sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Matkan alussa: Miami ja Miami Beach

Kuvat voi suurentaa klikkaamalla
Tässä sitä taas kerran mennään. Taas kerran kohti Yhdysvaltoja ja tällä kertaa Helsingistä suoraan kohti Miamia (suomeksi Maijami... Se minulle on tänään taas palautettu mieleen). Nuuskamuikkunen on pakannut reppunsa talven tultua ja lähtenyt matkaan kohti etelää. Finnairin Airbus A340- kone on noussut jo lähelle matkalentokorkeutta ja lienemme jossakin Porin ja Vaasan välillä. Osaisin kertoa tarkemmin jos lentoemäntä vain lopettaisi kuulutuksensa ja malttaisi olla hetken hiljaa ja minä näkisin karttanäytön edessäni olevassa selkänojassa. Lentoaika on tänään 10 tuntia 35 minuuttia eli puoli tuntia aikataulun mukaista lentoaika lyhyempi. Perillä emme silti tule olemaan juurikaan aikaisemmin, koska lähtömme oli ainakin 20 minuuttia myöhässä. Minä istun koneen viimeisellä penkkirivillä, keskipaikoilla, käytävän vieressä. Minun vieressäni istuu valtavan kokoinen nuori mies ja nyt jo uskon selviäväni, vaikka aluksi näyttikin siltä, että tukehdun hänen puristuksessaan.

Aamuni oli melko rauhallinen. Olin varannut kaikkeen heräämisestä lähtien niin paljon aikaa, että minulla ei ollut missään vaiheessa mitään kiirettä. Helsinki-Vantaan lentoasema oli hiljainen, kuten melkein aina. Tuosta hiljaisuudesta on kuitenkin ainakin se hyöty, että läpäisin taas turvatarkastuksen alle viidessä minuutissa. Lentokentällä oli tapahtunut sen verran uudistuksia, että terminaali 2 Schengen-alueen ulkopuolinen pääty oli kokenut sisäpuolelta ison muodonmuutoksen. Entisten leveiden käytävien tilalla oli nyt uusia myymälöitä ja melkeinpä kaikki siellä aiemmin ollut oli vaihtanut paikkaa. Remontti näytti olevan vielä jonkin verran kesken.

Viimeisen neljän vuoden aikana olen lentänyt melko paljon ja esimerkiksi viime vuoden 19 lennosta en lentänyt yhtäkään Finnairin koneilla. Lensin usean eri lentoyhtiön koneilla ja se antaa nyt pohjaa pikku vertailulle... Lentoemännistä on heti aluksi sanottava pari sanaa. Finnairin lentokoneet eivät ehkä ole ihan iäkkäämmästä päästä, mutta samaa ei voi sanoa lentoemännistä; Finnairilla on ehkä maailman vanhimmat lentoemännät. Ei ikä yksin tietysti ihmistä pahenna, mutta valitettavan usein heistä heijastuu ulos jonkinlainen kyllästyneisyys ja kireys ja yhteistä lähes kaikille on hymyttömyys, joka erottaa heidät monien muiden lentoyhtiöiden lentoemännistä (nimim. Aegeanilla viime vuonna paljon lentänyt). Jotain positiivista sanottavaakin kun pitää olla, niin Finnairhan rankattiin jälleen kerran viime viikolla 10 turvallisismman lentoyhtiön joukkoon. Ja vielä aasinsiltoja hieman aiheesta sivuun: samassa tutkimuksessa kerrottin, että lentoyhtiöillä oli viime vuonna 3,3 miljardia matkustajaa ja viime vuonna lennettiin 27 miljoonaa lentoa!

Airbus A340-400
Muutaman sanan haluan vielä sanoa Finnairin tavasta rahastaa istumapaikoilla, vaikka olen kirjoitellut siitä vähän enemmänkin tänne blogiini pari vuotta sitten. Finnair nimittäin myy paikkavarauksia netissä jo viikkoja ennen koneen lähtöä ja hinnat ovat ainakin omasta mielestäni aika kovia. Varsinkin jos matkaan on lähdössä useampihenkinen perhe: tuolloin lentojen yhteishinta nousee äkkiä useilla sadoilla euroilla! Itse en ole koskaan paikanvarauksesta maksanut. Parilla viime kerralla hyviä paikkoja on saanut varattua vielä lähtöselvityksen yhteydessä 24 tai 36 tuntia ennen lähtöä, jolloin se on ilmaista. Vierekkäisiä paikkoja viidellekin hengelle on löytynyt esim. New Yorkin lennoille vielä vuorokautta ennen lähtöä. Nyt oli ensimmäinen kerta kun valinnanvaraa oli enää kolmen paikan verran. Tämän täytyy johtua siitä, että vaikka Miamin lento onkin normaali reittilento, niin suurin osa matkustajista on kuitenkin lomalle matkaavia turisteja. Pelkään pahoin, että moni luulee, että paikkojen varaaminen maksua vastaan jo etukäteen on pakollista! Osa taas ehkä haluaa maksimoida lomansa onnistumismahdollisuudet lentokoneen istumapaikkoja myöten. No, ihan sama minulle. En maksanut nytkään senttiäkään ylimääräistä ja olen silti kyydissä ja istumapaikka on ihan hyvä, vaikka maisemia tästä ei paljon näekään.

Jotenkin voisi luulla, että matkustelusta tulee arkipäiväistä rutiinia kun sitä tekee paljon, mutta näin ei ole asian laita ainakaan minun kohdallani. Ehkä itse matkustelusta, matkojen suunnittelusta ja käytännön asioista tuleekin arkipäiväistä rutiinia, mutta ainakin itse tunnen näköjään edelleen pientä "matkajännitystä" tai hermostuneisuutta 1-2 päivää ennen lähtöä. Se on kai sitä lähtökuumetta? Tälläkin kerralla olin melkoisen hermostunut lähtöä edeltävänä päivänä. Mutta aivan kuten aina, tälläkin kertaa lähtöaamuna hermostuneisuus oli tipotiessään ja pieni lähdön jännitys laukesi. Tuo vaihe tuntuu yleensä hyvältä. Tuntuu hyvältä kun odottelu on ohi ja pääsee lopulta matkaan.

Koneessa tarjoillaan lounas pari tuntia lähdön jälkeen. Tänään lentoemäntä tosin kuuluttaa sen olevan illallinen. No, on se sitten hyvin varhainen illallinen tai lounas, se on joka tapauksessa taattua, tuttua ja turvallista lentokonelaatua. Ruokavaihtoehtoja on koneen etupäässä istuville kaksi, takana istuville enää yksi. Ruoasta ei ole hyvää eikä pahaa sanottavaa. Se vain on. Jälkiruoka sen sijaan on pakko mainita erikseen, sitä nimittäin ei ole. Jo lyhyillä Euroopan lennoillakin olen saanut ihan kohtuullista ruokaa ja vielä hyvän jälkiruoan päälle. Pientä taloussuklaanpalaa en pidä jälkiruokana... No, kai sitä pitäisi olla tyytyväinen tähän, koska Finnairin Euroopan lennoilla kaikesta on nykyään maksettava erikseen. Ja jos jotain hyvää haluaa nähdä, niin viinit ja oluet ruokailun yhteydessä ovat edelleen ainakin näillä mannertenvälisillä lennoilla ilmaisia ja jopa tarjoilu oli oikein mukavaa ja ystävällistä.

Airbus A340-400
Katselin koneeseen tulevia ihmisiä jo lentokentän lähtöportilla ja totesin, että Miamiin matkaajia on moneen junaan... Jotenkin oudolta tuntuu se, että koneessa lähes kaikki puhuvat Suomeaä. Keski-ikä näytti kyllä yllävän korkealta ja se hieman ihmetytti minua, koska Miami ja Florida tunnetaan kuitenkin uskoakseni aika nuorekkaana lomanviettopaikkana. Korkea keski-ikä saattaa selittyä ajankohdalla: suurin osa työikäisistä on tammikuun alkupuolella töissä ja nuoremmat ovat koulussa. Ja toisaalta, tunnetaanhan Florida myös eläkeläisten paikkana. Joka tapauksesaa suurin osa matkustajista on todennäköisesti matkalla Floridaan lomailemaan. Joku saattaa olla vain läpikulkumatkalla menossa Väli- tai Etelä-Amerikkaan ja ehkä joku on työmatkalla tai menossa kotiin. Koneessa näyttää istuvan enimmäkseen hyvin siististi käyttäytyviä tavallisia ihmisiä. USA on jo niin kaukana Suomesta ja matkat ovat sen verran kalliita, että harvapa tänne suuntaan ryyppyreissuille lähtee. Eli ei kuitenkaan örveltäjiä tänne suuntaan, mutta muuten lento on jotenkin rauhaton. Ihmiset vaeltavat koko ajan edestakaisin ja koko ajan jossain on joku härdelli ja ruuhka. Tekisi jo mieli huutaa, että istukaa nyt jo hetkeksi alas hyvät ihmiset!

Lennämme koko alkumatkan ajan aamua pakoon. Aivan yön pimeyden ja aamun rajamailla, hieman yön puolella.. Välillä aurinko ehtii jo nousta ja sitten se jää taas horisontin taakse. Ruokailun jälkeen, saapuessamme Grönlannin yläpuolelle, lento on hetken pomppuisempaa, mutta tasoittuu taas pian. Siitä on jo kauan aikaa, kun olen viimeksi näin pitkällä lennolla matkustanut. Olemme olleet matkassa jo neljä tuntia ja melkein seitsemän on vielä jäljellä. Onhan tässä istumista... Kone lentää lähes 11 kilometrin korkeudella, 860 kilometrin tuntinopeudella. Noin kuuden tunnin jälkeen olemme Kanadan päällä ja Pohjois-Atlantti on taas kerran ylitetty. Vajaat kolme tuntia ennen laskeutumista saavumme USA:n ilmatilaan ja lennämme Ohion ja West Virginian osavaltioiden yli kohti etelää. Tässä vaiheessa tarjoillaan myös välipala, joka on oikeastaan toinen ruoka. Mitä se, se ei selviä minulle koskaan... Se on jonkinlainen sekoitus pestoa ja epämääräisen näköisiä, mutta hyvältä maistuvia paloja, riisiä ja voimakkaasti chilillä maustettuja papuja. En tälläkään kertaa oikein keksi siitä mitään sanottavaa. Noin 50 minuuttia ennen laskeutumista koneen kapteeni on äänessä ensimmäistä kertaa ja hän sanoo koneen tulleen juuri Floridan osavaltion ilmatilaan.

Lentäessämme West Palm Beachin yli yritän tiirailla omaa kämppää lentokoneen mahanaluskameran kuvasta, mutta ehdimme mennä ohi kun tarkaavaisuuteni pääsee hetkeksi herpaantumaan. Pian kaarrammekin jo pienen kunniakierroksen meren päältä, sitten Evergladesin suon päältä ja laskeudumme Miamin kansainväliselle lentokentälle. Varmasti mailin mittaisen matkan kuljettuani pääsen maahantulotarkastukseen, jossa kaikki sujuu nopeammin kuin koskaan tavallista passia ja ESTAa käyttäessäni. Jonoja ei ole juuri lainkaan ja erittäin ystävällinen naisvirkailija toivottaa iloisesti hyvää matkan jatkoa tentattuaan aikansa minua. Tiettyihin kysymyksiin oikein vastaamalla loppu sujuu aina kuin leikiten. Amerikkalainen tehokkuus näkyy tänään myös matkatavaroiden käsittelyssä: vaikka lähestulkoon kävelin maahantulotarkastuksen läpi, on laukkuni jo odottamassa matkatavara-aulassa hihnan vieressä.

Deauville Beach Resort, Miami Beach
Sitten tämän ensimmäisen matkapäivän ohjelmaan ei enää paljon muuta kuulukaan. Otan taksin Miami Beachille ja kirjaudun hotelliin. Käyn tekemässä ulkona pienen kävelylenkin hiekkarannalla ja seisoskelen pitkään rannalla turkoosin värisen veden äärellä ja katselen rantaan vyöryviä isoja aaltoja. Tuntuu hyvältä hengittää taas lämmintä ja kosteaa meri-ilmaa. Poikkean hakemassa Publixista vähän iltaevästä ja sitten palaankin jo hotelliin. Kello ei täällä ole vielä paljoakaan, mutta Suomessa se on jo yksi yöllä. Valitsin keskitasoisen hotellin Miami Beachin keskiosista sillä perusteella, että saan huomenna auton kadun toiselta puolelta ja tiesin nämä kulmakunnat jollakin tavalla jo entuudestaan. Huoneeni on 16. kerroksesta ja ikkunasta näkyy Miamin Downtownin korkeat talot. Uimaan en vielä tänään mennyt, koska sää oli melko tuulinen ja minulla on vielä tulevina viikkoina yllin kyllin aikaa uimiseen.

Sunnuntaiaamuna olen edelleen sisäisesti Suomen ajassa ja herään hyvin aikaisin aamulla. Huoneessani on kahvinkeitin ja sitä varten valmis suodatinpussi, josta saan keitettyä pannullisen kahvia. Lähden aamulla tekemään pienen kävelylenkin heti kun aurinko on noussut. Kävelen lähikatuja muutaman korttelin pohjoiseen ja palaan takaisin rantaa pitkin. Sunnuntaiaamu on rauhallinen, mutta lenkkeilijöitä on liikkeellä todella paljon. Olen tosiaan käynyt näillä kulmilla joitakin vuosia sitten poikani kanssa ja ainakin pieni kahvila, jossa kävimme, on yhä paikallaan. Tämäkin alue on kyllä mielestäni jollakin tapaa siistiytynyt ja kahviloita ja pikku myymälöitä on kadun varrella paljon enemmän kuin muistinkaan.


Palatessani hotellille olen hieman harmissani siitä, että minun pitää lähteä jo puoliltapäivin ajelemaan West Palm Beachin suuntaan. Tämä iso hotelli on varmisti ollut joskus, jo todella kauan sitten, hieno loistohotelli. Ne suuruuden päivät ovat kyllä nyt kaukana takana. Silti hotelli on vielä ihan hyvää keskitasoa ja se mitä eniten harmittelen, on ihan hieno allasalue. Olisihan tuossa voinut päivän makailla. Toisaalta taas minulla on "omalla" pihalla oikeastaan vielä kivempi allasalue ja se on vieläpä melkein yksityiskäytössä, koska siellä harvoin muita näkee. Tähän hotelliin vielä palatakseni, hotellin seinillä on paljon kuvia 60-luvun muusikoista ja laulajista ja hotellihan mainostaa itseään esimerkiksi sillä, että the Beatles majoittui tänne ollessaan Miamissa. Sehän tekee minustakin vähän niin kuin Beatlesin...


Olen kirjoittanut vuosien varrelta jo monelta reissulta kronologisessa järjestyksessä etenevän matkapäiväkirjan. Tällä kerralla ainakin yritän vaihtaa vähän tyyliä ja kirjoittaa varsinaisen matkakertomuksen sijaan niitä näitä, sieltä täältä.


2 kommenttia:

  1. Samaa mieltä olemme Finnairin lentoemännistä. Ensimmäinen reissu Floridaan lennettiin Finnairilla, henkilökunta oli jotenkin töykeää. Air Berlinillä oli erittäin ystävällinen henkilökunta, joka jutteli niitä näitä asiakkaiden kanssa ja keskenään. Työilmapiiri näytti olen rento, tulivat toimeen keskenään ja vitsailivat. Se teki mukavan olon myös matkustajille.
    Myöskin ruoka oli parempi. Saimme kaksi maistuvaa kunnon ruokaa. Sen lisäksi heti koneen noustua ilmaan, tarjoiltiin juotavaa ja pientä snacksia. Myös lennon lopussa saatiin pientä purtavaa.
    Finnairilla ei saatu takaisin tullessa yölennolla pakkausta, jossa korvatulppia, sukkia, hammasharjaa jne. Mutta Air Berlinillä sellainenkin saatiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Itselläni sellainen hämärä mielikuva, että jopa Euroopan sisäisellä lennolla Air Berlinin ruoka oli kohtuullisen hyvää. Ja noita kaikenlaisia pakkauksia jakaa pitkillä lennoilla varmasti kaikki muut, paitsi Finnair. Pari kertaa olen lentänyt Virginillä Heathrowsta Miamiin ja siellä noiden pakkauksien lisäksi palvelu oli ihan huippuluokkaa: ystävällistä ja nopeaa ja kaikki oli "ilmaista" ja koko ajan pidettiin huoli esimerkiksi juomisista. Istumapaikoista rahastamisen lisäksi minua ärsyttää nyt tosi pahasti se, että Finnair ei enää tarjoa mitään Euroopan lennoilla, vaan kaikesta pitää maksaa. Ja sitten se on vielä naamioitu mukamas jotenkin kovinkin houkuttelevaksi "sky bistroksi" tai mikä ihme sen nimi olikaan... Kyllä Finnairilla tulee olemaan vielä edessään tosi vaikeat ajat. Mutta pääasia kuitenkin, että tänne jollain konstilla pääsee... :)

      Poista