torstai 1. lokakuuta 2015

Summer Jamboree Italiassa (Kreikka, osa 13)

Liityin muutama päivä sitten facebookissa USAn suomalaiset -sivulle. Ryhmä oli yksi suurimpia pettymyksiäni facebook-maailmassa. Olen juuri lähdössä parin viikon lomalle USA:n asunnolleni ja yksi suurimpia syitä on pako tästä maasta; kaiken tämän ahdistavan ja painostavan, täysin roskaan perustuvan rasismin, vihamielisyyden, riidankylvämisen ja negatiivisuuden jälkeen haluan hengittää hetken toisenlaista ilmaa. Ilmaa, jonka en sano olevan parempaa tai huonompaa, mutta niin erilaista ja tällä hetkellä puhtaan tuntuista, että odotan tuota lomaa siinä mielessä todella paljon. Nyt ajattelin toiveikkaana, että USAn suomalaiset -ryhmästä löytäisin hyviä vinkkejä elämään ulkosuomalaisena USA:ssa, kivoja juttuja ja kontakteja ihmisiin kaukana toisella mantereella. Vaan mikä oli totuus: samaa roskanjauhamista kuin täälläkin ja pääosin samoja suomalaisen "keltaisen lehdistön" juttuja, mitä saan (joudun) lukea täällä joka päivä... Ahdistavaa.

Tämä todella pitkä Kreikan matkan kertomukseni on nyt joka tapauksessa edennyt 13. osaan ja jäjellä on tämän jälkeen enää yksi blogi-kirjoitus. Yritän saada sen julkaistua niin pian kuin mahdollista, jotta olisin tämän matkablogin osalta valmis jatkamaan matkaa. Seuraavaan lähtöön kun ei ole enää kovin paljon aikaa.

Tämänkertainen kirjoitus poikkeaa aiemmista siinä mielessä, että nyt en kerrokaan elämästä Kreikassa, vaan yhden pidennetyn viikonlopun reissusta Kreikasta Italiaan ja takaisin.


-----------------------------------------------------


26. VIIKKO (ITALIA)

Tämä työviikko Kreikassa on hieman lyhyempi, koska olen ottanut vielä tähän aivan loppusuoralle yhden pitkän viikonlopun eli kaksi päivää ylimääräistä vapaata viikonlopun yhteyteen. Vaikka tämä koko reissu alkaa olla jo ihan lopuillaan, niin tämä yksi pitkä viikonloppu tasoittaa hieman ”vapaa-alijäämääni” ja jään vain pikkuisen tappiolle pidetyissä vapaissa… 

Summer jamboree 2013
(Suurenna kuvat klikkaamalla)
Pyysin tämän viikonlopun vapaaksi, koska minun oli määrä tavata poikani ja hänen tyttöystävänsä Italiassa, mutta he joutuivat lopulta perumaan matkansa. Jo talvella varasin huoneen tälle viikolle Italian Senigalliasta, jossa järjestetään joka vuosi suuri Summer Jamboree -festivaali. Kävimme tapahtumassa poikani kanssa ensimmäistä kertaa viime vuonna ja siellä oli niin kivaa, että päätimme jo silloin lähteä vuoden päästä uudestaan. Minun pitkä työreissuni Kreikkaan sotki sitten koko talvella tehdyn alustavan suunnitelman ja myös poikani joutui lopulta viime hetkellä perumaan omat suunnitelmansa omista, hyvistä syistään johtuen. Tämä aiheutti jonkin verran päänvaivaa kun suunnitelmia muutettiin ja muokattiin moneen kertaan ja varauksia jouduttiin perumaan. Pikkuisen siinä tuli rahallistakin tappiota, mutta henkinen tappio oli ehkä kuitenkin isompi. Yhteisen matkan perumisen syy oli kuitenkin ihan hyvä ja iloinen, joten en jää harmittelemaan sitä sen enempää. 

Tämän kaiken pikku hässäkän lopputulos oli kuitenkin se, että minä olen nyt yksin matkalla Italiaan. Tämä pikku lomareissuni alkaa Larissan juna-asemalta keskiviikkoiltana 6.8.2014. Jonkin käsittämättömän erehdyksen vuoksi juna lähtee täsmällisesti ajallaan kohti Thessalonikia, mutta parinkymmenen metrin päässä kuljettaja huomaa erehdyksensä ja pysäyttää junan. Odotamme muutaman minuutin ja vasta sitten, ollessamme vähän myöhässä, lähdemme lopulta matkaan.

Larissa
Tämän reissuni alussa huomaan lyhyen ajan sisällä kolme asiaa, joista päätellen minusta on tullut pelottavan paljon paikallinen… Ensimmäinen asia on se, että tänään lämpötilan laskettua illalla piirun verran +30 asteen alapuolelle, minä puen fleecen päälleni. Ilma tuntuu viileältä… Toinen asia on se, että osaan neuvoa turisteja Larissan juna-asemalla, joka voi olla ainakin ensikertalaiselle hyvinkin sekava. Kolmas seikka on se, että pysähtyessämme matkan varrella pienellä Nei Porin asemalla, tunnen jo asemalaiturilla makailevat kaksi koiraa. Toisaalta taas olen jo jonkin verran kyllästynyt koko paikkaan ja yritän päästä siitä nyt pikkuhiljaa eroon. Kyllästymiseni huomaa hyvin siitä, että en vietä viimeistä pitempää vapaatani enää Kreikassa, vaan olen matkalla Italiaan.

Pantheon & Piazza della Rotonda
Vaikka en ole koskaan matkustanut Kreikasta Italiaan, tämän pitäisi silti olla ainakin periaatteessa melko helppo reissu. Matka junalla Thessalonikiin on jo tuttu muutamalta aikaisemmalta matkalta ja samoin Thessaloniki on sen verran tuttu, että tunnen keskustan alueen ja tiedän missä tämän illan hotellini on. Samoin tiedän miten pääsen Thessalonikin Makedonian lentokentälle joko bussilla tai taksilla ja lentokenttäkin on jo tuttu. Lennän huomenna aamulla Roomaan (reilu tunti) ja Roomassa kaikki on enemmän kuin tuttua; sen tunnen kahden kuukauden kokemuksella melkein kuin omat taskuni. Ja edelleen myös junamatkat välillä Rooma – Ancona – Senigallia ovat tuttuja viime vuodesta ja Ancona ja Senigallia kaupunkeina ovat tuttuja. Kaikesta tuttuudestaan huolimatta tämä matka on melkoinen sillisalaatti, johon olen neljään päivään saanut mahtumaan neljä hotelliyötä kolmessa eri hotellissa, kaksi lentoa ja luultavasti noin kymmenen, lyhyttä tai pitempää, erillistä junamatkaa. Ja kaiken tämän askartelin toissailtana tunnissa valmiiksi. Olen muutaman kerran miettinyt, että ehkä minun pitäisi perustaa matkatoimisto, joka räätälöisi ihmisille mitä ihmeellisimpiä matkayhdistelmiä ”avaimet käteen”- periaatteella, jokaisen oman mielen mukaan…

Herään Thessalonikissa hotelli Luxembourgissa yöllä klo 03.15(!) ja 20 minuutin päästä olen jo valmiina lähtöön. Kuittaan itseni ulos hotellista ja kävelen kulman taakse paikkaan, josta tiedän löytäväni taksin. On vielä aivan pimeää ja kaupunki on hiljainen. Muutama kulkija on vielä eilisen reissullaan ja hotellia vastapäätä oleva ravintola on vasta sulkemassa oviaan. Kadut ovat märät; yöllä on näköjään satanut, mutta nyt sää vaikuttaa paremmalta. Olen lentokentällä hieman reilut kaksi tuntia ennen koneen lähtöä ja tällä kertaa olen nopeampi kuin koskaan. Alle viidessä minuutissa minulla on boarding card kädessäni ja asioimiseni Alitalian lähtöselvitystiskillä kestää ehkä noin 45 sekuntia. Olisin hyvin voinut nukkua ainakin puoli tuntia pitempään.

Alitalia Embraer
Lento Thessalonikista Roomaan kestää tunnin ja 20 minuuttia. Alitalia lentää tätä väliä pienillä suihkukoneilla ja tämä aamun lento lennetään Embraer ERJ-190-koneella. Minulla käy taas kerran hyvä tuuri ja vieressäni oleva paikka jää tyhjäksi, joten minulla on koko kahden penkin rivi käytössäni. Tämä lento pääsee koko elämäni kolmen mukavimman joukkoon. Kone nousee vakaasti ja tasaisesti taivaalle Thessalonikin keskustan päälle ja yhtä tasaisena lento jatkuu yli Adrianmeren aina Italian yläpuolelle asti. Lähestyessämme Roomaa en edes huomaa, kuinka kone laskeutuu 10 kilometrin korkeudesta alas pariin kilometriin ja yhden todella jyrkän kaarroksen jälkeen tulemme jo laskuun ja aivan kiitoradan pintaan asti kone liukuu alas kauniisti ja vakaasti. Näin mukavaa ja rauhallista kun matkanteko olisikin aina. Lennon kruunasi vielä kaunis auringonnousu pilvien takana kun olimme jo nousseet Thessalonikista.

Leonardo Express, Fiumicino
Fiumicinon Leonardo da Vincin lentokentällä koneemme jää ”platalle” kauas terminaalista ja bussi kuljettaa meitä loppumatkan. Koska minulla on mukanani vain selkäreppu kävelen suoraan terminaalin läpi ja toiselta puolelta ulos. Ostan automaatista junalipun ja reilun kymmenen minuutin päästä istun jo Leonardo Express- junassa matkalla kohti Roomaa ja Terminin päärautatieasemaa. Minusta tuntuu todella hyvältä olla taas Italiassa. Tuo tunne tuli heti kun kävelin Fiumicinon lentokentällä ja sitä hyvää oloa on oikeastaan aika vaikea kuvailla. Tuntui niin vapauttavalta ja mukavalta päästä hetkeksi pois Kreikasta ja tuntui hyvältä nähdä näitä tuttuja paikkoja. Juna kulkee läpi aukeiden peltojen ja saapuu pian Rooman esikaupunkialueille. Tutut juna- ja metroasemat vilistävät ohi: Trastevere, Porta Sao Paolo, Roma Ostiense, Tuscolana… Minulle tulee hieman haikea, mutta silti hyvä olo kun muistelen syksyä 2011.

Kolosseum
Olen Terminin asemalla niin aikaisin, että minulle jää pari tuntia ylimääräistä aikaa. Käyn ensimmäiseksi ostamassa automaatilta lipun seuraavaan Anconaan lähtevään Intercity-junaan ja lähden sitten pienelle kävelykierrokselle lähikortteleihin. Suunnistan suoraan lännen puolella olevalta ovelta parin korttelin läpi kohti Santa Maria Maggioren kirkkoa. Kierrän kirkon ympäri ja jatkan matkaani leveää Via Cavouria pitkin alaspäin. Kierrän pari sivukatua ja sitten oikaisen pikku kujalle, jota pitkin tiedän pääseväni kapeiden portaiden ja tunnelin kautta hyvin lähelle Colosseumia. Colosseumista iso osa on paketissa ja rakennustelineiden peittämänä, eikä minulla muutenkaan ole mitään tarvetta tällä kertaa päästä aivan sen lähelle, joten jään vaan hetkeksi katselemaan sitä ja sen vieressä olevaa Konstantinuksen riemukaarta.

Ancona
Ennen junan lähtöä käyn vielä Terminin alakerrassa kaupassa ja ostan vähän matkaevästä ja tietenkin vettä. Kuplivaa vettä. Päivästä on tulossa lämmin ja aurinkoinen ja juomista tarvitaan taas paljon. 3,5 tunnin junamatka Adrianmeren rannikolle menee mukavasti ja aika ei tunnu lainkaan pitkältä. Päästyäni perille Anconan rautatieasemalle, menen suoraan hotellille, joka sijaitsee näppärästi kadun toisella puolella. Valitsin tämän hotelli Fortunan viime vuonna juuri siksi, että matka asemalle on lyhyt ja se helpottaa kulkemista hotellin ja Senigallian välillä. Hotelli on kelvollinen keskiluokan hotelli ja hinta on minulle oikein sopiva, vain 45 euroa yö.


Senigallia, Italia
Lähden vielä iltapäivällä junalla Senigalliaan. Vajaan puolen tunnin junamatkan jälkeen saavun perille ja astuessani ulos junasta olen keskellä ”juhlahumua”. Kaikki täällä tuntuu niin tutulta ja mukavalta. Tuntuu kuin olisin vasta eilen lähtenyt täältä. Aivan kuin nämä festarit olisivat jatkuneet täällä koko ajan ja minä olisin vain ollut hetken poissa. Olen perillä Senigalliassa niin aikaisin iltapäivällä, että täällä ei vielä tapahdu juuri mitään. Koko kaupunki on kyllä yhtä suurta festari-aluetta ja erilaiset kojut ja ravintolat ovat kyllä auki, mutta musiikkiesitykset alkavat vasta illalla ja kaupungissa on melko rauhallista. Kävelen ajankulukseni ensin merenrantaan ja hetken mietin uimaan menoakin, mutta jotenkin minulle tulee nyt hieman ontto olo, kun nyt olen yksin ja viime vuonna täällä oli niin mukavaa poikani seurassa. Jätän uimarannalla makailun ja uimisen nyt tällä kertaa väliin ja tyydyn vain ihailemaan merta ja rantaa pitkältä laiturilta. Olenhan muutenkin saanut Kreikassa uida tänä kesänä ihan riittävästi.

Rocca Roveresca, Senigallia

Tuo ontto olo jatkuu vielä illallakin. Pitkästä aikaa tunnen itseni hieman yksinäiseksi ja se on minulle aika outo ja harvinainen tunne. Olen jossakin kaukana ja olen tullut sinne jostain kaukaa ja nyt kyllä kaipaisin seuraa. Olo kohenee hieman kun saan syömistä juhla-alueen teltasta ja kun bändit aloittavat soittamisen. Olen koko illan katsellut ihmisiä ja nähnyt enimmäkseen vain ne iloiset pariskunnat ja isommat seurueet, mutta nyt kuin yritän unohtaa pikku ikävän ja kun avaan silmäni, huomaan myös sen, että aika paljonhan täällä vaeltelee ihmisiä ihan itsekseen kuten minä. Katselen alkuillasta yhden bändin harjoitusesiintymistä ikivanhan linnan, Rocca Roverescan, edustalla ja kävelen sitten hiljalleen kapeita kujia pitkin muutaman korttelin päähän. 

Senigallia Summer Jamboree
Jään hetkeksi katselemaan toisen bändin harjoittelua tapahtuman päälavalla paikassa, jonka nimi on Foro Annonario. Jatkan taas kävelyä pitkin pikku katuja ja katselen vanhoja taloja ja kapeita kujia, hienosti tyylin mukaisesti pukeutuneita ihmisiä ja upeita vanhoja jenkkiautoja. Täällä puitteet ovat todella kohdallaan. Ilmapiiri on upea. Vanha, pieni Italialainen kaupunki. Lämmin sää, aurinko ja palmut. Kymmeniä tuhansia iloisia ja hyväntuulisia ihmisiä. Todella rento ja mukava fiilis kaikkialla. Myyntikojut, autot ja ihmisten vaatetus. Ja siihen kun lisätään vielä hyvä musiikki niin tekeepä mieleni sanoa, että tämä tapahtuma on täydellinen. Ja vieläpä täysin ilmainen!

CC Jerome
Katselen vielä yhden bändin, CC Jeromen, esityksen linnan edustalla ja lähden sitten kävelemään 100 metrin päässä olevalle juna-asemalle. Erilaiset myyntikojut jatkuvat melkein juna-aseman ovelle asti; niissä myydään kaikenlaista uutta ja vanhaa, tähän ”genreen” sopivaa vaatetusta, kenkiä, koriste-esineitä, julisteita, leluja ja lähes kaikkea, mitä ikinä kuvitella saattaa. Palaan tänään Anconaan jo viimeistä edellisellä junalla, koska alan olla melko väsynyt päivän pitkästä matkasta ja siitä, että olen herännyt jo 03.15. Jo hyvissä ajoin ennen puoltayötä olen hotellissani ja nukun sikeästi seuraavaan aamuun asti.

Ancona, Italia
Perjantai 7.8.2014 alkaa hotellin aamiaisen jälkeen kävelyretkellä Anconassa. Teen melko samanlaisen kävelylenkin mitä teimme poikani kanssa vuosi sitten. Sää on tänäänkin todella kuuma ja aurinkoinen, mutta nousen siitä huolimatta korkealle kukkulalle vanhan kaupungin laidalle. Kuljen matkallani sataman viertä. Kävelen Porta Pian, vanhan roomalaisten portin läpi ja jatkan vanhaan kaupunginosaan. Nousen kapeita kujia ja portaita pitkin kukkulan päällä olevalle vanhalle kirkolle. Täältä korkealta näen Anconan ranta-alueiden osat, suuren sataman matkustajalaivoineen ja kauniin turkoosin meren. Kun katson pitkin merenrantaa jonnekin kauas, tiedän myös Senigallian olevan siellä jossain, vaikka en sitä varsinaisesti erotakaan. Laskeudun takaisin vanhaan kaupunkiin ja käyn vielä juomassa cappuccinon kahvilan terassilla ennen kuin palaan kaupan kautta hotellille.

Summer Jamboree
Pienen päivälevon jälkeen matkustan taas junalla Senigalliaan. Junalippu maksaa muutaman euron. Koko alkumatkan, Falconara Marittimaan asti juna ajaa aivan merenrantaa pitkin ja saan ihailla kauniin väristä vettä ja lukuisia uimarantoja radan varrella. Olen tänäänkin Senigalliassa jo ehkä hieman turhankin aikaisin. Kiertelen taas kujia pitkin ympäri kaupunkia ja käyn katsomassa Piazza Simoncellilla vanhoja jenkkiautoja. Niitä näkyy tälläkin reissulla melko paljon, vaikka en olekaan paikalla varsinaisena amerikkalaisten autojen paraatipäivänä. Jo ennen kuin varsinaiset esitykset edes ovat alkaneet, ihmiset tanssivat jo kävelykaduilla ja kaikilla on mukavaa. Ja ilman alkoholia. Tai jos alkoholia nautitaankin, niin se tehdään hyvin kohtuudella. Illan tullen loputkin kojut ja ruokapaikat avautuvat ja tämä Adrianmeren pikkuinen rantakaupunki herää kunnolla eloon.

BB & the Red Cats
Jotenkin olen nyt tänä vuonna jumiutunut toistamaan edellisen vuoden tapoja, mutta mitäs sitä hyväksi koettuja juttuja muuttamaan… Aivan kuten viime vuonnakin, maksan pienen pääsymaksun Rocca Roveresca –linnaan ja kierreltyäni aikani ison linnan käytävillä ja saleissa, nousen linnan kattotasanteelle kuuntelemaan ja katselemaan musiikkiesitystä. Illan ensimmäinen bändi esiintyy aivan linnan juurella olevalla lavalla ja linnan katolta on loistava, esteetön näkymä lavalle. Tuolta korkealta näkyy kuinka paljon linnan ympärillä on erilaisia telttoja ja kojuja ja kuinka valtavat määrät ihmisiä on jo kerääntynyt tänne kaupungin keskustaan. Auringon laskiessa punaisena kaupungin kattojen taakse alkaa ensimmäisen bändin esityskin olla lopuillaan ja minun on aika vaihtaa paikkaa.

Jumpin' Pumpkins
Kävelen seuraavaksi ihmisten seassa muutaman korttelin kohti päälavaa ja jatkan siitä vielä sillan yli joen toiselle puolelle. Seuraava minua kiinnostava bändi esiintyy Via Carduccin päässä olevan kauniin, roomalaisen riemukaaren alla. Ensimmäinen bändi, BB and the Red Cats, oli melko puhdasta 50-luvun rock’n’rollia ja Via Carduccilla esiintyy seuraavaksi jonkinlaista rhythm and bluesia soittava Jumpin’ Pumpkins. Kummastakaan en ole kuullut koskaan aikaisemmin, mutta molemmat ovat hyvin vakuuttavia. Senigallian Summer Jamboreessa esiintyy reilun viikon (yhdeksän päivän) aikana kymmeniä bändejä, joista monikaan ei ole suuren yleisön tietoisuudessa, mutta ne ovat silti kovatasoisia bändejä. Myös muutama 50-luvun rock’n’rollin, jazzin tai rhythm and bluesin huippunimi esiintyy Senigalliassa joka vuosi. Ja edelleen ihmettelen ja ihailen sitä, että näihin kolmella lavalla kaupungin keskustassa tapahtuviin esityksiin ei ole minkäänlaista pääsymaksua.

Päälavan edusta, Foro Annonario
Illan viimeinen esiintyjä minun osaltani on Foro Annonarion päälavalla esiintyvä saksalais-amerikkalainen Rob Ryan Roadshow. Rob Ryan suorastaa räjäyttää monituhatpäisen yleisön käyntiin ympyränmuotoisella aukiolla joen rannassa. Alkuun ihmiset yrittävät vielä tanssia kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti (täällä ihmiset ovat todella harjoitelleet vanhoja tansseja ja he osaavat sen kadehdittavan hienosti), mutta musiikki on sen verran nopeatempoista ja ihmismäärä alkaa olla niin valtava, että pian tanssi muuttuu väkisin iloiseksi hyppimiseksi ja pomppimiseksi. Olen nähnyt kyseisen bändin kerran aikaisemminkin, Ellivuoren juhannusbileissä, mutta täällä koko tapahtuman ilmapiiri on paljon mukavampi ja ihmisiä niin paljon enemmän, että tämänkertainen esiintyminen on aivan toista luokkaa kuin Ellivuoressa. Niin bändi kuin yleisökin on täysillä mukana ja kaikilla on hauskaa.

Piazza Simoncelli, Senigallia
Aivan kuten viime vuonnakin, myöhäisistä hotellinvarausjärjestelyistä johtuen jouduin ottamaan hotellin Senigallian isommasta naapurikaupungista Anconasta ja se taas tarkoittaa sitä, että olen nytkin junien armoilla. Poistun siis Senigalliasta viimeisellä junalla ja melkein vannon, että ensi vuonna olemme täällä taas isommalla joukolla (mikä ei sitten lopulta toteutunut, mutta uusi yritys elokuussa 2016). 

Ancona
Lauantaina 9.8. lähden jo aikaisin aamulla junalla kohti Roomaa. Syksyllä 2011 ehdin asua pienen hetken Roomassa ja sen jälkeen olen käynyt siellä kesän 2013 junakiertueemme meno- ja tulomatkalla, enkä voi siitä nytkään mitenkään ohi kulkea. Vaikka viettämäni aika Roomassa oli lyhyt ja työnteko vei suurimman osan ajasta, se oli silti yksi oikein todella hyvä jakso minun elämässäni ja kaipaan sitä vieläkin paljon. Ja joka kerta kun näen Rooman, minulle tulee melkein tippa silmään. Rakastuin tuohon kaupunkiin jo ensimmäisellä reissulla, joka oli lomareissu ja syksyä 2011 tulen aina muistamaan hyvällä.

Piazza Navona, Rooma
Olen perillä Roomassa noin neljän tunnin junamatkan jälkeen ja saavuttuani Terminin asemalle kävelen suoraan hotellilleni. Hotelli Cecil sijaitsee loistavassa paikassa aivan Espanjalaisten portaiden ja Fontana di Trevin lähellä, mutta sijainti ei ole suinkaan syy siihen, miksi valitsin juuri tuon hotellin. Valitsin hotellin siksi, että tuon hotellin kautta vuokrasin syksyllä 2011 pienen asuntoni yhden korttelin päässä hotellista olevalta sivukujalta. Hotellikin oli minulle jo entuudestaan sen verran tuttu, että minulle oli neuvoteltu ihan ylimääräisenä etuna mahdollisuus käydä hotellissa aamiaisella asuessani heidän vuokraamassaan asunnossa. Saapuessani hotelliin olin kyllä silti hyvin yllättynyt, kun vanhempi rouva, joka on joko hotellin omistaja tai jonkinlainen johtaja, katsoi minua ja tokaisi, että sinähän asuit täällä muutama kuukausi sitten! Korjasin, että se ”muutama kuukausi sitten” oli itse asiassa kolme vuotta sitten ja silloin muisti melko tarkkaan milloin ja miksi olin Roomassa asunut. Hän oli kovin ilahtunut tulostani ja laittoi vastaanottovirkailijan mukaani kiertämään hotellin huoneita, jotta saisin valita mieleiseni huoneen!

Trastevere, Rooma
Minulla on koko loppu lauantai aikaa kulkea Rooman kaduilla. Koska kaikki paikat ovat niin kovin tuttuja, eikä minulla ole mitään pakkoa kierrellä tiettyjä turistinähtävyyksiä, kuljen melko sattumanvaraisesti pitkin poikin Roomaa. Fontana di Trevi, Pantheon ja Piazza della Rotonda, Piazza del Popolo, Santa Maria dei Miracoli ja Santa Maria in Montesanto, Fontana della Tartarughe, Ghetto, Largo Argentina, Tiber, Trastevere, Campo de’ Fiori, Piazza Navona, Trinita dei Monti, Piazza di Spagna, Espanjalaiset portaat ja monet monet muut tutut paikat tulen kuin vahingossa kiertäneeksi. Kävelen taas kilometrikaupalla näitä mustia kivikatuja ja nautin joka hetkestä. En kirjoittele Roomasta nyt tämän enempää, koska olen tuosta kaupungista kirjoittanut jo niin paljon sekä vanhaan matkablogiini että tähän uudempaan.

Kreikka näkyvissä
Sunnuntaina käyn syömässä aamiaisen hotellissa ja sitten alankin jo pakkailla reppuani Kreikkaan paluuta varten. Kuljen aamulla tuttua työmatkareittiäni Via Sistinan kautta Piazza Barberinille ja koen hetken ”flash backin” katsellessani aamun viileydessä vettä ilmaan suihkuttavaa Fontana del Tritonea ja sen takana olevaa Barberinin metroasemaa. Nyt en ole kuitenkaan menossa metroon ja töihin, vaan kävelen Piazza Repubblican kautta Piazza Cinquecentolle ja siitä Terminin asemalle. Enää pikku junamatka Leonardo Expressillä Fiumicinon lentokentälle ja sitten tämänkertainen Italianmatkani alkaa olla ohi. Lennän takaisin Thessalonikiin Alitalian pikku Embraerilla ja ensimmäistä kertaa elämässäni katselen lentokoneesta Italian saappaan korkoa lähestyessämme Adrianmeren rantaa. Todella kuoppaisen laskeutumisen jälkeen minulla on vielä edessäni bussimatka Thessalonikin keskustaan ja siitä jatkan edelleen junalla kotiin Larissaan.

Senigallia Summer Jamboree - The hottest rockin' holiday on the earth. Tähän lauseeseen voin kyllä täysin yhtyä. Toivottavasti olen siellä taas 2016.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti