Vuosi Rooman jälkeen

Tasan vuosi sitten, 3.10.2011 lähdin Roomaan. Tasan vuosi sitten tähän aikaan illalla istuin juuri auringon laskeuduttua lämpimillä Piazza di Spagnan Espanjalaisilla portailla. Tein päätöksen lähdöstä todella nopeasti ja otin vastaan minut täysi yllättäneen työtarjouksen viidessä minuutissa. Reilussa viikossa olin jo käynyt läpi melkoisen rumban erilaisten valmistelujen ja tarkastusten muodossa, minut oli varustettu ja olin täysin valmiina matkaan. Muutamassa minuutissa olin tehnyt päätöksen, että olen valmis jättämään kotini ja Suomen ehkä hyvinkin pitkäksi aikaa ja olin valmis astumaan täysin uuteen maailmaan.

Lähdin tietämättä kovinkaan paljon siitä, minne olen menossa ja kuinka pitkäksi aikaa. Sellaista tunnetta ei ole koskaan aikaisemmin elämässä ollut; se tunne, kun on varautunut olemaan maailmalla puoli vuotta tai ehkä enemmänkin, mutta tietää kuitenkin, että aika voi jäädä lyhyeksikin. Se tunne, kun pakkaa tavaransa, eikä tiedä yhtään koska tulee seuraavan kerran takaisin kotiin. Se tunne, kun lähtee asumaan outoon paikkaan ulkomaille ja lähtee tekemään uutta ja outoa työtä vieraskieliseen ympäristöön. Se oli oikeasti hyppy tuntemattomaan. Ja se tuntui hyvältä ja oikealta.

Vietin lopulta Roomassa 40 päivää. 40 hyvää päivää. Tuo aika tulee ikuisesti jäämään aivan ainutlaatuisena aikana mieleeni. Tuosta matkasta olen kirjoittanut paljon matkapäiväkirjassani ja olen siellä kertonut päivistäni ikuisessa kaupungissa niin paljon, että en ala nyt toistaa itseäni. Tyydyn vain toteamaan, että tuo kaupunki jätti minuun ikuisesti pysysvän jäljen jo noinkin lyhyeksi jääneessä ajassa ja tuolla kaupungilla tulee aina olemaan paikka minun sydämessäni ja ajatuksissani ja tulen tuota aikaa aina kaipaamaan.

Tuon matkan jälkeen olen edelleen koko ajan valmiina jättämään Suomen pitkäksikin aikaa taakseni. Olen edelleen sitoutunut olemaan saatavilla ja koko ajan valmiina lähtöön muutamassa päivässä. Tämän tilanteen tiedostan kyllä taka-alalla koko ajan, mutta se ei silti haittaa minua mitenkään, eikä se millään tavalla häiritse päivittäistä elämääni. Se näkyy vain aina tavoitettavissa olemisena ja joinakin pienen pieninä asioina, kun joskus miettii miten mikäkin asia pitää hoitaa, jotta olen vapaa ja valmis lähtemään koska tahansa matkaan. Se näkyy pienen pieninä valmisteluina ja henkisenä varautumisena. Pro pace unum...

USA:n matkavalmisteluita on jatkettu edelleen ja kaikki etukäteen tehtävä alkaa olla valmiina. Valtava ostoslista on täydentynyt ja nyt on melko tarkka kuva siitä, mitä uuteen kotiin kotiin tarvitaan ja mitä se tulee maksamaan. Lista on pitkä ja on sillä hintaakin... Ja näyttää siltä, että Ft Lauderdalen Sunrise Ikea tulee saamaan minusta suurasiakkaan... Toki osa kalusteista ja muusta tavarasta hankitaan ihan muualtakin, mutta ilmeisesti on varauduttava ainakin kahteen Ikean reissuun, ellei peräti kolmeen. Myös Target, Walmart, Kmart ja Sears sekä muutama muukin liike on listalla ja niistä hankitaan osa tarvittavista tavaroista ja huonekaluista.

Minusta tuntuu, että olen nyt koko ajan jollakin tavalla liikkeellä.... Tuntuu siltä, että olen koko ajan joko tulossa jostain tai menossa jonnekin. Ehkä elämäni on jollakin tavalla aina ollut sellaista, mutta nämä kaksi viime vuotta ovat olleet tavallistakin enemmän matkaamista paikasta toiseen. Koko elämä on nyt jonkinlaista eteenpäin menoa ja liikkeelläoloa.