maanantai 4. helmikuuta 2013

(14) su 3.2. What a Beautiful Sun Day

USA 14. matkapäivä: sunnuntai 3.2.

Niin ne lomapäivät vähenevät. Tammikuu on jo ehtinyt vaihtua helmikuuksi. Huomenna alkaa taas uusi viikko. Ja se onkin sitten kolmas ja viimeinen lomaviikko ja olen täällä enää kolme päivää: maanantaista keskiviikkoon. Torstaiaamusta perjantaiaamuun olenkin sitten jo matkalla kohti oikeaa kotia.

Minä en ole mikään aamuihminen. Olen aika huono heräämään ja aamut ovat usein vähän hankalia. Täällä olen kuitenkin suorastaan rakastanut aamuja. Rakastanut näitä hitaita ja rauhallsia aamuja. Rakastanut sitä, kun herätessä paista lämmin aurinko ja sitä, kun saan nousta katsomaan ruokalutilan lasiovien läpi pihan nurmea, lampea ja kahta palmua parvekkeen edessä. Olen rakastanut aamiaishetkiä parvekkeella tai pöydän ääressä avoimien ovien edessä: kahvia, tuoremehua, leipää, pannukakkuja vaahterasiirapin kanssa ja jogurttia.

West Palm Beach
Tänään ajelen ensin suoraan West Palm Beachin läpi Palm Bechin puolelle. Ajaessani sillan yli Royal Palm Waylle mietin taas kerran sitä, että maisemat vilahtavat autolla ajaessa vähän liian nopeasti ohi, eikä niitä voi kovin paljon jäädä tuijottelemaan, koska ainakin toinen silmä on pidettävä tiukasti tiessä... Paljon upeita taloja, värejä, kuvioita, muotoja, kasevja ja vaikka mitä on jäänyt vain oman pään sisään; en ole ehtinyt niitä kuvaamaan ja vaikea niitä on tässä blogissakaan kuvailla niin, että tämä ei veny paksuksi romaaniksi. No, nyt kuitenkin pysäytän auton Palm Beachin puolelle kadun varteen ja kävelen ison sillan päästä päähän ja toista puolta siltaa takaisin. Kameran kanssa tietysti.

Palm Beach
Toisen pienen kameran ulkoiluttamisen teen Palm Beachin pienessä ja todella hiljaisessa keskustassa. Kirurgit ja muut eliitit taitavat tänään potea krapulaa tai sitten heistä iso osa on jo niin vanhoja, että he eivät jaksa lähteä ulos lämpimänä päivänä. Tai sitten he ovat jo jollakin lähiseutujen kymmenistä golf-kentistä... Tämä on rikasta aluetta ja vielä rikkaammaksi se muuttu kun jatkaa A1A-tietä tai rantakatua vähän matkaa etelään. Oman asuntoni hinnalla en saisi ostettua täältä edes talon pienintä vessaa. Tuskin edes vessanpyttyä...

Lake Worth
Jatkan siis vähän matkaa etelään ja vielä siitäkin eteenpäin Lake Worthiin asti. Poikkean matkalla ihan pikaisesti vilkaisemassa tien varteen museoitua Etelä-Floridan vanhinta koulutaloa, Little Red School Housea. Tuo pieni punainen mökki on rakennettu 1886 ja entisöity nyt museoksi. Ovet ovat kiinni, mutta ikkunoista näkyy ikivanhoja pulpetteja ja jonkinlainen tulisija. Koko iltapäivän vietänkin sitten rannalla lähinnä auringossa istuskelle ja musiikkia kuunnellen. Jotain pikku evästäkin minulla on mukananin (seuraavalla kerralla kun toivottavasti matkassa on muitakin kuin minä, pitää muistaa ottaa rannalle kylmälaukku ja paljon kaikenlaista hyvää syömistä ja juomista). Käyn myös uimassa ja kävelen pitkän ja korkean kalastus- ja istuskelulaiturin päässä.

William O. Lochart Municipal Pier, Lake Worth
Pari päivää sitten kun kehuin tämän maan loistavia radiokanavia (jotka eivät ihan heti lopu kesken) ja valittelin kun en tiedä kappaleiden nimiä ja niiden esittäjiä, niin löytyihän siihen ratkaisu! Internet on toisinaan niin hieno keksintö: löysin kaikki haluamani kappaleet hetkessä kirjoittamalla hakusanaksi vain pienen pätkän laulujen sanoista ja pian löysin ne kaikki sitten myös Youtubesta. Musiikilla on kyllä iso vaikutus mielialaan ja myös toisinpäin, kun on hyvä fiilis, niin jotkut kappaleet jäävät mieleen positiivisina. Täällä kun ajaa hyvällä isolla autolla leveitä teitä, aurinko paistaa ja palmut huojuvat, niin nämä autoradiossa moneen kertaan soineet kappaleet ovat nyt jollakin tavalla tärkeä osa tätä matkaa ja mielialaa. Osa niistä soi jo lokakuussa ja näin näistä kappaleista on sitten tullut minulle jonkinlaisia hyvän mielen Florida-kappaleita:



The Script - Hall of Fame feat. will.i.am

Ajaessani tänään kotiin alkaa auringonlasku taas lähestyä. Täällähän on vaikea nähdä sellaisia "elokuva-auringonlaskuja", koska aurinko laskee aina mantereen puolelle, mutta illan valo on usein kaunis ja samoin punertavat pilvet. Kun käännyn Belvedereltä Military Trailille minulla on taas niin hyvä olo; edessä kuusi kaistaa leveä, mutta tänään hiljainen tie, sivuilla värikkäiden liikerakennusten ja mainosten rivit ja vihreät tropiikin kasvit. Paluu Suomeen lähenee ja jo nyt, muutamaa päivää ennen se jo pikkuisen kuristaa kurkkua... Tuntuu jotenkin vaikealta ajatella, että muutaman päivän päästä joutuisin taas kahlaamaan lumessa ja loskassa ja palelemaan niin, että se melkein sattuu.

Taidan jäädä tänne. Menen vaikka Disney Worldiin Mikki Hiireksi. Tai ehkä alan Horatioksi ja ryhdyn jahtaamaan rosvoja. Tai sitten toteutan lapsuudenhaaveeni ja minusta tulee astronautti. Tai sitten menen vaikka Burger Kingiin myymään hampurilaisia...

Valokuvat


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

QUE SERA, SERA - OSA.1 (SISILIA, ITALIA, 2024)

1. PÄIVÄ   Yön viimeisessä lautassa Suomenlinnasta kaupunkiin ei ole paljon matkustajia. Itseasiassa minä olen ainoa matkustaja. Ulkona ilma...