Matkalle kohti Helsinkiä

12. Matkapäivä, Torstai 18.10.2012

Lähtöpäivän aamu on hieman harmaa kun heräämme Miamin South Beachillä, hotelli Albionissa. USA:n hotelleissa ei huonehintaan yleensä sisälly aamiaista ja niin on tässäkin hotellissa. Lähdemme siis pian heräämisen jälkeen etsimään aamiaispaikkaa. Koska kummallakaan ei ole kovin kova nälkä, tyydymme taas Starbucksin kahviin ja croissantiin. Melkein heti kun olemme päässeet istumaan ulos alkaa sataa. Pian sataa jo  niin paljon, että hakeudumme suojaan Starbucksin sisätiloihin. Sadevesikin tuntuu täällä lämpimältä, mutta en silti halua kastua.

Sade taukoaa pian ja lähdemme kävelemään sivukatuja pitkin kohti rantaa. Ohitamme Ocean Driven Art Deco- alueen ja Lummus Parkin ja saavumme leveälle ja pitkälle South Beachin hiekkarannalle (joka oikeastaan sekin kuuluu Lummus Parkkiin). Vaikka taivas on osittain harmaa ja kello on vasta vähän, on rannalla kuitenkin jo jonkin verran ihmisiä. Tänään on lähes tyyntä ja merikin on hyvin rauhallinen; vain pieniä aaltoja ajautuu tasaisesti rantaan ja olosuhteet uimiseen ovat tänään todella hyvät. Vesi on lämmintä ja uiminen tuntuu mukavalta. Pieni haikea tunne alkaa kuitenkin jo iskeä ajatuksiini, koska tiedän tämän olevan viimeinen uinti moneen kuukauteen. Katselen taivaalla lentäviä koneita ja mietin hetken, kuinka itsekin pian taas jo lennän tuolla kohti kotia.

Kuivattelen hetken vaatteita rannalla, puen shortsit ja paidan päälleni ja huuhdon jalkani rannan suihkuilla. Sitten kävelemme laatoitettua rantapolkua ja Lincoln Roadia pitkin hotellille suihkuun ja vaatteiden vaihtoon. Meillä on vielä vajaat kaksi tuntia aikaa ennen huoneen luovutusta ja voimme rauhassa pakata matkalaukkumme niin, että ne ovat valmiina Suomeen lentämistä varten. Tämä kaareva huone näköalaikkunoineen on niin hyvä, että viettäisin täällä mielelläni vielä ainakin yhden yön, mutta mikään ei nyt auta. Lennot on varattu tälle päivälle ja nyt on pakko lähteä.

Lähdemme hotellista hieman ennen kahtatoista ja viemme matkaalukkumme kadun toisella puolella olevaan autoon. Meillä on vielä kaksi tuntia aikaa nauttia Miami Beachin taas aurinkoiseksi kääntyneestä päivästä. Itse olen jo pakannut shortsini matkalaukkuun ja pitkälahkeiset farkut tuntuvat vajaan kahden viikon shortsikauden jälkeen ahdistavilta ja minulla on kuuma.Kiertelemme Lincoln Roadillla ja käymme kahvilla ja kahvin jälkeen syömme vielä jääjogurtit baarissa, jossa "hanoista" voi itse annostella itselleen haluamiaan makuja haluamansa määrän. Poikkeamme vielä parissa liikkeessä katselemassa tuliaisia ja muita tavaroita ja vaatteita. Eloisa kaupunki on taas jo herännyt ja ihmisiä on liikkeellä paljon. Pienet vihreät papukaijat lentelevät palmuista toisiin palmuihin ja niiden ääni täyttää kadun.

Kahdelta iltapäivällä auton parkkiaika päättyy ja päätämme lähteä jo kohti lentokenttää, vaikka aikaa on ehkä turhankin paljon. Ajan auton ensimmäisestä kadunkulmasta 17. kadulle ja siitä edelleen Venetian Causewaylle, joka ylittää Intracoastal Waterwayn. Tämä on rauhallinen tie, jonka keskellä on myös tietulli. Hinta tavalliselta henkilöautolta 1,5 dollaria.Tie kulkee siltojen kautta Miamin kaupunkiin ja silloilta on upeat näkymät Downtown Miamiin, Miamin keskustaan. Tällä matkalla katselemme pilvenpiirtäjiä ja korkeita siltoja vain hieman kauempaa, menemättä lainkaan aivan ydinkeskustaan. Venetian Causewayltä käännyn pohjoiseen Brickell Avenuelle ja pari mailin päässä pysähdyn tankkaamaan. Tällä asemalla luottokortilla tankkaaminen automaatista ei onnistu (aivan kuten se ei onnistunut helmikuussakaan) ja joudun taas ravaamaan edestakaisin myymälässä: ensin "höyläämässä" arviosumman, että saan tankattua ja sitten "höyläämässä" oikean summan tankkauksen jälkeeen. Asemalla on myymässä sama vanhempi, espanjankielinen mies, jonka kanssa minulla viime reissulla oli hieman molemminpuolisia ymmärtämisvaikeuksia. Nyt asiat sujuvat erittäin helposti ja hyvässä yhteisymmärryksessä ja minua hymyilyttää vielä autolle kävellessänikin.

Matka jatkuu seuraavaksi Interstate I-95 tietä kohti lentokenttää. Välillä liikenne matelee monikaistaisella valtaväylällä, välillä taas pääsemme ajamaan todella reipasta vauhtia kohti lentoasemaa. Muistan jo hyvin, että tiellä kannattaa hakeutua vasemmalle kaistalle ja taas vasemmalle, koska niin pääsee suoraan valtavaan Rental Car Centeriin. Naureskelemme hyväntahtoisesti eräälle turistiperheelle, joka etsii selvästi tietä autonpalautukseen. Perheen isä tuntuu sekoilevan autonsa kanssa joka risteyksessä; he ovat aina väärällä kaistalla tai poikittain tiellä edessämme tai takanamme. Ja kojelaudan päällä nököttää tyylikkäästi navigaattori... Seuraan Rental Car Return- kylttejä ja erittäin hyvää vauhtia ja todella sujuvasti onnistumme puikkelehtimaan oikeille teille, oikeille kaistoille ja lopulta palautuskeskuksen oikeaan kerrokseen.

Auton palautus käy nopeasti. Emme ehdi edes purkaa tavaroitamme ulos autosta kun minulla on jo kuitti auton käytöstä kädessäni. Alku oli hankalaa ja hidasta, mutta auton palautus Hertzillä toimi aivan yhtä nopeasti kuin helmikuussa Budgetillakin. En tullut katsoneeksi montako kilometriä tai mailia mittariin tuli, mutta paljon ainakin ajoimme. Ajelimme Miamin ja Riviera Beachin välisellä alueella kymmeniä tai satoja teitä ja minusta tuntuu, että koko ajan olimme menossa jonnekin. Ja vaikka tuhansia tai kymmeniä tuhansia teitä on ajamatta, niin melko tutuksi tuo alue jo alkaa pikku hiljaa käydä. Navigaattoria ei tarvittu ja näköjään pärjäsimme helposti ja hyvin jopa ilman kunnollisia karttoja... Jätämme jäähyväiset isolle mustalle Chryslerillemme ja lähdemme etsimään tietä terminaaliin. Kävelemme pienen matkan "MIA Moverille" ja pieni juna vie meidät ehkä noin kilometrin päässä olevalle lentoasemalle. Kaikki tapahtuu nyt kuin reilu viikko sitten tänne tullessamme, mutta nyt vaan päinvastaisessa järjestyksessä.

Lentoasemalla menemme suoraan Virgin Atlanticin lähtöselvitykseen, jossa pääsemme tiskille lähes jonottamatta. Matkakuvaukseeni on merkitty istumapaikat jumbojetin istuinriville 58 eli aivan ison matkustamon takaosaan. Olemme nyt kuitenkin check-innissä niin aikaisin, että kysyn onko koneen yläkerrassa vielä vapaita paikkoja. Virkailija tutkii jonkin aikaa tietokonettaan ja vaihtaa sitten istumapaikkamme jumbojetin yläkertaan. Vähemmän ihmisiä, vähemmän ruuhkaa, vähemmän lentokoneen meteliä, parempi ja nopeampi palvelu. Olen todella tyytyväinen, että sain paikat vaihdettua. Jätämme vielä laukkumme lentoyhtiön huostaan ja seuraavaksi toivomme näkevämme laukkumme Helsingissä.

Meille jää runsaasti aikaa oleiluun ja kiertelyyn terminaalissa. Pyörähdän katsomassa matkalukemista, mutta en kuitenkaan osta mitään. Saan selvitettyä missä lentoasemalla on postilaatikoita ja jotta ei jäisi ihan viime tippaan, kirjoitan muutaman postikortin ja jätän ne laatikkoon... Turvatarkastus sujuu tänään erityisen nopeasti. USA:ssa turvatarkastuksessa on otettava myös kengät pois jalasta ja tarkastukseen kuuluu myös läpivalaisu. Tarkastukseen ei kuitenkaan ole jonoja ja muutenkin se on sujuvaa ja tuntuu toimivan hyvin. Ja tässä turvatarkastuksessa taidan ensimmäistä kertaa tavata todella ystävällisen ja hymyilevän virkailijan...

Pääsemme koneeseen hyvissä ajoin ennen koneen lähtöä. Tänään koneena on "Tinker Belle"- niminen Boeing B747-400 (G-VBIG). Kaikille Virginin lentokoneille on annettu nimi ja nyt lennän jo neljännellä eri Virginin jumbolla. Kipuamme heti oven jälkeen portaat yläkertaan ja istumme paikoillemme. Yläkertaan menijät otetaan koneeseen melko alkuvaiheessa, joten saamme jonkin aikaa odotella "boordauksen" loppuun saamista ja koneen lähtöä. Koneen kapteeni kertoo lentoajaksi 7h 40min eli melko paljon aikatalun mukaista lentoaikaa vähemmän. Suihkuvirtauksesta johtuen lento itään päin kestäää muutenkin noin tunnin vähemmän kuin länteen ja nyt tuulet taitavat puhaltaa vielä tavallistakin suotuisammin.

Kone nousee jotakuinkin ajallaan ja tuuli on taas mereltä, joten nousemme suoraan Miami Beachin suuntaan. Pitkän kiihdytyksen jälkeen koneen nokka alkaa nousta ylöspäin ja pian kaikki pyörät irtoavat maasta. Kone huojahtaa ja nousee hitaasti, loivassa kulmassa. Kuuluu vaimeita kolahduksia ja ilmavirtauksen ääniä kun laskutelineet menevät sisään. Koneen yläkerta on kyllä niin hiljainen, että ainoa ääni mikä kuuluu kunnolla on suihkumoottorien ujellus nousun aikana. Miamin Keskusta pilvenpiirtäjineen näkyyy selvästi aivan lähellämme, koneen oikealla puolella ja näemme hyvin myös Miami Beachin South Beachin, jossa hetki sitten olimme vielä uimassa. Nousemme koko ajan korkeammalle Atlantin ylle. Pian koneen siivet menevät suppuun ja turvavyön merkkivalo sammuu. Helinä-Keiju on matkalla kohti Lontoota.

Minä en osaa koskaan nukkua lentokoneessa, mutta tällä kertaa torkahtelen muutaman kerran jo pian nousun jälkeen. Vajaan tunnin lennon jälkeen ihastelen kaunista auringonlaskua pilvissä. Miamissa maan tasalla se on laskenut jo jokin aika sitten, mutta täällä korkealla auringonlasku näkyy kauniina punana alhaalla takanamme olevissa pilvissä. Jonkin aikaa lennettyämme alkaa juomatarjoilu ja sen jälkeen tarjotaan ruoka. Virginin tapaan myös turistiluokassa kaikki juomat ovat maksuttomia ja ruoan voi valita kolmesta eri ruokalajista. Ruoan päälle on myös jälkiruoka ja kahvia tai teetä.

Sivuutamme Bahaman. Parin tunnin päästä Bermudan. Sitten Washingtonin ja New Yorkin. Lennämme meren päällä kaukana USA:n rannikosta. Ulkona on nin pimeää, että alhaalla ei näy koko matkan aikana mitään. Yritän taas huonolla menestyksellä saada vähän nukuttua. Alkumatkalla lento on melko tasaista ja korvissa kuuluu vain tasainen, etäinen suihkumoottorien kohina. Mieli tuntuu hieman tyhjältä kun edessä on taas loman loppuminen ja kotiinpaluu. Paluu täysin toisenlaiseen ilmastoon. Mieli on kuitenkin hyvä. Onnistunut matka alkaa olla pian takanapäin.

(Valokuvat)