tiistai 5. helmikuuta 2013

(15) ma 4.2. Emerald Isle at Laguna Lakes

USA 15. matkapäivä: maanantai 4.2.

Pihalla on taas kummia lintusia: jo monena päivänä olen nähnyt samoja isoja lintuja, jotka ovat kuin valkoisia haikaroita, mutta niillä on pelikaanin nokka. Pitää varmaan jonkunlainen lintuopus hankkia, kun ei jaksa niitä netistäjkään etsiä. Tänään näen ensimmäistä kertaa pihanurmella myös Anhinga-linnun seisomassa auringossa siipiään kuivattelemassa. Ne ovat siitä omituisia lintuja, että ne uivat kuin käärmeet, vain kaula ja pää pinnalla ja muuten kokonaan pinnan alla. Sitten ne kuivattelevat itseään maalla tai ripustavat itsensä puun oksalle kuivumaan siivet levällään. Nyt tämä lintu lähtee vielä uiskentelemaan ja nyt näen miksi sitä sanotaan myös käärmelinnuksi: sitä voisi tosiaan luulla uivaksi käärmeeksi kun siitä ei näy muuta kuin pitkä kaula ja pää pinnalla.

Palmut parvekkeen alla...
Myös ibis-lintuja on tänään nokkimassa nurmikon mullasta syötävää ihan parvekkeen alla. Viimeksi näin ibiksiä muutama päivä sitten lammen rannassa, mutta näin läheltä taisin nähdä niitä viimeksi silloin kun kävimme poikani kanssa katsomassa tätä asuntoa viime vuoden helmikuussa. Silloin ne kävellä köpöttelivät kiltisti pitkin jalkakäytäviä portin lähellä.

Ibikset parvekkeen alla
Juuri eilen ajattelin rannalla, että onpa ollut hyvä onni kun ei ole mikään flunssa iskenyt ja nyt sitten tänään onkin jo pikkuisen flunssainen olo. Ei mitenkään pahasti, mutta sellainen pikkuinen "flunssainen väsymys" ja vilu. Nyt tätä reissua on enää niin vähän jäljellä, että eipä se nyt kovasti enää haittaa, vaikka kotimatkasta tulee tietysti vähän raskas jos on kipeä.

Hoitelen tänään joitakin asunnon omistamiseen liittyviä asioita ja käyn aamupäivällä tapaamassa isännöitsijää (on-site manager). Hän lupaa nyt lopulta laittaa kuntoon minun HOA-feen (Home Owners Association) eli yhtiövastiketta vastaavat maksujärjestelyt. Virallisesti asunto on ollut oma jo kauan, mutta asuinyhteisön hoidosta vastaava yhtiö ei ole saanut kaupan sulkeneelta title companylta erästä tärkeää paperia ja se taas on aiheuttanut sen, että en ole pysytnyt maksamaan maksuja, koska asunto ei ole tämän isännöintiyhtiön tiedoissa siirtynyt minulle. Itsekin ne paperit jo kerran, kuukausia sitten heille vielä pyydettäessä kyllä lähetin, mutta... No, kaikki täällä ei aina näytä onnistuvat ihan suoraviivaisesti. Toivottavasti asia nyt lopulta saadaan järjestykseen. Pankkitilin numeron sentään jo sain ja se on jo paljon... Ilmeisesti kovin hyvissä varoissa oleva yhtiö, kun se ei yhden asukkaan rahoja edes kaipaa...

Emerald Isle
Toimiva tämä yhteisö joka tapauksessa ilmeisesti on. Yksi asia, mitä jo vuosi sitten täälläkin käydessäni tarkkaan katselin, olin pihapiiri. Siitä voi jo päätellä jotain, kun nurmikot pidetään ajettuna ja siistinä, kasveja kastellaan, roskat kerätään pois, jalkakäytävät ja kadut ovat viimeisen päälle siistissä kunnossa ja paikat eivät ole rempallaan vaan kaikki on siistin ja hyvin hoidetun näköistä. Näin vuosi sitten niitäkin yhteisöjä, joissa homma oli karannut ilmeisesti jo kauan sitten käsistä, eikä millään näyttävät enää olevan juurikaan väliä. Toivottavasti tälle ei koskaan käy niin ja toivottavasti asiat pysyvät järjestyksessä niin kuin ne nyt näyttävät olevan.

Käyn tänään ensimmäisen kerran sisällä yhteisön "yleisen rakennuksen" kuntosalilla. Aika paljon täällä näyttää erilaisia kidutusvälineitä olevan... Ihan kaiketi tavallista kapupallista kuntosalia vastaava määrä. (Vielä) en niihin koske. Kiertelen myös allasalueella: siistiä sielläkin ja lämmittämättömän altaan vesi kädellä kokeillen melko viileää, mutta varmaan kuumana päivänä ihan sopivan virkistävää. Mitään tarvetta alueen uima-altaaseen ei vieläkään ole ollut, koska paljon mieluummin lähden hiekkarannalle ja mereen uimaan.

Emerald Isle
Tänään oleilen vaan kotioloissa lukuunottamatta kaupassa käyntiä iltapäivän lopussa. Ilokseni huomaan, että se hankintalista, mikä minulla oli tänne tullessa, alkaa olla tämän illan jälkeen tyhjä ja jotakuinkin kaikki tarpeellinen on hankittu. Jotain vielä puuttuu, mutta nyt olen tähän oikein tyytyväinen. Lähimmässä Publixin ruokakaupassa asioidessani jään pitkäksi aikaa juttelemaan entisen USA:n laivaston upseerin kanssa. Hän huomaa minun Naval Academysta, Annapolisista ostetun t-paitani ja siitähän sitten alkaa pitkä juttutuokio.

Emerald Isle
Kauppareissulla opettelen myös ihan uuden asian: "money orderin" käytön.Tarvitsen asunnolle toisen avainkortin pääporttia, allasalueen porttia ja kuntosalia varten sekä postilaatikon avaimen ja tälle "taloyhtiölle" ei käy käteinen, ei luottokortti, ei shekki, eikä tilisiirto. Maksu pitää suorittaa money orderina ja niinpä hankin pari sellaista Publixista. Ne ovat siis rahanarvoiset kupongit, jotka voi sitten taas vaihtaa rahaksi. Luulin, että kauppa ottaisi niistä enemmänkin "välistä", mutta ylimääräinen kulu on vain reilu dollari.

Auringonlasku
Nyt illalla se pieni flunssantunne on taas poissa. Toivottavasti se menee oikeisti pois, eikä tämä parempi olo johdu vain ottamastani lääkkeestä. Illalla laitan Little Red Dirt Devilin hurisemaan ja imuroin ja pyyhin pölyt. Olen tänään huomannut, että alan tehdä jo lähtöä... Uuden matkalaukunkin ostin tänään kauppareissulla. Alan tehdä lähtöä ja olen sitä jo miettinyt, mutta nyt tuntuukin sitten oikeastaan ihan kivalta, kun ei ihan vielä tarvitsekaan lähteä, vaan onkin vielä kaksi täyttä päivää aikaa.


Johnny Cash - I've Been Everywhere

Valokuvat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

QUE SERA, SERA - OSA.1 (SISILIA, ITALIA, 2024)

1. PÄIVÄ   Yön viimeisessä lautassa Suomenlinnasta kaupunkiin ei ole paljon matkustajia. Itseasiassa minä olen ainoa matkustaja. Ulkona ilma...