HEI, MÄ OLEN TÄÄLLÄ!

Chicago (IL) - West Palm Beach (FL), tiistai 6.10.2015

Best Western at O'Hare

Best Western O’Hare on malliesimerkki tavallisesta, keskiverto lentokenttähotellista. Se on hajuton, mauton ja kaikin puolin steriili. Ja oikeastaan ihan hyvä että on, koska nyt taisi olla ensimmäinen kerta vuosiin, kun en tarkastanut kumpaakaan alkumatkan hotellia "bedbug registrysta". Eli hotelli on kaikin puolin siisti ja huone on jopa ihan viihtyisä, mutta minkäänlaista henkeä tässä yhden yön nukkumapaikassa ei ole. Tulin hotelliin myöhään illalla kun oli jo pimeää ja nyt tiistaiaamuna heräilen jo viideltä, joten minulle on oikeastaan ihan sama millainen hotelli on. Kunhan se on siisti ja siellä on hyvä sänky missä nukkua. Niin ja lentokenttäkuljetus on myös ihan hyvä; näin minun ei tarvitse kuin kertoa hotellin vastaanotossa milloin haluan kyydin kentälle ja säästän tässä taksirahat.

Chicago O'Hare

Kuittaan itseni ulos hotellista ja jään odottamaan kuljetusta lentokentälle. Hotellin aulassa on tarjolla kahvia ja ehdin juuri juoda kupillisen ennen kuin hotellin minibussi lähtee kohti lentokentän terminaalia. Minun ja kuljettajan lisäksi autossa on vain yksi lentokapteeni ja kaksi lentoemäntää. Päästyäni lentokentälle käyn ensimmäiseksi tekemässä lähtöselvityksen automaatilla. Tämä toimenpide sujuu jo helposti ja tällä kertaa olen vähän liiankin nopea: vasta kun olen jo tulostanut boarding cardin huomaan, että nämä automaatit on tarkoitettu vain niille, jotka matkustavat ilman koneen ruumaan meneviä matkatavaroita. Siirryn kerrosta ylemmäksi baggage drop tiskien luo ja koska en ole varma voinko tehdä check-innin uudestaan oikeilla automaateilla, pyydän suoraan virkailijalta apua. Toimenpide onnistuu näköjään helposti ja pian minulla on matkalaukussani asiaan kuuluva ”tagi”. Olisin selvinnyt hommasta itsekin, mutta vielä paremmin tämä hoitui näin. Niin kuin on Finnair siirtynyt jo hyvin lähelle halpalentoyhtiötä, on myös American tehnyt siinä mielessä saman, ettäesimerkiksi tämän lennon lipun hintaan ei kuulu lainkaan matkatavaroita, vaan maksan laukkuni lähtöselvitysautomaatilla luottokortilla. Ehkä hieman kallis kuljetus hammastahnatuubille, deodorantille ja kahdelle parille sukkia, mutta tiedän tarvitsevani matkalaukkuani paluumatkalla, joten minun on ensin vietävä se Floridaan.

AA Boeing B737

Pienen odotuksen jälkeen istun American Airlinesin Boeing B737 –koneessa ja kipuamme ylös Chicagon harmaalle taivaalle. Istun tällä kertaa ikkunapaikalla ja vieressäni on tyhjä penkki, joka parantaa kummasti matkustusmukavuutta. Yksin matkustamisen etuna on se, että jo monet monet kerrat minun vieressäni on ollut tyhjä penkki ja se taas tarkoittaa lisää tilaa levittäytyä rennosti istumaan. Edessä on jälleen yksi reilun kahden tunnin lento näillä Amerikan paikallisbusseilla tai karjajuhdilla… Joskus vielä pidin hieman negatiivisena asiana, että lennoilla ei tarjoilla ilman maksua mitään muuta kuin kahvia tai limsaa, mutta nyt kun jopa Finnair on siirtynyt Euroopan lennoilla maksulliseen tarjoiluun, olen kiitollinen tölkillisestä Ginger Alea, jonka saan nenäni eteen runsaan jäämäärän kanssa. Se riittää minulle nyt hyvin. Lentäessämme Illinoisin osavaltiosta kohti etelää alkavat pilvet allamme harventua ja koko loppumatkan ajan näkyvyys alaspäin on hyvä. Lennämme yli Indianapolisin ja yli Cincinnatin ja jatkamme matkaa Kentuckyn osavaltion yläpuolelle.

West Palm Beach, Fla USA
American Airlines Boeing B737

Vaikka istun ikkunan vieressä ja taivas allamme on ollut lähes koko matkan pilvetön, en ole kovinkaan paljon katsellut ulos ja alas. Jossakin vaiheessa huomaan maastosta, että olemme tainneet saapua Floridan osavaltion ilmatilaan ja jonkin verran myöhemmin tunnistan jo tuttuja paikkoja. Kone tulee meren päälle jossakin Floridan koillisosissa lähellä Daytona Beachia ja pian näen alhaalla Cape Canaveralin, Cocoa Beachin ja Satellite Beachin  alueet. Ne on hyvin helppo tunnistaa ilmasta käsin. Kone alkaa hiljentää vauhtia ja laskeutua hiljalleen alaspäin. Lennämme koko ajan lähellä USA:n rannikkoa ja pian näen jo Jupiter Inletin saaret ja vesialueet ja sen jälkeen Singer Islandin, joka on yksi suosikkiuimapaikoistani. Alamme olla perillä. West Palm Beach häämöttää edessämme oikealla ja Palm Beachin uimarannat alkavat erottua selvästi. West Palmin Downtownin kohdalla kone kaartaa jyrkästi oikealle ja alkaa lähestyä lentokenttää. Ylitämme matalalla Palm Beachin, Lake Worth Lagoonin ja Interstate I-95 –tien kohdalla olemme jo hyvin lähellä maata. Ilmasta katsottuna valtavan leveä I-95 ja sen isot rampit tuovat mieleen muurahaisten polut, joilla tuhannet pikku muurahaiset vilistävät joka suuntaan. Vielä joitakin sekunteja ja sitten lentokoneen laskutelineiden pyörät jo koskettavatkin Floridan maaperää. Kova jarrutus, kaarto oikealle ja aurinkoisessa säässä rullaamme kohti terminaalia. Kun katselen koneen ikkunasta aurinkoista maisemaa ja näen palmuja kentän reunoilla, minulle tulee jotenkin kummallisen hyvä olo. Juuri se sellainen hyvä olo, joka tuntuu jossain syvällä rinnassa. Jostakin syystä Chicago ei tuottanut minulle sitä tunnetta, että “Hei, mä olen täällä!” Nyt kuitenkin aivan spontaanisti minut valtaa se odottamani hyvä ja iloinen tunne. ”Hei, mä olen taas täällä!”

Chevrolet Malibu

West Palm Beachin kaupungin alueella sijaitseva Palm Beach International Airport (tunnukseltaan PBI) on ehkä mukavin lentokenttä minkä tiedän. Se on sopivan pieni ja rauhallinen. Jonot ovat täällä lyhyempiä kuin isoilla kentillä ja kävelymatka porteille tai porteilta ulos on lyhyt. Terminaali on kodikas ja viihtyisä. Ja vaikka tämä on pieni lentokenttä, niin silti tämä taitaa olla yhtä iso kuin esimerkiksi Helsinki-Vantaa. Saatuani matkalaukkuni menen ensimmäiseksi hoitamaan auton varaukseni Dollar-autovuokraamon tiskille. Tiskillä ei ole jonoa lainkaan ja joudun vain hetken odottelemaan  virkailijan vapautumista. Pian istun jo pikkubussissa matkalla kohti varsinaista autovuokraamoaluetta kentän laidalla. Dollar on edullinen autovuokraamo, mutta se ei ollut tärkein syy, miksi päädyin tähän vuokraamoon. Tiesin jo aiemmilta reissuilta, että ainakin Palm Beachin lentokentän Dollarilla asiakas saa itse valita autonsa rivistä ja se on minulle todella tärkeä asia. Tällä kertaa olen varannut ennakkoon täysikokoisen ”full size” auton ja ohitettuani Toyotat ja Huydait pysähdyn uudenmallisen Chevrolet Malibun kohdalle ja päätän, että tämä on minun autoni. Vieressä seisoo yhtä pykälää ylempi Chevrolet Impala, mutta se on vanhempaa korimallia, joten valitsen tämän Malibun. Tiedän kyllä... Tiedän melko hyvin missä autojen valmistuksessa, maahantuonnissa ja viennissä mennään Yhdysvalloissa, mutta siitä huolimatta minulle on tärkeää, että vuokra-autoni keulalla on amerikkalaisen automerkin rusettilogo.

Emerald Isle

Lentokentältä on vain noin 15 minuutin ajomatka ”kotiin”. Maileja ei välissä ole kuin muutama ja ajoreitti on yksinkertainen: ajan ensin lentokentän kiitoradan länsipäähän Belvedere Roadia pitkin ja käännyn oikealle pitkälle ja leveälle Military Roadille, joka vie minut aivan asuinalueen nurkalle. Käännyn Militarylta taas oikealle Windsor Waylle ja sadan metrin päästä kotikadulle San Marino Boulevardille ja sitten olenkin jo asuinalueen portilla. Nyt poikkean kuitenkin vielä matkan varrella Militaryn ja Community Driven risteyksessä olevaan Crosstown Plazan Publixiin ruokaostoksille. Tämä pysähdys lentokentältä tultaessa näyttää jo muodostuvan pieneksi rituaaliksi. Vasta Publixin parkkipaikalla huomaan, kuinka kuuma täällä on.

Blue Heron Blvd, I-95

Aina kun palaan asunnolle pitkän tauon jälkeen, odotan pienellä jännityksellä oven avaamista. Varsinkin jos kukaan ystävistäni ei ole käynyt asunnolla ja se on ollut pitkään tyhjillään. Toivon kovasti, että paikat ovat kunnossa. Tällä kertaa kaikki ei ole ihan kunnossa, vaikka en sitä ihan heti edes tajua. Ilmastointilaite on mennyt rikki jossain vaiheessa kevään ja syksyn välillä ja Floridan kuumassa ja kosteassa ilmastossa se ei ole ollenkaan hyvä asia. Ja ilman ilmastointia asunnossa oleskelu ei ole ollenkaan mukavaa. Nyt näyttäisi onneksi siltä, että muutama ystävä pystyy käymään tulevana talvena ”tarkastuskäynnillä” ja olen mahdollisesti löytänyt myös Floridasta jonkun, joka voisi silloin tällöin käydä katsomassa, että kaikki on kunnossa. Mieli on huomattavasti kevyempi, kun edes silloin tällöin saa tietää, että asunnolla on kaikki kunnossa.

Singer Island

Sää Etelä-Floridassa on tänään hieman harmaa ja pilvinen, mutta todella lämmin. Olen hieman väsynyt ja minun tekisi mieleni jäädä loppupäiväksi kotiin, mutta vääntäydyn kuitenkin väkisin liikkeelle. Lähden ajelemaan kohti Riviera Beachin rantoja, vaikka tänään ei mikään varsinainen rantasää olekaan. Haluan kuitenkin nähdä meren ja siksi ajelen kohti rantaa. Ajan yksinkertaisinta reittiä ensin Military Trailia pohjoiseen ja sitten Blue Heron Boulevardia itään. Näin tulen suoraan Riviera Beachin kaupungin alueelle ja ylitettyäni korkean sillan olenkin jo Singer Islandilla ja rannalla. Heti noustuani autosta huomaan, että pilvisyyden lisäksi tänään tuulee niin paljon, että aallokon vuoksi uiminen voi olla mahdotonta. Kävelen hiekkadyynien yli polkua pitkin rantaan ja huomaan arvailuni osuvan oikeaan: meri suorastaan vyöryy melkein autiolle rannalle valtavina, kuohuvina aaltoina ja ilman täyttää mahtava pauhu. Tänään veteen ei todellakaan ole mitään asiaa. Mietin  mielessäni mahtavatko nämä aallot ovat osittain vielä peräisin Bahaman hetki sitten ohittaneesta Joaquin-hurrikaanista.

Valokuvat: tiistai 6.10.2015