(19) pe 8.2. Night Flight

USA 19. matkapäivä: perjantai 8.2.2012

Viimeisessä matkapäivässä ei ole kovin paljon kerrottavaa. Jossain vaiheessa yön yli kestävää lentoa vuorokausi vaihtuu torstaista perjantaiksi; riippuen ihan siitä, minkä aikavyöhykkeen kelloa katsotaan. Lähdön jälkeen koneessa on tarjoiltu lämmin ruoka ruokajuomineen ja sen jälkeen olen kuluttanut aikaa katselemalla valokuvia ja miettimällä pian jo takana olevaa reissua. Näissä koneissahan jokaisella on oma näyttöruutu, josta voisi katsella vaikkapa elokuvia tai tv-sarjoja, mutta en jaksa nyt keskittyä minkään ohjelman katsomiseen. Annan omalla ruudullani pyöriä lentotietojen ja kartan ja aina välillä vilkaisen missä menemme.

Tämä lento on hyvin harvinainen siinä mielessä, että minä saan hetken nukuttua. Meno on sen verran tasaista, että torkahtelen ja taidan hetken nukkua ihan kunnollakin. Ainakin herätessäni huomaan kellon siirtyneen yhtäkkiä kaksi tuntia eteenpäin ja ihan huomaamattani olemmekin jo Islannin yläpuolella. Loppumatka menee ihan yhtä hyvin ja aika kuluu nopeasti. Pian olemme jo Norjan rannikolla ja lentoaikaa on jäljellä enää reilu tunti. Ruotsin päällä alan nähdä valoja alapuolella, sitten tulemme Pohjanlahden yläpuolelle ja taas jossakin Porin tai Rauman seuduilla pilvien raoista näkyy maassa valoja ja myös alapuolellamme melkein samaan suuntaan lentävä toinen lentokone. Myös nousevan auringon puna alkaa näkyä taivaanrannassa pilvien reunassa.

Kone alkaa laskeutua pian tultuamme Suomen puolelle ja tuttuun tapaan laskeudumme jälleen kerran paksun pilvikerroksen läpi ja sitten vielä alempana olevan ohuen pilviharson läpi. Spoilerit siipien etureunoissa kääntyvät auki, siivet leviävät. Kone kaartaa pari kertaa jyrkästi ja sitten olemmekin jo lähestymässä Helsinki-Vantaan kiitoradan päätä ja laskutelineet kopsahtavat auki. Laskeudumme noin 7h 15min kestäneen, oikein mukavan lennon jälkeen takaisin maan kamaralle.

Helsinki-Vantaa International Airport

Maassa meitä odottaa uninen ja hiljainen lentokenttä… Koko paikka tuntuu jotenkin ihan epätodelliselta. Ulkopuolella ei näy kuin muutama pieni Finnairin kone ja terminaalirakennus on melkein autio. Ehkä taas suututan jonkun herkkänahkaisen suomalaisen, mutta totuus on se, että olemme saapuneet kauas maailman syrjäkylille. Kylmille ja lumisille syrjäkylille. Onhan Helsinki-Vantaa suurimmaksi osaksi hieno ja uudenaikainen ja iso meidän mittapuumme mukaan, mutta… Se on silti pieni ja hiljainen ja kaukana kaikesta. No, hyvä puoli on se, että maahantulomuodollisuudet ainakin sujuvat nopeasti: edessäni on yksi ihminen, mutta hänkin ehtii lähteä ennen kuin ehdin rajatarkastuspisteeseen. Ja edelleen törmään samaan asiaan kuin aina Suomeen saapuessani: Helsinki-Vantaan pienen pieni, nuhjuinen ja kulahtanut ”baggage claim” ei todellakaan anna tulijalle hyvää ensivaikutelmaa Suomesta…

Minua väsyttää. Mieli on hieman apea. Ulkona on kylmä. Ulkona on harmaan-musta-valkoisen väritöntä. Palautuminen rennosta, huolettomasta ja iloisesta fiiliksestä arkiseen harmauteen ja suomalaiseen jäykkyyteen käy taas aivan liian nopeasti... Juon vielä lentokentällä tämän matkan viimeiset Starbucksin kahvit ja lähden bussilla kohti Helsinkiä. Hyvä matka on onnellisesti takana ja voin olla kuitenkin iloisin mielin.

Finnair Airbus A330 landing

Kirjoittelen tähän jatkoksi vielä myöhemmin joitakin matkan varrelta mieleen jääneitä asioita ja tapahtumia, lisäilen aikasemmin kirjoitettuun vähän linkityksiä sekä lisäilen pikku hiljaa valokuvia filckr-sivustolle.