LOPPUKESÄN MIETTEITÄ

Jälleen kerran yritän epätoivoisesti käynnistää tämän blogin kirjoittamista pitkä tauon jälkeen. Niin paljon on jäänyt kirjoittamatta ja toisaalta taas niin monessa asiassa olen kirjoittanut itseni nurkkaan, että jatkaminen tuntuu aina vaan vaikeammalta ja vaikeammalta. Lisäksi minusta tuntuu, että aloitan ihan liian monen blogitekstin melkein näillä samoilla sanoilla... Yhä uudestaan ja uudestaan yritän jatkaa enemmän tajunnan virtana välittämättä niin paljon loogisesta järjestelmällisyydestä ja kronologisesta etenemisestä ja yhä uudestaan palaan siihen, että haluaisin tuon järjestelmällisyyden säilyttää.

Kesä 2019 on ollut ehkä hieman hankala kesä ja siihen on liittynyt monenlaisia haasteita, joista suurimmat ovat olleet rahallisia. Myös ajankäyttö on tuottanut pieniä haasteita ja kun kyseessä on nyt matkablogi, niin ajankäytön kannalta mainitsemisen arvoisia ovat olleet alkukesän oleilu USA:ssa, merkillinen matka kauas Aasiaan, Italia ja Summer Jamboree sekä nyt edelleen meneillään oleva loppukesän oleskelu USA:ssa. Olen matkustanut paljon sekä junalla että lentokoneella ja ilmastoa ja saastuttamista ajatellen en ole ollut mikään mallikansalainen: jonkun taulukon mukaan minun maksamaani polttoainetta on levitetty tämän kesän aikana taivaalle noin kolme tonnia…

Myös ajatukseni ja asenteeni ovat muuttuneet viime vuosien aikana. Ilmastonmuutoksen, rasismin, populismin, äärioikeiston ja äärioikeistoterrorismin, joukkomurhien ja muiden ikävien asioiden vaikutus minuun on ollut kiistämättä melko suuri. Kuten varmasti suurimmalla osalla meistä. Maailma on muuttunut kuluneiden viiden vuoden aikana aivan valtavasti. Pahuuden lisääntymisestä voi omasta mielestäni syyttää suurelta osin internettiä ja varsinkin sosiaalista mediaa: sieltä ”pahan voimat” ovat löytäneet ihanteellisen kasvualustan ja sitä kautta monenlaiset lumipalloefektit ovat saaneet voimaa ja pahan siemenet ovat saaneet rauhassa levitä. Ja niiden levittäjiä, nykyajan riidankylväjiä, tuntuu riittävän… Ja toisaalta taas muiden ihmisten silmien eteen on yhtäkkiä avattu ja levitetty tämä karu ja ruma todellisuus ihmisen pahuudesta. Ja kaikki tämä on ikävä kyllä jättänyt jälkensä suurimpaan osaan meistä ja koko maailma on muuttunut ihan toisenlaiseksi. 

 Vaikka ihmisen hyvyyttä on välillä vaikea löytää tämän kaiken sonnan keskeltä, se on kuitenkin edelleen olemassa ja hyviäkin ihmisiä on olemassa. Ja maailmassa on paljon hyviäkin asioita ja niihin yritän edelleen tässä matkablogissani keskittyä. Parikymmentä vuotta sitten ajattelin tulevaisuuttani ja vanhenemista näin: toivoin hartaasti, ettei minusta koskaan tulisi katkeroitunutta ja vihaista vanhaa jäärää. Varoittavia esimerkkejä löytyi jo silloin paljon ja nyt niitä on aivan liikaa...

Jos ajattelen tätä blogia ihan puhtaasti matkablogina, tarkoittaen sillä ympäri maailmaa ja eri maita matkustamista, on tämä näkökulma suurelta osin kadonnut. Elämäni on nyt jo yli kolme vuotta ollut niin vakiintunutta välille Suomi-USA, että matkustaminenkin on ollut melkeinpä pelkästään näiden kahden paikan välillä matkustamista. Enemmänkin nyt siis ajattelen itseni ”ulkomaankirjeenvaihtajan” rooliin ja yritän kirjoitella niitä-näitä elämästä USA:ssa. Ja onhan niitä muitakin matkoja vielä silloin tällöin; kuten esimerkiksi jo mainitsemani kaksi muuta ulkomaan matkaa pelkästään tämän kesän aikana.  

Jos ajattelen pelkästään tätä vuotta - en kaikkia niitä vuosia, jotka olen kirjoittamisessa hypännyt yli - haluaisin kirjoittaa viime talven retkestä Ocalaan ja Gainesvilleen. Ocalassa kohteena oli Big Daddy Don Garlitsin Museum of Drag Racing ja Gainesvillessä vietimme yhden päivän NHRA:n Gatornationals kiihdytyskisoissa. Haluaisin myös kirjoittaa jonkinlaiset päätössanat lähes 20 vuotta kestäneelle asumiselle Suomenlinnassa. Tuo yksi maamme suosituimmista turistikohteista oli kotini niin kauan, että sitä tulen aina ajattelemaan kotinani, koko lopun elämääni. Tätä kautta olen myös tänä kesänä hieman saanut tutustua Helsinkiin uusin silmin ja siitäkin voisin vähän kirjoitella, vaikkakaan en ole Helsingissä kovin montaa päivää tänä kesänä ollut. Ihan viimeisimpinä kirjoitusaiheina minun mielessäni olisivat nyt matka Italiaan (Rooma, Firenze, Pisa, Lucca, Ancona) ja Senigallian festareille. Näiden lisäksi olisi pari muuta kotimaan asiaa ja useita USA:n asioita, jotka hyvinkin olisivat pienen tarinan arvoisia.

Keskeneräisiä juttuja minulla on tietokoneellani tallessa enemmänkin ja ainakin kesän 2018 Italianmatkasta aion vielä jokusen sanan kirjoittaa. Kuten tänäkin vuonna, myös vuosi sitten teimme Italiaan ”yhdistelmämatkan”, johon kuului sekä Italiassa lomailua ja Italian upeita nähtävyyksiä että Senigallian Summer Jamboree.

Yksi tämän päivän suosituimmista termeistä on "happy place". Minulle yksi happy place on aivan varnasti Senigallia. Se on paikka, jossa ensimmäisestä kerrasta lähtien olen osannut rentoutua ja nauttia olostani ihan täysillä. Myös Suomenlinna oli minun happy place, mutta ei ehkä kuitenkaan aivan puhtaasti. Meri sen sijaan on aina ollut minulle tärkeä happy place. Juuri tällä hetkellä istun myös yhdessä tuollaisessa paikassa: Floridassa, Riviera Beachin kaupungin alueella olevan town housen takapihan patiolla. Kuuma päivä Floridassa on kääntynyt jo myöhäiseen iltaan ja istun itsekseni pimeässä takapihan mukavallla tuolilla. Edessäni olean lammen pinta pinta on sileä kuin peili ja taivas on pilvetön, vaikkakin jossaki kaukana näen vielä silloin tällöin salaman aiheuttamia valonvälähdyksiä. Grilli viilenee jo ja istun nyt syömisen jälkeen nauttimassa Gin Toniciani. Kaukaa kuuluu jatkuva liikenteen taustaääni ja ilmastointilaitteen hurina. Pihanurmella nukkuu muutama vesilintu ja opossumi kävi juuri kääntymässä veden äärellä. Kuu taivaalla on kirkas ja on melkein täyden kuun aika.

Nyt olen avannut tämän loppukesän ja pian jo lähestyvän syksy kirjoituskauden ja uskoakseni pian on tulossa uutta tekstiä eli ”Stay tuned…”