LUMIMYRSKYPAKOLAINEN (Kreikka 2022, osa 1)

Hiljaiselo on ainakin hetkellisesti päättynyt: palaan nyt tähän (matka)blogiini uuden tarinan merkeissä. Edellisestä onkin jo ehtinyt kulua aikaa…

 

-----------------------------------------------

 

Klo 02.04 Helsingin Rautatientorilta kohti lentokenttää lähtevässä bussissa numero 600 haisee grilliruoka. Bussi on täynnä ravintoloista palaavia, väsyneen näköisiä ihmisiä, joista monet ovat varmasti tulossa pikkujouluista. Vain minä ja pari muuta olemme (matkalaukuista päätellen) matkalla lentokentälle. On joulukuun alkupuoli ja maa on lumesta valkoinen. Mustan taivaan ja valkean maan väliin jäävät kaikki harmaan sävyt ja maisemaa edes hieman piristävät mainos- ja jouluvalot. On kylmä ja olen todella iloinen, että tämän bussin kuljettaja odotti minua pienen hetken, eikä minun tarvinnut jäädä ulos pakkaseen odottamaan seuraavaa bussia. Ajamme läpi Kaisaniemen ja Hakaniemen ja jatkamme Hämeentielle. Päästyämme Helsingistä ihmisiä alkaa jäädä pysäkeille. Bussi ajaa pitkin Vantaan - jo aikaisemmilta lentokenttäreissuilta ainakin osittain tutuiksi tulleita ja minulle sekä varmasti monelle muuulle matkaajalle käsittämättömiä - pimeitä sivuteitä kohti lentoasemaa.

 

Koska valitsin lentokentälle siirtymiseen viimeisen mahdollisen raitiovaunun ja siihen sopivan lentokenttäbussin (ja ehdin vieläpä jopa edelliseen), olen lentoasemalla aivan liian aikaisin. Se ei tosin minua haittaa, onpa ainakin aikaa, eikä tarvitse pitää mitään kiirettä. Kiire ja lentokenttä ovat yhdistelmä josta en lainkaan pidä… Joudun odottamaan jonkin aikaa Lufthansan lähtöselvityksen aukeamista, mutta sitten pääsenkin todella joutuisasti eteenpäin, koska minulla on valmiiksi tulostettu boarding card ja matkalaukku-tagi. Turvatarkastuksesta kävelen läpi ilman minkäänlaista jonottamista ja tätä helpottaa vielä lentoaseman uusi skannauslaitteisto, jonka ansiosta mitään ei tarvitse ottaa repusta pois. Juuri mikään paikka lähtöporttialueella ei ole vielä auki, mutta saan sentään kahvin ja korvapuustin, jotka helpottavat odottamista. Kello on noin neljä aamulla ja lentokenttä alkaa hiljalleen heräilemään. Ulkona lumiaurojen vilkkuvat valot etenevät pitkänä letkana pitkin kiitoratoja ja rullausteitä.

 

Ensimmäinen lentoni on Lufthansan lento Muncheniin Airbus A320-koneella. Lento on tavallisen tasainen, hajuton ja mauton. Varmaa saksalaista laatua ja luotettavuutta. Lähdemme portilta jotakuinkin ajallaan. Jäänpoiston jälkeen ilmaan ja reilun kahden tunnin päästä laskeudummekin jo Munchenin sumuiselle lentokentälle. Koneessa tarjoillaan pullollinen vettä. Maskeja ei Lufthansan lennoilla tarvitse enää käyttää. Tämän Lufthansan lennon lähtiessä taivaalta leijailee jonkin verran lunta, mutta aurauskalusto pystyy pitämään lentokentän hyvin kunnossa. Jälkikäteen kuulen, että tätä myöhemmin tilanne oli muuttunut pahemmaksi ja koneet olivat myöhästelleet pahasti ja parin päivän jälkeen tilanne muuttui todella huonoksi, kun kunnon lumimyrsky saapui Suomen etelärannikolle.

 

Kreikka alkaa heti Münchenin lentoasemalta, Aegeanin Thessalonikiin lähtevän koneen lähtöportilta. Joka toisella ihmisellä tuntuu olevan jotain tärkeää sanottavaa tai kysyttävää tiskin takana työskenteleviltä virkailijoilta. Myös lentolippuihin on merkitty ryhmät koneeseen nousua varten hyvin kreikkalaisesti. Tai oikeastaan periaatteessa epäkreikkalaisesti, sillä kaksi automaattiporttia on ohjelmoitu niin, että ne todellakin päästävät vain kyseiseen ryhmään kuuluvat ihmiset läpi. Mutta… Se ei kuitenkaan toimikaan ihan niin. Esimerkiksi itselläni on lippu ilman ryhmänumeroa ja meitä kaikkia sellaisen lipun omaavia pyydetään ottamaan yhteyttä lähtöportin virkailijoihin. Minulle he kertovat, että minulla on ikkunapaikka ja boarding on heti priorityn jälkeen. Vaan eipä se siis ihan niin toimikaan ja punainen valo syttyy. Kuten myös kovin monella muullakin. Pian portilla on tilanne, jossa yhtäkään ihmistä ei ole menossa läpi automaattiporteista, mutta virkailijan eteen muodostuu suuri ja epämääräinen jono. Iso kasa ihmisiä. Yksi virkailija näyttää lippuni lukijalle ja toivottaa tervetulleeksi, mutta ollessani jo katoamassa ”putkeen” kohti konetta minut huudetaan takaisin, koska lippuni ei ollutkaan rekisteröitynyt portin laitteeseen. Yritys hyvä kymmenen, toteutus kreikkalainen…

 

Perin kreikkalainen meno jatkuu koneessa, joka sekin on Airbus A320: jo niin kovin tuttuun tapaan ihmiset ovat ottaneet matkaan mukaan puoli omaisuuttaan ja se omaisuus on tungettu jättipaljon ylisuuriin laukkuihin ja kasseihin, joista en mitenkään ymmärrä miten joku voi sanoa niitä käsimatkatavaroiksi. Ennen kuin edes puolet ihmisistä on sisällä koneessa kaikki lokerot katonrajassa ovat jo täynnä. Lentoemännät joutuvat pyörittelemään vaikean näköistä tetristä, siirtelemään laukkuja ja kasseja paikasta toiseen ja ottamaan lopulta pienempiä matkatavaroita alas penkkien jalkatilaan. Jollakin kumman ilveellä kaikki matkustajat ovat lopulta (paljon myöhemmin) sisällä koneessa. Monta laukkua tosin otettiin jo lähtöportilla koneen ruumaan siirrettäviksi. Tämä on sellainen hyvin tyypillinen teatteri, joka on toistunut jotakuinkin samanlaisena kaikilla minun Kreikan lennoillani. Jo kuulutus lentokentällä muistutteli vain yhdestä käsimatkatavarasta ja sen koosta, mutta noilla kuulutuksilla ei tunnu olevan mitään vaikutusta. Koko omaisuus on saatava mukaan ja missään nimessä mitään ei kuljeteta lisämaksusta ruumassa…

 

Lento sujuu mukavasti. Kaikesta sähellyksestä huolimatta olen aina pitänyt Aegeania hyvänä ja luotettavana lentoyhtiönä. Kuin Lufthansan kopio, mutta pikkuisen vielä paranneltuna. Olen ollut pian 30 tuntia hereillä ja jossain vaiheessa jopa nukahdan hetkeksi, mikä on minulle lentokoneessa äärimmäisen harvinaista. Lento kestää vajaat kolme tuntia ja lennon aikana tarjoillaan kahvia tai jotain muuta juomista, pieni sämpylä ja suklaapatukka. Se on paljon enemmän kuin Lufthansan lennolla annettu pieni vesipullo. Laskeudumme Thessalonikiin suoraan kaupungin keskustan yli ja ihmettelen taas kaupungin kokoa. En muistanutkaan kuinka valtavan suuri kaupunki Thessaloniki on.

 

Thessalonikin lentokenttä on yksi niistä pienemmistä lentokentistä, joissa kaikki matkustajat kuljetaan koneisiin ja koneista pois busseilla. Tämä sujuu kuitenkin tällä kertaa erittäin joutuisasti, eikä laukkuakaan tarvitse odottaa kauaa. Lentokenttä on uusiutunut sitten viime näkemän: vanhan terminaalirakennuksen viereen on rakennettu toinen saman kokoinen ja sen on pakko olla melko uusi, koska se on vielä niin hyvässä kunnossa. Thessalonikin lentokentältä pääsee kaupungin keskustaan kahdella eri bussilla: 79 ja 1X. Bussi 79 lähtee aikaisemmin, mutta valitsen pikkuisen kalliimman bussin 1X; onhan se sentään express-bussi, joten voihan siitä maksaa 50 senttiä ylimääräistä… Mutta… lopulta käy ilmi, että se onkin kreikkalainen express-bussi. Tuo express-bussi saattaa tulla kaupunkiin lyhimmän tien kautta, mutta se kulkee kuitenkin kilometrikaupalla kaupungin vilkasliikenteisessä keskustassa ja pysähtyy aivan liian usein. Bussi on aivan tupaten täynnä matkustajia. Se numero 79 olisi saattanut olla nyt jopa parempi. Busseissa täällä on käytettävä edelleen maskia ja kuljettaja pitää melkoisen älämölön minulle ja parille muulle, jotka tulemme sisään ilman maskia. Sisällä maskia käyttävät ne ihmiset (noin 10), jotka ovat aivan bussin etuosassa kuljettajan lähistöllä. Loput (noin 70) eivät käytä maskia… Niinpä minäkin jätän maskini taskuun.

 

Tämä asunnonvaihdosta alkunsa saanut matka muuttuu kovin toisenlaiseksi jo ensimmäisenä iltana. En pura tätä tässä sen tarkemmin, mutta joka tapauksessa totean saavuttuani hyvin nopeasti, että asunnonvaihto jää toteutumatta ja olen pienessä pulassa reilun viikon yöpymisten ja tekemisteni suhteen. Joudun säveltämään käytännössä kaiken uusiksi lennossa. Tiesin riskin, otin sen ja hävisin ja nyt on vain aika sopeutua ja muuttaa suunnitelmia. Häviö on käännettävä voitoksi. Ensimmäiseksi etsin kuitenkin vain pikaisesti itselleni edullisen majoituksen ensimmäiselle yölle Thessalonikista. Onneksi olen matkalla maassa, josta on helppo löytää majoitus kohtuulliseen hintaan. Sain lennot melko edullisesti ja nyt kun nopeasti selailen hotelleja voin todeta, että pystyn löytämään matkani ajaksi hyvinkin edullisia, mutta silti kohtuullisia majoituspaikkoja. Hyvällä tuurilla löydän vielä vapaan ja edullisen huoneen myöhään illalla ja olen perillä juuri vastaanoton sulkemisaikaan. Hotelli Alexandria tosin oli (ihme ja kumma) huomannut lennosta todella myöhään hotels.com -varaussivuston kautta tehdyn varaukseni ja valmistautunut kiitettävällä tavalla: minulle oli jo ehditty lähettää sähköposti, jossa oli ulko-oven koodi ja ohjeet kuinka pääsisin sisälle huoneeni lukitsemattomasta ja ovesta ja löytäisin avaimet huoneestani. Todella hienosti hoidettu, vaikka lopulta kuitenkin ehdinkin juuri viime minuutilla. Sen verran tämä matkan täysin muuttanut yllätys kuitenkin minua jurppii, että saatuani huoneen ja avaimet kävelen vielä läheiselle Ladadikan alueelle baarin terassille juomaan yhden kylmän oluen ja rauhoittumaan ennen nukkumaan menoa...

 

My linktree: Linkit muille sivuille

Viimeisimmät yli 200 blogikirjoituksesta:

• Greetings from the Sunshine State (osa 1)
• Rockabillaque Florida 2022
• Tilinpäätös 2022 (Ystävyydestä)  

• Matkalla yli Atlantin valtameren
  
• Autojuttuja uima-altaalta
• Kun korona iskee
• Lähestyvän lähdön tunnelmaa
  
  
• Saaresta saareen
• Kiitos ja näkemiin (Kun lähden näiltä saarilta)
• Päiväkävelyllä Tallinnassa
• Laivamatkailua ja suunnitelmia talven varalle
• Kesän päättyessä (Korona-kesä 2021)
  
  
• Matkalla Korona-Suomeen
• Kohti uutta Korona-kevättä
• Sunshine State ja Suomi - Sukkulointia kahden maan välillä
• 10 päivää karanteenissa
• Paluu Atlantin taakse (Matkalla keskellä Korona-aikaa)

 

 

MATKALLA YLI ATLANTIN VALTAMEREN

Kun Finnairin Embraer ERJ-190 -koneen pyörät irtoavat hieman lumesta ja kuurasta valkealta Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitoradalta, olen jo hieman varmempi perille pääsystä kuin edellisenä talvena. Täysin varma en kuitenkaan vieläkään asiasta ole, koska olen ymmärtänyt kuinka pienestä perille pääsy saattaa ”näinä aikoina” olla kiinni. Olen taas matkalla Yhdysvaltoihin ja tällä kertaa maa on avoinna myös turisteille: vuosi sitten USA:n rajat oli suljettu ja matkustaminen Atlantin yli oli silloin kaikin puolin paljon epävarmempaa. Paljon liikkuvia tekijöitä ja muuttuvia määräyksiä ja ohjeita liittyy kuitenkin tähänkin matkaan lähtöön, mutta uskon kaiken olevan nyt kuitenkin kunnossa.

Tukholmaan matkalla oleva kone on melko täynnä, mutta juuri minun viereeni jää tyhjä paikka. Yksin matkustaessa minulle on usein sattunut tämä suunnaton onni, joskin usein yritän varmistaa sen taktikoimalla paikan valinnassa lähtöselvityksen jo avauduttua ja tavallisten paikkojen valinnan vapauduttua maksusta. Tuo yksi tyhjä paikka vieressä tuo uskomattoman paljon lisää tilaa ja tässä konetyypissä se tarkoittaa sitä, että vieressäni ei istu kukaan, koska koneessa on vain 2+2 paikkaa rinnakkain. Aikataulun mukainen lentoaika Tukholmaan, Arlandan lentokentälle, on yksi tunti, mutta tänään todellinen lentoaika on vain 40 minuuttia. Lyhyen lentoajan lisäksi tällä kerralla sattuu se hyvin erikoinen asia (ainakin omien viime vuosien kokemusteni mukaan), että lento lähtee ajallaan tai ehkä jopa muutaman minuutin etuajassa!

 

---------------------------

 

Frequently asked questions… Kuinka kauan kestää lento Miamiin? Ja vastaus kuuluu: se vähän riippuu... Tällä kerralla minä käytän taas kerran ihan uudenlaista reitinvalintaa. Jo aiemmin täällä kertomistani syistä valitsin nyt lennon Tukholman kautta sen sijaan että olisin lentänyt mennen tullen suorilla Finnairin lennoilla. Kerrottakoon nyt kuitenkin vielä kerran, että Tukholman lento on perillä Miamissa sen verran aikaisemmin, että ehdin vielä pohjoiseen suuntaavaan Tri-Rail -junaan. Olen tällä kertaa ostanut liput suoraan Finnairilta, mutta siirryin Finnairin sivuille Momondon lentohaun kautta. Tällä tavoin sain liput halvemmalla kuin suoraan Finnairilta. Ensimmäinen lentoni on siis lento Helsingistä Tukholmaan Arlandan lentokentälle. Tukholmassa minulla on hieman vajaat kaksi tuntia aikaa vaihtaa konetta ja loppumatkan lennän Finnairin suoralla lennolla Miamiin. Ilmoitetut aikataulun mukaiset lentoajat ovat 1h ja 10h 30min. Näin ollen aikataulunmukainen lentoaika on 11h 30min ja siihen päälle tulee 1h 50min vaihtoaika. Todellinen lentoaika on tällä reissulla hieman vajaat 11 tuntia ja jotakuinkin yhtä kauan kestäisi suora lento Helsingistä. Miamista Helsinkiin tulenkin sitten lentämään Finnairin suoralla lennolla ja aikataulunmukainen lentoaika on 9h 25min.

Finnairin Tukholman lentoja (AY807) on nyt lennetty useilla eri konetyypeillä (Airbus A319/320/321, Embraer 190 ja ATR 72) ja tällä kerralla kohdalleni osuu pieni, mutta mukava Embraer. Tukholman ja Miamin välistä reittiä lennetään uudehkolla Finnairin Airbus A350-XWB -koneella ja samanlainen kone lentää nyt myös Miamin ja Helsingin välillä. USA:n suuntaan Finnairin kalustossa on nyt tapahtumassa (tai jo tapahtunut) selvä parannus, kun vanhat Airbus A330 -koneet korvataan uudemman sukupolven A350-koneilla. A330-koneet alkoivatkin kyllä olla jo melko vanhoja ja kulahtaneita ja matkustusmukavuus paranee nyt huomattavasti. Minä muistan vielä hyvin senkin ajan, kun Finnair käytti USA:n lennoilla vielä yhtä sukupolvea vanhemmilla MD-11 -koneilla.

Yksi syy miksi päätin tällä kertaa valita Finnairin oli vallitseva epäselvä tilanne (covid). Finnairin lipuissa oli selvä mahdollisuus vaihtaa tarvittaessa matkustusajankohtaa ja suomalaisen toimijan kanssa kaikenlainen selvittely mahdollisten muuttuvien lentojen suhteen olisi helpompaa (tosin olen nyt kuullut, että vaikeuksia on ollut ja Finnair ei ole aina kohdellut asiakkaitaan lempeästi). Viime talvena nämä järjestelyt Helsingin lentojen peruunnuttua sujuivat aivan loistavasti Lufthansan ja myös American Airlinesin kanssa. Lufthansan kanssa kaikki kävi napin painalluksella ja Americanin kanssa pikku selvittelyjen jälkeen… Toinen syy Finnairin valintaan on ”tutut ja turvalliset” sinivalkoiset koneet ja paluumatkalla suora lento ilman koneenvaihtoja. Finnairin suorat USA:n lennot ovat todella näppäriä kun reissusta selviää ilman koneenvaihtoja, mutta… Olen kyllä tosin todennut, että lentomatka/aika on niin pitkä, että joskus koneenvaihto on jopa mukava tauko lentämiseen ja istumiseen ja se tarjoaa tilaisuuden jaloitella. Molemmissa on puolensa.

Kuten olen jo aiemmin maininnut, on matkustaminen ”näinä aikoina” melkoista arpapeliä ja matka tai maahanpääsy voi katketa johonkin pikku juttuun. Niinpä en itsekään uskalla vielä juhlia, vaikka itselläni onkin vielä pari ässää takataskussa… Täysin rinnoin uskallan kuitenkin iloita vasta kun olen onnellisesti perillä. Ja sen jälkeen voikin taas Suomeen matkustamisesta tulla ongelma peruttujen lentojen muodossa, kuten kävi viime talvena, mutta kuten jo mainitsin, siitä tosin selvittiin aika mukavasti Lufthansan rahojen palautuksen ja uusien Americanin (+Finnair) lippujen turvin.

 

---------------------------

 

Katselen ulos Finnairin Airbus A350-XWB -koneen ikkunasta, mutta en näe juuri muuta kuin pilviä ja toisinaan niiden lomasta välillä pilkistävää metsää tai maaseutua. Lentoaikaa Miamiin on jäljellä reilut kolme tuntia ja olemme lähestymässä New Yorkia (city). Olemme jo ylittäneet koko Pohjois-Atlantin ja saapuneet Pohjois-Amerikan yläpuolelle. Koska lähtöpaikkana oli Tukholma, on lentoreittimme kulkenut hieman etelämpänä kuin Helsingistä lähdettäessä. Reittimme on kulkenut Britteinsaarten pohjoispuolitse, mutta sekä Islannin että Grönlannin eteläpuolitse. Norjan jälkeen meillä on ollut pelkkää merta allamme aina Kanadaan asti. Kanadan ja New Yorkin (osavaltio) jälkeen lennämme aivan USA:n itärannikkoa viistäen etelään ja taas vajaan tunnin ajaksi meren päälle ennen saapumistamme Floridan mantereelle.

Suuri laajarunkokone on lähes viimeistä paikkaa myöten täynnä. 95% matkustajista näyttää käyttävän kiltisti maskia kuten kuuluukin, mutta mukana on muutamia henkilöitä, jotka eivät määräyksistä tai muista ihmisistä välitä ja heidän mielestään on riittävää kun maski roikkuu nenän tai jopa suun alapuolella. Antaa kyllä heistä oikein fiksun kuvan… Koko lennon ajan koneessa on melko hiljaista ja rauhallista. Ohitamme (tai oikeastaan ylitämme) Atlantic Cityn 12,2km korkeudessa. Maanopeutemme on 850km/h. Olemme lentäneet Tukholmasta noin 6500 kilometrin päähän ja matkaa on vielä jäljellä noin 1500 kilometriä. Nuo kun laskee yhteen, tulee kokonaismatkaksi Tukholmasta Miamiin aika lähelle 8000 kilometriä. Helsingistä matka Miamiin on noin 8200 kilometriä, joka on maileina mitattuna melko lähelle 5000 mailia. Tänään lentoaika Tukholmasta tulee olemaan hieman vajaat 10 tuntia.

Aika on kulunut nopeasti, johtuen suureksi osaksi siitä, että samalle penkkiriville sattui oikein mukava, nuori ruotsalainen pariskunta (terveisiä vaan Sabina & Anders) ja aika kului mukavasti heidän kanssaan jutellessa. Lentokoneessa jouduin aluksi hetken miettimään mitä kieltä minun pitäisi puhua matkustamohenkilökunnan kanssa. Kone kun on suomalainen, mutta lähtöpaikkana on Ruotsi. Päätän kommunikoida englanniksi, koska se toimii varmasti. Kuulen henkilökunnan puhuvan myös erittäin sujuvaa ruotsia ja pian myös suomea. Loppumatkasta vaihdankin sitten kielen itsekin suomeksi ja totean, että hyvin kielitaitoista henkilökuntaa on Finnair löytänyt.

Yksi asia kummastuttaa minua tällä lennolla. On joulupäivä. On joulu… ja se ei näy missään. Joulu tavallaan kuuluu koneen lähtöä odotellessa ja samoin sen saapuessa Miamiin kaiuttimista hiljaa kuuluvien jazzahtavien joululaulujen muodossa, mutta kummallakaan Finnairin lennolla joulu ei ole muuten mitenkään havaittavissa. Ihmisiä on yhtä paljon kuin muinakin päivinä ja he käyttäytyvät aivan kuten muinakin päivinä. Lennot ovat aivan yhtä arkisia kuin minä tahansa muuna päivänä. Olin lentoja varatessani kuvitellut, että joulupäivä voisi olla hiljainen. olin kuvitellut, että ihmisiä ei olisi kovinkaan paljon liikkeellä, mutta erehdyin huomaan erehtyneeni siinä pahan kerran. Kuvittelin myös, että lennoilla ja lentokentillä olisi jotenkin aistittavissa rauhallinen jouluinen tunnelma, mutta sellaisesta ei ole tietoakaan. Jälkikäteen ajateltuna en oikein ymmärrä miten sellaista saatoin edes kuvitella.

Katselen ikkunasta Floridan rannikkoa, joka kylpee valossa pimentyneestä illasta huolimatta. Yritän hahmottaa missä olemme, mutta ”pääsen kartalle” vasta kun olemme jo ylittämässä Ft. Lauderdalen kaupunkia ja Port Evergladesin satamaa. Kauempana näen Alligator Alleyn katoavan jonnekin pimeyteen, keskelle valtavaa Evergladesin suoaluetta (oikeasti enemmänkin kymmeniä kilometrejä leveä, matala ja todella hitaasti virtaava joki). Kone tekee vielä kierroksen meren kautta ja ylittää Miamin alueen hieman kirkkaana ja värikkäänä loistavan Downtown Miamin eteläpuolelta. Näen selvästi Miami Beachin sekä sen ja Miamin kaupungin yhdistävät sillat. Miamin keskustan kirkkaasti valaistut pilvenpiirtäjät ovat uskomattoman upea näky. Lennämme valomeren yllä monta kilometriä länteen, koukkaamme vielä Evergladesin pimeyden kautta takaisin itään ja laskeudumme sitten Miamin kansainväliselle lentokentälle.

Ollessamme vielä rullaamassa terminaalirakennukselle, huomaan jo meidän joutuvan tällä kertaa ”satelliittiterminaalille”, josta on yhteys ulkomaailmaan junan välityksellä. Kukaan ei ole portilla konetta vastassa, joten joudumme odottamaan todella pitkään ennen kuin kone saadaan lopullisesti portille. Minulla ei ole kiirettä, joten päätän ottaa rauhallisesti ilman mitään paniikkia. Lisäksi istun penkkirivillä 54, joten olen joka tapauksessa viimeisiä ulos pääseviä ihmisiä. Päästyämme koneesta alkaa seisominen ja jonotus ja odotus… Ensin odotamme junaa. Sitten odotamme junasta varsinaiseen terminaalirakennukseen pääsyä. Ja sitten vasta varsinainen odotus alkaa. En katso tarkkaa aikaa, mutta jonotus maahantulotarkastukseen kestää lähemmäs kaksi tuntia! Jono ei ole edes mikään ihan hirveän pitkä, mutta se kulkee hitaasti ja pysähtyy silloin tällöin pitkäksi aikaa paikalleen. Mietin moneen otteeseen miten vanhat ja heikkokuntoiset selviävät siitä. Jos jonotus kestääkin melkein kaksi tuntia, niin itse tarkastus kestää minun osaltani ehkä 45 sekuntia… Virkailija ottaa minusta valokuvan, avaa passin ja toivottaa: ”Have a good time!”

Nyt voin jo iloita. Olen onnellisesti Yhdysvalloissa. Minulla ei ole matkatavaroita, joten voin kävellä suorinta tietä ulos maahantulotarkastuksesta. Päästyäni terminaalin aulaan olen (taas) pienen hetken hämilläni: tuo vilkas maahantulorumba kun päättyy yhtäkkiä tuohon pienen pieneen aulaan ja siinä tulee joka kerta jotenkin sellainen tunne kuin olisi kävellyt umpikujaan. Kävelen aulasta suoraan ulos ja päätän kysyä taksijärjestelijältä paljonko maksaisi kyyti Miamin keskustaan Brightline-junalle. Hän ei osaa vastata, mutta erittäin avuliaasti hän soittaa jonnekin ja kysyy hintaa. Pian saan kuulla, että taksi maksaisi 40 dollaria ja päätän saman tien hylätä ajatuksen. Pohdiskelen hetken tämän virkailijan kanssa muita mahdollisuuksia, kuten Lyftiä ja Uberia, mutta teen pian päätöksen vaihtaa hienomman ja nopeamman Brightline-junan lentoasemalta lähtevään halvempaan ja hitaampaan Tri-Rail -junaan. Niinpä palaan terminaaliin, siirryn muutaman kerroksen ylöspäin ja otan MIA-mover junan ”maaliikennekeskukseen”. Ostan siellä automaatista viiden dollarin junalipun pääteasemalle Mangonia Parkiin asti ja siirryn alas laiturille odottamaan junaan pääsyä. Kahden tunnin päästä olen Mangonia Parkissa, josta vaimoni tulee noutamaan minut autolla. Matka USA:n kotiin Mangonia Parkista kestää autolla vain noin 10 minuuttia. 

Matka kotiovelta toiselle kotiovelle on tällä kerralla kestänyt 22 tuntia. Tietoisuus joulusta ja joulupäivästä on kadonnut matkan aikana. Se jäi lentokentille ja lentokoneisiin, hukkui kaiken arkipäiväisyyteen ja poistui mielestä. Eikä junamatka Miamista pohjoiseen yhtään parantanut asiaa… Joulu palaa mieleen vasta kun näen kauniisti korostellun joulukuusen ja joululahjat sen juurella saapuessani USA:n kotiin. Sitten joulu onkin jo ohi: 26.12. on täällä aivan tavallinen sunnuntai. Ja tässä vaiheessa vaimollani on jo korona ja myös minä olen tartuntani saanut, mutta siitä jo kirjoittelinkin ja ainakin tällä erää tämä kierros koronaa on onnellisesti ohi.

 

Viimeisimmät yli 200 blogikirjoituksesta:

• Autojuttuja uima-altaalta
• Kun korona iskee
• Lähestyvän lähdön tunnelmaa
  
  
• Saaresta saareen
• Kiitos ja näkemiin (Kun lähden näiltä saarilta)
• Päiväkävelyllä Tallinnassa
• Laivamatkailua ja suunnitelmia talven varalle
• Kesän päättyessä (Korona-kesä 2021)
  
  
• Matkalla Korona-Suomeen
• Kohti uutta Korona-kevättä
• Sunshine State ja Suomi - Sukkulointia kahden maan välillä
• 10 päivää karanteenissa
• Paluu Atlantin taakse (Matkalla keskellä Korona-aikaa)