SE KEVÄÄSTÄ (HELSINKI, MIELIALOJA 2020)

Todella erilainen kevät on takana. Tällaista kevättä ei vielä koskaan ole minun elämässäni ollut. Ei kai kenenkään meidän elämässä. Lopputalvellahan se tosin kaikki jo oikeastaan alkoi: lopputalvi, koko kevät ja nyt jo iso osa kesästäkin on mennyt tässä harvinaislaatuisessa ja erikoisessa tilanteessa, vaikka elämä täällä Suomessa onkin palanut  jo ehkä hieman liikaakin vanhoihin uomiin. Ihmiset tuntuvat enää vähät välittävän koko pandemiasta. Tulin Suomeen tammikuun loppupuolella ja helmikuu oli vielä melko normaali talvikuukausi. Paitsi että talvea ei ollut… Koronan ollessa kaiken huomion keskipisteenä, on talven puuttuminenkin jo päässyt kokonaan unohtumaan. Tänä vuonna kuitenkin talvikin jäi ihan kokonaan välistä pois ja saavuttaessa maaliskuulle alkoi tulla jo sellainen tunne, että talvi on ohi ja kevät on alkanut, mutta sitten tuli korona. Virus, joka oli jo tammikuussa havaittu Kiinassa ja USA:ssa alkoi valloittaa maailmaa; Italia etunenässä. Ranska, Espanja ja Saksa. Sitten Englanti ja USA. Ruotsikin pääsi mukaan isoihin piireihin.

Näin meni lopputalvi, kevät ja vielä kesän alkukin Suomessa. Joillekin se tiesi vapaaehtoista ”karanteenia” ja tosille vapaaehtoista eristäytymistä ja pysymistä erillään muista ihmisistä. Itselleni kaikki oli oikeastaan aika helppoa: kyse oli niin yksinkertaisista asioista, että ne pystyi lukemaan, ymmärtämään ja omaksumaan kymmenessä minuutissa. Noudatin yksinkertaisia ohjeita ja tein niin kuin ”käskettiin” ja siinä se. Ilman turhia mutinoita tai valitusta. Vaikeinta minulle tämän korona-kriisin aikana on ollut läheisistä ihmisistä erossa olo. Suomessa olevaa perhettä en uskaltanut pariin kuukauteen käydä tapaamassa lainkaan ja vaimoani en ole nähnyt vieläkään sitten tammikuun… Siitä kun lähdin Yhdysvalloista on nyt kulunut jo pian kuusi kuukautta, eikä kukaan tiedä kauanko tämä tilanne tulee vielä jatkumaan näin. Suomessa menee hyvin. USA:ssa ei. Sinne minulla ei tällä hetkellä ole mitään asiaa: vaikka pääsisinkin vielä rajan yli, mikään vakuutusyhtiö tuskin korvaisi mitään, jos nyt menisin ja sairastuisin koronaan USA:ssa. Ja kuten kaikki tietävät, tuossa maassa sairaskulut voivat äkkiä nousta kymmeniin tuhansiin dollareihin. Päivittäiset tartuntaluvut pelkästään Floridassa ovat olleet jo pari viikkoa noin 10 000 uuden tapauksen paikkeilla. Ei mahda mitään: USA on nyt siis toistaiseksi monestakin syystä "no go"...

Vaimoni yritti pitkään järjestellä Suomeen tuloaan, mutta nyt jo kolme kertaa matka on peruutettu ja viimeisellä kerralla todennäköisesti kokonaan. On tehty uusia varauksia ja niitä on taas siirretty eteenpäin. Alkuperäinen Suomeen saapuminen oli tarkoitus tapahtua Norwegianin lennoilla jo maaliskuussa Spring Break -aikaan. Sen peruunnuttua liput siirrettiin kesäkuun alkuun ja senkin peruunnuttua heinäkuun alkuun. Kun vielä kolmannetkin lennot peruttiin, vaimoni peruutti koko liput ja ihme ja kumma: Norwegian palautti rahat noin viikon kuluttua! KLM:n paluulennot USA:n suuntaan vaihtuivat jo maaliskuussa vouchereiksi (ei paras vaihtoehto, mutta siellä ne odottavat). Myös yksi paluuseen liittyvä laivamatka on muutettu risteilyksi, siirretty kaksi kertaa ja lopulta peruttu. Tällä hetkellä meillä on siis peruutettuina yhdet Norwegianin liput Miamista Helsinkiin, KLM:n lennot Tukholmasta Miamiin ja yksi Tukholman risteily Viking Linella. Norwegianilta saimme siis jo rahamme takaisin ja KLM:n lentoliput vaihtuivat vouchereihin. Ainoastaan Viking Linelta rahat ovat edelleen saamatta.

Mikä teki korona-keväästä vaikeaa? Ei oikeastaan mikään. Ainoastaan eristäytyminen vaimosta, perheestä ja läheisistä. Toki taustalla oli koko ajan se pikkuisen paha tunne, että jotain erikoista, jotain negatiivista on meneillään, mutta se itsessään ei riittänyt aiheuttamaan (ainakaan liian suurta) huolta, masennusta tai paniikkia. Näin voisin ajatella miettimättä sen enempää; että kaikki oli verrarttain helppoa. Yksi asia kuitenkin nousi ylitse muiden: Jatkuva uutis- ja some-myllytys ja varsinkin se enimmäkseen hallitusta ja muuta maan johtoa sekä viranomaisia kohtaan ilmennyt täysin turha, negatiivinen kritiikki oli vaikeaa ja jopa todella stressaavaa. Joidenkin ihmisten tauoton tykittäminen somessa ja varsinkin valittaminen ja vihamielinen ja agressiivinen käyttäytyminen, lähinnä sosiaalisessa mediassa; se veti monta kertaa mielen matalaksi. Seuraavan pandemian puhjetessa toivon maskien lisäksi jaossa olevan myös paperipusseja, jotta ihmiset voisivat hengittää niihin, jos hyperventilaatio ei tahdo muuten loppua. Isoin ulkopuolinen ahdistuksen aiheuttaja ei ollut siis tauti itse, vaan joidenkin ihmisten käsistä karannut negatiivinen ja melko käsittämätön valitus ja syyttely (täysin aiheetta) sekä negatiivinen suhtautuminen lähes kaikkea kohtaan. Se oli pahinta tässä korona-epidemiassa ja koko keväässä. Onneksi ihan ehdottomasti suurin osa oli kiltisti, noudatti saatuja ohjeita ja neuvoja ja piti mölyt mahassaan. Tämän ja ehkä vähän hyvän onnenkin ansiosta kaikki on mennyt ainakin tähän asti aivan erinomaisen hyvin.

Olen itse aina pitänyt erityisen paljon eräästä vertauskuvallisesta kysymyksestä. Sitä, kuinka paljon voi luottaa johonkin ihmiseen kaikin puolin, voi hyvin kuvata vastaamalla kysymykseen ”Lähtisinkö tämän ihmisen kanssa vaikka sotaan?”. Tämän kriisin aikana olen ”löytänyt” joitakin ihmisiä, joiden kanssa en lähtisi sotaan, enkä haluaisi joutua pienimpäänkään kriisiin tai ongelmatilanteeseen. En haluaisi ylittää edes vilkasliikenteistä tietä heidän seurassaan. Onneksi olen kuitenkin löytänyt enemmän niitä ihmisiä, joiden kanssa uskaltaisin vaikka sotaan lähteä.

Tämän kevään aikana olen liikkunut paljon: olen käynyt pitkillä kävelylenkeillä melkein joka päivä ja silloin kun en ole kävellyt, olen juossut. Olen kävellyt joululahja-converset aivan rikki ja maileja on kertynyt pelkästään Suomenlinnan kiertämisestä kai jo useampi sata. Olen myös katsellut televisiota ja lukenut paljon normaalia enemmän. Luin kirjan, jonka tapahtumat sijoittuivat Yhdysvaltojen pohjoisosiin ja aloin haluta matkustelemaan ympäri Yhdysvaltoja. Mieluiten junalla. Luin kirjan, jonka tapahtumapaikka oli Brooklyn, New York ja minulle tuli hirvittävä tarve päästä taas New Yorkiin. Mielellään vaikka asumaan joksikin aikaa. Luin myös kirjan, jossa seikkailtiin Italiassa ja halusin todella kovasti Italiaan. Ja vielä oli yksi kirja, jonka tapahtumat sijoittuivat Key-saarille. Voi kuinka paljon haluaisin myös kotiin Floridaan. Näiden kirjojen lisäksi näin televisiossa dokumentin Kuubasta ja haluaisin myös Kuubaan. Mutta... kuten kaikille on selvää: matkailu on ollut pysähdyksissä ja vielä pitkään se tulee olemaan normaalia vaikeampaa ja normaalia kalliimpaa. Jonnekin olisi pian kuitenkin päästävä. Levottomuus on taas iskenyt muutaman kuukauden paikoillaan olon jälkeen. Kaukokaipuu...

Minun suunnitelmissani olleista matkoista ei nyt siis tule mitään tänä kesänä. Olen yksi monien muiden joukossa. Noiden aiemmin mainittujen, nyt jo peruttujen ”normimatkojen” eli kahden kodin välillä sukkuloinnin lisäksi jouduimme perumaan myös loppukesän Italian matkan. Senigallian Summer Jamboree oli taas kerran tähtäimessä, mutta se on nyt luonnollisestikin peruutettu. Tuota matkaa varten meillä oli varattuna kaksi huonetta kuudelle hengelle Fanosta, Italian itärannikolta, mutta ne on nyt peruttu. Suunnitelmissa oli myös käydä pikaisella vierailulla Kreikan Thessalonikissa ja Larissassa, jossa asuin hieman reilut puoli vuotta muutama vuosi sitten. Se on nyt kuitenkin toistaiseksi "jäissä". Korona on ajanut minut myös taloudellisesti hieman ahtaalle, koska jo varmat vuokratuloni USA:n asunnosta putosivat vuokralaisten "paon" myötä kokonaan pois ja yksityisyrittäjyyskään ei ole vielä matkakassaa kartuttanut... Vielä tällä hetkellä mitään isompaa matkaa ei siis ole suunnitemissa. Ajatuksissa on ainoastaan parikin laivamatkaa Ahvenmaalle ja Tallinnaan ja toki Yhdysvaltoihin heti, kun se on vaan on mahdollista.