ELÄMÄÄ KORONAKEVÄÄN JÄLKEEN - LÄHIALUEMATKAILUA (TALLINNA)

Seison Viking XPRS:n peräkannella katselemassa loittonevaa Helsinkiä. Päivä on kaunis: aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta, on kohtalaisen lämmin ja melkein tyyntä. Alemmalla kannella baari on auki ja auki taitaa olla myös toinen baari, joka sijaitsee korkealla keulan puolella. Suurin osa peräkannen tuoleista ja pöydistä on varatta ja ihmisiä seisoskelee siellä täällä. On koronanjälkeinen aika… Tai ei ehkä ihan vielä, mutta melkein. Pikku hiljaa Eurooppa palaa takaisin kohti vanhaa, mutta vielä ei olla lähelläkään sitä pistettä, mikä jäi taaksemme helmikuussa. Laiva on yllättävän täynnä. Jo ennen lähtöä terminaalirakennuksessa oli paljon ihmisiä, mutta mitään varsinaista ruuhkaa siellä ei kuitenkaan ollut. Lisäksi aika moni ihminen jätti väliä muihin ihmisiin ja jono laivaan alkoi ainakin loppupäässä (missä olivat kaikki rauhallisimmat ihmiset, jotka vielä halusivat noudattaa sääntöjä) venyä ja siihen ilmestyi aukkoja ihmisten pitäessä etäisyyttä toisiinsa. Laivalla on vielä hyvin tilaa, joskin joihinkin paikkoihin ahtautuu liikaa ihmisiä ja pientä ruuhkaa on hetkittäin joissakin tietyissä paikoissa.

Lähdin siis päiväkäynnille Tallinnaan YLE:n pelottelusta huolimatta. Tai, no… Tuosta pelottelusta on jo yli viikko aikaa ja tuossa ajassa kaikki lienevät sen jo unohtaneet. Nykyajalle tyypillistä on se, että uutisilla isketään, ne vaikuttavat ja kohahduttavat ja muutaman päivän päästä niitä ei muista enää kukaan… Tuo uutinen koski sitä, kuinka vaarallista nyt on matkustaa laivalla. Yhdellä Tallinnasta palanneella matkustajalla oli todettu korona ja YLE päätti tehdä asiasta ”etusivun” uutisen (se todellakin oli pitkään nettisivujen ”ykkösuutinen”). Otsikossa (siis klikkiotsikossa) puhuttiin yhdestä tartunnasta ja useista altistuneista kanssamatkustajista. Insertissä taas kerrottiin mahdollisista useista tartunnoista. Tässä uutisessa sotkettiin mahdolliset altistukset ja tartunnat niin hyvin, että jutun luettuani en tiennyt montako ihmistä nyt loppujen lopuksi oli saanut tartunnan ja montako altistunut. Joka tapauksessa ajatus oli se, että laivamatkustaminen saattaa olla vaarallista ja tämä aiheeton pelottelu toimi hyvin. Todella nopeasti juttu alkoi levitä facebookissa ja siellä jo kauhisteltiin ja kirjoiteltiin, että tämä oli jo odotettavissa ja nyt se lähtee taas käsistä. No… Totuushan oli lopulta se, että yksi ihminen oli saanut tartunnan Tallinnan matkallaan. Ja siihen se jäi.

Olen nyt siis itsekin matkalla Tallinnaan hyvin luottavaisin mielin (kop-kop koputan puuta) ja vaikka laiva onkin melko täynnä ja ihmiset ovat paikoitellen pakkautuneet hyvinkin tiiviisti, en silti tunne oloani turvattomaksi. Toki tällaisen kriisin jälkeen asenne on varautuneempi kuin ennen ja suuret ihmisjoukot tuntuvat edelleen hieman oudoilta. Kävellessäni laivaa mietin taas kerran tuota ohjetta 1m turvavälistä. Tuostahan on puhuttu jo helmikuusta alkaen, vaikka se välillä joissakin paikoissa onkin kasvanut kahteen metriin (myöhemmin huomaan, että Tallinnassa se on kaikkialla yksiselitteisesti 2m). Yhden metrin turvaväleistä muistuttelu on mielestäni melko turhaa ja tuntuu jopa hieman tekopyhältä. Minusta yksi metri on melko normaali väli jopa vilkkaillakin paikoilla ja jos joku on toista lähempänä kuin yksi metri, silloin ollaan kyllä jo hengittämässä toisen niskaan… Mutta näin mennään ja näin tehdään (ainakin itse kuulun siihen pieneen joukkoon, joka enää mitään ohjeita noudattaa) ja toivottavasti myös muualla maailmassa tilanne pian kääntyy positiiviseen suuntaan.

Kuten jo mainitsinkin: aurinko paistaa ja sää on muutenkin upea. Lämpötila on jossakin 20 asteen tietämissä. Seisoskelen edelleen laivan peräosassa yläkannella ja katselen ihmisiä alemmilla kansilla. Ihmisiä on paljon ja kaikki näyttävät olevan kovin kevyesti pukeutuneita. Yksi hyvin silmäänpistävä piirre on alkoholi kaikkialla laivan ulkokansilla. Huomattavan suuri osa matkustajista näyttää tarvitsevan olutta ja lonkeroa jo klo 10.30 aamupäivällä. Iästä ja sukupuolesta riippumatta. En tahdo moralisoida, enkä olen ”puhdas pulmunen” itsekään, mutta silti tämä tapa hieman kummastuttaa minua. Vaikka olen elänyt tässä maassa jo viitisenkymmentä vuotta, en edelleenkään ymmärrä täysin tämän maan alkoholikulttuuria, vaikka se onkin kääntynyt viime vuosina parempaan päin ja lähenee jo muita Euroopan valtioita. Tämä on kuitenkin vielä yksi asia, jota välillä ihmettelen: pitääkö päivä lomalla tai päivä laivalla aloittaa oluella tai lonkerolla… Varsinkin ihmettelen lapsiperheitä, joissa molemmat vanhemmat kulkevat pitkin laivaa tuopit kädessä lastensa kanssa.

Sen lisäksi, että laivalla tuntuu olevan paljon ihmisiä, huomasin satamassa, että laivaan oli tulossa myös todella paljon autoja. Taitaa olla niin, että ne, jotka eivät nyt lomaile Suomessa tai Norjassa, matkustavat lomalle Baltian maihin. Tämä kesä tulee nyt ilmeisesti loppujen lopuksi olemaan todella hyvä kotimaan matkailulle (ja myös Norjan ja Baltian maiden matkailulle). Ihmisiä on ruuhkaksi asti ja monen lomatekemisen tai majoituksen osalta myydä ”ei oota”. Ainakin kuulemieni huhujen mukaan hotelleissa on täyttä, matkailuautot on kaikki vuokrattu ja veneet myyty ja vuokrattu… Ihan mikä tahansa tekeminen kotimaassa tuntuu nyt kiinnostavan. Se on tietysti omaa maatamme ja yrittäjiä ajatellen hieno juttu ja mukavaa kun samalla kotimaa nähtävyyksineenkin tulee tutuksi, mutta… Saattaapi olla niin, että seuraavat 10 vuotta onkin sitten sitäkin hiljaisempaa…

Katselen kauniin sinisenä hohtavaa meren pintaa, jonka auringonsäteet saavat kimaltamaan. Kaipaan kovasti merta. Vaikka asun meren rannalla ja meren ympäröimänä, kaipaan silti merelle. Nyt kun katselen sitä pitkästä aikaa täältä laivan kannelta, mereltä, huomaan kaipaavani merellisiä töitäni. Kaipaan niitä satoja meriretkiä erilaisilla harmailla aluksilla. Niitä on tietysti helpointa kaipailla näin kauniina, aurinkoisena ja tyynenä päivänä, mutta kaipaan minä niitä surkeita reissujakin, niitä, jolloin vain tuuli ja satoi ja meri oli täynnä kuoppia. Kaipaan päiviä merellä. Kaipaan iltoja, öitä ja aamuja merellä. Toki joitakin muistoja aika alkaa jo kullata, mutta kyllä tuo merellä keikkuminen on jäänyt monipuolisesta ja monimuotoisesta työstäni mieleen parhaana asiana.

Meri on ikävä kyllä muutakin, kuin vain kaunista, hohtavaa sinistä. Päästyämme Harmajan eteläpuolelle huomaan meressä sinilevälauttoja. Tänään on melko tyyntä ja nuo kellanvihreät lautat erottuvat hyvin selvästi tummasta merivedestä. Vesi on melko lämmintä ja auringonvalo saa levän kukkimaan. Tämä aiheuttaa minun kesääni haittaavan ristiriidan: alkukesästä veden ollessa vielä viileää, levää ei ole. Silloin vesi on kuitenkin niin kylmää, että minä en voi mennä uimaan. Loppukesällä (jos kesä on hyvä…) vesi lämpiää uintikelpoiseksi myös minulle, mutta silloin tulee myös sinilevä. Se on estänyt joskus uimiseni, mutta jos sitä ei ole ihan puuroksi asti, olen kuitenkin uimassa käynyt ja ainakin tähän mennessä selvinnyt ilman minkäänlaisia ulkoisia tai sisäisiä oireita.

Tänään teen ihan uudenlaisen päiväristeilyn Tallinnaan ja takaisin. Lähden Helsingistä Viking XPRS:lla klo10.30 ja olen Tallinnassa klo 13.00. Tallinnassa minulla on aikaa peräti 7h 30min eli jos siitä otetaan pois ajoissa satamaan palaaminen, aikaa on käytännössä lähes seitsemän tuntia. Normaalista poiketen en palaa takaisin samalla laivalla, jolla tulin, vaan palaan takaisin Mariellalla, joka lähtee Tallinnasta vasta klo 20.30 ja on Helsingissä 23.15. Tänä koronanjälkeisenä aikana Helsinki-Tukholma -liikenteen ollessa edelleen pysähdyksissä Viking Mariella ajaa päivittäin kaksi kertaa Helsingistä Tallinnaan. Toinen Tukholman laiva, Viking Gabriella on toistaiseksi reitillä Helsinki – Maarianhamina – Tallinna – Helsinki. Maarianhaminassa on aikaa olla maissa peräti kahdeksan tuntia. Tallinnassa matkustajilla ei ole maihinpääsyä.

Saavuttuani Tallinnaan kävelen kaikessa rauhassa satama-alueen läpi, kohti kaupunginmuurin pohjoiskärkeä ja Paks Margareeta -tornia. Jo kauan sitten päätin, että haluan mahdollisimman pian käydä uusitussa merimuseossa Paks Margareeta -tornissa. Merimuseohan koostuu kahdesta eri pisteestä: tästä keskustassa olevasta museosta ja Lennusadamin näyttelyhallista ja ulkona olevista aluksista. Lennusadamia suosittelen kaikille: koko vanha lentokonehangaari on näkemisen arvoinen ja sen päätähti, ”Lembit” -sukellusvene on todella upea. Lisää katsottavaa löytyy ulkoa: hallissa olevan näyttelyn lisäksi kannattaa käydä tutustumassa laiturissa ja pihamaalla oleviin aluksiin.

Myös tämä enemmän museomainen näyttely Paks Marhareetassa on todella upea. Uusimisen jälkeen koko torni on kokenut melkoisen muodonmuutoksen (joskin siinä ”ajan patinaa” täynnä olevassa vanhassakin museossa oli hohtonsa, jota myös osittain nyt kaipaan) ja havainnollistamisen apuna on käytetty paljon tietokoneita ja muuta nykytekniikka. Jos sukellusvene on Lennusadamin vetonaula, niin täällä se on vanha koggi, maan alta löytyneen, noin 20 metriä pitkän, vanhan purjelaivan hylky. Hylky on peräisin keskiajalta ja se löytyi läheltä Tallinnan satamaa, talotyömaan alta. Esillä on myös hylystä löytyneitä esineitä. Itse hylky tavallaan roikkuu kerrosten välissä ja se on onnistuttu asettamaan esille erinomaisen hienosti. Koggin luota kierros jatkuu varsinaisen tornin eri kerroksiin ja niitä ylöspäin noustessa edetään kronologisesti merenkulun historiassa purjelaiva-aikakaudelta aina (lähes) nykypäivään asti. Museo on mielenkiintoinen aikuisia ajatellen ja varsinkin lapset on huomioitu erityisen hienosti: museossa on paljon erilaista ”räplättävää” ja kokeiltavaa ja leikkiäkin saa. Minulta kuluu tässä museossa aikaa noin kaksi tuntia, mikä näyttää olevan minulle hyvin tyypillinen museokäynnin pituus. Normaali pääsylippu Paks Margareetaan maksaa 10 euroa.

Museon jälkeen minulla on vielä runsaasti aikaa, mutta ohjelmaani ei nyt kuulu muuta kuin sitä minun Tavallista Tallinnaani eli pitkin kapeita kujia kuljeksimista. On harmi, että Tallinna on jo niin tuttu kaupunki, ettei sinne voi edes vähäisimmässäkään määrin eksyä… Sen verran kuitenkin välttelen suurimpia turistiväyliä, että kierrän Toompean mäelle läntisen kapunginmuurin puolelta, poistuen välillä hetkeksi muurien ulkopuolelle. Toompean mäeltä kävelen alas keskusaukiolle ja edelleen kohti Viru-hotellin edessä olevaa porttia. Koska olen päättänyt tehdä tällä kertaa todellisen pienen budjetin matkan, olen jo etukäteen hylännyt ajatukset laivan buffetista. Tällä kertaa Viking Line ei ikävä kyllä hyödy minun matkastani 12 euron matkalippua enempää… Koska säästelen nyt rahaa, teen todella ison poikkeuksen ja käyn Tallinnan McDonaldsissa syömässä: Mc Donalds ei koskaan petä… Eikä siitä sen enempää…

Minä en koskaan ole ollut kovin hyvä alkoholikuriiri… En suoraan sanoen suostu olemaan suomalainen kännituristi, enkä kyllä suostu myöskään vetämään perässäni kärrykaupalla kaljaa… Sinä päivänä kun näette minut vetämässä kaljakärryä, voitte sanoa, että sille sitten taisi iskeä se Altzheimerin tauti tai joku muu vakava tauti, joka vie järjen tai muistin tai molemmat… Tällä kertaa olen kuitenkin päättänyt täydentää loppukesän viinivarastoni (täysin ehtynyt) ja Gin-varastoni (niin ikään täysin ehtynyt). Huomaan Sadamarketissa olevan alkoholiliikkeen lopettaneen ja kävelen satama-altaan toisella puolella olevaan Nautica-ostoskeksukseen. Teen ostokseni siellä olevassa alkoholiliikkeessä ja pakkaan reppuuni 2x3 litraa punaviiniä ja litran Giniä. En ala vertailemaan laatuja, mutta ostaessani näitä hieman edullisemman hintaluokan tuotteita, rahallinen säästöni Suomesta ostettuihin verrattuna on noin 40 euroa. Vertailuni perustuu siis täysin siihen, että mitä ostan yleensä Suomessa ja millä korvaan sen nyt.

Paluumatkani Viking Linen Mariellalla sujuu rauhallisissa merkeissä. Laiva on todella hiljainen ja suurimman ajan matkasta istun laivan peräkannalla kauniista auringonpaisteesta ja tyynestä säästä nauttien. Ilta alkaa kuitenkin viiletä ja tarvitsen pian fleecen lämmittämään. Jos jo menomatkalla kaipasin työtäni merellä, niin yhä enemmän ajattelen sitä nyt palatessamme Suomenlahden yli takaisin Helsinkiin. Haikea hetki. Sininen hetki? Vaiko enemmänkin oranssinpunainen? Väri, joka täyttää pian taivaan ja pilvet ja heijastuu myös merestä. Kaipaan tällaista iltanäkymää merellä. Mietin mitä kaikkea täällä olemme vuosien aikana tehneet, minne olemme olleet menossa, mistä tulossa. Kaipaan myös omia vapaa-ajan veneretkiä; erityisesti niitä kahta aivan mahtavaa, omalla veneellä tehtyä retkeä Viroon. Ensimmäinen niistä suuntautui Piritaan ja toinen Piritaan sekä Naissaareen.

Kuluneiden 10 vuoden aikana en ole tainnut vielä koskaan olla näin pitkää aikaa yhtäjaksoisesti Suomessa. Heinäkuun lopussa olisi tullut täyteen jo kuusi kuukautta ja koko tuona aikana en ole poistunut Kehä III:n ulkopuolelle kuin ainoastaan kerran muutamaksi tunniksi. Olen viettänyt lähes puoli vuotta akselilla Suomenlinna – Helsingin keskusta – Matinkylä. Nyt olen vihdoin rikkonut tuon ”kirouksen” ja toivon rajojen avautuvan nopeasti yhä enemmän ja toivon myös lentokoneiden hiljalleen palaavan reiteilleen ja matkustamisen helpottuvan. Toinen kotini Yhdysvalloissa on nyt paristakin syystä edelleen ulottumattomissa, mutta matkustaminen lähialueella jatkuu ja ensi viikolla suuntaan pienten matkalaisten kanssa kohti Maarianhaminaa.

Aurinko laskee Ennen Helsinkiin saapumista. Ajoitus on aivan täydellinen. Aurinko alkaa olla jo hyvin matalalla ollessamme Suomenlahden ”keskiviivalla” ja hiljalleen taivaan sininen väri muuttuu tummemmaksi ja yhä enemmän siihen alkaa tulla mukaan punaista ja oranssia. Ollessamme Helsingin kasuunin pohjoispuolella on aurinko jo painunut horisontin taakse ja se värjää kirkkaalla punaisella hehkullaan lähellä taivaanrantaa roikkuvat pienet pilvet. Auringonlaskun jälkeen syvä oranssi hehku valaisee maailmaa ja rantaviivan ja Helsingin siluetti näkyy mustana sitä vasten. Saavumme Kustaanmiekan salmeen, ohitamme Suomenlinnan ja käännymme pian vasempaan Lonnan taakse ja lopulta Etelä-Satamaan. Koko Kruunuvuorenselkä hehkuu jo laskeneen auringon valossa. Tämän parempaa tapaa saapua Helsinkiin en voi edes kuvitella.