KOTIMAANMATKAILUA - MUSEOKORTTI (OSA 2)

Maisemakuvia Suomesta… Vuonna 2020… On syyskuun alku ja Espan lavalla soittaa bändi. Keskellä Espaa seisoo jo hieman iäkkäämpi nainen kuvaamassa bändiä. Todennäköisesti jonkun soittajan vaimo tai naisystävä? Naisella on päällään musta huppari, jonka selkää ”koristaa” isokokoinen orjalippu ja sen yhteydessä on sana klan… Mitä tästä pitäisi ajatella? Yhtään järkevää tai positiivista ajatusta ei tule mieleen. Musiikista hetkeksi tulleet hyvät ja iloiset tunteet vaihtuvat harmistukseksi ja jopa suruksi ja niihin sekoittuu myös pikkuisen inhoa. Asiaa pahentaa vielä se, että hupparin selässä olevassa kuvassa myös Suomen lippu on häpäisty yhdistämällä se orjuuteen, rasismiin ja vihaan sekä viittaukseen "klaanista". Ilman lippuakin on jotenkin noloa, että Suomessa tapahtuu tällaista. Ja pakko tunnustaa vielä sekin, että myöskään bändin nimi ei ole omiaan ainakaan poistamaan epäluuloja... Poistun paikalta. Onneksi elämme maassa, jossa ei ole rasismia, muuten olisin voinut vaikka erehtyä… Tokihan on aivan selvää, että kukaan järkevä ihminen ei tarkoituksella yhdistäisi samaan paikkaan sekä orjalippua että sanaa "klan"… Puhdas vahinkohan sen on täytynyt olla. (Tai ehkä ”kännissä ja läpällä”…?)

Kiinteänä osana yhteiskuntaamme olevasta arkipäivän rasismista (tai tässä tapauksessa paljon pahemmasta) huolimatta vuosi alkaa taas kiertyä kohti syksyä ja uutta talvea. Kesä kääntyy syksyksi ja sitä kautta loputtoman pitkäksi kolmen eri vuodenajan sekoitukseksi ennen seuraavaa kesää. Tämä kesä tuli pitkäksi venyneen ”Korona-kevään” jälkeen. Kevään, joka tuli ilman että sitä olisi edeltänyt talvi. Hyvin erikoinen kevät meni yllättävän nopeasti kesää ja parempia aikoja odotellessa, mutta kesällä kaikki toiveet lopulta romahtivat omalta osaltani. Tämän romahtamisen seurauksena odotin kesästä tulevan tuskallinen ja pitkä, mutta loppujen lopuksi se sujahti kuitenkin ohi melkein huomaamatta. Eikä se ollut tuskallinenkaan, mutta niin perus-apea, että voin oikeastaan todeta, että kesää ei tänä vuonna minulle tullut lainkaan.

Kävelin eräänä päivänä taas kerran Suomenlinnan kaikkien saarien ympäri. Saarien, joita olen kiertänyt ympäri nyt seitsemän kuukautta. Kaikkiaan jo yli 20 vuotta, mutta tarkoitan nyt tätä pandemia-aikaa, joka on saanut minut lähes päivittäin kävelemään pitkin näitä rantoja. Uudestaan ja uudestaan. Ja taas uudestaan. Kuuntelen loppukesän kuivien puunlehtien kahinaa ja jotenkin se tuo mieleeni hyvin elävästi lapsuuden kesät kesämökillä järven rannassa. Tätä vaikutelmaa korostaa vielä merestä kuuluva hyvin epämääräinen aaltojen kohina. Kun painan silmäni kiinni, siirryn pieneksi hetkeksi lapsuuteni mökkimaisemiin, kauas täältä Suomenlinnan rannoilta.  Niitä mökkimaisemia en tule enää koskaan näkemään ja alan miettiä myös sitä, että minun lopulta jossain vaiheessa alettava tehdä pesäeroa myös Suomenlinnan suhteen. Jo pari vuotta olen ollut lähdössä ja kerran jo lähdinkin, mutta tulin takaisin. Seuraava kerta voi olla edessä piankin ja tällä kerralla ainakin itse uskon lähteväni lopullisesti.

Nyt jätän kuitenkin nuo ajatukset toistaiseksi mielestäni ja palaan tähän kesään ja tämän kesän museokorttikohteiden kiertämiseen. Vuorossa tämän aiheen toinen osa.

 ------------------------------------------

6. Sinebrychoffin taidemuseo ja kotimuseo

Museokorttikohde numero kuusi: Sinebrychoffin taidemuseo. Vain vajaat kaksi viikkoa museokortin hankkimisen jälkeen. Kuinka monet kerrat olenkaan tämän museon ohi kävellyt. Kuinka monta kertaa olen matkustanut sen ohitse ratikalla. Olen kulkenut silloin tällöin ”Koffin puiston” läpi, aivan rakennukseen takapihan kautta, poikkeamatta silti itse museoon. Nyt sen lopulta päätin tehdä ja päiväksi valitsin rauhallisen tiistai-iltapäivän. Taidemuseo sijaitsee upean Sinebrychoffin kotitalon ensimmäisessä kerroksessa ja kellarikerroksessa. Tällä hetkellä esillä olevan näyttely nimi on ”Uhattu elämä”, joka esittelee luontoa taiteessa ja ihmisen suhdetta luontoon. Näyttelyn aihe on sinällään mielenkiintoinen ja myös ajankohtainen, mutta silti ainakin itselleni jää pikkuisen tyhjä olo. Näyttely ei ole kovin laaja, eikä millään tavalla pysäyttävä, mutta se sisältää kuitenkin muutamia helmiä, joista voisin mainita ainakin neulareikäkameroiden avulla otetut kuvat ”eläinten silmin” ja muurahaisen ”ruumissaatto” -videon. Esillä on myös runsain määrin Gallen-Kallelaa, mutta tämä näyttely ei saa minua lämpenemään hänen tuotannolleen sen enempää kuin mikään hänen aikaisemmin näkemästäni tuotannosta. Asia on oikeastaan päinvastoin ja esimerkiksi makaaberi joessa makaava sarvikuono tai linnunraadot saavat minut jopa miettimään kuinka negatiivinen hänen asenteensa luontoa kohtaan on itse asiassa ollutkaan… Jos mietin minkä teoksen edessä vietin eniten aikaa, se lienee ensimmäisen kerroksen viimeisessä, vesiaiheisessa huoneessa ollut Per Ekströmin ”Syysmaisema”.

 

Jos varsinainen (maksullinen) taidemuseo jättikin minut ehkä vähän kylmäksi, niin sen korvasi toisen kerroksen (ilmainen) kotimuseo. Itse rakennushan on siis Nikolai Sinebrychoffinrakentama upea rakennus Helsingin Bulevardilla. Nikolai itse ei kuitenkaan koskaan ehtinyt muuttaa Suomenlinnasta kaupunkiin ja talossa asuikin ennen häntä hänen isoveljensä Paul perheineen. Rakennus oli varakkaan ”panimoperheen” koti ja samalla edustusasunto. Toisen kerroksen puistonpuoleiset huoneet on tällä hetkellä suljettu ikkunaremontin jälkeen, mutta ne avautuvat taas syyskuun alussa (kysymysmerkiksi jää, siirtyykö ikkunaremontti jonnekin toiselle puolelle taloa ja sulkee jonkin muun osan museosta). Suurin osa edustushuoneista ja Paul Sinebrychoffin (nuoremman) työhuone ovat kuitenkin avoinna ja ne ovat kyllä näkemisen arvoiset. Olen asunut Helsingissä pian 25 vuotta, mutta en tiennyt kaupungissa olevan näin loisteliasta kotia. Massiiviset, yltiökoristellut huonekalut, kiiltävät posliinit ja kristalli, kaikki ne kymmenet tai sadat maalaukset seinillä, koristeelliset kattomaalaukset… Huoneet ovat niin loisteliaita, että minun oli jopa vaikea uskoa, että olin Suomessa.

 

7. Museolaiva Pommern ja
8. Ålands Sjöfartsmuseum

Seitsemäs museokorttikohteeni tämän kesän aikana oli nelimastoparkki Pommern Maarianhaminassa, Ahvenanmaalla. Lähdin heinäkuussa kahden alle 10-vuotiaan pojan kanssa Viking Linen Ahvenanmaan risteilylle. Oikeastaan ainoa ”ohjelmanumero” ja suunniteltu käyntikohde oli juuri museolaiva Pommern ja samalla sen yhteydessä oleva Ålands Sjöfartsmuseum. Tästä risteilystä ja museokäynnistä olen jo kirjoitellut tässä blogissani aikaisemmin: xxx. Nyt sanon vain lyhyesti, että ehdottomasti vierailun arvoinen kohde, jos Maarianhaminassa käytte. Laiva on upea ja myös merimuseo on mielenkiintoinen. 

 

9. Heureka

Jo yhdeksättä kertaa museokortti-museossa (vast) museokortin hankkimisen jälkeen… Heureka on kaikkiaan jo kolmastoista museokäyntini tänä kesänä. Mielikuvani Heurekasta oli ennen tätä päivää hieman huono. Olen käynyt museossa muutaman kerran, mutta näistä käyntikerroista taitaa olla pian 20 vuotta aikaa. Noilta kerroilta mieleeni oli jollakin tapaa jäänyt kuva hieman väkisin väännetystä museosta, jossa ei niin kovin paljon ollut tekemistä. Hieman tylsänä pidin Heurekaa ennen tätä käyntiä paljon muuttuneessa tiedekeskuksessa.

Tällä kerralla seurueeseemme kuuluu monen ikäisiä kävijöitä ja tekemistä ja kokemista riittää kaikille. Heureka on todellakin nykyään aivan eri paikka kuin se, joka minulla vielä oli vanhoissa mielikuvissani. Tiedekeskuksessa, kuten mielestäni jo nimikin velvoittaa… on käytetty hyvin hyväksi nykyteknologiaa ja esitystapoja ja järjestelmiä. Tiedekeskuksesta löytyy auto- ja venesimulaattoreita, rakentelupaikkoja, perusfysiikan ilmiötä havainnollistavia laitteita sekä monenlaista muuta nähtävää. Tärkeää on mielestäni se, että lähes kaikkea pääsee itse koskettelemaan ja kokeilemaan. Jopa näin korona-aikana lähes kaikki on normaalisti toiminnassa.  Kirjoitin edellisessä museoita koskevassa blogikirjoituksessani, että melko tavallinen aika museossa on minulle noin kaksi tuntia (tai hieman yli), mutta tässä paikassa viivymme neljä tuntia ja lähdemme silti hieman kesken pois. Sisätilojen lisäksi myös ulkona olisi nähtävää ja monta muutakin asiaa jää kokematta. Museokortissa on kuitenkin se hyvä puoli, että minkä tahansa museo tai muun kohteen kiertelyn voi jättää kesken ja sinne voi palata koska tahansa.

 

10. Tekniikan Museo

Tekniikan Museo sijaitsee Helsingin Vanhankaupunginlahdella, Vantaanjoen koskien väliin jäävällä saarella. Itse rakennus on vanha vedenpuhdistuslaitos 1800-luvun lopulta. Museo on varsin kattava esitys eri teknologiahaarojen kehityksestä ja se sisältää paljon kiinnostavia näyttelyesineitä. Yläkerrassa on tekemistä ja puuhaa lapsille, joskin koronan vuoksi ikävä kyllä kovin moni asia on pois käytöstä. Alakerroksen varsinainen näyttely ehkä jonkinlainen läpileikkaus teknologian kehittymisestä, vaikkakaan se ei anna minkäänlaista kronologista tai loogista kuvaa, vaan esittelee enemmänkin erilaisia esimerkkejä sieltä täältä. Kotimainen teollisuus ja teknologia-alat ovat näkyvästi esillä, kuten pitääkin. Itse havahdun museossa siihen, kuinka paljon kaikki on muuttunut minun elinaikanani. Löydän museosta esimerkiksi kaukokirjoittimen, jollaisen käyttäminen oli arkipäivää kun aloitin työurani. Puhumattakaan kännyköistä ja niiden varhaisista malleista, joita museossa on esillä paljonkin.

Tekniikan museolta jatkoimme vielä kävelyä Lammassaareen ja Kuusiluodolle. Jos virtaa vaan vielä riittää ja sää on suotuisa, teknologisen museokäynnin vastapainoksi suosittelen lämpimästi tätä noin 4-5 kilometrin pituista luontokävelyä.

 

Tämän kesän aikaa olen elokuun loppuun mennessä, kolmen kuukauden aikana kiertänyt jo 11 museokorttikohdetta ja yhteensä 15 museota tai vastaavaa kohdetta.

-----------------------------------------

Korona-epidemia jatkuu. ”Museomatkailu” jatkuu…

11. Ehrensvärd-museo

Suomenlinnassa sijaitseva Ehrensvärd-museo on minulle eräänlainen ”lähikotiseutumuseo”. Olen ehkä pikkuisen jäävi kertomaan siitä, koska saatan tämän museon kohdalla vetää hieman kotiinpäin… Tämä museo on ollut tänä vuonna todella huonosti auki. Korona lienee syy siihen, että päivittäisiin, normaaleihin aukioloihin tämä museo ei siirtynyt kesällä 2020 lainkaan. Minun vierailupäiväni on vuoden viimeinen aukiolopäivä, elokuun 30. päivä ja päivän ollessa harmaa, on koko saari ja myös tämän museo hyvin hiljainen. Olen lähes koko käyntini ajan museossa ainoa vieras, vasta lähtiessäni museoon saapuu kaksi nuorta naista.

Museo on periaatteessa hyvin yksinkertainen ja simppeli, mutta mitäpä muuta sen oikeastaan edes pitäisi olla, kun se kuitenkin kuvaa elämää 1700-luvun lopun Suomenlinnassa. En tiedä ihan tarkkaan kuinka autenttisia nämä tuon ajan tyyliin sisustetut huoneet ovat mistä tarkalleen mikäkin esine ja huonekalu on peräisin, mutta ainakin minulle tuo museo antaa kuvan elämästä yli 200 vuotta sitten. Hieman paremmasta elämästä yli 200 vuotta sitten… Ehkä omakohtaisesti koen valtavaa tiedon määrää tai tarkkaa kuvausta sitä tunnetta, jonka tässä museossa saan. Sitä, kuinka pieneksi hetkeksi voin melkein nähdä itseni näissä huoneissa silloin kun täällä vielä asuttiin. Tämän museon henki ja ilmapiiri on minulle varsinaista historiallista faktatietoa tärkeämpää ja vaikka pitkään puhuinkin museon työntekijän kassa siitä, kuinka museonäyttelyitä erityisesti Suomenlinnassa voisi kehittää ja elävöittää, toivon silti, ettei tämä henki ja ilmapiiri koskaan katoaisi tästä museosta.

 

12. Seurasaari (Kansallismuseo)

Seurasaari on tietysti helsinkiläiselle tuttu paikka ja siellä olen itsekin vieraillut useita kertoja, mutta museorakennuksiin en ole käynyt tutustumassa kuin kerran aikaisemmin ja sekin oli jo vuosia sitten. Yleensä kun olen käynyt kävelyllä Seurasaaressa, olen kyllä kiertänyt ympäri museoalueen, mutta en ole ostanut pääsylippua. Nyt päätöstä ei tarvitse miettiä, koska asia on kuitattu jälleen museokortilla. Ihan ensimmäinen asia, mikä tulee meille kaikille (kolmen aikuisen ja kahden lapsen seurue) mieleen ensimmäisen puolen tunnin perusteella on melko negatiivinen: aluksi kohtaamamme henkilökunta on tylyä ja melkein töykeää. Se näkyy ilmeinä ja eleinä ja myös sanoina sekä sisätiloissa ikävältä tuntuvana ”kyttäämisenä” (kuin vartija ja potentiaaliset myymälävarkaat). Tämä seikka suoraan sanoen pilaa kierroksemme alun tunnelman ja alkaa myös ärsyttää. Onneksi myöhemmin kohtaamamme henkilökunta on ihan toista maata ja heidän esiintymisensä ystävällistä ja juuri sellaista kuin tällaisen paikan työntekijöiltä voisi odottaa.

Itse museohan on kokoelma vanhoja rakennuksia ja kokonaisia pihapiirejä kymmenien ja satojen vuosien takaa. Lähes kaikki rakennukset ovat aitoja ja alkuperäisiä ja ne on kuljetettu Seurasaaren eri puolilta Suomea. Teemme kierroksemme lopulta ehkä hieman enemmän sunnuntaikävelynä kuin varsinaisena museokäyntinä. Toki lueskelemme kylttejä ja opastekstejä, mutta emme varsinaisesti keskity tähän puoleen. Uskoakseni tämä on keskiverto Seurasaarenkävijän tapa tutustua historiaan.

 

13. Musiikkimuseo Fame

Musiikkimuseo Fame sijaitsee Triplan ostoskeskuksessa ja se aloitti toimintansa Triplan avautuessa. Museoon pääsee sisään joko suoraan ulkoa, Pasilansillalta tai kauppakeskuksen käytävältä. Meidän vierailumme oli täysin ennalta suunnittelematon ja sen oli tarkoitus olla vain pikainen käynti, ikään kuin tiedustelukäynti myöhempää varten. Ilman museokorttia tällaisia tiedustelukäyntejä ei voisi tehdä, koska normaalihintainen pääsylippu museoon maksaa niinkin paljon kuin 25 euroa! Oma mielipiteeni on ikävä kyllä se, että tuo on aivan liikaa ja museosta ei saa lähellekään tuota rahamäärää vastaavaa kokemusta tai tietoa. Vaikka hinta- laatusuhde ei mielestäni olekaan kohdallaan, viivymme kuitenkin tällä käynnillämme lähes sen ”normaalin” kahden tunnin ajan, joka minulta kuluu lähes museossa kuin museossa. Museossa on monta mielenkiintoista interaktiivista pistettä, joissa aika kuluu nopeasti.

Fame-museo on museokortin hankkimisen jälkeen (30.6.) jo 13. museokorttikohde ja kaikkiaan tämän vuoden 20. museokäynti!

 

14. Kiasma (Kansallisgalleria)

Kiasmaa voisi ehkä sanoa minun ”ykkösmuseoksi” Helsingissä, ainakin mitä tulee käyntikertoihin. Olen nykytaiteen ystävä, vaikka olenkin sitä mieltä, että nykytaiteesta 80% on sellaista, joka kiinnostaa minua vain vähän tai ei lainkaan tai mitä pidän jopa täysin roskana. Mutta… Sitten on se 20% prosenttia, jota pidän kiehtovana ja kiinnostavana ja yleensä joka näyttelystä löytyy vähintään yksi kohokohta, josta pidän erityisen paljon. Viime vuosien ajalta tällainen muistan erityisesti yhden kohokohdan: xxx:n video-installaatio ”Visitor” Kiasman viidennessä kerroksessa. Se on ehkä hienoin yksittäinen koskaan näkemäni taideteos.

Tällä käynnillä aloitin kakkoskerroksesta Lisa Lounilan näyttelystä, jonka olin nähnyt jo helmikuussa. Halusin silti nähdä se uudestaan. Tästä näyttelystä haluan nostaa esille ensimmäisen teoksen ”Seitsemän kristallipalloa”, jossa seitsemästä vanhasta matkaradiosta kuuluu New Yorkissa nauhoitettuja meedioiden ennustuksia. Se on hieno ja se saa mielikuvitukseni lentämään. Kolmannessa kerroksessa esillä on Mikael Fräntin kokoelmasta poimittua, lähinnä suomalaista nykytaidetta. Tässä näyttelyssä mennään vahvasti sille osastolle, jossa suurin osa on minulle vain ”kummallista”, eikö kovin kiinnostavaa, mutta sitten joukosta löytyy täälläkin muutama helmi. Näistä helmistä haluan mainita xxx Neljännestä kerroksesta löytyy tällä hetkellä Mika Vainion äänitaidetta. Näistä muutamaa jään kuuntelemaan pitkäksi aikaa, mutta uskon sen johtuvan lähes kokonaan omasta historiastani, ei niinkään itse taiteesta. Viidennessä kerroksessa on tälläkin kerralla koko näyttelyn eittämättä vaikuttavin teos Doug Atkinsin ”SONG 1”. Se perustuu kappaleeseen ”I Only Have Eyes for You”. Tämä video-installaatio on alun perin tehty esitettäväksi Washington DC:ssä pyöreän rakennuksen seinille ja täällä Helsingissä se heijastetaan pyöreälle valkokankaalle usean videotykin avulla. Teoksessa monet eri esittäjät laulavat tuota kappaletta ja se nivoutuu yhteen pitkään esitykseen tässä taideteoksessa.

 

15. Ilmailumuseo

16. Kansallismuseo (Tove Jansson)