ROOMAN KAUTTA KOHTI KOTIA

Sunnuntai 4.8.2019 on meidän kahdeksas matkapäivämme ja heti hotellin aamiaisen jälkeen on aika jättää hyvästit Senigallialle ja Anconalle ja lähteä takaisin kohti Roomaa. Matka Trenitalian Regionale Veloce (nopealla) paikallisjunalla kestää noin neljä tuntia ja lipun hinta on hieman alle 20 euroa. Juna kulkee lähes suoraan lounaaseen, halki tasaisten viljelysalueiden ja läpi Apenniinien vuoriston. Matkan varrella ei ole yhtään isoa kaupunkia, mutta lukuisia pienempiä, kuten: Jesi, Fabriano, Foligno, Spoleto ja Terni. Ennen Rooman Terinin asemalle saapumista juna pysähtyy vielä Roma Tiburtinassa. Paikallisjuniin ei tarvita paikkavarausta ja junan lähtiessä meidän oli vielä helppo löytää istumapaikat, mutta saapuessamme Roomaan joka ainoa istumapaikka taisi olla varattu, koska ihmisiä vaelteli käytävällä edestakaisin paikkaa etsien.

Meidän ensimmäisen yön hotellimme Roomassa oli erinomainen, mutta ihan pelkän vaihtelun vuoksi olimme varanneet eri hotellin viimeiseksi yöksi. Nämä molemmat sijaitsevat itse asiassa samassa korttelissa, mutta eri puolilla korttelia ja eri katujen varrella. Hotellimme nimi on Viminale ja tällä kertaa olemme varanneet hotellin, jolla poikkeuksellisesti on hyvin näkyvät kyltit ja sitä koristaa hyvin "hotellimainen" eri kansallislippujen rivi. Tällä kerralla hotelli on sen puolesta erittäin helppo löytää. Tässäkään hotellissa ei ole mitään isompaa vikaa, mutta jollakin tapaa henkilökunta vaikuttaa hieman tylyltä ja isona miinuksena on se, että siinä toisessa hotellissa (Aenia) tässä samassa korttelissa viikkoa aikaisemmin koko ”minibaarin” eli jääkaapin runsas sisältö kuului hintaan. Tässä hotellissa se ei kuulunut, mutta siitä ei ollut mitään mainintaa tai edes hinnastoa missään… Sitä kysyttiin vasta uloskirjautuessa. Pieni kuohuviinipullo sentään kuului huoneen hintaan. Näillä perusteilla kuitenkin antaisin naapurissa olevalle Aenia-hotellille kiitettävän arvosanan, mutta Viminalelle korkeintaan hyvän ja vieläpä sillä huomautuksella, että heidän tulisi laittaa minibaarin hinnasto näkyville ja myös kuitti, johon voi merkitä ostoksensa mini-baarista.

Kuvat voi suurentaa klikkaamalla.

Aloitimme kävelyretkemme Roomassa suuntaamalla Quattro Fontanelle eli risteykseen, jossa joka kulmassa on talon seinässä oleva suihkulähde. Tästä kadunkulmasta jatkoimme alas mäkeä Piazza Barberinille, jossa pysähdyimme hetkeksi katselemaan Fontana del Tritonea ja minä sain tilaisuuden kertoa aamuisista metromatkoistani töihin syksyllä 2011. Nousin aina metrojunan kyytiin juuri täältä Piazza Barberinin asemalta, aukion nurkasta. Täältä jatkoimme Via Sistinaa pitkin ylös mäkeä aina Trinita dei Montin kirkolle asti. Trinita dei Montin kirkko on aivan Espanjalaisten portaiden yläpäässä ja portaiden alapäässä taas on Piazza di Spagna suihkulähteineen. Tämä on hienoa aluetta, mutta siitä nauttimiseen vaaditaan kyky vältellä kaupustelijoita. Espanjalaiset portaat ovat olleet eräänlainen roomalaisten ja turistien olohuone, jossa on ollut kiva istuskella ilta-auringon lämmössä, mutta nyt siihen on tullut loppu: portailla istuminen on sakon uhalla kielletty. Tavallaan ymmärrän, että tuo turistinähtävyys halutaan pitää vapaana maleksivista ihmisistä, mutta tavallaan olen myös sitä vastaan, koska se todellakin oli kiva paikka istuskella ja katsella ihmisiä. Se oli kuin jonkinlainen olohuone keskellä kaupunkia.

Jatkoimme kävelyä Piazza di Spagnalta Via del Babuinoa pitkin kohti Piazza del Popoloa, kansalaistoria. Piazza del Popololla huomio kiinnittyy äkkiä sen etelälaidalla oleviin kaksoiskirkkoihin. Lähes identtiset Chiesa di Santa Maria dei Miracoli ja Basilica Santa Maria in Montesanto ovat yhdessä niin jyhkeä pari, että ne tuntuvat jotenkin hallitsevan koko aukiota. Kirkkojen välistä kohti etelää lähtee tunnettu kauppakatu Via del Corso ja myös me jatkoimme aukiolta Via del Corsolle, jonka varrella poikkesimme kauniissa Jeesuksen ja Marian kirkossa (Chiesa di Gesu e Maria). Poikkesimme myös gelateriassa, koska ainakaan minun mielestäni Italiassa ei voi syödä liikaa jäätelöä. Suunnittelin tätä puolet Rooman tärkeimmistä nähtävyyksistä sisältävää kävelykierrosta sitä mukaa kun etenimme ja seuraavaksi käännyimme sivukujille ja aikamme niitä pitkin mutkiteltuamme saavuimme Piazza della Rotondalle, jonka reunalla seisoo mahtava, kaikkien jumalien temppeli Pantheon. Sitten olikin jo illallisaika ja aivan lähikortteleista löysimme siihen sopivan paikan.

Kierroksemme ja samalla koko ilta alkoi jo olla lopuillaan, mutta matkalla hotellille poikkesimme vielä Fontana di Trevillä heittämässä kolikkomme suihkulähteeseen. Tänne palaaminen on varmistettava. Kun olimme viimeksi Fontana di Trevin aukiolla, se oli niin täynnä ihmisiä, että siellä ei juuri mahtunut liikkumaan. Nytkin paikalla oli paljon ihmisiä - olihan kuitenkin vilkkain turistikausi - mutta väkeä ei kuitenkaan ollut ihan tungokseksi asti. Muutenkin Rooma oli nyt jonkin verran hiljaisempi, kuin vuosi sitten heinä-elokuun vaihteessa. Olimme ennen matkaa jostain syystä alkaneet keskustella absintista ja siitä, että emme olleet koskaan juoneet sitä. Nyt meillä oli tilaisuus käydä juomassa maistiaiset ja samalla mietin yhden pullon ostamista mukaan Floridaan. Jäin kuitenkin miettimään saisiko noin vahvaa alkoholia ottaa lentokoneeseen ja tarkastaessani asiaa törmäsin pykälään, joka kieltää yli 70% prosenttisen alkoholin tuomisen Yhdysvaltoihin. Kaikki absintit kaupassa, jossa olimme, ovat vahvuudeltaan 73%. Jätimme siis absintit kaupan hyllylle ja kävelimme takaisin hotellille. Koska meillä ei vielä ollut kiirettä mihinkään, kiertelimme vielä pikku kujia pitkin sen sijaan, että olisimme valinneet suorimman tien hotellille.

Maanantai, yhdeksäs ja viimeinen matkapäivämme, olikin sitten puhdas matkapäivä; teimme koko päivän aamusta iltaan matkaa Roomasta ensin pohjoiseen ja sitten Atlantin yli Floridaan ja Riviera Beachin kaupunkiin. Aikaeron vuoksi tämä jo muutenkin pitkä päivä oli vielä kuusi tunti pitempi. Aivan kuten ensimäisenä aamuna, myös viimeisenä aamunamme Roomassa saimme nauttia aamiaisen hotellin terassilla ulkona. Suoraan aamiaispöydästä ylös noustuamme kirjauduimme ulos hotellista ja kävelimme lyhyen matkan Terminin rautataieasemalle. Aloitimme matkamme Leonardo Express -junalla Fiumicinon lentokentälle, jonka jälkeen lensimme Norwegianin lennolla Roomasta Oslon Gardermoeniin. Lentomatka Rooman ja Oslon välillä kesti noin kolme tuntia ja jatkolentomme Oslosta Ft. Lauderdaleen Yhdysvaltoihin kesti noin 10 tuntia. Jos lentomme Helsingistä Roomaan olivatkin pilkkahintaiset, niin näistä Atlantin yli lennoista jouduimmekin sitten maksan reippaan kesälomahinnan. Ja kovasti jouduimme tekemään töitä, että löysimme yhdistelmän, joka olisi riittävän mukava ja käytännöllinen, mutta myös edullisin vaihtoehto.

Mutta... Ikävä kyllä Norwegianilla ei ollut omaa konetta Rooman ja Oslon välillä (ehkä se olisi ollut yksi jossakin kentällä makaavista Boeing B737 MAX-koneista), vaan sen tilalla oli EuroAtlantic Airwaysin ikivanha museokone. Se oli niin vanha, että varmasti jo eräs maailman kuuluisimmista natseista, Charles Lindbergh oli sillä lentänyt... Tämä nk. ”wet lease” (kone + miehistö) kone tuli Portugalista ja saimme kokemuksen, jota en tule koskaan unohtamaan. EuraAtlantic Airways: Never again! Ensinnäkin lähtöselvitystiski oli aivan hirvittävän sekava ja ruuhkainen (tämä taisi tosin olla Norwegianin oman henkilökunnan hoitama). Päästyämme lopulta koneeseen, joka jo valmiiksi oli pari tuntia myöhässä, emme päässeet liikkeelle, koska museoromun ovea ei saatu kiinni! Joka kerta kun ikivanhan Boeing B767 -koneen liukuovi suljettiin, se veti tiivisteet kasaan ja irrotti ne paikoiltaan… Ensin sitä korjasivat lentoemännät. Sitten mukaan tulivat stuertit. Seuraavaksi jo koneen kapteenikin oli patsastelemassa vieressä. Sitä yritti korjata ilmeisesti lentokentän ”ramppihenkilökunta” ja loppujen lopuksi, kymmenien yritysten ja kymmenien minuuttien jälkeen paikalle saapui käsittääkseni ihan oikeita lentokoneen huoltomiehiä. Kun yritin ottaa valokuvaa tästä hupaisasta, mutta myös vakavasta asiasta, stuertti tuli huutamaan minulle kurkku suorana, että ei saa kuvata. Erittäin tylyä ja epäkohteliasta käytöstä. Lisäksi edes koneen kapteeni ei pahoitellut tapahtunutta viivästystä. Ei pyytänyt anteeksi. Selitteli vain iloisena, kuinka pieni vika ei vaikuta lentoturvallisuuteen ja kuinka kaikki on niin hyvin, vaikka kone on lähes kolme tuntia myöhässä ja lähtö tulee yhä viivästymään. Uudesta (ties kuinka monennesta) lähtöajasta ei ollut tietoa, koska saatu lähtöaika on taas ylitetty ja nyt joudutaan odottamaan uutta vuoroa… Kyseessä oli lisäksi melko varmasti jo tätä aikaisemmin ilmennyt vika. Luultavasti kone oli tämän saman vian vuoksi jo valmiiksi myöhässä. Tästä eteenpäin tulen aina pitämään huolen, että en enää koskaan lennä tämän lentoyhtiön koneilla.

Koska saavuimme lopulta lähes kolme tuntia myöhässä Norjaan, jouduimme juoksemaan. Ja jouduimme juoksemaan kovaa ja pitkän matkan! EuroAtlantic Airwaysin museokoneen vian vuoksi olimme Oslossa lähes samaan aikaan kun seuraavan koneen piti jo lähteä. Aloitimme juoksun, mutta puolessavälissä terminaalia vaihdoimme kävelyksi; olimme jo käytännössä myöhästyneet. Passintarkastukseen saapuessamme huomasimme jonon olevan niin pitkän, että menetimme vähänkin toivomme. Kävimme kyselemässä virkailijalta pääsisimmekö jonon alkupäähän, mutta se ei käynyt alkuunkaan. Poistuimme paikalta, mutta palasimme vielä takaisin jonoon, koska arvelimme ainakin löytävämme Norwegianin henkilökuntaa portilta, vaikka se olisikin ollut jo suljettu. Voisimme ainakin selvittää miten saamme jatkolennon järjestymään. Nyt kävi kuitenkin niin, että sama virkailija, joka oli evännyt ”etuilumme” kulki nyt pitkin jonoa ja huuteli Floridaan menijöitä. Itse asiassa ainakin me kaksi olimme ihan henkilöinä tiedossa ja hän ohjasi meidät jonon kärkeen. Tästä eteenpäin kaikki sujui melko hyvin: pieni odotus passintarkastuksessa ja pieni odotus "USA-haastattelun" vuoksi, mutta nyt me ainakin tiesimme, että he odottivat meitä. Ja tässä koneessa meitä odotettiin kohteliaasti ja hymyssä suin. Pian olimmekin jo istumassa omilla paikoillamme ja vielä meidän jälkeenkin joku tuli koneeseen. Tässä vaiheessa vaikea alkumatka alkoi kääntyä mukavammaksi ja Norwegianin oman Dreamlinerin penkillä tunsin oloni jo melko mukavaksi.

Pian olimme jo matkalla Atlantin yli kohti Yhdysvaltoja, Floridaa ja Ft. Lauderdalea. Oslon lentokentän lähellä taivaalla näkyi synkkiä myrskypilviä, mutta onnistuimme kuitenkin välttämään ne ja nousimme vakaasti taivaalle. Noustessamme ylöspäin mietin mahtoivatko laukkumme ehtiä tähän koneeseen vai jäivätkö ne nyt Norjaan. Olimme varanneet molemmille lisähinnalla liput, joihin kuului ruumaan menevä matkalaukku, ruoka ja istumapaikan vapaa valinta. Tavaraa meillä oli mukanamme niin paljon, että isot laukut tarvitsimme mukaamme ja halusimme myös valita itse paikkamme. Niin harvoin meillä on mahdollisuus matkustaa samoilla lennoilla, että halusimme varmistaa vierekkäiset istuimet. Ruoasta ei kyllä kannattaisi maksaa… Sen hinnaksi taitaa olla laskettu 35 euroa ja tuolla hinnalla voisi ostaa vaikka (kalliista) terminaalista paremmat eväät. Toisaalta matkan hintaan kuuluva ruokailu on myös ajankulua; se on tapahtuma, joka auttaa ajan kuluttamisessa. Lentokone on lähes viimeistä paikkaa myöten täynnä. Tämä on tavallista nykyään. Hyvin lennot osataan nykyään mitoittaa ja myydä.

Koko pitkän Italianmatkamme viimeinen "legi" oli junamatka Ft. Lauderdalesta West Palm Beachille. Tähän junamatkaan liittyivät Uber-kyydit molemmissa päissä: Ft. Lauderdalessa lentokentältä Brightline-asemalle ja West Palm Beachilla Brightline-asemalta kotiin. Tämän matkan voisi tehdä sekä vanhalla, joka asemalla pysähtyvällä Tri-Rail -junalla tai tällä uudemmalla, kokonaan toisia raiteita käyttävälläBrightline-junalla. Brightline on nykyään osa Virgin-ketjua ja nimikin lienee hiljalleen muuttumassa Brighlinesta Virgin Trains USA:ksi. Nämä junat ovat uusia, siistejä ja mukavia. Terminaalit ovat säihkyvän siistejä ja hienoja, mutta se on pakko tässä mainita, että niiden kahvilat ovat aivan järkyttävän kalliita.

Kaiken kaikkiaan meidän Italian reissumme oli suuri menestys. Joitakin pikku kommelluksia lukuun ottamatta kaikki meni hyvin ja meillä oli todella mukavaa. Tällaiseen matkaan ei tarvittaisi valtavia rahasummia, mutta nyt meillä paluulennot Yhdysvaltoihin muodostivat noin puolet (tai ehkä jopa vähän enemmän) koko matkan kuluista! Jos tällaisen matkan kulut laskettaisiin Helsingistä Helsinkiin, olisi lentolippujen, junalippujen ja hotellien kokonaishinta hieman yli 1000 euroa kahdelta hengeltä. Ensi vuosi on meillä jo alustavissa suunnitelmissa ja Senigallian festarien aikaan aikomuksena on yöpyä vaihteen vuoksi joko Pesarossa tai Cattolicassa. Tätä reissua emme kuitenkaan nyt vielä uskalla alkaa varailemaan, vaan ehkä vasta kevään lopussa ensi kesä alkaa hahmottua niin, että voimme suunnitella kesän lopun menomme. Senigalliaan on kuitenkin kova halu taas palata: "The Hottest Rockin' Holiday on Earth!" Olemme samaa mieltä tuon mainoslauseen kanssa. 

Tässä blogissani olen nyt kirjoitellut kaikista muista Italian matka osista, mutta palaan vielä Senigalliaan ja kirjoitan oman lukunsa näistä festreista.

Valokuvablogi: Rooma ja paluu kotiin


----------------------------------------------------------------------------------------------------
Vierailulaskurit 11.10.2019:

Tämän matkablogin katselukerrat	63 680
Flickr-kuvien ja albumien katselukerrat	1 427 437
YouTube-videoiden katselukerrat	124 932

LINKIT:
Hiekkaa Kengissä matkablogi 
Frabjous Daze Flickr-valokuvablogi
Markus Kivela YouTube-videot 
Markus Kivela https://www.facebook.com/Nuuskamuikkunen
Markus Kivela Instagram @markuskivela