ALONE IN NEW YORK – TENEMENT MUSEUM & LOWER MANHATTAN

Toisena aamuna Holiday Inn Express Chelsea -hotellissa on tarjolla hyvä aamiainen. Paljon parempi kuin ensimmäisenä aamuna. Omituiselta maistuvien paistettujen munien ja kalkkunamakkaroiden sijaan tarjolla on ihan menetteleviä omeletteja ja todella hyviä pannukakkuja. Aamiainen tässä hotellissa on melko monipuolinen ja näiden edellä mainittujen lisäksi tarjolla on mm. paistettua perunaa, paahtoleipää ja marmeladia, jogurttia ja myös joitakin makeita aamiaistuotteita. Toki suomalaisen kannattaa aina muistaa, että jos täällä ensinnäkin kuuluu aamiainen huoneen hintaan, niin sen taso on yleensä kaukana suomalaisten hotellien tasosta. Kuten nytkin: kaikesta näkee (ja maistaa) että kyseinen aamiainen on edullisesti valmistettua ”tusinatavaraa” ja muoviset ruokailuvälineet vain korostavat tuota tunnetta. Mutta kuten sanoin jo ensimmäisen aamun jälkeen: minun vaatimustasoni ei ole kovin korkea ja olen tyytyväinen siitä, että minun ei tarvitse lähteä ulos tyhjin vatsoin etsimään aamiaista, vaan voin sen sijaan suunnata suoraan minua kiinnostaviin paikkoihin.

Tänään se minua kiinnostava paikka on Lower East Siden alueella oleva Tenement Museum. Olen haaveillut siellä käymisestä jo vuosia ja nyt aion lopulta tehdä sen. Olen jo edellisenä päivänä varannut lipun tiettyyn aikaan ja tietylle kierrokselle. Aluksi suunnittelen käveleväni vain 23. kadun metroasemalle ja jatkavani siitä maanalaisella, mutta päästyäni sen kohdalle muutan suunnitelmaani: ilma on kaunis ja mukava ja haluan jatkaa kävelyäni; ainakin jonkin matkaa etelään päin, ehkä jopa perille asti. Matkaa museolle ei ole kuin neljä kilometriä. Kävelen ensimmäiseksi Madison Square Parkin alueelle ja ohi tärkeän maamerkin, Flatiron Buildingin. Jatkan Broadwayta pitkin Union Squarelle ja siitä edelleen Gramercyn aluetta viistäen East Villagen alueelle ja edelleen Lower East Sidelle. Ohitan Bleecker Streetin ja Houston Streetin ja suuntaan sitten pikkukatujen kautta kohti itää. Pian saavun kahden tunnetun kadun, Boweryn ja Delanceyn kulmaan ja tiedän olevani jo hyvin lähellä Orchard Streetilla sijaitsevaa museota. Minulla on vielä ylimääräistä aikaa ennen kierrokseni alkua ja teen vielä pienen ylimääräisen kierroksen näillä kiehtovilla, täynnä historiaa olevilla kaduilla.

Tämän päivän museokohteeni on siis Tenement Museum, joka sijaitsee Orchard Streetilla, Lower East Siden aluella. History.com -sivuston mukaan “Tenements were low-rise apartment buildings, known for cramped spaces and poor living conditions, that emerged in urban centers like New York City in the 1800s.” Kyseessä on siis 1800-1900 -lukujen taitteen suuren siirtolaisajan asuintalo. Tässä tapauksessa kaksi viisikerroksista asuintaloa. Osoitteessa 103 Orchard Street sijaitsee museon iso myymälä ja se on myös kierrosten alkupiste. Lähes kaikki kierrokset ovat vieressä olevassa talossa, osoitteessa 97 Orchard Street. Ainoa tapa päästä museoon on varata joku tarjolla olevista kierroksista. Omin nokkineen museoon ei pääse ja minkäänlaisia yleiskierroksia ei listalta löydy. Kullekin kierrokselle otetaan mukaan vain kourallinen ihmisiä, joten liput on syytä varata ajoissa. Minä varasin lippuni tosiaan edellisenä päivänä ja silloin aikoja oli vielä saatavana kohtuullisen hyvin seuraavalle päivälle, mutta jotkut kierrokset oli jo loppuunmyyty. Museon sisäkierrosten lisäksi tarjolla on myös esimerkiksi ”Neighborhood Walkin Tours” lähikortteleissa ja erilaisia on-line -tapahtumia internetin välityksellä.

Minä olen valinnut kierroksen, jonka nimi on ”Under One Roof”. Se kertoo Rogarshevskyn Liettuasta kotoisin olevasta juutalaisperheestä ja italialaisesta Baldizzin perheestä, jotka asuivat naapureina osoitteessa 97 Orchard Street1900-luvun alussa. Ryhmässä on 12 ihmistä ja kierros aloitetaan ulkona kadulla esittäytymisellä ja jokainen saa kertoa muutamalla sanalla itsestään ja siitä miten tuli tämän kohteen valinneeksi. Toisin kuin useimmat museot, tämä museo ei perustu ja keskity museon esineistöön, vaan pääpaino on kyseisissä asunnoissa asuneissa perheissä ja heidän elämässään tuon ajan New Yorkissa. Aidon ja oikean ympäristön ja rekvisiitan keskellä. Koko rakennus on hyvin ”autenttisessa” kunnossa. Se oli hylättynä ja suljettuna noin 50 vuotta ja siksi koko rakennus ja myös sinne jäänyt esineistö oli lähes koskematonta kun rakennus päätettiin muuttaa museoksi. Rakennusta ei ole restauroitu juuri millään tavalla ja ainoat muutokset lienevät ne vähäiset, mitä on tehty turvallisuuden vuoksi ja talon taakse rakennettu portaikko (muistaakseni myös esteettömyys huomioiden). Muuten porraskäytävät ja asunnot näyttävät olevan hyvinkin sellaisia, kuin ne ovat olleet vuosikymmeniä sitten ja tämä sama koskee myös asuntojen kalusteita ja esineistöä. Asunnoissa on niiden entisten asukkaiden esineitä ja niissä asuneisiin ihmisiin ja heidän elämäänsä tutustutaan mm. valokuvien avulla. Oppaan tarinat vievät vieraat myös muihin lähiseudun kaduille ja kortteleihin ja 1900-luvun alun teollistumisen aikaan, tuon ajan poliittista ilmapiiriä unohtamatta.

Jo taloon sisään astuminen aiheuttaa jonkinlaisen wau-elämyksen: Tummansävyinen ja hämärä porraskäytävä vie meidät suoraan aikamatkalle yli sadan vuoden taakse. Tämä rakennus on todellinen aikakone. Nousemme ensin kapeat, narisevat portaat ylös Rogarshevskyn asuntoon. Tämän Liettuasta saapuneen juutalaisperheenkotiin kuuluu pieni keittiö ja sen molemmin puolin olevat pienet huoneet. Perheellä on ollut useampia lapsia ja sen vuoksi jopa pienen pienessä keittiössä on pieni sänky. Opas kertoo perheenjäsenistä ja heidän elämästään ja näistä itselleni parhaiten jää mieleen perheen tytär, joka myöhemmin toimi eräänlaisena talonmiehenä tässä talossa. Kun opas siirtyy 1900-luvun alun vaateteollisuuteen, joka oli merkittävä ala tällä alueella, pääsee suomalainen hieman ylpeänä nostamaan kätensä oppaan kysyessä erään kysymyksen. Kysymys kuuluu kuinka moni muistaa 1900-luvun alkupuolella tapahtuneen vakavan onnettomuuden vaateteollisuuden piirissä Manhattanilla. Tiedän kyseessä olevan suuren tulipalon, jossa toistasataa ihmistä (lähinnä juutalaisia ja italialaisia siirtolaisia) kuoli, koska he eivät päässeet pois lukittujen ovien takaa ja palokunnan tikkaat eivät ylettyneet ylikorkean talon ikkunoille asti. Tästä sai alkunsa esimerkiksi suuri taistelu naisten työolojen parantamiseksi. Tämä yhtenä esimerkkinä siitä, millaisia asioita nämä kierrokset käsittelevät. Liettualaisperheen asunnossa vietämme aikaa noin 45 minuuttia ja sen jälkeen käymme pikaisesti yhtä kerrosta alempana katsomassa sinne säilöttyjä työkaluja ja loput vajaat puoli tuntia kuuntelemme oppaan tarinoita italialaisperheen asunnossa. Kaikkiaan kierros kestää 75 minuuttia.

Tätä museota suosittelen lämpimästi ja tänne aion palata vielä itsekin. Kun seuraavan kerran satun käymään New Yorkissa, aion vierailla täällä uudestaan ja osallistua jollekin toiselle kierrokselle.

Museokierroksen päätyttyä jatkan kävelyä kohti etelää ja varsinaista Lower Manhattania (tai Downtown Manhattania). Saavun pian Chinatowniin ja kävelen muutaman korttelin sen katuja ja päädyn City Hallin, josta käännyn Brooklyn Bridgen suuntaan. Käveltyäni jonkun matkaa siltaa pitkin huomaan suuren muutoksen viime käyntiini verrattuna: silloin kävellessä sai olla todella varovainen hirveää vauhtia ajaneiden pyöräilijöiden suhahdellessa olkapäitä hipoen ohi, samalla väylällä jalankulkijoiden kanssa. Nyt polkupyöriä varten on rakennettu ihan oma, jalankulkijoista eristetty pyörätie. Polkupyörien tilan sillalla on vallannut yhä kasvanut kaupustelijoiden joukko… Jos haluatte halvalla jotakin perus turistitavaraa, täältä sitä saa halvalla. Minulle uusi asia on valokuvaajat, joilla on pyöriviä alustoja, joiden päällä kuvattava henkilö saa itsestään joko 360 asteisen panoraamakuvasarjan tai videon tai molemmat. En tiedä kumman, enkä jää asiaa selvittämään vaan ohitan nämä kuvaajat nopeasti. Pyörivien alustojen lisäksi näitä kuvaajia yhdistää toinenkin seikka: joka ainoassa paikassa soi yhä uudestaan ja uudestaan sama kappale ja se kappale on tietysti Empire State of Mind, Alicia Keys & Jay-Z…

Sillalla mietin joitakin aikaisempia retkiäni New Yorkissa. Olen ollut tällä sillalla muutaman kerran muiden ihmisten kanssa, mutta olen ollut tällä sillalla nyt myös jo useammankin kerran yksin. Tälläkin matkalla välillä kaipaan matkaseuraa ja olisi mukavaa kulkea yhdessä jonkun kanssa ja kertoa kaikesta heti jollekin toiselle ihmiselle. Nyt olen kuitenkin matkassa yksin ja tavallaan kerron tätä tarinaani juuri sillä samalla hetkellä valokuvilleni ja tavallaan olemattomalle kuulijalle tai katsojalle. Toki sitten pienen viiveen jälkeen kerron tarinaani valokuvieni kautta sitten muille ihmisille somessa ja lopulta myös tämän blogin kautta. Juuri tapahtumahetkellä puhun olemattomalle kuulijalla ja sitten myöhemmin jaan näitä juttuja myös muille. Mutta en anna nyt oikean tai virtuaalisen matkaseuran puutumisen haitata päiviäni, vaan nautin yksin olon vapaudesta. Kyllä tässä on hyvätkin puolensa.

Palattuani korkealta sillalta takaisin tukevalle maaperälle alan katsella paikkaa, jossa voisin juoda kahvit ja istua hetken. Olen ollut nyt jalkeilla jo monta tuntia ja kävellyt monta kilometriä ja haluaisin levätä hetken. Haen yksinkertaista ja helppoa paikkaa ja tiedän lähistöllä olevan useampiakin Dunkin’ Donuts -kahviloita (oma suosikkini näistä pikakahviloista, Starbucksiin menen vasta jos mitään muuta ei löydy). Ohitan ensimmäisen Dunkinin ihmetellen minne sen penkit ja pöydät ovat kadonneet. Kahvimuki kädessä kävely ei tänään huokuttele (vaikka se New Yorkiin oleellisena osana kuuluukin) ja päätän kävellä seuraavalle Dunkin’ Donutsille. Siellä törmään kuitenkin samaan asiaan: penkit ja pöydät puuttuvat. Kun näen tämän saman vielä kolmannen kerran tajuan, että istumapaikat on taidettu nyt poistaa kaikista Dunkin’ Donutseista. Tämä on minulle uutta, mutta syynä tähän lienee tarve päästä eroon asiattomista norkoilijoista? [Tämän jälkeen tarkastan asian uteliaana ainakin viidessä Dunkin’ Donutsissa ja löydän vain yhden, jossa on vielä tuolit ja pöydät tallella.] Tänään päädyn lopulta kahville McDonaldsiin Financial Districtin alueella. Ja mikäpä siinä. Kahvi on ihan ok ja kävelyn aiheuttaman energian kulumisen korvaan donitsin sijaan jäätelöllä.

Kahvit juotuani jatkan matkaa kohti World Trade Centeriä. Niin kuin monelle muullekin, tästä on tullut jonkinlainen pyhiinvaelluspaikka, jossa olen käynyt joka kerta New Yorkissa ollessani. Kun kävin täällä ensimmäisen kerran, keskellä WTC:n aluetta oli vain valtava kuoppa, jossa hääri suuri joukko ihmisiä isoine työkoneineen. Nyt paikka on saatu valmiiksi ja kaikki on siistiä ja hyvässä kunnossa. Koko WTC:n alueen keskuspaikka on romahtaneiden tornien (1WTC ja 2WTC) paikalle rakennetut upeat vesialtaat, joiden laitoja reunustavat terrori-iskussa menehtyneiden nimet. 9/11 Memorialin altaiden reunoja pitkin valuva vesi katoaa syvällä altaan keskellä olevaan pohjattomalta näyttämään aukkoon. Näiden muistoaltaiden lisäksi keskellä aluetta seisoo nykyinen, valtava One WTC -pilvenpiirtäjä, jonka päälle (One World Observatory) voi nousta ihailemaan maisemia. Lisäksi WTC:n alueelta löytyy uusi, iso 9/11 Museum ja Oculus, erikoisen muotoinen joukkoliikenne- ja ostoskeskus. Oculus näyttää kuulemma ulkoa päin linnulta, joka lentää vapauteen lapsen käsistä, mutta minulle muoto tuo mieleen enemmänkin kalanruodon… Mutta niin tai näin, rakennus on erikoinen, upea ja näkemisen arvoinen.

Pysähdykseni WTC:n alueella on tällä kerralla melko lyhyt ja jatkan pian kävelyäni kohti Manhattanin kärkeä. Ohitan matkalla yhden New Yorkin kuuluisimmista veistoksista: ”Charging Bull” seisoo Broadwaylla, lähellä American Indian museota. Ja yhtenä suosituksena haluankin mainita tuon ”intiaanimuseon”. Museo on ilmainen ja jo itse rakennus on näkemisen arvoinen. Ja tässä maassa vieraillessa on aina hyvä pitää mielessä maanosan alkuperäiset asukkaat ja heidän mielenkiintoinen kulttuurinsa. Kierrän tällä pitkän kävelylenkkini viimeisellä ”legillä” Battery Parkin kautta Whitehall - South Ferryn metroasemalle. Otan rantalaiturilla ne ”pakolliset” kuvat kaukana siintävästä Lady Libertystä ja sitten olenkin jo valmis palaamaan maanalaisella lähtöruutuun eli hotelliini kaukana Chelsean alueella, Midtown Manhattanilla.

Päästyäni takaisin hotellille lepäilen hetken ja lähden sitten syömään päivän lounasta. Tänään olen hieman etuajassa, sillä lounastan jo kahdeksan aikaan illalla. Valitsen edellisen päivän tapaan myös tänään ruokapaikakseni pikaruokapaikan. Tähän on parikin eri syytä: ensinnäkin olen tavallaan ”budjettimatkalla” ja yritän vähän säästää rahaan siellä missä voin. En mitenkään ryppyotsaisesti, mutta kuitenkin… Toisekseen haluan syödä jossakin helpossa ja nopeassa paikassa ja kolmanneksi: kun olen matkalla yksin, en tuntisi oloani välttämättä kovin mukavaksi, jos kävisin yksin jossakin oikeassa ravintolassa syömässä. Se voisi jopa saada olon apeaksi, vaikka tässä yksin matkustamisessa on myös ne hyvät puolensa. Tänä iltana siis Taco Bell on minulle hyvä valinta.

Tässä oli tämänkertaisen ”Yksin New Yorkissa” -reissun toinen kokonainen päivä. Kävelymatkaa kertyi 11.3 mailia eli noin 18km.

 

AIEMMIN TÄSSÄ BLOGISSA:
New York City: MoMA & Village Halloween Parade
Turbulenssia ilmassa ja maankamaralla
Kohti Gotham Cityä 
Miamista Helsinkiin (kesäjuttuja)
Rockabillyä reservaatissa - Rockabillaque Florida 2023

 

Käyntejä
Tällä viikolla: 102
Tässä kuussa: 354
Kaikkiaan koko aikana: 84 120
Kiitos kaikille lukijoille!