CAVOUR

Koska nykyisessä Suomen asunnossani ei ole olohuonetta, olen siirtynyt muualle kirjoittelemaan. Olen päättänyt aina silloin tällöin käydä jossakin ulkona tietokone tai muistivihko mukanani. Kahvilassa, kirjastossa tai muussa vastaavassa paikassa istuskelemassa ja toivon kirjoitusinnostukseni ja keskittymiskykyni paranevan kodin seinien ulkopuolella ja kirjastossa voin samalla lukea tai lainata kirjoja. Toivon varmasti myös kirjojen läheisyyden jotenkin kummallisesti auttavan tekstin synnyssä. Ikään kuin sanat kaikkien kirjaston kirjojen sivuilta siirtyisivät minun kauttani uudeksi tekstiksi tietokoneelle.

Tällä kerralla en ole menossa omaan lähikirjastooni, vaan kävelen toiseen lähellä olevaan kirjastoon: keskustakirjasto Oodiin. Kävelen läpi Kansalaistorin, alas mäkeä Musiikkitalon ja Eduskuntatalon välistä kirjaston pääoville. Oodi on upea rakennus. Niin sisältä kuin ulkoakin. Se on tilava ja valoisa ja sen erikoiset muodot ovat kauniita ja kiehtovia. Sisällä on paljon paikkoja istuskeluun, mutta usein ne ovat kylläkin jo täynnä ihmisiä minun tullessa paikalle. Jokin nurkka jostakin yleensä kyllä minullekin löytyy. Vielä syyskuun loppupuolella voin kuitenkin istua ulkona ”näköalaterassilla”. Tullessani kirjastolle hieman ennen puolta päivää, on terassilla vielä hyvin tilaa. Haen kahvin ja istun terassilla olevan pöydän ääreen kirjoittamaan. Istuttuani ulkona tunnin verran, huomaan terassin äkkiä olevan täynnä ihmisiä. Vapaita pöytiä ei ole enää yhtään ja vain muutama tuoli on tyhjänä. Myös sisällä tuntuu välillä käyvän melkoinen kuhina ja pahimman hälinän ja tungoksen aiheuttavat lukuisat turistiryhmät… Kun seurailen sivusilmällä meneviä ja tulevia ihmisiä, vaikuttaa siltä, että ainakin 75% ihmisistä tulee vain katsomaan rakennusta ja maisemia… Edestakainen liikenne on jatkuvaa ja uusi kirjasto on suoraan sanoen melko rauhaton paikka. On tietysti hienoa, että meillä on niin upea kirjasto, että se kelpaa turistikohteeksikin, mutta pikkuisen nuo oppaiden kanssa kulkevat väkijoukot ja sinne tänne vaeltavat meluavat ihmiset häiritsevät kirjastossa asiointia ja oleskelua. Olen nyt huomannut, että paras aika olla kirjastossa on arki-ilta klo 20-22 välillä.

Tämä keskustakirjaston yhteydessä olevan terassi on aivan erinomainen, mutta pari pientä huomautusta on esitettävä ja toinen niistä on mielestäni melko vakava. Ensinnäkin sisäpuolella olevat ”maisemapenkit” ja ulkona olevat terassin pöydät. Näin ulkoterassin aukioloaikaan kaikki ulkopöydät tulisi siirtää mahdollisimman kauas seinästä (ikkunoista), jotta terassilla istuvat eivät istuisi suoraan sisällä istuvien näkymien edessä. Myös ulkona työskentely suoraan toisten ihmisten silmien alla on kiusallista. Toisaalta taas käsittääkseni pöytiä on kyllä lupa siirtää itse minne haluaa. Tämä on pieni ongelma, mutta seuraava on mielestäni paljon pahempi: Tässä kirjastossa on loistava toiminta-ajatus ja on hienoa, kuinka siitä on tehty koko kansan kirjasto. Kaikkien ihmisten oleskelupaikka. Kaikkien ihmisten työ- ja harrastuspaikka. Myös vähävaraisten… Ja sitten kahviossa kehdataan pyytää kahvikupista kolme euroa!! Iso kuppi 3,50€! Siihen loppuu yhdenvertaisuus ja tasapuolisuus: kirjastoon voi tulla kuka tahansa, mutta kahvilat on tarkoitettu vain varakkaille… Itse en ole huono-osainen, rahaa on hyvinkin normaaliin elämiseen ja vähän päällekin, mutta silti tuo kolme euroa kirpaisee ja on pakko miettiä ollako ilman kahvia, vaikka kuinka tekisi mieli? Mistään kahvileivästä, suolaisesta tai makeasta en edes haaveile… Hinnat ovat järkyttäviä. Nämä kalliit kahvilat ovat mielestäni melkoinen tahra muuten toimivassa koko kansan kohtaamispaikassa.

Nyt kuitenkin eteenpäin ja kesään 2019 Italiassa. Tällä kerralla poikkean tavoistani sen verran, että kirjoita tästä matkasta minkäänlaista tarinaa, vaan enemmänkin suoraviivaisen matkaraportin. Näin tästä kirjoituksesta saattaa olla enemmän hyötyä jollekin, joka ehkä harkitsee tämäntyyppisen matkan toteutusta.

------------------------------------

Kuten jo edellisessä kirjoituksessani totesin, lennot Helsingistä Roomaan olivat edulliset: vain noin 75€/henkilö, ruumaan menevien matkalaukkujen ja istumapaikkavarauksen kanssa. Myös paluulennot Helsinkiin olisivat olleet samassa hintaluokassa, mutta me palasimme tällä kertaa Yhdysvaltoihin ja maksoimme siitä keskellä kesälomakautta… paljon… 20 tekemäämme junamatkaan sisälsivät todella halpoja paikallisjunamatkoja (Regional/Regional Veloce) ja kalliimpia matkoja nopeilla junilla (Frecciarossa). Ja tuohon väliin jäävät vielä keskinopeat ja keskihintaiset junat (Intercity). Yövyimme neljässä eri hotellissa yhteensä kahdeksan yötä. Käyttämiemme hotellien hinta vaihteli 70-100 euron välillä. Siinäpä matkan ”kiinteät” kulut sitten olivatkin. Tämän lisäksi huomattavan menoerän muodostivat tietysti päivittäiset ravintola-ateriat.

Helsingissä ei enää tarvitse miettiä miten siirtyä lentokentälle, koska siihen on vain yksi järkevä vaihtoehto: juna. Juna on nykyään kohtuullisen nopea (pienin varauksin), helppo ja kohtuullisen edullinen tapa liikkua Helsingin ja Helsinki-Vantaan lentokentän välillä. Junissa on yleensä melko hyvin tilaa ja myös matkalaukuille löytyy paikkoja. Bussiyhteydet lentokentälle ovat junaradan valmistumisen jälkeen huonontuneet niin paljon, että bussia en enää edes harkitse. Finnairin bussi on mukava ja nopea kulkuväline lentokentälle ja takaisin, mutta se on hieman kalliimpi kuin HSL -paikallisliikenteen lippu (juna). Neljäs vaihtoehto on taksi, mutta se on niin kallis, että sitäkään en enää edes harkitse, ellei jostain syystä tule todella kova kiire jo kotiovella. Juna on siis ainoa järkevä tapa matkustaa Helsingistä lentokentälle ja sieltä Helsinkiin. Itse helsinkiläisenä kuitenkin kritisoin sitä asiaa, että edelleen Suomesta puuttuu se nopea lentokenttäjuna. Sellainen, joita kulkee lentokentän ja keskusta välillä esimerkiksi Tukholmassa, Lontoossa, Italiassa… Monessa muussa suuressa kaupungissa, mutta ei Helsingissä. Täällä juna pysähtyy joka ainoalla maitolaiturilla matkan varrella ja se hidastaa matkantekoa paljon. Lisäksi se tuntuu joskus hieman turhauttavalta. Etuna on kuitenkin se, että tämä hitaus näkyy myös lipun hinnassa ja matka on paljon halvempi kuin esimerkiksi mainitsemissani (oikeissa) suurkaupungeissa.

Saavuttuamme mukavan, noin kolme tuntia kestäneen lennon jälkeen Italiaan, Fiumicinon lentokentälle, jatkoimme matkaa tuttuun tapaan Leonardo Express -junalla Roomaan. Pieni Fiumicinon merenrantakaupunki sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Roomasta ja lentokenttä on aivan Fiumicinon liepeillä. Aikuisen junamatka maksaa 14 euroa ja junia ei tarvitse kauan odottaa: vuoroväli on pääsääntöisesti 15 minuuttia. Jos haluaa jäädä pois junasta ennen Rooman ”pääasemalle”, Terminille saapumista, vaikkapa metrojunaan vaihtamisen vuoksi, kannattaa lentokentältä hypätä tavallisen paikallisjunan kyytiin. Esimerkiksi Roma Ostiensen asemalla voi vaihtaa B-linjan junaan, joka pysähtyy Ostiensen juna-aseman yhteydessä olevalla Porta Sao Paolon (Piramide) metro-asemalla.

Tällä matkalla varasimme ensimmäisen yön hotellin Roomasta hyvin läheltä Terminin asemaa. Valitsemamme Aenia-hotelli on vain noin 10 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemasta ja se on melko helppo löytää, koska se on vain yhden korttelin päässä Via Cavourista (yksi Rooman pääväylistä) ja Santa Maria Maggioren basilikasta. Tällä matkalla tapahtui kuitenkin jotain, joka on nyt hyvin erikoista ja jopa merkillistä, koska se on tapahtunut jo kolme kertaa miltei samanlaisena. Kerran Venetsiassa ja kaksi kertaa Roomassa. Olemme jo tottuneet, että monet varsinkin näistä pienemmistä ja erikoisemmista hotelleista, eivät ole kovin näkyvästi esillä… Niillä ei ole kirkkaita neon-valoja, eikä isoja värikkäitä kylttejä. Sen sijaan ne on usein merkitty vain pienen pienellä kaiverretulla messinkilaatalla, joka on kiinnitetty oven pieleen. Jo kolme kertaa olen osannut suunnistaa ilman apuvälineitä aivan oikein hotellille; pitkin kapeita katuja ja kujia. Jo kolme kertaa olen alkanut sitten etsiä ja ihmetellä, missä hotelli oikein on. Jo kolme kertaa olen lopulta ollut kaivamassa esiin karttaa tai kännykkää ja juuri silloin olen huomannut, että olemme seisoneet koko ihmettelymme ajan melkein hotellin oven edessä! Niin kävi siis nytkin: seisoimme pitkän aikaa kadun toisella puolella, melkein hotellin oven edessä ja mietimme, missä ihmeessä se hotelli oikein on…

Hotelli Aenia sijaitsee tavallisen asuintalon ylemmissä kerroksissa. Tai oikeastaan välikerroksissa. Se on pieni hotelli, mutta se osoittautui silti (ja juuri siksi) oikein mukavaksi. Vastaanotossa työskennellyt mies oli mukava ja avulias ja pian olimmekin jo huoneessamme, joka oli meidän ikioman ja yksityisen pation reunalla, aivan kuin omassa pikku mökissä. Olimme oikein tyytyväisiä tähän mökkiimme. Jääkaapissa oli paljon erilaisia juomia ja pöydällä jotakin pientä naposteltavaa. Huoneesta löytyi myös kahvinkeitin ja kahvia sekä teetä ja kaikki kuului huoneen hintaan. Mistään ei peritä tässä hotellissa erillistä ”minibaari-maksua”. Tuona iltana meidän ei tarvinnut lähteä kauppaan juomista tai mitään muutakaan ostamaan. Jotain piti kuitenkin jättää myös aamuksi, sillä tässä samassa oli myös meidän aamiaisemme, lukuun ottamatta tuoretta leipää ja croissantteja ym., jotka tuotiin ovellemme aamulla.

Vaikka emme tarvinneet ensimmäisenä iltana kauppaa, niin syömään meidän oli vielä lähdettävä. Kävelimme jonkin matkaa länteen päin ja kiertelimme aikamme ristiin rastiin pitkin kujia ja kortteleita. Lopulta päädyimme takaisin paikkaan, jota olimme katsoneet ihan ensimmäiseksi. Trattoria Al Tettarellosta (Via dei Capocci, 4) löytyi mukava pöytä avoimen seinän sisäpuolelta ja vaikka olimmekin molemmin puolin saarrettuina kaikkeen tyytymättömien ja kaikesta valittavien amerikkalaisten (todennäköisesti risteilyturisteja) ihmisten toimesta, oli ruoka ja palvelu kuitenkin hyvää ja ilta oli mukava. Ensimmäisen illan ja yön osalta annan vahvan suosituksen sekä hotelli Aenialle että Trattoria Al Tettarellolle. Näissä samoissa kortteleissa kävimme kävelyllä vielä seuraavana aamunakin kun meillä oli aikaa ennen junan lähtöä. Teimme silloin aamukävelyn Colosseumille asti ja kävimme ottamassa ”pakolliset” turistikuvat Colosseumin edessä. Kun katselin ihmispaljoutta, olin todella tyytyväinen, että kävimme Colosseumissa sisällä vuosi sitten ja nyt voisimme jättää sen tällä kerralla väliin. Aamu Roomassa on kuitenkin kaunis ja saimme tehdä leppoisan kävelyretken ennen kuin haimme laukkumme hotellilta ja suuntasimme junalle.

Omat valokuvat flickr-albumissa