sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Turistina Helsingissä

1. Matkapäivä, sunnuntai 7.10.

Ensimmäinen matkapäivä alkaa iltasella vain lyhyellä siirtymisellä Suomenlinnasta mantereelle ja Scandic Continental- hotelliin Mannerheimintielle. Lentokentälle olisi voinut lähteä vasta maanantaiaamuna, mutta se olisi mennyt hieman kiireiseksi ja näin matkan voi aloittaa ilman minkäänlaista kiirettä ja olemme kentällä jo hyvissä ajoin ennen koneen lähtöä. Ja harvoinpa sitä tulee oltua turistina hotellissa Helsingissä...

Yhdysvaltoihin matkustettaessa pitää muistaa pari tärkeää asiaa: ensinnäkin on haettava ESTA-matkustuslupa ja sen lisäksi pitää muistaa ilmoittaa lentoyhtiön kautta henkilätiedot ja ensimmäinen osoite Yhdysvalloissa. Uuden ESTA-luva hain jo kauan sitten vanhentuneen tilalle ja tehdessäni tänään check inn- toimenpiteet netissä Virgin Atlanticin sivuilla muistin myös täyttää tarvittavat matkustustiedot. Lisäksi lentokoneessa pitää täyttää tullilomake, mutta vanhaa (I-94) maahantulolomaketta ei enää tarvitse täyttää kun ESTA-lupa on hyväksytty.

Huomenna maanantaina lähdemmekin sitten siis jo todella aikaisin aamulla bussilla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Matkan ensimmäinen osuus on British Airwaysin lento BA6031 Finnairin koneella Lontooseen, Heathrown lentokentälle. Lentoaika on noin kolme tuntia. Lontoossa on vaihtoaikaa reilut kaksi tuntia ja sitten matka jatkuu Virgin Atlanticin Jumbojetillä, lennolla VS5 Atlantin yli Miamiin. Lentoaika Lontoosta Miamiin on hieman reilut yhdeksän tuntia. Yhteenlaskettu lentoaika maanantaille on siis yli 12 tuntia.



Olemme perillä Miamissa klo 4.05 pm ja olen varannut auton valmiiksi Miamin lentokentälle Hertzin autovuokraamosta. Miamista jatkamme matkaa näillä näkymin Floridan Hollywoodiin (ei siis sinne kaikkien tuntemaan Kalifornian elokuva-Hollywoodiin). Hollywoodiin on matkaa noin 25 mailia ja puolessa tunnissa meidän pitäisi olla perillä Ramada Hollywood Beach Resort- hotellillla, Atlantin valtameren rannalla. Toisena vaihtoehtona on vielä Ft Lauderdalen Hilton Marina, jossa yöpyy saman päivänä Floridaan matkustava naapurimme. Molemmista pääsemme kuitenkin näppärästi huonekaluostoksille tiistaina aamupäivällä ja ennen sitä on aikaa käydä vaikkapa uimassa Atlantin aalloissa.

Varasin lentoliput Ebookersin hakukoneen kautta vertailtuani taas kerran pitkään lentolippujen hintoja lähes päivittäin. Yhteensä kahden hengen edestakaiset lennot maksoivat 1195 euroa eli noin 589 euroa yhdeltä hengeltä. Tällä kertaa otin poikkeuksellisesti lisänä vielä kahdelle hengelle noin 80 euron matkavakuutuksen, johon sisältyi myös peruutusturva. Auton varasin siis nopean vertailun jälkeen Hertziltä ja ison tila-auton auton vuokra 10 päivän ajalta vakuutuksineen on 346 euroa. Auton vuokraaminen USA:ssa on siis todella edullista. Ison tila-auton varasin tällä kertaa siksi, että minulla tulee olemaan paljon kuljetettavaa kun kalustan uutta asuntoa, joka on tällä hetkellä täysin tyhjä, kodinkoneita lukuunottamatta. Hollywood Beach Resortin yhden yön hinta on 55 euroa ja paluumatkalle varasin vielä viimeiseksi yöksi huoneen Albion-hotellista Miamin South Beachiltä hintaan 95 euroa.

Hauska yhteensattuma matkapäivän suhteen on se, että entisiä tai nykyisiä suomenlinnalaisia on lähdössä Lontoon kautta Miamiin samana päivänä peräti kolme eri "retkikuntaa"! Olemme kaikki lähestulkoon samaan aikaan Miamissa, vaikka kaikki lennämmekin Lontoosta Miamiin eri koneilla. Minulla on ollut joitakin yhteisiä suunnitelmia muiden "retkikuntien" kanssa, mutta sattaa olla, että ne kariutuvat ihan ihan käytännön asioihin. Joka tapauksessa ajatuksena on ainakin moikata Miamin lentokentällä maanantai-iltana.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

QUE SERA, SERA - OSA.1 (SISILIA, ITALIA, 2024)

1. PÄIVÄ   Yön viimeisessä lautassa Suomenlinnasta kaupunkiin ei ole paljon matkustajia. Itseasiassa minä olen ainoa matkustaja. Ulkona ilma...