maanantai 2. syyskuuta 2013

(2) 10.8. Aikamatkalla Italiassa

2. päivä, lauantai 10.8.2013

Ensimmäinen aamu Italiassa valkenee kauniina ja aurinkoisena. Edellisenä päivänä junamatkan aikana oli taivaalla paikoitellen  hyvinkin tummia pilviä, mutta jo illalla aurinko tuli esiin. Pari päivää sitten lämpötila Anconan seuduilla oli ollut +37, mutta nyt sää on hieman viilentynyt: tulossa on enää vain noin +27-30 asteen helteitä... Minulle tällainen lämpötila sopii oikein hyvin. Pidän lämmöstä ja pidän auringosta ja olen paljon tyytyväisempi ja paremmalla mielellä kun kesä on ihan oikeasti kesä (ja yhtä lailla olen paremmalla mielellä, jos talvikin on kuin tällainen kesä...). Haluan  nyt nauttia lämmöstä mahdollisimman paljon myös siksi, että tiedän syksyn olevan kovaa vauhtia tulossa Suomessa kun palaamme kotiin ja ilmat alkavat pian viilenemään entisestäänkin.

Meillä ei ole mitään kiirettä lauantaiaamuna ja heräilemme rauhassa. Oikeastaan ainoa syy nousta ylös jo kohtuullisen ajoissa, on hotellin aamiainen. Eipä sitä tietysti muutenkaan reissussa ollessa halua hukata koko päivää sängyssä lojumiseen. Tämän melko edulllisen hotellin aamainen on ihan kohtuullinen. Ei mitään verrattuna Suomen hotellien aamiaisiin, mutta kuitenkin sellainen, että syömistä ja juomista löytyy riittävästi  ja saamme vatsamme täyteen. Ruokavaliostaan melko tarkkaan huolta pitävälle pojalleni tuottaa hieman ongelmia löytää sopivaa syömistä varsin hiilihydraatti- ja sokeripitoiselta aamiaiselta.

Kun olemme syöneet aamiaisemme, lähdemme kävelylle Anconan kaupunkiin. Hotellimme on siis aivan päärautatieaseman vieressä ja kävelymatkaa aivan keskustaan on reilu kilometri. Aurinko paistaa ja aamu on mukavan lämmin. On taas niin hyvä olo, kun ympärillä kasvaa palmuja ja kaikenlaisia muita suomalaiselle erikoisia kasveja. Kävelemme rantatietä pitkin suuntaan, jossa arvelemme keskustan olevan (kunnollinen kartta puuttuu taas tälläkin reissulla). Olen ottanut sen verran selvää kaupungista, että tiedän matkan varrella olevan vanhan linnoitusmaisen sotilassairaalaan, Lazzarreton ja jossakin kauempana pitäisi olla antiikin aikainen Trajanuksen riemukaari.

Lazzarreton löydämmekin helposti, se on niin massiivinen, että sitä ei voi olla huomaamatta. Kävelemme sen muurin portista sisään ja vielä käytävän kautta aivan sisimmäiselle pihalle. Valtavassa rakennuksessa on nyt jonkinlainen kaupungin kulttuurikeskus ja koska siellä ei ole nyt mitään meitä kiinnostavaa, jatkamme matkaa etennpäin. Aivan Lazzarreton vieressä on ikivanha kaupungin portti: Porta Pia. Se on vaikuttavan näköinen rakennelma ja se on säilynyt hyvin aikojen saatossa. Porta Pialta jatkamme matkaa ensin kalasataman reunaa pitkin ja sitten ison matkustajasataman reunaa pitkin. Täältä lähtee useita isoja laivoja esimerkiksi Kreikkaan ja Italian muihin satamiin.

Pian saavumme Anconan vanhaan keskustaan ja se onkin yllättävän upea. Täältä löytyy pala antiikin Rooman aikaa ja täältä löytyy keskiaikaa ja kaikkea siltä väliltä ja myös keskiajan jälkeen. Olemme taas pienellä aikamatkalla Italiassa. Tällä kertaa olen hieman tavoistani poiketen tietämätön turisti, enkä ole etukäteen ottanut kovinkaan hyvin selvää vanhasta keskustasta, sen rakennuksista ja historiasta. Nautimme nyt vain kulkien rauhallisesti kujia ja katuja sinne tänne, mäkiä ylös ja alas ja menemme minne sattuma johtaa. Tätäkin tarvitaan joskus; vain kulkemista rennosti ilman että pitäisi tietää ja tuntea joka ainoa rakennus ja kadunkulma. Tulemme piazzalle, jonka päässä on iso kirkko ja ilmeisesti jonkun paavin patsas. Jatkamme hienon porttiholvin kautta kapeille kujille, kuljemme jonkin antiikin aikaisen kylpylän raunioiden kautta ja alamme kivuta yhä ylemmäs mäelle tai oikeastaan pienelle vuorelle. Parissa paikassa pysähdymme kaiteen viereen katselemaan upeaa näköalaa turkoosin väriselle merelle, satamaan ja kaupungin länsiosiin. Katselen rannikkoa pohjoisen suuntaan ja yritän nähdä missä Senigallia on, mutta tunnistan kaukana ainoastaan Falconara Marittiman sen ison öljysataman perusteella.

Mäen laella on hieno, iso kirkko, jonka pihalta aukeaa sieltäkin kaunis näköala. Näemme täältä myös etsimämme Trajanuksen riemukaaren alhaalla sataman reunalla.  Käymme tekemässä kirkossa sisällä myös pienen kierroksen. Epäröimme ensin hetken kirkon ovella, koska meillä kummallakaan ei ole asianmukaista vaatetusta, vaan olemme molemmat pukeutuneet hihattomaan paitaan. Kun ovesta menee sisään myös muita turisteja hihattomissa paidoissa, livahdamme mekin sisään heidän perässään.  Kierrettyämme nopeasti kirkon lähdemme laskeutumaan uusia polkuja pitkin alas mäeltä. Kuljemme antiikin aikana rakennetun amfiteatterin vierestä ja jatkamme edelleen kujia alaspäin saapuen lopulta Anconan uudempaan keskustaan. Ei sekään mikään uusi ole, mutta kuitenkin ehkä "vasta" joskus keskiajan jälkeen rakennettu. Käymme juomassa aamupäivän cappuccinot kahvilan terassilla ja poikkeamme myös kauppahallissa olevassa kaupassa ostamassa pientä välipalaa. Täällä ihmiset eivät puhu englantia, eivät varsinkaan vanhemmat ihmiset, mutta onneksi itselläni on edes jonkinlainen italian kielen sanavarasto ja pojallani vielä parempi ja hän sentään kykenee muodostamaan jopa jonkin verran oikeita lauseita.

Syömme välipalamme rannan tuntumassa Porta Pian vieresseä olevilla penkeillä. Alamme samalla suunnitella Senigalliaan lähtöä ja minä selaan kotona tulostamiani Trenitalian aikatauluja. Junia Anconan ja Senigallian välillä kulkee melko tihein välein ja ainoa pieni hankaluus on hieman liian aikaisin takaisin lähtevä illan tai yön viimeinen juna. Lippujen hinnat alkavat vajaasta kolmesta eurosta, joten vararikkoon emme ainakaan tästä junamatkailusta joudu. Senigalliassa on jotakin toimintaa ja tapahtumia pitkin päivää, mutta ensimmäinen missä me haluamme olla mukana on klo 16.30 alkava American Car Cruising. Niinpä lähdemme lyhyen hotellipysähdyksen jälkeen ennen neljää taas junalla kohti Senigalliaa. Astumme hieman toisenlaiseen aikakoneeseen ja se ei viekään meitä nyt antiikin ajan Rooman valtakuntaan tai keskiajalle vaan se vie meidät suoraan keskelle 50-lukua, johon tosin on hieman sekoittunut myös 30- ja 40- lukuja ja myös 60-lukua.

Kun olemme pääseet Senigalliaan kävelemme melkein suoraan tärkeimmän tapahtuma-alueen läpi, Giardini Roccan vierestä parin korttelin päässä olevalle Piazza Simoncellille. Aukiolle on kokontunut jo jonkin verran hienoja autoja ja niitä valuu hiljalleen lisää paikalle. Teemana on American Car Cruising ja koko viikon tämä aukio on varattu "pre 69" autoille eli ennen vuotta 1969 valmistetuille (amerikkalaisille) autoille. Kun saavumme paikalle, yksi auto pistää heti silmään ja se on selvästi ylitse muiden: vuosimallin 1935 tai -36 Auburn Speedster. En tosin tiedä, onko auto aito ja oikea vai jonkun muun auton alustalle rakennettu replica, mutta hieno se joka tapuksessa on. Sen kaksivärinen sininen maalaus ja kromiosat kiiltelevät auringossa ja vanhempi herra, joka ilmeisesti omista auton, on pukeutunut hienosti 30-luvun asuun. Muitakin hienoja autoja paikalla on ja niistä parhaiten jäävät mieleen hienossa kunnossa olevat 57' ja 59' Cadillacit ja joku 50-luvun alun Cadillac. Autot ovat hyväkuntoisia kaunottaria, mutta sellaisen eron havaitsen suomalaisiin vastaaviin autoihin, että kun Suomeen haalittiin kaikki kalliimpaa mallia olevat ns. "hard top"- autot, niin täällä suurin osa autoista on hieman tavanomaisempia "tolppamalleja". Moni autojen omistajista on pukeutunut tyylimukaisesti ja kamerat tallentavat taas ihmisiä ja autoja tuhansiin kuviin. Noin tunnin kuluttua autot lähtevät jo sankaksi käyneen väkijoukon keskeltä ajelemaan letkassa pitkin kaupungin katuja. 40-luvun sotilaspoliiseksi pukeutuneet miehet avaavat tietä ja seuraavat lopulta joukkoa vanhalla army Jeepillään. Letkan edellä lähtee kaksi moottoripyöräpoliisia siniset valot vilkkuen. Tämä kaupunki todella elää kaikin puolin tässä juhlassa täysillä mukana.

Autojen kadottua kaupungin kaduille me suunistamme kohti Senigallian upeita uimarantoja. Tänään aiomme oleilla rannalla vain hetken aikaa ja siksi emme mene millekään maksulliselle rannalle. Suomalaisen ja Amerikan rantoihin tottuneen on hieman vaikea ymmärtää italialaista tapaa viettää päivää maksullisella alueella. Lähes kaikkialla Italiassa rannat ovat täynnnä vieri vieressä olevia "uimarantayrittäjiä", joiden viivasuorat rivit aurinkotuoleja ja päivänvarjoa täyttävät rannan ja niitä näkyy silmänkantamattomiin. Näiltä alueilta löytyy myös kaikenlaisia palveluja vessoista ja suihkuista baareihin ja pallopelialueisiin. Ongelmallista tässä on se, että haluaa vain käydä uimassa tai oleilla rannalla vain jonkin aikaa, niin yleisen uimaranta-alueen löytäminen on vaikeaa ja joskus jopa mahdotonta. Tänään kuljemme yhden maksullisen alueen läpi suoraan rantaan ja lähdemme vaeltamaan veden rajassa pitkin rantaa. Rotonda al Maren, pitkän laiturin kohdalla laskemme reppumme maahan ja käymme vuorotellen uimassa. Tämäkin alue on tavallaan kaiketi kielletty alue, mutta saamme olla kaikessa rauhassa ja pääsemme tästä hyvin uimaan ja suihkukin on aivan kohdallamme. Adrianmeren suolaiset ja lämpimät aallot tuntuvat mukavalta kuuman päivän keskellä ja jääkylmä suihku saa olon vielä paremmaksi.

Palaamme lämpimässä säässä takaisin kaupungin keskustaan. Kävelemme rauhallisesti rantakatua ja sivukatuja pitkin joenrantaan ja alamme etsiä sopivaa ruokapaikkaa. Meillä on edessämme kaksi pikku ongelmaa: ensinnäkään vielä ei ole "ruoka-aika" (on liian aikainen ilta syömiselle) ja toisekseen amerikkalaistyylistä musiikkijuhlaa elävästä kapungista on yllättävän vaikea saada italialaista ruokaa... Lopulta luovutamme ja koska meillä on molemmilla jo kova nälkä, käymme syömässä edulliset ja oikein maukkaat kebabit samassa paikassa, missä poikani söi edellisenä iltana. Naureskelemme molemmat, että emme olisi uskoneet tulevamme italiaan kebabille, kahtena ilta peräkkäin... Mutta hätä ei lue lakia ja näin nälkä on taas vähäksi aikaa tyydytetty. Kebabinb kanssa minä saan sentään nautittua yhden pullon oikeaa ja aitoa (ja hyvää) italialaista olutta.

On siis lauantai-ilta ja se alkaa näkyä myös katukuvassa. Yhä lisää ja lisää ihmisiä alkaa ilmaantua kaduille ja pian minun on jo helppo uskoa nettisivujen teksti 200 000 vieraasta reilun viikon aikana. Tänään katukuvassa alkaa jo näkyä myös muovisia oluttuoppeja ja viinipulloja, mutta edelleen meno on iloinen ja mukava, vailla minkäänlaisia känniääliöitä tai järjestyshäiriöitä. Ja edelleen myös gelaterioiden eli jäätelöbaarien ovilla ja luukuilla on jonoa. Tätä miettiessäni huomaan myös sen, että en ole nähnyt juurikaan järjestysmiehiä ja kumpanakaan päivänä en ole nähnyt keskustassa ainoatakaan poliisia. Heitä ei täällä tarvita...

Tämän illan ensimmäinen bändi on "Bilie & the Kids", joka soittaa reipasta 50-luvun tyylistä rock'n'rollia. Ennen setin alkamista ajelehdimme hiljalleen kohti esiintymislavaa, joka sijaitsee aivan Giardinin linnan edustalla. Pyöriessämme myyntikojualueella ja kävellessämme kurkistamaan sisään linnan avoimista porteista, poikani keksii, että linnan päältä on varmasti hyvät näköalat alas tapahtumapaikoille. Kävelemme siis kiireesti sisään ja maksamme parin euron pääsymaksun. Linnaa pidetään tapahtuman vuoksi avoinna myöhäiseen iltaan asti. Kävelemme pikavauhtia läpi linnan, joka osoittautuu sisäpuolelta vielä paljon suuremmaksi kuin miltä se näytti ulkoa. Linnassa olisi kaikenlaisia käytäviä ja huoneita ja portaikkoja, mutta meillä kiire, koska haluamme ehtiä linnan ylätasanteelle ennen kuin bändi alkaa soittaa. On hieman sääli kulkea näin nopeasti hienon linnan läpi, mutta ehdimme nyt kuitenkin senkin tässä sivussa nähdä. Saapuessamme ylös on bändi juuri alkanut soittaa ja aurinko laskee punaisen akaupungin kattojen taakse. Sää on lämmin, tummat palmupuiden varjot näkyvät vasten laskevan auringon punaa ja kaupungin valoja vasten, kaikkialla on valtava määrä ihmisiä ja yön saapuessa tunnelma on käsittämättömän hieno. Bändi on ihan hyvä, mutta taas hieman ennen keikan loppumista lähdemme laskeutumaan alas ja vaihdamme paikkaa.

Seuraavaa bändiä olen hieman odottanut sen perusteella, mitä ehdin ennen matkalle lähtöä kuunnella youtubesta ja onneksi poikani hoputtaa meitä eteenpäin, jotta olisimme paikalla ajoissa. Via Carduccin päässä olevalla West Side Stagella esiintyvä "The Speakeasies Swing Band" soittaa hyvin tunnelmallista ja kaunista musiikkia. Sellaista musiikkia, joka sopii lämpimään Italian kesäyöhön ehkä paremmin kuin mikään. Musiikki on jollakin tavalla aivan erityisen kiehtovaa ja yhtyeen naislaulajan ääni kruunaa sen. Väliin mahtuu vanhaa italialaista iskelmää, youtuben perusteella odottamamme Kummisetä-teemakin kuullaan ja Buona sera signorina päättää tämän setin. Tästä bändistä jää hyvä mieli ja hieno lomafiilis. Meille on myös heti selvää, että huomenna bändin esiintyessä uudestaan olemme myös me paikalla.

"The Speakeasies Swing Bandin" lopetettua kulutamme loppuillan vapaaseen hengailuun kaupungissa. Lähdin tänne ehkä vähän liikaakin vain bändejä katsomaan, mutta nyt toisena iltana olen jo huomannut ja oppinut sen, että ehkä paljonkin tärkeämpää on vain olla ja kulkea, katsella kaikkea ympärillään, katsella ihmisiä ja nauttia siitä hienosta tunnelmasta, mikä vallitsee kaikkialla kaupungissa. Kaikki kaupat ovat auki. Ravintolat ja jäätelöbaarit ovat auki. Sieltä täältä kuuluu rock'n'roll ja seuraavassa kadunkulmassa kappale vaihtuu toiseksi. Kiiltävä amerikanrauta lipuu hiljaa maalipinta ja kromiosat kiiltäen ohi. Kaikkialta kuuluu iloista puheensorinaa. Ohi kulkee kellohameita ja pallomekkoja, teräväkärkisiä korkkareita ja tennareita, käännettyjä farkunlahkeita ja henkseleitä, hiuksissa olevia kukkakoristeita ja huiveja ja jostain syystä (syyt lienevät 40-luvun italiassa ja amerikkalaisissa sotilaissa) valtava määrä merisotilaiksi pukeutuneita miehiä. Yö alkaa tulla ja nyt kaikki kaupungin kadut alkavat olla aivan tiukassa ihmisiä.

Haemme aivan päälavan lähellä olevasta kaupasta vettä ja jotain syötävää ja otamme sieltä samalla pari tölkkiä olutta. Täällä myyntiluukut eivät mene kiinni kello 21.00 ja kaupoista saa esimerkiksi viiniä. Tietysti. Kassalla edessämme oleva seurue ostaa pullon Prosecco-viiniä ja katselemme kuinka kaupan myyjä avaa hienosti pullon ja jakaa sen jälkeen pullon sisällön mukeihin asiakkaille (osaisitko kuvitella tällaisen tilanteen Suomeen...). Jumista saa tietysti myös alueen monilta terasseilta ja parista tapahtuman vuoksi pystyy laitetusta oluenmyyntipisteestä. Olemme tyytyväisiä myös Coca-Cola-kampanjaan ja melkein joka kerta kulkiessamme päälavan vierestä ohi nappaamme ilmaisen kylmän Coca-Cola Zeron mukaamme. Lämpimässä illassa se on enemmän kuin paikallaan.

Viimeisen junan lähtöajan lähestyessä mekin lähdemme pikku hiljaa pujottelemaan keskustan kapeiden kujien läpi kohti asemaa. Ihmisiä on nyt niin paljon, että välillä ihmismassa ei liiku kadulla enää kumpaankaan suuntaan. Yhden 10 metrin matkan kulkemiseen meiltä menee aikaa 10 minuuttia eli vauhti on noin metri minuutissa. Kukaan ei silti tuskastu. Kukaan ei kiroile. Kenelläkään ei ole kiire minnekään ja tämä ruuhka nyt on vaan osa koko tätä juhlaa. Kävelemme vielä pitkän matkan ihmistungoksen keskellä läpi myyntikojualueiden ja päätämme kävellä samalla jo valmiiksi lähelle rautatieasemaa. Rautatieaseman ja Giardinin linnan liepeillä istumme sitten vielä vähäksi aikaa katselemana maailman menoa. Poikani polttelee ison sikarin, jonka hän juuri kävi ostamassa tupakkakaupasta ja minä juon olueni.

Hieman liian myöhään tajuamme sen, että asemalla ei ole kuin yksi lipunmyyntiautomaatti ja tänään ihmisiä on niin paljon, että junat tulevat olemaan aivan täynnä. 15 minuuttia ennen junan lähtöaikaa menemme automaatille jonottamaan lippuja, mutta jono etenee tuskaisen hitaasti ja lopulta meidän on pakko poistua jonosta, jotta emme jäisi junasta. Niin me sitten matkustelemme tällä kertaa pakon sanelemana pummeina junalla Senigalliasta Anconaan, mutta selviämme matkasta ilman sakkoja. Toinen matkapäivä on nyt takana ja tänään aloimme jo päästä enemmän mukaan Summer Jamboreen tunnelmaan, kun emme tänään olleet matkasta väsyneitä ja muutenkin aloimme ehkä jo sulautua paremmin joukkoon. Opimme myös sen tärkeän asian, että tärkeintä eivät ole esitykset ja ohjelmanumerot, vaan lämmin kesäilta, rento fiilis itsellä ja yleisestä hienosta tunnelmasta nauttiminen.

Senigallian valokuvat: lauantai 10.8.2013
Anconan valokuvat: lauantai 10.8.2013





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti