KOHTI UUTTA KORONAKEVÄTTÄ

Taas on ehtinyt vettä virrata Vantaassa sitten viimeisimmän blogikirjoitukseni. Jos se nyt vielä virtaa… Valokuvat Suomesta kun ovat olleet niin hyytäviä: järvet ja merenrannat jäässä ja koko maa lunta tulvillaan. Kaikenlaista on ehtinyt täällä Yhdyvalloissa sillä aikaa tapahtua ja kaikenlaista kirjoittelemisen aihetta on ollut mielessä, mutta enpä ole vaan saanut aikaiseksi kirjoitella.Tässä taas joitakin sekalaisia ja sekavia kuulumisia täältä.

Viimeisimmät korona-uutiset täältä USA:sta ovat kokolailla samaa kuin mitä ne ovat olleet jo yli vuoden, joskin tartuntakäyrien trendi ainakin täällä Floridassa on ollut nyt jo pitkään selvästi laskeva. Kun saavuin tänne tammikuun alussa, Floridassa todettiin noin 15 000 uutta virustapausta päivässä. Viime päivien lukema on ollut noin 5000-7000 uutta tapausta päivää kohti. Rokottaminen on menossa täyttä vauhtia, joskin myös täällä ollaan edelleen kiinni ikääntyneiden ja riskiryhmien rokottamisessa. Maailmanlaajuisesti kesää kohti mennään kuitenkin taas ihan samoissa, tai oikeastaan jopa paljon huonommissa merkeissä kuin vuosi sitten. Uusi koronakevät on edessä... 

Suomessa tilanne näyttää junnaavan ikävästi paikallaan kuukaudesta toiseen ja jos verrataan esimerkiksi Floridaan, suhteellinen ero on nopeasti kaventumassa. Muutenkin täältä ulkoa katsoen alkaa jotenkin näyttää, että nyt vuosi pandemian puhkeamisesta Suomessa on alettu sekoilla monien siihen liittyvien asioiden osalta. Edelleen olen sitä mieltä, että hallitus on tehnyt erittäin hyvää työtä erittäin hyvän pääministerin johdolla, mutta nyt lukemattomat muut viralliset tahot ja monenlaiset "amatööritahot" ovat saanet lusikkansa soppaan ja täältä etäältä katsoen tilanne näyttää jopa sekavalta ja ainakaan se ei ole lähtenyt paranemaan niin kuin se on tehnyt esimerkiksi Yhdysvalloissa. Suomen maine "ihmemaana" koronan suhteen on tainnut alkaa murenemaan.

Yleisesti näyttää joka tapauksessa siltä, että ihminen teoillaan ja toimillaan ei ole tätä pandemiaa pystynyt taltuttamaan. Lähinnä tämä johtunee ihmisten asenteesta ja käyttäytymisestä? Ehkä tilanne olisi paremmin hallittavissa, jos ihmiset yhdessä, yhteisin pelisäännöin olisivat tähän taistoon ryhtyneet. Mutta niin ei ikävä kyllä käynyt... Ehkä tilannetta on saatu paljonkin hillittyä (emme onneksi tiedä, mitä tämä olisi ollut ilman kaikkia rajoituksia, maskeja ja etäisyyden pitoa), mutta vähentämään tai poistamaan emme näköjään tätä tautia toiminnallamme pysty. Toivotaan, että rokotteet alkaisivat pian purra… Pahalta vielä näyttää ja omissa pahimmissa uhkakuvissani näen tulevan kesän olevan yhtä huono tai ehkä vielä huonompi kuin edellinen, mutta toki se toivon kipinäkin on ja toivon kuitenkin parasta. Matkustelua on parjattu pitkin matkaa myös koronan aikana, mutta uskallan hyvin tunnustaa, että itse kyllä haaveilen jo matkaavani Italiaan ensi kesän loppupuolella.

Vaikka tilanne USA:ssa alkaa ehkä hiljalleen parantua, on tämä maa ollut kyllä aivan pohjimmaista sakkaa, mitä tulee pandemian hillitsemiseen. Täällä surkeista surkeimman, jo entisen ”presidentin” (ja Floridassa yhtä surkean kuvernöörin) toimet ovat vieneet koko maan syvään ahdinkoon pandemian osalta. Floridassa yhteiskunnan avaaminen aloitettiin täysin väärään aikaan ja tuloksena oli välitön syöksykierre ja hurja kasvu tautitilastoissa. Suhtautuminen pandemiaan on ollut kuvernäöörin ja osalvaltion hallinnon osalta välinpitämätöntä ja jopa vahingollista. Tämä avaaminen on ollut samassa vaiheessa (phase 3) jo syyskuusta lähtien ja vasta nyt ihan viime aikoina sitä avaamista on lähdetty jatkamaan… Tässä ihan omilla nurkilla se tarkoittaa esimerkiksi muutaman vakiotapahtuman palaamista listalle. Joka torstai-illan Clematis by Night, Sundays on the Waterfront ja Greenmarket West Palm Beachilla palaavat ohjelmistoon. Toki jollakin tavalla koronarajoitteet huomioon ottaen. Myös itseäni kovasti kiinnostava Cars & Coffee Palm Beach palaa helmikuun lopussa; ainoastaan paikka on vaihtunut ostoskeskuksen parkkipaikasta Palm Beachin kilparadaksi (PBIR). Itse suhtaudun kaikkiin tilaisuuksiin edelleen erittäin suurella varauksella, vaikka täällä koko koronan olemassaolo on jotenkin kummallisen helppo unohtaa...

Ihmisten käyttäytymisestä ja maskien käytöstä täällä sain ensimmäisinä viikkoina aivan liian ruusuisen kuvan. Kun nyt olen katsellut tätä touhua täällä pian pari kuukautta voin vain todeta, että tämä kansa voisi mennä seisomaan peilin eteen ja miettiä menikö hyvin noin niin kuin omasta mielestä… Tätä jo kulunutta fraasia käyttääkseni. Jos on maan (luojan kiitos jo entisen) presidentin ja koko hallinnon toimet olleet ihan mitä sattuu, niin kyllä se on paljolti kiinni koko tästä kansasta. Suurin osa ihmisistä toki noudattaa sääntöjä ja toimii viisaasti, mutta niitä paikallisia persuilijoita ja ämpyilijöitä on aivan liikaa, jotta tämä tauti voitaisiin ”toiminnallisesti” ottaa hallintaan… Rumasti voisi sanoa, että hölmöjä ihmisiä on aivan liikaa. Ikävä kyllä ihan liian iso osa kansasta ei piittaa säännöistä ja määräyksistä ja ihan liian suurelta osalta puuttuu niin tieto kuin tavallinen maalaisjärkikin… Ja sitten on vielä tämä amerikkalaisten perisynti: ulkokultaisuus ja tekopyhyys! Joissakin asioissa ja joissakin paikoissa sääntöjä noudatetaan, mutta sitten niistä saatetaan yhtäkkiä luopua, kun se jotenkin sopii itselle tai jollekin yhteisölle tai organisaatiolle paremmin. Halutaan antaa hyvä kuva sääntöjen noudattamisesta, mutta todellisuudessa se on vain ulkokuori, joka voidaan heti tarpeen tullen heittää menemään.

Floridan Covid-tilastot 23.2.2021
(Kaikki blogin kuvat voi suurentaa klikkaamalla)

  

-------------------------------------- 

Tänä keväänä tulee kuluneeksi tasan 30-vuotta ensimmäisestä käynnistäni Floridassa. Kevättalvella 1991 olin ensimmäistä kertaa USA:ssa; kahden viikon lomamatkalla Miami Beachilla. Muistan hyvin kuinka silloin ajattelin tuon matkan olevan aivan huikea kokemus ja seikkailu, joka varmasti jäisi myös ainoaksi. Ajattelin USA:n olevan niin hirveän kaukana ja matkustamisen olevan niin hirveän kallista, että tuskin tämän yhden käynnin jälkeen enää tänne koskaan palaisin. Kuinka pahasti siinä erehdyinkään… En olisi koskaan voinut silloin arvata, millainen suhteeni tähän maahan ja sen ihmisiin vielä tulisi olemaan. Muutaman vuoden päästä olin täällä Floridassa taas lomalla. Ja sitten taas uudestaan. Sitten New Yorkissa ja Floridassa. New Yorkissa ja Havaijilla. Washington DC:ssä ja sen ympäristössä. Ja jossain vaiheessa aloin miettiä kuinka hienoa olisi omistaa oma asunto Floridassa. Vuonna 2011 laman USA:ssa ollessa vielä pahimmillaan huomasin, että minulla saattaisi olla mahdollisuus asunnon hankkimiseen ja niin olinkin sitten jo seuraavana vuonna asunnon omistaja West Palm Beachin kaupungissa. Siitä kuusi vuotta eteenpäin ja olin naimisissa paikallisen naisen kanssa ja muutenkin elämä oli yhtä paljon (tai joidenkin asioiden osalta jopa enemmän) Atlantin takana USA:ssa kuin Suomessakin.

Juuri tällä viikolla tuli täyteen yhdeksän vuotta siitä, kun kävimme poikani kanssa täällä etsimässä asuntoa. Kiersimme silloin loman yhteydessä yhdeksän eri asuntoa ja yhdestä jätimme lopulta tarjouksen. Tai oikeastaan tuo asuntojen tarkastelu oli se pääasia ja matkan tarkoitus ja siinä samalla ehdimme myös lomailla. Niin, ja siitä asunnosta, josta jätimme tarjouksen tuli sitten lopulta oma.

Elämä täällä on muuttunut enemmän ja enemmän rutiininomaisiksi asioiksi. Arkirutiiniksi. Vaikka toki edelleen pyrin tekemään mahdollisimman paljon ”kivoja asioita” ja välillä etsin ihan tarkoituksella ”turistimaisia” asioita ja minulla on nyt paljon aikaa harrastuksille. Siitäkin huolimatta elämä on suurimmaksi osaksi ihan sellaista tavallista elämää… Eräänä päivänä ajellessani Riviera Beachilta West Palm Beachin puolelle minulle tulee yhtäkkiä sellainen olo kuin olisin Floridassa kahden viikon lomamatkalla. Minulle tulee sellainen todella rento ja mukava olo. Aurinkoinen olo… Ja aurinko tosiaan paistaakin istuessani auton ratissa. Palmunlehvät huojuvat pienessä tuulessa. Leveä, monikaistainen tie aukeaa edessä. Flashback takaisin jonnekin melkein kymmenen vuoden taakse. Loma Floridan trooppisessa ilmastossa, auringossa ja lämmössä. En ole ollut täällä lomamatkalla enää vuosiin. Se on toisaalta vähän harmillinen asia ja jotain, mitä olen nyt menettänyt. Lopulta tajuan yhtäkkiä myös mikä sai minut tuntemaan oloni kuin olisin täällä lomamatkalla: se on voimakas, mutta hyväntuoksuinen aurinkorasva, jota laitoin iholleni ennen lähtöä kotoa… Siitä aiheutuu tuo minun voimakas ”flash back”. Tutusta aurinkorasvan tuoksusta, jonka yhdistän menneeseen lomamatkaan. Pitäisi varmaan useammin tuoksua aurinkorasvalta, niin voisi hetken nauttia rennosta lomafiiliksestä.

Palaan vielä tähän päivään sen verran, että nyt voin kertoa onnistuneeni löytämään peruutettujen lentojen tilalle uudet lennot Helsinkiin maaliskuun loppupuolella. Vaivattomasti se ei tosin käynyt. Ensinnäkin esimerkiksi Momondon (tai muiden "hakukoneiden") hakuihin ei tällä hetkellä ole juurikaan luottamista: juuri mitään lentoja ei löydy sillä hinnalla, mitä Momondo kertoo ja linkit johtavat joko umpikujaan tai vielä useammin huomattavasti kalliimpiin lentoihin. Toki tämä sama "ominaisuus" lentohauissa on ollut ennenkin, mutta nyt minusta tuntuu, että oikeastaan mikään hakutulos ei ole enää totta. Pitkän hakemisen jälkeen löysin itselleni hyvät lennot kohtuuhinnalla, mutta siitä alkoikin sitten melkoinen rumba: Kuittaan sen nyt tässä vaan lyhyesti kertomalla, että asian selvittämiseksi tarvittiin pitkä puhelua American Airlinesin palvelunumeroon ja kun asia oli saatu kuntoon, siihen jäi edelleen oikaistavaa. Asia ei ole vieläkään loppuun käsitelty ja saattaa olla, että minulle nyt ilman omaa syytäni lankeaa 60€ ylimääräistä maksettavaa matkatavaroista. En nyt kuitenkaan murehdi sillä: asia saadaan oikaistua, jos saadaan ja jos ei saada, niin olkoon sitten. Minulla on nyt kuitenkin American Airlinesin kautta moninverroin halvemmat liput Helsinkiin kuin mitä olisin saanut ne Finnairin kautta. Lento on nyt varattu niin, että lennän Miamista New Yorkiin American Airlinesilla ja sieltä suoralla Finnairin lennolla Helsinkiin. Riippuen tietysti koronan aiheuttamista hässäköistä ja siitä lennetäänkö lennot vai peruutetaanko nekin... Lentokonekin sattuu vielä ensimmäisellä lennolla olemaan samanlainen Boeing B777, josta pari päivää sitten rikkoutui moottori hyvin dramaattisella tavalla.  Toivon kuitenkin, että koneet saadaan tarkastettua, eikä niitä aseteta lentokieltoon sotkemaan lisää tätä koronan aheuttamaa tilannetta. United Airlines on asettanut kaikki omat samaa tyyppiä olevat koneensa lentokieltoon tarkastuksen ajaksi. Americanista en tiedä ja voihan olla, että moottoritkin ovat eri tyyppiä.

Alkuperäisten lentolippujen mukaisesti minun pitäisi olla matkalla kohti Suomea jo tämän viikon perjantaina, mutta niin ei nyt tule olemaan. Tästä voin muuten sen verran vielä kertoa, että Lufthansa korvasi helposti (yhdellä napinpainalluksella) ja melko hyvin peruuntuneet lennot. Sain takaisin noin 380€, mitä pidän itse ihan kelvollisena korvauksena. Lisähintaa toki minulle hieman nyt tulee, koska lentolippuja yhteen suuntaan ei tuolla rahalla saa Floridan ja Suomen välille. Joutuessani varaamaan uudet liput siirsin hieman myös siis tuota matkaani Helsinkiin ja nyt minulla on vielä aikaa nauttia ilmastosta ja harrastaa täällä joitakin asioita, joita en Suomessa pysty harrastamaan... Tästä lisää myöhemmin.

Mukavaa talviloma-aikaa Suomeen!

 --------------------------------------

Tämä talven 2021 osa blogiani on jonkinlainen ”kehittyvä tarina”, linkit alla:

1. Paluu Atlantin taakse (Matkalla keskellä korona-aikaa) 

2. 10 päivää karanteenissa

3. Sunshine State ja Suomi – Sukkulointia kahden maan välillä

4. Kohti uutta koronakevättä 

5. Matkalla Korona-Suomeen

 

 

KOTIMAANMATKAILUA - MUSEOKORTTI (OSA 2)

Maisemakuvia Suomesta… Vuonna 2020… On syyskuun alku ja Espan lavalla soittaa bändi. Keskellä Espaa seisoo jo hieman iäkkäämpi nainen kuvaamassa bändiä. Todennäköisesti jonkun soittajan vaimo tai naisystävä? Naisella on päällään musta huppari, jonka selkää ”koristaa” isokokoinen orjalippu ja sen yhteydessä on sana klan… Mitä tästä pitäisi ajatella? Yhtään järkevää tai positiivista ajatusta ei tule mieleen. Musiikista hetkeksi tulleet hyvät ja iloiset tunteet vaihtuvat harmistukseksi ja jopa suruksi ja niihin sekoittuu myös pikkuisen inhoa. Asiaa pahentaa vielä se, että hupparin selässä olevassa kuvassa myös Suomen lippu on häpäisty yhdistämällä se orjuuteen, rasismiin ja vihaan sekä viittaukseen "klaanista". Ilman lippuakin on jotenkin noloa, että Suomessa tapahtuu tällaista. Ja pakko tunnustaa vielä sekin, että myöskään bändin nimi ei ole omiaan ainakaan poistamaan epäluuloja... Poistun paikalta. Onneksi elämme maassa, jossa ei ole rasismia, muuten olisin voinut vaikka erehtyä… Tokihan on aivan selvää, että kukaan järkevä ihminen ei tarkoituksella yhdistäisi samaan paikkaan sekä orjalippua että sanaa "klan"… Puhdas vahinkohan sen on täytynyt olla. (Tai ehkä ”kännissä ja läpällä”…?)

Kiinteänä osana yhteiskuntaamme olevasta arkipäivän rasismista (tai tässä tapauksessa paljon pahemmasta) huolimatta vuosi alkaa taas kiertyä kohti syksyä ja uutta talvea. Kesä kääntyy syksyksi ja sitä kautta loputtoman pitkäksi kolmen eri vuodenajan sekoitukseksi ennen seuraavaa kesää. Tämä kesä tuli pitkäksi venyneen ”Korona-kevään” jälkeen. Kevään, joka tuli ilman että sitä olisi edeltänyt talvi. Hyvin erikoinen kevät meni yllättävän nopeasti kesää ja parempia aikoja odotellessa, mutta kesällä kaikki toiveet lopulta romahtivat omalta osaltani. Tämän romahtamisen seurauksena odotin kesästä tulevan tuskallinen ja pitkä, mutta loppujen lopuksi se sujahti kuitenkin ohi melkein huomaamatta. Eikä se ollut tuskallinenkaan, mutta niin perus-apea, että voin oikeastaan todeta, että kesää ei tänä vuonna minulle tullut lainkaan.

Kävelin eräänä päivänä taas kerran Suomenlinnan kaikkien saarien ympäri. Saarien, joita olen kiertänyt ympäri nyt seitsemän kuukautta. Kaikkiaan jo yli 20 vuotta, mutta tarkoitan nyt tätä pandemia-aikaa, joka on saanut minut lähes päivittäin kävelemään pitkin näitä rantoja. Uudestaan ja uudestaan. Ja taas uudestaan. Kuuntelen loppukesän kuivien puunlehtien kahinaa ja jotenkin se tuo mieleeni hyvin elävästi lapsuuden kesät kesämökillä järven rannassa. Tätä vaikutelmaa korostaa vielä merestä kuuluva hyvin epämääräinen aaltojen kohina. Kun painan silmäni kiinni, siirryn pieneksi hetkeksi lapsuuteni mökkimaisemiin, kauas täältä Suomenlinnan rannoilta.  Niitä mökkimaisemia en tule enää koskaan näkemään ja alan miettiä myös sitä, että minun lopulta jossain vaiheessa alettava tehdä pesäeroa myös Suomenlinnan suhteen. Jo pari vuotta olen ollut lähdössä ja kerran jo lähdinkin, mutta tulin takaisin. Seuraava kerta voi olla edessä piankin ja tällä kerralla ainakin itse uskon lähteväni lopullisesti.

Nyt jätän kuitenkin nuo ajatukset toistaiseksi mielestäni ja palaan tähän kesään ja tämän kesän museokorttikohteiden kiertämiseen. Vuorossa tämän aiheen toinen osa.

 ------------------------------------------

6. Sinebrychoffin taidemuseo ja kotimuseo

Museokorttikohde numero kuusi: Sinebrychoffin taidemuseo. Vain vajaat kaksi viikkoa museokortin hankkimisen jälkeen. Kuinka monet kerrat olenkaan tämän museon ohi kävellyt. Kuinka monta kertaa olen matkustanut sen ohitse ratikalla. Olen kulkenut silloin tällöin ”Koffin puiston” läpi, aivan rakennukseen takapihan kautta, poikkeamatta silti itse museoon. Nyt sen lopulta päätin tehdä ja päiväksi valitsin rauhallisen tiistai-iltapäivän. Taidemuseo sijaitsee upean Sinebrychoffin kotitalon ensimmäisessä kerroksessa ja kellarikerroksessa. Tällä hetkellä esillä olevan näyttely nimi on ”Uhattu elämä”, joka esittelee luontoa taiteessa ja ihmisen suhdetta luontoon. Näyttelyn aihe on sinällään mielenkiintoinen ja myös ajankohtainen, mutta silti ainakin itselleni jää pikkuisen tyhjä olo. Näyttely ei ole kovin laaja, eikä millään tavalla pysäyttävä, mutta se sisältää kuitenkin muutamia helmiä, joista voisin mainita ainakin neulareikäkameroiden avulla otetut kuvat ”eläinten silmin” ja muurahaisen ”ruumissaatto” -videon. Esillä on myös runsain määrin Gallen-Kallelaa, mutta tämä näyttely ei saa minua lämpenemään hänen tuotannolleen sen enempää kuin mikään hänen aikaisemmin näkemästäni tuotannosta. Asia on oikeastaan päinvastoin ja esimerkiksi makaaberi joessa makaava sarvikuono tai linnunraadot saavat minut jopa miettimään kuinka negatiivinen hänen asenteensa luontoa kohtaan on itse asiassa ollutkaan… Jos mietin minkä teoksen edessä vietin eniten aikaa, se lienee ensimmäisen kerroksen viimeisessä, vesiaiheisessa huoneessa ollut Per Ekströmin ”Syysmaisema”.

 

Jos varsinainen (maksullinen) taidemuseo jättikin minut ehkä vähän kylmäksi, niin sen korvasi toisen kerroksen (ilmainen) kotimuseo. Itse rakennushan on siis Nikolai Sinebrychoffinrakentama upea rakennus Helsingin Bulevardilla. Nikolai itse ei kuitenkaan koskaan ehtinyt muuttaa Suomenlinnasta kaupunkiin ja talossa asuikin ennen häntä hänen isoveljensä Paul perheineen. Rakennus oli varakkaan ”panimoperheen” koti ja samalla edustusasunto. Toisen kerroksen puistonpuoleiset huoneet on tällä hetkellä suljettu ikkunaremontin jälkeen, mutta ne avautuvat taas syyskuun alussa (kysymysmerkiksi jää, siirtyykö ikkunaremontti jonnekin toiselle puolelle taloa ja sulkee jonkin muun osan museosta). Suurin osa edustushuoneista ja Paul Sinebrychoffin (nuoremman) työhuone ovat kuitenkin avoinna ja ne ovat kyllä näkemisen arvoiset. Olen asunut Helsingissä pian 25 vuotta, mutta en tiennyt kaupungissa olevan näin loisteliasta kotia. Massiiviset, yltiökoristellut huonekalut, kiiltävät posliinit ja kristalli, kaikki ne kymmenet tai sadat maalaukset seinillä, koristeelliset kattomaalaukset… Huoneet ovat niin loisteliaita, että minun oli jopa vaikea uskoa, että olin Suomessa.

 

7. Museolaiva Pommern ja
8. Ålands Sjöfartsmuseum

Seitsemäs museokorttikohteeni tämän kesän aikana oli nelimastoparkki Pommern Maarianhaminassa, Ahvenanmaalla. Lähdin heinäkuussa kahden alle 10-vuotiaan pojan kanssa Viking Linen Ahvenanmaan risteilylle. Oikeastaan ainoa ”ohjelmanumero” ja suunniteltu käyntikohde oli juuri museolaiva Pommern ja samalla sen yhteydessä oleva Ålands Sjöfartsmuseum. Tästä risteilystä ja museokäynnistä olen jo kirjoitellut tässä blogissani aikaisemmin: xxx. Nyt sanon vain lyhyesti, että ehdottomasti vierailun arvoinen kohde, jos Maarianhaminassa käytte. Laiva on upea ja myös merimuseo on mielenkiintoinen. 

 

9. Heureka

Jo yhdeksättä kertaa museokortti-museossa (vast) museokortin hankkimisen jälkeen… Heureka on kaikkiaan jo kolmastoista museokäyntini tänä kesänä. Mielikuvani Heurekasta oli ennen tätä päivää hieman huono. Olen käynyt museossa muutaman kerran, mutta näistä käyntikerroista taitaa olla pian 20 vuotta aikaa. Noilta kerroilta mieleeni oli jollakin tapaa jäänyt kuva hieman väkisin väännetystä museosta, jossa ei niin kovin paljon ollut tekemistä. Hieman tylsänä pidin Heurekaa ennen tätä käyntiä paljon muuttuneessa tiedekeskuksessa.

Tällä kerralla seurueeseemme kuuluu monen ikäisiä kävijöitä ja tekemistä ja kokemista riittää kaikille. Heureka on todellakin nykyään aivan eri paikka kuin se, joka minulla vielä oli vanhoissa mielikuvissani. Tiedekeskuksessa, kuten mielestäni jo nimikin velvoittaa… on käytetty hyvin hyväksi nykyteknologiaa ja esitystapoja ja järjestelmiä. Tiedekeskuksesta löytyy auto- ja venesimulaattoreita, rakentelupaikkoja, perusfysiikan ilmiötä havainnollistavia laitteita sekä monenlaista muuta nähtävää. Tärkeää on mielestäni se, että lähes kaikkea pääsee itse koskettelemaan ja kokeilemaan. Jopa näin korona-aikana lähes kaikki on normaalisti toiminnassa.  Kirjoitin edellisessä museoita koskevassa blogikirjoituksessani, että melko tavallinen aika museossa on minulle noin kaksi tuntia (tai hieman yli), mutta tässä paikassa viivymme neljä tuntia ja lähdemme silti hieman kesken pois. Sisätilojen lisäksi myös ulkona olisi nähtävää ja monta muutakin asiaa jää kokematta. Museokortissa on kuitenkin se hyvä puoli, että minkä tahansa museo tai muun kohteen kiertelyn voi jättää kesken ja sinne voi palata koska tahansa.

 

10. Tekniikan Museo

Tekniikan Museo sijaitsee Helsingin Vanhankaupunginlahdella, Vantaanjoen koskien väliin jäävällä saarella. Itse rakennus on vanha vedenpuhdistuslaitos 1800-luvun lopulta. Museo on varsin kattava esitys eri teknologiahaarojen kehityksestä ja se sisältää paljon kiinnostavia näyttelyesineitä. Yläkerrassa on tekemistä ja puuhaa lapsille, joskin koronan vuoksi ikävä kyllä kovin moni asia on pois käytöstä. Alakerroksen varsinainen näyttely ehkä jonkinlainen läpileikkaus teknologian kehittymisestä, vaikkakaan se ei anna minkäänlaista kronologista tai loogista kuvaa, vaan esittelee enemmänkin erilaisia esimerkkejä sieltä täältä. Kotimainen teollisuus ja teknologia-alat ovat näkyvästi esillä, kuten pitääkin. Itse havahdun museossa siihen, kuinka paljon kaikki on muuttunut minun elinaikanani. Löydän museosta esimerkiksi kaukokirjoittimen, jollaisen käyttäminen oli arkipäivää kun aloitin työurani. Puhumattakaan kännyköistä ja niiden varhaisista malleista, joita museossa on esillä paljonkin.

Tekniikan museolta jatkoimme vielä kävelyä Lammassaareen ja Kuusiluodolle. Jos virtaa vaan vielä riittää ja sää on suotuisa, teknologisen museokäynnin vastapainoksi suosittelen lämpimästi tätä noin 4-5 kilometrin pituista luontokävelyä.

 

Tämän kesän aikaa olen elokuun loppuun mennessä, kolmen kuukauden aikana kiertänyt jo 11 museokorttikohdetta ja yhteensä 15 museota tai vastaavaa kohdetta.

-----------------------------------------

Korona-epidemia jatkuu. ”Museomatkailu” jatkuu…

11. Ehrensvärd-museo

Suomenlinnassa sijaitseva Ehrensvärd-museo on minulle eräänlainen ”lähikotiseutumuseo”. Olen ehkä pikkuisen jäävi kertomaan siitä, koska saatan tämän museon kohdalla vetää hieman kotiinpäin… Tämä museo on ollut tänä vuonna todella huonosti auki. Korona lienee syy siihen, että päivittäisiin, normaaleihin aukioloihin tämä museo ei siirtynyt kesällä 2020 lainkaan. Minun vierailupäiväni on vuoden viimeinen aukiolopäivä, elokuun 30. päivä ja päivän ollessa harmaa, on koko saari ja myös tämän museo hyvin hiljainen. Olen lähes koko käyntini ajan museossa ainoa vieras, vasta lähtiessäni museoon saapuu kaksi nuorta naista.

Museo on periaatteessa hyvin yksinkertainen ja simppeli, mutta mitäpä muuta sen oikeastaan edes pitäisi olla, kun se kuitenkin kuvaa elämää 1700-luvun lopun Suomenlinnassa. En tiedä ihan tarkkaan kuinka autenttisia nämä tuon ajan tyyliin sisustetut huoneet ovat mistä tarkalleen mikäkin esine ja huonekalu on peräisin, mutta ainakin minulle tuo museo antaa kuvan elämästä yli 200 vuotta sitten. Hieman paremmasta elämästä yli 200 vuotta sitten… Ehkä omakohtaisesti koen valtavaa tiedon määrää tai tarkkaa kuvausta sitä tunnetta, jonka tässä museossa saan. Sitä, kuinka pieneksi hetkeksi voin melkein nähdä itseni näissä huoneissa silloin kun täällä vielä asuttiin. Tämän museon henki ja ilmapiiri on minulle varsinaista historiallista faktatietoa tärkeämpää ja vaikka pitkään puhuinkin museon työntekijän kassa siitä, kuinka museonäyttelyitä erityisesti Suomenlinnassa voisi kehittää ja elävöittää, toivon silti, ettei tämä henki ja ilmapiiri koskaan katoaisi tästä museosta.

 

12. Seurasaari (Kansallismuseo)

Seurasaari on tietysti helsinkiläiselle tuttu paikka ja siellä olen itsekin vieraillut useita kertoja, mutta museorakennuksiin en ole käynyt tutustumassa kuin kerran aikaisemmin ja sekin oli jo vuosia sitten. Yleensä kun olen käynyt kävelyllä Seurasaaressa, olen kyllä kiertänyt ympäri museoalueen, mutta en ole ostanut pääsylippua. Nyt päätöstä ei tarvitse miettiä, koska asia on kuitattu jälleen museokortilla. Ihan ensimmäinen asia, mikä tulee meille kaikille (kolmen aikuisen ja kahden lapsen seurue) mieleen ensimmäisen puolen tunnin perusteella on melko negatiivinen: aluksi kohtaamamme henkilökunta on tylyä ja melkein töykeää. Se näkyy ilmeinä ja eleinä ja myös sanoina sekä sisätiloissa ikävältä tuntuvana ”kyttäämisenä” (kuin vartija ja potentiaaliset myymälävarkaat). Tämä seikka suoraan sanoen pilaa kierroksemme alun tunnelman ja alkaa myös ärsyttää. Onneksi myöhemmin kohtaamamme henkilökunta on ihan toista maata ja heidän esiintymisensä ystävällistä ja juuri sellaista kuin tällaisen paikan työntekijöiltä voisi odottaa.

Itse museohan on kokoelma vanhoja rakennuksia ja kokonaisia pihapiirejä kymmenien ja satojen vuosien takaa. Lähes kaikki rakennukset ovat aitoja ja alkuperäisiä ja ne on kuljetettu Seurasaaren eri puolilta Suomea. Teemme kierroksemme lopulta ehkä hieman enemmän sunnuntaikävelynä kuin varsinaisena museokäyntinä. Toki lueskelemme kylttejä ja opastekstejä, mutta emme varsinaisesti keskity tähän puoleen. Uskoakseni tämä on keskiverto Seurasaarenkävijän tapa tutustua historiaan.

 

13. Musiikkimuseo Fame

Musiikkimuseo Fame sijaitsee Triplan ostoskeskuksessa ja se aloitti toimintansa Triplan avautuessa. Museoon pääsee sisään joko suoraan ulkoa, Pasilansillalta tai kauppakeskuksen käytävältä. Meidän vierailumme oli täysin ennalta suunnittelematon ja sen oli tarkoitus olla vain pikainen käynti, ikään kuin tiedustelukäynti myöhempää varten. Ilman museokorttia tällaisia tiedustelukäyntejä ei voisi tehdä, koska normaalihintainen pääsylippu museoon maksaa niinkin paljon kuin 25 euroa! Oma mielipiteeni on ikävä kyllä se, että tuo on aivan liikaa ja museosta ei saa lähellekään tuota rahamäärää vastaavaa kokemusta tai tietoa. Vaikka hinta- laatusuhde ei mielestäni olekaan kohdallaan, viivymme kuitenkin tällä käynnillämme lähes sen ”normaalin” kahden tunnin ajan, joka minulta kuluu lähes museossa kuin museossa. Museossa on monta mielenkiintoista interaktiivista pistettä, joissa aika kuluu nopeasti.

Fame-museo on museokortin hankkimisen jälkeen (30.6.) jo 13. museokorttikohde ja kaikkiaan tämän vuoden 20. museokäynti!

 

14. Kiasma (Kansallisgalleria)

Kiasmaa voisi ehkä sanoa minun ”ykkösmuseoksi” Helsingissä, ainakin mitä tulee käyntikertoihin. Olen nykytaiteen ystävä, vaikka olenkin sitä mieltä, että nykytaiteesta 80% on sellaista, joka kiinnostaa minua vain vähän tai ei lainkaan tai mitä pidän jopa täysin roskana. Mutta… Sitten on se 20% prosenttia, jota pidän kiehtovana ja kiinnostavana ja yleensä joka näyttelystä löytyy vähintään yksi kohokohta, josta pidän erityisen paljon. Viime vuosien ajalta tällainen muistan erityisesti yhden kohokohdan: xxx:n video-installaatio ”Visitor” Kiasman viidennessä kerroksessa. Se on ehkä hienoin yksittäinen koskaan näkemäni taideteos.

Tällä käynnillä aloitin kakkoskerroksesta Lisa Lounilan näyttelystä, jonka olin nähnyt jo helmikuussa. Halusin silti nähdä se uudestaan. Tästä näyttelystä haluan nostaa esille ensimmäisen teoksen ”Seitsemän kristallipalloa”, jossa seitsemästä vanhasta matkaradiosta kuuluu New Yorkissa nauhoitettuja meedioiden ennustuksia. Se on hieno ja se saa mielikuvitukseni lentämään. Kolmannessa kerroksessa esillä on Mikael Fräntin kokoelmasta poimittua, lähinnä suomalaista nykytaidetta. Tässä näyttelyssä mennään vahvasti sille osastolle, jossa suurin osa on minulle vain ”kummallista”, eikö kovin kiinnostavaa, mutta sitten joukosta löytyy täälläkin muutama helmi. Näistä helmistä haluan mainita xxx Neljännestä kerroksesta löytyy tällä hetkellä Mika Vainion äänitaidetta. Näistä muutamaa jään kuuntelemaan pitkäksi aikaa, mutta uskon sen johtuvan lähes kokonaan omasta historiastani, ei niinkään itse taiteesta. Viidennessä kerroksessa on tälläkin kerralla koko näyttelyn eittämättä vaikuttavin teos Doug Atkinsin ”SONG 1”. Se perustuu kappaleeseen ”I Only Have Eyes for You”. Tämä video-installaatio on alun perin tehty esitettäväksi Washington DC:ssä pyöreän rakennuksen seinille ja täällä Helsingissä se heijastetaan pyöreälle valkokankaalle usean videotykin avulla. Teoksessa monet eri esittäjät laulavat tuota kappaletta ja se nivoutuu yhteen pitkään esitykseen tässä taideteoksessa.

 

15. Ilmailumuseo

16. Kansallismuseo (Tove Jansson) 

 

 

MIELIKUVITUSMATKOJA (KIRJA-ARVOSTELU)

Nyt kun matkailu on vähäisempää, eikä minullakaan juuri nyt ole paljonkaan matkatarinoita kerrottavaksi, kirjoittelen nyt myös muusta Korona-ajan ajankulusta ja mielikuvitusmatkoista. Matkailun järkevät vaihtoehdothan ovat nyt joidenkin harvojen ulkomaan kohteiden lisäksi Tallinna, Riika ja Maarianhamina sekä kotimaan kohteet. Näiden lisäksi ei sitten enää löydykään juuri mitään muuta kuin mielikuvitusmatkat, joihin luen kuuluvaksi virtuaalimatkailun netissä tai kirjojen parissa ja omat muistot menneistä matkoista. Äkkiä tuo saattaa kuulostaa siltä, että vaihtoehtojahan on vaikka kuinka paljon, mutta kyllä nuo ainakin itselleni ovat vain ja ainoastaan paremman korvikkeita ja ehkä osaltaan jopa itsepetosta. Joskus tällainen pieni itsepetos saattaa kyllä ihan järkevää ja omalle mielelle hyvääkin. Olen iloinen niiden ihmisten puolesta, jotka osaavat ottaa ilon irti kotimaanmatkailusta. Se on ehdottomasti hyvä asia, vaikka itse siihen enää tuskin pystyisin. Enkä nyt juuri välitä enää edes yrittää. Oma mielenkiintoni on hyvinkin lähellä nollaa.

Nyt ajattelin kirjoittaa itse asiassa kahdesta eri asiasta: ensin aluksi lukemistani korona-kauden kirjoista ja hieman myöhemmin viime aikojen museokäynneistä. Tuo jälkimmäinen aihe tietysti on myös tavallaan (kotimaan)matkailuaihe. Se on sellaista "kotimaanmatkailua", josta minäkin pidän.

Kirja-arvostelua en olekaan tainnut kirjoittaa sitten lukioaikojen ja nytkin ajattelin kirjoittaa vain hyvin vapaamuotoisen ja lyhyen arvion kustakin kirjasta. Ajattelin kirjoittaa tällaisen ihan tavallisen keskivertolukijan pikakommentit muutamaan ”Korona-kevään” ja alkukesän aikana lukemaani kirjaan. Lyhyen sanallisen kuvauksen lisäksi yritän antaa kustakin kirjasta myös ”arvosanan asteikolla 1-5 tähteä. Huom: Saattaa sisältää joitakin "spoilereita"...

 

John Irving, Viimeinen yö Twisted Riverilla (Last Night in Twisted River) ****

John Irving on aina ollut yksi suurimmista suosikeistani. Jos saisin ottaa autiolle saarelle mukaani ainoastaan yhden kirjan, se olisi todennäköisesti Irvingin ”Garpin maailma” (The World According to Garp). Garpin maailman lisäksi kirjailijan parasta tuotantoa omasta mielestäni edustavat ”Välisarjan avioliitto” (158-Pound Marriage) ja ”Kaikki isäni hotellit” (Hotel New Hampshire). ”Viimeinen yö Twisted Riverilla” sijoittu minun arvosteluasteikollani jonnekin Irvingin tuotannon puoliväliin. Se ei missään nimessä ole huono, mutta ei yllä myöskään noiden parhaiden romaanien tasalle. Tämä tarina vie minut matkalle USA:n pohjoisosiin tai oikeastaan tarkemmin sanottuna koillisosiin. Itse en ole käynyt USA:ssa koskaan New Yorkin osavaltion pohjoispuolella, mutta tämä tarina onnistuu viemään minut hetkeksi mielikuvitusmatkalle noihin aivan uusiin ja outoihin maisemiin. John Irvingin kerronta yltää sille tasolle maisemien ja paikkojen kuvailuissa, että silmiini piirtyy hyvinkin tarkka kuva eri paikoista. Mieleikuvitukseni luoma maisema voi tosin poiketa todellisesta paljonkin...

Itse tarina on mielenkiintoinen ja juoni kulkee hyvin eteenpäin ja vie lukijaa mukanaan, mutta… Välillä juoni kulkee ehkä hieman liikaa myös taaksepäin ja joskus äkkinäiset takaumat ja tulevaisuus tahtovat sekoittua nykyhetken kanssa hieman liikaa. Omasta mielestäni kirja vaatii lukijalta paljon. Tämä kirja ei missään tapauksessa ole helppoa luettavaa. Itselleni vaikeinta oli juuri tämä summittainen hyppiminen ajassa eteen- ja taaksepäin ja myös valtava määrä henkilöhahmoja, jotka tulivat ja menivät ja ilmestyivät taas myöhemmin yllättäen, saaden minut hämilleen. Kirja oli paikoitellen niin monimutkainen, että minun oli vaikea pysyä mukana kaikkien juonenkäänteiden, lukuisien henkilöiden ja eri aikakausien kanssa. Tätä kirjaa ei kannata jättää kesken, koska uudelleen aloittaminen vaatii koko kirjan lukemista uudestaan alusta (been there, done that...). Paikoitellen minua häiritsi myös se, että ihmiset eivät muutamassa kohdassa vaikuttaneet lainkaan aidoilta, jos heidän tekemisiään ja sanomisiaan vertasi heidän ikäänsä. Osittain tuntui jopa mahdottomalta, että tietyn ikäiset ihmiset olisivat toimineet kirjassa kuvatulla tavalla. Omissa ajatuksissani se aiheutti jonkin verran ristiriitaa. Kirja on kuitenkin sujuvaa Irving-tyylistä kerrontaa, joka vie lukijan mukanaan, kunhan hän vain pysyy kyydissä mukana. Juoni on mielenkiintoinen kaikkine outoine käänteineen ja kun kirjassa pääsee mukaan lukemisen rytmiin, on lukemista vaikea lopettaa.

 

Paul Auster, Sunset Park (Sunset Park) ***

Paul Auster on herättänyt kirjan kansillaan ja romaaniensa aiheilla minussa jo vuosien ajan mielenkiintoa, mutta tämä oli ensimmäinen lukemani Austerin kirja. Monen monta kertaa olen pidellyt näitä kirjoja käsissäni kirjastoissa ja kirjakaupoissa, mutta vasta vuosien harkinnan jälkeen otin yhden luettavakseni. Auster on arvostettu kirjailija, mutta minä taisin aloittaa väärällä teoksella? Kirjan alku vie minut matkalle Floridaan, mutta se retki jää melko pinnalliseksi ja hätäiseksi. Jopa hyvinkin irralliseksi kirjan jatkosta. Jos en tuntisi tuota osavaltiota niin hyvin kuin tunnen, tämä kirja tuskin pystyisi minua sinne viemään. Tämän kirjan mukana olen Floridassa vain siksi, että pystyn luomaan kuvan paikoista oman toetoni ja kokemukseni, en kirjan avulla. Suurin osa kirjan kertomuksesta tapahtuu kuitenkin New Yorkissa ja sen suhteen myös paikkojen ja ihmisten kuvailu on tarkempaa. Tunnen jonkin verran New Yorkia; Manhattanin lisäksi myös Brooklynia ja kirjaa lukiessani löydän kyllä itseni monta kertaa Brooklynin kaduilta. Brooklynin suhteen kirja onnistuu tässä mielikuvitusmatkailun tehtävässä paljon Floridaa paremmin. Uskon, että jopa ilman ennakkokäsitystä kirja olisi jollakin tavalla ottanut minut mukaansa tuohon New Yorkin kaupunginosaan. Omakohtaisesti pahin ongelma kirjassa tuntuu kuitenkin olevan se, että kirjan juoni ei tempaa minua millään tavalla mukaansa, vaan se tuntuu jotenkin irralliselta jutustelulta, minkä ei ole edes tarkoitus johtaa minnekään. Pari viikkoa kirjan lukemisen jälkeen hädin tuskin muistan mistä se kertoi. Aion vielä antaa Austerille uuden mahdollisuuden ja tulen pian lainaamaan kirjastosta toisen kirjan.

 

Ernest Hemingway, Jäähyväiset aseille (A Farewell to Arms) ****

Yksi maailmankirjallisuuden suurimmista klassikoista ja se oli minulla edelleen lukematta. Suuri aukko sivistyksessä. Ja luettuani kirjaa jonkin matkaa, huomaan kuinka harmi se olisi ollut, jos näinkin hyvä kirja olisi jäänyt minulta lukematta. Kirja melkein imee lukijan mukaansa. SE on alusta loppuun asti mukaansa tempaavaa kerrontaa, joka onnistuu herättämään ainakin minun mielenkiintoni, vaikka itse aihe onkin minulle hyvin kaukainen (Ensimmäisen maailmansodan aikainen Italia). Alku oli minulle hieman vaikea, koska juuri eläytyminen tuohon aikaa ja paikkaan tuntui aluksi vaikealta. Tarinan tapahtumat sijoittuvat niin kauas historiaan, että minun on todella saatava mielikuvitukseni lentämään sen mukana, jotta voin eläytyä tuohon aikaan. Käytän myös pikkuisen apuna myös nettiä ja etsin kertomuksen tueksi kuvia sota-ajasta Italiassa. Pohjois-Italia on minulle outoa aluetta ja sen vuoksi tarvitaan paljon, jotta tällaisen virtuaalimatka voisin tehdä. Olen viettänyt eri paikoissa Italiaa aikaa yhteensä useita kuukausia, mutta en ole koskaan käynyt Milanon pohjoispuolella. Pian kuitenkin saan tästäkin ajasta ja paikasta edes jonkinlaisen käsityksen ja tämä teos onnistuu kohtuullisen hyvin tässä mieleikuvitusmatkailun tehtävässä ja muutaman sivun lukemisen jälkeen tunnen itse siirtyväni 1900-luvun alkupuolelle, sota-ajan Pohjois-Italian maisemiin. Kirjan juoni on mielenkiintoine tarina parin henkilön elämänkäänteistä tuona vaikeana aikana. Antaisin tälle teokselle kaikin puolin kiitettävän arvosanan, mutta onnellisten loppujen ystävänä kirjan kurja loppu jättää minulle hieman pahan maun suuhun.

 

Ernest Hemingway, Kirjava satama (To Have and Have not) ***

Tyyliltään hyvin läheistä sukua edelliselle kirjalle, mutta vaan ehkä vieläkin suorempi ja karumpi kuvaus hyvin ”miehisestä” ja rankasta elämästä USA:n eteläosissa viime vuosisadan alkupuolella. Tapahtumapaikka siis poikkeaa hyvin paljon tuosta ensimmäisen maailmansodan ajan Italiasta; kirjan tapahtumat sijoittuvat nimittäin mutaisten Pohjois-Italian vuoristoteiden sijaan auringonpaahteisille Floridan Key-saarille ja Floridan ja Kuuban väliselle merialueelle. Tuokin seutu on minulle jo sen verran tuttua, että pääsen matkalle noihin maisemiin melko pienellä vaivalla. Olenhan nähnyt kaikki nuo saaret, kirkkaat vedet ja kalastusalukset. En tosin tuohon aikaan, mistä kirja kertoo ja ajat ovat muuttuneet paljonkin. Tämä tarina poukkoilee paikoitellen jonkin verran sinne tänne ja paikoitellen juoni on omasta mielestäni jonkin verran häilyvä. Tarinan huippukohta on vasta melko lähellä kirjan loppua ja sitä seuraava loppuratkaisu jättää lukijan taas vähän hämmentyneeksi: näinkö tässä nyt kävi. Myös tämä kirja loppuu yhtä ikävästi kuin Jäähyväiset aseillekin.

 

Paul Auster, Sattumuksia Brooklynissa (The Brooklyn Follies) *****

Tämä on se lupaamani uusi mahdollisuus Paul Austerille. Ja se mahdollisuus kannatti antaa: tämä teos on loistava. Paksu kirja tempaa mukaansa heti alkumetreiltä ja tarina on niin kiehtova, että lukemista on vaikea lopettaa. Lainasin kyseisen kirjan keskustakirjasto Oodista heinäkuun alkupuolella ja luin sen melko nopeasti. Juoni kulkee kuin juna eteenpäin ja se on selkeä ja melko helposti seurattava. Kertomus sisältää monia pieniä sivujuonteita ja useita aluksi irrallisia henkilöhahmoja, jotka jotenkin kuitenkin jossakin vaiheessa punoutuvat yhteen tarinan kokonaisuuden kanssa. Juonen kulku tekee lukijan uteliaaksi ja tavallaan pakottaa lukijan seuraamaan tarinaa sen loppuun asti. Tarina on mielenkiintoinen ja sisältää paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia ja pieniä piirteitä, joita jää miettimään vielä lukemisen jälkeenkin. Nimensä mukaisesti tämä kirja sijoittuu pääosin Brooklyniin, aivan kuten aikaisemmin lukemani Sunset Park. Auster maalailee hienosti kuvia näistä New Yorkin maisemista ja yhä uudestaan ja uudestaan tunnen löytäväni itseni New Yorkin kaduilta.

 

Kaikista näistä viidestä lukemastani kirjasta ”Sattumuksia Brooklynissa” vie minut varmasti kaikkein parhaalle mielikuvitusmatkalle, pois korona-ajan ”arestista”. Tuon kirjan lukemisen ajan voi tavallaan tuntea olevansa noissa New Yorkin maisemissa, Brooklynin kaduilla. Toinen kirja, joka myös onnistuu hyvin tässä virtuaalimatkailussa on, ehkä yllätyksellisesti, ”Jäähyväiset aseille”. Vielä muutama kuukausi kirjan lukemisen jälkeenkin silmiini piirtyy kuva viime vuosisadan alun Pohjois-Italiasta, kun ajattelen kyseistä teosta. Valtavan suuri osa ihmisistä tuntuu nyt ylistävän kaunista Suomea ja kotimaanmatkailua, mitä arvostan kyllä, mutta minulle (yhden Tallinnan ja yhden Ahvenanmaan reissun lisäksi) nämä kirjat tuntuvat nyt paremmilta vaihtoehdoilta. Siihen asti, kunnes taas pääsen oikeasti matkustamaan…