perjantai 26. lokakuuta 2012

Pähkinäsaari

8. Matkapäivä, Sunnuntai 14.10.2012

Sunnuntaipäivän ajanvietteeksi on suunniteltu käynti läheisellä Peanut Islandilla. Peanut Island on Riviera Beachin puolella, Intracoastal Waterwayn keskellä oleva saari, joka on Palm Beach Countyn ylläpitämä pusito ja virkistysalue. Peanut Islandilta löytyy hiekkarantoja, kävelypolkuja, piknik-alueita grillipaikkoineen sekä laguuni, jossa voi snorklata. Rannoilla saattaa nähdä hienoja kaloja ja hyvällä tuurilla vaikkapa manaatin, ison ja kömpelön, uhanalaisen merinisäkkään. Saarella olevasta vanhasta merivartioasemasta on tehty pieni merimuseo. Päivä on tänäänkin todella lämmin, lämpötila on jälleen varmasti lähellä +30 astetta, mutta tänään taivas on enimmäkseen pilvessä.

Ajamme ensimmäiseksi aamulla lähimpää Publixin markettiin Paradise Placelle. Tähän kauppaan pääsee oikaisemaan asunnoltani pienen ja viehättävän omakotitaloalueen läpi ja matkaa kaupalle on hieman reilu maili eli noin 1,8 kilometriä. Käytyämme kaupassa hakemassa evästä lähdemme Haverhill Roadia pitkin pohjoisen suuntaan, ajamme 45th Streetin kautta Military Trailille ja siitä edelleen pari mailia pohjoiseen. Matkalla ohitamme yhden lähialueen turistikohteen, Rapids Waterparkin. Isolla alueella on jos jonkilaisia altaita, vesiliukumäkiä ja kaikenlaista hauskaa tekemistä veden äärellä. Tällä kertaa kuitenkin ohitamme tämän kohteen ja käännymme jonkin matkan päässä Blue Heron Boulevardille ja ajamme kohti merta.

Minulla ei ole mukanani karttaa eikä tarkkaa ositetta paikkaan, josta lähtee venekuljetus Peanut Islandille. Ajan vaistonvaraisesti Broadwaylle ja kohti aluetta, josta muistelen veneen lähtevän. Käännymme 13th Streetille ja samalla muistan, että juuri tämä on tie, jonka päästä vene lähtee. Ajamme tien päähän, mutta tien päässä on vain aaidattu alue, joka näyttää työmaa- ja varastoalueelta. Kierrämme pari korttelia etelään päin ja saavumme Palm Beachin risteilysatamaan. Satamassa on iso Bahamas Celebration laiva, joka tekee kahden päivän risteilyitä Bahamalle. Kysyn sataman porttivahdilta tietä ja hän hän kehottaa meitä peruuttamaan parkkipaikalle ja tulee sitten juurta jaksaen seoltamaan mistä löydämme Peanut Islandin veneen. Vene lähtee juuri sieltä missä olimme hetkeä aikaisemmin olleet eli 13th Streetin päästä.

Tällä kertaa ajamme rohkeasti aidatulle alueelle ja ajamme auton parkkipaikalle. Nyt huomaamme myös opasteita, joissa lukee Peanut Island. Alue näyttää olevan jonkinlaisen korjaustyön alla ja näytti siksi niin epämääräiseltä. Alueella opn muitakin aktiviteetteja kuin vain yhteysvene Peanut Islandille. Täältä voi lähteä erilaisille retkille vesille ja alueella on myös iso tiki-bar veden äärellä. Lopulta löydämme veneen ja pian veneen rahastaja ohjaa meidät noin 15 metriä pitkään lasikuituiseen alukseen. Captain Joe vie meidät saarelle kiertäen pitkän kierroksen aivan laiturin edessä olevan saaren toiselle puolelle. Matkan hinta on 10 dollaria ja siihen kuuluu myös paluukuljetus. Paluukuljetuksen voi tilata soittamalla saaresta Captain Joelle.

Astumme saaren isolle ja korkealle venelaiturille ja lähdemme kävelemään kohti saaren pohjoispäätä. Saaren länsipuolella on Riviera Beachin kapunki, itäpuolella Singer Island ja niiden välissä melko pitkä ja korkea silta. Alueen pohjoisrannalla on piknik- paikkoja, joista löytyy penkikejä ja pöytiä ja grillipaikkoja. Amerikkalainen tapa on pakata puistoihin mukaan hiilet ja sytytysnesteet ja ruoat ja lähteä koko perheen tai suvun tai ystävien kanssa piknikille. Grillipaikkojen jälkeen saaren länsipuolella on pieni alue, jossa on pala vetistä mangrove-metsikköä. Mangrove-puiden välissä pääsee kävelemään leveitä puusiltoja pitkin. Rannalla näyttää olevan myös hyviä uimapaikkoja.

Jatkaessamme edelleen eteenpäin saaren rantoja kiertäen tulemme toiseen venesatamaan, jossa on myös vessat ja saaren luonnosta; sen kasveista ja merieläimistä kertovia opastauluja. Aivan saaren eteläpäästä löydämme mukavan katoksen penkkeineen ja jäämme hetkeksi sinne syömään eväitämme. Seuraavaksi löydämme kauniin puurakennuksen, jonka sivustalla liehuu USA:n lippu. Rakennus on vanha merimuseo ja nyt siinä toimii merimuseo. Museon lipunmyynti, matkamuistomyymälä ja kahvila sijaitsevat vanhassa venevajassa merivartioaseman edustalla. Aivan lyhyen matkan päässä merivartioasemasta on laguuni, jossa voi snorklata ja toivoa törmäävänsä kauniisiin kaloihin. Itse tähystelen veteen toivoen näkeväni edes vilauksen manaatista, mutta turhaan.

Olemme pian kiertäneet koko saareen ja lähestymme venelaituria. Tällä alueella on saaren virallinen, valvottu uimaranta. Ranta on muuten hyvä, mutta veden alla on melko paljon pieniä kiviä ja veteen mennessään on käveltävä varovasti. Me jäämme rannalle makailemaan (nyt mukanamme on myös huopa) ja miinä käyn pari kertaa uimassa. Rannalla seuraillemme nurkinkokoisten rapujen hauskoja puuhia. Välillä ne vilistävät kovaa vauhtia koloihinsa ja tulevat taas esiin. Yksi niistä tuo taitavasti kolostaan hiekkaa saksissaan ja käy kasaamassa sen siististi puolen metrin päähän kolostaan.

Lähtiessämme rannalta eteenpäin tulee muutama pisara vettä ja pian sataa hetken aikaa kovempaakin. Hakeudumme suojaan isoon kaislakattoiseen katokseen, jossa joku latino-taustainen suku on piknikillä. Heillä on mukanaan isot musiikkilaitteet ja paljon ruokaa ja heillä näyttää olevan niin mukavaa, että mielemme tekisi liittyä mukaan heidän viikonlopun juhlaansa. Sateen loputtua muutaman minuutin päästä kävelemme laiturin suuntaan katsomaan tulisiko vene saareen vai pitääkö meidän soittaa ja pyytää heidtä hakemaan meidät. Istuskeltuamme jonkin aikaa penkillä vene saapuukiin ja saamme kyydin takaisin mantereelle.

Koska kello ei ole vielä kovin paljon, eikä meillä ole mitään suunniteltua ohjelmaa, päätän ajaa ison sillan kautta Singer Islandille katsomaan Riviera Beachin uimarantaa. Asuntoani lähimmät uimarannat ovat juuri tämä Riviera Beach sekä etelän puolella Palm Beach. Muita hyviä uimarnatoja lähistöllä, noin puolen tunnin ajomatkan päässä ovat Lake Worth ja Lantana. Ajamme Singer Islandin rannalla olevalle ostoskeskukselle ja huomaamme sen olevan lähes autio. Se on todella sääli, sillä tiedän, että se kunnostettiin joitakin vuosia sitten kovalla vaivalla ja se on todella kivan näköinen alue. Isossa rakennuksessa on jäljellä enää pari pientä ravintolaa ja valtavan iso rantamyymälä Wings. Ja harmillista kyllä, tyhjiä liikehuoneistoja on toistakymmentä. Ranta itsessään näyttää kuitenkin hyvältä ja päätämme tulla tänne uimaan seuraavana päivänä.

Ajan takaisin kotiin samaa reittiä kuin aamulla tulimme, nyt vain toiseen suuntaan. Päästyämme Publixin parkkipaikalle, huomamme, että lounas on taas jäänyt syömättä. Oikeastaan suunnittelinkin paluumatkan juuri tätä siksi, että tiesin Publixin vieressä olevan Wendy's hampurilaispaikan ja yhden kerran olin ajatellut tällä reissulla tuossa paikassa käydä syömässä. Syömme isot juusto-pekoni- hampurilaiset ja yritämme juoda edes osan limsasta, jota on niin suuri mukillinen, että suurin osa jää mukaan otettavaksi.

Päästyämme kotiin ei ohjelmassa tänään olekaan enää mitään ihmeempiä. Teemme taas joitakin pieniä siivous- ja järjestelyhommia ja muuten vietämme rauhallista sunnuntai-iltaa. Minulla tosin ei ole enää oikeastaan mitään tietoa (eikä mitään väliä) viikonpäivistä. Olemme nyt olleet matkassa kokonaisen viikon ja Floridassa kuusi vuorokautta. Aika kulkee taas ihan liian nopeasti, mutta olen tyytyväinen siihen kuinka paljon on saatu aikaan ja silti olemme ehtineet myös rentoutua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ YHDYSVALTOIHIN MATKUSTAVILLE

Palataanpa aivan vuoden alkuun… Niin se vuosi vaihtui taas tälläkin kertaa Suomenlinnassa. Ja tämä vuosi alkoi sellaisella säällä, että minu...