(18) to 7.2. Airborne again... (& Airport Loitering)

USA 18. matkapäivä: torstai 7.2.

Kun yläkerran koira on herättänyt minut hieman puolenyön jälkeen, on minulla enää vajaat neljä tuntia nukkua ja se menee vähän niin ja näin. Herään siis neljältä aamulla, keitän kahvit ja laitan loput tavarat matkalaukkuun. Katson vielä ennen lähtöä, että asunnossa on kaikki kunnossa lähtöä varten. Ilmastointi päälle, ettei kuumuus ja kosteus iske, kaikki sälekaihtimet kiinni, niin on edes vähän sirpalesuojaa jos tornado iskee, sähkölaitteet pois päältä, ovet lukkoon...

Viiden aikaan olen jo matkalla kohti paikallista lentokenttää ja ulkona on vielä pimeää. Kadut ovat kerrankin hiljaiset, mutta kyllä kulkijoitakin alkaa jo tähän aikaan olla. Tankkaan auton Military Trailin ja Community Driven risteyksen Mobililla ja jatkan matkaa. Matka lentoasemalle ei tankkauksineenkaan kestä kuin reilut 10 minuuttia. Jätän autoni Hertzin toimipisteeseen lentokentän lähelle ja siirryn sieltä pikkubussin kyydillä terminaalille. Jos oli auton saaminen Hertziltä vaikeaa (ja jälkipyykki puidaan vielä Suomessa), niin palauttaminen sentään käy nopeasti ja näppärästi. Päästyäni kentälle vilkaisen ulkona vielä viimeisen kerran palmupuita ja vedän viimeisen kerran henkeeni lämmintä ilmaa…

Olen pitänyt West Palm Beachin lentokenttää pikkukenttänä, mutta tämä "pikkukenttä" taitaa olla lähes samaa kokoluokkaa kuin Helsinki-Vantaa... Kentän virallinen nimi on Palm Beach International Airport (PBI) ja sieltä on lentoyhteyksiä lähinnä Yhdysvaltoihin, mutta myös joihinkin ulkomaankohteisiin. Baggage Drop on järjestetty kätevästi niin, että heti terminaalille tullessa laukut jätetään jo ulkopuolelle oven vieressä olevaan pisteeseen. Tänään tosin virkailijoilla on ongelmia tulostimensa kanssa ja he joutuvat kantamaan laukkuni lähtöselvitystiskille ja siellä toiset virkailijat laittavat tagin laukkuun ja siirtävät sen hihnalle. Kaikki käy kuitenkin nopeasti ja helposti ja yhtä helposti ja nopeasti läpäisen turvatarkastuksen.

Delta Airbus A319

Lennän Deltan Airbus A319- koneella West Palm Beachiltä New Yorkiin, La Guardian (LGA) kentälle. Lentoaika on tänään noin 2h 30min. Kone nousee suoraan merelle päin ja aivan kuten olen jo monena päivänä katsellut uimarannalta, tämäkin kone kaartaa heti meren päälle tultuaan jyrkästi vasempaan, kohti pohjoista. Ehdin nousun aikana nähdä Interstate I-95:n valtavat risteykset, Lake Mangonian ja Clear Laken, juna-aseman, keskustan high-rise- rakennukset, Palm Beachin ja West Palm Beachin yhdistävän sillan ja hiekkarannat, joilla vielä hetki sitten makailin... Käännyttyämme pohjoiseen ja edelleen jonkin matkaa luoteeseen, näen oman asunnon pikku järven kaukana alhaalla. Se on helppo tunnistaa muotonsa perusteella. Jonkin matkaa lennettyämme näen myös Etelä-Floridan keskiosissa sijaitsevan, USA:n toiseksi suurimman järven: Lake Okeechobeen.

Lake Okeechobee häämöttää jossain alhaalla

Lento sujuu tasaisesti ja mukavasti ja ylitämme kaikki ne osavaltiot, joiden läpi kuljin vajaat kaksi viikkoa aikaisemmin junalla. Näen taas Delaware-joen ja Philadelphian ja sitten alammekin pian laskeutua New Yorkiin. Koneen lähestyminen sattuu tänään tuulesta johtuen oikein sopivalle suunnalle. Kone lentää suoraan jostakin Brooklynin yläpuolelta, niin että Manhattan koko komeudessaan näkyy vasemman puolen ikkunoista ja saan ihailla sitä vielä kerran tämän matkan aikana, nyt vaan vähän eri kulmasta. Lower Manhattan, Brooklyn Bridge, Manhattan Bridge, Midtown Manhattan ja Empire State Building,  kaikki näkyvät selvästi melko kirkkaalla säällä.

La Guardiassa kävelen pitkän matkan Deltan terminaalilta keskusterminaalille ja käyn siellä aamukahvilla. Elättelen toiveita, että 4G-verkko olisi New Yorkissa parempi kuin West Palm Beachilla, mutta yhteyttä ei tahdo syntyä millään. Kyllästyn yrittämiseen ja päätän vaihtaa paikkaa. Minulla on todella runsaasti aikaa, mutta jatkan jo matkaani bussikuljetuksella John F. Kennedyn kentälle.

JFK:n terminaalilla 8 minulla onkin sitten aikaa kentällä lorvailuun monta tuntia. Jos vielä käytän tätä samaa yhteyttä, lähden seuraavalla kerralla West Palm Beachiltä vasta seuraavalla lennolla, olisin nytkin ehtinyt vielä silläkin. JFK:n kentältä on yllättävä vaikea löytää istumapaikkaa, enkä vielä halua mennä turvatarkastuksesta lähtöaulojen puolelle. Lopulta löydän hyvän istumapaikan saapuvien lentojen aulasta alakerrasta.

Muistan kuinka WTC:n iskujen jälkeen tuskailtiin tiukentuneiden turvatarkastusten ja jonojen vuoksi, mutta siitäkin on tullut ihan täysin arkipäivää. Niitä pitkiä jonoja ei yleensä missään ole kuin pahimpina ruuhka-aikoina ja suurin osa ihmisistä tietää miten turvatarkastuksessa toimitaan ja kun ihmiset tietävät sen ja ovat varautuneet siihen, tarkastus sujuu joustavasti ja ongelmitta (lukuun ottamatta Heathrown kenttää, jossa ne ammattitaidottomat jostakin Intian kulmilta kotoisin olevat turvatarkastajat kyllä tietävät miten jonotusta venytetään ja miten ihmiset saadaan hikeentymään). New Yorkissakin turvatarkastus menee tänään sujuvasti ja nopeasti. Lähtöaulojen puolella syön tutulla ravintola-alueella ja istun sen jälkeen vielä reilun tunnin Finnairin lähtöportin lähellä latauspisteellä lataamassa tietokoneen akkua. Täällä 4G-yhteyskin toimii hyvin T-Mobilen nettitikulla.

Iso Finnairin Airbus A330 lähtee ajallaan klo 5.45pm New Yorkista. Tällä kertaa nousemmekin ilmaan Long Islandin suuntaan, eikä keskustaa voi enää nähdä. Ulkona on tullut jo pimeää. Valtava suurkaupungin ja sen esikaupunkialueiden ja jo seuraavienkin kaupunkien valomeri aukeaa allamme. Sitten tuo kirkas ja yhtenäinen valomatto jää taaksemme ja suuntaamme Mainen osavaltion yli kohti USA: pohjoisrajaa sekä Kanadaa ja siitä edelleen Grönlannin eteläkärkeä ja asumattomia alueita ja Atlanttia kohti. Minulla käy hyvä tuuri ja vieressäni oleva paikka jää tyhjäksi. Ikkunan vieressä on tässä laajarunkokoneessa vain kaksi istumapaikkaa ja nyt ne ovat yksin minun koko matkan ajan ja saan levittäytyä istumaan huomattavasti mukavammin. Lennämme 10-11 kilometrin korkeudessa yli 800 kilometrin tuntinopeudella kohti kotia. Suomessa päivä on jo vaihtunut perjantaiksi koneen noustessa, USA:n itärannikolla päivä vaihtuu vasta kuusi tuntia lähtömme jälkeen ja silloin meidän pitäisi olla jo Norjan rannikolla. Lento sujuu todella mukavasti ja tasaisesti ja tällä kertaa melkeinpä nautin tästä lentomatkasta.

Finnair Airbus A330, John F. Kennedy, NYC, NY

Minulla on tietokone auki lentokoneen pienellä pöydällä. Katselen matkan aikana otettuja valokuvia. Mietin kaikenlaista matka aikana tapahtunutta. En mitään erityistä, en mitenkään järjestelmällisesti, en analysoiden, enkä pohtien… Hajanaisia ajatuksia ja irrallisia hetkiä matkan varrelta; mieli on nyt ehkä hieman tyhjä ja sinne ajelehtii yhtä jos toistakin kuluneen vajaan kolmen viikon ajalta.

Olen ollut nyt yksin pitkällä matkalla lähemmäs kolme viikkoa. Olen kulkenut pitkin poikin New Yorkia. Olen matkustanut junalla ja bussilla läpi USA:n itärannikon. Olen elellet vajaat kaksi viikkoa West Palm Beachilla. Olen lukenut, kirjoittanut, kuunnellut ja puhunut vain Englannin kieltä; tavallaan jo tutussa, mutta silti niin vieraassa ympäristössä. Yksinolo tai yksinäisyys ei ole haitannut minua. Olen viihtynyt itseni kanssa oikein hyvin. Oikeastaan minulle on ollut aika tärkeää saada tehdä tämä matka yksin ja minulla on koko ajan ollut se tunne, että tämä tie on pakko kulkea ja minun on saatava tämä tie itsekseni kulkea. Minun on jollakin tavalla ollut pakko kokea tämä yksin. Vaikka matka on ollutkin vaeltamista New Yorkissa ja rentoa lomailua Floridan lämmössä, niin ehkä pohjalla on ollut tippa ajatusta: ”Lähden maailmalle, etsimään itseäni. Syvältä itsestäni…” Ehkä jotain olen taas itsestäni löytänytkin ja jotain minussa on taas tämänkin matkan jälkeen vähän muuttunut.

Toki seuraakin olen kaivannut ja aina silloin tällöin ajatukset ovat käyneet jossain muualla. Monta kertaa olen kyllä huomannut, että mietin jo yksin kulkiessani seuraavia reissuja ja sitä mitä kaikkea voimme tehdä sitten kun minulla on joku muu tai muita mukanani, enkä ole vain yksin kaikkea näkemässä ja kokemassa. On mukava ajatella, että seuraavaa matkaa tuskin tulen tekemään yksin. Jaettu ilo on aina kaksinkertainen ilo…

Valokuvat