lauantai 6. lokakuuta 2012

Maailman toiselle puolen

Venematkailu on nyt sitten lopetettu tältä purjehduskaudelta. Kovin jäi kausi lyhyeksi; vasta elokuun alussa vene laskettiin veteen ja nyt kahden kuukauden kuluttua se jo nostettiin ylös. Eipä kovin montaa tuntia tai mailia mittariin kertynyt tänä vuonna. Sekin toki on parempi kuin ei mitään ja parempi kuin viime vuonna. Viimeksi vene nostettiin ylös aivan upean ja kauniin kesän päätteeksi syksyllä 2010 ja vasta nyt se laskettiin seuraavan kerran veteen...


Ehdin juuri eilen purkaa reppuni viikon reissun jälkeen (se taisi olla tämän vuoden viimeinen merellinen viikko). Nyt olen taas jo pakkaamassa matkalaukkuani. Kuinka monta kertaa olenkaan jo käynyt läpi nämä samat asiat: puran reppuni tai matkalukkuni, pesen pyykit ja pakkaan reppuni tai laukkuni uudestaan. Joskus kirjoitin facebookkiin pilke silmäkulmassa lauseen: "Myydään tarpeettomana, vähän käytetty sänky..." Kirjoitin sen jossakin vaiheessa, kun jälleen kerran huomasin olevani enemmän poissa kuin kotona. Minä olen minä... Kai aina menossa, se kai on minun elämäni ja olen kai jo alkanut sen hyväksyä. Vaikka siltikin kaipaan yhä sitä kotisatamaa, paikkaa, jonne jäädä... Paikkaa, johon olisin joskus jäänyt...

Isäni kuoli yhdeksän vuotta sitten. Äitini viime keväänä. En koskaan ehtinyt sanoa äidilleni, että olen turvallisesti perillä kotona USA:n työmatkan jälkeen. En ehtinyt toivottaa hyvää äitienpäivää, koska ennen sitä puhelin ehti soida... Mutta tämän kappaleen jaoin viimeksi lähtiessäni facebookissa ja nytkin se soi päässäni. Sekä isälle että äidille, he saivat pojan, joka on useinkin maailman toisella puolen... Eivät he ehkä sitä toivoneet, mutta uskoisin kuitenkin, että he ovat tyytyväisiä ja iloisia, kun itse niin haluan ja pidän kyllä itsestäni huolen...




Tämä laukkujen pakkaaminen onkin tällä kertaa hieman erilaista puuhaa. Tähän asti olen matkoille lähtiessäni pakannut vain lomareissulla tarvitsemani vaatteet ja muut tavarat. Vain yhden kerran, melko tasan vuosi sitten pakkasin sen, mitä arvelin tarvitsevani puolen vuoden tai vuoden aikana. Nyt minun matkalaukkuni on täysin poikkeva aiemmasta... Matkalaukustani suurimmana osan täyttävät tavarat, jotka jäävät sille reissulle. Minulla on paljon tauluiksi teetettyjä valokuvia (olen todella ylpeä ja iloinen niiden laadusta, niistä tuli hienompia kuin olisin osannut edes aavistaa), minulla on laukussani joitakin koriste-esineitä, pieniä työkaluja, karttoja ja oppaita, jotka jäävät sinne, hienoja aiheeseen sopivia säilytyslaatikoita yms pientää tavaraa, joka jää lähes kokonaisuudessaan uuteen kakkoskotiini. Minulla on vain vähän vaatteita ja hygienia- yms henkilökohtaisia tarvikkeita ei juuri lainkaan, koska aion ostaa kaiken sieltä ja myös niistä suurin osa jää sinne.

Huomenna alkaa tämän vuoden neljäs ulkomaanmatka siirtymisellä kaupungin puolelle. Tämän vuoden kolmas USA:n matka. Ja tämä matka onkin ihan täysin erilainen kuin yksikään aikaisempi. Matkassa on mukana jonkinlaista pysyvyyttä, jonkinlaista uudelle tielle lähtemistä. Olen jo ohittanut jonkin hyvin merkityksellisen tienristeyksen ja nyt lähden kulkemaan uusia polkuja ja elämä taitaa olla jollakin tavalla kääntymässä uusille, hyvin erilaisille urille. Olen lähtenyt kulkemaan uutta tietä, uuteen suuntaan ja silti kannan mukanani jotain myös jostain menneestä. Kannan hyvinkin paljon mukanani menneitä, enkä niistä irti pääse, vaikka yrittäisin paeta kuinka kauas... Mutta askelilla on nyt kuitenkin jokin suunta, jokin tie jota kävellä, vaikka en ihan tarkalleen tiedäkään mitä sen päässä on.

Ammatissani ei enää nykyäään ole kovinkaan paljon mitään etuja, ei mitään "luontaisetuja", mutta jos kukaan ei ehdi koskea eläkkeisiimme, jään ammatini puolesta eläkkeelle 51-vuotiaana. Tämä polku lähtee nyt ehkä tavallaan jo pikkuisen siihen suuntaan, vaikka en sitä konkreettisesti ajattelekaan juuri lainkaan. Jollakin tavalla huvittavana ja ehkä jollakin tavalla jopa kohtalon eteen tuomana asiana pidän tätä kuvassa olevaa mainostaulua: olimme juuri käyneet katsomassa Floridassa myytävänä olevia asuntoja ja tehneet tarjouksen asunnosta, joka on nyt meidän ja olin juuri paria päivää aikaisemmin avannut pankkitilin Wells Fargon Lantanan konttorissa... Ja sitten juuri pois lähtiessämme Interstate I-95 varrella, juuri ennen lentokenttää oli tien vieressä tämä mainos...

2 left lanes... North... West Palm Beach.
Matkalla. Jonnekin.

Ihan kirjaimellisesti olen ollut maailman toisella puolen kun kävimme poikani kanssa Havaijilla talvella 2009. Nyt olen kai jälleen kerran kuvainnollisesti matkalla maailman toiselle puolen, sen verran pitkä matka sinne on ja niin erilaista kaikki siellä on. Ja nyt, vaikka en sitä vielä edes ihan täysin ymmärrä, minulla on toinen koti maailman toisella puolen. Minulla on koti kaukana kotoa. Ja jotenkin minusta tuntuu, että näin on aina tarkoitettu olevaksi ja koko elämäni on kulkenut tiettyyn, tarkoitettuun suuntaan. Matkalla tähän pisteeseen sattui paljon, josta en ole ylpeä enkä iloinen. Sattui paljon sellaista, minkä jättäisin tekemättä tai tekisin toisin ja sattui paljon sellaista, minkä toivoisin yhä olevan mukanani, yhä olevan osa minun minun elämääni ja osa minua...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti