Asunnonhakua Kreikassa (Kreikka, osa 3)

Minun tekisi mieleni sanoa, että tämä on ollut elämäni huonoin kesä, mutta en voi sanoa niin, koska tähän kesään on mahtunut myös niin isoja ilonaiheita.Suurimmat ilonaiheet liittyvät oma poikani perheeseen ja sitä kautta suoraan myös minuun ja näistä suurin asia on tietysti pienen lapsen syntymä. Voin kuitenkin sanoa, että tämä kesä on ollut melkoinen sillisalaatti. Varsinainen tilkkutäkki. Tämä kesä on koostunut pienistä ja sekavista toisiinsa liittymättömistä palasista ja myös toisiinsa liittyvistä palasista ja minun on ollut jotenkin tavattoman vaikea saada tästä kesästä mitään otetta. Jotenkin tuntuu, että tämä kesä ei ole ollut ollenkaan minun hyppysissäni tai hallinnassani.

(kuvat saa suurennettua klikkaamalla)

Olen huomannut, että olen siirtynyt ainakin ajatuksissani pienen matkaa lähemmäs Yhdysvaltoja ja Floridaa. Vaikka en ole nyt käynyt siellä muutamaan kuukauteen, niin jollakin tapaa näen tulevaisuuteni yhä enemmän sillä suunnalla. Tämä kesä on ollut tavallaan suurten muutosten aikaa ja irrottautumista menneestä. Tämä on ollut tavallaan haikea kesä ja olen elänyt tänä kesänä monta hetkeä menneessä ja muistoissa, tietäen, että niitä hetkiä en saa enää takaisin, mutta ne säilyvät hyvinä muistoina ikuisesti. Minun on pakko päästää irti monesta asiasta ja siirtyä eteenpäin. Minusta on tullut tänä kesänä isoisä ja huomaan myös olevani siinä tilanteessa, että 26 vuoden jälkeen asun ensimmäistä kertaa virallisesti yksin. Tie eteenpäin on auki ja tavallaan se vähän pelottaa minua, mutta silti toivon, että pysyn terveenä ja hyvässä kunnossa ja edessä tulee olemaan vielä paljon kaikenlaista mukavaa. Minä elän nyt omaa elämääni, mutta silti minulla onneksi on myös läheiseni, jotka ovat minulle tärkeitä ja jotka tulevat olemaan kiinnekohta Suomessa, vaikka menisin minne.

Mielessä pyörii myös kaukokaipuu ja hirveä tarve päästä lähtemään. Minun pitäisi nyt lähteä... Jonnekin. Haluaisin kovasti lähteä jonnekin pois ja minusta tuntuu, että olen elänyt tämän kesän aivan liikaa kotona ja  aivan liian lähellä tavallisia, arkisia asioita. Kaipaan nyt viime kesää Kreikassa, kaipaan Italiaa, Roomaa ja Senigallian Summer Jamobreeta ja kaikkein eniten taidan kaivata Floridaa. Nyt selvää lienee myös se, että seuraava matkani tulee olemaan matka Floridaan lokakuun alkupuolella.

Näiden tämän kesän ajankohtaisten ajatusten jälkeen on aika siirtyä taas yli vuoden takaisiin tapahtumiin Kreikassa.

-------------------------------------------

Otin nahkatakin pois päältäni astuessani lentokoneeseen Helsingissä 10.2. ja sen jälkeen en ole sitä päälleni pistänyt. Toinen viikko täällä alkaa aurinkoisena ja todella lämpimänä. Lämpötila on keskipäivällä noin +20 astetta ja vaikka illat ovatkin vielä viileitä, tämä vastaa hyvinkin Suomen kesää. Hyvää Suomen kesää… Tämä on tosin täälläkin epätavallisen lämmintä; helmikuut ovat yleensä jonkin verran kylmempiä kuin nyt ja varmasti viileämpiäkin päiviä on vielä edessä.

Maanantaina 17.2.2014 käyn taas heti työn jälkeen lenkillä. En ole löytänyt täältä laitakaupungilta vielä kunnollista lenkkipolkua. Vain asuinalueita ja kovia asfalttikatuja. Käyn juoksemassa jonkin matkan päässä olevalla suoralla ja pitkällä kadulla, jossa on leveä jalankulku- ja pyörätie. Kovaa asfalttia sekin on ja tie on tylsän pitkä ja suora, mutta juoksen siellä, koska niin muutkin näyttävät tekevän. Täällä ihmiset näyttävät harrastavan kuitenkin enemmän reipasta kävelyä kuin juoksemista. Silloin kun katubaareissa kahvilla istumiselta ehtivät…

Larissa, Kreikka

Tiistaina saan sovittua ajan Remaxin asunnonvälittäjälle. Tapaamme Remaxin toimistossa kaupungin keskustassa ja kerrottuani vaatimuksemme ja neuvoteltuamme hetken, lähdemme katsomaan pieniä asuntoja vielä lähemmäksi kaupungin ydintä. Käymme talossa, josta samasta rapusta löytyisi neljä pientä studio-asuntoa eli asuntoa, jossa on yksi huone, pieni keittiönurkkaus ja kylpyhuone. Asunnot ovat ihan siistejä ne ovat ainakin jollakin tapaa kalustettuja. Kaikista löytyy sänky patjoineen, vaatekaappi ja pari pöytää ja tuolia. Käyn illalla samassa paikassa uudestaan katsomassa vielä viidennenkin asunnon. Kolme asunnoista on vilkkaan kadun puolella ja kaksi takapihan puolella. Mietin jo tulevaa kesää ja kuumuutta ja totean takapihan puolella olevat, varjoon jäävät asunnot paremmiksi. Toisessa asunnossa on jopa jonkinlainen ilmastointilaite, joka lienee täällä aivan välttämätön kesäaikaan. Lämpötila voi nousta kesällä jopa +40 asteeseen. Kiinteistönvälittäjä lupaa vielä kysellä suostuisiko isännöitsijä tai asuntojen omistaja hankkimaan asuntoihin televisiot ja pesukoneet.

Koska asunnot ovat pieniä ja hieman karuja haluamme katsella vielä mitä muuta olisi tarjolla. Vaihtoehdot ovat vähissä, mutta perjantaina käymme katsomassa kaunista omakotitaloa Terpsithean kylässä. muutaman kilometrin päässä Larissasta. Jo paikalle tullessamme totean, että naapureilla on sitten leikkuupuimurit ja traktorit pihalla… Talo ei ole kuin muutaman vuoden vanha ja se on suuri ja upea. Talosta löytyisi kolme makuuhuonetta, kaikki omalla parvekkeella ja alakerrasta vielä yksi pieni makuuhuone. Olohuone on valtava ja avara, keittiö siisti ja hieno ja taloon kuuluu usean parvekkeen lisäksi vielä iso terassikin. Talo olisi aivan loistava ja vuokrakin sopiva, mutta paikka on aivan väärä. Toteamme kaikki yksimielisesti, että se on aivan liian kaukana kaupungista ja palaamme takaisin. Odottelu ja asunnon etsiminen jatkuu. Käymme perjantaina vielä keskustassa syömässä poikkeamme vielä juomassa yhdet jossakin todella kansoitetussa baarissa. Larissan alkuillat ovat todella täynnä elämää.

Larissa, Kreikka

Lauantaina kävelen taas kaupungin keskustaan ja käyn kyselemässä parista paikasta nettitikkuja. Tämä jo siltä varalta, että tietäisimme nettiyhteyden hinnan, jos tulevaan asuntoon ei kuulu nettiyhteyttä. Käyn myös kirjakaupassa ja ostan Thessalyn alueen ja Skiathoksen kartat ja poistomyynnistä pienen Ateenan matkaoppaan. Tuon matkaoppaan lisäksi kaupassa ei juuri muuta englanninkielistä luettavaa olekaan. Kiertelen seuraavaksi kauemmas keskusta-alueelle ja huomaan sen jatkuvan vielä paljon pitemmälle kuin olen luullutkaan. Löydän bussiaseman ja löydän nyt myös viehättäviä (vaikkakin hieman rähjäisiä) pikkukatuja ravintoloineen. Ehkä tänne tulon alkushokki alkaa olla ohitse ja tänä viikonloppuna tämä kaupunkikin näyttää jo paljon mukavammalta. Illalla käymme vielä syömässä tällä samalla alueella ja löydämme oikein mukavan paikan, monen muun mukavan paikan joukosta.

Larissan rautatieasema

Sunnuntaina 23.2. ajatuksenani on lähteä Voloksen rantakaupunkiin katsomaan merta. Säätiedotus lupaa päivälle kuitenkin niin huonoa säätä, että lojun pitkään hotellihuoneessani. Lähden kuitenkin lopulta liikkeelle, kun luvattua sadetta ei näytä kuuluvan. Kävelen taas reilun kahden kilometrin matkan rautatieasemalle ja tulen sinne kymmenen minuuttia ennen junan lähtöä. Jono lippuluukulla liikkuu sen verran hitaasti, että aikaa junan lähtöön on enää muutama minuutti ja sitten tuleekin eteen pieni ongelma. Asemahallin isot näytöt ovat pimeinä ja pienestä monitorista ehdin vilahdukselta nähdä junan lähtöajan ja numeron, mutta laituria siinä ei ole kerrottu. Siirryn tunnelin kautta laiturille, jossa näen ihmisiä, mutta huomaan myös laiturien näyttötaulujen olevan pimeänä. Vieressäni seisoo kauttaaltaan töhritty juna ja toiselle raiteelle tulee toinen spray-maalattu juna, mutta kummassakaan junassa ei lue missään määränpäätä tai numeroa tai yhtään mitään. Myöskään kuulutuksia ei asemalla ole, ei edes kreikaksi. Lopulta ennen kuin ehdin kysyä keneltäkään, juna (jonka arvelen olleen Voloksen juna) lähteekin jo liikkeelle. Tämä on todellakin maa, jossa mikään ei tunnu toimivan ja missä kaikki on jollakin tavalla epäselvää ja kummallista. En kuitenkaan ole kovin pahoillani siitä, että jäin tällä kertaa junasta, koska sää ei edelleenkään ole kovin hyvä ja minulle olisi näin myöhään liikkeelle päästyäni jäänyt ehkä liian vähän aikaa perillä. Nyt minulla ainakin on liput valmiina uutta yritystä varten. Ehkä seuraavalla kerralla löydän junankin…

Iroon Politechinoiu, Larissa

Kävelen takaisin hotellille kierrellen pikkuisen lähikortteleissa. Minulla on täällä kaikki hyvin ja tulen pärjäämään ja viihtymään täällä ainakin jollakin tavalla tämän pitkän ajanjakson, mutta pakko on taas todeta, että tähän maahan on vaikea ihastua. Kaikki on niin likaista, epäsiistiä ja sotkuista ja vaikka osa taloista on hienoja ja kaikin puolin upeita, niin niiden väleissä on aina kammottavan näköisiä murjuja ja vähintään kadut ja jalkakäytävät ovat kelvottomassa kunnossa. Siellä täällä jalkakäytävillä on erilaisia, murtuneita laattoja, haljennutta betonia ja ammottavia jalankulkijoita vaanivia aukkoja, joista katukivet ovat kadonneet jonnekin. Siellä täällä ilman täyttää hirveä savun haju, joka leviää grilleistä tai taloista, joita lämmitetään hiilellä. Lähempänä hotellia käyn vielä ihmettelemässä erään talon pihalla olevia kanoja; vaikka olemmekin kaupunkialueella, täällä ruokakin kasvaa takapihoilla.

Olympos-vuori

Minä en todellakaan valita pienistä ja ajattelen aina, että maassa maan tavalla. Ollessani muualla kuin Suomessa, nautin erilaisista pienistä asioista, uusista asioista ja ylipäätään kaikesta, mikä avaa silmiä näkemään tämän maailman. Yritän oppia uusia asioita ja oppia ymmärtämään elämää ja ihmisiä muualla ja yritän sulautua joukkoon. Nautin lämpimästä ilmastosta ja uusista maisemista ja todella harvinaista on, että kovasti alkaisin ainakaan pikku asioista valittamaan ja rutisemaan. Olen yleensä huomattavasti iloisempi, pirteämpi ja hyväntuulisempi muualla ollessani, mutta tällä kertaa on pakko todeta, että jo monta kertaa olen ajatellut tämän maan olevan jotakin nykyaikaisen sivistysvaltion ja takapajuisen kehitysmaan väliltä. Tämä maa on melkein pahempi takapajula kuin Suomi… Mutta tosiaan niitä hyviäkin puolia löytyy ja nyt yritän nauttia niistä ja opetella taas hieman Välimeren tyyliin kuuluvaa huolettomuutta. Ja kaikesta huolimatta: ihan hyvällä mielellähän minä täällä olen ollut ehdottomasti suurimman osan ajasta.

Roomalainen amfiteatteri, Larissa

Monet kerrat olen silti jo ensimmäisen kahden viikon aikana ehtinyt kaivata sekä Yhdysvaltoihin että Roomaan. Rooma minulle tulee päivittäin mieleen siitä, että olin vastaavalla työreissulla Roomassa syksyllä 2011 ja se oli kaikin puolin jotakin aivan muuta kuin tämä. Rooma oli ja on yksi maailman hienoimpia paikkoja ja kaikki Italiassa oli paljon paremmin. Siellä viihdyin niin hyvin, että olisin voinut jäädä sinne asumaan loppu iäkseni. Sinne kotiuduin jo ensimmäisenä iltana. Ja sinne kaipaan nytkin ja toivoisin tämän työn tälläkin kertaa olevan siellä. Ilmasto ja muutamat muutkin asiat tuovat päivittäin mieleen myös Floridan ja kovasti jo odottelen sitä, kun pääsen taas sinne omaan kotiini. Jo nyt mietin lomamatkaa sinne, vaikka siihen on vielä pitkä aika, enkä edes tiedä koska sinne seuraavan kerran pääsen. Entä sitten Suomi? Sitä en maininnut kaipaavani, enkä oikeastaan kaipaakaan. Kaipaan vain läheisiä ihmisiä Suomessa, mutta en juuri muuta. Ehkä kaipaan kotia sen verran, että pääsisin hoitamaan joitakin asioita ja hakemaan tänne jotain, mitä en kiireessä ja tilanpuutteen vuoksi ehtinyt ottaa mukaan. Lähtö oli todellakin niin kiireinen, että osa kotiasioista jäi hoitamatta ja nyt tarvitsisin myös täällä vaatteita ja jotain muutakin pientä kotoa.

KOLMAS VIIKKO

Upseerikerho, Larissa

Kolmas viikko alkaa harmaana ja viileänä. Maanantaina päivällä lämpötila on +12 astetta, mutta aamun sade on onneksi jo loppunut. Viikon edetessä sää lämpenee hieman ja vaikka illat ovatkin kylmempiä kuin kahtena edellisenä viikkona, auringonpaiste lämmittää päivisin mukavasti. Muuten kolmantena viikkona moni asia alkaa olla BAU… Business as usual. Elämä alkaa pikku hiljaa asettua uomiinsa ja vaikka jokaisessa päivässä onkin aina paljon uutta ja ihmeellistä, niin monet asiat alkavat sujua jo rutiinilla ja täällä olemiseen, asumiseen ja työskentelyyn alkaa jo tottua. Asuminen on edelleenkin hotellielämää, koska välittäjämme ei ole vielä onnistunut löytämään sopivaa tai sopivia kalustettuja vuokra-asuntoja.

Reilun kahden viikon jälkeen puhtaat vaatteet alkavat käydä vähiin, vaikka valtio onkin laittanut mukaan melkoisen määrän vaatteita ja muita varusteita (moskiittoverkkoa, malaria-lääkkeitä ja luotiliivejä sekä komposiittikypärää en ole käyttänyt vielä kertaakaan). Todettuani hotellin pesulapalvelun liian kalliiksi totean, että on löydettävä jokin halvempi ratkaisu. Hotellissa pelkän kauluspaidan pesu maksaa 7,50€! Ja prässäyksestä vielä lisähintaa 6,00€ eli yhteensä 13,50€! Sillä hinnallahan ostaisi jo melkein uuden paidan… Keskiviikkona käyn suositusten perusteella viemässä pussillisen pyykkiä lähellä keskustaa olevaan pesulaan ja hinta on hyvinkin kohtuullinen: koko ison pussillisen pesu maksaa yhteensä 5 euroa. Perjantaina saan takaisin siistin muovipussipaketin, jonka sisällä on hyväntuoksuisia, silitettyjä vaatteita. Jopa sukat on silitetty.

Larissa, Kreikka

Perjantaina, helmikuun viimeisenä päivänä, käymme jälleen katsomassa kahta vuokrattavaa asuntoa. Asunnot sijaitsevat hyvin lähellä toisiaan keskustan laitamilla. Nämä asunnot eivät siis ole vieläkään niin lähellä keskustaa kuin haluaisin, mutta muuten molemmat näyttävät hyvältä. Varsinkin ensimmäinen asunto vaikuttaisi erittäin sopivalta kahdelle asukkaalle. Asunnossa on kolme makuuhuonetta, iso olohuone ja keittiö sekä kylpyhuone ja erillinen wc. Yhdestä makuuhuoneesta pääsee omalle parvekkeelle talon toiselle puolelle ja kahdesta makuuhuoneesta sekä olohuoneesta on kulku valtavan isolle parvekkeelle toiselle puolelle taloa. Asunnossa parasta on varmasti juuri tuo iso parveke, jolta on kohtuullisen mukavat näköalat kauas maaseudulle, Terpsithian kylään ja toisessa suunnassa kuulemma näkyy kirkkaalla säällä Olympos-vuori. Asunto olisi siinäkin mielessä sopiva, että siihen kuuluu kaikki tarvittava, eikä sinne tarvitsisi hankkia mitään. Asia jää nyt kuitenkin vielä toistaiseksi harkintaan.

Perjantai-iltana lähden jälleen lenkille ja kierrän saman lenkin kuin jo aiemmin tällä viikolla. Olen nyt löytänyt edes jollakin tavalla kelvollisen 3,7km mittaisen lenkin. Muuten ilta kuluukin taas tavalliseen tapaan ja nämä hotelli-illat alkavat jo olla hieman tylsiä. Jos edes televisiosta näkyisi jotain muuta kuin englanninkielisiä uutisia (usean kreikkalaisen kanavan lisäksi) tai kunpa olisin saanut matkatavaroihini mahtumaan edes kirjan, mutta sekin oli jätettävä pois matkalaukun painon vuoksi.

Juna Voloksen kaupunkiin

Lauantaipäivä 1.3.2014 menee Larissan keskustassa. Kiertelemme työkaverin kanssa kaupoissa ja kävelykaduilla ja käymme syömässä ja vielä terassilla kahvilla. Sunnuntaina pääsen viimein yksin matkaan vähän pitemmälle, kun aamun sade taukoaa ja sää kirkastuu. Löydän lopulta Volokseen menevän junan, vaikka olenkin varma sen määränpäästä ja tiedän istuvani oikeassa junassa vasta kun konduktööri on tarkastanut lippuni ilman ongelmia. Junamatka Aegeanmeren rantaan kestää noin 50 minuuttia. Junan lähtiessä huomaan taas täällä jo niin tutuksi käyneen asian: kaikki kellonajat ja aikataulut ovat enemmänkin suuntaa-antavia kuin tarkkoja kellonaikoja… Joka tapauksessa olen perillä Voloksessa hieman puolen päivän jälkeen ja ajatuksenani on kierrellä kaupunkia kolmisen tuntia ja palata sitten takaisin Larissaan.

Voloksen rautatieasema

Voloksen rautatieasema on kaunein tähän mennessä näkemäni rakennus täällä (siihen tosin ei paljon tarvita). Muutenkin koko Volos on oikein kiva, pienehkö merenrantakaupunki. Kävelen lyhyen matkan meren rantaan ja lähden kulkemaan leveää rannan jalankulkutietä keskustan suuntaan. Merta minun onkin ollut jo ikävä ja tuntuu todella hyvältä nähdä kauniin sininen meri. Matkalla ihmettelen kreikkalaisia kalaveneitä; mitä käsittämättömimpiä rakennelmia. Muutamia kauniita ja hyväkuntoisia, mutta enimmäkseen rumia ja kummallisen näköisiä kippoja, joista on jo pakko ihmetellä miten ne pysyvät pinnalla ja liikkuvatko ne ihan oikeasti eteenpäin. Mutta nähtävyyksiä nekin ovat joka tapauksessa. Kalasataman jälkeen ohitan matkustajasataman, josta pääsisi näppärästi vaikkapa Skiathoksen saarelle. Ehkä minulle tulee keväämmällä vielä tilaisuus käydä sielläkin. 

Volos ja Pelion-vuori

Kävelen vielä todella leveän rantapromenadin toiseen päähän ja siitä edelleen pienemmän promenadin päähän ja taas takaisin. Minulla ei ole kiirettä minnekään ja kävelen rauhassa katsellen matkan varrella merta, ihmisiä ja elämää rantakadun kymmenissä kahviloissa ja ravintoloissa. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpötila on lähellä +20 astetta. Mietin hetken ovatko rannan terassit kovin kalliita, mutta istahdan sitten kuitenkin aitiopaikalle kävelykadun reunaan, meren puolelle. Olen hieman yllättynyt, kun cappuccino ja sen viereen ilmestyneet pari kuivakakun palaa eivät maksa kuin 2,90€. Larissan terasseillakin cappuccino on kalliimpaa.

Volos, Kreikka

Odotellessani junaa huomaan taas pieniä eroja länsimaiden ja Kreikan välillä (anteeksi tämä ilmaisu). Juna tulee taas milloin sattuu; se on asemalla vasta kun sen lähtöaika on jo mennyt. Ihmiset istuskelevat junien lähtölaiturien reunoilla jalat kiskoilla tai seisoskelevat raiteiden välissä. Ja silloin kun junan olisi pitänyt jo kauan sitten lähteä, viimeisiä matkustajia huidotaan vielä kyytiin asemarakennuksen ovelta. (Toto, we are not in Kansas anymore…). Paluumatkalla ihmettelen radan varrella olevan roskan määrää. Romua ja jätteitä on kaikkialla: muovipulloja ja kanistereita, muovipusseja ja autonrenkaita, elektroniikkaromua ja auton osia. Kaikkea löytyy ja jokaisen matkan varrella olevan pikkuruisen asemarakennuksen seinät on töhritty spray-maalilla. Puolimatkassa on keskeneräiseksi jäänyt kolmikerroksinen asuintalo, josta puuttuvat kaikki seinät. Jokainen kerros on täytetty käytetyillä autonrenkailla. On matkalla sentään jotain kaunistakin: silmänkantamattomiin jatkuvia vihreitä viljapeltoja ja molemmilla puolilla kohoavat upeat vuoret. Lakkaan keskittymästä roskaan ja romuihin ja katselen kauas vuoren huipulle, jonne ilmeisesti tämän päivän pilvet ovat vielä tuoneet lumipeitteen.

Helmikuun valokuvia Kreikasta
Maaliskuun valokuvia Kreikasta