TILINPÄÄTÖS 2022 (YSTÄVYYDESTÄ)

On taas aika kirjoittaa menneen vuoden tilinpäätös; perinne, jota jonakin vuonna noudatan ja toisena taas en. Aika summata lyhyesti omasta näkökulmastani vuoden 2022 tapahtumat ja aika miettiä, miksi tämä vuosi oli niin kovin vaikea.

 

Koko vuosi lähti alkuun väärällä jalalla: totesin Yhdysvalloissa kotitestin avulla juuri sopivasti uuden vuoden aattona saaneeni korona-tartunnan, joten uusi vuosi lähti liikkeelle sairaana. Koronan pahin vaihe kesti pari viikkoa ja lopullisen toipumisen kanssa sairasteluun meni reilut kolme viikkoa. Palasin Suomeen maaliskuun loppupuolella ja heti paluuta seuraavana päivänä tunsin, että kaikki ei ole kunnossa; oireista päättelin jo saaneeni laskimoveritulpan pohkeeseeni. Kaksi päivää paluun jälkeen minulla todettiin laskimotukos ja siitä alkoi kolme kuukautta kestänyt pillereiden popsiminen. Laukaiseva tekijä oli pitkä lento Miamista Helsinkiin. Lento, jonka aikana en juurikaan liikkunut ja juominenkin taisi jäädä vähiin. Omissa ajatuksissani on käynyt myös se, että oliko koronalla vaikutusta asiaan, vaikka lääkärit sitä vähättelivätkin.

 

Näin alkoi siis tämä vuosi terveysongelmien kanssa ja jatkoa seurasi nopeasti. Pian sen jälkeen kun laskimotukoksen oireet olivat poistuneet, sain jonkinlaisen polvivamman juoksulenkillä. Tätä kirjoittaessa ei täyttä varmuutta vamman sijainnista ja laadusta edelleenkään ole, mutta fysioterapeutin ja nyt myös lääkärin mukaan kaikki viittaa oikean polven sisempään nivelkierukkaan. Ensimmäiset viikot onnuin tippa silmäkulmassa ja siitä eteenpäin elämä jollakin tavalla rikkoutuneen polvikierukan kanssa on ollut yhtä ylä- ja alamäkeä. Toisinaan pystyn kävelemään monta kilometriä ilman mitään ongelmia. Toisinaan joudun parin päivän kävelylenkkien jälkeen olemaan muutaman päivän kotona paikallani. Jo kahdeksan kuukautta kipu on vaihdellut lievän ja kovan kivun välillä ja toisinaan tuntui kuin joku työntäisi puukon polven sisälle. Kaikkien näiden vaivojen lisäksi olen syksyllä ollut jo kaksi kertaa flunssassa ja sairaana yhteensä kuukauden verran. Tämä vuosi on mennyt siis niin, että en ole montaa päivää ollut täysin terve. Koko ajan jotain ja se on tietysti vaikuttanut koko elämään ja aktiivisuuteen ja myös yleiskuntoon kun kuntoilu sellaisena mihin olen tottunut on pitänyt jättää (syksyllä tein yhden juoksulenkin, ja jouduin sen jälkeen olemaan paikallani koko seuraavan viikon).

 

Näin olen saanut purettua tähän blogiin terveyteen liittyvät henkilökohtaiset murheeni… Tämän ei nyt kuitenkaan ollut tarkoitus olla oma henkilökohtainen epikriisi. Kaikista terveyshuolista huolimatta suurin henkinen murhe tänä vuonna lienee ollut Venäjän järjetön hyökkäys Ukrainaan ja pian jo vuoden jatkunut sota Ukrainassa. Sota, mihin ei ollut minkäänlaista tarvetta, ei minkäänlaista hyvää syytä ja missä ei millään tavalla ole pienintäkään järkeä. 24. helmikuuta vuonna 2022 olin USA:ssa sodan syttyessä. Olin vielä hereillä myöhään tuona iltana ja melkein aamuun asti seurasin CNN:n katkeamatonta uutislähetystä Ukrainasta. Tämä sota on varmasti vaikuttanut kaikkiin meistä jollakin tavalla. Se on vaikuttanut meidän ajatuksiimme ja myös ihan käytännön asioihin. Se on vaikuttanut normaaliin arkipäivään ja se on vaikuttanut todella paljon politiikkaan. Se on hetkessä kääntänyt Suomen kansan mielipiteet NATO:n suhteen ja vienyt onneksi lopultakin maamme siihen pisteeseen, että Suomen hyväksyminen NATO:n täysjäseneksi on hyvin lähellä toteutumista. Omasta mielestäni tämän olisi pitänyt tapahtua ja kauan sitten, mutta toisaalta olemme ilman täysjäsenyyttäkin olleet NATO:n kumppaneina todella läheisissä suhteissa jo vuosikausia.

 

Tämä Venäjän järjetön hyökkäyssota on tietysti kaiken pohjalla ja se on myös NATO-hakemuksen taustalla vaikuttanut suhtautumiseemme Venäjää ja venäläisiä kohtaan. Totuus Venäjästä ja venäläisistä on lopultakin, vuosikymmenten jälkeen paljastettu ja se totuus on nyt ollut lupa sanoa ääneen. Turhat kuvitelmat ja usko ja luottamus ovat nyt lopulta kokonaan karisseet ja myös ne, jotka halusivat uskoa Venäjän olevan luottamuksen ja uskon arvoinen ja ”pohjimmiltaan hyvä” ja hyvää tarkoittava, ovat lopulta ymmärtäneet miten asia oikeasti on. Olemme tulleet siihen pisteeseen, että totuus on lopulta meille kirkastunut ja ainakaan meidän sukupolviemme aikana tämä asia tuskin tulee enää muuttumaan. Omassa kotimaassamme meillä on mennyt kuitenkin kaikesta huolimatta kohtuullisen hyvin. Hinnat nousevat, sähkö on kallista jne., mutta kaikesta tästä huolimatta meillä on kaikki vielä todella hyvin. Suomea on niin koronan kuin Ukrainan sodan aikakin johtanut sellainen voimakolmikko, että meidän ei tule koskaan unohtaa kuinka onnekkaita olemme olleet  kun Suomea on varsinkin tämän meneillään olevan kriisin aikana johtanut kolmikko: Niinistö, Marin ja Haavisto. Ja meidän on oltava kiitollisia myös siitä, että (lähes) koko Suomen poliittinen kenttä on ollut yksimielinen ja samalla sivulla Ukrainan sodan ja Suomen suhteen. Kiitos.

 

Tämä minun blogini on alkanut matkablogina ja vaikka juttuni ovatkin sittemmin alkaneet rönsyillä sinne tänne, yritän aina aika ajoin palauttaa blogin vanhoille raiteilleen. Kuten olen jo useaan kertaan aikaisemmin kirjoitellut, en koe enää jatkuvia USA:n reissuja ”matkoina”. Ne eivät ole minulle lomaa. Ne eivät ole minulle matkoja. Ne ovat vain siirtymisiä kodista toiseen ja elämää toisessa kodissa sen virallisen Suomen kodin sijasta. No, niin tai näin, niin vajaat kolme vuoden ensimmäistä kuukautta olin USA:ssa. Matkustin sinne joulupäivänä ja palasin Suomeen maaliskuun lopulla. USA:ssa ollessani teimme pari lyhyttä autoreissua Floridan sisällä: vietimme yhden viikonlopun Miamissa ja toisen viikonlopun FT. Myersissa ja Immokaleessa festareilla. Muuten olimme enimmäkseen kotinurkilla ja reissut rajoittuivat lähiluontoon, joka on todella näkemisen ja kokemisen arvoista ja kuuluu ehkä kategoriaan: ”aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan…”

 

Kesän alussa tein taas yhden työmatkan kauas Aasiaan. Tuolla reissulla tuli jälleen nähtyä ja koettua yhtä jos toistakin, opittua paljon lisää maailmasta ja erilaisista paikoista sekä ihmisistä ja ainakaan tylsää ei ollut. Työmatka on kuitenkin aina työmatka ja se siitä ainakin tällä kertaa.

 

Kesällä vaimoni ollessa Suomessa pääsimme tekemään vihdoin, pitkän tauon jälkeen ihan oikean lomareissun. Lensimme heinäkuun loppupuolella Bolognaan, Italiaan ja kiertelimme Italiassa 10 päivää ennen paluuta Suomeen. Bolognasta matkustimme junalla Napoliin  ja vietimme siellä kaksi päivää. Toisesta päivästä tosin suurin osa kului Pompeijin raunioilla käyntiin. Napolista matkasimme taas junalla Salernoon ja sieltä edelleen Vietri sul Maren kaupunkiin Amalfin rannikolle. Olimme Vietri sul Maressa kaksi päivää, joista toinen kului tosin veneretkellä Amalfin kaupungissa. Vietri sul Maren jälkeen vuorossa oli pikapysähdys Roomassa. Rooma on meille molemmille jo niin tuttu paikka, että tyydyimme vain yhden iltapäivän ja illan kävelykierrokseen Roomassa ja aamulla jatkoimme taas matkaa. Roomasta matkustimme Falconara Marittimaan ja sieltä edelleen Senigalliaan. Senigallia ja siellä järjestettävä Summer Jamboree -festivaali oli tavallaan matkamme pääkohde. Minulle jo viidettä kertaa ja yhdessäkin tämä oli meille jo kolmas kerta. Senigalliassa viivyimme neljä yötä ja sen jälkeen päätimme kierroksemme Bolognaan, jossa vietimme vielä yhden illan ja yön. Kaiken kaikkiaan matka oli kiva ja todella onnistunut. Itseeni suurimman vaikutuksen teki ehdottomasti erikoinen Napoli (tekisi mieleni sanoa groteski Napoli): tuo rumankaunis, kiehtova, kapeiden kujien kaupunki. Siihen ihastuin välittömästi. Samaa ei taas voi sanoa vaimostani: hän piti koko Napolia synkkänä ja jopa pelottavana. Napoli ei kai jätä ketään kylmäksi… Vaimolleni kohokohta oli Amalfin rannikko ja pakko sanoa, että paikka näytti kyllä niin kovin kauniilta Napolin ”rumuuden” jälkeen. Joulukuussa tein vielä tämän vuoden neljännen matkan. Se suuntautui Thessalonikiin Kreikkaan, enkä kerro siitä nyt tässä tämän enempää, koska siitä reissusta on pian tulossa tänne oma kertomuksensa.

 

Olen siis tänä vuonna tauon jälkeen (kuten niin moni muukin) päässyt taas kiertämään jonkin verran maailmaa: olen matkustellut USA:ssa, Aasiassa, Italiassa ja Kreikassa. Seuraava pätkä toisessa kodissa USA:ssa on ollut jo pitkään suurissa suunnitelmissa ja lähes päivittäin mielessä. Tarkoitus oli lähteä sinne jo aiemmin, mutta pääsen lähtemään vasta tammikuun alkupuolella. Koko lopputalvi meneekin sitten siellä ja palaan Suomeen vasta kevään jo koittaessa. 

 

Ensimmäinen vuosi Helsingin kantakaupungissa tuli täyteen joulukuun alussa. Kun lopulta pitkän pyristelyn jälkeen jouduin lähtemään Suomenlinnasta, minulla kävi hyvä tuuri asunnon suhteen. Löysin Helsingin hinnat huomioon ottaen verrattain edullisen asunnon uudesta kantakaupungista. Asunnossa on enemmän kuin riittävästi tilaan minulle ja myös vaimolleni hänen ollessaan Suomessa. Asunto on uusi ja ikkunasta ja parvekkeelta näkyy meri! Jos ei voi asua Suomenlinnassa, tämä on erittäin hyvä vaihtoehto sen jälkeen. Mutta kuitenkin… En voi sanoa viihtyväni Jätkäsaaressa. Pidän kaupunkimaisuudesta ja siitä, että alue on vielä Helsingin kantakaupunkia ja hyvien kulkuyhteyksien varrella. Metro ja kolme raitiovaunulinjaa tekevät kulkemisen helpoksi ja voin myös helposti kävellä Helsingin keskustaan ja takaisin. Muuten en Jätkäsaaresta alueena pidä. Se on ruma. Se on ulkoasultaan rikkonainen, rauhaton, sotkuinen, sekava ja kirjava. Jos en olisi koskaan asunut Suomenlinnassa, viihtyisin Jätkäsaaressa varmasti hyvin, mutta minulle muutto idyllisestä Suomenlinnasta ja sen vanhoista, kodikkaista asunnoista upouuteen kerrostaloon upouudella asuinalueella on ollut melkoinen kulttuurishokki. 21 vuotta Suomenlinnassa on vaikuttanut minuun niin syvästi, että Jätkäsaaressa tulen tuskin koskaan viihtymään ja aina tulen kaipaamaan Suomenlinnaan.

 

Sivuhuomautuksena tähän on pakko mainita, että kun ensimmäisen kerran jouduin lähtemään Suomenlinnasta (lopulta vain lyhyeksi aikaa) vuonna 2019, muutin Töölöön ja sopeuduin välittömästi. Minulla ei ollut silloin lainkaan niin kova ikävä takaisin Suomenlinnaan ja viihdyin hyvin Töölössä. Niinpä vanha kantakaupunki missä tahansa Helsingin keskustan ympärillä saattaisi olla yksi ratkaisu viihtymisongelmiin, mikäli en enää saa asuntoa Suomenlinnasta. Tai sitten se tulevaisuuden koti ei ehkä ole Suomessa lainkaan …

 

Summa summarum: Tämä mennyt vuosi on ollut minulle melko vaikea niin henkisesti kuin myös terveysongelmien vuoksi fyysisesti. Mennyt vuosi on ollut ihan selkeästi huonoimpia vuosia koko elämäni aikana. Sota, terveysongelmat, omat ja muiden rahaongelmat, muutto pois Suomenlinnasta jne.; kaikki tämä on nyt kasautunut tälle vuodelle. Äärioikeiston ja muiden populistien sekä kirjaimellisesti kansan syvien (mutta pienten) rivien öyhötys ja vihapuhe jatkuu sosiaalisessa mediassa ihan kuten ennenkin; ehkä muuttuen vain pahemmaksi vuosi vuodelta ja vuosi vuodelta "paremmin" ihmiset sen sulattavat ja hiljaa hyväksyvät. Suomi on edelleen maailman rasistisin ei rasistinen maa... Jotenkin ihan liian usein tuntuu siltä, että kaikkea pitää vihata ja kaikesta pitää kiukustua, eikä kukaan tai mikään saisi olla ja elää rauhassa. Hyvästä tehdään pahaa ja valkoinen maalataan mustaksi. Siihen nykyelämä tuntuu entistä enemmän keskittyvän. Toisinaan voisi luulla, että vihapuhe on elämän tarkoitus, mutta onneksi suurimmalla osalla meistä on (ainakin vielä) ihan muita asioita päällimmäisenä mielessä.

 

Tässä vuodessa on ollut paljon hyvääkin. Tietysti ennen kaikkea oma perhe, jonka kanssa olen saanut viettää paljon aikaa täällä Suomessa. Myös ystävät, joista nostan nyt esiin ne ystävät, jotka ovat positiivisuudellaan ja huomiollaan jaksaneet kannustaa minua oman tieni kulkemisessa ja myös harrastuksissani, kuten esimerkiksi valokuvauksessa ja musiikissa. Valokuvaus osaltani on harmillista kyllä muuttunut yhä enemmän "turistiräpsimiseksi" tai some-kuvaamiseksi kännykällä. Musiikin saralla taas tulen aina olemaan ikuinen aloittelija niin basson- kuin kitaransoitonkin suhteen. Isot kiitokset kuitenkin niille, jotka ovat jaksaneet sitä kuunnella ja jopa tukea. Se on ollut tärkeää. Muuten tunnen olevani shadowbannattu niin facebookissa kuin instagramissakin.

 

Minun osaltani vuosi 2022 päättyi Suomenlinnassa ja vuosi 2023 alkoi Suomenlinnassa. Vuoden 2022 pelasti minun kohdallani Suomenlinna ja siellä olevat ystävät ja entiset naapurit. Vuoden 2022 pelastivat Suomenlinnan venekerho, toisen kerhon tiistai-illat ja Linna-baari sekä lukemattomat ihmiset. Kaikki ne ihmiset, joita siellä tänä vuonna tapasin ja joiden kanssa vietin paljon aikaa. Vanhat tutut ja myös uudet ystävät. Kiitos teille. Ilman tuttua ja turvallista Suomenlinnaa ja hyviä ystäviä tämä vuosi olisi ollut täydellinen fiasko. Ystävyys on tänä vuonna merkinnyt minulle todella paljon.

Päätän nyt tämän tajunnanvirran tähän ja palaan ihan pian erilaisten matkajuttujen merkeissä. Nyt toivotan (melkein) kaikille oikein hyvää uutta vuotta 2023!

 

 My linktree: Linkit muille sivuille

Viimeisimmät yli 200 blogikirjoituksesta:

• Greetings from the Sunshine State (osa 1)
• Rockabillaque Florida 2022
• Lumimyrskypakolainen (Kreikka, osa 1) 

• Matkalla yli Atlantin valtameren
  
• Autojuttuja uima-altaalta
• Kun korona iskee
• Lähestyvän lähdön tunnelmaa
  
  
• Saaresta saareen
• Kiitos ja näkemiin (Kun lähden näiltä saarilta)
• Päiväkävelyllä Tallinnassa
• Laivamatkailua ja suunnitelmia talven varalle
• Kesän päättyessä (Korona-kesä 2021)
  
  
• Matkalla Korona-Suomeen
• Kohti uutta Korona-kevättä
• Sunshine State ja Suomi - Sukkulointia kahden maan välillä
• 10 päivää karanteenissa
• Paluu Atlantin taakse (Matkalla keskellä Korona-aikaa)

MATKALLA YLI ATLANTIN VALTAMEREN

Kun Finnairin Embraer ERJ-190 -koneen pyörät irtoavat hieman lumesta ja kuurasta valkealta Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitoradalta, olen jo hieman varmempi perille pääsystä kuin edellisenä talvena. Täysin varma en kuitenkaan vieläkään asiasta ole, koska olen ymmärtänyt kuinka pienestä perille pääsy saattaa ”näinä aikoina” olla kiinni. Olen taas matkalla Yhdysvaltoihin ja tällä kertaa maa on avoinna myös turisteille: vuosi sitten USA:n rajat oli suljettu ja matkustaminen Atlantin yli oli silloin kaikin puolin paljon epävarmempaa. Paljon liikkuvia tekijöitä ja muuttuvia määräyksiä ja ohjeita liittyy kuitenkin tähänkin matkaan lähtöön, mutta uskon kaiken olevan nyt kuitenkin kunnossa.

Tukholmaan matkalla oleva kone on melko täynnä, mutta juuri minun viereeni jää tyhjä paikka. Yksin matkustaessa minulle on usein sattunut tämä suunnaton onni, joskin usein yritän varmistaa sen taktikoimalla paikan valinnassa lähtöselvityksen jo avauduttua ja tavallisten paikkojen valinnan vapauduttua maksusta. Tuo yksi tyhjä paikka vieressä tuo uskomattoman paljon lisää tilaa ja tässä konetyypissä se tarkoittaa sitä, että vieressäni ei istu kukaan, koska koneessa on vain 2+2 paikkaa rinnakkain. Aikataulun mukainen lentoaika Tukholmaan, Arlandan lentokentälle, on yksi tunti, mutta tänään todellinen lentoaika on vain 40 minuuttia. Lyhyen lentoajan lisäksi tällä kerralla sattuu se hyvin erikoinen asia (ainakin omien viime vuosien kokemusteni mukaan), että lento lähtee ajallaan tai ehkä jopa muutaman minuutin etuajassa!

 

---------------------------

 

Frequently asked questions… Kuinka kauan kestää lento Miamiin? Ja vastaus kuuluu: se vähän riippuu... Tällä kerralla minä käytän taas kerran ihan uudenlaista reitinvalintaa. Jo aiemmin täällä kertomistani syistä valitsin nyt lennon Tukholman kautta sen sijaan että olisin lentänyt mennen tullen suorilla Finnairin lennoilla. Kerrottakoon nyt kuitenkin vielä kerran, että Tukholman lento on perillä Miamissa sen verran aikaisemmin, että ehdin vielä pohjoiseen suuntaavaan Tri-Rail -junaan. Olen tällä kertaa ostanut liput suoraan Finnairilta, mutta siirryin Finnairin sivuille Momondon lentohaun kautta. Tällä tavoin sain liput halvemmalla kuin suoraan Finnairilta. Ensimmäinen lentoni on siis lento Helsingistä Tukholmaan Arlandan lentokentälle. Tukholmassa minulla on hieman vajaat kaksi tuntia aikaa vaihtaa konetta ja loppumatkan lennän Finnairin suoralla lennolla Miamiin. Ilmoitetut aikataulun mukaiset lentoajat ovat 1h ja 10h 30min. Näin ollen aikataulunmukainen lentoaika on 11h 30min ja siihen päälle tulee 1h 50min vaihtoaika. Todellinen lentoaika on tällä reissulla hieman vajaat 11 tuntia ja jotakuinkin yhtä kauan kestäisi suora lento Helsingistä. Miamista Helsinkiin tulenkin sitten lentämään Finnairin suoralla lennolla ja aikataulunmukainen lentoaika on 9h 25min.

Finnairin Tukholman lentoja (AY807) on nyt lennetty useilla eri konetyypeillä (Airbus A319/320/321, Embraer 190 ja ATR 72) ja tällä kerralla kohdalleni osuu pieni, mutta mukava Embraer. Tukholman ja Miamin välistä reittiä lennetään uudehkolla Finnairin Airbus A350-XWB -koneella ja samanlainen kone lentää nyt myös Miamin ja Helsingin välillä. USA:n suuntaan Finnairin kalustossa on nyt tapahtumassa (tai jo tapahtunut) selvä parannus, kun vanhat Airbus A330 -koneet korvataan uudemman sukupolven A350-koneilla. A330-koneet alkoivatkin kyllä olla jo melko vanhoja ja kulahtaneita ja matkustusmukavuus paranee nyt huomattavasti. Minä muistan vielä hyvin senkin ajan, kun Finnair käytti USA:n lennoilla vielä yhtä sukupolvea vanhemmilla MD-11 -koneilla.

Yksi syy miksi päätin tällä kertaa valita Finnairin oli vallitseva epäselvä tilanne (covid). Finnairin lipuissa oli selvä mahdollisuus vaihtaa tarvittaessa matkustusajankohtaa ja suomalaisen toimijan kanssa kaikenlainen selvittely mahdollisten muuttuvien lentojen suhteen olisi helpompaa (tosin olen nyt kuullut, että vaikeuksia on ollut ja Finnair ei ole aina kohdellut asiakkaitaan lempeästi). Viime talvena nämä järjestelyt Helsingin lentojen peruunnuttua sujuivat aivan loistavasti Lufthansan ja myös American Airlinesin kanssa. Lufthansan kanssa kaikki kävi napin painalluksella ja Americanin kanssa pikku selvittelyjen jälkeen… Toinen syy Finnairin valintaan on ”tutut ja turvalliset” sinivalkoiset koneet ja paluumatkalla suora lento ilman koneenvaihtoja. Finnairin suorat USA:n lennot ovat todella näppäriä kun reissusta selviää ilman koneenvaihtoja, mutta… Olen kyllä tosin todennut, että lentomatka/aika on niin pitkä, että joskus koneenvaihto on jopa mukava tauko lentämiseen ja istumiseen ja se tarjoaa tilaisuuden jaloitella. Molemmissa on puolensa.

Kuten olen jo aiemmin maininnut, on matkustaminen ”näinä aikoina” melkoista arpapeliä ja matka tai maahanpääsy voi katketa johonkin pikku juttuun. Niinpä en itsekään uskalla vielä juhlia, vaikka itselläni onkin vielä pari ässää takataskussa… Täysin rinnoin uskallan kuitenkin iloita vasta kun olen onnellisesti perillä. Ja sen jälkeen voikin taas Suomeen matkustamisesta tulla ongelma peruttujen lentojen muodossa, kuten kävi viime talvena, mutta kuten jo mainitsin, siitä tosin selvittiin aika mukavasti Lufthansan rahojen palautuksen ja uusien Americanin (+Finnair) lippujen turvin.

 

---------------------------

 

Katselen ulos Finnairin Airbus A350-XWB -koneen ikkunasta, mutta en näe juuri muuta kuin pilviä ja toisinaan niiden lomasta välillä pilkistävää metsää tai maaseutua. Lentoaikaa Miamiin on jäljellä reilut kolme tuntia ja olemme lähestymässä New Yorkia (city). Olemme jo ylittäneet koko Pohjois-Atlantin ja saapuneet Pohjois-Amerikan yläpuolelle. Koska lähtöpaikkana oli Tukholma, on lentoreittimme kulkenut hieman etelämpänä kuin Helsingistä lähdettäessä. Reittimme on kulkenut Britteinsaarten pohjoispuolitse, mutta sekä Islannin että Grönlannin eteläpuolitse. Norjan jälkeen meillä on ollut pelkkää merta allamme aina Kanadaan asti. Kanadan ja New Yorkin (osavaltio) jälkeen lennämme aivan USA:n itärannikkoa viistäen etelään ja taas vajaan tunnin ajaksi meren päälle ennen saapumistamme Floridan mantereelle.

Suuri laajarunkokone on lähes viimeistä paikkaa myöten täynnä. 95% matkustajista näyttää käyttävän kiltisti maskia kuten kuuluukin, mutta mukana on muutamia henkilöitä, jotka eivät määräyksistä tai muista ihmisistä välitä ja heidän mielestään on riittävää kun maski roikkuu nenän tai jopa suun alapuolella. Antaa kyllä heistä oikein fiksun kuvan… Koko lennon ajan koneessa on melko hiljaista ja rauhallista. Ohitamme (tai oikeastaan ylitämme) Atlantic Cityn 12,2km korkeudessa. Maanopeutemme on 850km/h. Olemme lentäneet Tukholmasta noin 6500 kilometrin päähän ja matkaa on vielä jäljellä noin 1500 kilometriä. Nuo kun laskee yhteen, tulee kokonaismatkaksi Tukholmasta Miamiin aika lähelle 8000 kilometriä. Helsingistä matka Miamiin on noin 8200 kilometriä, joka on maileina mitattuna melko lähelle 5000 mailia. Tänään lentoaika Tukholmasta tulee olemaan hieman vajaat 10 tuntia.

Aika on kulunut nopeasti, johtuen suureksi osaksi siitä, että samalle penkkiriville sattui oikein mukava, nuori ruotsalainen pariskunta (terveisiä vaan Sabina & Anders) ja aika kului mukavasti heidän kanssaan jutellessa. Lentokoneessa jouduin aluksi hetken miettimään mitä kieltä minun pitäisi puhua matkustamohenkilökunnan kanssa. Kone kun on suomalainen, mutta lähtöpaikkana on Ruotsi. Päätän kommunikoida englanniksi, koska se toimii varmasti. Kuulen henkilökunnan puhuvan myös erittäin sujuvaa ruotsia ja pian myös suomea. Loppumatkasta vaihdankin sitten kielen itsekin suomeksi ja totean, että hyvin kielitaitoista henkilökuntaa on Finnair löytänyt.

Yksi asia kummastuttaa minua tällä lennolla. On joulupäivä. On joulu… ja se ei näy missään. Joulu tavallaan kuuluu koneen lähtöä odotellessa ja samoin sen saapuessa Miamiin kaiuttimista hiljaa kuuluvien jazzahtavien joululaulujen muodossa, mutta kummallakaan Finnairin lennolla joulu ei ole muuten mitenkään havaittavissa. Ihmisiä on yhtä paljon kuin muinakin päivinä ja he käyttäytyvät aivan kuten muinakin päivinä. Lennot ovat aivan yhtä arkisia kuin minä tahansa muuna päivänä. Olin lentoja varatessani kuvitellut, että joulupäivä voisi olla hiljainen. olin kuvitellut, että ihmisiä ei olisi kovinkaan paljon liikkeellä, mutta erehdyin huomaan erehtyneeni siinä pahan kerran. Kuvittelin myös, että lennoilla ja lentokentillä olisi jotenkin aistittavissa rauhallinen jouluinen tunnelma, mutta sellaisesta ei ole tietoakaan. Jälkikäteen ajateltuna en oikein ymmärrä miten sellaista saatoin edes kuvitella.

Katselen ikkunasta Floridan rannikkoa, joka kylpee valossa pimentyneestä illasta huolimatta. Yritän hahmottaa missä olemme, mutta ”pääsen kartalle” vasta kun olemme jo ylittämässä Ft. Lauderdalen kaupunkia ja Port Evergladesin satamaa. Kauempana näen Alligator Alleyn katoavan jonnekin pimeyteen, keskelle valtavaa Evergladesin suoaluetta (oikeasti enemmänkin kymmeniä kilometrejä leveä, matala ja todella hitaasti virtaava joki). Kone tekee vielä kierroksen meren kautta ja ylittää Miamin alueen hieman kirkkaana ja värikkäänä loistavan Downtown Miamin eteläpuolelta. Näen selvästi Miami Beachin sekä sen ja Miamin kaupungin yhdistävät sillat. Miamin keskustan kirkkaasti valaistut pilvenpiirtäjät ovat uskomattoman upea näky. Lennämme valomeren yllä monta kilometriä länteen, koukkaamme vielä Evergladesin pimeyden kautta takaisin itään ja laskeudumme sitten Miamin kansainväliselle lentokentälle.

Ollessamme vielä rullaamassa terminaalirakennukselle, huomaan jo meidän joutuvan tällä kertaa ”satelliittiterminaalille”, josta on yhteys ulkomaailmaan junan välityksellä. Kukaan ei ole portilla konetta vastassa, joten joudumme odottamaan todella pitkään ennen kuin kone saadaan lopullisesti portille. Minulla ei ole kiirettä, joten päätän ottaa rauhallisesti ilman mitään paniikkia. Lisäksi istun penkkirivillä 54, joten olen joka tapauksessa viimeisiä ulos pääseviä ihmisiä. Päästyämme koneesta alkaa seisominen ja jonotus ja odotus… Ensin odotamme junaa. Sitten odotamme junasta varsinaiseen terminaalirakennukseen pääsyä. Ja sitten vasta varsinainen odotus alkaa. En katso tarkkaa aikaa, mutta jonotus maahantulotarkastukseen kestää lähemmäs kaksi tuntia! Jono ei ole edes mikään ihan hirveän pitkä, mutta se kulkee hitaasti ja pysähtyy silloin tällöin pitkäksi aikaa paikalleen. Mietin moneen otteeseen miten vanhat ja heikkokuntoiset selviävät siitä. Jos jonotus kestääkin melkein kaksi tuntia, niin itse tarkastus kestää minun osaltani ehkä 45 sekuntia… Virkailija ottaa minusta valokuvan, avaa passin ja toivottaa: ”Have a good time!”

Nyt voin jo iloita. Olen onnellisesti Yhdysvalloissa. Minulla ei ole matkatavaroita, joten voin kävellä suorinta tietä ulos maahantulotarkastuksesta. Päästyäni terminaalin aulaan olen (taas) pienen hetken hämilläni: tuo vilkas maahantulorumba kun päättyy yhtäkkiä tuohon pienen pieneen aulaan ja siinä tulee joka kerta jotenkin sellainen tunne kuin olisi kävellyt umpikujaan. Kävelen aulasta suoraan ulos ja päätän kysyä taksijärjestelijältä paljonko maksaisi kyyti Miamin keskustaan Brightline-junalle. Hän ei osaa vastata, mutta erittäin avuliaasti hän soittaa jonnekin ja kysyy hintaa. Pian saan kuulla, että taksi maksaisi 40 dollaria ja päätän saman tien hylätä ajatuksen. Pohdiskelen hetken tämän virkailijan kanssa muita mahdollisuuksia, kuten Lyftiä ja Uberia, mutta teen pian päätöksen vaihtaa hienomman ja nopeamman Brightline-junan lentoasemalta lähtevään halvempaan ja hitaampaan Tri-Rail -junaan. Niinpä palaan terminaaliin, siirryn muutaman kerroksen ylöspäin ja otan MIA-mover junan ”maaliikennekeskukseen”. Ostan siellä automaatista viiden dollarin junalipun pääteasemalle Mangonia Parkiin asti ja siirryn alas laiturille odottamaan junaan pääsyä. Kahden tunnin päästä olen Mangonia Parkissa, josta vaimoni tulee noutamaan minut autolla. Matka USA:n kotiin Mangonia Parkista kestää autolla vain noin 10 minuuttia. 

Matka kotiovelta toiselle kotiovelle on tällä kerralla kestänyt 22 tuntia. Tietoisuus joulusta ja joulupäivästä on kadonnut matkan aikana. Se jäi lentokentille ja lentokoneisiin, hukkui kaiken arkipäiväisyyteen ja poistui mielestä. Eikä junamatka Miamista pohjoiseen yhtään parantanut asiaa… Joulu palaa mieleen vasta kun näen kauniisti korostellun joulukuusen ja joululahjat sen juurella saapuessani USA:n kotiin. Sitten joulu onkin jo ohi: 26.12. on täällä aivan tavallinen sunnuntai. Ja tässä vaiheessa vaimollani on jo korona ja myös minä olen tartuntani saanut, mutta siitä jo kirjoittelinkin ja ainakin tällä erää tämä kierros koronaa on onnellisesti ohi.

 

Viimeisimmät yli 200 blogikirjoituksesta:

• Autojuttuja uima-altaalta
• Kun korona iskee
• Lähestyvän lähdön tunnelmaa
  
  
• Saaresta saareen
• Kiitos ja näkemiin (Kun lähden näiltä saarilta)
• Päiväkävelyllä Tallinnassa
• Laivamatkailua ja suunnitelmia talven varalle
• Kesän päättyessä (Korona-kesä 2021)
  
  
• Matkalla Korona-Suomeen
• Kohti uutta Korona-kevättä
• Sunshine State ja Suomi - Sukkulointia kahden maan välillä
• 10 päivää karanteenissa
• Paluu Atlantin taakse (Matkalla keskellä Korona-aikaa)