perjantai 17. helmikuuta 2023

AUTORETKIÄ JA ARKIPÄIVÄÄ (Sunshine State osa 2)

Voiko helmikuu olla todellakin jo yli puolen välin… Eihän vuodenvaihteesta ole vielä aikaa kuin ihan pieni hetki. Ihan joku aika sitten vuosi 2022 päättyi Suomenlinnassa ja vuosi 2023 alkoi niin ikään Suomenlinnassa. Ja sitten olikin jo tammikuu ja äkkiä se tammikuukin loppui . Tammikuu loppui USA:ssa ja helmikuu alkoi samassa paikassa. Viikot kuluvat nyt taas todella hurjaa vauhtia. Tänä talvena olen ehtinyt olla reilun kuukauden USA:ssa, eikä loppua vielä näy. Keväämmällä sitten… Tai näin ainakin toivon; pieniä mutkia on nyt ilmaantunut tielle ja muutama synkkä pilvi taivaalle…

 

Ensin pikainen tiivistelmä edellisestä blogikirjoituksesta: Vaikka Finnairin hinnat Yhdysvaltoihin eivät olekaan erityisen kilpailukykyiset ja sähköiset palvelut (varsinkin internet sivujen toiminta ja toiminnallisuus) ovatkin täysin ala-arvoisia, niin siitä huolimatta annan edellisten lentojeni perusteella Finnairillle vahvan hyvän arvosanan. Ihan kiitettävän reunalla se heiluu. Tämä perustuu paljolti luotettavaan imagoon, mutta myös tietynlaiseen varmuuteen ja täsmällisyyteen. Kaikkein eniten hyvään arvosanaan vaikuttaa nyt kuitenkin kultakortin edut ja asiakaspalvelu sekä uusi ”premium economy” -luokka, jota pääsin nyt kultakorttini avulla ensimmäistä kertaa käyttämään. Näille viimeksi mainituille annan arvosanaksi ehdottomasti vahvan kiitettävän, mutta surkea nettisivujen toiminta ja asiakaspalvelu (varsinkin se kirottu chatbotti…) sekä kalliit lippujen hinnat laskevat kokonaisarvosanan hyvän puolelle.

 

Teliasta ja Telian reissupaketista lupasin kirjoitella tarkemmin, mutta olen edelleen, monta viikkoa myöhemmin, niin kiukkuinen kokemastani, että on parempi lykätä juttua edelleen eteenpäin. Lyhyesti todettuna kadun syvästi, että koskaan vaihdoin Telian liittymään ja tulen tämän asiakassuhteen purkamaan välittömästi Suomeen saavuttuani. Reissupaketti (ja myös sen laskutus) oli täysi fiasko ja minulle tuo datapaketti oli kuitenkin yksi merkittävimmistä asioista liittymää vaihtaessani.

 

Nyt jätän arvioinnit ainakin toistaiseksi ja siirryn muihin uuden mantereen asioihin. Tämän talven ensimmäinen kuukausi Yhdysvalloissa kului siis nopeasti. Kuten aina. Heti ensimmäisenä viikonloppuna tammikuussa teimme parin päivän reissun Miamiin ja Miami Beachille. Alun perin meidän oli tarkoitus käydä neuvottelemassa eräässä hotellissa tulevan kesän mittavan perhekokoontumisen asioista, mutta tämän neuvottelun peruunnuttua päätimme ottaa kahden päivän Miami-loman. Minulla oli valmiina tätä tarkoitusta varten yksi hotels.comin palkintoyö (jotenkin varausta tehdessä kävi kuitenkin niin, että maksoin täyden hinnan ja palkintoyö jäi edelleen käyttämättä). Hotelliksi valitsimme South Beachin alueella, Lincoln Roadin varrella olevan hotelli Albionin. Hotelli on muuten erittäin hyvä, mutta nyt siellä on menossa mittava kunnostustyö, enkä sen vuoksi sitä juuri nyt uskalla suositella. Hinta tosin oli nyt oikein sopiva, koska siinä oli ilmeisesti otettu huomioon työmaan aiheuttamat (pienet) haitat. Miami Beachin kaupunki jäi tällä kertaa toissijaiseksi ja melkein heti saavuttuamme lähdimme Miamin puolelle Baysiden ostoskeskukseen. Varasimme illaksi risteilyn Miamin edustalla ja sitä odotellessamme ehdimme vähän kierrellä ostoskeskuksessa. Risteily oli nimeltään ”Miami Mansions” ja netissä sitä kaupattiin auringonlaskuristeilynä ja myös nimellä Miami 90 min Skylinen Sunset Cruise of South Beach and Venetian Islands. Me lähdimme matkaan heti auringonlaskun jälkeen ja mennessä saimme ihailla punaisena ja oranssina hehkuvaa taivasta Miamin keskustan pilvenpiirtäjien takana ja pimeän jo laskeuduttua palatessa, saimme katsella samaa paikkaa iltavalaistuksessa. Risteily kiertelee Miamin edustan saarien ympäri ja ohitamme lukuisien kuuluisien ja rikkaiden ihmisten kartanot. Jos kuuluisat ja rikkaat kiinnostavat sinua, on tämä risteily juuri sinulle tarkoitettu… Itse nautin enemmän keskustan valoista ja auringonhehkusta taivaalla sekä meri-ilmasta ja maisemista. Risteily on hintansa arvoinen ($63.98 / 2 aikuista) ja voin suositella sitä niin ensimmäistä kertaa täällä olevalle matkailijalle kuin myös jo enemmänkin aikaa täällä viettäneille.

 

Toinen viikonloppuretkemme suuntautui Floridan länsirannikolle Ft. Myersin kaupungin liepeille. Matkan varsinainen kohde oli lauantain Rockabillaque-festivaali Immokaleen Seminole-reservaatissa sijaitsevan kasinohotellin alueella. Meille tämä oli jo toinen Rockabillaque-festivaali. Tästä tapahtumasta tulen kirjoittamaan oman juttunsa ja jätän tämän aiheen tällä kertaa tähän. Majapaikaksi koko viikonlopuksi vaimoni oli valinnut Lehigh Acressa olevan airbnb-paikan. Lehigh Acre on oma kaupunkinsa Ft. Myersin kyljessä ja Immokaleeta ajatellen sijainniltaan sopiva. Majapaikkamme oli melko epämääräisen oloisella alueella, mutta kaikin puolin ihan ok. Airnbnb-huone oli rakennettu entiseen kahden auton autotalliin, mutta se oli tästä huolimatta oikein siisti ja mukava eikä sen entistä käyttötarkoitusta huomannut sisällä mistään.

 

Immokaleen ja Ft. Myersin reissulla ajelimme sunnuntaina noin tunnin matkan päähän kauniille ja rauhalliselle Sanibelin saarelle. Itse olen käynyt tuossa paikassa ensimmäisen kerran vuonna 2005 ja edellisen kerran kolme vuotta sitten. Nyt käyntimme syy on hieman ikävämpi ja tiesimme menevämme keskelle hävityksen kauhistusta… Meksikonlahden ranta Ft. Myersin alueella oli se paikka, jonne hurrikaani Ian rantautui viime vuoden syyskuussa. Hirmumyrskyn tuuli ja varsinkin valtava, nopea vedenpinnan nousu (storm surge) saivat täällä pahaa vahinkoa aikaan. Käydessämme nyt saarella voimme vain todeta, että toipuminen on vielä alkuvaiheessa. Käytännössä koko saari palveluineen on suljettu. Pääteillä voi ajaa, mutta esimerkiksi kaikki rannat on suljettu ja samoin on myös ravintoloiden, kauppojen ja muiden palveluiden laita. Suurin osa liikehuoneistoista on kokonaan tyhjillään ja monesta puuttuvat niin ovet kuin ikkunatkin. Monista maan tasossa olevista rakennuksista tulva-aalto on huuhtonut alimmat kerrokset mennessään niin, että vain seinät ovat jääneet jäljelle ja rakennusten katot ovat vaurioituneet. Saaren puusto on niin ikään kokenut kovia ja erilaista roskaa ja jätettä on kaikkialla. Kaikkein pahiten lienee vaurioitunut saaren eteläkärjen majakka-alue. Teräsrakenteinen majakka on menettänyt yhden neljästä jalastaan ja kaikki majakan juurella olleet historialliset rakennukset ovat huuhtoutuneet mereen. Myös eroosio saaren rannoilla on valtavaa. Mantereen ja saaren yhdistävä pitkä tiekaistale ja korkea silta vaurioituivat nekin pahasti hurrikaanin aikana, mutta ne on nyt saatu jo liikennöitävään kuntoon, vaikka työ onkin vielä kesken. Tästä voin todeta, että jos olette matkalla tällä suunnalla, älkää turhaan menkö Sanibelin tai Captivan saarille. Ft. Myersin pieni, historiallinen keskusta sen sijaan on ehdottomasti pysähtymisen arvoinen.

 

Kolmas viikonloppuajelumme suuntautui appivanhempien luo Port St. Lucien kaupunkiin, reilun tunnin matkan päähän West Palm Beachiltä. Tämä oli tosin vain yhden sunnuntain pikku ajelu. Muuten aika onkin kulunut ihan tässä lähinurkilla. Pari kertaa pääsen käymään rannalla ja pari kertaa käymme yhdessä luonnossa pikku kävelylenkeillä Juno Dunesin ja Winding Watersin alueilla ja kerran teen yksin vähän pitemmän kävelylenkin Arthur R. Marhall Loxahatchee National Wildlife Refuge alueella. Muuten elämä onkin sitten pelkkää tavallista arkea. Omalta osaltani tähän arkeen kuuluu pikku lenkkejä, basson ja kitaransoittoa, valokuvia ja muitakin pikku harrastuksia. Kai tuo (epä)sosiaalinen mediakin on nykyään jonkunlainen harrastus, kun sinne tulee päivittäin kuvia lisättyä ja välillä myös videoita ja muita juttuja. Ja sitten on tietysti myös tämä kirjoittaminen, joka kuitenkin nyt edelleen vähän ontuu. Viime päiviin on kuulunut myös pientä remppaa kotona ja vähän auton ”pimppausta”. Uima-altaallakin ehdin käymään pari-kolme kertaa viikossa. Sää on ollut alun muutamaa kylmää päivää lukuun ottamatta pääosin kaunis ja lämmin ja aurinko on paistanut lähes koko ajan. 

Nyt ihan parin viime päivän kuulumiset ovat tosin huonoja: viime vuoden keväällä juostessa satuttamani polvi on nyt alkanut yllättäen oireilla pahasti. Olen ollut nyt pari päivää käytännössä täysin liikuntakyvytön ja kivusta ja särystä kärsivä. Välillä hyvin tuskainen… Juuri nyt odottelen vakuutusyhtiön vastausta voinko mennä täällä lääkäriin vai joudunko odottamaan siihen asti että olen taas Suomessa. Tai joudunko jopa palaamaan Suomeen ennen aikojani… Tilanne on paha ja täällä en voi lääkäriin mennä, ennen kuin on täysin varmaa, että vakuutus korvaa sen; hoitokulut kun voivat äkkiä muodostua jopa viisinumeroisiksi… Ja vakuutuskaan ei välttämättä korvaa, koska kyseessä ei ole kokonaan uusi vamma, vaan vanhan vamman paheneminen tai uusiutuminen. No, tämä tästä epikriisistä tällä kertaa…

 

Ja lopuksi vielä vinkkiosastolle… Tänne tuloa suunnitteleville tai jo matkan varanneille: Suurin yllätys ainakin täällä aikaisemminkin vierailleille lienee valtava hintojen nousu. Se ei koske aivan kaikkia tuotteita tai kaikkia paikkoja, mutta yleisesti inflaatio on ollut kovaa ja se näkyy hinnoissa. Esimerkiksi ennen niin edullisessa Walmartissa pitää jo ruokatarvikkeita ostaessa hyvin vakavasti miettiä mitä ostaa ruoaksi ja minkä jättää ostamatta. Bensan hinta on laskenut takaisin lähes siihen mitä se oli reilu vuosi sitten, mutta melko kallista on sekin. Myös muualla hintojen nousu näkyy ja se on tullut nyt vastaan myös esimerkiksi erityisen korkeina hotellihintoina. Yöpyminen täällä on nyt todella kallista! En ole vuosiin tarkkaan seurannut matkapakettien hintoja, mutta voisin kuvitella, että nyt kannattaa ehkä ostaa valmis pakettimatka ja pitää sen ulkopuoliset hotelliyöpymiset minimissä. Hintojen nousu ei ole kuitenkaan uskoakseni pelkästään inflaatiosta tai maailman tilanteista johtuvaa, vaan uskon täällä käyneen saman kuin osittain Suomessakin: monia hintoja on nostettu vain koska niin voi tehdä ja sen voi nyt selittää inflaatiolla, öljyntuotannon heilahteluilla, Ukrainan sodalla ja monella muulla syyllä. Ihan oikeaa tarvetta kaiken kallistumiseen ei ehkä oikeasti olisi ja tästä kertoo hyvin ehkä esimerkkinä se, että joissakin paikoissa hinnat eivät ole nousseet juuri lainkaan. Esimerkiksi meidän toinen ”lähikauppamme” Aldi (heti Walmartin vieressä) ei ole juurikaan nostanut hintoja. Walmartista taas voi sanoa, että moni ”ei kovinkaan hyvälaatuinen” ruokatavara on nyt yhtä kallista kuin Publixin hyvä ruokatavara. Kananmunien hinnannoususta on täällä herännyt melkoinen kalabaliikki (tai kanabaliikki?) ja meemi-tulva. Onhan se totta, että kananmunat ovat nyt täällä kalliita, mutta eivät kuitenkaan ehkä ihan niin kalliita kuin kaikki meemit antavat ymmärtää. Summa summarum: elämä täällä on nyt huomattavasti kalliimpaa kuin vuosi tai kaksi sitten ja esimerkiksi ruokatarvikkeiden osalta hinnat alkavat olla jo Suomen tasolla, jos ei jopa hieman ylikin.


My linktree: Linkit valokuva- ja videosivuille

Viimeisimmät yli 200 blogikirjoituksesta:

 

 

 

 

torstai 2. helmikuuta 2023

GREETINGS FROM THE SUNSHINE STATE (osa 1)

Ihmiset toivottelevat toisilleen hyvää lomaa. Joku toivottaa sitä perheen kesken, toinen taas ilmiselvästi uudelle tuttavuudelle. Minä herään taas tähän toiseen todellisuuteen ja siihen, että suurin osa tämän lennon matkustajista on tosiaankin matkalla lomalle Floridaan. Vaikka kyseessä on Finnairin normaali (kausittainen) reittilento, niin silti varmasti yli 90% matkustajista on matkalla viikon tai parin lomalle. Minussa se herättää ajatuksen ”Ai niin… Niinkin voi tehdä.” Miami ja Florida ovat kai mukavia kohteita lämmintä talvilomakohdetta etsiville, vaikka itse en asiaa osaakaan enää ajatella niin. Itse olen vain normaalilla kotimatkalla. Matkalla toiseen kotiin vaimoni luo. Lomamatkojen hohto on jäänyt taakse vuosia sitten, mutta toki tunnen hyvää oloa siitä, että taas pitkän tauon jälkeen näen pian vaimoni ja pääsen niihin toisiin kotiympyröihin, joita en ole nähnyt pitkään aikaan.

 

Raha saneli tämän talven matkan. Se pakotti minut lykkäämään matkan joulun ja uuden vuoden jälkeiselle ajalle, kun matkojen hinnat taas korkean sesongin jälkeen laskivat. Hain lentoja pitkään ja hartaasti Momondon ja lentoyhtiöiden sivujen kautta ja olin jo varautunut ottamaan halvimmat mahdolliset lennot ilman matkatavaroita ja olin varautunut myös useampaankin koneen vaihtoon. Hain erillisiä matkoja alkaen Helsingistä ja Tukholmasta, päätyen Miamiin, West Palm Beachille, New Yorkiin ja Chicagoon. Joko yhdellä tai useammalla lipulla. Olin jo päätymässä halvimpiin KLM:n, SAS:n tai Deltan lippuihin, mutta lopulta päätin kuitenkin ottaa kaiken hyödyn irti syksyllä saamastani Finnairin kulta-jäsenyydestä. Varasin samalle lipulle Finnairin suoran lennon Helsingistä Miamiin ja paluun kevään korvilla New Yorkin kautta Americanilla ja Finnairilla. Laskin tässä myös sen varaan, että saisin ”upgradattua” lentoni ilmaiseksi yhtä luokkaa ylemmäs. Varasin lopulta suoraan Finnairin sivuilta halvimmat mahdolliset ”Economy Light” -luokan liput. Liput maksoivat tällä kertaa noin 800€. Halvimmillaan lippuja olisi saanut muilla yhteyksillä noin 500€ hintaan. Kovasti puhutaan lentohintojen isosta hinnannoususta, mutta ainakaan Suomen ja USA:n välillä hinnat eivät ole nousseet mitenkään merkittävästi. Keskihinta on kyllä noussut, mutta hyviä tarjouksia voi edelleen saada ja silloin hinnat voivat olla ihan samaa luokkaa kuin joitakin vuosia sitten. Eniten hinnanousu näkyy ehkä siinä, että perushintaan ei enää juuri koskaan kuulu matkatavaroita, vaan niistä veloitetaan erikseen. Perushintainen lippu saattaa olla saman hintainen kuin vuosia sitten, mutta nyt siihen ei ehkä kuulu enää kuin matka ja ateriat. Norsella ateriatkin pitää maksaa erikseen, jos haluaa syödä sen mitä koneessa on tarjolla.

 

Koska minulla oli tuore Finnair Gold (One World Sapphire) jäsenyys, siihen kuului joko neljä ”upgradea” Euroopan lennoille tai 2 mannerten välisten lentojen ”Premium Economy” -luokkaan tai ”Business” -luokkaan. Euroopan lennoilla korotuksista ei juurikaan ole iloa, mutta mannerten välisillä lennoilla jo ”Premiun Economy” on hintansa väärti. Varsinkin kun sen hinta on 0€. Ostin siis ”Economy Light” liput (ilman matkatavaroita), mutta Gold-jäsenyydellä sain paljon ekstraa: varattuani liput sain automaattisesti matkatavarat kaikille lennoille: HEL-MIA sekä MIA-JFK ja JFK-HEL. Sain myös ilmaisen istumapaikan varauksen. Paikanvarausta en voinut kuitenkaan heti käyttää, koska ilmoittauduin heti upgrade-jonotuslistalle molemmille mannertenvälisille lennoille. Tähän ei vaadittu kuin yksi ainoa valinta Finnairin sovelluksessa. JFK-HEL välin A350-koneeseen upgradaus hyväksyttiin heti, mutta väli HEL-MIA jäi odottamaan pitkäksi aikaa. Välillä sain jo ilmoituksen, että käytössä on vanha kone (ilman melko uutta Premium Economy -luokkaa), mutta lopulta konetyypiksi varmistui uusittu Airbus A330 -kone ja myös upgrade meni läpi. Matkatavaroiden ja upgradien lisäksi kultapossukerhon jäsenyys toi mukanaan Gold-jäsenten puhelinpalvelun (jota sitäkin jo tarvitsin), priority check-inin (check-in tarvitaan USA:n lennoilla, omatoiminen ei riitä) ja priority turvatarkastuksen. Valtavan suuri etu on myös mahdollisuus käyttää loungea; tässä tapauksessa erittäin hyvää Schengen-alueen ulkopuolista Finnairin loungea lähellä lähtöporttia 52. Etu koskee varsinaista jäsentä ja yhtä vierasta (Finnair/One World -lennot).

 

Finnairin sähköisten sovellusten kanssa oli pieniä ongelmia, kuten aina… En vieläkään ymmärrä, miten näinkin suurella ja arvostetulla toimijalla voi olla niin surkeat sähköiset palvelut: välillä mikään ei tahdo toimia ja sellaista kertaa, että kaikki toimisi, ei ole (huvittavimpana kaikista ”Sisu”-botti, joka on pelkkä suuri ja huono vitsi). Nyt sain niin paljon ristiriitaista tietoa sähköpostissa, e-lipuissa, nettisivuilla ja puhelinsovelluksessa, että lopulta minun oli pakko soittaa puhelinpalveluun ja selvittää lippuni yksityiskohdat. Toinen syy soittamiseen oli se, että halusin kysyä saanko vaihdettua minulle arvotun istumapaikan, koska en enää pystynyt vaihtamaan nettisivuilla tai sovelluksessa. Erittäin ystävällisen ja asiansa osaavan virkailijan kanssa asia tuli hoidettua nopeasti ja sain vielä sen haluamani istumapaikankin.

 

Osasin jo aavistaa, että ”Premium Economy” saattaisi olla jotain todella hyvää. Kirjaimellisesti ennen kokematonta. Aavistuksistani huolimatta yllätyin positiivisesti huomatessani kuinka lähellä businesta se oli. Jos teillä on käytössä korotusetuja, pisteitä tai rahaa, niin suosittelen tätä vaihtoehtoa ehdottomasti. Jos lähdetään liikkeelle istuimista: tässä uusitussa Airbus A330-300 -koneessa ”Premium Economy” -luokassa oli muusta matkustamosta erotetussa osastossa vain kolme penkkiriviä, joissa oli rinnakkain 2+3+2 penkkiä; yhteensä siis seitsemän (tavallisessa economy-luokassa on kahdeksan penkkiä rinnakkain). Penkit ovat siis normaalia leveämpiä ja kussakin penkissä on oma leveä käsinoja. Jalkatila on huomattavasti normaalia suurempi: yli 96m ja penkeissä on säädettävä jalka tuki koko jalan mitalle nilkkaan asti; lyhyemmällä siihen mahtunee koko jalka. Kun jalkatuen ja penkin kallistuksen säätää äärimmilleen, ollaan jo aika mukavassa vaaka-asennossa vaikkapa nukkumista ajatellen. Jokaiseen istumapaikkaan kuuluu tukeva pöytä (joka oli kylläkin hieman vinossa) ja pikkuinen juomapöytä (joka oli niin vinossa, ettei sitä voinut käyttää mihinkään). Sähköä on saatavilla sekä USB- että verkkovirtapistokkeista. Myös viihdejärjestelmä on uusittu ja ikivanhat laitteet kosketusnäyttöjen esihistoriasta ovat saaneet väistyä modernien, suurikokoisten laitteiden tieltä. Tämä muutos koskee myös normaalia economy-luokkaa, jossa sielläkin koko penkit on vaihdettu uusiin.

 

Premium Economyn edut eivät kuitenkaan jää tähän. Istumapaikkojen tuoman suuren lisämukavuuden lisäksi lipun hintaan kuuluu Marimekko-kuosinen matkapaketti aivan kuten business-luokassakin. Myös juomia aletaan tarjoilla heti koneen noustua ilmaan ja kaikki juomat shampanjaa lukuun ottamatta ovat ilmaisia. Ensin tarjoillaan ”aperitiivi” -kierros ja pian sen jälkeen ruokajuomat. Myös ruoka on jotain muuta kuin tavallisessa economy-luokassa: ruoka on eräänlainen kolmen ruokalajin ateria, joka tarjoillaan oikeilta posliiniastioilta ja ne syödään oikeilla ruokailuvälineillä. Jälleen kuten business-luokassa. Myös palvelu on sujuvaa ja lähes yhtä henkilökohtaista kuin business-luokassa. Istuimia lukuun ottamatta ”Premium Economy” -luokassa päästään siis hyvin lähelle business-luokkaa ja todella lämpimästi suosittelen tätä käyttämään; paljon lisää matkustusmukavuutta ilman business-luokan järkyttävän kallista hintaa.

 

Jo ennen lentokentälle saapumista Finnairin ”sähköisen toiminnan” epäloogisuuden ja toimimattomuuden lisäksi aikaa kuluu tietysti jonkin verran moniin muihin asioihin. Vaikka en pakkaamiseen tai muihinkaan valmisteluihin kovin paljon aikaa ole koskaan uhrannut, pitempi poissaolo vaatii joidenkin asioiden etukäteen suunnittelua. Yksi niistä on tietysti laskujen maksu, jonka minä olen onneksi hoitanut jo pian 10 vuotta lähes kokonaan verkkolaskuilla. Siirryin tähän järjestelyyn jo vuonna 2014 asuessani yli puoli vuotta Kreikassa. Tällä kertaa mietin myös – lähes olemattoman – postini edelleenlähetystä poikani osoitteeseen, mutta jätin sen tekemättä. Postin määräaikainen edelleenlähetys olisi maksanut kolmelta kuukaudelta noin 40 euroa!!! Minun kohdallani tämä olisi tarkoittanut sitä, että todennäköisesti se yksi ainoa, edes jollakin tavalla merkittävä kirje tuona aikana olisi maksanut 40 euroa!

 

Lennämme tänään hyvin pohjoista reittiä. Itse asiassa en ole koskaan ennen lentänyt Yhdysvaltoihin näin paljon pohjoisen puolelta. Suuntaamme Helsingistä lähes suoraan luoteeseen, lennämme Sastamalan ja Tampereen välistä kohti Pohjanlahtea ja poistumme Suomen mantereen päältä Kristiinankaupungin lähellä. Lennämme edelleen kaukaa Islannin pohjoispuolelta ja lähes keskeltä Grönlantia edelleen kohti Kanadaa. Kun olemme jossakin Grönlannin ja Kanadan välillä aikaa lähdöstä on kulunut 5 tuntia 10 minuuttia ja meillä on tasan saman verran matkaa jäljellä. Tämän päivän lentoaika on siis 10h  20min ja matkaa Helsingistä Miamiin kertyy lähes 8 200km. Kun lähdimme Helsingistä noin viiden aikaan illalla oli jo pimeää. Matkan aikana olemme saaneet auringonlaskun kiinni, ainakin melkein: useamman tunnin ajan saan katsella pilvien takana horisontissa kajastavaa punaista auringonlaskua (ja tämä taas tuo mieleeni erään vastakkaiseen suuntaan suuntautuneen matkan, kun sain ihailla pari-kolme tuntia upeita revontulia pohjoisella taivaalla). Taivaanrannassa kajastava auringonlasku jatkuu ja jatkuu, mutta emme saavuta kuitenkaan päivänvaloa; maapallon täytyy pyöriä aika kovaa vauhtia. Kaarrettuamme ympäri pohjoista pallonpuoliskoa on lentosuuntamme muuttunut ensin luoteesta länteen, sitten  lounaaseen ja loppumatkan lennämme lähes etelään. Silti lentoreitti on melko suora. Kummallinen tämä maapallo…

Lento sujuu mukavasti: meno on tasaisen mukavaa, istuimet ovat mukavat ja palvelu toimii. Vasta Etelä-Carolinan ja Georgian yläpuolella meno on jonkin aikaa kuoppaisempaa, mutta pian matkanteko taas tasoittuu. Saapuessamme mereltä lähemmäs Miamia Ft. Lauderdale on ensimmäinen paikka jonka selvästi tunnistan taivaalta käsin. Voin erottaa selvästi Port Evergladesin sataman ja kauas pimeälle "suolle" katoavan Alligator Alley -maantien. Lennämme yli Miami Beachin ja Miamin ja laskeudumme jotakuinkin aikataulussa Miamin kansianväliselle lentokentälle. Kaikenkaikkiaan oikein mukava matka. Ainoan ison harminaiheen Yhdysvaltoihin saapumiseen aiheuttaa Telia, mutta tähän aiheeseen palaan tarkemmin myöhemmin.

Lentokentän maahantulotarkastuksesta selviän taas ennätysnopeasti. Tarkastuspisteelle ei ole käytännössä lainkaan jonoa ja maahantuloon osaltani ei tälläkään kertaa tarvita juuri muuta kuin passin vilautus. Laukkuni saapumista joudun odottelemaan melko auan, mutta se on ihan tavallista arkipäivää kaikilla lentokentillä; nykyään jopa Helsingissä. Saatuani laukkuni totean sekä viimeisen Tri-Rail -junan että Greyhound-bussin jo menneen ja otan taksin Miamin Brightline-junan asemalle ja sieltä matkaan noin 1,5 tunnin matka pohjoiseen West Palm Beachin asemalle, josta vaimoni noutaa minut. Pitkä matkareittini on ollut: raitiovaunu, juna, lentokone, taksi, juna ja auto. Olen ollut matkalla hieman reilut 20 tuntia, joka on melko hyvä suoritus tällä välillä. Lopputalvi onkin sitten minun osaltani kuitattu ja kevääseen asti saan nauttia paikasta, jossa ei ole (oikeasta) talvesta tietoakaan.

 


 My linktree: Linkit muille sivuille

Viimeisimmät yli 200 blogikirjoituksesta:

 

 


QUE SERA, SERA - OSA.1 (SISILIA, ITALIA, 2024)

1. PÄIVÄ   Yön viimeisessä lautassa Suomenlinnasta kaupunkiin ei ole paljon matkustajia. Itseasiassa minä olen ainoa matkustaja. Ulkona ilma...