maanantai 12. marraskuuta 2018

AAMULLA TUKHOLMASSA, ILLAKSI KOTIIN...


Kuvat suurenevat klikkaamalla
Aamulla herään hyvissä ajoin herätyksen soidessa. Heräämistä helpottaa se, että kello on yhden tunnin jäljessä Suomen ajasta. Tämä viikonloppu antaa minulle tavallaan kaksi tuntia ylimääräistä aikaa, kun ensin saan etua Suomen ja Ruotsin aikaerosta ja sen lisäksi Floridassa siirrytään tänä viikonloppuna takaisin normaaliaikaan. Jos lasken tähän vielä lennon aikana ”lisääntyneet” tunnit, niin silloin etua syntyy jo useita tunteja. Takaisin tullessa ne kyllä pitää ikävä kyllä maksaa takaisin. Tämä nyt saavutettu ”lisäaika” on vain lainaa. Aikaeroon tottuminen on muutenkin paljon vaikeampaa takaisin idän suuntaan palatessa. USA:ssa iltaisin tietysti väsyttää aluksi jo hyvinkin aikaisin, mutta aamulla taas vastaavasti on pirteä jo aikaisin aamulla. Suomeen matkustaessa taas koko aikaero on yhtä sekavaa epätietoisuutta siitä, milloin mpitäisi nukkua ja milloin olla hereillä ja toipuminen saattaa aianakin itselläni kestää hyvinkin kokonaisen viikon.

Käyn syömässä aamiaisen laivan seisovasta pöydästä. Samalla 12 eurolla, millä olisin saanut jonkinlaisen välttävän aamiaisen laivan kahvilasta, saan nyt syödä niin paljon, että tiedän pärjääväni sillä hyvin iltapäivään ja lentokonepäivälliseen asti. Matkustan Yhdysvaltoihin Norwegianin lennolla ja minulla on lippu, johon kuuluu yksi selvitettävä matkatavara, istumapaikan valinta ja ateriat. Ateriat, joista sanoisin mieluummin, että yksi ateria lennon alkupuolella ja yksi välipala ennen laskeutumista. Halvimpaan lippuunhan ei Norwegianilla kuulu mikään näistä mainituista asioista. Mutta ennen lentoa ja ateriaa aion kyllä pitää vielä kahvitauon joko lentokentällä tai jo ennen sitä Tukholmassa. Mutkittelemme läpi sokkeloisen Tukholman saariston, jossa ruska on vielä kauneimmilllaan ja saavumme muutamaa minuuttia yli 10 satamaan. Minulla on mielessäni selvä suunnitelma: Aion kävellä kolmen kilometrin matkan vanhan kaupungin läpi juna-asemalle asti. Minulla on pari tuntia aikaa ja se sallii tarvittaessa jo muutaman pikku pysähdyksenkin.

Sää on tänä marraskuun ensimmäisenä lauantaina oikeastaan oikein mukava. Taivas on lähes täysin pilvessä, mutta sää on tyyni ja lämmin. Kävelen pitkän, keskustaa kohti vaeltavan jonon mukana kohti vanhaa kaupunkia, raahaten mukanani yhtä isoa matkalaukkua ja yhtä pientä matkalaukkua. Selässäni on lisäksi vielä pieni reppu. Minulla on tällä kertaa harvinaisen paljon tavaraa mukanani, kun yritän nyt siirtää Yhdysvaltojen puolelle sellaista vaatetta ja tavaraa, mitä en enää tarvitse Suomessa. Otin nämä kaksi matkalaukkua mukaani myös siksi, että saisin taas Suomeen tullessani mukaani jonkin verran joululahjatuomisia, lähinnä lastenvaatteita.

Kävelen Slussenin kautta vanhaankaupunkiin ja siitä edelleen kohti Sergelin toria ja T-Centralenia. Olen vähän liiankin nopea, mutta päätän kuitenkin jatkaa matkaa junalla suoraan lentokentälle. Nyt minulla on vaan ongelmana se, että en ole ollenkaan varma mistä juna lähtee. Yleensä olen todella huolellinen matkailija ja suunnittelen matkani hyvin, mutta toisinaan taas heitän vähän liiankin rennosti jotkut asiat ”herran haltuun”, kuten olen tehnyt nyt lentokenttäjunan suhteen. Jotenkin kuvittelen, että juna lähtisi T-Centralenilta, mutta hyvin pian minulle selviää, että olen väärässä: T-Centralen on vain metro-junien asema. Joudun turvautumaan googlen apuun ja pian minulle selviää, että olen muutaman korttelin väärässä paikassa. Arlanda Express -juna lähtee Centralstationilta. Reilun viiden minuutin kuluttua olen jo rautatieaseman maanalaisissa tunneleissa ja löydän junan, jonka lähtöön on aikaa vielä 12 minuuttia. Junia lähtee niin usien, että aikatauluista ei juuri tarvitse välittää. Itse junamatka on mukava, nopea ja vaivaton. Juna ajaa koko matkan lähes 200km/h, eikä se pysähdy yhdelläkään väliasemalla (vrt. Helsinki-Vantaalle kulkevat, jokaisella maitolaiturilla pysähtyvät I- ja P-junat). Hieman alle 20 minuutissa olemme jo perillä lentokentällä.

Arlandan lentokentällä jään pois junasta yhtä pysäkkiä liian aikaisin; juna pysähtyy ensin terminaalien 1, 2, 3 ja 4 alueella ja jatkaa sitten vielä lyhyen matkan terminaalille 5. Sillä, millä pysäkillä jää pois, ei kuitenkaan ole kovin suurta merkitystä ja pian olen päässyt ja kävellen perille viitosterminaalille, josta lentoni Yhdysvaltoihin lähtee. Terminaalilla automaatilla tehty check-in hoituu näppärästi ja ilman ongelmia ja pian olen jo jättänyt isomman laukkuni baggage droppiin. USA:han matkustettaessa laukkua ei voi jättää itsepalveluhihnalle, vaan se pitää viedä virkailijan hoitamaan pisteeseen. Jonossa joudun vielä normaaliin haastatteluun: ”Kuka, mistä, minne, miksi, kuinka pitkäksi aikaa, ammatti, kotieläimet, kengännumero ja lempiruoka…” Tämän on USA:n matkaajille tuttua juttua jo parin vuoden ajalta.

Minulla on nyt takanani noin 50 lentoa kuluneiden kolmen vuoden aikana ja näistä 50 lennosta tuskin yksikään on lähtenyt ajallaan… Minusta tuntuu, että lennot ovat nykyään aina myöhässä. Tänään tapahtuu kuitenkin se, ihme, että lentokoneen ”boordaus” on hoidettu jo melkein puoli tuntia ennen koneen lähtöaikaa ja kone todellakin myös lähtee terminaalilta jo hieman ennen lähtöaikaa ja näin olemme olemassa jotakuinkin aikataulun mukaiseen aikaan. Laajarunkoinen Boeing B787 Dreamliner kipuaa taivaalle ja aloittaa 10h 40min pituisen matkansa Yhdysvaltoihin, Floridassa sijaitsevan Fort Lauderdalen kentälle.

Lennettyämme kolmisen tuntia huomaan olevani tilanteessa, jossa vasemmalla puolellani olevan miehen kännykkä soittaa hälytystä ja mies itse nukkuu sikeästi… Hälytys soittaa monotonista ”pimpelipompelia” muutaman minuutin kerrallaan ja aloittaa muutaman minuutin tauon jälkeen aina uudestaan.. Tämä toistuu uudestaan ja uudestaan… Alan kiristellä hampaita, mutta en silti raaski herättää häntä.  Oikealla puolellani oleva vanhempi mies yskii lähes tauotta, eikä paljon vaivaudu suutaan kädellä peittämään. Hieman minun taakseni on ilmestynyt joku käytävällä notkuja keskustelemaan kaverinsa kanssa ja samalla hän nojaa minun penkkini selkänojaan ja nytkyttää sitä edestakaisin. Muutamaa riviä taaempana noin viisi-vuotia poika saa täysin hillitsemättömiä kiljumiskohtauksia… Ja silti minä olen hyvällä tuulella ja melko onnellinen istuessani tässä kaiken tämän keskellä yli 10km Atlantin Valtameren yläpuolella.

Ennen koneen nousua kapteeni kertoi, että luvassa on ”smooth flight”, vaikkain alkumatkalla saattaa olla pikkuisen turbulenssia. Todellisuudessa kuitenkin alkumatka on hyvinkin tasainen ja mukava, mutta jo ennen puolta väliä alkaa ravistelu, joka jatkuukin sitten isoimman osan loppumatkasta. Jossakin Grönlannin ja Kanadan välillä ravistelu on pienen hetken niin kovaa, että se tuntuu vatsassa asti ja ohitettuamme USA:n pohjoiset osavaltiot Atlantin yläpuolella totean tämän olevan kuoppaisin matka tähän suuntaan ikinä. Sen lisäksi aika ei nyt tunnu kuluvan millään… Lentoaikaan on yhtäkkiä tullut melkein 25 minuuttia lisää (ja minusta jokaisen minuuttin kulumiseen kuluu ainakin kaksi minuuttia). Tämä kai kertoo jotain siitä, miten huonosti ihminen osaa ennustaa yläilmojen säitä ja tässä tapauksessa varsinkin tuulia ja pystyvirtauksia…? Jotain reittisuunnittelussa ja sään arvioimisessa on kuitenkin mennyt varmasti vikaan, koska lopulta lentoaika lisääntyy kokonaisella puolella tunnilla kesken matkan. Olemme jossakin Bermudan kolmion liepeillä; uskon sen imevän laivojen ja lentokoneiden lisäksi sisäänsä myös aikaa…

Vaikka alkuun näytti, että kerrankin olemme perillä aikataulun mukaan, niin olemme kuitenkin vasta lähestymässä Ft Lauderdalea kun meidän pitäisi olla jo perillä. Ft Lauderdalen lentokenttää Norwegian haluaa jostakin syystä nimittää Miami/Ft Lauderdaleksi. Tämä lienee ainoa lentoyhtiö, joka moista nimeä käyttää. Ehkä se on mainosmiesten keksintö ja tarkoituksena on saada se kuulostamaan jotenkin hienommalta? Emme laskeudu Miamiin, emmekä edes sen naapurikaupunkien alueelle, vaan vielä pohjoisemmaksi; Ft Lauderdale on hyvinkin selkeästi oma kaupunkinsa ja vieläpä kohtuullisen iso sellainen. Ihmisille tämä lentokenttä on vain yksinkertaisesti Ft Lauderdale ja virallinen nimi taitaa olla Ft Lauderdale – Hollywood.

Laskeuduttuamme joudumme vielä odottelemaan hyvään tovin, ennen kuin lentokone hinataan terminaalille. Lisää odotusta tulee kun olemme jo kiinni terminaalin "putkessa". Tällä kertaa syynä on ruuhka maahantuloselvityksessä; koneen matkustajia ei saa päästä vielä ulos... Olen joskus valinnut Ft Lauderdalen lentokentän huonoimmaksi lentokentäksi, millä olen koskaan käynyt. Nyt parannusta on tullut sen verran, että ainaisista bussikuljetuksista on päästy eroon ja matkustajat pääsevät kävelemään suoraan sisään terminaaliin, mutta muuten kentän toiminnoista ja järjestelyissä on vielä parantamisen varaa. Hidasta parannusta on kyllä nähtävissä useassakin paikassa. Olen nyt joka tapauksessa perillä. Saan tekstiviestin ja tiedän, että minua ollaan tulossa noutamaan ja pian istun jo autossa kaikkine tavaroineni. Kostea ja kuuma Floridan myöhäisilta tuntuu taas niin mukavalta.


Photo albums:
www.flickr.com/photos/curtainhouse/albums

Facebook:
www.facebook.com/Nuuskamuikkunen

Matkablogi "Hiekkaa kengissäni":
frabjousdaze.blogspot.fi/

Instagram:
markuskivela



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti