perjantai 6. syyskuuta 2013

(3) 11.8. Arrivederci Senigallia, Prossima fermata Rimini

3. päivä, sunnuntai 11.8.2013

Sunnuntaiaamuna heräämme taas ajoissa hotellin aamiaiselle. Tänään älyämme jo pyytää tarjoilijalta oikeat cappucinot kahviautomaatin kahvin sijaan. Aamiainen on taas yhtä kelvollinen kuin eilenkin ja saamme tankattua vatsamme sen verran täyteen, että pärjäämme jonkin aika ilman ruokaa. Ilman juomista (vettä) emme tule kuitenkaan tänäänkään pärjäämään; luvassa on taas helteinen ja aurinkoinen päivä. Edullinen hotelli Fortuna Anconan päärautatieaseman edessä on ollut kaikin puolin ihan ok ja hyvä valinta. Se on kelvannut meidän yöpymistarkoituksiin paremmin kuin hyvin ja ihan mukavaan Anconan kapunkiinkin on ehditty vähän tutustua. Pian aamiaisen jälkeen on aika sulloa vähät tavaramme reppuihin ja valmistautua jatkamaan matkaa. On aika vaihtaa paikkaa.

Matkaamme taas jo tuttua (rauta)tietä Anconasta Senigalliaan. Tällä kertaa erona on se, että tänään emme palaakaan enää takaisin Anconaan vaan jatkamme yöllä matkaamme kohti meille tuntematonta Riminiä. Ostamme taas vajaan kolmen euron hintaiset liput automaatista ja minä käyn leimaamassa ne asemalaiturin leimauskoneessa. Taas suppea italian kielen sanasto auttaa sen verran, että löydämme junan, joka ei lähdekään tänään aivan aseman edestä vaan kauempaa sen toisesta päästä. Tänään matkustamme kaksikerroksisen junan yläkerrassa. Katselemme junan ikkunasta turkoosin värisenä auringossa hohtavaa Adrianmerta. Siellä täällä on jonkin verran ihmisiä rannalla ja uimassa. Parinkymmenen minuutin päästä olemme perillä ja olemme tehneet tämän matkan seitsemännen junamatkan. Monta junamatkaa on vielä edessä. Tämä on ollut minulle siinä mielessä junamatkailun vuosi, että talvella matkustin USA:ssa 24 tuntia junalla New Yorkista Floridaan ja tällä matkalla tulee suunnitelmien mukaan olemaan 13 erillistä junamatkaa.

Olemme tänään Senigalliassa jo aamupäivän puolella. Kävelemme suoraan Giardini Roccan toiselle puolelle, jossa järjestetään tänään vintage-kirppis. Vanhan tavaran kirpputori on vetänyt ihmisiä ja myyjiä oikein mukavasti ja taas ihmiset ovat iloisia ja rokki soi... Kirpputori on minun mittapuuni mukaan iso ja varsinkin kun ottaa huomioon sen tietynlaiseen vanhaan tavaraan rajoittuneet myyntikohteet, on se vieläkin isomman tuntuinen. Myytävänä on enimmäkseen vanhoja vaatteita ja uustuotantoa olevia "retrovaatteita". Pöydiltä ja rekkitangoista löytyy keilapaitoja, farkkuja, kellohameita, pallomekkoja, pilkkumekkoja, korkkareita, vanhoja levyjä, vanhoja leluja ja jopa vanhoja kodinkoneita. Tarjolla on lähes kaikkea, mitä tähän "genreen" ikinä voi kuulua. Me vietämme kirppiksellä melko pitkän tovin ja katselemme lähinnä vaatteita ja tyydymme ihmettelemään kauempaa kaikkea muuta ihmeellistä rekvisiittaa. Jotain kirppikseltä tarttuu lopulta mukaankin. Varmasti paljon enemmänkin ostettavaa olisi löytynyt, mutta nyt kun olemme vielä reppumatkamme alkuvaiheessa, emme saa juuri mitään ylimääräistä mahtumaan reppuihimme.

Ja sitten uimaan... Kävelemme kujia pitkin kierrellen meren rantaan ja alamme katsella sopivaa paikka, minne asettua päiväksi. Tänään olemme päättäneet mennä maksulliselle rannalle ja vuokrata aurinkotuolit ja päivänvarjot. Ensimmäinen paikka, josta käymme hintoja kysymässä on jo täynnä, mutta seuraavassa paikassa on hyvin tilaa. Paikkaa hoitavan rouvan mies tulee avuksemme kun yritämme saada monimutkaisesta, vain italiaksi kirjoitetusta, hintataulukosta selvää. Hän sanooon täsmälleen samat sanat, jotka olen kuullut jo monesta tällä matkalla: kun kysyn puhuuko hän englantia, hän vastaa "Very little". Ja kaikkialla tähän vastaukseen näyttää kuuluvan myös elekieli ja melkein yhteen puristetut etusormi ja peukalo, jotka kuvaavat tuota ilmaisua "hyvin vähän". Mies puhuu kuitenkin ihan ymmärrettävää englantia ja pian pääsemme sopimukseen ja varaamme itsellemme paikan, johon kuuluu kaksi tuolia ja varjo. Minä joudun vielä tekemään pienen kierroksen rantakadulla ja etsimään meille yhden rantapyyhkeen. Yhdellä on nyt selvittävä. koska reppuihimme ei enää toista mahtuisi.

Vietämme kuumassa säässä muutaman tunnin Mio Mare- nimisellä rannalla. Aurinkovarjo oli hyvä valinta ja sen avulla emme pääse päivän aikana palamaan ja pääkin pysyy jotakuinkin tolkuissaan. Makailemme tuoleillamme ja käymme päivän aikana useamman kerran uimassa. Vesi on oikein mukavan lämmintä ja isoissa aalloissa on mukava telmiä... Rannalla on todella paljon ihmisiä, mutta se ei häiritse meitä lainkaan ja kaikille on riittävästi tilaa. Meillä on mukanamme kaupasta ostetut eväät ja käymme välillä syömässä ne ruokailuun tarkoitetulla alueella lähellä porttia. Tässä rantapaikassa, kuten monissa muissakin, on myös pieni terassi, jonne saa tilattua juomista ja syömistä. Kun kysyn paikan pitäjiltä, missä pöydissä saa syödä omia eväitä, mies tulee opastamaan meidät ystävällisesti pöytään ja levittää pöydälle jopa pienen paperisen tabletin. Tuolien, varjon ja ruokailupaikan lisäksi rannalta löytyy suihkut ja vessa.

Vajaan neljän tunnin päästä emme enää jaksa maata auringossa tai uida ja lähdemme jatkamaan matkaa. Kävelemme rautatieasemalle ja käymme juomassa kahvit aseman kuppilan tiskillä (junien ja veden lisäksi ehkä myös nämä tiskillä pikaisesti nautitut kahvit ovat yksi tämän reissun "teemasanoja"). On vielä aikainen ilta ja meillä hyvää aikaa kierrellä taas juuri avattuja myyntikojuja ja katsella ihmisiä. Myytävänä olisi vaikka kuinka paljon kaikenlaista hienoa ja erikoista, mutta tavaroissa ja vaatteissa ei juurikaan ole hintoja esillä ja tiedän niiden olevan täällä Italiassakin melko kalliita. Onneksi (suurta) kiusausta hillitsee myös tuo jo moneen kertaan mainittu asia: meidän repuissamme ei ole tilaa, emmekä halua ottaa vaivoiksemme ylimääräisiä pussukoita. Rahan säästäminenkin tietysti on mielessä. Jatkamme siis matkaa eteenpäin ja tänään aiomme löytää kebabin tai hampurilaisten sijaan jostain italialaista ruokaa. Giardini Roccan takana ensimmäiset tanssijat ovat vauhdissa tiskijukan soittaman musiikin tahdissa ja upea, kiiltävä, munanmuotoinen tatuointiasuntovaunu kerää katseita. Myös me ihmettelemme sitä taas kerran, jo ties kuinka monetta kertaa... Meno näyttää olevan tänään hieman rauhallisempi kuin lauantaina, mutta koko lisää ihmisiä virtaa paikalle.

Ruokapaikka löytyykin tänään yllättävän helposti. Kävellessämme kapeaa kujaa Piazza Simoncellin suuntaan ohitamme ensin yhden paikan, josta saa pizza-sliceja ja muuta pientä syötävää, mutta huomaamme myös aukion laidalla olevan ihan oikean ravintolan. Ravintolan pöydät näyttävät täyttyvän hyvää vauhtia ja ihmiset ovatkin tänään syömässä jo aikaisemmin kuin eilen. Näemme ruokalistalla oikeaa italialaista ruokaa ja jäämättä sen enempää pohtimaan istumme ulkona kadun ja piazzan laidalla olevaan pöytään. Meidän pöydästämme näkee hyvin aukiolle, jonne on taas kokoontunut muutama vanha amerikanrauta ja pöydästä on hauska katsella ohitse käveleviä ihmisiä. Arvostelelemme poikani kanssa ihmisten pukeutumista (hyvin positiiviseen sävyyn) ja vertailemme sitä vastaaviin, joskin paljon paljon pienempiin, tapahtumiin Suomessa. Poikani tilaa pizzan ja minä toisen, hieman erilaisen. Juomaksi otamme taas ison pulllon frizzante-vettä ja Corona-oluet. Nyt saamme siis italialaista ruokaa, mutta emme olutta... Ruoka on kuitenkin hyvää ja olut maistuu kuuman päivän päälle. Jälkiruoaksi tilaamme vielä espressot.

Päivän alussa selkäreppuni tuntui hankalalta kuljetettavalta ja paikoin tunsin itseni norsuksi posliinikaupassa, mutta nyt en oikeastaan enää edes huomaa sitä. Vaikka olemme kulkeneet koko päivän koko matkassa oleva omaisuutemme mukanamme, se ei ole haitannut meitä juuri millään tapaa. Nyt huomaan hyvin myös sen, että tällainen reissu ei olisi mitenkään onnistunut, jos meillä olisi ollut matkalaukut mukanamme. Seuraavaksi vaellamme taas hiljalleen Via Carduccin lavalle kuuntelemaan musiikkia. Tänään tulemme näkemään samat bändit kuin eilenkin, mutta eri paikoissa. Molemmat listalta valitsemamme bändit olivat lisäksi niin hyviä, että niiden keikat voi kuunnella tänään ihan hyvin uudestaan. Ja kun bändit on jo kertaalleen nähty, tänään ei tarvitse niin keskittyä esityksiin vaan voi paljon vapaammin kulkea ja seurata myös kaikkea muuta mitä kaupungin kaduilla tapahtuu. Reilun viikon aikana täällä siis esiintyy kaikkiaan 45 bändiä ja niiden lisäksi kaduilla saattaa törmätä katusoitttajiin ja musiikki soi kaikkialla ja koko ajan vähintään levyiltä. Noiden 45 bändin joukossa on muutama nimekkäämpi ja loput ovat tuntemattomampia (ainakin minulle), mutta laadukkaita ovat niidenkin esitykset. Ja yksi tärkeä asia vielä kertauksena: oikeastaan kaikki esitykset ovat ilmaisia.

West Side Stagella soittaa tänään illan alussa "Billie & the Kids" eli bändi, jonka setin näimme eilen jo osittain Giardinin linnan päältä. Poikani kuljeskelee välillä omilla teillään ja minä jään kuuntelemaan bändiä. Lavan edessä on kohtuullisen paljon ihmisiä ja myös keskelle katua laitettu, puulevyistä koottu tanssilattia on tänäänkin täynnä kadehdittavan hienosti tanssivia ihmisiä. Tämä on selvästi tapahtuman sivulava, mutta tunnelma on täälläkin hyvä ja ihmisillä on hauskaa.Meno on rentoa ja hyväntuulista.

Bändin lopetellessa lähdemme taas siirtymään paikasta toiseen. Kävelemme sillan yli joen toiselle puolelle kohti päälavaa ja jäämme jokea reunustavan kivimuurin reunalle istumaan. Jo eilenkin esiintyneen "Speakeasies Swing Bandin" pitäisi jo alkaa soittamaan, mutta bändi antaa odottaa itseään. Istumme melko pitkään joen reunalla ja käymme välillä ostamassa vettä ja oluet vieressä olevasta kaupasta. Tässä joen varrella istuessa minulle tulee sellainen oikein hyvä ja mukava olo tästä viikonlopusta ja koko meidän tähänastisesta retkestämme. Ilta on jo pimentynyt. Kaupungin hämärät valot ovat syttyneet. Palmupuut huojuvat ja lämpötila lähentelee edelleen +30 astetta. Iloisia ihmisiä kulkee ohi jatkuvana virtana molempiin suuntiin. Osasin aavistaa, että tämä tapahtuma voisi olla hieno kokemus jo pelkästään hienojen puitteiden ja Välimeren maan lämmön vuoksi, mutta viikonloppu on ollut vielä paljon mahtavampi kuin olisin koskaan osannut edes kuvitella.

Nyt pitkän tapahtumaan viimeinen ilta on jo menossa kovaa vauhtia ja meillä aikaisen junan lähdön vuoksi viimeinen tunti lähtee pian käyntiin. Ajatus siitä saa mielen jo vähän haikeaksikin, mutta olen tyytyväinen kokemaaani ja näkemääni ja mielessä pyörii jo ajatus ensi vuoden Summer Jamboreesta ja ehkä vähän pitemmästäkin ajasta täällä. Ilta alkaa vaihtua yöksi ja meillä on vielä jonkin verran matkaa edessä. Seuraava määränpäämme on Adrianmeren rannikolla pohjoisempana oleva Rimini, jonne junamatka kestää noin tunnin. Edessämme on tuntematon... Emme ole koskaan käyneet Riminillä ja meidän pitää vielä puolen yön jälkeen etsiä sieltä hotellimme, mutta en ole siitä tippaakaan huolissani, enkä sitä juurikaan edes mieti: meillä ei ole vielä mitään kiirettä ja päästyämme Riminille meillä on aikaa etsiä hotelli vaikka keskellä yötä.

Mieidän osaltamme Summer Jamboreen päättää siis "Speakeasies Swing Band", jonka musiikki sopii erinomaisesti tähän Välimeren tunnelmaan ja se sopii erinomaisesti myös tämän juhlan loppumisen tunnelmaan. Kuuntelemme aluksi bändiä kauempaa joen rannasta, mutta siirrymme sitten muutaman kappaleen jälkeen väkijoukon keskelle päälavan eteen. Hyvissä ajoin lähdemme kävelemään kohti rautatieasemaa ja eilisestä väentungoksesta oppineena kierrämme asemalle takakautta ja pääsemme näin etenemään hieman paremmin.

Molempiin suuntiin lähteviin juniin on taas menossa paljon matkustajia, mutta tänään ei ole lähellekään seillaista ruuhkaa kuin lauantai-iltana. Meillä on jo valmiiksi päivällä ostetut liput taskussamme ja käymme vain leimaamassa ne laiturilla olevassa leimauslaitteessa. Juna Riminille on täynnä, mutta me pääsemme istumaan kun osaamme hieman ennakoida ja olemme laiturilla valmiina junan kaukana olevan takapääin kohdalla odottamassa. Myös Senigalliaan tulijoita on edelleen paljon ja osa ihmisistä on hyvinkin hilpeällä tuulella. Noin tunnin matka Rimille sujuu mukavasti ja Riccionen jälkeen matkustamme jo melkein tyhjässä junassa.

Juna saapuu Riminille hieman ennen puolta yötä ja päästyämme hotelliin lähdemme vielä hieman kävelylle ulos. Olen puolivahingossa varannut (taas kohtuullisen edullisen) hotellin Riminin ranta-alueen vilkkaimmalta kadulta. Tästä osasta kaupunkia on kaikki italialaisuus kaukana... On vain baareja, ravintoloita, kirkkaita valoja, krääsäkauppoja, discolippujen ja mainosten tyrkyttäjiä... Tämä on nyt sellainen ihan oikea "turistirysä"... En ole koskaan käynyt Ibizalla, mutta ehkä tämä on Italian Ibiza. Tiesin tämän kyllä jo ennenstään, eikä tämä minulle mikään yllätys ollut ja oikeastaan sillä ei nyt ole väliäkään, koska tämä kaupunki on nyt tarkoitettu meidän reissussa vain yöpymispaikaksi, josta on helppo lähteä käymään aivan lähellä olevassa San Marinossa ja jatkaa sitten taas kahden yön jälkeen matkaa Venetsiaan. Tänä iltana tyydymme vain melko yhyeen kävelyyn todella vilkkaalla kadulla ja käymme syömässä yhdessä kadun monista todella suosituista gelaterioista aivan loistavat annokset jogurttijäädykettä, hedelmiä ja marjoja. Muiden tapaan syömme nämä hyvät annoksemme elämää täynnä olevan kadun varrella lämpimässä kesäyössä. Melkoinen muutos Senigallian tunnelmaan, mutta onpa tämäkin nähty ja oma reissufiilis on kuitenkin edelleen korkealla ja mieli hyvä.

Valokuvat: sunnuntai 11.8.2013


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti