PISA JA LUCCA

Olen silloin tällöin miettinyt erästä sanaa, josta pidän kovasti: setämies. Setämies hyvinkin negatiivisessa, mutta silti jotenkin hauskassa mielessä. Tai ainakin sarkastisessa mielessä. Meistä jokaisella taitaa olla vähän oma käsityksensä setämiehestä, mutta kerron silti oman ajatukseni. Itse ajattelen melko laajasti, että setämies on Äijä. Vanha jääräpää Äijä, jonka mielestä maapallonkin pitäisi olla vielä litteä. Ja sen jälkeen kun maailman todettiin olevan pyöreä, ei mikään ole enää ollut hauskaa. Setämies on paikalleen jämähtänyt takapajulan äijä, jota kauhistuttaa kaikki muutos, kehitys ja edistys: "Me too" ja feminismi (mistä tämän sanan käyttö taisi alkaakin), Greta Thunberg, uusiutuva energia, luonnonsuojelu, LGBTQ ja myös esimerkiksi maahanmuuttajat ja pakolaiset. Jopa suvaitsevaisuus... Lista olisi pitkä, jos sitä jatkaisi. Yleensä Setämies vain kiukuttelee. Kiroilee kun "mitään ei saa enää tehdä tai sanoa" ja usein myös yrittää vääntää vitsiä kaikesta ja nauraa kaikelle, mikä on uutta ja erilaista. Nauraa hermosyuneesti kaikelle, mikä häntä pelottaa ja mikä on hänelle etäistä ja tuntematonta. Joskus pahanlaatuinen setämäisyys voi johtaa lopulta vihaan öyhöttämiseen (toinen mielenkiintoinen sana). Se voi johtaa katkeruuteen sekä vihaan ja vihapuheeseen. Varsinkin niinä synkkinä ja yksinäisinä hetkinä netin kommenttiketjujen likaisissa syövereissä. Sosiaalisen median  viemäreissä. Hyvin lyhyesti kuvattuna; tällainen on minun setämies. Setämies edustaa hyvin usein erästä tiettyä puoluetta, mutta setämäisyyttä esiintyy kyllä yli puoluerajojen, joten jätetään puoluepolitiikka nyt tähän. Ikää ei voi määrittää, mutta useinmiten se on jossakin 30 ja kuoleman välillä. Setämies voi olla joskus (harvemmin) myös nainen, mutta minusta tantta kuvaa aika hyvin tätä samaa asiaa: vanha tantta...

Kävellessäni muutama päivä sitten illalla kotiin Eteläsatamasta, aloin katsella liikennevaloissa seisovia autoja. Tarkalleen ottaen aloin kuunnella liikennevaloissa seisovia autoja, enkä eräässäkään risteyksessä kuullut mitään, vaikka valojen vaihtumista oli odottamassa useampikin auto. Olen hyvilläni siitä, että keskustelu sähköautoista on saatettu pätökseen jo kauan sitten. Oikeastaan jo vuosia sitten. Jo kauan ennen Greta Thunbegia. Siinä ei enää ole käytännössä mitään keskusteltavaa ja kyse on enää siitä, kauanko jotkut jääräpäät vielä pystyvät jarruttamaan kehitystä ja edistystä. Kauanko he vielä viitsivät epätoivoisesti harata vastaan. Jotkut jaksavat edelleen jääräpäisesti vängätä vastaan ja väittää, että mitään ilmastonmuutosta ei ole olemassakaan. Ja että ihmisen pitäisi saada vapaasti jatkaa ilman saastuttamista. Ja että ihmisten pitäisi vain jatkaa myrkyllisten savujen hengittämistä. He yrittävät jarruttaa kehitystä, mutta ihan huomaamattakin jotain kuitenkin tapahtuu koko ajan. Vaikka mitään täydellistä vihreää vallankumousta ei olekaan tapahtunut, asiat muuttuvat pikku hiljaa. Asia paranevat pikku hiljaa. Kehitys ja edistys voittavat pikku hiljaa jääräpäisyyden ja asiat menevät jääräpäiden vastustuksesta huolimatta eteenpäin ja kohti parempaa. Meillä tulee olemaan kaikin puolin paljon parempia autoja ihan lähitulevaisuudessa.

Yksi tällainen melkeinpä huomaamatta tapahtunut asia on autojen päästöt. Päästöt ovat tietenkin muutenkin pienentyneet onneksi huomattavasti, mutta nyt kuunnellessani liikennevalojen äänettömyyttä, tulen miettineeksi, että pian enää hyvin harva auto seisoo kadulla moottori käynnissä. Yhä harvemman auton pakoputkesta tupruaa myrkyllisä kaasuja meidän hengitettäväksemme. Yhä suuremmassa osassa autoista on tietysti sähkömoottori, mutta lisäksi yhä useampi polttomoottoriauto pysäyttää moottorin automaattisesti pysähdyttäessä. Ellei setämies ole ohittanut tätä automatiikkaa ja pysäyttänyt tätä toimintoa... Katselen vielä varmuuden vuoksi valoissa seisovien autojen kuljettajia. En näe yhtäkään kummallsta, hirvittävää ja pelottavaa kukkahattutätiä tai -setää. En näe yhtäkään pelottavaa viherpiipertäjää, ituhippiä tai mitään muutakaan mörköä. Hetken epäilen, että yhdessä autossa saattaisi istua hirveä puunhalaaja, mutta en ole asiasta ihan varma. Ihan tavallisilta nuo ihmiset näyttävät minun mielestäni. Vaikka niinpä ne taitavat nuo muutkin möröt olla lopulta olla vain ihan tavallisia ihmisiä, ehkäpä jopa paljon ”keskimääräistä ihmistä” parempia ihmisiä… Eikä varmasti ole vielä yhdenkään miehen parta lakannut kasvamasta, vaikka hän ajaisikin ympäristöystävällisellä autolla…

Koska vielä käytän tästä blogistani termiä ”matkablogi”, niin yritän nyt taas siirtyä esipuheesta ulos maailmalle. Lentomatkailu on tietysti aiheena hieman huono, jos miettii mitä juuri edelliseen kappaleeseen kirjoitin. Toistaiseksi kuitenkin lentäminen on välttämätöntä ja vaikka sitä voitaisiin (toivottavasti) vähentää, on kuitenkin aivan selvää, että kokonaan sitä ei voi koskaan lopettaa. Pitemmällä aikavälillä lentäminenkin kyllä varmasti muuttuu puhtaammaksi. Se on tehnyt jo nyt sitä, toki enemmänkin rahallisten säästöjen vuoksi, polttoaineen kulutuksen pienentämisen "oheistuotteena". Tulevaisuudessa toivottavasti lennämme vielä huomattavasti puhtaammin. Halusin kuitenkin kirjoittaa tähän intron loppuun jotain arkipäiväistä positiivista ja yksi mieleeni tullut, ainakin lentomatkustajien kannalta positiivinen asia on se, että Norwegian sai lisäaikaa lainojensa maksuun ja jatkaa toimintaa käsittääkseni jotakuinkin normaalisti. Valtavalla voimalla kasvaneella Norwegianilla on ollut pitkään taloudellisia vaikeuksia, mutta ainakin toistaiseksi yhtiö jatkaa ja pari viikkoa sitten tehty päätös lainanmaksun pitkittämisestä varmisti toiminnan jatkumisen. Olen käyttänyt Norwegiania paljon sekä Euroopan sisällä että Euroopan ja USA:n välillä ja vaikka kaikki ei olekaan ollut täysin positiivista ja huonojakin kokemuksia on, niin silti pidän Norwegiania yhtenä parhaista lentoyhtiöistä. Toivon, että Norwegianin toiminta tulee jatkumaan tulevaisuudessakin.

Ja nyt taas Italiaan, jonne sinnekin lensimme Norwegianilla...

--------------------------------------------------

Jätimme Pisassa käynnin jonkinlaiseksi optioksi kun lähdimme Italiaan heinäkuun lopulla 2019. Emme suunnitelleet sitä sen enempää, mutta emme myöskään sulkeneet sitä pois. Kun olimme palanneet maanantai-iltana hotellille, teimme jo päätöksen, että olemme nähneet Firenzen keskustan tärkeimmät paikat ja olemme valmiita lähtemään Pisaan. Heti hotellin aamiaisen jälkeen valitsimme sopivan junan ja lähdimme päiväretkelle Pisaan.

Junamatka Pisaan kestää vajaan tunnin ja liput maksavat vajaat yhdeksän euroa. Junia kulkee todella tihein välein, mutta on huomattava, että vain osa niistä on nopeampia Regionale Veloce -junia ja loput ovat tavallisia Regionale-junia, joilla matka kestää 1,5 tuntia. Me valitsimme junan, jolla olimme perillä noin puolenpäivän aikaan. Pisan asemalta kävelimme noin kahden kilometrin matkan läpi koko vanhan keskustan aina sille kuuluisalle kellotornille asti. Kävelimme kaupungin läpi kulkevaa leveää ostoskatua, jonka varsilla riittää nähtävää; Pisa on paljon muutakin kuin vain se torni… Tätä ostoskatua pitkin kävellessään ajautuu hieman sivuun kaltevasta tornista, mutta jatkoimme edelleen sitä eteenpäin, koska muistin, että lähestyttäessä tornia siitä suunnasta, se näyttää erityisen upealta tullessaan esiin kadun päästä. Täällä, kuten monessa muussakin paikassa, meille riitti se, että näimme kuuluisan tornin ulkoa ja Pisan kaupungin kävellen (minulle tämänkin paikka oli jo kolmas kerta). Vaimoni olisi halunnut kiivetä torniin, mutta jonotusaika olisi ollut useita tunteja, joten sekin jäi nyt väliin.

Kiersimme Pisan kaltevalle tornille pienen koukkauksen kautta idän puolelta ja palasimme takaisin aseman suuntaan suorinta tietä läpi vanhan keskustan. Tämä vanha keskusta vanhoine taloineen ja kapeine kujineen on hieno ja olen sitä mieltä, että kyllä Pisassa on muutakin näkemistä kuin se torni.  Erityisen hieno on Ritarien aukio ja sitä reunustavat talot, varsinkin nykyään kouluna toimiva Palazzo della Carovana dei Cavalieri. Palattuamme takaisin keskustaa halkovalle leveälle kadulle pysähdyimme juomaan kahvit ja syömään vohvelit. Hieman sellainen turistipyydyshän tuo baari terasseineen oli, mutta menettelevä kuitenkin ja "hätä" ei lue lakia eli tällaisilla reissuilla silloin tällöin on vaan viisainta pysähtyä hetkeksi lepäämään sekä syömäänja juomaan, oli edessä sitten milainen turistipyydys tahansa. Vohvelit syötyämme oli aika päättää loppupäivän ohjelmasta. Koska kello ei ollut vielä kovinkaan paljon, päätimme ottaa käyttöön myös toisen optiomme eli jatkoimme matkaa junalla eteenpäin Luccan kaupunkiin. Luccassa en minäkään ole käynyt aikaisemmin ja se toive tulikin nyt minun suustani. Halusin nähdä minäkin jotain uutta tällä matkalla. Kävelimme siis takaisin rautatieasemalle ja ostimme muutaman euron liput Luccaan.

Matka Pisasta Luccaan kestää vajaat puoli tuntia. Juna tällä välillä on tavallinen paikallisjuna; hyvin samanlainen kuin Flirt-junat Helsingin lähiliikenteessä. Juna oli mennen tullen lähes tyhjä ja tämä pikku junamatka läpi Pisan alueen maaseudun, vuorenrinteiden juurella, oli hyvinkin rentouttava. Luccassa olimme pienen hetken vähän hämmennyksissä, ennen kuin ymmärsimme minne suuntaan asemalta tulisi lähteä. Luccakin oli siis optiona mukana suunnitelmissa, mutta emme olleet sitä mitenkään suunnitelleet, emmekä olleet siihen valmistautuneet. Elisan Reissunetin kanssa uskalsin kuitenkin puhelinta sen verran käyttää, että avasin siihen hetkeksi Luccan kartan. Ylitettyämme aseman edessä olevan ruohoalueen ja sen keskellä olevan ojan (jotka yhdessä ovat käsittääkseni kaupunkilinnoituksen vallihauta) pääsimme kaupungin muurin läpi kulkevaan käytävään. Muurien sisäpuolelle päästyämme, istuimme hetkeksi kirkon (Duomo di San Martino) aukion reunalla oleville portaille miettimään minne meidän tulisi suunnata.

Kierroksemme alkoi siis rautatieaseman kohdalla, kaupungin muurien sisäpuolella olevalta Duomolta. Sain googlen kartasta jonkinlaisen käsityksen kaupungista ja suuntasimme ensimmäiseksi Piazza Napoleonelle ja sitä kautta kohti tämän vanhankaupungin ydintä. Jatkoimme kapeita katuja pitkin seuraavalle merkittävälle kirkolle, jonka nimi on  Chiesa di San Michele in Foro. Tämä uskomattoman upea kirkko on roomalaiskatolinen basilika. Sen rakentamisajasta ei ole tietoa, mutta se lienee noin 1300 vuotta vanha. Näin jälkeenpäin ajatellen ainakin minulle itselleni tämä vanha basilika oli ehkä Luccan päänähtävyys ja keskus. Jatkoimme edelleen kauemmas rautatieasemalta ja ohitimme Torre delle Oren, vanhan kellotornin. Torniin olisi päässyt kiipeämään, mutta se vaikutti niin korkealta, että päätimme säästää helteisessä säässä voimiamme patikoimiseen ja kaupungin kiertämiseen. Useita kortteleita myöhemmin saavuimme toiselle Luccan ”keskusaukiolle”, Piazza dell’ Anfiteatrolle, jonka sisäpuolelta löytyy talojen välistä suuri aukio ja useita ravintoloita. Poikkesimme vielä syömässä välipalaa kahvilassa ja sitten olikin jo aika palata takaisin rautatieasemalle.

Palasimme lopulta Luccasta takaisin Pisaan samanlaisella lähijunalla kuin olimme sinne menneetkin ja Pisan asemalla vaihdoimme suoraan Firenzeen lähtevään junaan. Olimme perillä Firenzessä illalla kahdeksan aikaan ja meillä oli vielä aikaa ja voimia tehdä pieni kävelykierros Firenzen yössä. Olimme eläneet päivän juomisen ja pienen välipalan voimin ja sen vuoksi meidän oli vielä etsittävä myös ruokapaikka. Junamatkalla mietin vielä tätä päivää, joka meni melkolailla "play by the ear". Ehdottomasti käymisen arvoisia molemmat paikat: sekä Pisa että Lucca. Itse pidän Luccaa nyt yhtenä hienoimmista paikoista, missä olen Italiassa käynyt. Tällaisen matkan pystyy helposti tekemään Firenzestä käsin yhden päivän aikana. Missään vaiheessa meille ei tullut sellaista oloa, että meillä olisi kiire tai että pitäisi juosta paikasta toiseen. Kävelymatkaa tosin päivän aikana kertyi melkoisesti. Matka ei myöskään ole kallis, varsinkin jos miettii mitä sillä rahalla saa. Kaksi todella kaunista vanhaa kaupunkia: paljon kapeita kujia, hienoja taloja, paljon historiaa ja tietysti se Pisan kalteva torni.

Oma kuvablogi: Pisa & Lucca, Italia, 2019