä on tehty koko kansan kirjasto. Kaikkien ihmisten oleskelupaikka. Kaikkien ihmisten työ- ja harrastuspaikka. Myös vähävaraisten… Ja sitten kahviossa kehdataan pyytää kahvikupista kolme euroa!! Iso kuppi 3,50€! Siihen loppuu yhdenvertaisuus ja tasapuolisuus: kirjastoon voi tulla kuka tahansa, mutta kahvilat on tarkoitettu vain varakkaille… Itse en ole huono-osainen, rahaa on hyvinkin normaaliin elämiseen ja vähän päällekin, mutta silti tuo kolme euroa kirpaisee ja on pakko miettiä ollako ilman kahvia, vaikka kuinka tekisi mieli? Mistään kahvileivästä, suolaisesta tai makeasta en edes haaveile… Hinnat ovat järkyttäviä. Nämä kalliit kahvilat ovat mielestäni melkoinen tahra muuten toimivassa koko kansan kohtaamispaikassa.

Nyt kuitenkin eteenpäin ja kesään 2019 Italiassa. Tällä kerralla poikkean tavoistani sen verran, että kirjoita tästä matkasta minkäänlaista tarinaa, vaan enemmänkin suoraviivaisen matkaraportin. Näin tästä kirjoituksesta saattaa olla enemmän hyötyä jollekin, joka ehkä harkitsee tämäntyyppisen matkan toteutusta.

------------------------------------

Kuten jo edellisessä kirjoituksessani totesin, lennot Helsingistä Roomaan olivat edulliset: vain noin 75€/henkilö, ruumaan menevien matkalaukkujen ja istumapaikkavarauksen kanssa. Myös paluulennot Helsinkiin olisivat olleet samassa hintaluokassa, mutta me palasimme tällä kertaa Yhdysvaltoihin ja maksoimme siitä keskellä kesälomakautta… paljon… 20 tekemäämme junamatkaan sisälsivät todella halpoja paikallisjunamatkoja (Regional/Regional Veloce) ja kalliimpia matkoja nopeilla junilla (Frecciarossa). Ja tuohon väliin jäävät vielä keskinopeat ja keskihintaiset junat (Intercity). Yövyimme neljässä eri hotellissa yhteensä kahdeksan yötä. Käyttämiemme hotellien hinta vaihteli 70-100 euron välillä. Siinäpä matkan ”kiinteät” kulut sitten olivatkin. Tämän lisäksi huomattavan menoerän muodostivat tietysti päivittäiset ravintola-ateriat.

Helsingissä ei enää tarvitse miettiä miten siirtyä lentokentälle, koska siihen on vain yksi järkevä vaihtoehto: juna. Juna on nykyään kohtuullisen nopea (pienin varauksin), helppo ja kohtuullisen edullinen tapa liikkua Helsingin ja Helsinki-Vantaan lentokentän välillä. Junissa on yleensä melko hyvin tilaa ja myös matkalaukuille löytyy paikkoja. Bussiyhteydet lentokentälle ovat junaradan valmistumisen jälkeen huonontuneet niin paljon, että bussia en enää edes harkitse. Finnairin bussi on mukava ja nopea kulkuväline lentokentälle ja takaisin, mutta se on hieman kalliimpi kuin HSL -paikallisliikenteen lippu (juna). Neljäs vaihtoehto on taksi, mutta se on niin kallis, että sitäkään en enää edes harkitse, ellei jostain syystä tule todella kova kiire jo kotiovella. Juna on siis ainoa järkevä tapa matkustaa Helsingistä lentokentälle ja sieltä Helsinkiin. Itse helsinkiläisenä kuitenkin kritisoin sitä asiaa, että edelleen Suomesta puuttuu se nopea lentokenttäjuna. Sellainen, joita kulkee lentokentän ja keskusta välillä esimerkiksi Tukholmassa, Lontoossa, Italiassa… Monessa muussa suuressa kaupungissa, mutta ei Helsingissä. Täällä juna pysähtyy joka ainoalla maitolaiturilla matkan varrella ja se hidastaa matkantekoa paljon. Lisäksi se tuntuu joskus hieman turhauttavalta. Etuna on kuitenkin se, että tämä hitaus näkyy myös lipun hinnassa ja matka on paljon halvempi kuin esimerkiksi mainitsemissani (oikeissa) suurkaupungeissa.


Saavuttuamme mukavan, noin kolme tuntia kestäneen lennon jälkeen Italiaan, Fiumicinon lentokentälle, jatkoimme matkaa tuttuun tapaan Leonardo Express -junalla Roomaan. Pieni Fiumicinon merenrantakaupunki sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Roomasta ja lentokenttä on aivan Fiumicinon liepeillä. Aikuisen junamatka maksaa 14 euroa ja junia ei tarvitse kauan odottaa: vuoroväli on pääsääntöisesti 15 minuuttia. Jos haluaa jäädä pois junasta ennen Rooman ”pääasemalle”, Terminille saapumista, vaikkapa metrojunaan vaihtamisen vuoksi, kannattaa lentokentältä hypätä tavallisen paikallisjunan kyytiin. Esimerkiksi Roma Ostiensen asemalla voi vaihtaa B-linjan junaan, joka pysähtyy Ostiensen juna-aseman yhteydessä olevalla Porta Sao Paolon (Piramide) metro-asemalla.

Tällä matkalla varasimme ensimmäisen yön hotellin Roomasta hyvin läheltä Terminin asemaa. Valitsemamme Aenia-hotelli on vain noin 10 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemasta ja se on melko helppo löytää, koska se on vain yhden korttelin päässä Via Cavourista (yksi Rooman pääväylistä) ja Santa Maria Maggioren basilikasta. Tällä matkalla tapahtui kuitenkin jotain, joka on nyt hyvin erikoista ja jopa merkillistä, koska se on tapahtunut jo kolme kertaa miltei samanlaisena. Kerran Venetsiassa ja kaksi kertaa Roomassa. Olemme jo tottuneet, että monet varsinkin näistä pienemmistä ja erikoisemmista hotelleista, eivät ole kovin näkyvästi esillä… Niillä ei ole kirkkaita neon-valoja, eikä isoja värikkäitä kylttejä. Sen sijaan ne on usein merkitty vain pienen pienellä kaiverretulla messinkilaatalla, joka on kiinnitetty oven pieleen. Jo kolme kertaa olen osannut suunnistaa ilman apuvälineitä aivan oikein hotellille; pitkin kapeita katuja ja kujia. Jo kolme kertaa olen alkanut sitten etsiä ja ihmetellä, missä hotelli oikein on. Jo kolme kertaa olen lopulta ollut kaivamassa esiin karttaa tai kännykkää ja juuri silloin olen huomannut, että olemme seisoneet koko ihmettelymme ajan melkein hotellin oven edessä! Niin kävi siis nytkin: seisoimme pitkän aikaa kadun toisella puolella, melkein hotellin oven edessä ja mietimme, missä ihmeessä se hotelli oikein on…

Hotelli Aenia sijaitsee tavallisen asuintalon ylemmissä kerroksissa. Tai oikeastaan välikerroksissa. Se on pieni hotelli, mutta se osoittautui silti (ja juuri siksi) oikein mukavaksi. Vastaanotossa työskennellyt mies oli mukava ja avulias ja pian olimmekin jo huoneessamme, joka oli meidän ikioman ja yksityisen pation reunalla, aivan kuin omassa pikku mökissä. Olimme oikein tyytyväisiä tähän mökkiimme. Jääkaapissa oli paljon erilaisia juomia ja pöydällä jotakin pientä naposteltavaa. Huoneesta löytyi myös kahvinkeitin ja kahvia sekä teetä ja kaikki kuului huoneen hintaan. Mistään ei peritä tässä hotellissa erillistä ”minibaari-maksua”. Tuona iltana meidän ei tarvinnut lähteä kauppaan juomista tai mitään muutakaan ostamaan. Jotain piti kuitenkin jättää myös aamuksi, sillä tässä samassa oli myös meidän aamiaisemme, lukuun ottamatta tuoretta leipää ja croissantteja ym., jotka tuotiin ovellemme aamulla.

Vaikka emme tarvinneet ensimmäisenä iltana kauppaa, niin syömään meidän oli vielä lähdettävä. Kävelimme jonkin matkaa länteen päin ja kiertelimme aikamme ristiin rastiin pitkin kujia ja kortteleita. Lopulta päädyimme takaisin paikkaan, jota olimme katsoneet ihan ensimmäiseksi. Trattoria Al Tettarellosta (Via dei Capocci, 4) löytyi mukava pöytä avoimen seinän sisäpuolelta ja vaikka olimmekin molemmin puolin saarrettuina kaikkeen tyytymättömien ja kaikesta valittavien amerikkalaisten (todennäköisesti risteilyturisteja) ihmisten toimesta, oli ruoka ja palvelu kuitenkin hyvää ja ilta oli mukava. Ensimmäisen illan ja yön osalta annan vahvan suosituksen sekä hotelli Aenialle että Trattoria Al Tettarellolle. Näissä samoissa kortteleissa kävimme kävelyllä vielä seuraavana aamunakin kun meillä oli aikaa ennen junan lähtöä. Teimme silloin aamukävelyn Colosseumille asti ja kävimme ottamassa ”pakolliset” turistikuvat Colosseumin edessä. Kun katselin ihmispaljoutta, olin todella tyytyväinen, että kävimme Colosseumissa sisällä vuosi sitten ja nyt voisimme jättää sen tällä kerralla väliin. Aamu Roomassa on kuitenkin kaunis ja saimme tehdä leppoisan kävelyretken ennen kuin haimme laukkumme hotellilta ja suuntasimme junalle.





torstai 19. syyskuuta 2019

MATKALLA SENIGALLIAAN


Aloitan tämänkertaisen Italian matkan ja Summer Jamboree -katsaukseni taas tapojeni mukaan pitkällä alkukirjoituksella hieman asian vierestä; aloitan sen kirjoittamalla pari sanaa hieman ikävästä ja minulle hyvin henkilökohtaisesta ja arastakin asiasta: orja-lipusta… Ihan ensimmäiseksi on kyllä pakko todeta, että jotenkin kummallista, että tällaisesta asiasta pitää kirjoittaa vielä vuonna 2019… Johan tämä asia taputeltiin loppuun 1800-luvulla! Aivan kuten taputeltiin loppuun myös eräs toinen rotu-asia ja samanlaisen statuksen omaava lippu Saksassa 1940-luvulla.

Puhun nyt siis etelävaltioiden lipun (kuvitteellisesta) yhteydestä rockabilly-musiikkiin ja amerikkalaisiin autoihin. Hyvinkin kummallisia yhdistelmiä molemmat. Ehkä myös hieman lapsellisia ja naurettaviakin, jos asiaa katsoo yhtään objektiivisesti. Tässä orjalippu-asiassa kyseessä on vieläpä lippu, jolla ei ole minkäänlaista yhteyttä Eurooppaan ja siihen ei pitäisi olla oikeutta kenelläkään muulla kuin amerikkalaisilla. Etelässä asuvilla amerikkalaisilla (vaikka jokainen vähänkin asiaa seurannut tietää, että siellä ei lippuja näe ja ne vähät loputkin on pian hävitetty). On käsittämätöntä, että jotkut ihmiset kaukana Euroopassa haluavat omia tuon pahamaineisen lipun itselleen. Vaikka tarkemmin ajatellen, tuon lipun käyttö taitaakin kuulua enimmäkseen vain englantilaiseen ja ehkä myös saksalaiseen kulttuuriin…

Kyseisellä lipulla on yhtä vähän yhteyttä Eurooppaan kuin Rockabilly-musiikkiinkin. Sillä ei itse asiassa ole mitään tekemistä musiikin tai Rockabilly-kulttuurin kanssa.  Ei sitten ei niin mitään… Ja vielä vähemmän sillä on yhteyttä vanhoihin amerikkalaisiin autoihin. Ja ne, jotka pitävät sitä jonkinlaisen kapinan tunnusmerkkinä, voisivat paneutua asiaan hieman tarkemmin ja tutkia minkälaisesta ”kapinasta” siinä oikeastaan oli kyse… Ja jos ei mitään muuta halua asiasta ymmärtää, niin voisi ainakin ymmärtää sen, että kyseinen lippu on samalla FBI:n vihasymbolilistalla kuin hakaristilippukin… Se kertoo lipun statuksesta jo aika paljon. Kaiken tämän lisäksi ainakin itselleni tämä lippu tuo aina väistämättä mieleen kaikkein huonoimmat rockabilly-bändit ja kappaleet. Korvissa alkaa soimaan: ”Raju rockabilly paukkuu, päästä varpaisiin…” Lievä oksennuksen maku alkaa jo tuntua suussa…

(Kuvat voi suurentaa klikkaamalla)
Nyt kun tässä blogi-tarinassa on kyseessä Rock-tapahtuma Italiassa, voin onneksi suureksi ilokseni todeta, että Italiassa tämä lippu-asia ei ole tässä yhteydessä minkäänlainen ongelma. Se ei ole ongelma, koska lippuja ei yksinkertaisesti ole. Ei missään. Kenelläkään ei yksinkertaisesti ole mitään tarvetta tai edes halua heilutella etelänvaltioiden lippua tai kantaa sitä ommeltuna vaatteisiinsa. USA:n lippuja kyllä näkyy paljonkin ja se on jopa ihan tapahtuman teeman mukaista, mutta orjalipuista ei onneksi ole tietoakaan. Hienoa! Tänä vuonna yksi ainoa myyntikoju (todennäköisesti "jostain" Pohjois-Euroopasta?) yritti etelävaltioiden lippuja käyttää myyntikojunsa "somisteena" parina ensimmäisenä päivänä, mutta kolmantena päivänä nekin vähät oli poistettu ja tämän jälkeen näitä lippuja ei ollut onneksi enää missään näkyvillä.

Tähän loppuun vielä pari sanaa sieltä, mistä kaikki (musiikki ja kulttuuri, ja myös se lippu) on lähtöisin eli nämä kommentit etupäässä Atlantin takaa USA:sta, mutta osin myös Englannnista.
Viva Las Vegas
👍😎:

"We understand that the Confederate Flag has, for many years, been adopted by some as a symbol of the rockabilly and roots music we all love. However, we also recognize that this same flag can cause offence as it is also used by race hate groups, and is on the FBI hate symbol list.

In view of this, we feel that everyone will agree that there is no need for it to be displayed at our rockin’ festivals and weekenders, which bring people together from all around the world, to celebrate our shared passion for music and lifestyle. Therefore, we ask you that at the following events, you do not display the confederate flag or any other flags/symbols that people may understandably find offensive. We thank you for your understanding."

Signed:
Tom Ingram (Viva Las Vegas)
Jerry Chatabox (Rockabilly Rave)
Guille & Vivi (Rockin Race)
Robin & Colette (Rhythm Riot) plus
Atomic Vintage Festival (UK)
Mark McDonagh (Viva East)

”Vintage Mind. Vintage Soul. No Racism. No sexism. No Homophobia.”
No hate… Just having fun all together…

Juuri tästä Italian Summer Jamboreessa on kyse. Rentoa hauskanpitoa ilman mitään ylimääräisiä jännitteitä tai harmin aiheita. Kymmenet tuhannet ihmiset nauttimassa hyvästä musiikista, siihen liittyvästä kulttuurista ja kesäisestä Italiasta. Leppoisasti ja kaikki sulassa sovussa keskenään.

----------------------------------------------------

Ja sitten itse asiaan… Siihen iloiseen, rentoon ja kaikin puolin mukavaan Senigallian Summer Jamboree -tapahtumaan. Tapahtumaan, joka kestää kaikkiaan peräti 12 päivää ja jossa suurin osa tapahtumista on ilmaisia! Tapahtumaan, jossa vierailee kymmeniä tuhansia ihmisiä joka vuosi! Tapahtumaan, jossa poliisia ja järjestysmiehiä ei käytännössä tarvita lainkaan. Tapahtumaan, jossa voi halutessaan kätevästi yhdistää festarit, rantaloman sekä tutustumisen Italian kulttuuriin ja historiaan ja kauniisiin maisemiin sekä kaupunkeihin. Yksinkertaisesti: ”The Hottest Rockin’ Holiday on Earth!”

Tapahtuma järjestettiin nyt jo 20 kertaa. Itselleni tämä vuosi oli jo neljäs kerta Senigalliassa. Ensimmäisen kerran kävin täällä poikani kanssa vuonna 2013 ja sen jälkeen yksin vuonna 2014. Tämän jälkeen olikin sitten pieni tauko ja tauon jälkeen tämä vuosi oli jo toinen perättäinen vuosi vaimoni kanssa. Yhdelläkään kerralla rahat tai aika eivät ole riittäneet koko 12 päivän juhlimiseen, vaan käynnit ovat olleet 2-4 päivän mittaisia. Yhtenä vuonna olemme olleet majoittuneena kaiken keskelle Senigalliaan ja kolmena vuonna Ancona on ollut meidän ”tukikohtamme” juhlien ajan. Ancona on hyvä paikka yöpymiseen, sillä hotellien hinnat ovat vain murto-osa siitä, mitä Senigalliassa joutuu maksamaan. Pre-Party -päivinä Senigalliasta joutuu ikävä kyllä lähtemään jo 11 aikoihin, mutta varsinaisen tapahtuman käynnistyttyä tällä välillä kulkee vielä myöhään yöllä Summer Jamboree -erikoisjuna. Junamatka kestää noin 20 minuuttia.

Aluksi suunnittelimme paikalle päästäksemme lentoa Ranskan Nizzaan ja siirtymistä sieltä pikkuhiljaa junalla kohti Senigalliaa, matkan varrella pysähdellen, mutta taloudellisista syistä johtuen jouduimme jättämään tämän vaihtoehdon tuleville vuosille. Sen sijaan lensimme todella edullisella Norwegianin suoralla lennolla Helsingistä Roomaan muutamaa päivää ennen festarien alkua. Kaksi lentolippua maksoi yhteensä 130 euroa! Paluulennot tehtiinkin sitten USA:n suuntaan eli palasimme Roomaan ja sieltä Oslon kautta Norwegianin lennoilla Floridan Ft. Lauderdaleen. Näistä lentomatkoista kirjoitan tarkemmin erikseen; varsinkin EuroAtlanticin museokonematkasta Roomasta Osloon (EuroAtlantic Airways: In my ranking the worst airline in the world, never again…). Norwegianin puolesta kaikki sujui hyvin, mutta tämä heidän käyttämänsä portugalilainen ”wet lease” oli elämäni huonoin lentokokemus. Menomatka Helsingistä Roomaan oli siis todella edullinen, mutta lennoista Italian ja USA:n välillä saimmekin sitten maksaa kunnon kesälomahinnan.

Ensimmäisen yön vietimme Roomassa. Kaksi seuraavaa Firenzessä ja sitten neljä yötä Anconassa. Viimeiseksi yöksi siirryimme vielä takaisin Roomaan. Matkan pituudeksi tuli siis kahdeksan yötä ja yhdeksän päivää. Hotellit valitsimme hinnan ja sijainnin mukaan, mutta tarkoituksella yritimme taas valita hieman erikoisempia hotelleja ja melko hyvin siinä onnistuimmekin. Sijainnin yritimme valita kompromissina juna-aseman ja kaupungin keskustan suhteen. Hotellien hinnat vaihtelivat 70-100 euron välillä ja kaikkiin huonehintoihin kuului myös aamiainen. Valitsimme tarkoituksella hotellit, joissa huonehintaan kuului aamiainen. Näin saimme kävellä aamulla valmiiseen pöytään syömään, eikä aikaa tarvinnut kuluttaa aamiaisen etsimiseen.

Siirtymiset Italiassa hoituivat jo totuttuun tapaan junilla. Tämä on omasta mielestäni erittäin suositeltava tapa liikkua Italiassa ja olenkin ehtinyt elämäni aikana reissata tuhansia kilometrejä Italiassa junalla. Junayhteydet ovat erinomaiset, vuoroja on paljon ja hinta on todella edullinen nopeita junia lukuun ottamatta. Jos laskemme koko reissun yksittäiset junamatkat alkaen siirtymisestä Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja päättyen junamatkaan Ft. Lauderdalesta West Palm Beachille, teimme tämän reilun viikon matkan aikana kaikkiaan 20 junamatkaa. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että ostimme yhteensä 40 junalippua! Italiassa teimme yhteensä 18 junamatkaa.

Senigalliassa ei rahaa sitten paljon kulunutkaan. Mitä nyt vähän ruokaan ja juomisiin ja jotain tuli myyntikojuistakin ostettua. Kaikki musiikkiesitykset olivat ilmaisia ja poikkeuksellisesti myös linnaan, Rocca Roverescaan tutustuminen oli ilmaista. Kaiken kaikkiaan matka ei ollut mitenkään hirveän kallis, joskin rahaa tietysti kuluu jo siinä, kun käy joka päivä ”ulkona syömässä”. Toki, jos laskisin kaikki kulut yhteen, lentoliput, junamatkat, hotellit ja syöminen ravintoloissa, niin tokihan tuollaiselle matkalle jonkin verran hintaa kertyy, mutta toisaalta taas saimme sille rahalle aivan valtavan paljon vastinetta.