LÄHESTYVÄN LÄHDÖN TUNNELMAA

Nyt kun muutosta on jo ainakin osittain toivuttu ja muuttamiset on käyty täällä blogissakin läpi, yritän taas ainakin hetkeksi palauttaa tämän blogin takaisin juurilleen ja alkusijoilleen eli matkablogiksi. Eihän tämä koskaan enää mikään puhdas matkablogi tule olemaan, koska minun matkani ovat nyt lähinnä kahden eri kodin välillä matkustelua. Toisekseen tänä koronan kurittamana aikana ei tietenkään muutenkaan ole enää vapauksia ja mahdollisuuksia matkusteluun niin kuin ennen. Koitan kuitenkin jaksaa kirjoitella kuulumisia Atlantin takaa eri paikoista ja eri puolilta osavaltiota ja koko valtiota. Myös Suomessa yritän jatkossa kirjoitella jotain niistä harvoista paikoista, joissa Suomessa tai Itämeren alueella matkailen. Ensi kesänä on kyllä suurissa haaveissa myös Italia. Ollut silloin haaveissa jo kolme vuotta, kahden väliin jääneen kesän jälkeen. Saa nähdä millaisessa maailmassa ensi kesänä elämme. Rokottamattomat ja maskittomat ämpyilijät määräävät nyt tahdin ja kohtalomme Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja monessa muussakin paikassa…

 

Minulla on seuraavaan lähtöön aikaa vajaat kaksi viikkoa. Lähtöön, reissuun, palaamiseen, reissusta palaamiseen… ihan miten vaan. Joulun tietämillä olen suuntaamassa taas pitkän tauon jälkeen toisiin kotimaisemiin Yhdysvaltoihin. Olen jo jokin aika sitten varannut lentoliput mutkan kautta Miamiin ja sieltä kevään jo lähestyessä suoralla lennolla Helsinkiin. Nyt jälkikäteen minua hieman kaduttaa, sillä kiirehdin lippujen kanssa pelätessäni maailman ja erityisesti USA:n avautumisen nostavan kysyntää ja samalla lentolippujen hintoja, mutta toisin kävi. Lentolippujen hinnat ovat käsittääkseni laskeneet kuluneina viikkoina ja olisin saattanut saada liput ainakin jonkin verran edullisemmin kun olisin vaan hetken odottanut. Minulla tosin on nyt juuri sellaiset lennot kuin halusin ja vieläpä sellaisille päiville kuin ne halusin. En tiedä olisinko voinut näillä ehdoilla kovin paljon hinnasta tinkiä odottamallakaan. Lentolippuni pelkillä käsimatkatavaroilla Miamiin ja takaisin maksoivat 665€. Lennän ensin Tukholmaan ja vaihdan siellä Miamiin suuntaavaan Finnairin non-stop -lentoon. Tämä mutka yksinkertaisesti siitä syystä, että olen perillä aikaisemmin kuin olisin suoralla lennolla Helsingistä ja tämän ansiosta ehdin viimeiseen Miamista pohjoiseen lähtevään Tri-Rail -junaan. [Myöhemmin sain tosin kuulla, että myös Brightline-junat alkavat kulkea yli vuoden kestäneen tauon jälkeen ja viimeiseen Brightline-junaan ehtisin myös Helsingin lennolta.] Suomeen matkustankin sitten Finnairin suoralla lennolla Miamista Helsinkiin. Lentohausta kirjoitin muutaman sanan tässä blogissa aiemmassa kirjoituksessa. 

 

Alan hyvissä ajoin tarkastaa mitä kaikkea Yhdysvaltoihin lentäminen tällä hetkellä vaatii. Rajathan avautuivat rokotetuille marraskuun alkupuolella, mutta minulle sillä ei sinänsä ole merkitystä, koska olin muutenkin vapaa saapumaan maahan perhesuhteiden nojalla. Tällä kertaa siihen ei kuitenkaan tarvitse turvautua, mutta silti tarkastan nyt että minulla on sekä amerikkalainen avioliittotodistus että kopio vaimoni passista. Se on minulla sekä printattuna paperille että puhelimessa sähköisessä muodossa. Näiden lisäksi tarkastan rokotus ja etenkin korona-testivaatimukset. Yhdysvaltoihin kelpaa lähes mikä tahansa virallinen testi, joten varaan itselleni antigeenitestiin ajan 9lives -testipaikkaan Helsingin Kamppiin matkaa edeltäväksi päiväksi. Tämän lisäksi minun on tulostettava ja täytettävä kaksisivuinen CDC:n ja Finnairin ”Attestation” lomake, jossa vakuutan käyneeni virallisessa testissä ja saaneeni siitä negatiivisen tuloksen. Tämän lisäksi tarkastan, että ESTA-lupani ja passini (jossa myös viisumi) ovat voimassa. Tarkastaisin myös Yhdysvaltoihin pääsyyn vaadittavat APIS-tiedot kun en muista täytinkö ne jo lippujen oston yhteydessä vai en. Siinä en kuitenkaan onnistu, koska Finnairin nettisivut eivät taaskaan toimi. Finnairin tavaramerkki on koko sen internet-historian ajan ollut surkeasti toimivat, vaikeakäyttöiset ja epäloogiset nettisivut, joissa lähtökohta on ainakin omalla kohdallani ollut se, että ne eivät toimi. Eikä tämä näköjään muutu miksikään…

Selaillessani myöhemmin eräänä iltana Finnairin "appia" puhelimellani, huomaan "attestation" -lomakkeen olevan aivan erilainen kuin se, minkä löysin aikaisemmin. Lomake on nyt kuvassa olevan kahden sivun mittaisen lomakkeen sijaan seitsemän sivua, mutta englannin kieltä osaavalle rokotetulle ja testatulle siitä huolimatta helppo täyttää. Täytän ja printtaan siis uuden version mukaani lähtöselvitystä varten. Olipa hyvä, että löysin sen...

Tähän muistettavien listaan lisään vielä lentojen sähköisen lipun ja katson vielä, että minulla on kaikki sekä paperilla että omassa puhelimessa helposti saatavilla. Viime talvena vastaavassa tilanteessa kun sain huomata, että vaikka kuinka selaisi netistä viimeisimpiä ohjeita ja määräyksiä, on silti oltava varautunut lähes kaikkeen mahdolliseen. Saan tähän operaatioon kulumaan reilusti yli kaksi tuntia. Iso osa ajasta menee kyllä Finnairin toimimattomilla nettisivuilla ja kännykkäsovelluksessa, josta ei siitäkään ole mihinkään tässä asiassa. Nyt minun kuitenkin pitäisi olla periaatteessa valmis lähtöön, covid-testiä lukuun ottamatta. Enää pitää katsoa mukaan ne välttämättömät tavarat, jotka saan mahtumaan maksimissaan 8kg selkäreppuun ja tietokonelaukkuun.

 ------------------------------------

Teen vielä pikku tarkastuksia matkan lähestyessä ja huomaan taas kerran, että matkustaminen korona-aikana on melkoista arpapeliä… Ja se vaati myös tuuria, sillä oikeastaan millään muulla kuin sinnikkäällä työllä ja puhtaalla hyvällä tuurilla ei ole mahdollista löytää yksinkertaista ja varmaa tietoa, joka olisi vieläpä voimassa seuraavalla viikolla. 

Aivan viime hetkellä huomaan, että koronatestauksen ajankohtaa koskeva sääntö Yhdysvaltoihin matkustettaessa on kiristynyt todella tiukaksi. Olin varannut ajan sen tiedon mukaan, minkä juuri muutama päivä aikaisemmin olin varmistanut USA:n virnaomaisten sivulta. Niiden mukaan testi on otettava maksimissaan kolme vuorokautta ennen matkalle lähtöä. Nyt kuitenkin löydän sattumalta uudestaan selaillessani Finnairin sivuilta tiedon, jonka mukaan testi on otettava korkeintaan yksi päivä ennen matkaa (ensimmäistä koneeseen nousua). Kun nyt alan muuttamaan 9lives-yritykseltä varattua testiaikaa, huomaan kauhukseni, että aikoja ei enää olekaan tarjolla niin kuin niitä oli vielä muutama päivä sitten. Ovat ilmeisesti päättäneet pistää testipaikat kiinni joulun ajaksi… No, minä saan kuitenkin viimeisen mahdollisen ajan 9livesilta juuri ennen sulkemista jouluaattona ja tuo aika on 25 minuuttia vaille tuosta yhden vuorokauden säännöstä [tai näin minä siis luulen varausta tehdessäni]. Finnairin testipalvelutkin käyn tarkastamassa, mutta koko loppuvuosi näyttää varatulta tai sitten koko tarkastuspiste on kiinni. Veikkaan viimeistä vaihtoehtoa, koska testaus on muutenkin auki vain virka-aikana. Hetken nettiselailun jälkeen totean, että mistään tässä maassa ei taida saada testiä enää jouluaaton klo 13.00 jälkeen. Kylläpä meni todella tiukaksi, enkä vieläkään uskalla tuulettaa… Lähtö ja perillepääsy näyttävät olevan yhtä epävarmaa kuin vuosi sittenkin. 

Jatkan edelleen sinnikkäästi netin selaamista ja luen muuttuneen ohjeistuksen sisältöä usean eri palveluntarjoajan sivuilta ja sieltä minä löydän tuon päivitetyn, 6. joulukuuta voimaan astuneen määräyksen: ” Travel requirements have changed. Starting December 6, all air passengers, regardless of vaccination status, must show a negative COVID-19 test taken no more than 1 day before travel to the United States.” (cdc.gov)

Ja jotta kaikki ei olisi niin helppoa… Hieman lisää pengottuani löydän lisätietoa covid-testin ajoituksesta: “The 1-day period is 1 day before the flight’s departure. The Order uses a 1-day time frame instead of 24 hours to provide more flexibility to the air passenger and aircraft operator. By using a 1-day window, test acceptability does not depend on the time of the flight or the time of day that the test sample was taken. For example, if your flight is at 1pm on a Friday, you could board with a negative test that was taken any time on the prior Thursday.” (cdc.gov)

Näin ollen minun ei siis olisi edes tarvinnut siirtää testausaikaani myöhemmäksi, koska milloin tahansa tuona päivänä otettu testi olisi validi. Jokohan tähän nyt voisi alkaa uskoa ja pitää tätä muuttumattomana yhden viikon ajan...? Tuskinpa vaan. Pakko nämä kaikki on käydä läpi vielä lähtöä edeltävänä päivänä. 

Summa summarum... Eli jos haluat nyt Yhdysvaltoihin, rajat ovat auki. Ainakin vielä tällä hetkellä... Lentoyhteyksiä löytyy monenlaisia ja vieläpä ihan kohtuuhintaan. Matkallelähtöön ja maahanpääsyyn tarvitset:
- ESTA tai VISA
- Täysi rokotussarja (koronapassi) tai sairastettu korona
- Negatiivinen covid-testitulos (max yhden päivän vanha)
- Attestation-lomake
- APIS-tiedot
Tarkempia tietoja läytyy esimerkiksi CDC:n, Customs and Border Protectionin ja US Government Travelin nettisivuilta.

  ------------------------------------

Aikaisemmin tänä vuonna:

• Saaresta saareen
• Kiitos ja näkemiin (Kun lähden näiltä saarilta)
• Päiväkävelyllä Tallinnassa
• Laivamatkailua ja suunnitelmia talven varalle
• Kesän päättyessä (Korona-kesä 2021)
• Matkalla Korona-Suomeen
• Kohti uutta Korona-kevättä
• Sunshine State ja Suomi - Sukkulointia kahden maan välillä
• 10 päivää karanteenissa
• Paluu Atlantin taakse (Matkalla keskellä Korona-aikaa)
  

 

 

 

SAARESTA SAAREEN

SUOMENLINNA

Pakko tunnustaa, että muuton alkua edeltävänä iltana on hieman levoton olo. Totta puhuen hyvinkin rauhaton... Tämän hyvin pitkän ja merkittävän ajanjakson päättyminen on melko haastavaa, mutta toisaalta taas olen jo malttamaton näkemään uutta Suomen kotiani ja haluaisin siirtää tavarani sinne nyt ja heti. Viimeiset päivätmarraskuun lopussa ovat olleet rauhatonta "lopun odottelua" ja olen alkanut käydä jo melko kärsimättömäksi. Kirjoittelin jo viime tekstissäni enemmänkin tuntemuksista tämän lähdön vuoksi. Ja tulen vielä tämän lyhyen kirjoituksen jälkeen kirjoittelemaan yleisemmin asumisesta Suomen toiseksi suosituimmassa turistikohteessa ja elävässä museossa.

Vietän nyt viimeistä perjantaitani ja viimeistä lauantaitani Suomenlinnassa. On hassua ajatella kaikesta "viimeistä kertaa", kuten eräs toinen muuttamassa oleva naapurini tänään totesi. Minulla on takana yli 20 vuotta täällä, mutta hänellä on takanaan yli 50 vuotta, joten voin vain kuvitella miltä lähtö hänestä tuntuu. Omat tavarani alkavat olla jo paketissa, mutta tilanne kotona on silti vielä siedettävä, koska täällä on myös "päävuokralaisen" huonekaluja ja tavaroita. Tulen siis edelleen hyvin toimeen esimerkiksi hänen taloustavaroillaan. Ajatukset harhailevat nyt viime hetkillä melko paljon kaukana historiassa, kymmenen ja kahden kymmenen vuoden takaisissa asioissa, ei niinkään lähihistoriassa. Viime kesä ei ollut parhaita kesiäni Suomenlinnassa; omat asiat ja oma elämä oli kyllä kunnossa, mutta Suomenlinna oli milteipä huonoimmillaan tämän viimeisen vuoden aikana. Erityisesti keväästä syksyyn. Mutta se siitä, eikä siitä sen enempää... Paitsi että huonojen asioiden ja saaren huonojen puolien ajattelu tietysti helpottaa lähtöä. Se teki sen tavallaan jopa hyvinkin helpoksi. Mutta silti kuitenkin juuret ovat jossain tosi syvällä Suomenlinnan kalliossa ja niin paljon muistoja tähän paikkaan liittyy ja niitä mietin mielessäni tänä viimeisenä perjantai-iltana.

 

Muuton jälkeisenä tiistaina palaan Suomenlinnaan siivoamaan ja samalla käyn erään yhdistyksen tiistaisaunassa. Palaan saareen viimeistä kertaa asukkaana. Seuraava päivä on ensimmäinen joulukuuta ja silloin tulen olemaan vain ihan tavallinen "turre"... Vieras saarilla. Turisti. No, ehkä en sentään; ei minusta todellakaan voi enää koskaan tulla tavallista turistia. Se lienee aivan päivän selvää. Virallinen muuttopäiväni on joka tapauksessa 1.12.2021, vaikka muuttokuorma vietiinkin úudelle asunnolle jo 28.11. Nyt olen kuitenkin vielä yhden yön siellä mistä kaikki alkoi yli 21 vuotta sitten. Olen samassa talossa, johon muutin pienen poikani kanssa keväällä vuonna 2000. On hyvä päättää tämä pitkä aikakausi samaan taloon, mistä se silloin joskus alkoikin. Ihan ensimmäisistä Suomenlinnan päivistäni muistan aikaisen kevään viileän yön ja sumuisen paraatikentän, jonka yllä lokit kirkuivat kevään merkiksi. Kun nyt lähden on myöhäinen syksy ja lintujen ääniä ei juurikaan kuule. Maisema ympärilläni on muuten sama kuin silloin joskus.

 

Näiden parinkymmenen vuoden aikana ihmisiä on tullut ja ihmisiä on mennyt, mutta jotenkin vaan minä olen aina pysynyt. Nyt on minun aikani mennä. Kaikista ihmisryhmistä erityisesti nyt lopun lähestyessä yksi on jostain syystä noussut paljon ajatuksiini. Se johtuu ehkä siitä, että en itse kuulu enää niin tiiviisti vanhaan "sidosryhmääni" (vaikka suokkilaisena olen aina tuntenut olevani etusijassa vain suokkilainen, en mitään muuta) ja minulla on nyt paremmat mahdollisuudet palata jossain määrin takaisin lukioajan haaveisiin ja luonteeni yhteen hyvinkin merkitsevään puoleen, jonka olen antanut painua unohduksiin (sääli ja harmi). Kahdenkymmenen vuoden jälkeen alan nyt jälkikäteen katua sitä, etten ole tehnyt paremmin tuttavuutta Suomenlinnan taiteilijoiden kanssa. Kuvataiteilijoiden, valokuvaajien, kirjoittajien, muusikoiden jne... Heitä Suomenlinnassa riittää. Toki tunnen monet heistä, mutta olisi ollut kiva tehdä lähempää tuttavuutta ja ties vaikka olisi vielä keksitty jotakin mielenkiintoista. Tähän voin hieman katuen tietysti todeta, että olisihan minulla ollut peräti 20 vuotta aikaa... Tässä iässä on alkanut jo miettiä paljon sitä, onko sitä käyttänyt aikanasa tässä elämässä oikein vai ei. Olivatko ne päätökset oman tulevaisuuden ja oman elämän suhteen oikeita ja hyviä vai ei.

 

Ulkona sataa pikkuisen lunta ja minä mietin miksi tämä tuntuu niin hirveän paljon vaikemmalta kuin ensimmäisellä kerralla. On tiistai ja keskiviikon välinen yö ja minä valvon vielä viimeistä yötäni täällä. Nyt pystyn ehkä jo hieman selkeämmin ajattelemaan mikä tässä on vaikeinta ja kyllä ihan ensimmäinen syy on menneisyys. Se pitkä historia mikä minulla on näillä saarilla. Eniten kaipaan mennyttä ja muistoja. Historiaa. Asioita, joita en saisi enää mitenkään takaisin. Toiseksi eniten kaipaan ihmisiä ja heti sen jälkeen tulevat nämä historialliset vanhat asuinrakennukset ja linnoituksen osat sekä meri ja rannikon luonto. Muistot. Ihmiset ja yhteisöllisyys... Kaikki tämä historia ympärilläni. Meri. Jotenkin siitä tuntuu nyt niin paljon vaikeammalta irrottautua. Melkein kyyneleet silmissähän minä täältä lähden... Iso osa mukavista ystävistä on lähtenyt jo kauan sitten ja lisää on lähdössä. Paljon ystäviä ja hyvänpäivän tuttuja kuitenkin jää heihin ja näihin saariin tulen kyllä jonkinlaisen yhteden säilyttämään ja osittain se voi olla jopa vahvempi kuin aikaisemmin...

Keskiviikkona joulukuun ensimmäisenä päivänä saan loppusiivouksen päätökseen Noakin Arkissa ja on aika pakata viimeiset tavarat ja poistua. Aika poistua saaresta ja aika poistua elämän juuri päättymäisillään olevasta todella pitkästä vaiheesta. Koska minulla on vielä aikaa lautan lähtöön, kävelen vielä reppuineni kahville Siloon. Vaihdan muutaman sanan kahvilanpitäjän ja muutaman asukkaan kanssa ja vielä juuri ennen lähtöä saan taas muistutuksen siitä, kuinka kiva paikka Suomenlinna on ja kuinka kivoja ihmisiä siellä asuu. Täytyy sanoa, että saaresta on jopa mukava tunne muuttaa pois, kun ihmiset elävät siinäkin toistensa mukana.

Loppusaldo Suomenlinnan osalta on siis seuraava:
C54 Noakin arkki: 2000-05, 2009-17, 2020-21
C52 Kurtiinitalo: 2005
C52 Bastioni Bielke: 2005-06
C58 Aliupseeritalo: 2006-09, 2017-19
C83 Vaasan kasarmi: 2019-20
Ja tämä kaikki tekee siis yhteensä 21 vuotta, 3 kuukautta.

Ja vaikka moni minulta on jo naureskellen kysellyt, että milloin palaan takaisin, niin vastaan siihen nyt tässä, että aion nyt ainakin vähän aikaa katsella muuta maailmaa, mutta pidän toki aina mieleni avoinna myös Suomenlinnaan palaamisen suhteen...

-------------------------------------

JÄTKÄSAARI

Ensimmäisenä päivänä uudessa paikassa en ehdi juuri kovin paljon ympärilleni katsella. Ajan muuttoa varten vuokratun pakettiauton poikani antamien ohjeiden mukaan sisäpihalle ja alamme purkaa kuormaa kirpeässä pakkassäässä. Tehtyäni yhden reissun ylös 11. kerrokseen portaita pitkin päätän sen samalla olevan viimeinen... Onneksi kaksi hissiä toimii tänään hienosti ja jonoakaan ei juuri ole, vaikka meneillään on muutto yli 260 asuntoon tässä "kompleksissa". Kaikki eivät toki muuta saman päivänä ja aivanten jakokin on jaettu viidelle eri päivälle. Neljän aikuisen voimin auto on yllättävän pian tyhjä ja kun meillä on vielä todella hyvää onnea hissien suhteen olemme valmiita paljon ennen kuin olisin ikinä uskonut. Tätä toki edelsi jo oma valmistelutyö Suokissa lauantain edellisen päivän aikana. Koko muutto on todella tehokas, nopea ja helppo tapahtuma. Kaikki menee aivan nappiin ja muutosta jää todella hyvä fiilis. Täydellinen suoritus!

 

Mieltä hiertävää Suomenlinnasta lähtöä kompensoi nyt pikkuisen se ensivaikutelma, jonka uudesta asuinpaikastani saan. Siis lähinnä oman asunnon suhteen: koti on korkealla tornitalossa ja vaikka edessä oleva talo peittääkin näkymän suurelta osin, niin näen silti meren talon molemmilta puolilta. Katsoessani vasempaa (itään) näen kauas Isosaareen asti ja mikä parasta: näen koko Suomenlinnan. Jopa kirkon ja majakan! Kauas piti tulla nähdäkseen ne ikkunastaan... Oikealla puolella (lännessä) näen Melkin saaren ja laajan alueen merta Länsi-Helsingin ja Espoon eteläpuolella. Näköala etelään ja lounaaseen on upea! Muutenkin asunto on oikein kiva ja koko talo vaikuttaa oikein mukavalta. Ajamme vielä hissillä ylimpään kerrokseen, joka on kattotasenteen saunakerros. Ja kyllä: myös saunan lauteilta on näkymä merelle! Ja muutaman askeleen päässä saunasta on kattoterassi penkkeineen ja pöytineen. Ei hassumpaa.

 

Ensimmäinen viikko on täynnä työtä ja asunnon laittamista asuttavaan kuntoon. Ja kuten jo kerroin, vietän vielä pari yötä entisessä kodissa Suomenlinnassa: heti muuton jälkeisen sunnuntaiyön ja viimeisen yön kuun vaihteessa. Asunnossa saan paikat melko nopeasti kuntoon ja sitä toki helpottaa se, että minun tavaramääräni on vuosien varella pienentynyt huomattavasti. Mutta kyllä sitä tavaraa silti näköjään edelleen riittää..Asun ensimmäistä kertaa elmässäni kodissa, joka on aivan uusi. Kaikki on niin uutta ja kiiltävää. Puhdasta ja siistiä. Täysin uudenlaisessa ympäristössä joudun tietysti opettelemaan myös joitakin pikku asioita alusta asti uudestaan, jotta esimerkiksi jätteiden kierrätys alkaa toimia. Suomenlinnassa kaikki kulki jotenkin niin omia, totuttuja ja tuttuja ratojaan...

Katselen korkealta ikkunastani Atlantinsiltaa, joka tuntuu olevan jossakin kaukana kaukana alhaalla, vaikka en minä nyt niin hirveän korkealla kuitenkaan ole. 11. kerros on kuitenkin riittävän korkealla ja ainakin vielä tällä hetkellä olohuoneen ikkunasta avautuu upea maisema, jopa suoraan edessä olevasta korkeasta rakennuksesta huolimatta. Raitiovaunut kulkevat sillalla molempiin suuntiin ja jos katson enemmän itään päin, siellä kulkee toinen raitiovaunulinja. Sataman liikenne itäpuolella on vilkasta. Länsipuoli taas on hyvinkin rauhallinen. Katselen laivoja, jotka saapuvat Tallinnasta ja lähtevät Tallinnaan. 10 lähtöä päivässä. 10 saapuvaa laivaa päivässä. En olisi uskonut, että ne näkyvät näin hyvin tänne asuntooni. Saapuessaan ja lähtiessään laivat kääntyvät suoraan ikkunani alla ja näen ne hyvin vielä Melkin ja Pihlajasaaren välisellä väylällä. Kaukana idän suunnassa näen myös Kustaanmekan kautta kulkevat laivat. Näköala tulee todennäköisesti pikkuisen kaventumaan ajanmittaan. Pahoin pelkään, että jo keväällä näkymä on muuttunut ja merinäköala on jäljellä enää pieninä kaistaleina uusien talojen väleissä. Tämä on tosin vain omaa arvailuani ja asia saattaa olla ihan toisinkin. Nyt ainakin nautin näistä upeista näköaloista niin kuin vain voin.

Eräänä päivänä huomaan, että yksi aivan uusi asia, johin minun pitää tottua, on kuiva ja valoisa varastohäkki! Varastohäkki on ihan oikea, tukeva metallihäkki, ei mikään kanaverkosta kyhätty rakennelma. Varastossa ei ole pakkasta, eikä katto vuoda sateella vettä. Se on ensimmäisessä kerroksessa hyvin lähellä hissejä ja ulko-ovea. Sinne johtaa puhdas ja siisti vaalea lattia ja koko tila on hyvin valaistu. Ja mikä parasta, varasto kuiva ja lämmin. Varasto on myös "nykyaikaisen" pieni, mutta nyt se riittää minulle hyvin, koska viime vuosina olen onnistunut karsimaan tavaraa melko hyvin ja osittain minulle on nyt syntynyt jopa puutteita tietyistä esineistä. Tai lähinnä huonekaluista.

Varaston miettiminen vie minun ajatukseni vielä muuttoon ja havahdun nyt siihen, miten paljon ihan huomaamatta tein ilman kenenkään apua... Minusta ei juuri suomalaisia "äijäpiirteitä" löydy, ei hakemallakaan, mutta sanonta "Ei tartte auttaa!" kyllä sopii minuun aika useinkin. Niinpä nytkin ensinnäkin pakkasin kaiken yksin kotona ja muuttopäivää edeltävänä aamuna kannoin tavarat pääosin alakertaan yksin kun en jaksanut enää odottaa sovittuun avun saantiin asti. Tuona samana päivänä lähdin noutamaan pakettiautoa keskustasta ja saatuani sen illalla lautalla saareen aloin pakata sitä. Tarkoitukseni oli pakata sitä vain vähän alkuun, mutta vauhtiin päästyäni minun oli mahdotonta lopettaa. Niinpä pakkasin yksin koko auton lauantai-illan paukkuvassa pakkasessa. Olin ajatellut, että ainakaan lipastoa ja sohvaa en yksin pysty millään saamaan autoon, mutta niin ne vain nekin olivat yks-kaks auton kyydissä. Ainoastaan juuri samana iltana naapurista saatujen pesukoneen ja sängyn lastaamisessa sain ne luovuttaneilta henkilöiltä apua. Muuten pakkasin auton kokonaan yksin tuon lauantain aikana ennen yötä löin pakettiauton ovet kiinni ja totesin olevani valmis lähtöön sunnuntaiaamuna.

Päätän toisen viikon ja muuttotyöt perjantaina 10.12. pikku pysähdykseen paikallisessa ravintolassa. Voin katsoa muuton päättyneen tänä perjantaiaamuna kun vein viimeiset järjestetyt laatikot varastoon ja koti alkoi näyttää siistiltä ja mukavalta. Saatuani hommat päätökseen lähdin kävelemään keskustaan, jonne on matkaa noin 2,5 kilometriä. Toki olisin päässyt kolmella eri ratikalla keskustaan tai sen liepeille, mutta nyt olin kunnon kävelylenkin ja raittiin ilman tarpeessa. Kun tiesin jo joutuvani nyt muuttamaan pois Suokista minun toiveinani oli ensinnäkin saada pysyä helsinkiläisenä ja toiseksi saada asua kantakaupungin alueella. Halusin asua alueella, jonne kulkee ratikka (tai kolme...). Ehkä ihan ensimmäinen vaihtoehto minulle olisi ollut vanha kantakaupunki kuten Töölö, jossa jo ehdin hetken asua, mutta olin erittäin tyytyväinen kun sain asunnon uudesta kantakaupungissta ja mikä parasta: aivan meren ääreltä!

Palatessani pysähdyn siis pitkän kävelylenkin jälkeen Huutokonttorissa, josta on kotiin enää vajaan 10 minuutin matka. Jo pitkään minun "kirjoittajankammioni" on ollut keskustakirjasto Oodin yläkerta ja sen vinolla lattialla olevat pyöreät tuolit. Olen kuitenkin pitkään haaveillut, että löytäisin sellaisen kivan "olohuoneen", jossa voisin istua kirjoittamassa. Kotona se ei vain yksinkertaisesti tahdo sujua. Ajattelin tuon paikan olevan joku kiva kahvila ja mielessä kävi myös esimerkiksi Suomenlinnan Linna-baari. Linna-baaria tulen varmasti vielä kokeilemaankin, mutta siellä "haittaa" saattaa aiheuttaa se, että tunnen lähes kaikki ihmiset... Eli luultavammin menen sinne nähdäkseni tuttuja ihmisiä ja Huutokonttori olkoon nyt minun ensisijainen "kirjoittajankammioni" ja sen jälkeen toinen on edelleen Oodi. Niin ja onhan Huutokonttorin yläkerrassakin kirjasto. Se on juuri tällä hetkellä remontissa, mutta avautuu ensi vuoden puolella.

Tällaisia mietteitä muuton keskellä ja sen jälkeen. Katsotaan miten se elämä tänne asettuu. Ehkä pahin puoli on nyt se, että tutut ihmiset jäivät pääosin Suomenlinnaan ja täällä en tunne ketään. Tai tunne toki täällä asuvat entiset suokkilaiset (jokuhan jo kutsui aluetta Pikku-Suokiksi), mutta ketään heistä en ole vielä täällä nähnyt. Tässä kaiken outoudessa ja vieraudessa on huonot puolensa, mutta toisaalta siinä on myös hyviä puolia. Nyt on kuitenkin jotenkin tehostettava yhteydenpitoa ystäviin ja tuttuihin niin Suomenlinnassa kuin muualla Helsingissäkin, sekä myös vanhoihin tuttuihin eripuolilla Suomea. Nyt kun kotikin on jo siinä kunnossa, että tännekin uskaltaisi jopa vieraita päästää. Ja onnettomille saariston asukkaille olen jo tarjonnut hätämajoitusta, kun he kuitenkin myöhästyvät siitä yön viimeisestä lautasta...

 

Aikaisemmin tänä vuonna:

• Kiitos ja näkemiin (Kun lähden näiltä saarilta)
• Päiväkävelyllä Tallinnassa
• Laivamatkailua ja suunnitelmia talven varalle
• Kesän päättyessä (Korona-kesä 2021)
• Matkalla Korona-Suomeen
• Kohti uutta Korona-kevättä
• Sunshine State ja Suomi - Sukkulointia kahden maan välillä
• 10 päivää karanteenissa
• Paluu Atlantin taakse (Matkalla keskellä Korona-aikaa)
  

KIITOS JA NÄKEMIIN (KUN LÄHDEN NÄILTÄ SAARILTA)

“I live all over the place” answered Snufkin, and put the coffee pot on the fire. “Today I happen to be here. Tomorrow I will be somewhere else." (Snufkin/Tove Jansson)

---------------------------------------

Lähtö kotisaarilta lähenee. Pitäisi ehkä täydentää fraasi sanalla uhkaavasti… Tunnelmat ovat melko ristiriitaiset: ¾ minusta tuntee haikeutta ja myös suurta harmia lähestyvän Suomenlinnasta lähdön vuoksi ja ¼ iloitsee uudesta asunnosta ja uudesta asuinalueesta. Tämä saari, nämä talot, nämä ihmiset… Tulen tätä paikkaa paljon kaipaamaan. Paljon tuttuja hymyileviä kasvoja ja kivoja ja hyviä ihmisiä, joita tulee ikävä. Ja silti myös ihmisiä, joita minulla ei ole mitään syytä kaivata ja lisäksi ne vaikeasti selitettävät pienen paikan haitat, mitä tulee ”yhteisöllisyyteen”. Kaikkia tai kaikkea minun ei tule ikävä. Nyt kun yritän summata tätä kaikkea mielessä hieman sekavana pyörivää ristiriitaisuutta, voisin kai sanoa, että eniten tulen kaipaamaan ystävällisiä tuttuja kasvoja ja ystäviä, vanhojen rakennusten ja linnoituksen henkeä ja ilmapiiriä sekä luontoa, tarkoittaen sillä merta ja merenrantoja. Tulen kaipaamaan vilkkaita ja täynnä elämää olevia kesän hetkiä ja tulen kaipaamaan talven rauhaa ja hiljaisuutta (tosin sitä samaa talven hiljaisuutta kuin 2000-luvun alussa, ei Suomenlinnassa enää ole).

Kun suljen tämän kahdeksannen ja samalla viimeisen Suomenlinnan asuntoni oven, tulee loppusaldoksi kahdeksan asuntoa, viisi eri taloa ja 21 vuotta ja 3 kuukautta ”suokkilaisena”. Se on pitkä aika. Se on niin pitkä aika, että minun on ihan mahdoton käsittää mihin se aika on yhtäkkiä kadonnut. Ja ajatusteni ainakin osittain hetkellisesti selkiytyessä ymmärrän myös sen, että eniten minulle tulee ikävä jotain sellaista, mitä en enää koskaan voisi saada: tulen luultavasti kuitenkin eniten kaipaamaan niitä ihan ensimmäisiä vuosia Suomenlinnassa. Aikaa 15-21 vuotta sitten. Tulen kaipaamaan eniten vuosia 2000-2005 ja ensimmäistä asuntoamme Suomenlinnassa. Kaipaan jo nyt sitä aikaa, kun itse olin vielä paljon nuorempi ja kanssani asunut poikani oli vasta reipas ekaluokkalainen. Tulen ikävöimään kauan sitten menneitä aikoja, joita en enää saisi takaisin, vaikka asuisin täällä maailmanloppuun asti.

Tieni on kulkenut Noakin arkin ylimmästä kerroksesta (ne hyvät vuodet) lyhytaikaisesti Kurtiinitaloon ja siitä edelleen Bastoni Bielkeen (kummatkin yhdessä tunnetaan nimellä Sadanmetrin talo). Sadanmetrin talosta muutin Aliupseeritaloon, joka tosin kulkee useimmiten rakennuksen numeron (C58) nimellä. Sieltä palasin takaisin Noakin arkkiin, jonka alakerrassa olevasta asunnosta tuli minun pitkäaikaisin kotini Suomenlinnassa. Myös tästä kodista minulla on enimmäkseen vain hyviä muistoja. Tässä vaiheessa jäinkin sitten asumaan yksin pojan aikuistuttua ja muutin pienempään asuntoon Aliupseeritaloon. Kun jouduin vuonna 2019 luopumaan tästä asunnosta, ajauduin hetkeksi Töölöön. Pidin Töölöstä paljon, mutta asuntoni oli todella pieni ja heti kun minulle vinkattiin Suomenlinnassa mahdollisesti tarjolla olevasta asunnosta päätin muuttaa samantien takaisin Suomenlinnaan. Kyseessä oli asunto numero seitsemän, viidennessä talossa. Myös tämä oli mukavaa aikaa, siitäkin huolimatta, että Korona rajoitti elämää ja piti myös minut ja vaimoni erillään melkein vuoden! Kahdeksas ja viimeinen asuntoni onkin ollut sitten taas siellä, mistä lähdin liikkeelle eli Noakin arkissa. Huvittavinta tässä karusellissa on ollut se, että paljon samaa varastotavaraa, mitä säilytimme alussa Noakin arkin ullakolla, kannettiin sinne takaisin 20 vuotta kestäneen pitkä kierroksen jälkeen.

Suomenlinna on minun koko elämäni pitkäaikaisin asuinpaikka ja se tulee aina olemaan minun kotini. Se on niin syvällä minussa, niin ajatuksissa kuin sydämessäkin ja minä olen kietonut kuin mustekala lonkeroni sen ympärille monesta eri suunnasta. Minulla tulee olemaan useita hyviä syitä vierailla täällä usein ja sen aion tehdäkin. Tärkeimmät näistä syistä ovat tietysti saareen jäävät ystävät ja kuulumineen kahteen paikalliseen yhdistykseen. Ja toki Suomenlinna tulee muutenkin edelleen olemaan niin rakas paikka, että siellä pitää vierailla säännöllisesti. Haluan nähdä vielä jatkossakin niitä tuttuja, hyvmyileviä kasvoja, joista osan tunnen hyvin ja osan vain "hyvänpäivän tuttuina". Nyt en tulee enää täällä asumaan ja tulen katselemaan tätä kaikkea hieman eri näkökulmasta (sekä ajatuksissa, että myös ihan käytännön tasolla), mutta Suomenlinnan ja myös suomenlinnalaisten suuri merkitys minun elämässäni tulee säilymään.

---------------------------------------

Muutan saaresta saareen. Merenrannalta vastarannalle. Muutan myös eräässä mielessä äärilaidasta toiseen: 1700- ja 1800- lukujen taloista aivan uuteen, juuri valmistuvaan asuntoon. Muutan nykyisestä yli 250 vuotta vanhasta talosta 0 vuotta vanhaan taloon. Mietin miten mahdan viihtyä talossa, jonka seinät eivät ole metrin paksuiset tai missä ei ole yhtäkään holvikaarta tai pikkuruutuista ikkunaa. Ei yhtäkään ikkunasyvennystä. Mietin miten mahdan viihtyä asunnossa, jossa ei ole leveistä lankuista tehtyä vanhaa lattiaa, eikä tulisijaa. Mietin miten tulen viihtymään asunnossa, josta puuttuu yli 200 vuotta vanhan asunnon henki ja ilmapiiri. Tämä vanhojen asuntojen henki on ollut minulle tärkeä ja se on ollut iso viihtyvyystekijä. Tieto siitä, että jo sukupolvien ajan joku on asunut samassa talossa on ollut kiehtovaa ja on ollut kiehtovaa ajatella menneitä ihmisiä, heidän pukeutumistaan, täysin erilaisia elintapoja… Tämä vanhojen seinien ja osittain myös mielikuvituksen mukanaan tuoma henki on jotain mitä nyt tulen menettämään.

Kuten jo melko yksityiskohtaisesti kerroin, olen asunut Suomenlinnassa kahdeksassa eri asunnossa, enkä silti ole koskaan nähnyt ikkunastani kunnolla kirkkoa ja majakkaa. Nyt tulen ne mahdollisesti ikkunastani näkemään… Merikin saattaa hyvällä tuurilla jostakin raosta pilkistää ja meren läheisyys, joka on minulle niin tärkeää, tulee jatkumaan myös uudessa paikassa. Muutin pois kotoa ollessani 20-vuotias. Sen jälkeen olen Suomessa asunut kaikkiaan 13 eri asunnossa, neljällä eri alueella, kahdessa eri kaupungissa. Kaikki nämä 13 kotiani Suomessa ovat olleet hyvin lähellä merta. Merenrantaan on ollut aina matkaa vähemmän kuin 500m. Keskimäärin matkaa rantaan on ollut noin 200m ja näin tulee olemaan jatkossakin. Lähtö Suomenlinnasta tulee olemaan minulle aivan valtava menetys, mutta voin ainakin lohduttautua sillä, että pääsen asumaan Helsingin kantakaupunkiin meren äärelle, aivan valtavan hyvien liikenneyhteyksien ja palvelujen lähelle, tai oikeastaan keskelle.

Uudesta asunnostani tulee viides koti kolmen vuoden sisällä. Se tarkoittaa tietysti samalla sitä, että tämä tulee olemaan neljäs muutto kolmen vuoden sisällä. Tämän muuttoharrastuksen lisäksi minulla on tavallaan koti myös USA:ssa. Oikeastaan kaksikin kotia: sekä omani että vaimoni. Kaikesta tästä johtuen elämä on ollut menneinä vuosina melko repaleista, mitä tulee asuinpaikkaan ja käsitteeseen ”koti”. Nyt tämä uusi paikka saattaa tuoda hieman pysyvyyttä ja varmuutta Suomen kotiin, mutta kokonaisratkaisu meiltä puuttuu edelleen. Toivomme sen löytyvän vuoden 2022 aikana ja siihen asti elämme kahden kotimaan ja kahden kodin elämää.

Nyt alkaa kuitenkin olla pian aika sanoa näkemiin, ei hyvästi, Suomenlinnalle ja pian on lähdettävä kohti uusia kokemuksia ja uutta elämää asuinympäristön suhteen. Helsingin keskusta ja kantakaupunki pysyvät edelleen samoina. Meri on sama ja moni asia pysyy ennallaan. Ja Suomenlinna tulee pysymään lähellä ja helposti tavoitettavissa edelleen. 21 vuoteen on mahtunut suruja ja iloja, onnea ja vastoinkäymisiä, mutta asuinpaikkana Suomenlinna on aina ollut hyvä ja olen iloinen ja kiitollinen siitä, että olen näin pitkän ajan saanut täällä viettää.