perjantai 5. huhtikuuta 2013

Menneitä muistellen... Okeechobee Blvd

4. osa viime reissun menneiden muistelua. Kaiken muun menneiden muistelun lisäksi. Olen ollut pian jo kaksi kuukautta Suomessa ja vieläkään ei ole tiedossa seuraavaa reissua. Outoa... (Tosin sain juuri tietää, että jotain pikku menoa saattaisi olla jossain vaiheessa luvassa.) Nyt kun en ole ihan lähiaikoina menossa minnekään, on taas aikaa katsella vähän taaksepäin ja kirjoitellakin jotain juttuja tämän vuoden tammi-helmikuun vaihteesta.

--------------------------------------------------------------

Istahdan vuokraamani Chevrolet Impalan ratin taakse asuinyhteisömme parkkipaikalla. Käynnistän auton ja kaivelen aurinkolasejani radion alla olevasta lokerosta. Päivästä näyttää taas tulevan lämmin ja aurinkoinen. Peruutan pois parkkiruudusta ja ajan hitaasti San Marino Boulevardille, joka on oikeastaan vain pieni asuinyhteisömme päästä päähän kulkeva pihakatu. Asuntomme on vain noin 100 metrin päässä portista ja portin vieressä olevasta yleisestä rakennuksesta. Tuossa yleisessä rakennuksessa on on-site managerin toimistojen lisäksi kerhohuone, squash-sali sekä kuntosali ja talon takaa löytyy uima-allasalue. Aivan portin vieressä on pieni liikenneympyrä, jonka keskellä on suihkulähde. Kaikkialla on istutuksia, kukkia ja palmuja ja vihreä nurmikko on leikattu siistiksi. Kadulla on uusi musta asfaltti ja myös katukiveys ja jalkakäytävät ovat moitteettomassa kunnossa..

Automaattiportti aukeaa kun ajan autoni sen eteen ja minä jatkan vielä vähän matkaa San Marino Boulevardia ja käännyn sen jälkeen vasemmalle Windsor Waylle. San Marino Boulevardin ja Windsor Wayn risteyksessä yhteisömme kukkaistutuksilla ympäröidyn kivisen nimitaulun juurella pieni suihkulähde suihkuttaa vettä ilmaan. Pian olen jo seuraavassa risteyksessä ja käännyn yhdelle piirikunnan tärkeimmistä valtaväylistä. Viivasuoralla Military Traililla on mittaa kymmeniä kilometrejä: se alkaa pohjoisessa Jupiterista ja jatkuu kauas etelään, Boca Ratoniin asti. Jos ajaisin risteyksestä suoraan Military Trailin yli, tulisin viihtyisän omakotialueen läpi kulkevalle mutkittelevalle Willow Pond Roadille ja sitä kautta pääsisin lähimpään kauppaan, reilun 1,5 kilometrin päässä olevaan Paradise Placen Publixiin. Jos kääntyisin oikealle, olisin pian 45th Streetillä ja lähimmällä Walmart-tavaratalolla ja sitä kautta pääsisin sujuvasti myös Rivieran Beachin rannoille. Minä käännyn kuitenkin vasemmalle eli etelän suuntaan.

Military Trail on suora ja leveä. Sekä etelään että pohjoiseen kulkee kolme kaistaa, paikoitellen jopa kahdeksan ja päästyäni liikkeelle liikennevaloista painan auton kaasua reilummin. Aluksi tuntuu siltä, että auto lähtee kiihtymään laiskasti ja hitaasti, mutta painaessani kaasun pohjaan nopealla polkaisulla vaihde vaihtuu "kick-downin" toimiessa pienemmäksi ja moottorin 300 hevosvoimainen, 3.6 litrainen V6- moottori herää lopulta henkiin. Varsinkin pienillä kierroksilla nuo hevoset vaikuttavat todella laiskoilta, vasta reilut kierrokset moottorissa saavat jotain liikettä aikaan... Auto kiihtyy nopeasti sallittuun 45mph nopeuteen ja sen yli. Ohitan pian Roebuck Roadin, Northwood Universityn ja Community Driven risteyksessä olevan Crosstown Plazan ostoskeskuksen. Kiviset meluaidat ja palmupuut vilahtelevat ikkunoiden ohi.

Vuokraamani vuosimallin 2012 (tai 2013?) Chevrolet Impala on iso ja hieno auto, mutta kaukana ovat kuitenkin nuo amerikanrautojen loiston päivät. Iso ja hieno, mutta tavanomaisen tylsä... Todella mukava ajettava kuitenkin. Olen seuraillut matkani aikana polisiisiautoja ja huomannut, että perinteisen Fordin Crown Victorian tilalle on tullut oikeastaan kaksi automallia. Paikallispoliisit, piirikunnan sheriffit ja osavaltion state trooperit ja highway patrol näyttävät vanhojen Fordien lisäksi käyttävän Dodge Chargeria ja juuri tämän mallista Chevrolet Impalaa tai Malibua.

Viime kerralla "muutttoautoksi" vuokraamani iso Chrysler Town & Country oli kiva auto ja sellaisen voisi vuorata uudestaankin, varsinkin jos on tavaraa ja ihmisiä kuljetettavana. Vuosi sitten meillä oli vuokralla Mitsubishi Eclipse; urheilullinen, matala, pieni, mutta melkoisen laiska menopeli. Vaikka eipä meillä täällä koskaan mikään kiire ole minnekään ja sekä sakkolappuja että onnettomuuksia yritän parhaani mukaan vältellä. Vuokralla on ollut joskus myös pikkuinen Mercury, Toyota Camry (made in Kentucky... oli pakko tarkistaa oven valmistuskyltistä kun japanilaisen minulle antoivat Amerikasssa!) ja ihan ekalla reissulla Pontiac Sunbird- avoauto. Ehdottomasti kivoin kaikista on ollut poikani kanssa joskus muutamaksi päiväksi vuokrattu Ford Mustang- avoauto.

Jatkan matkaani Interstate I-95:n ja Florida's Turnpiken välissä kulkevaa Military Trailia ja muutamassa minuutissa olen jo Okeechobee Boulevardin risteyksessä. Floridassa pn paljon kummalliselta kuulostavia paikannimiä, joista monet juontavat juurensa vanhoista intiaanikielistä. Niin myös Seminole-kieltä oleva Okeechobee. Lake Okeechobee on Floridan suurin järvi ja sen mukaan on nimetty myös tämä tie. Okeechobee Boulevardilla kaistat lisääntyvät entisestään ja myös liikenne on yleensä todella vilkasta. Autoja on paljon, mutta tien 8-10 kaistan ansiosta liikenne kulkee hyvää vauhtia sekä itään että länteen.

Minä käännyn itään eli kohti Downtown West Palm Beachia ja kohti merta. Ajan kovaa vauhtia muun liikenteen seassa kohti muutan kilometrin päässä kohoavia korkeita keskustan taloja. Tienvarsimaisema on tyypillistä Floridan tienvarsimaisemaan, jota koristavat tuhannet erilaiset mainoskyltit sekä erilaiset ja eriväriset liikkeet. Värejä ja erilaisia muotoja. Pikaruokapaikkoja, huonekaluliikkeitä, autokauppoja. Kaikkea mahdollista. Näitä maisemia riittää satoja kilometrejä ja välillä on vaikea ymmärtää, miten kauppoja, ruokapaikkoja ja kaikenlaisia palveluja voi olla näin paljon ja miten niihin kaikkiin riittää asiakkaita. Ihmisiäkin tosin on kyllä paljon; asuuhan täälläkin pelkän Palm Beach Countyn alueella 1,3 miljoonaa ihmistä ja turisteja on vielä tuon päälle melkoinen määrä.

Hieman ennen keskustaa Okeechobee Boulevard ylittää ison expresswayn, Interstate I-95:n ja pian sen jälkeen olenkin jo Clear Laken eteläkärjessä ja heti sen jälkeen keskustassa. Tässä kohdassaa Okeechobee Boulevard on oikea, leveä bulevardi, jota reunustaa komea palmujen rivistö. West Palm Beachin keskusta ei ole mikään suurkaupungin keskusta. Se on pieni ja oikeastaan aika viehättävä keskusta. Rakennukset ovat pääosin vanhan tyylisiksi rakennettuja uusia taloja ja talot ovat vain 2-3 kerroksen korkuisia. Värejä on käytetty täälläkin paljon ja eri pastellisävyt ovat hallitsevia sävyjä. Keskustan alueella ei ole pilvenpiirtäjiä, mutta joitakin korkeita high-rise- rakennuksia löytyy ja niistä korkein on 101 metriä korkea Trump Plazan kaksoisrakennus.

Keskustassa on tavallaan kaksi pääkatua: pohjois-eteläsuunnassa kulkeva Rosemary Avenue ja itä-länsi-suunnassa kulkeva Clematis Street. Molemmat ovat kauppakatuja ja liikkeet ja ravintolat ovat keskittyneet niiden ympärille. Tällä kertaa minä en kuitenkaan käänny kummallekaan niistä. Varmimmin parkkipaikan ehkä löytäisi Sapodilla Avenuelta tai Quadrille Boulevardilta noiden kauppakatujen sivuilta, mutta minä päätän ajaa tänään aivan keskustan reunalle veden ääreen. Vaikka West Palm Beachilla ei olekaan yhtään varsinaista meren rantaviivaa, on se kuitenkin ison "sisäveden" Lake Worth Lagoonin rannalla. Lake Worth Lagoon on suorassa yhteydessä mereen ja se jatkuu mantereen ja saarien välissä aina Palm Beach Gardensista Boynton Beachille asti.

Pysäköin auton kadun varteen Flagler Drivelle ja tungen kaikki rahapussistani löytyvät pikkukolikot parkkimittariin.Quarterit eli neljännesdollarit ovat monissa paikoissa hyödyllisiä kolikoita ja niitä aina kerään ja säästelen rahapussissani, mutta Dimet eli kymmensenttiset ja viiden sentin kolikot minä "hävitän" parkkimittariin. Laitan mittariin reilun tunnin aikaa; se on juuri sopiva aika ja ehdin mukavasti kävellä viehättävää rannan "boardwalkia" Clematis Streetille ja käydä vaikkapa kahvilla.

Palaan kotiin tuttua Okeechobeeta pitkin. Muut yhtä hyvät vaihtoehdot olisivat Palm Lakes Boulevard pikkuisen keskustan pohjoispuolella tai 45th Street vielä siitäkin pohjoiseen. Ajelen hiljaa keskustan läpi Clematista ja Rosemary Avenueta pitkin. Ylitän Federal Higwayn ja US1:n sekä rautatien City Placen jälkeen käännyn Okeechobeelle. Aurinko on laskemassa ja sen lämmin puna näkyy suoraan edessäni. Liikenne on edelleen vilkaista ja puikkelehdin kaistalta toiselle varoen muiden äkillisiä kaistanvaihtoja. Ohitan Tamarind Avenuen ja Australian Avenuen risteykset, ohitan I-95:n ja Congress Avenuen ja ihailen taas kerran Chevrolet liikkeen pihalla olevaa jättikokoista lipputankoa ja jalkapallokentän kokoista USA:n lippua.

Käännyttyäni Military Trailille huomaan liikenteen hieman rauhoittuvan. Edessä on vielä pari (nopeaa) kilometriä ja olen taas kotona. Heti Militarylle käännyttyäni minusta tuntuu, että olen jo kotinurkilla. Aurinko on nyt laskenut kokonaan, mutta sen yhä vaan punaisemmaksi muuttunut valo valaisee vielä tietä reunustavia palmuja. Joitakin ihmisiä seisoo siellä täällä bussipysäkeillä. Joku ahdingossa oleva kerää vielä kyltteineen rahaa tien keskikorokkeella liikennevaloissa. Yksinäinen pyöräilijä ajaa kohti pohjoista ja muutama lapsi kävelee reput selässä jalkakäytävällä. Nopeasti etenevästä liikenteestä huolimatta kaikki tuntuu jotenkin niin mukavan leppoisalta.


Kaikki vuoden 2013 ensimmäisen reissun kuvat löytyvät flickr-albumeista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti