tiistai 17. maaliskuuta 2015

Keinutuoleja rämeen keskellä

Kun palasin reilun neljän viikon Floridanreissulta hieman yli kuukausi sitten, luulin palaavani keskelle Suomen ankarinta talvea. Tämä talvi taisi kuitenkin loppua jo ennen kuin se ehti edes kunnolla edes alkaa ja sää helmikuun puolivälistä maaliskuun puoliväliin on ollut tavallista lämpimämpi, ajoittain jopa keväinen. Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Päinvastoin: olen todella iloinen siitä, että talvi oli näin lyhyt ja lämmin ja siitäkin vähästä sain olla kuukauden Floridan lämpimässä ilmastossa.

Tämän blogin tekstien luonnoksia kirjoittelin jo matkan aikana Floridassa, mutta ennen paluuta sain julkaistua vain muutaman niistä. Nyt matkasta on kulunut jo pitkä aika, enkä vieläkään ole saanut tarinoitani valmiiksi. Kirjoittaminen ei nyt oikein ole tullut luonnostaan ja olen antanut asian olla. Nyt julkaisen taas jälkikäteen muutamia näistä jo osittain valmiina olevista teksteistä ja siirryn sitten jossakin vaiheessa viime vuoden puolelle ja kerron vähän elämisestä ja asumisesta Kreikassa. Lupasin kirjoittaa siitä jo kauan sitten, mutta olen päättänyt jättää noiden juttujen julkaisun huhtikuun puolelle.

 -----------------------------------------------


Ehdin jo aikaisemmin kirjoitella niistä kolmesta luonnonpuistosta, joissa kävin tällä reissulla ensimmäiseksi. Nyt kun olen kiertänyt kuudella eri luonnonsuojelualueella, luonnonpuistossa tai vastaavalla alueella Palm Beachin piirikunnassa, kirjoitan kuitenkin vielä lyhyen koosteen muutamasta West Palm Beachin kaupungin alueella tai sen lähistöllä olevasta, käymisen arvoisesta paikasta. En kirjoita vieläkään kaikista, koska en ole käynyt edes kaikissa aivan lähietäisyydellä olevissa puistoissa. Monta on vielä käymättä. Tässä kuitenkin lyhyt yhteenveto muutamasta paikasta. Tämä on samalla yksi vastaus kysymykseen, mitä minulta on kysytty nyt lähiaikoina useita kertoja: mitä aion tehdä parin-kolmen vuoden kuluttua...

U.S. Fish & Wildlife Servicen ylläpitämä ARTHUR R. MARSHALL LOXAHATCHEE WILDLIFE REFUGE on edelleen mielestäni luonnonpuistojen ykkönen Palm Beach Countyn alueella. Tämä alue sijaitsee Boynton Beachin kaupungin alueella, State Road 7 (Highway 441) varrella, osoitteessa 10216 Lee Road. Alue sijaitsee noin 15 mailia Okeechobee Boulevardilta etelään ja sinne on opastus State Road 7 risteyksestä.  Tämä alue on osa valtavaa Evergladesin suoaluetta ja varmasti suurin luonnonpuisto tällä suunnalla. Alueelle on muodollinen pääsymaksu ($5/auto), jonka voi maksaa portilla olevalle virkailijalle tai luontokeskukseen. Rahan voi jättää myös portilla olevaan lippaaseen, jos portilla ei ole henkilökuntaa. Vuoden voimassa oleva kausikortti maksaa 12 dollaria.

Arthur R. Marshall’s Loxahatchee Wildlife Refugen luontokeskus ei ole suuri, mutta siellä saa helposti kulumaan aikaa puolesta tunnista tuntiin. Keskuksessa esitellään Evergladesin luontoa monilla eri tavoilla, joista itse pidän eniten pienestä, pallon muotoisesta "teatterista", jossa vanha mies kertoo Evergladesin luonnosta hyvin havainnollisella tavalla. Ilta vaihtuu yöhön. Aurinko laskee ja alkaa sataa. Ukkosmyrsky iskee... Lyhyen selostuksen aikana ehtii saada melko hyvän kuvan luonnon kiertokulusta valtavalla Evergladesin suoalueella. Luontokeskuksessa on sisällä myös "suokopteri", jolla voi tehdä virtuaaliajelun suolla. Täältä löytyy myös pieni myymälä, jossa on myytävänä valtava määrä Floridan kasveista, eläimistä ja ekologiasta kertovia, värikkäästi kuvitettuja kirjoja.

Luontokeskuksen takana on helppo ja melko lyhyt luontopolku, joka sopii myös liikkumisrajoitteisille. Cypress Boardwalk kiertää puusiltaa pitkin läpi tiheän viidakkomaisen suoalueen ja palaa sitten takaisin luontokeskukselle. Muutaman sadan metrin päässä luontokeskukselta on parikin eri parkkipaikkaa, joilta pääsee kävelemään alueen lähipoluille tai vaikka kymmenien mailien vaelluspoluille. Halutessaan voi myös vuokrata kanootin ja kiertää saharuohon keskellä kulkevan kanoottireitin, jonka pituus on 5,5 mailia. Maasto on avaraa ja kosteaa ja aivan toisen parkkipaikan vieressä on joki ja laituri, paikka jossa kannattaa käydä katsomassa olisiko yhtään alligaattoria katselemassa ihmisiä… tai kerjäämässä ruokaa, vaikka niiden ruokkiminen onkin ankarasti kielletty… Laiturin vierestä lähtee myös polku, jota voi jatkaa melkoisen matkan etelään. Toiselta parkkipaikalta taas pääsee kiertelemään lähistön vesialuetta korotettuja hiekkapolkuja pitkin ja täällä on hyvät mahdollisuudet nähdä lukuisien lintujen lisäksi alligaattoreita ja vesikilpikonnia.

Olen käynyt Loxahatcheessa nyt kaksi kertaa kävelemässä Cypress Boardwalkin ja vähän lähialueen polkuja. Vaikka alueen luonto yleensä ja koko Everglades on aina näkemisen arvoinen, niin eläimethän ne tietysti aina ovat niitä mielenkiintoisimpia ja ne jäävät parhaiten mieleen. Jos lasken yhteen kahden käynnin aikana luonnossa bongatut eläimet, luettelo näyttää tältä: alligaattorit 10 (American Alligator), käärmeet: 1 (Black Snake), kilpikonnat: 2 (Softshell Turtle + yksi tunnistamaton), sammakot: 2 (luultavasti Green Frog) sekä valtava määrä haikaroita ja muita eksoottisia lintuja. Osa alligaattoreista on ollut meistä vain muutaman metrin päässä ja eniten tässä paikassa pidän juuri siitä, että eläimet ja kasvit elävät aivan villeinä ja vapaina omassa elinympäristössään ja niitä pääsee silti hyvin lähelle. Seuraavalla käynnillä tarkoituksena on lähteä päivävaellukselle etelään johtaville poluille, mutta sitä ennen pitää hankkia kuitenkin ainakin kunnolliset vaellukseen sopivat jalkineet.

GRASSY WATERS PRESERVE on West Palm Beachin kaupungin ylläpitämä laaja alue aivan Evergladesin koilliskulmassa. Tämä alue on jäänyt ihmisasutuksen keskelle, eristyksiin varsinaisesta Evergladesista, mutta se on kuitenkin niin laaja, että se on käytännössä täysin luonnontilassa olevaa ”villiä” luontoa. Alueelle pääsee monestakin eri paikasta, mutta West Palm Beachin kaupungin alueella, North Lake Boulevardin varrella oleva luontokeskus on hyvä paikka aloittaa. Tien eteläpuolelta löytyy luontokeskus ja Cypress Boardwalk- niminen vajaan mailin pituinen luontopolku. Polku kulkee koko matkan mukavasti ja turvallisesti puusilloilla. Kun kiersin polun itse, en nähnyt koko matkan aikana kuin kaksi haikaraa ja yhden kilpikonnanpoikasen, mutta polku teki minuun silti vaikutuksen. Parasta tällä polulla olivat levähdyskatokset, joissa oli puisia keinutuoleja! Keinutuoleilla voi istuskella ja katsella edessä avautuvaa upeaa rämemaisemaa: yhden paikan näköala on suoraan isolle, avoimelle vesipreerialle ja toiselta keinutuolipaikalta aukeaa näkymä suoraan kiehtovaan "viidakkoon".

Grassy Watersin alue jatkuu North Lake Boulevardin pohjoispuolelle, aivan Beeline Highwayn reunaan asti. Tämän paikan löytää kääntymällä luontokeskukselta North Lake Boulevardille vasemmalle ja pian sen jälkeen oikealle. Täältä löytyy kolme eri patikointireittiä. Lyhyin on pienen Gator Lake- nimisen järven kiertävä Eagle Trail. Seuraava on melko kuivalla alueella kulkeva Hog Hammock Trail, jolla voi valita pitemmän, noin 2 mailin mittaisen polun tai lyhyemmän mailin mittaisen polun. Jos kävelyintoa riittää, voi tältä polulta jatkaa vielä muutaman mailin eteenpäin. Tälläkään polulla en ainakaan tällä kertaa eläimiä nähnyt, mutta myllätystä maasta päätellen ainakin villisikoja alueella on pakko olla paljon.

Grassy Watersin pitkille, todellisille vaelluspoluille pääsee monesta eri paikasta. Polku tai polut kiertävät Evergladesin laitaa, suon ja West Palm Beachin kaupungin rajalla. Kaupunkia lähin lähtöpaikka on 45th Streetin päässä oleva Palmetto Trailhead, josta voi suunnata kulkunsa villiin luontoon pitkille, suorille poluille pohjoiseen tai etelään. Palmetto Traiheadista löytyy myös muutama lyhyempi ja helpompi luontopolku. Hieman negatiivinen asia on polkujen alkupään haju; aivan lähistöllä on nimittäin West Palm Beachin valtava kaatopaikka… Haju onneksi hälvenee muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen.

Koko Grassy Watersin alue on maksuton. Molemmista North Lake Boulevardin eri puolilla sijaitsevista ”tukikohdista” löytyy vessat, mutta juuri muita palveluja alueella ei ole. Pitkien, asumattomilla seuduilla kulkevien vaelluspolkujen varrella on hätäpuhelimia ja joitakin levähdyspaikkoja, mutta ei muita "palveluja". Tämän alueen ylläpitoon osallistun itsekin omalla pienellä panoksella asuntoveroa maksaessani…

WINDING WATERS NATURAL AREA sijaitsee West Palm Beachin kaupungin alueella, aivan asutuksen keskellä. Alue on Palm Beach Countyn ylläpitämä. Tämän luontoalueen parkkipaikka löytyy Dyer Boulevardin päästä, aivan Haverhill Roadin läheltä. Alueella ei ole vessoja, eikä mitään muutakaan ”infrastruktuuria”. Alue on maksuton.

Winding Watersissa kulkija voi valita helpon, betonilaatoilla päällystetyn polun veden keskellä olevalle tarkkailupaikalle ja takaisin tai kiertää vesialueet hiekkapolkua pitkin. Koko kierros vesialueen ympäri on noin viiden mailin mittainen. Täällä en lyhyen ja helpon polun kierroksella kasvillisuuden lisäksi nähnyt muuta kuin pari anhinga-lintua, pari haikaraa ja korppikotkia. Palatessani parkkipaikalle eräs pariskunta kuitenkin pysäytti minut sillalla aivan parkkipaikan vieressä ja näytti minulle tien ja parkkipaikan kulmassa makailevan alligaattorin. Alligaattorin näkeminen näin lähellä asutusta, kävelymatkan päässä omalta asunnolta oli minulle uusi ja mielenkiintoinen havainto.

Floridan osavaltion ylläpitämä JOHN D. MACARTHUR BEACH STATE PARK sijaitsee meren rannalla muutama mailin Singer Islandin uimarannan pohjoispuolella. Alueen portti on A1A-tien varrella. Alueelle on pieni pääsymaksu. Myös John D. MacArthur Beachilla on pieni luontokeskus ja sen yhteydessä mm. vessat. Luontokeskuksen ulkopuolella on akvaario, jossa on kaloja ja yksi kilpikonna.

Tällä alueella on yksi melko lyhyt luontopolku ja toinen polku pitkin puista kävelysiltaa vesialueen yli uimarannalle. Kävelysillan voi ylittää myös golf-kärryn kyydissä jos kävely tuntuu ylivoimaiselta. Kävelysillalta ja muualtakin puistosta löytyy opastauluja eläinten ja kasvien tunnistamiseen ja vaikka en täällä olekaan koskaan nähnyt mitään kovin erikoisia eläimiä, on paikka silti kaunis ja erityisesti ison vesialueen ylittävä puusilta on hieno. Täällä voi myös mukavasti yhdistää pienen luontoretkeilyn ja uimarannalla oleilun.

OKEEHEELEE PARK on asutuksen keskellä oleva laaja puistoalue, jonka ylläpidosta vastaa Palm Beachin piirikunta. Puisto sijaitsee Forest Hill Boulevardin varrella West Palmin ja Lake Worthin välissä, lähellä Florida’s Turnpike-tietä. Tämäkin alue on maksuton.

Okeeheeleestä löytyy luontokeskus ja luontopolku, jossa voi valita eripituisia reittejä. Pisinkään niistä ei kuitenkaan ole kovinkaan pitkä. Tällä alueella kävellessäni näin polulla reittini varrella yhden ison Gopher Tortoise- maakilpikonnan (hyvä etten päälle astunut) ja aidatulla alueella eläviä peuroja. Peurojen elinalue on aidattu, koska puisto on täysin asutuksen keskellä. Okeeheeleessä on luontoalueen lisäksi myös valtavan iso, siisti ja hyvin hoidettu puisto, jossa ihmiset viettävät viikonloppua grillaten ja lampien rannoilla kävellen. Puistossa voi myös vuokrata vaikka polkuveneen tai pienen purjeveneen.

GREEN CAY WETLANDS sijaitsee Boynton Beachin kaupungissa Hagen Ranch Roadilla. Tämäkin Palm Beach Countyn hoitama alue on täysin asutuksen keskellä. Alueelle ei ole pääsymaksua. Luontokeskuksen kautta pääsee luontopoluille, jotka kulkevat täällä kokonaan veden ja kosteikkojen päällä puisilla boardwalkeilla ja valittavissa on eripituisia lenkkejä. Patikointimatka ei kuitenkaan ole kovinkaan pitkä, vaikka kiertäisi koko alueen ympäri.

Green Cay Wetlandsissa käydessäni näin erilaisia lintuja enemmän kuin missään muussa puistossa. Lintuja oli todella paljon ja myös eri lajeja oli paljon. Näin myös kolme pientä käärmettä (luultavasti Florida Water Snake) ja paljon kilpikonnia (Red Bellied Turtle). Kolmea vinossa kasvavan palmun rungolla makailevaa kilpikonnaa katselin huvittuneena pitkän aikaa ja vasta kotona huomasin yhden kuvan, jonka luulin ottaneeni anhinga-linnusta. Kun katselin kuvaa tarkemmin, huomasin, että anhinga seisoo muutaman kilpikonnan päällä ja sen vieressä on lisää kilpikonnia. 

Näiden kuuden luonnonsuojelualueen lisäksi kävin tällä tammi-helmikuun reissullani lisäksi Loggerhead Marinelife Centerissä, joka on erikoistunut hoitamaan sairaita tai loukkaantuneita merikilpikonnia. Samalla kerralla pääsin seuraamaan kahden kuntoutetun kilpikonnan vapauttamista mereen. Näin myös ensimmäistä kertaa elämässäni manaatin selvästi ja läheltä, kun olin kävelylä Palm Beach Shoresin alueella. Näistä kahdesta luontokokemuksesta olen kirjoittanut jo aiemmin tähän blogiin. 

-----------------------------------------------

Yhteistä kaikille näille puistoille on se, että opastus on hyvä, eikä niillä tarvitse pelätä eksyvänsä. Tienviittojen lisäksi kaikista paikoista löytyy paperisia esitteitä ja karttoja tai ne voi käydä tulostamassa netistä ja myös opastauluja ja vinkkejä esimerkiksi kasvien, lintujen ja eläimien tunnistamiseen löytyy monista paikoista.

Jos haluaisi kävellä luonnon keskellä ja nähdä myös eläimiä, valitsisin näistä kaikista ensimmäisenä Loxahatcheen. Jos haluaisin yhdistää lyhyeen kävelyretkeen uimarantapäivän, menisin John D. MacArthur Beach Parkiin. Jos haluaisin kävellä ja sen jälkeen syödä eväitä kauniissa kaupunkipuistossa, valitsisin Okeeheeleen. Jos haluaisin mennä rauhoittumaan hiljaisuuteen luonnon keskelle, valitsisin Grassy Watersin keinutuolit.

Helpoimmat luontopolut ovat sellaisia, joille voi lähteä oikeastaan ihan kuka tahansa, jopa perheen pienimmät. Myös liikuntarajoitteiset pystyvät kulkemaan näillä lyhyillä poluilla. Pitemmät patikointipolut ja todella pitkät vaellusreitit vaativat sitten ehkä jo hieman valmistautumista. En ole mikään asiantuntija, vaan pikemminkin aloittelija näissä asioissa, mutta muutama asia ainakin itselle tulee mieleen. Vaikka vaara ei olekaan suuri ja luonnossa ulkoilu on melko turvallista (ja itse asiassa kaupunkialue on moninkertaisesti vaarallisempi paikka), silmät kannattaa silti pitää poluilla auki, sillä täällä elää ihan oikeasti esimerkiksi alligaattoreita ja kalkkarokäärmeitä. Yli miljoona alligaattoria... Alligaattoreihin saattaa joskus törmätä jopa hieman yllättävissä paikoissa, mutta vaara yhteenottoon on hyvin pieni... Käärmeitä pidän itse siinä mielessä vaarallisempina, että ne saattavat jäädä huomaamatta. Floridan luonnossa elää neljä todella myrkyllistä käärmelajia: valtavan iso Diamond Back Rattle Snake, pieni Pygmy Rattle Snake, vedessä viihtyvä Cottonmouth ja Copperhead. Myös kasvit voivat olla arvaamattomia ja esimerkiksi Poison Ivy ja Poison Wood ovat kasveja, joista kannattaa pysyä kaukana. 

Tarpeen eli matkan ja ajallisen pituuden mukaan mukana olisi ehkä syytä olla lämmintä vaatetta ja sadevaatetta sekä pitkälahkeiset housut ja pitkähihainen paita aurinkoa ja itikoita vastaan. Hyvät jalkineet ovat tukevat lenkkarit tai kevyet saappaat. Jos housunlahkeet saa vielä saappaanvarren tai sukan sisään, on suojassa myös punkeilta ja tulimuurahaisilta. Hyönteisiä vastaan on hyvä olla jotakin karkotetta. Vettä pitää olla mukana paljon ja kaiken varalta myös jotakin syömistä. Puhelin on tietysti turvallisuudenkin vuoksi hyvä olla mukana ja myös tulitikut oli mainittu jossakin listassa.

Kaiken kaikkiaan patikointi Floridan luonnossa on turvallista ja melko helppoa ja Evergladesin hiljainen autius, saharuohon peittämä vetinen preeria, mangrove-suot ja näiden alueiden kasvit ja eläimet ovat jotain, mikä Floridassa ollessa on pakko jossain muodossa kokea. Florida on huvipuistojen luvattua maata, mutta silti paikan suurin rikkaus on ehdottomasti Disney Worldin ja muiden valtavien huvittelukeskusten sijaan juuri luonto. Parasta Floridassa (ilmaston jälkeen) on ehdottomasti Eveglades ja meri ja niihin kannattaa jollakin tavalla matkansa aikana tutustua. Tapoja ja paikkoja on miltei rajattomasti, tässä kirjoittelin vain muutamasta ”omia alueita” lähellä olevasta luonnonpuistosta. Luin muuten juuri jostain, että koko Floridassa on 1500 virallista luontopolkua ja vaellusreittiä! 

Vaikka elämä Floridassa onkin omalla tavallaan hyvin leppoisaa ja rentoa, niin nämä luonnonpuistot ja Floridan valtavat, asumattomat rämealueet tarjoavat luontoelämysten lisäksi myös pienen hengähdystauon ja paljon rauhallisia paikkoja, joissa voi vähäksi aikaa unohtaa ihmispaljouden ja valtavat liikennemäärät. Evergladesiin voi paeta hetkeksi autoja ja ihmisiä, kaupunkeja ja valtavia ostoskeskuksia ja nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta kauniin luonnon keskellä.


Valokuvat: Arthur R. Marshall Loxahatchee Wildlife Refuge 
Valokuvat: Grassy Waters Preserve 
Valokuvat: Winding Waters Natural Area & Okeeheelee Park 
Valokuvat: John D. MacArthur Beach State Park 
Valokuvat: Green Cay Wetlands 

4 kommenttia:

  1. Onneksi googlailu toi minut blogiisi-olen nimittäin vuokrannut asunnon juuri West Palm Beachilta seuraavaksi lomaksi. Olen vasta muutamia kirjoituksiasi lukenut mutta jo muutamia vinkkejä reissua varten ottanut talteen :)

    Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tästä on ollut jollekin hyötyä. :) Itsekin tässä jo seuraavaa reissua suunnittelen...

      Poista
  2. Oli muuten tosi halpoja lentoja Miamiin. Alle 400€ menopaluu. Matkustusaika syys-joulukuun välillä. Harmitti jättää ostamatta, mutta nyt ei ole mahiksia mennä syksyllä Floridaan.
    Mun matkakertomus West Palm beachille löytyy myös netissä 😏 Paljon sain itsekkin tästä blogista vinkkejä.

    VastaaPoista
  3. Oho! No jopas on halpoja lentoja. Pitänee alkaa selailla netin lentohakuja... :)
    Ja käydä lueskelemassa matkakertomus.

    VastaaPoista

QUE SERA, SERA - OSA.1 (SISILIA, ITALIA, 2024)

1. PÄIVÄ   Yön viimeisessä lautassa Suomenlinnasta kaupunkiin ei ole paljon matkustajia. Itseasiassa minä olen ainoa matkustaja. Ulkona ilma...