Kohti kesää (Kreikka, osa 8)

Melko surkean kesän jälkeen saimme Suomessa nauttia hetken oikeasta kesästä vielä elokuussa, mutta minulle se oli jo jollakin tavalla liian myöhäistä. Loma loppui ja muutenkin fiilis tämän kesän jälkeen oli jo sen verran matalalla, että olin tavallaan jo luovuttanut, enkä ehkä osannut enää noista lämpimistä päivistä kunnolla nauttia. Siitäkin huolimatta olen kylllä iloinen tuosta lämmöstä ja aurinkoisista päivistä.

Tuleva syysretki on nyt tarkentunut jonkin verran. Jos joku (lähinnä joku tutuista, sukulaisista tai ystävistä) haluaa lähteä matkaan osaksi aikaa tai koko ajaksi, niin tässä minun suunnitelmani: Lennän lokakuun alkupuolella ensin Finnarin suoralla lennolla Chicagoon ja viivyn siellä kolme yötä. Kahdelle ensimmäiselle yölle olen jo varannut hotellin aivan Chicagon keskustasta ja kolmanneksi yöksi siirryn O'Haren lentoaseman lähellä olevaan hotelliin. Neljäntenä matkapäivänä lennän aamulla Chicagosta Floridaan, Palm Beachin kansainväliselle lentokentälle. Tuo lentokenttä sijaitsee West Palm Beachin kaupungin alueella ja siitä on noin 10 minuutin ajomatka "kotiin". Floridassa olen noin 1,5 viikkoa ja palaan sitten lentäen Chicagoon ja sieltä vielä samana päivänä suoralla lennolla takaisin Helsinkiin. Koko matka kestää kaksi viikkoa (16 päivää siihen kuluu kaikkiaan).

Olen tässä hieman alustavasti katsellut minne oikeastaan olen menossa... Päätös Chicagoon lähdöstä kun oli todellakin hetken mielijohde. Chicagossa en ole koskaan käynyt, enkä voi sanoa kovinkaan paljon kaupungista tai Illinoisin osavaltiosta tietäväni. Tiedän, että kaupunki on USA:n kolmanneksi suurin kaupunki ja että se sijaitsee Michigan-järven rannalla. Tiedän myös sen olevan korkeiden pilvenpiirtäjien kaupunki (joista korkein on entinen Sears Tower, nykyinen Willis Tower). Tiedän myös sen, että Chicago on yksi Bluesin syntysijoista ja onhan sillä myös synkkä historiansa alamaailman pesäpaikkana. Ja onhan Chicago myös kuuluisan Route 66- tien alku- ja loppupiste. Siihenpä tietoni sitten alkavatkin jo loppua. Tämä alla oleva video sopii hyvin alkajaisiksi, jos haluaa katsoa millaisesta kaupungista on kyse.

Chicago - The Windy City (I'll never forget you...)

Mutta nyt palaan vielä muutaman kerran Kreikkaan ja vuoteen 2014:


NELJÄSTOISTA VIIKKO

Neljästoista matkaviikko alkaa tiistai-iltana Scandic Park- hotellissa Helsingin Mannerheimintiellä. Oikeastaan ainoa Suomenlinnassa asumisen huono puoli (kesällä tupaten täynnä olevien lauttojen lisäksi) on se, että muutaman kerran olen joutunut aikaisesta aamulennosta johtuen yöpymään hotellissa joko Helsingin keskustassa tai lentokentän lähellä. Tällä kerralla valitsen vielä osittain remontissa olevan Mannerheimintien Scandicin kahdesta syystä: ensinnäkin minulla on Scandicin kanta-asiakaskortti, jolla saan kerättyä pisteitä ilmaista hotelliyötä varten ja alimmalla tasolla saan 6,00 euron kuitin eli ”setelin”, joka kelpaa hotellin ravintolassa ja myymälässä. Toinen syy on se, että Finnairin lentokenttäbussin pysäkki on aivan hotellin edessä.

Helsinki-Vantaa, Flybe Embraer
(Kuvat saa suurennettua klikkaamalla)

Keskiviikkona 14.5.2014 olen jo klo 5.30 aamulla pysäkillä reippaana odottamassa bussia ja vajaan puolen tunnin bussimatkan jälkeen olenkin jo lentokentällä. Tällä kertaa olen tyytyväinen, että minulla on jonkin verran ylimääräistä aikaa, sillä huomaan (onneksi) heti lentokentälle saavuttuani, että olen tehnyt lähtöselvityksen ja tulostanut boarding cardin vain ensimmäiselle lennolle eli Dusseldorfiin asti… Mitä lie olen ajatellut. Pää sekaisin vai ajatukset jossain ihan muualla? Saan kuitenkin hoidettua asian loppuun lähtöselvitysautomaatilla ja pian minulla on kädessäni molemmat boarding cardit ja myös ”matkatavaratagi”, jonka kiinnitän oliviinvihreään kassiini. Tänään turvatarkastukseen on jonkin verran jonoa ja hetken jonossa seistessäni mietin miksi en mennyt aivan terminaalin päässä olevan turvatarkastuksen kautta, koska se on yleensä todella hiljainen. Nopeasti selviän kuitenkin tätäkin kautta ja aikaa jää vielä ihan riittävästi lähtöporttien luona maleksimiseenkin.

Allamme Espoo

Ensimmäinen lentoni tänään on Flyben lento Dusseldorfiin. Aivan kuten tullessakin, koneena on pieni Embraer ERJ-190. Viime matkoilla en ole vaivautunut edes etukäteen katsomaan istumapaikkojani, mutta tällä kertaa siirsin paikkani lähtöselvitystä tehdessäni aivan koneen etuosaan, ikkunan viereen. Sää on hyvä ja nyt kun myös näillä Finnairin lennoilla saa pitää kameraa päällä myös nousun ja laskun ajan, saan otettua muutaman hyvän kuvan pääkaupunkiseudusta koneen noustessa Espoon yli. Lento on tasainen ja mukava ja laskeudumme ajallamme Dusseldorfiin.

Dusseldorf

Reilun tunnin odotuksen jälkeen nousen Air Berlinin Airbus A321- koneeseen, joka vie minut Thessalonikiin. Alkumatka menee oikein mukavasti, mutta laskeutuessamme kohti Thessalonikia Kreikka tervehtii meitä parin kilometrin korkeudessa melkoisella pompotuksella. Jo pilvistä näkee, että taidamme lentää juuri sopivasti jonkinlaisen pienen myrskyrintaman läpi ja meno on jonkin aikaa melkoista ryskytystä. Alempana meno kuitenkin taas tasaantuu ja lentäessämme suoraan Thessalonikin keskustan yli kaupunki näkyy upeasti allamme. Erotan selvästi Roman Agoran ja Agios Dimitrioksen kirkon, mäen harjanteella olevan linnan muurit, White Towerin ja monta muuta, jo tuttua paikkaa. Huomaan myös näin ylhäältä käsin, että Thessaloniki on todella iso kaupunki.

Air Berlin Airbus

Yksin matkustaessa on aikaa mietiskellä kaikenlaista. Yksi asia mitä mietin, on se, kuinka ihmiset muuttuvat kun tulee Helsingistä ensin Saksaan ja siitä edelleen Kreikkaan. Suomalaisissa lentokoneissa on tyypillistä se, että usein heti turvavyövalon sammuttua nousun jälkeen, koneen vessan ovelle muodostuu kuin taikaiskusta pitkä jono keski-ikäisiä miehiä. Monet ovat varmaan jo lentokentällä ehtineet juoda tuopin tai kaksi ja heti koneen noustua on kiire vessaan… Ja usein, aivan kuten tälläkin reissulla, koneesta löytyy keski-ikäinen tai keski-iän ylittänyt miesporukka, joilla on joko kuulo-ongelmia tai suunnaton, tekisi mieleni sanoa sairaalloinen, tarve tulla huomatuksi. Nämä varsinaiset maailmanmatkaajat haluavat välttämättä muiden tietävän, että ”On sitä matkusteltu ennenkin…” Kreikkaa kohti lentävässä koneessa onkin sitten jo ihan erilainen meno koneessa. Ihmiset tunkevat sekavana laumana paikoilleen, kännykät ovat päällä kielloista huolimatta ja välillä tulee vähän sellainen ”mustalaisleiri muuttaa taivaaseen”- fiilis. No, tätä analysointia voisi jatkaa paljon pitemmällekin, mutta jätän nyt matkustajat rauhaan. Suomalaisista lentoemännistä minulla on tullut mieleen nyt jo useiden vuosien aikana yksi kaikkia heitä yhdistävä juttu. On nimittäin yksi asia, josta tietää, että he kaikki ovat olleet saman henkilön koulutuksessa: Joka ainoa suomalainen lentoemäntä hokee kahvia tarjoillessaan hieman huvittavalta kuulostavaa mantraa: ”kahviateetä, kahviateetä, kahviateetä…” ja sitä seuraa: ”maitoasokeria, maitoasokeria, maitoasokeria…”

Thessaloniki

Takaisin Kreikkaan ja Thessalonikiin. Minun Thessalonikin vierailuni jää tällä kerralla läpikulkumatkaksi. Sää näyttää hieman synkältä (se jyrkkä säärintama ja tummien pilvien reuna, jonka näin jo koneen ikkunasta) ja olen sen verran väsynyt, että päätän jatkaa matkaa suoraan ”kotiin”. Päästyäni bussiin ajattelen kokeilla onneani ja katsoa minne se menee; minulla on hyvin vahva aavistus, että se päätyy keskustan jälkeen rautatieasemalle. Reilun puolen tunnin kuluttua olemme päässeet suuren kaupungin todella ruuhkaisen keskustan läpi ja lopulta bussi todellakin päätyy rautatieasemalle ja minä pääsen näppärästi jatkamaan matkaani junalla kohti Larissaa.

Loppuviikossa ei ole oikeastaan yhtään mitään mainitsemisen arvoista. Päivät menevät töissä ja arjen ja arkiset illat katkaisee oikeastaan vain suomalaisen työkaverin kanssa tehty pikku kävelyretki uusia polkuja pitkin keskustaan ja illan istuminen kahdenkin eri kahvilan terassilla todella lämpimässä illassa.

VIIDESTOISTA VIIKKO

Larissa

Välillä elämä täällä on pikkuisen hankalaa, koska ei ymmärrä mistään mitään. Tai ei se oikeastaan hankalaa ole ja ainahan sitä jotain ymmärtää, mutta tuntematon kieli ja tuntemattomat kirjaimet (jotka tosin alkavat jo olla hallussa) kyllä asettavat pieniä haasteita. Se on ehkä enemmänkin ajoittain ärsyttävää. Kieltä en oikeastaan ole edes halunnut oppia ja motivaatio oppimiseen on aika lähellä nollaa, koska tiedän, että en enää tämän reissun jälkeen tule tarvitsemaan tätä kieltä koskaan missään. Niin kuin taisin jo sanoa aikaisemmin, yleensä jo viikon lomamatkalla oppii enemmän kuin mitä olen oppinut tämän reilun kolmen kuukauden aikana ja tämä ”oppimattomuus” vaatii jo erikoislahjakkuutta. Todella hyvin ja helposti olen täällä tullut toimeen, vaikka pieniä ymmärtämisvaikeuksia välillä onkin. Suuri osa ihmisistä puhuu melko hyvää englantia, mutta välillä eteen tulee sellaisia tilanteita, että kaikki on kirjoitettu kreikan kielellä, eivätkä ihmiset osaa mitään muita kieliä.

Larissa

Viimeksi mietin tätä kieliasiaa eräänä päivänä kun poikkesimme päivällä lounaan jälkeen ostamassa jäätelöt. Tai minä en ostanut, katselin vaan kun muut ostivat. Tuossa konditoriassa, jossa myydään myös irtojäätelöä, kaikki on kirjoitettu kreikaksi ja myyjä ei osaa puhua englantia. Se vaikeuttaa jäätelön ostamista, vaikka käsimerkeilläkin siitä kyllä selviää, jos ottaa riskin ja valitsee jäätelön pelkän ulkonäön perusteella. Tämä kieliongelma ei kuitenkaan ollut syynä siihen, että en tänäänkään ostanut jäätelöä, vaan syynä oli tarve yrittää vähentää sokeria ja rasvaa. Minun ei koskaan ole tarvinnut huolehtia painostani ja tähän asti on ollut aivan sama mitä syön, mutta nyt olen huomannut painon pikkuisen lisääntyneen ja minun on vähän mietittävä mitä suuhuni pistän. Yritän syödä edes vähän terveellisemmin ja hotellin runsaan aamiaisen lisäksi syön vain yhden lämpimän aterian päivässä. En ole myöskään syönyt juuri mitään välipaloja ja nyt näköjään pystyn välttämään tarvittaessa myös houkuttelevat makeat herkut…

Larissa

Lenkillä olen edelleen käynyt silloin tällöin, mutta en lähde väkisin hampaat irvessä, jos siltä ei tunnu. Tuota painoasiaa mietin myös lenkillä; kunto on hieman laskenut tietysti jo iän myötä, mutta paino vaikuttaa juoksemiseenkin. Olen aina ollut hyvin hoikka, jopa lähellä liian laihaa ja nyt paino ehkä noussut enemmän ”miehen mittoihin”. Tuo kymmenen lisäkiloa tuntuu kuitenkin juostessa väkisinkin, sitä voi verrata painon puolesta siihen, että raahaisi mukanaan juostessa 10 litran vesiämpäriä… No, nyt olen kuitenkin löytänyt täällä edes jollakin tapaa kelvollisen lenkkipolun ja siirtyessämme pian todennäköisesti kaupungin keskustaan, minun on löydettävä uusi lenkkipolku tai alettava käymään kuntosalilla.

Viidestoista viikko ei tuo mukanaan mitään uutta eikä ihmeellistä. Kaikki alkaa olla jo niin tuttua, niin töissä kuin iltaisinkin. Ainoa selkeä muutos on se, että kolme kuukautta jossakin +15-20 asteen välillä keikkunut keskilämpötila on noussut reippaasti. Päivät ovat olleet todella lämpimiä, ehkä +25-30 astetta ja vielä myöhään illallakin lämpötila on ollut lähellä hellerajaa. Lämpö, vihreys ja kukkaset saavat tämän melko kolkon harmaan kaupungin näyttämään paljon siedettävämmältä.

Viikonloppuna teen pikaisen lomamatkan Skiathoksen saarelle ja siitä reissusta kerron erikseen.

Toukokuun kuvat Kreikasta