TURBULENSSIA ILMASSA JA MAANKAMARALLA (HELSINKI - NEW YORK)

Lento etenee hyvää vauhtia. Noin 900km/h. Silti tuntuu kuin se ei etenisi lainkaan. Yhdeksän tunnin lento on useinkin ollut lopulta noin kahdeksan tunnin lento, mutta tänään vastatuuli on niin voimakas, että koneen kapteeni kertoo matkaan menevän nyt tasan tuo yhdeksän tuntia. Lähtö myöhästyy noin 10-15 minuuttia toiselta lennolta kiirehtivien matkustajien ja lentokoneen kesken olevan lastauksen vuoksi, mutta se nyt ei ole vielä mitään. Tähän on jo totuttu. Matkaa Helsingistä New Yorkiin on 6600km ja jopa minä pystyn matemaattisilla lahjoillani laskemaan, että New Yorkista olisi vielä 1600km West Palm Beachin lentokentälle Floridaan. Sinne en kuitenkaan ole nyt matkalla.

Minä harrastin taas kerran tämän lennon kanssa omaa kikkailuani, jota olen harrastanut jo toistakymmentä vuotta. Minun kultakorttini ominaisuuksiin kuulu se, että saisin varata istumapaikan etukäteen, mutta en kuitenkaan tee sitä, vaan päinvastoin jätän sen aivan viime tinkaan. Viikkoa ennen lähtöä seurailen silloin tällöin koneen täyttymistä ja istuimien varaamista. Pari päivää ennen saatan varata itselleni paikan alustavasti jonnekin, missä näyttää olevan hyvin tilaa. Lopullisen paikan varauksen käyn tekemässä vasta edellisenä iltana ja vielä seuraavana aamuna tarkastan onko minun viereinen paikka vielä tyhjä ja jos ei ole, vaihdan sen sellaiseen, jossa vieressä ei ole ketään. Tällä kerralla jätin sen niin viime tinkaan, että tein viimeisen tarkastuksen lentokentän ala-aulassa vain pari minuuttia ennen kuin kävelin check-in -tiskille (Yhdysvaltoihin matkustettaessa ei check-in onnistu pelkän automaatin avulla). Mutta tämä helppo ja melko vaivaton peli kannatti tälläkin kerralla: minulla on ikkunapaikka, viereinen penkki on tyhjä ja sitten seuravana onkin käytävä. Tämä on yhdeksän tunnin lennolla valtavan suuri etu ja matkanteko on paljon mukavampaa kun on väljempää. Erityisesti syödessä asiat helpottuvat. Tämä kikkailu toimii vähintään 50% todennäköisyydellä, ehkä jopa useamminkin. Silloin tällöin yksin matkustavalle osuu ihan oma rivi ilman kikkailujakin. Tällä kertaa koneessa ei näytä olevan juuri muita tyhjiä penkkejä kuin tämä yksi.

Joskus olisi tietysti kiva kun olisi matkaseuraa. Usein olen katsellut käytävää pitkin tulevia ihmisiä ja toivonut, että jos viereeni tulee joku, niin kunpa hän olisi joku mukava ja sopivan puhelias tyyppi. Nyt olen kyllä tullut siihen tulokseen, että on parempi yrittää pitää vaan se viereinen paikka tyhjänä, koska minulla ei ole ollut tuuria ihmisten kanssa. Joko vieressäni istuneet ihmiset ovat olleet sitä tyyppi, joka laittaa heti istuttuaan napit korviin ja ottaa ne pois kun kone pysähtyy määränpäässä. Tai sitten sellaisia, jotka eivät osaa puhua hyvin englantia ja/tai eivät haluan kommunikoida millään tavalla. Ne ihmiset, joiden kanssa on ollut ilo jutella, ovat olleet mukavia, mutta harvinaisia poikkeuksia.

Toinen, paljon pienempi kikkailu on lähtöportille tulo. Muutamasta kerrasta oppineena en koskaan kiirehdi Schengen-alueen ulkopuolella oleville ”lähtöalueille”. Näillä kaukolennoilla ihmiset otetaan ensin sisään ”lasikoppiin”, jossa on yleensä tukalaa ja ahdasta, eikä siellä ole edes vessaa. Taas pääsisin priority-lippuni turvin ihan ensimmäisten joukossa odottamaan, mutta panttaan sitäkin hyvin pitkään. Minulla ei ole kiire odottamaan… Kävelen edestakaisin pitkin ison lähtöaulan käytäviä ja käyn vielä vessassa juuri ennen kuin siirryn tarkastuksen kautta sisään akvaarioon (tai terraarioon). Mutta niin vain käy tälläkin kertaa, vaikka pitkään portille menoa venytänkin, joudun silti seisomaan ihan liian pitkän ajan priority-puolen todella ahtaassa tilassa. Nämä tilat on tehty ihmisten kiusaamiseksi sanon minä. Eivätkä ne juuri koskaan ole ainakaan boardingia juurikaan nopeuttaneet tai millään tavalla parantaneet, jos se on niiden tarkoitus.

Tämän lennon merkittävin negatiivinen seikka lienee wifi-ongelma. Suuri osa viihdejärjestelmän informaatiosta puuttuu ja myöskään henkilökohtaista wifi-yhteyttä ei voi tilata. Viihdelaitteisto, joka käyttää ilmeisesti koneen järjestelmiä toimii kyllä ja esimerkiksi elokuvia voi katsella. Tai voisi katsella, jos ei järjestelmää olisi wifi-yhteyden palauttamiseksi tarvetta ajaa alas ja ylös jatkuvasti. Se tehdään ainakin viisi kertaa lennon alkupuolella ja jokainen käynnistys kestää uskomattoman kauan. Lopulta wifi alkaa toimia kun lento on kestänyt noin kolme tuntia! Toivottavasti tämä lentokone toimii muuten teknisesti paremmin kuin mitä sen viihdejärjestelmä toimii. Matka sujuu enimmäkseen laskevan auringon viime kajossa. Aluksi tuntuu, että emme saa sitä millään kiinni, mutta se ei myöskään muutu täydeksi pimeydeksi. Tämä on tuttua ainakin kahdelta viime lennolta. Saavuttuamme Grönlannin lähistölle hämärä muuttuu kuitenkin kirkkaaksi päivänvaloksi ja näin lentelemme aina Kanadaan ja USA:n pohjoisrajalle asti.

Luulin jo että wifin puuttuminen olisi ainoa negatiivinen seikka tällä lennolla, mutta ei kuitenkaan… Kun olemme ylittämässä Grönlantia ravistelu alkaa. Jonkin aikaa kestäneen ravistelun jälkeen turbulenssi pahenee ja kone tuntuu heittelehtivän ylös ja alas ja sivuille ja joka suuntaan. Alan vaistomaisesti puristaa käsinojia, ikään se auttaisi konetta pysymään ilmassa… Olen ollut tätä ennen hieman pahemmassa turbulenssissa vain pari kertaa ja niistäkin on aikaa yli kymmenen vuotta. Kovin usein tämä ei siis kohdalle satu, vaikka nyt jonkin verran sentään lennänkin. Tämä turbulenttinen vaihe lennosta kestää noin 45 minuuttia ja tuosta ajasta 15 on melkoista vuoristorataa. Kukaan ei vielä huuda matkustamossa, mutta sieltä täältä kuuluu välillä huokaisuja isoimpien pomppujen kohdalla. Tilanne rauhoittuu alle tunnissa mukavaksi ja tasaiseksi ja matka jatkuu näin pitkälle USA:n puolelle asti. Viimeiset röykytykset saamme koneen jo lähestyessä New Yorkia. Nytkin ravistelu ja heilahtelu on voimakasta, mutta kestää vain melko vähän aikaa. Kone lähestyy JFK:n lentokenttää suoraan Manhattanin päältä, mutta paksun pilvet roikkuvat niin matalalla, että kaupungista ei näy valonpilkahdustakaan. Käymme kääntymässä meren päällä ja lopulta laskeudumme noin 20 minuuttia aikataulusta jäljessä.

Maahantulo New Yorkin JFK:n kentällä on surkea! Se on ehkä surkeampi kuin koskaan missään! Minulla on kuitenkin melko paljon kokemusta USA:n rajatarkastuksista ja takana jo kymmeniä saapumisia tänne, mutta tämä kerta on todellakin ihan pohjanoteeraus. Ensinnäkin ahtaaseen ja sekavaan tuloaulaan saapuu yhtä aikaa useamman koneen matkustajat ja valtavassa palvelutiskien rivissä on tavallisille matkustajille avoinna vain kolme tiskiä. Hyvällä hetkellä kolme tiskiä, mutta silloin tällöin virkailijat katoavat jonnekin ja pitkiä aikoja satoja matkustajia varten on vain yksi tiski! Koko homma aulassa näyttää täysin sekavalta, huolimattomalta ja ammattitaidottomalta. Itselleni jää sellainen tunne, että työtekijöitä koko homman sujuvuus ei tunnu kiinnostavan pätkän vertaa. Lopulta 1h 45min jonossa seisomisen jälkeen minut ja muutama muu matkustaja ohjataan kaukana alussa olevalle tiskille, joka sulkee luukut hoidettuaan yhden matkustajan! Me yritämme sen jälkeen päästä seuraavana olevalle ”diplomaatti-luukulle”, joka ehtii olla hetken vapaana. Tällä tavoin yksi meistä pääsee läpi ja sitten saapuu uusi kone ja tuo linja täyttyy ihmisistä. Siinä me sitten seisomme jonossa, joka ei johda enää minnekään… Tässä vaiheessa todella toivon, että minulla olisi vielä ”erikoisviisumini” passin välissä. 10 minuutin päästä ihmisiä ohjaava virkailija huomaa virheensä ja ottaa meidät takaisin lähimmille tiskeille. Tämän jälkeen lopulta pääsen itse hoitamaan asioitani ja minun osaltani tarkastus on jälleen kerran tehty alle kahdessa minuutissa.

Tästä eteenpäin pääsenkin etenemään sulavasti. Minulla ei ole ruumassa kulkeneita matkatavaroita lainkaan, joten pääsen kävelemään (tullipisteen läpi) suoraan ulos maahantuloalueelta ja koko terminaalista. Päätän ottaa virallisen keltaisen taksin välttääkseni huijareita, koska tiedän näillä keltaisilla takseilla olevan vakio ”flat rate” Manhattanille. Hieman toisin kuitenkin käy: huomaan lopulta kuskin huijanneen minulta muutaman ylimääräisen dollarin ja todennäköisesti ottaneen vieläpä maksun ”pimeänä” käyttäen vanhaa kunnon ”maksupääte ei toimi” -kikkaa. Flat rate Manhattanille on tällä hetkellä $52, mutta lisämaksuineen ja tippeineen se voi nousta jopa noin $20 korkeammaksi. Maksaessani matkaa määränpäässä olen kuitenkin niin onnellinen ollessani hengissä, että en jaksa jäädä ihmettelemään… Matka New Yorkiin on ollut pikkuisen jännittävä pomppuisen lennon vuoksi ja myös melkoisen taksimatkan vuoksi: Kun olemme lähestymässä Midtown Tunnelia ja Manhattania ymmärrän miksi taksikuski halusi varmistaa, että minulla on turvavyö kiinnitettynä… Tunne turbulenssissa lentämisestä jatkuu myös maanpinnalla. Olen ennenkin ollut hurjissa taksikyydeissä New Yorkissa, mutta tämä kaveri on ihan omaa luokkaansa. Vauhti, ohjausliikkeet ja muiden autojen ja kaiken matkan varrella olevan väistely on kuin formula-kisoista. En näe nopeusmittaria, mutta meno on hurjaa ja toisinaan mutkittelemme autojen väleistä kovalla nopeudelle niin, että olen jo useamman kerran varma, että nyt rysähtää. Kun katselen upeana pimeyden keskellä loistavaa Manhattanin siluettia ja sieltä erottuvaa World Trade Centerin korkeinta rakennusta, Empire State Buildingia ja Chrysler Buildingia, en voi olla ajattelematta sarkastisesti, että jos nyt kuolen tässä tänään, kuolen ainakin upeissa maisemissa…

Saavuttuani Holiday Inn -hotelliin Manhattanin 29. kadulle Chelseassa, totean jälleen kerran että pitäisi aina pitää mielessä, että mainosten kuvat hotelleissa on otettu kun hotellit olivat uusia tai juuri remontoituja ja kaikki on laitettu hienoksi kuvausta varten… Todellisuus ei useinkaan vastaa niitä mainoskuvia. Hotellini on hieman kulahtanut, mutta kuitenkin ihan ok. Ehkä melko tyypillistä Manhattanin keskitasoa. Pääasia on kuitenkin, että se on ihan siisti ja kaikin puolin ok ja lisäksi sijainti on erittäin hyvä. Sijainti on niin hyvä, että vaikka olen väsynyt lennosta, Suomessa on jo aamu ja täällä lähes keskiyö, lähden vielä pienelle kävelylle Midtown Manhattanin lähikortteleihin katselemaan vain parin korttelin päässä olevan Empire State Buildingin valoja ja hieman kauempana siintävän Times Squaren valoja.

 

 

VIIMEISIMMÄT KIRJOITUKSET TÄSSÄ BLOGISSA:

• Kohti Gotham Cityä 

• Miamista Helsinkiin 

• Rockabillyä reservaatissa
  

• Neiti Kevät on tullut kaupunkiin (Sunshine State osa 4) 
  

• Talvesta kevääseen (Sunshine State osa 3)

• Autoretkiä ja arkipäivää (Sunshine State osa 2) 

• Greetings from the Sunshine State (osa 1)

 VALOKUVAT YMS.:

• Omat linkkini: videoita, valokuvia, tarinoita 

 

 

KOHTI GOTHAM CITYÄ

On taas se aika… jolloin minulla ei ole ollut vielä tapana lähteä minnekään… Olen viime vuosina jättänyt talven poissaoloni pahimpaan talviaikaan ja lähtenyt joulun aikaan tai vähän myöhemmin ja palannut juuri sopivasti kun kevät on ollut jo lähellä. Tällä kertaa lähden jo tähän aikaan vuodesta, erinäisistä henkilökohtaisista syistä. Ja sen jälkeen, joulusta eteenpäin kaikki edessä onkin sitten vielä täysin hämärän peitossa, enkä tiedä miten ja missä tämän tulevan talven vietän. Lähden matkaan juuri ennen Halloweenia ja kaikista USA:ssa viettämistäni kuukausista (yhteensä jo vuosista) vietän nyt Halloweeniä USA:ssa ihan ensimmäistä kertaa! Kaikki muut juhlapäivät siellä on tullut vietettyä jo moneen kertaan. Tänä vuonna olen nyt kolmatta kertaa matkalla Yhdysvaltoihin.

Istun Helsinki-Vantaan lentoasemalla odottelemassa koneen lähtöä. Istun vielä viimeistä kertaa kultapossujäsenyyteeni kuuluvassa loungessa; koska en pysty nykyistä tasoani enää pitämään, ensi kerralla olen jo pudonnut tavallisten kuolevaisten joukkoon ja saan maksaa, jos loungeen haluan. Tosin silver-jäsenenä pääsen sinne edelleen puoleen hintaan. Minulla ei ole mitään hyvää kasvisruokaa vastaan, mutta viime aikoina loungeissa on ollut minun mielestäni pahaa kasvisruokaa. Tällä kertaa ruoka (texmex-kastike ja riisi)  on hyvää ja myös jälkiruokana tarjoiltavat kakut ovat erinomaisia. Kaikkein parasta on kuitenkin tuore, vaalea leipä.

Vielä viikkoa ennen lähtöä minulla ei ollut muuta varmuutta tulevasta, kuin että olin juuri varannut lentoliput Helsingistä New Yorkiin ja Miamista Helsinkiin. Marraskuun alku muutaman New Yorkissa vietetyn päivän jälkeen on edelleen harkinnassa. Tulen nyt joka tapauksessa olemaan muutaman yön New Yorkissa ja sen jälkeen ehkä muutaman yön jossain muualla itärannikolla ja lopun ajasta Floridassa. New Yorkissa minun oli alun perin tarkoitus olla vähän kauemminkin, mutta hotellien hinnat Manhattanilla, tai muussa sopivassa paikassa esimerkiksi Brooklynissa, ovat nousseet aivan hirvittäviksi. Käytännössä hintaan 200€/yö ei saa vielä oikeastaan yhtään mitään sopivalta etäisyydeltä ”keskustasta”. Hinnat lähtevät marraskuun ensimmäisellä viikolla noin 230 eurosta ylöspäin ja viikonloppuna joutuisi maksamaan vielä paljon enemmän! YMCA:n hostellin olisi saanut hieman edullisemmin ja pidin sitä varteenotettavana vaihtoehtona. Siellä yhden hengen huone olisi ollut kohtuullisen edullinen ja sijainti hyvin lähellä Central Parkia ja Columbus Circleä olisi erittäin hyvä.

Nyt olen kuitenkin varannut huoneen ihan oikeasta hotellista hotel.com-sivuston kautta. Hotels.com -sivusto toimii muuten nykyään todella huonosti verrattuna entiseen. Sekä nettisivuilla että varsinkin puhelinsovelluksessa on paljon paikkoja, jotka ei toimi loogisesti tai eivät toimi ehkä lainkaan. Esimerkiksi hakuehdoissa on toimintoja tai rajauksia, jotka eivät toimi tai sitten ne toimivat todella kummallisesti. Myöskään maantieteellinen paikkahaku ei toimi: tuloksiin tulee kymmenien kilometrien päässä haetusta paikasta olevia vaihtoehtoja. Lisäksi hinnat heittelevät samalla tavoin kuin lentohauissa. Kun nyt hain hotellia New Yorkista, peruin varaukseni moneen kertaan ja vaihdoin hotellia tai huoneeni hintaa kun ne laskivat lähtöpäivän lähestyessä. Varasin lopulta huoneen neljä kertaa, neljästä eri hotellista ja peruin niistä kolme ensimmäistä. Kokemukseni perusteella sanoisin, että ensimmäisellä haulla ei pitäisi varata vielä mitään. Vasta toisella ja kolmannella haulla aloin nähdä hieman edullisempia hotelleja.

Lähes joka kerta Finnairin kanssa saa tapella jostakin. Olen lentänyt Finnairilla paljon ja noin ¾ matkoista on ollut sellaisia, että ainakin jonkun asian kanssa on ollut ongelmia. Yleensä (95%) ongelma on ollut nettivujen tai puhelinsovelluksen toimimattomuudessa. Ja kun Finnairin kanssa on ongelmia, niiden ratkaiseminen on lähes mahdotonta. Heihin ei yksinkertaisesti tahdo saada yhteyttä millään järkevällä tavalla. Nyt minulle kävi niin, että Finnair Plus -jäsensivuillani netissä ja puhelinsovelluksessa oli ristiriitaisia tietoja. Minulla on edelleen voimassa Finnairin Gold-jäsenyys (One World Sapphire) tämän kuun loppuun asti, mutta jäsenetuni näyttivät jo osittain pudonneen Silver tasolle ja osittain jopa sen alle. Finnairin Sisu-botti on yksi typerimpiä keksintöjä maan päällä. On ongelmasi mikä tahansa ja kysyitpä tässä chatissa mitä tahansa, tuo tyhmistä tyhmin botti tyrkyttää sinulle FAQ-vastauksia yhä uudestaan ja uudestaan ja mihinkään muuhun se ei kykene. No. tällä kertaa ongelmani oli Plus-palveluongelma, joten pystyin lähettämään palautteen liittyen plus-ohjelmaan ja sitä kautta sain terveiseni perille. Asia korjaantui parin päivän sisällä, mutta vastaus tuli sähköpostiini vasta noin kahden viikon päästä! Kiitos kuitenkin vastauksesta. Asiat ovat nyt selvinneet parhain päin.

Nyt olen siis matkalla kohti Gotham Cityä. Minulla on hieman reilun 700 euron hintaiset Finnairin non-stop lentoliput väleille Helsinki – New York City ja Miami – Helsinki. Tämän lisäksi minulla on varattuna kolme ensimmäistä hotelliyötä Manhattanilta ja lopulta, käytettyäni yhden hotels.comin halvan palkintoyön, yhden yön hinnaksi tuli hieman alla 200 dollaria. Hotelli on Holiday Inn Chelseassa Manhattanilla, erittäin hyvässä paikassa ja huoneen hintaa kuuluu, harvinaista kyllä, myös aamiainen. Aamiainen on nyt yksi ratkaiseva tekijä: minulla on nyt liian vähän aikaa New Yorkissa ja säästän aikaa kun minun ei tarvitse lähteä etsiskelemään aamiaista jostain. Voin syödä hotellilla ja lähteä sitten jonnekin, mitä ikinä nyt päätänkin tehdä (on minulla muutama ajatus).

Kun saavun tänään John F. Kennedyn lentokentälle New Yorkiin hankkiudun jollakin konstilla Manhattanille. Matka on pitkä ja säästääkseni aikaa tulen todennäköisesti jättämään väliin yhdistelmän AirTrain ja subway ja otan todennäköisesti keltaisen taksin ja maksan vakiohinnan (flat rate) Manhattanille. Kun olen päässyt hotellille, tutkailen mitä kello on ja millainen on vireystilani. Jos kello ei ole liian paljon ja jos vielä jaksan, aion lähteä The Bowery Electric -baariin heidän perinteiseen Halloween Tribute to the Cramps tilaisuuteen, jossa esiintyy valtava määrä muusikoita yhdessä tuo nimen mukaisen otsikon alla. Jos olen väsynyt, menen nukkumaan ja aloitan kierrokseni kaupungissa vasta aamulla.

Kolmen New Yorkin yön jälkeen matka eteenpäin on edelleen arvoitus. Arvoitus, josta on muodostumassa pieni ongelma. New Yorkiin en enää voi jäädä pitemmäksi aikaa, koska viikonlopun hotellihinnat ovat pilvissä! Aivan järkyttävän kallista ja missään edullisemmissa paikoissa ei enää ole tilaa. Kakkosvaihtoehtoni on ollut Washington D.C. ja sieltä näyttäisi vielä löytyvän hyvinkin kohtuuhintaisia hotelleja, mutta tämän vaihtoehdon ongelmaksi on muodostumassa kalliit junaliput ja lennot. Junalippujen hinnat ovat nyt viikon sisällä ottaneet ison harppauksen ylöspäin. Kun viime viikolla olisin vielä saanut liput hintaa $80.00 on hinta nyt halvimmillaan noin $130.00 niissä junissa, jotka kulkevat ihmisten aikaan… Kolmosvaihtoehto on New Orleans Louisianassa ja se on nyt nousemassa hyvinkin varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Mutta joka tapauksessa: minulla ei nyt vielä ole aavistustakaan minne suuntaan torstaina 2.11., mutta eiköhän se ennen sitä (tai viimeistään silloin) selviä…

Nyt tunnen pitkästä aikaa olevani ihan oikeasti lomalla. Olen tehnyt kovasti töistä tänä syksynä ja työ on ollut taas haastavaa ja jonkin verran stressaavaakin ja nyt tuntuu hyvältä kun saa vetää vähän aikaa henkeä. Tämä syksy on kuitenkin näyttänyt minulle sen, että aivan kuten ennenkin, tulen varmasti vielä jatkossakin löytämään itseni milloin mistäkin kummallisista ja erikoisista paikoista ja tilanteista. Seikkailut ovat jatkuneet kuten ennenkin, mutta vain satunnaisesti, mutta nyt näyttää siltä, että tahti on taas kiihtymässä.

Pian on aika nousta koneeseen. Edessä yhdeksän tunnin lento Pohjoisen Atlantin yli Kanadan ilmatilaan ja siitä edelleen kohti New Yorkia. Seuraavat uutiset sitten sieltä. 

VIIMEISIMMÄT KIRJOITUKSET TÄSSÄ BLOGISSA:

• Miamista Helsinkiin 
• Rockabillyä reservaatissa
  
• Neiti Kevät on tullut kaupunkiin (Sunshine State osa 4) 
  
• Talvesta kevääseen (Sunshine State osa 3)
• Autoretkiä ja arkipäivää (Sunshine State osa 2) 
• Greetings from the Sunshine State (osa 1)

 VALOKUVAT YMS.:

• Omat linkkini: videoita, valokuvia, tarinoita 
  

 

 

GREETINGS FROM THE SUNSHINE STATE (osa 1)

Ihmiset toivottelevat toisilleen hyvää lomaa. Joku toivottaa sitä perheen kesken, toinen taas ilmiselvästi uudelle tuttavuudelle. Minä herään taas tähän toiseen todellisuuteen ja siihen, että suurin osa tämän lennon matkustajista on tosiaankin matkalla lomalle Floridaan. Vaikka kyseessä on Finnairin normaali (kausittainen) reittilento, niin silti varmasti yli 90% matkustajista on matkalla viikon tai parin lomalle. Minussa se herättää ajatuksen ”Ai niin… Niinkin voi tehdä.” Miami ja Florida ovat kai mukavia kohteita lämmintä talvilomakohdetta etsiville, vaikka itse en asiaa osaakaan enää ajatella niin. Itse olen vain normaalilla kotimatkalla. Matkalla toiseen kotiin vaimoni luo. Lomamatkojen hohto on jäänyt taakse vuosia sitten, mutta toki tunnen hyvää oloa siitä, että taas pitkän tauon jälkeen näen pian vaimoni ja pääsen niihin toisiin kotiympyröihin, joita en ole nähnyt pitkään aikaan.

 

Raha saneli tämän talven matkan. Se pakotti minut lykkäämään matkan joulun ja uuden vuoden jälkeiselle ajalle, kun matkojen hinnat taas korkean sesongin jälkeen laskivat. Hain lentoja pitkään ja hartaasti Momondon ja lentoyhtiöiden sivujen kautta ja olin jo varautunut ottamaan halvimmat mahdolliset lennot ilman matkatavaroita ja olin varautunut myös useampaankin koneen vaihtoon. Hain erillisiä matkoja alkaen Helsingistä ja Tukholmasta, päätyen Miamiin, West Palm Beachille, New Yorkiin ja Chicagoon. Joko yhdellä tai useammalla lipulla. Olin jo päätymässä halvimpiin KLM:n, SAS:n tai Deltan lippuihin, mutta lopulta päätin kuitenkin ottaa kaiken hyödyn irti syksyllä saamastani Finnairin kulta-jäsenyydestä. Varasin samalle lipulle Finnairin suoran lennon Helsingistä Miamiin ja paluun kevään korvilla New Yorkin kautta Americanilla ja Finnairilla. Laskin tässä myös sen varaan, että saisin ”upgradattua” lentoni ilmaiseksi yhtä luokkaa ylemmäs. Varasin lopulta suoraan Finnairin sivuilta halvimmat mahdolliset ”Economy Light” -luokan liput. Liput maksoivat tällä kertaa noin 800€. Halvimmillaan lippuja olisi saanut muilla yhteyksillä noin 500€ hintaan. Kovasti puhutaan lentohintojen isosta hinnannoususta, mutta ainakaan Suomen ja USA:n välillä hinnat eivät ole nousseet mitenkään merkittävästi. Keskihinta on kyllä noussut, mutta hyviä tarjouksia voi edelleen saada ja silloin hinnat voivat olla ihan samaa luokkaa kuin joitakin vuosia sitten. Eniten hinnanousu näkyy ehkä siinä, että perushintaan ei enää juuri koskaan kuulu matkatavaroita, vaan niistä veloitetaan erikseen. Perushintainen lippu saattaa olla saman hintainen kuin vuosia sitten, mutta nyt siihen ei ehkä kuulu enää kuin matka ja ateriat. Norsella ateriatkin pitää maksaa erikseen, jos haluaa syödä sen mitä koneessa on tarjolla.

 

Koska minulla oli tuore Finnair Gold (One World Sapphire) jäsenyys, siihen kuului joko neljä ”upgradea” Euroopan lennoille tai 2 mannerten välisten lentojen ”Premium Economy” -luokkaan tai ”Business” -luokkaan. Euroopan lennoilla korotuksista ei juurikaan ole iloa, mutta mannerten välisillä lennoilla jo ”Premiun Economy” on hintansa väärti. Varsinkin kun sen hinta on 0€. Ostin siis ”Economy Light” liput (ilman matkatavaroita), mutta Gold-jäsenyydellä sain paljon ekstraa: varattuani liput sain automaattisesti matkatavarat kaikille lennoille: HEL-MIA sekä MIA-JFK ja JFK-HEL. Sain myös ilmaisen istumapaikan varauksen. Paikanvarausta en voinut kuitenkaan heti käyttää, koska ilmoittauduin heti upgrade-jonotuslistalle molemmille mannertenvälisille lennoille. Tähän ei vaadittu kuin yksi ainoa valinta Finnairin sovelluksessa. JFK-HEL välin A350-koneeseen upgradaus hyväksyttiin heti, mutta väli HEL-MIA jäi odottamaan pitkäksi aikaa. Välillä sain jo ilmoituksen, että käytössä on vanha kone (ilman melko uutta Premium Economy -luokkaa), mutta lopulta konetyypiksi varmistui uusittu Airbus A330 -kone ja myös upgrade meni läpi. Matkatavaroiden ja upgradien lisäksi kultapossukerhon jäsenyys toi mukanaan Gold-jäsenten puhelinpalvelun (jota sitäkin jo tarvitsin), priority check-inin (check-in tarvitaan USA:n lennoilla, omatoiminen ei riitä) ja priority turvatarkastuksen. Valtavan suuri etu on myös mahdollisuus käyttää loungea; tässä tapauksessa erittäin hyvää Schengen-alueen ulkopuolista Finnairin loungea lähellä lähtöporttia 52. Etu koskee varsinaista jäsentä ja yhtä vierasta (Finnair/One World -lennot).

 

Finnairin sähköisten sovellusten kanssa oli pieniä ongelmia, kuten aina… En vieläkään ymmärrä, miten näinkin suurella ja arvostetulla toimijalla voi olla niin surkeat sähköiset palvelut: välillä mikään ei tahdo toimia ja sellaista kertaa, että kaikki toimisi, ei ole (huvittavimpana kaikista ”Sisu”-botti, joka on pelkkä suuri ja huono vitsi). Nyt sain niin paljon ristiriitaista tietoa sähköpostissa, e-lipuissa, nettisivuilla ja puhelinsovelluksessa, että lopulta minun oli pakko soittaa puhelinpalveluun ja selvittää lippuni yksityiskohdat. Toinen syy soittamiseen oli se, että halusin kysyä saanko vaihdettua minulle arvotun istumapaikan, koska en enää pystynyt vaihtamaan nettisivuilla tai sovelluksessa. Erittäin ystävällisen ja asiansa osaavan virkailijan kanssa asia tuli hoidettua nopeasti ja sain vielä sen haluamani istumapaikankin.

 

Osasin jo aavistaa, että ”Premium Economy” saattaisi olla jotain todella hyvää. Kirjaimellisesti ennen kokematonta. Aavistuksistani huolimatta yllätyin positiivisesti huomatessani kuinka lähellä businesta se oli. Jos teillä on käytössä korotusetuja, pisteitä tai rahaa, niin suosittelen tätä vaihtoehtoa ehdottomasti. Jos lähdetään liikkeelle istuimista: tässä uusitussa Airbus A330-300 -koneessa ”Premium Economy” -luokassa oli muusta matkustamosta erotetussa osastossa vain kolme penkkiriviä, joissa oli rinnakkain 2+3+2 penkkiä; yhteensä siis seitsemän (tavallisessa economy-luokassa on kahdeksan penkkiä rinnakkain). Penkit ovat siis normaalia leveämpiä ja kussakin penkissä on oma leveä käsinoja. Jalkatila on huomattavasti normaalia suurempi: yli 96m ja penkeissä on säädettävä jalka tuki koko jalan mitalle nilkkaan asti; lyhyemmällä siihen mahtunee koko jalka. Kun jalkatuen ja penkin kallistuksen säätää äärimmilleen, ollaan jo aika mukavassa vaaka-asennossa vaikkapa nukkumista ajatellen. Jokaiseen istumapaikkaan kuuluu tukeva pöytä (joka oli kylläkin hieman vinossa) ja pikkuinen juomapöytä (joka oli niin vinossa, ettei sitä voinut käyttää mihinkään). Sähköä on saatavilla sekä USB- että verkkovirtapistokkeista. Myös viihdejärjestelmä on uusittu ja ikivanhat laitteet kosketusnäyttöjen esihistoriasta ovat saaneet väistyä modernien, suurikokoisten laitteiden tieltä. Tämä muutos koskee myös normaalia economy-luokkaa, jossa sielläkin koko penkit on vaihdettu uusiin.

 

Premium Economyn edut eivät kuitenkaan jää tähän. Istumapaikkojen tuoman suuren lisämukavuuden lisäksi lipun hintaan kuuluu Marimekko-kuosinen matkapaketti aivan kuten business-luokassakin. Myös juomia aletaan tarjoilla heti koneen noustua ilmaan ja kaikki juomat shampanjaa lukuun ottamatta ovat ilmaisia. Ensin tarjoillaan ”aperitiivi” -kierros ja pian sen jälkeen ruokajuomat. Myös ruoka on jotain muuta kuin tavallisessa economy-luokassa: ruoka on eräänlainen kolmen ruokalajin ateria, joka tarjoillaan oikeilta posliiniastioilta ja ne syödään oikeilla ruokailuvälineillä. Jälleen kuten business-luokassa. Myös palvelu on sujuvaa ja lähes yhtä henkilökohtaista kuin business-luokassa. Istuimia lukuun ottamatta ”Premium Economy” -luokassa päästään siis hyvin lähelle business-luokkaa ja todella lämpimästi suosittelen tätä käyttämään; paljon lisää matkustusmukavuutta ilman business-luokan järkyttävän kallista hintaa.

 

Jo ennen lentokentälle saapumista Finnairin ”sähköisen toiminnan” epäloogisuuden ja toimimattomuuden lisäksi aikaa kuluu tietysti jonkin verran moniin muihin asioihin. Vaikka en pakkaamiseen tai muihinkaan valmisteluihin kovin paljon aikaa ole koskaan uhrannut, pitempi poissaolo vaatii joidenkin asioiden etukäteen suunnittelua. Yksi niistä on tietysti laskujen maksu, jonka minä olen onneksi hoitanut jo pian 10 vuotta lähes kokonaan verkkolaskuilla. Siirryin tähän järjestelyyn jo vuonna 2014 asuessani yli puoli vuotta Kreikassa. Tällä kertaa mietin myös – lähes olemattoman – postini edelleenlähetystä poikani osoitteeseen, mutta jätin sen tekemättä. Postin määräaikainen edelleenlähetys olisi maksanut kolmelta kuukaudelta noin 40 euroa!!! Minun kohdallani tämä olisi tarkoittanut sitä, että todennäköisesti se yksi ainoa, edes jollakin tavalla merkittävä kirje tuona aikana olisi maksanut 40 euroa!

 

Lennämme tänään hyvin pohjoista reittiä. Itse asiassa en ole koskaan ennen lentänyt Yhdysvaltoihin näin paljon pohjoisen puolelta. Suuntaamme Helsingistä lähes suoraan luoteeseen, lennämme Sastamalan ja Tampereen välistä kohti Pohjanlahtea ja poistumme Suomen mantereen päältä Kristiinankaupungin lähellä. Lennämme edelleen kaukaa Islannin pohjoispuolelta ja lähes keskeltä Grönlantia edelleen kohti Kanadaa. Kun olemme jossakin Grönlannin ja Kanadan välillä aikaa lähdöstä on kulunut 5 tuntia 10 minuuttia ja meillä on tasan saman verran matkaa jäljellä. Tämän päivän lentoaika on siis 10h  20min ja matkaa Helsingistä Miamiin kertyy lähes 8 200km. Kun lähdimme Helsingistä noin viiden aikaan illalla oli jo pimeää. Matkan aikana olemme saaneet auringonlaskun kiinni, ainakin melkein: useamman tunnin ajan saan katsella pilvien takana horisontissa kajastavaa punaista auringonlaskua (ja tämä taas tuo mieleeni erään vastakkaiseen suuntaan suuntautuneen matkan, kun sain ihailla pari-kolme tuntia upeita revontulia pohjoisella taivaalla). Taivaanrannassa kajastava auringonlasku jatkuu ja jatkuu, mutta emme saavuta kuitenkaan päivänvaloa; maapallon täytyy pyöriä aika kovaa vauhtia. Kaarrettuamme ympäri pohjoista pallonpuoliskoa on lentosuuntamme muuttunut ensin luoteesta länteen, sitten  lounaaseen ja loppumatkan lennämme lähes etelään. Silti lentoreitti on melko suora. Kummallinen tämä maapallo…

Lento sujuu mukavasti: meno on tasaisen mukavaa, istuimet ovat mukavat ja palvelu toimii. Vasta Etelä-Carolinan ja Georgian yläpuolella meno on jonkin aikaa kuoppaisempaa, mutta pian matkanteko taas tasoittuu. Saapuessamme mereltä lähemmäs Miamia Ft. Lauderdale on ensimmäinen paikka jonka selvästi tunnistan taivaalta käsin. Voin erottaa selvästi Port Evergladesin sataman ja kauas pimeälle "suolle" katoavan Alligator Alley -maantien. Lennämme yli Miami Beachin ja Miamin ja laskeudumme jotakuinkin aikataulussa Miamin kansianväliselle lentokentälle. Kaikenkaikkiaan oikein mukava matka. Ainoan ison harminaiheen Yhdysvaltoihin saapumiseen aiheuttaa Telia, mutta tähän aiheeseen palaan tarkemmin myöhemmin.

Lentokentän maahantulotarkastuksesta selviän taas ennätysnopeasti. Tarkastuspisteelle ei ole käytännössä lainkaan jonoa ja maahantuloon osaltani ei tälläkään kertaa tarvita juuri muuta kuin passin vilautus. Laukkuni saapumista joudun odottelemaan melko auan, mutta se on ihan tavallista arkipäivää kaikilla lentokentillä; nykyään jopa Helsingissä. Saatuani laukkuni totean sekä viimeisen Tri-Rail -junan että Greyhound-bussin jo menneen ja otan taksin Miamin Brightline-junan asemalle ja sieltä matkaan noin 1,5 tunnin matka pohjoiseen West Palm Beachin asemalle, josta vaimoni noutaa minut. Pitkä matkareittini on ollut: raitiovaunu, juna, lentokone, taksi, juna ja auto. Olen ollut matkalla hieman reilut 20 tuntia, joka on melko hyvä suoritus tällä välillä. Lopputalvi onkin sitten minun osaltani kuitattu ja kevääseen asti saan nauttia paikasta, jossa ei ole (oikeasta) talvesta tietoakaan.

 

 My linktree: Linkit muille sivuille

Viimeisimmät yli 200 blogikirjoituksesta:

• Rockabillaque Florida 2022
• Tilinpäätös 2022 (Ystävyydestä)  
• Lumimyrskypakolainen (Kreikka, osa 1) 

• Matkalla yli Atlantin valtameren
  
• Autojuttuja uima-altaalta
• Kun korona iskee
• Lähestyvän lähdön tunnelmaa
  
  
• Saaresta saareen
• Kiitos ja näkemiin (Kun lähden näiltä saarilta)
• Päiväkävelyllä Tallinnassa
• Laivamatkailua ja suunnitelmia talven varalle
• Kesän päättyessä (Korona-kesä 2021)
  
  
• Matkalla Korona-Suomeen
• Kohti uutta Korona-kevättä
• Sunshine State ja Suomi - Sukkulointia kahden maan välillä
• 10 päivää karanteenissa
• Paluu Atlantin taakse (Matkalla keskellä Korona-aikaa)