VALKOINEN ORAVA

Päätin jokin aika sitten siistiä fecebook-profiiliani politiikasta ja siinä päätöksessä olen nyt ainakin tähän asti melko hyvin pysynyt. Siitäkin huolimatta, että vähän väliä joku pikku täkyjä heittelee… Facebook-profiilini pyrin nyt muutenkin pitämään entistä enemmän ”hyvänmielen” facebookkina… vaikka hyvin tiedän, että myös sellainen joitakuita kovasti harmittaa ja monen mielen pahoittaa, jos kovin aurinkoiseksi ja ihanaksi elämänsä sosiaalisessa mediassa maalaa.

Sivusilmällä seurailen ainakin silloin tällöin myös Suomen tapahtumia ja sosiaalisen median vaikutuksilta, tai vaikuttamisyrityksiltä, ei tietysti voi välttyä. Yhden asian sieltä nyt vedän täällä blogin puolella esiin: Olen syvästi ja aidosti hämmästynyt siitä, kuinka ”kaikki” nyt yhtäkkiä haluavat ajaa autoillaan pitkin Lauttasaaren siltaa…?! Silta on yleensä hyvin rauhallinen ja kulkiessani työmatkaani parin vuoden ajan sillan yli, kiinnitin huomiota nimenomaan siihen, kuinka hiljainen tämä pätkä oli ja silti melkein Helsingin keskustassa. No, nyt kuitenkin jotkut kirjoittelevat, kuinka ne kamalat #*X#!!%! (eli demokraattisesti Helsingin kaupunki, vaikka tässä kaikenlaisia kummia väriyhdistelmiä vihataankin ja halutaan sitä vihaa levittää) on päättänyt poistaa autokaistoja ja antaa tilaa polkupyörille (ja kalamiehille). On nyt sitten Helsingin pyöräilijöiden tavoista mitä mieltä tahansa, niin aikamoinen poru on päässyt asiasta syntymään, jos verrataan sitä sen ihan oikeaan merkitykseen. Mielensäpahoittajia tuntuu nousevan vähän joka suunnasta… Yhtäkkiä tuntuu, että kaikki helsinkiläiset haluavat ajaa Lauttasaaren sillan yli. Kaikki porvoolaiset ja Pihtiputaan äijät haluavat ajaa Lauttasaaren siltaa pitkin. Ajokortiton mummokin on jo sillalle pyrkimässä… Kaikki ne, jotka hädin tuskin edes tietävät missä Lauttasaari ja kyseinen silta on, haluavat nyt äkkiä ajaa siltaa pitkin… En ymmärrä. Toivottavasti sillan muutostyö saadaan tehtyä pian, niin loppuupahan ainakin tuo itku.

Nyt jätän jonninjoutavat jutut kuitenkin mielestäni ja palaan kirjoituksissani taas takaisin ihan muun maailman asioihin. Ongelmansa täälläkin (ja niistäkin olen kirjoittanut ja tulen taatusti vielä kirjoittamaan), mutta ainakin ne ovat hieman erilaisia ongelmia. Ja minun pikku maailmani yksi ongelma on tällä hetkellä se, että tämä blogi laahaa  tällä hetkellä lähes kolme viikkoa myöhässä.

--------------------------------------------------------

Tämä päivä, sunnuntai marraskuun 11. päivä on Veterans’ Day Floridassa. Tämä päivä on myös isänpäivä Suomessa. Mietimme aamulla osallistumista johonkin juhlapäivän tilaisuuteen, mutta hylkäämme sen kuitenkin ja päätämme viettää päivän vapaasti oman mielemme mukaan. Ja olemmehan jo käyneet katsomassa viikko sitten Veterans’ Dayn paraatia ja tavallaan lauantain tapahtuma Stuartissakin liittyi Veterans’ Dayhin.

Pääsemme kotoa ulos vasta iltapäivän jo kääntyessä iltaa kohti, kun päätämme lopulta lähteä pikku ajelulle. Ajelemme vaihteen vuoksi etelän suuntaan; viime retkemme kun ovat selvästi painottuneet pohjoiseen, lähinnä Junon ja Jupiterin alueille. Ajamme nyt siis etelään, Palm Beachin kaupungin alueelle rantaa myötäilevää Highway A1A:ta pitkin. Hieman ennen saapumista Lake Worthin kaupungin puolelle, pysähdymme Phipps Ocean Parkissa merenrannalla. Kävelemme rannan dyyynin päällä kulkevaa polkua pitkin ja käymme vilkaisemassa Little Red Schoolhousea ja sen ja rannan välissä olevaa mahtavaa fiikus-puuta sekä Gumbo Limbo -puuta. Palatessamme takaisin rannalle näen jotain, joka pistää minut epäilemään silmiäni: valkoinen orava! Aivan vitivalkoinen orava! [Myöhemmin kotona selvittelemme asiaa ja toteamme, että kyseessä ei ollut albiino-orava, vaan nimenomaan ”valkoinen orava”, joka on näillä seuduin hyvin harvinainen.]

Phipps Ocean Parkista jatkamme matkaa edelleen eteenpäin ja poikkeamme seuraavaksi Lake Worthin uimarannalla. Alueella on myös Lake Worthin Casino, joka ei kuitenkaan (ainakaan enää) ole kasino, vaan rakennus, jossa on pari ravintolaa (yksi oikea ravintola ja lisäksi ihan hyvä pizza-slice -paikka), kahvila ja rantamyymälä. Tämä alue on erittäin siisti ja mukava, osaksi muutama vuosi sitten valmistuneen mittavan kunnostustyön seurauksena. Casinon rakennus on peruskorjattu, vessat ja suihkut rannalla ovat kunnossa ja autoillekin löytyy hyvin tilaa, joskin siitä pitää maksaa. Tämä on myös hyvin vilkas ranta, jopa näin illalla auringon jo laskiessa. Päätämme tehdä iltakävelyn pitkällä laiturilla ja maksamme dollarin pääsymaksun. Laiturilla on enimmäkseen kalastajia, mutta myös muutamia muita ihmisiä, lähinnä pariskuntia ja perheitä, iltakävelyllä.

Lähtiessämme Lake Worthista ilta alkaa jo hämärtyä. Ajamme edelleen kohti etelää A1A -tietä pitkin. Ajamme läpi Lantanan, Hypoluxon, Boyntonin ja saapuessamme Delray Beachin alueelle, vaihdamme kauemmas rannasta, tielle US1 (Dixie Highway). Olemme päättäneet käydä syömässä illallisen ”Ellie’s 50’s Diner” -nimisessä ravintolassa, joka on ollut eräänlainen kantapaikka meille jo useita vuosia. Tätä paikkaa voin suositella, jos haluatte käydä syömässä hieman erilaisessa paikassa. Paikassa, joka tuo tuulahduksen menneiltä vuosikymmeniltä ja jonka sisustus tuo mieleen vanhat amerikkalaiset elokuvat. Paikka on hieno niin ulkoa kuin sisältäkin ja myös ruoka on hyvää. Pakko on kuitenkin tunnustaa, että useimmiten (kuten myös tällä kerralla) päädyn ravintolan ”Love Me Tender” -perushampurilaiseen pikku lisukkeilla (American cheese ja pekoni). Hyvän illallisen jälkeen ajelemme Dixietä pitkin vajaan tunnin matkan takaisin pohjoiseen ja Riviera Beachin kotiin.