sunnuntai 29. syyskuuta 2024

SYKSYN ALATI MUUTTUVIA SUUNNITELMIA

Taas on ehtinyt yli kaksi kuukautta kulua edellisestä blogi-kirjoituksesta, ja edelleen odottamassa on kirjoitukset menneen talven Rockabillaque-reissusta ja kevään Nashvillen reissusta. Nyt tuohon jonoon lisätään myös kertomus Italian ja San Marinon matkasta heinäkuun lopulta. Matkablogi voisi nyt taas olla vähän enemmänkin matkablogi, mutta jotenkin vaan en edelleenkään ole saanut aikaiseksi kirjoitella tänne mitään sitten heinäkuun alun. Yksi oman itseni vahvoista puolista on aina ollut luovuus, mutta viime vuosien aikana se tuntuu ikävä kyllä kadonneen ihan kokonaan.

 

Tämä kesä on tuonut mukaan paljon iloisia juttuja ja isojakin tapahtumia, mutta myös joitakin huonoja ja ikäviä asioita. Hyvien asioiden joukkoon mahtuu sekä omia että perheen ”työperäisiä muistamisia” ja valmistujaisjuhlia, onnistumisia työssä, upea heinäkuun loppu ja reissu Italiaan ja San Marinoon, autoharrastus sekä tietysti asuinpaikan muutos (kyllä, taas). Tämä kesä tuntui aluksi kuluvan ihan hetkessä ja tuntui, että se on ohi ennen kuin se ehti edes alkaa. Onneksi kesään tuli kuitenkin se yllättävä pidennys ja kesä jatkui lämpimänä ja aurinkoisena pitkälle syyskuun puolelle; vielä 24. syyskuuta lämpötila Suomenlinnassa oli +22 astetta ja merikin pysyi niin lämpimänä, että jopa tällainen kylmää vettä karttava ihminenkin pystyi käymään meressä uimassa vielä 10. syyskuuta. Joistakin loppukesän ikävistä ja negatiivisista asioista huolimatta tämä kesä tulee jäämään mieleen melko hyvänä kesänä.

 

Huoliakin toki riittää, enkä halua niitä ihan kokonaan sivuuttaa, vaikka yritänkin pitää tämän blogin enimmäkseen positiivissävyisenä… Suurin murhe tässä maassa tällä hetkellä lienee maan onneton hallitus ja yhtä surkea eduskunta, jotka ovat yhdessä vetäneet tämän maan syvälle lokaan ja hullunmyllylle ei näy loppua. Suomi on nyt samassa tilanteessa kuin USA vuoden 2016 vaalien jälkeen: vakavia vahinkoja saadaan nyt aikaan niin paljon ja sellaista tahtia, että niitä ei enää kukaan pysty kaikkia korjaamaan. Hallitus ja eduskunta polkevat Suomen ja suomalaiset syvälle suohon ja sieltä on vaikea enää nousta ylös. Hienosta ja edistyksellisestä maasta on saatu tehtyä nuiva ja negatiivinen takapajula, josta ei enää entiseen tapaan voi olla iloinen ja ylpeä maailmalla. Hävettää… Hallituksen jatkuvien toilailujen lisäksi elämää varjostaa tietysti Venäjän edelleen jatkuva hyökkäys Ukrainassa ja ihan samalla tavalla myös Israelin hyökkäys Palestiinaa ja Libanonia vastaan. Kaikki ihan yhtä järjettömiä ja vielä järjettömämmäksi kaiken tuon tappamisen tekee se, että maailma vain katselee tyynesti sivusta. Tämä toki on yksi näkyvimpiä ihmiskunnan ongelmia ihan yleisestikin kaikilla tasoilla ja kaikilla tavoilla: ihmiset vain katselevat sivusta… No, maailmalla kuohuu nyt toki vähän siellä sun täällä ja välillä tuntuu, että koko ihmiskunta on täysin sekaisin, mutta jääköön tämä lyhyt vuodatus nyt tähän…

 

Siirryn nyt matkailuaiheeseen. Aiheeseen, jota varten tämän blogini joskus perustin. Olen juuri nyt miettimässä tämän talven ”olemisiani” ja yritin miettiä milloin siirtyisin taas ”toiseen kotimaahani” eli Yhdysvaltoihin. Vertailin lentolippuja ja lippujen hintoja sekä syksyllä että talvella ja totesin, että hinnat ovat nyt nousseet niin, että ilman matkatavaroitakin matkoista New Yorkiin joutuu maksamaan vähintään 500 euroa ja Floridaan vähintään 600 euroa. Olen myös jo aiemmin todennut, että haluan nyt keskittää pisteiden keräämisen One World -allianssille ja suosin siksi Finnairin ja sen yhteistyökumppanien lentoja. Olen lisäksi todennut, että Finnairin hinnat ovat nyt melko kilpailukykyisiä, enkä edes mieti kaukolentojen suhteen tällä hetkellä erilaisten lentohakukoneiden käyttöä muussa kuin ehkä vertailumielessä.

 

Suunnitelmissani oli ihan alun perin lähteä laittamaan asuntoani Floridassa myyntikuntoon jossain vaiheessa alkusyksyä ja hoitaa samalla asunnon myynnin (toivottavasti) loppuun allekirjoituksia myöten, mutta… Sattuneista syistä asunto on nyt vedetty pois myynnistä ja nykyiset vuokralaiset jatkavat siellä ainakin ensi syksyyn asti. Tämän jälkeen asunto laitetaan todennäköisesti uudelleen myyntiin. Tämän seikan muututtua suunnittelin siirtäväni tämän syksyn matkan marraskuulle ja sitä jo suunnittelinkin, mutta nyt minun pitää vielä muuttaa tuota muuttunutta suunnitelmaakin ja siirrän USA:n reissun jonnekin tulevaisuuteen, ensi vuoden puolelle ja kahden reissun sijaan teen vain yhden matkan. Viime syksynä vietin matkalla Floridaan muutaman päivän New Yorkissa (city) ja Washingtonissa (DC) ja jatkoin siitä Floridaan. Jotain tällaista mietin nytkin, mutta New Yorkin hotellien hinnat vaan ovat nyt niin korkeita, että en olisi pystynyt olemaan siellä ainakaan Halloweenin aikaan niin kuin viime vuonna. No, nyt jätän nämä suunnitelmat kokonaan, mutta koska olin jo niin kovin uskonut jonnekin matkustavani, niin mietin nyt ihan muita paikkoja ja mielessä on tällä hetkellä viikko Italian mantereella tai vaikkapa Sisilian Cataniassa tai ehkäpä Puolassa? Viime syksynä tein elämäni ensimmäisen matkan Puolaan (työmatka) ja ihastuin kovasti. No. jonnekin on nyt joka tapauksessa päästävä…! Tämä yksin matkustelu alkaa tympiä tosi pahasti, mutta se kai on minun osani...

 

Palaan vielä lyhyesti USA:n hintatasoon. Kaikki USA:n hinnat ovat aiheuttaneet nyt tosiaan melko lailla päänvaivaa. Olen todella tyytyväinen muutamasta asiasta, jotka sain toteutettua silloin kun se oli vielä mahdollista. Ensimmäinen niistä on vierailu New Yorkissa joululoman aikaan. Vuodenvaihteessa 2013-14 vietimme uuden vuoden aattoyön New Yorkissa, Manhattanilla ja vieläpä ihan muutaman korttelin päässä Times Squarelta. Toinen asia on reilun vuorokauden kestävä junamatka New Yorkista Floridaan. Tuo matkan sain kerran tehdä vuonna 2015. Jo tuolloin nuo molemmat asiat olivat kalliita, mutta pystyin ne silloin vielä hyvin maksamaan. Nyt molempien hinnat ovat nousseet pilviin ja karanneet kauas tavallisen kansalaisen maksukyvyn yläpuolelle. Kummankaan hinnoissa ei ole enää tänä päivänä pienintäkään järkeä. Halvimmatkin hotellit Manhattanilla joulun aikaan ovat lähemmäs 500€/yö ja junamatka Floridaan tulisi maksamaan pienessä roomette-hytissä 160 lipun hinnan ja yli 600 dollarin hytin hinnan! Kumpikaan näistä ei siis tule enää kysymykseenkään. Ikävä kyllä…

 

Viking Line muistuttaa viikoittain erilaisista tarjouksista, joista monet ovat aika hyviäkin. Se mikä saa minut kuitenkin aina lopettamaan selailun on yksin matkustavalta perittävä hinta: se kun on jotain ihan muuta kuin tarjouksen otsikossa ilmoitettu ”alkaen-hinta” ja yksin matkustavaa todella rokotetaan. Ymmärrän täysin syyt tähän, mutta minulle se on yleensä koko matkojen selaamisen pysäyttävä asia. No nyt tällä kertaa tämä seikka ei juuri haitannut, koska löysin mielestäni niin edullisen Tukholman matkan: matka Tukholmaan ja takaisin ja kaksi meriaamiaista hintaa 47 euroa! Ja vähän paremmassa hyttiluokassakin vain 50 euroa (AD2 Seaside Comfort). Sinne olen nyt siis matkalla ihan ensimmäiseksi. Itse asiassa juuri täällä hetkellä. En olekaan käynyt pitkään aikaan Tukholmassa ja merelle (edes jollakin tavalla) on ollut jo kova ikävä.

Aiemmat kirjoitukset:
Kesästä
Käytännön vinkkejä Yhdysvaltoihin matkustaville
 
Myötätuulessa Atlantin yli
Kohti kotia kaukana kotoa
Päivä pääkaupungissa: Washington, D.C.
Vihreä vinttikoira
Empire State of Mind
Alone in New York: Tenement Museum & Lower Manhattan
New York City: MoMA & Village Halloween Parade
Turbulenssia ilmassa ja maankamaralla
Kohti Gotham Cityä 

Miamista Helsinkiin (kesäjuttuja)
Rockabillyä reservaatissa - Rockabillaque Florida 2023

KOKO BLOGI

 


 

 

maanantai 8. heinäkuuta 2024

KESÄSTÄ

Olen ollut nyt jo kolme kuukautta Suomessa ja blogini on ollut hiljainen koko tuon ajan. Lukijoita kyllä näyttää riittävän, mutta en ole julkaissut mitään moneen kuukauteen. Lähes koko kevään ja kesän alun olen ollut Suomessa ja pysytellyt paria lyhyttä poikkeusta lukuun ottamatta Kehä III:n sisäpuolella. Suurin osa talvesta meni taas Yhdysvalloissa ja sielläkään ei tullut tähän blogiin kirjoiteltua mitään muuta kuin tammikuun kirjoitus, jossa otin esille muutamia vinkkejä Yhdysvaltojen ja matkustelun suhteen. Mielessä on muutama matkablogiin sopiva asia, joista haluaisin vielä jälkikäteen kirjoittaa: Rockabillaque-festivaali Floridassa tammikuussa ja spring break -reissu maaliskuussa Tennesseen osavaltioon, Nashvilleen ja Clarksvilleen. Nyt aloittelen kuitenkin joillakin kotimaan kuulumisilla ja katson saisinko vähän puhallettua henkeä tähän blogiin ja jatkettua kirjoittamista. Jotenkin vaan kaikki into on tuntunut olevan hukassa.

 

Kesä tuli touko-kesäkuun vaihteessa äkkiä. Tuntui jotenkin täysin epätodelliselta, että vielä huhtikuun lopussa Etelä-Suomessa oli aivan hirveä lumimyrsky ja esimerkiksi Helsingin julkinen liikenne oli joko täysin pysähdyksissä tai toimi erittäin huonosti. Kaikkialla oli jäätä ja lunta. Ja sitten ihan yhtäkkiä, vain neljä viikkoa myöhemmin, ihmiset makailevat rannalla ja uivat meressä. Puissa oli lehdet jopa rannikolla ja kukat kukkivat. Hanhet ja lokit ja kaikki kesään kuuluva palasi yhtäkkiä. Elämä palasi yhtäkkiä. Minulle tämä oli jo melkein liikaa ymmärrettäväksi… Kovin kauan tätä ei sitten tosin tarvinnut ihmetellä, ennen kuin taas palasimme normaaliin Suomen kesään. Ehkä kuitenkin jopa hieman normaalia parempaan kesään; aurinko on paistanut lähes koko ajan, eikä ole satanut juuri lainkaan, mutta sää on ollut kyllä välillä hyvinkin kolea. Suomen kesä on lyhyt, mutta kylmä.

 

Tämän kesän alkuun on kuulunut nyt jo useampikin juhlimisen arvoinen asia. Puolustusvoimain lippujuhlan päivän mukanaan tuomien yllätysten juhliminen, omat tupaantulijaiset ja läksiäiset (molemmat samalla kertaa), syntymäpäivä ja myös joitakin muita juhlia. Yksi tämän kesän merkittävistä asioista on paluu autoharrastuksen pariin: tällä kertaa ns. kimppa-autolla, 1957-vuosimallin Dodge Coronetilla. Joitakin isoja asioitakin on edessä. Asumiseen liittyvät järjestelyt sekä Suomessa että USA:ssa ovat tavallaan käynnissä. Suomi ihan konkreettisesti ja USA jossakin taustalla. Suomessa asiat tulevat muuttumaan hyvinkin pian, mutta USA:n suhteen mitään ihmeitä ei tule ihan lähiaikoina tapahtumaan. Moni asia etsii aina vaan ja edelleen paikkaansa. Niin ja venekin on laskettu veteen, mutta tänä kesänä sen käyttö on ollut lähes olematonta. Loppukevään ja kesän työputki on takana ja nyt on aika lomailla. Siinäpä pikaiset kesäkuulumiset.

 

Vielä pari sanaa matkustelusta; alkoihan tämä blogini kauan sitten nimenomaan matkablogina… Matkailua en ole nyt ehtinyt harrastaa, eikä siihen olisi nyt ollut edes rahaa. Toukokuun lopussa tein pikaisen reissun Tallinnaan Finlandialla, mutta se oli ”perinteinen hankintareissu”, enkä käynyt edes maissa Tallinnassa. Kesäkuun lopulla tein yhden päivän retken Hämeenlinnaan ja kävin vankilamuseossa ja Hämeen linnassa. Se oli kiva päivä ja suosittelen noita nähtävyyksiä kaikille. Itse Hämeenlinnan kaupunkikin oli kiva kauniina kesäpäivänä. "Hieno kesäkaupunki", kuten kaikkia Suomen kaupunkeja koskeva sanonta kuuluu... Kovin Helsinkikeskeistä elämäni on siis ollut, enkä ole juurikaan poistunut Helsingin kantakaupungista. Heinäkuussa on kuitenkin suunnitelmissa taas jo perinteinen Senigallian Summer Jamboree -matka ja siihen yhdistetään tälläkin kerralla myös vähän muuta. Aluksi ajatuksissa oli vierailla Italian lisäksi pikaisesti jossain muussa maassa: joko Ranskassa, Kreikassa tai Kroatiassa, mutta ajan- ja rahanpuute pakotti meitä muuttamaan suunnitelmia. Nyt teemme noin viikon mittaisen reissun, jolla lennämme ensin Bolognaan ja vierailemme Italian Ravennassa ja sitten San Marinossa. Tämän jälkeen olemme kolme päivää Senigallian festareilla ja palaamme Rooman kautta Helsinkiin.

Tämä oli nyt tällainen lyhyt ilmoitusluonteinen juttu tällä kertaa: olen yhä olemassa, blogi on yhä olemassa ja yritän palata tänne uusien juttujen kera ihan lähiaikoina. Mukavaa kesän jatkoa kaikille! 




Aiemmat kirjoitukset:
Syksyn alati muuttuvia suunnitelmia
Kesästä
Käytännön vinkkejä Yhdysvaltoihin matkustaville
 
Myötätuulessa Atlantin yli
Kohti kotia kaukana kotoa
Päivä pääkaupungissa: Washington, D.C.
Vihreä vinttikoira
Empire State of Mind
Alone in New York: Tenement Museum & Lower Manhattan
New York City: MoMA & Village Halloween Parade
Turbulenssia ilmassa ja maankamaralla
Kohti Gotham Cityä 

Miamista Helsinkiin (kesäjuttuja)
Rockabillyä reservaatissa - Rockabillaque Florida 2023

KOKO BLOGI

 

 

keskiviikko 7. helmikuuta 2024

KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ YHDYSVALTOIHIN MATKUSTAVILLE

Palataanpa aivan vuoden alkuun… Niin se vuosi vaihtui taas tälläkin kertaa Suomenlinnassa. Ja tämä vuosi alkoi sellaisella säällä, että minunlaisellani ihmisellä ei ollut mitään asiaa ulos… Pureva pakkanen ja jäätävän kylmä tuuli tekivät minun oloni ulkona sietämättömäksi ja jotta kaikki ei olisi liia helppoa mukaan tuli vielä lumihangessa tarpominen ja liukkaus. Muistan eräänkin illan kun yritin lähteä hetkeksi kävelylle ja viiden minuutin päästä ainoat minusta näkyvät osat, nenä ja poskipäät olivat niissä jäässä, että niihin sattui. Silmistä valui vesi niin, että näin hädin tuskin eteeni. Joo, kyllä, valitan, pahoittelut siitä: minua vaan ei ole tehty elämään tällaisessa ilmastossa ja minä ihan oikeasti kärsin kylmästi. Joidenkin on ollut vaikea sitä käsittää… Kylmien jaksojen välissä on ollut muutamia lämpimämpiä ja hieman helpompia päiviä ja sitten taas kylmempää ja kurjempaa. Olen yhä varmempi siitä, että olen ollut edellisessä elämässäni jonkun Välimeren maan asukas, todennäköisesti italialainen. Tai ehkä ”intiaani”…

Kauniita talvikuvia olen nähnyt instagramissa ja facebookissa, vaikka en olekaan kovin paljon kohdistanut huomiota tai aikaani sosiaaliseen mediaan vuoden alussa. On ollut upeita kuvia huurteisista puista ja rakennuksista, lumisista kaduista, jäisistä rantakallioista ja osittain jäätyneestä merestä. Rantojen läheisyydessä näyttää olleen ajoittain samanlaista kuin muistan olleen Suomenlinnassa talvina 2009-10 ja 2010-11, kun kaikki oli paksun valkoisen kuuran peitossa ja palellutin moneen kertaan sormeni ottaessani kuvia maisemista, niin päivänvalolla kuin pimeässäkin. Silloin ei muistaakseni ollut yhtä tuulista kuin mitä tänä talvena on ollut, mutta pakkanen oli huomattavasti kovempi. Kovin äkkiä vaan nämä kauniit talvikuvatkin alkavat toistaa itseään ja näyttää vähän puuduttavilta, mutta on silti kiva, että ihmiset ovat niitä sosiaaliseen mediaan postanneet. Olen muutenkin iloinen niiden ihmisten puolesta, jotka talvesta pystyvät aidosti nauttimaan ja samalla olen heille hieman kateellinen.

Olin joulun ja vuodenvaihteen aikoihin kuukauden verran pienellä somen vieroituskuurilla ja olen senkin jälkeen ollut vielä vähän normaalia hiljaisempi. Tai oikeastaan yritin käyttäytyä niin kuin suuri osa ihmisistä tekee ja vieläkin olen jossakin välimaastossa: selailen aina silloin tällöin, mutta en tykkäile juuri mistään, enkä ilmaise enää kovin paljon reaktioita mitään tai ketään kohtaan… Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Haluan tietää miltä se sellainen tuntuu. Ja samalla kyllä ihan rehellisesti puhuen haluaisin hieman taukoa koko somesta tai ainakin reilua käytön vähentämistä. Facebookissa ei kavereita ole kovin paljon tavannut enää vuosiin ja mainosten lisäksi siellä tuntuu mellastavan vain pieni, mutta äänekäs äärioikeistopainotteinen öyhöttäjien joukko, joka tuntuu olevan vihainen kaikelle ja kaikille. Normaalit ihmiset ovat jättämässä facebookin ja se yhä enemmän se on jäämässä mieleltään enemmän tai vähemmän sairaiden ihmisten vihaa ja ivanaurua täynnä olevaksi mellastuskentäksi. Sellaisessa ympäristössä eläminen ei tee hyvää kenellekään. Kokeilin siis tätä etäisempää asennetta, mutta uskoakseni vain toistaiseksi; olen jo nyt palannut ainakin osittain vanhaan tuttuun tai ainakin jatkan omien kuvieni ja juttujeni postailua ja yritän pitää sosiaalisen median sosiaalisena… Monet syntymäpäivät tässä välissä taas jäivät huomioimatta ja jäävät yhä; pahoittelut siitä ja paljon onnea kaikille!

*******

Ehdin tässä jossain välissä taas jo palata takaisin Yhdysvaltoihinkin. Tällä kertaa päätös ja lentojen varaus meni melko myöhäiseen, kun en ollut ihan varma pääsenkö lähtemään matkaan jo nyt. Tällä kertaa selailin muutamana iltana Momondon tarjontaa lähtöpaikkana Helsinki ja Tukholma ja määränpäänä USA:ssa Miami ja West Palm Beach sekä New York, Chicago ja Dallas. Ft. Lauderdalen unohdin jälleen kerran, vaikka sitä ei pitäisi unohtaa, koska esimerkiksi Norse tarjoaa sinne toisinaan hyvinkin edullisia lippuja. Minulta on kyselty usein kuinka paljon lentojen hinnat Yhdysvaltoihin ovat nousseet, kun ne muualle tuntuvat nousseen todella paljon. Olen tähän asti vastannut, että ne eivät ole nousseet kovinkaan paljon ja jos on vähänkin varaa valita päivämäärissä, voi lentoja saada edelleen lähes samaan hintaan kuin muutama vuosi sitten. Nyt on kuitenkin todettava, että kyllä ne hinnat ovat nousseet lopulta myös Yhdysvaltoihin matkustettaessa. Ja oikeastaan jo tähänkin asti ne olivat olleet korkealla jo muutaman vuoden, hinnan nousua ei vaan tahtonut huomata, koska se oli piilotettu matkatavaroiden poistoon normaalilipuista eli hinnat pysyivät lähes samoina, mutta jos halusi ottaa matkatavarat mukaan piti maksaa lisää…

Tällä kerralla tammikuussa vasta reilua viikkoa ennen suunniteltua matkaa varaten lippujen hinnat Miamiin olivat tavallisessa economy-luokassa ilman matkatavaroita noin 600 ja 1000 euron välillä. Itse päädyin Momondon kautta British Airwaysin lentoihin, mutta varasin ne suoraan British Airwaysin nettisivuilta kun Momondon linkki sinne ei toiminut. Hinta oli jotakuinkin sama kuin Momondossa eli 793 euroa. Tämä siis economy-luokan hinta ilman ruumaan meneviä matkatavaroita, jolloin mukaan voi ottaa vain käsimatkatavarat. Menomatka kulki Lontoon Heathrown kautta Miamiin (Finnair ja American Airlines) ja Suomen suuntaan lennän New Yorkin kautta (American Airlines ja Finnair).  Olen nyt pyrkinyt viime aikoina käyttämään mahdollisimman paljon One World -allianssin yhteyksiä ja keskittää pisteiden keräämisen Finnairin plus-tilille. Näille lennoille olisi saanut myös Finnairin lipun, mutta hinta olisi ollut yli 100 euroa enemmän. Nyt kun minulla on British Airwaysin lippu, en tosin saa ihan täysiä pisteitä lennoistani.

Jos olet matkustamassa Yhdysvaltoihin ensimmäistä kertaa, tässä joitakin pikku vinkkejä. Halvimmillaan lentojen hinnat lähtevät noin 500-700 eurosta ja loma-aikoina joutuu maksamaan enemmän. Tällä alimmalla hinnalla saa yleensä vain lennot ilman ruumaan meneviä matkatavaroita. Lennon hintaan kuuluu siis vain käsimatkatavarat eli yleensä pieni henkilökohtainen laukku esim. kannettavaa tietokonetta varten ja varsinainen käsimatkatavara, yhteensä korkeintaan 8kg sekä yksi tai kaksi ateriaa lennolla. Kannattaa olla tarkkana mitä lipun hintaan kuuluu ja ottaa huomioon myös se, että jos matkaan kuuluu useampi lentoja eri lentoyhtiöillä, myös käytännöt esim. matkatavaroiden ja istumapaikan varaamisen suhteen voivat olla erilaisia. Ja pienenä lisävinkkinä: lennot Tukholmasta Yhdysvaltoihin ovat yleensä huomattavasti halvempia kuin Suomesta. Nyt niitä olisi saanut alkaen 350€ ja halvimmillaan olen lentänyt Tukholmasta Miamiin hintaan 250€! Kaikki nämä mainitsemani hinnat ovat siis meno-paluulentoja.

Kun matka on varattu, kannattaa heti saman tien käydä lentoyhtiön nettivisuilla täyttämässä lentoon liittyvät henkilökohtaiset tiedot, joista tärkeimmät ovat ns. APIS-tiedot (Advance Passenger Infomation System). APIS-tiedot on oltava lentoyhtiöllä viimeistään 72h ennen matkaa. Toinen tärkeä virallinen asia on ESTA (Electronic System for Travel Authorization), joka on ehkä syytä hakea jo ennen kuin edes varaa matkaa. Älkää menkö netissä millekään muulle sivulle kuin, US Customs and Border Protectionin virallisille ESTA-sivuille. Netistä löytyy monta epävirallista, ulkopuolista palveluntarjoajaa ja he haluavat teidän rahanne… ESTA maksaa tällä hetkellä 21 dollaria ja sen saa yleensä melko nopeasti. Itselleni päätös on tullut yleensä muutamassa minuutissa ja pisimmillään muutamassa tunnissa. ESTA on voimassa kaksi vuotta. ESTA:n sijaan voi tietysti matkustaa myös erilaisilla viisumeilla, mutta tavallinen turisti voi viipyä USA:ssa peräti kolme kuukautta pelkän ESTA:n avulla. ESTA:sta käytetään myös nimitystä visa waiver eli se on tiettyjen maiden kansalaisille tarkoitettu kevyempi versio, jolla voi ohittaa hankalan ja aikaa vievän viisumin hakemisen. Kun matkustetaan Yhdysvaltoihin, yksi todella tärkeä asia on matkavakuutus. Älkää lähtekö matkaan, ellei teillä ole sellaista. Se voi käydä tähtitieteellisen kalliiksi. Suomessa kannattaa jo valmiiksi miettiä myös puhelimen ja mobiilidatan käyttö. Esimerkiksi Elisa tarjoaa käyttöön ”reissunettiä”, jossa 19,90€ hintaan voi käyttää mobiilidataa kaksi viikkoa tai 1GB:n, kumpi ennen tulee täyteen. Tämä riittää hyvin normaalikäyttöön, jos voi pääsääntöisesti tukeutua hotellien ja muiden paikkojen ilmaisiin wifi-yhteyksiin. Minulla tosin on ollut huomattavan paljon ongelmia näiden reussunettien kanssa kun luvattuja ilmoituksia niiden päättymisestä ei ole tullut ja puhelin on kytkeytynyt normaaliin (kalliiseen) dataroamingiin. Ja loppuun vielä yksi matkailijan perusvinkki: Älkää maksako ikinä mitään debit-kortilla, vaan käyttäkää aina creditiä ja ottakaa mukaan enemmän kuin yksi kortti. Jos kortin tiedot varastetaan ja se on ainoa mukana oleva kortti, käy elämä kortin sulkemisen jälkeen lähes mahdottomaksi…

Tällaisia asioita tuli itselleni ensimmäiseksi mieleen. Ja loppuun vielä pieni ”disclaimer”… Omat vinkkini eivät aina perustu mihinkään tutkittuun tietoon tai tilastoihin, vaan myös omiin arvioihin, tuntemuksiin ja kokemuksiin, joten pahoittelen, jos kaikki ei ole oikein ja pidätän oikeudet virheisiin ja pyydän suhtautumaan kaikkeen pienellä varauksella ja tarkastamaan tiedot vielä itse.

Nyt kahdella viimeisellä kerralla saapuessani Yhdysvaltoihin jonotus maahantulotarkastukseen on ollut järkyttävä paluu jonnekin 80-luvulle. Sekä New Yorkin JFK:n kentällä että Miamissa olen nyt molemmissa törmännyt aivan järkyttävän pitkiin jonoihin. Jonotusaika on ollut 1-2 tuntia! Tämä kannattaa ottaa henkisesti huomioon ja varata esimerkiksi juomista jonotuksen ajaksi. New Yorkissa tämä jonotus johtui valtavasta matkustajamäärästä ja vain 1-3 auki olevasta tarkastuspisteestä sekä henkilökunnan avuttomuudesta ja välinpitämättömästä asenteesta. Miamissa homma oli järjestetty huomattavasti paremmin, mutta ihmisiä oli vaan liikaa. Tämän parin tunnon jonottamisen tekee todella turhauttavaksi myös se, että kaiken sen jonottamisen jälkeen omalla kohdallani tuo tarkastus kestää joka kerta noin 1min 25sek… Jos edes sitä.

Tällä kertaa tästä tulikin tällainen hyvin asiapainotteinen juttu, mutta jotain ihan muuta sitten taas seuraavalla kerralla.

 

 

 

 

UUDELLE MANTEREELLE, UUTEEN AIKAKAUTEEN (IKÄVÄ KYLLÄ...)

Minusta tuntuu siltä kuin olisin ollut viimeksi USA:ssa vuosisata sitten. Eihän siitä oikeasti ole kuin muutama kuukausi, mutta tuntuu kuin ...