MASKITTA LIIKENTEESSÄ JA VIELÄ KERRAN TALLINNASSA

Jopa lähi-somessani (muusta somesta puhumattakaan) on alkanut ilmetä jonkinlaista maskittomuutta vastaan noussutta ”some-raivoa”. Ainakin keltainen lehdistö voisi jo hyvinkin tuota loppuunkulunutta sanaa käyttää…

Vastaan tähän syyllistämiseen ja jopa syyttelyyn kertomalla milloin minä alan käyttää maskia [edit: tämän kirjoittamisen jälkeen olen alkanut käyttää maskia, joten tässä voisi lukea milloin aloin käyttää maskia…]:

- Alan käyttää maskia heti kun ihmiset alkavat taas pitää huolta ihan yksinkertaisista perusasioista, kuten käsihygieniasta esim. kaupoissa (muutkin kuin se 10%, joka nyt desinfioi kätensä).

- Alan käyttää maskia kun ihmiset taas alkavat välittää ”turvaväleistä” ja pitää etäisyyttä toisiinsa (muutkin kuin se 10%, joka siitä nyt välittää).

- Alan käyttää maskia heti kun sitä pidetään kaikkialla, missä on paljon ihmisiä lähietäisyydellä toisistaan tai minulle toteennäytetään, että viruksesta on olemassa muunnos, joka tarttuu ainoastaan julkisissa liikennevälineissä. [Tämä on nyt ainakin suosituksena toteutunut ja se suositus sai nyt minut käyttämään maskia.].

- Alan käyttää maskia heti kun ihmiset eivät enää käy juhlimassa täyteen ahdetuissa yökerhoissa, pubeissa, terasseilla ja kahviloissa ja kun he jättävät turhat menonsa ja pysyvät kotona tai ainakin kaukana muista, jos se vaan on mahdollista. Liikennevälinemutaation lisäksi Koronasta on ilmeisesti olemassa muunnos, joka ei tartu alkoholin vaikutuksen alaisena ollessa. Pari olutta pitää koronan loitolla?

- Näin ollen voin todeta yhdellä lauseella, että alan käyttää maskia heti kun ne ihan yksikertaiset perusasiat ovat kunnossa ja niistä huolehditaan niin kuin tehtiin viime keväänäkin. 

Yksi kokonaan unohtunut asia on tutkimustieto: viime keväänä lähes kaikki tutkimukset osoittivat yksimielisesti ja yksiselitteisesti, että maskeista ei juurikaan ole hyötyä. Nyt asia on kääntynyt toisinpäin, mutta kevään tutkimustuloksia ei kuitenkaan ole kumottu, eikä uusia juurikaan esitetty. Tämä lienee ollut tällä kertaa enemmänkin poliittinen päätös, johon taudin pitkittyminen ja taloudellinen tilanne on nyt vaikuttanut enemmän kuin keväällä.

Koronantorjunnassa on nyt lähdetty toista kertaa tekemään koko kansaan vaikuttavia toimenpiteitä ja nyt ne on jostain syystä tehty aivan toisin kuin keväällä (osaa suosituksista ei koskaan poistettu…). Keväällä sosiaalisella eristäytymisellä oli aivan varmasti valtavan suuri merkitys ja se lienee suurin yksittäinen syy, miksi pääsimme niin vähällä. Ja heti sen perässä tulee käsihygienia ja ”turvavälit”. Nyt ne on unohdettu. Vanhat hyväksi havaitut keinot on käytännössä heitetty romukoppaan ja nyt on unohdettu miksi kevät meni niin hyvin. Se ”joku syy” tähän lienee talous. Taloudellinen hyvinvointi, kansantalous, ihmisten taloudellinen toimeentulo… Lyhyesti sanottuna raha. Ja se on suurimmaksi osaksi aivan ymmärrettävää.

Jotenkin minusta kuitenkin siltikin tuntuu, että mallia olisi pitänyt ottaa esimerkiksi sellaisesta ”korona-kevään” mallimaasta kuin Suomi, mutta nyt olemme lähteneet toiseen yritykseen aivan täysin amerikanmalliin. Suomessa nähtiin kuinka väärin asiat hoidettiin USA:ssa ja hieman myöhemmin toistettiin lähes kaikki samat virheet. Ainoastaan mittakaava on pienempi. Kohta kohdalta malli otettiin Atlantin takaa. Ymmärrän toki nuo talouteen liittyvät seikat ja nyt lopulta ymmärrän myös sen, että alkoholi on pyhä asia Suomessa ja viinan on virrattava kapakoissa. Kai se vaan on minunkin lopulta uskottava, että hyvin mennyt kevät on ollutta ja mennyttä ja edessä on ihan uusi aika.

Ihmiskunnalle on nyt muutenkin koittanut ihan uusi aika; sellainen aika, jossa esimerkiksi muiden ihmisten syyllistäminen on osa arkipäivää ja se on täysin sallittua ja hyväksyttävää. Teenhän sitä itsekin: minä syyllistän niitä, jotka eivät huolehdi käsihygieniasta ja tunkevat liian lähelle. Syyllistän niitä, jotka istuvat ravintoloissa kylki kyljessä ja lähes sylikkäin. Syyllistän niitä, jotka osallistuvat erilaisiin tilaisuuksiin, joissa tauti pääsee leviämään. Minua ja noin 90% ihmisistä taas syyllistetään siitä, että emme käytä maskia. [Tämä on nyt tosin kääntynyt niin, että nyt maskia käyttäessäni olen huomannut alkaneeni tuijottaa ihmisiä, joilla ei ole maskia. Se ei ole hyvä asia. Tämä on muuttunut myös niin, että nyt jo 10-40% taitaa käyttää maskia julkisissa tiloissa. Tosin esimerksiksi nyt istun keskustakirjasto Oodissa, jossa on minun lisäkseni arviolta sata ”nuorta aikuista”. Jos minua ei lasketa, maskittomuusprosentti on tasan 100%!] Tästä vuodesta on pandemian ja monen muun, enimmäkseen ikävän asian ohella tullut sormella osoittelun vuosi. Muiden ihmisten tekemisistä ollaan yhä enemmän kiinnostuneita; muita halutaan neuvoa ja ohjata ja aika iso osa ihmisistä tuntee omaavansa tiedot ja taidot muiden valistamiseen ja heidän elämäänsä vaikuttamiseen. Jossain määrin ihmiset ovat alkaneet jopa kytätä ja määräillä toisiaan. Syyttelystä ja syyllistämisestä on tullut jokapäiväinen osa elämäämme.

Nyt kuitenkin lopetan maskeista puhumisen ja päätän sen ja koko korona-aiheen sanoihin: Tehdään niin kuin käsketään ja suositellaan ja se siitä. Ja nyt siirryn ihan muutamalla sanalla matkoihin ja tällä erää viimeiseen Tallinnan matkaani.

 

VIELÄ KERRAN TALLINNASSA

Vielä kerran päätin lähteä käymään Tallinnassa. Kesä on jo ohi, syyskyy aivan lopuillaan, mutta tälle päivälle sattui todella kaunis ja aurinkoinen sää ja lämpötilakin on ihan kesälukemissa. Jotenkin kuvittelin, että laivalla olisi nyt vähintään yhtä hiljaista kuin elokuun lopussakin, mutta satamassa huomaan erehtyneeni ja alan jo katua päätöstäni lähteä tänään matkaan. Hetken kadun sitä niin paljon, että mietin jo vähän aikaa kääntymistä takaisin kotiin. Menetys olisi vain viisi euroa, joten se ainakaan rahallisesti harmittaisi. Päätän kuitenkin jatkaa ja kun olemme jo pitkällä merellä, huomaan, että olen onnistunut pitämään hyvin välimatkaa muihin ihmisiin ja välttämään pahimmat ”sumput”. Olin varautunut käyttämään maskia, mutta en sitä sitten lopulta kuitenkaan ihan oikeasti ole vielä tähän mennessä tarvinnut. Tämä on nyt minulle korona-ajan neljäs kerta laivalla ja ihmisiä on nyt enemmän kuin yhdelläkään kerralla aikaisemmin.

Muuten tässä matkassa ei ole mitään sen erikoisempaa mainittavaa. Tallinna on melko hiljainen ja rauhallinen. Jos se tästä vielä hiljenisi, käyttäisin sanaa autio. Sää on mitä mainioin: yksi leveysaste Helsingistä etelään ja taas on kesä. Lähes helle. Teen jo tavanomaiseksi käyneen päiväkävelyni vanhaan kaupunkiin ja kiipeän ylös Toompean mäelle syömään evääni. Laivalle palatessa poikkean tekemässä vielä tavalliset ”tuliaisostokset”. Vain sen verran, mitä pieneen selkäreppuuni mahtuu… Minun alkoholieuroni ovat nyt kevään jälkeen jääneet lähes täysin Viroon. Paluumatkalla olen laivan sisätiloissa sen verran, että tullessani laivaan kävelen käytäviä pitkin ulos ja taas laivan saapuessa Helsinkiin kävelen laivasta pois. Muuten istun koko matkan laivan peräkannella upeasta illasta nauttien.

 

 

KOTIMAANMATKAILUA - MUSEOKORTTI (OSA 2)

Maisemakuvia Suomesta… Vuonna 2020… On syyskuun alku ja Espan lavalla soittaa bändi. Keskellä Espaa seisoo jo hieman iäkkäämpi nainen kuvaamassa bändiä. Todennäköisesti jonkun soittajan vaimo tai naisystävä? Naisella on päällään musta huppari, jonka selkää ”koristaa” isokokoinen orjalippu ja sen yhteydessä on sana klan… Mitä tästä pitäisi ajatella? Yhtään järkevää tai positiivista ajatusta ei tule mieleen. Musiikista hetkeksi tulleet hyvät ja iloiset tunteet vaihtuvat harmistukseksi ja jopa suruksi ja niihin sekoittuu myös pikkuisen inhoa. Asiaa pahentaa vielä se, että hupparin selässä olevassa kuvassa myös Suomen lippu on häpäisty yhdistämällä se orjuuteen, rasismiin ja vihaan sekä viittaukseen "klaanista". Ilman lippuakin on jotenkin noloa, että Suomessa tapahtuu tällaista. Ja pakko tunnustaa vielä sekin, että myöskään bändin nimi ei ole omiaan ainakaan poistamaan epäluuloja... Poistun paikalta. Onneksi elämme maassa, jossa ei ole rasismia, muuten olisin voinut vaikka erehtyä… Tokihan on aivan selvää, että kukaan järkevä ihminen ei tarkoituksella yhdistäisi samaan paikkaan sekä orjalippua että sanaa "klan"… Puhdas vahinkohan sen on täytynyt olla. (Tai ehkä ”kännissä ja läpällä”…?)

Kiinteänä osana yhteiskuntaamme olevasta arkipäivän rasismista (tai tässä tapauksessa paljon pahemmasta) huolimatta vuosi alkaa taas kiertyä kohti syksyä ja uutta talvea. Kesä kääntyy syksyksi ja sitä kautta loputtoman pitkäksi kolmen eri vuodenajan sekoitukseksi ennen seuraavaa kesää. Tämä kesä tuli pitkäksi venyneen ”Korona-kevään” jälkeen. Kevään, joka tuli ilman että sitä olisi edeltänyt talvi. Hyvin erikoinen kevät meni yllättävän nopeasti kesää ja parempia aikoja odotellessa, mutta kesällä kaikki toiveet lopulta romahtivat omalta osaltani. Tämän romahtamisen seurauksena odotin kesästä tulevan tuskallinen ja pitkä, mutta loppujen lopuksi se sujahti kuitenkin ohi melkein huomaamatta. Eikä se ollut tuskallinenkaan, mutta niin perus-apea, että voin oikeastaan todeta, että kesää ei tänä vuonna minulle tullut lainkaan.

Kävelin eräänä päivänä taas kerran Suomenlinnan kaikkien saarien ympäri. Saarien, joita olen kiertänyt ympäri nyt seitsemän kuukautta. Kaikkiaan jo yli 20 vuotta, mutta tarkoitan nyt tätä pandemia-aikaa, joka on saanut minut lähes päivittäin kävelemään pitkin näitä rantoja. Uudestaan ja uudestaan. Ja taas uudestaan. Kuuntelen loppukesän kuivien puunlehtien kahinaa ja jotenkin se tuo mieleeni hyvin elävästi lapsuuden kesät kesämökillä järven rannassa. Tätä vaikutelmaa korostaa vielä merestä kuuluva hyvin epämääräinen aaltojen kohina. Kun painan silmäni kiinni, siirryn pieneksi hetkeksi lapsuuteni mökkimaisemiin, kauas täältä Suomenlinnan rannoilta.  Niitä mökkimaisemia en tule enää koskaan näkemään ja alan miettiä myös sitä, että minun lopulta jossain vaiheessa alettava tehdä pesäeroa myös Suomenlinnan suhteen. Jo pari vuotta olen ollut lähdössä ja kerran jo lähdinkin, mutta tulin takaisin. Seuraava kerta voi olla edessä piankin ja tällä kerralla ainakin itse uskon lähteväni lopullisesti.

Nyt jätän kuitenkin nuo ajatukset toistaiseksi mielestäni ja palaan tähän kesään ja tämän kesän museokorttikohteiden kiertämiseen. Vuorossa tämän aiheen toinen osa.

 ------------------------------------------

6. Sinebrychoffin taidemuseo ja kotimuseo

Museokorttikohde numero kuusi: Sinebrychoffin taidemuseo. Vain vajaat kaksi viikkoa museokortin hankkimisen jälkeen. Kuinka monet kerrat olenkaan tämän museon ohi kävellyt. Kuinka monta kertaa olen matkustanut sen ohitse ratikalla. Olen kulkenut silloin tällöin ”Koffin puiston” läpi, aivan rakennukseen takapihan kautta, poikkeamatta silti itse museoon. Nyt sen lopulta päätin tehdä ja päiväksi valitsin rauhallisen tiistai-iltapäivän. Taidemuseo sijaitsee upean Sinebrychoffin kotitalon ensimmäisessä kerroksessa ja kellarikerroksessa. Tällä hetkellä esillä olevan näyttely nimi on ”Uhattu elämä”, joka esittelee luontoa taiteessa ja ihmisen suhdetta luontoon. Näyttelyn aihe on sinällään mielenkiintoinen ja myös ajankohtainen, mutta silti ainakin itselleni jää pikkuisen tyhjä olo. Näyttely ei ole kovin laaja, eikä millään tavalla pysäyttävä, mutta se sisältää kuitenkin muutamia helmiä, joista voisin mainita ainakin neulareikäkameroiden avulla otetut kuvat ”eläinten silmin” ja muurahaisen ”ruumissaatto” -videon. Esillä on myös runsain määrin Gallen-Kallelaa, mutta tämä näyttely ei saa minua lämpenemään hänen tuotannolleen sen enempää kuin mikään hänen aikaisemmin näkemästäni tuotannosta. Asia on oikeastaan päinvastoin ja esimerkiksi makaaberi joessa makaava sarvikuono tai linnunraadot saavat minut jopa miettimään kuinka negatiivinen hänen asenteensa luontoa kohtaan on itse asiassa ollutkaan… Jos mietin minkä teoksen edessä vietin eniten aikaa, se lienee ensimmäisen kerroksen viimeisessä, vesiaiheisessa huoneessa ollut Per Ekströmin ”Syysmaisema”.

 

Jos varsinainen (maksullinen) taidemuseo jättikin minut ehkä vähän kylmäksi, niin sen korvasi toisen kerroksen (ilmainen) kotimuseo. Itse rakennushan on siis Nikolai Sinebrychoffinrakentama upea rakennus Helsingin Bulevardilla. Nikolai itse ei kuitenkaan koskaan ehtinyt muuttaa Suomenlinnasta kaupunkiin ja talossa asuikin ennen häntä hänen isoveljensä Paul perheineen. Rakennus oli varakkaan ”panimoperheen” koti ja samalla edustusasunto. Toisen kerroksen puistonpuoleiset huoneet on tällä hetkellä suljettu ikkunaremontin jälkeen, mutta ne avautuvat taas syyskuun alussa (kysymysmerkiksi jää, siirtyykö ikkunaremontti jonnekin toiselle puolelle taloa ja sulkee jonkin muun osan museosta). Suurin osa edustushuoneista ja Paul Sinebrychoffin (nuoremman) työhuone ovat kuitenkin avoinna ja ne ovat kyllä näkemisen arvoiset. Olen asunut Helsingissä pian 25 vuotta, mutta en tiennyt kaupungissa olevan näin loisteliasta kotia. Massiiviset, yltiökoristellut huonekalut, kiiltävät posliinit ja kristalli, kaikki ne kymmenet tai sadat maalaukset seinillä, koristeelliset kattomaalaukset… Huoneet ovat niin loisteliaita, että minun oli jopa vaikea uskoa, että olin Suomessa.

 

7. Museolaiva Pommern ja
8. Ålands Sjöfartsmuseum

Seitsemäs museokorttikohteeni tämän kesän aikana oli nelimastoparkki Pommern Maarianhaminassa, Ahvenanmaalla. Lähdin heinäkuussa kahden alle 10-vuotiaan pojan kanssa Viking Linen Ahvenanmaan risteilylle. Oikeastaan ainoa ”ohjelmanumero” ja suunniteltu käyntikohde oli juuri museolaiva Pommern ja samalla sen yhteydessä oleva Ålands Sjöfartsmuseum. Tästä risteilystä ja museokäynnistä olen jo kirjoitellut tässä blogissani aikaisemmin: xxx. Nyt sanon vain lyhyesti, että ehdottomasti vierailun arvoinen kohde, jos Maarianhaminassa käytte. Laiva on upea ja myös merimuseo on mielenkiintoinen. 

 

9. Heureka

Jo yhdeksättä kertaa museokortti-museossa (vast) museokortin hankkimisen jälkeen… Heureka on kaikkiaan jo kolmastoista museokäyntini tänä kesänä. Mielikuvani Heurekasta oli ennen tätä päivää hieman huono. Olen käynyt museossa muutaman kerran, mutta näistä käyntikerroista taitaa olla pian 20 vuotta aikaa. Noilta kerroilta mieleeni oli jollakin tapaa jäänyt kuva hieman väkisin väännetystä museosta, jossa ei niin kovin paljon ollut tekemistä. Hieman tylsänä pidin Heurekaa ennen tätä käyntiä paljon muuttuneessa tiedekeskuksessa.

Tällä kerralla seurueeseemme kuuluu monen ikäisiä kävijöitä ja tekemistä ja kokemista riittää kaikille. Heureka on todellakin nykyään aivan eri paikka kuin se, joka minulla vielä oli vanhoissa mielikuvissani. Tiedekeskuksessa, kuten mielestäni jo nimikin velvoittaa… on käytetty hyvin hyväksi nykyteknologiaa ja esitystapoja ja järjestelmiä. Tiedekeskuksesta löytyy auto- ja venesimulaattoreita, rakentelupaikkoja, perusfysiikan ilmiötä havainnollistavia laitteita sekä monenlaista muuta nähtävää. Tärkeää on mielestäni se, että lähes kaikkea pääsee itse koskettelemaan ja kokeilemaan. Jopa näin korona-aikana lähes kaikki on normaalisti toiminnassa.  Kirjoitin edellisessä museoita koskevassa blogikirjoituksessani, että melko tavallinen aika museossa on minulle noin kaksi tuntia (tai hieman yli), mutta tässä paikassa viivymme neljä tuntia ja lähdemme silti hieman kesken pois. Sisätilojen lisäksi myös ulkona olisi nähtävää ja monta muutakin asiaa jää kokematta. Museokortissa on kuitenkin se hyvä puoli, että minkä tahansa museo tai muun kohteen kiertelyn voi jättää kesken ja sinne voi palata koska tahansa.

 

10. Tekniikan Museo

Tekniikan Museo sijaitsee Helsingin Vanhankaupunginlahdella, Vantaanjoen koskien väliin jäävällä saarella. Itse rakennus on vanha vedenpuhdistuslaitos 1800-luvun lopulta. Museo on varsin kattava esitys eri teknologiahaarojen kehityksestä ja se sisältää paljon kiinnostavia näyttelyesineitä. Yläkerrassa on tekemistä ja puuhaa lapsille, joskin koronan vuoksi ikävä kyllä kovin moni asia on pois käytöstä. Alakerroksen varsinainen näyttely ehkä jonkinlainen läpileikkaus teknologian kehittymisestä, vaikkakaan se ei anna minkäänlaista kronologista tai loogista kuvaa, vaan esittelee enemmänkin erilaisia esimerkkejä sieltä täältä. Kotimainen teollisuus ja teknologia-alat ovat näkyvästi esillä, kuten pitääkin. Itse havahdun museossa siihen, kuinka paljon kaikki on muuttunut minun elinaikanani. Löydän museosta esimerkiksi kaukokirjoittimen, jollaisen käyttäminen oli arkipäivää kun aloitin työurani. Puhumattakaan kännyköistä ja niiden varhaisista malleista, joita museossa on esillä paljonkin.

Tekniikan museolta jatkoimme vielä kävelyä Lammassaareen ja Kuusiluodolle. Jos virtaa vaan vielä riittää ja sää on suotuisa, teknologisen museokäynnin vastapainoksi suosittelen lämpimästi tätä noin 4-5 kilometrin pituista luontokävelyä.

 

Tämän kesän aikaa olen elokuun loppuun mennessä, kolmen kuukauden aikana kiertänyt jo 11 museokorttikohdetta ja yhteensä 15 museota tai vastaavaa kohdetta.

-----------------------------------------

Korona-epidemia jatkuu. ”Museomatkailu” jatkuu…

11. Ehrensvärd-museo

Suomenlinnassa sijaitseva Ehrensvärd-museo on minulle eräänlainen ”lähikotiseutumuseo”. Olen ehkä pikkuisen jäävi kertomaan siitä, koska saatan tämän museon kohdalla vetää hieman kotiinpäin… Tämä museo on ollut tänä vuonna todella huonosti auki. Korona lienee syy siihen, että päivittäisiin, normaaleihin aukioloihin tämä museo ei siirtynyt kesällä 2020 lainkaan. Minun vierailupäiväni on vuoden viimeinen aukiolopäivä, elokuun 30. päivä ja päivän ollessa harmaa, on koko saari ja myös tämän museo hyvin hiljainen. Olen lähes koko käyntini ajan museossa ainoa vieras, vasta lähtiessäni museoon saapuu kaksi nuorta naista.

Museo on periaatteessa hyvin yksinkertainen ja simppeli, mutta mitäpä muuta sen oikeastaan edes pitäisi olla, kun se kuitenkin kuvaa elämää 1700-luvun lopun Suomenlinnassa. En tiedä ihan tarkkaan kuinka autenttisia nämä tuon ajan tyyliin sisustetut huoneet ovat mistä tarkalleen mikäkin esine ja huonekalu on peräisin, mutta ainakin minulle tuo museo antaa kuvan elämästä yli 200 vuotta sitten. Hieman paremmasta elämästä yli 200 vuotta sitten… Ehkä omakohtaisesti koen valtavaa tiedon määrää tai tarkkaa kuvausta sitä tunnetta, jonka tässä museossa saan. Sitä, kuinka pieneksi hetkeksi voin melkein nähdä itseni näissä huoneissa silloin kun täällä vielä asuttiin. Tämän museon henki ja ilmapiiri on minulle varsinaista historiallista faktatietoa tärkeämpää ja vaikka pitkään puhuinkin museon työntekijän kassa siitä, kuinka museonäyttelyitä erityisesti Suomenlinnassa voisi kehittää ja elävöittää, toivon silti, ettei tämä henki ja ilmapiiri koskaan katoaisi tästä museosta.

 

12. Seurasaari (Kansallismuseo)

Seurasaari on tietysti helsinkiläiselle tuttu paikka ja siellä olen itsekin vieraillut useita kertoja, mutta museorakennuksiin en ole käynyt tutustumassa kuin kerran aikaisemmin ja sekin oli jo vuosia sitten. Yleensä kun olen käynyt kävelyllä Seurasaaressa, olen kyllä kiertänyt ympäri museoalueen, mutta en ole ostanut pääsylippua. Nyt päätöstä ei tarvitse miettiä, koska asia on kuitattu jälleen museokortilla. Ihan ensimmäinen asia, mikä tulee meille kaikille (kolmen aikuisen ja kahden lapsen seurue) mieleen ensimmäisen puolen tunnin perusteella on melko negatiivinen: aluksi kohtaamamme henkilökunta on tylyä ja melkein töykeää. Se näkyy ilmeinä ja eleinä ja myös sanoina sekä sisätiloissa ikävältä tuntuvana ”kyttäämisenä” (kuin vartija ja potentiaaliset myymälävarkaat). Tämä seikka suoraan sanoen pilaa kierroksemme alun tunnelman ja alkaa myös ärsyttää. Onneksi myöhemmin kohtaamamme henkilökunta on ihan toista maata ja heidän esiintymisensä ystävällistä ja juuri sellaista kuin tällaisen paikan työntekijöiltä voisi odottaa.

Itse museohan on kokoelma vanhoja rakennuksia ja kokonaisia pihapiirejä kymmenien ja satojen vuosien takaa. Lähes kaikki rakennukset ovat aitoja ja alkuperäisiä ja ne on kuljetettu Seurasaaren eri puolilta Suomea. Teemme kierroksemme lopulta ehkä hieman enemmän sunnuntaikävelynä kuin varsinaisena museokäyntinä. Toki lueskelemme kylttejä ja opastekstejä, mutta emme varsinaisesti keskity tähän puoleen. Uskoakseni tämä on keskiverto Seurasaarenkävijän tapa tutustua historiaan.

 

13. Musiikkimuseo Fame

Musiikkimuseo Fame sijaitsee Triplan ostoskeskuksessa ja se aloitti toimintansa Triplan avautuessa. Museoon pääsee sisään joko suoraan ulkoa, Pasilansillalta tai kauppakeskuksen käytävältä. Meidän vierailumme oli täysin ennalta suunnittelematon ja sen oli tarkoitus olla vain pikainen käynti, ikään kuin tiedustelukäynti myöhempää varten. Ilman museokorttia tällaisia tiedustelukäyntejä ei voisi tehdä, koska normaalihintainen pääsylippu museoon maksaa niinkin paljon kuin 25 euroa! Oma mielipiteeni on ikävä kyllä se, että tuo on aivan liikaa ja museosta ei saa lähellekään tuota rahamäärää vastaavaa kokemusta tai tietoa. Vaikka hinta- laatusuhde ei mielestäni olekaan kohdallaan, viivymme kuitenkin tällä käynnillämme lähes sen ”normaalin” kahden tunnin ajan, joka minulta kuluu lähes museossa kuin museossa. Museossa on monta mielenkiintoista interaktiivista pistettä, joissa aika kuluu nopeasti.

Fame-museo on museokortin hankkimisen jälkeen (30.6.) jo 13. museokorttikohde ja kaikkiaan tämän vuoden 20. museokäynti!

 

14. Kiasma (Kansallisgalleria)

Kiasmaa voisi ehkä sanoa minun ”ykkösmuseoksi” Helsingissä, ainakin mitä tulee käyntikertoihin. Olen nykytaiteen ystävä, vaikka olenkin sitä mieltä, että nykytaiteesta 80% on sellaista, joka kiinnostaa minua vain vähän tai ei lainkaan tai mitä pidän jopa täysin roskana. Mutta… Sitten on se 20% prosenttia, jota pidän kiehtovana ja kiinnostavana ja yleensä joka näyttelystä löytyy vähintään yksi kohokohta, josta pidän erityisen paljon. Viime vuosien ajalta tällainen muistan erityisesti yhden kohokohdan: xxx:n video-installaatio ”Visitor” Kiasman viidennessä kerroksessa. Se on ehkä hienoin yksittäinen koskaan näkemäni taideteos.

Tällä käynnillä aloitin kakkoskerroksesta Lisa Lounilan näyttelystä, jonka olin nähnyt jo helmikuussa. Halusin silti nähdä se uudestaan. Tästä näyttelystä haluan nostaa esille ensimmäisen teoksen ”Seitsemän kristallipalloa”, jossa seitsemästä vanhasta matkaradiosta kuuluu New Yorkissa nauhoitettuja meedioiden ennustuksia. Se on hieno ja se saa mielikuvitukseni lentämään. Kolmannessa kerroksessa esillä on Mikael Fräntin kokoelmasta poimittua, lähinnä suomalaista nykytaidetta. Tässä näyttelyssä mennään vahvasti sille osastolle, jossa suurin osa on minulle vain ”kummallista”, eikö kovin kiinnostavaa, mutta sitten joukosta löytyy täälläkin muutama helmi. Näistä helmistä haluan mainita xxx Neljännestä kerroksesta löytyy tällä hetkellä Mika Vainion äänitaidetta. Näistä muutamaa jään kuuntelemaan pitkäksi aikaa, mutta uskon sen johtuvan lähes kokonaan omasta historiastani, ei niinkään itse taiteesta. Viidennessä kerroksessa on tälläkin kerralla koko näyttelyn eittämättä vaikuttavin teos Doug Atkinsin ”SONG 1”. Se perustuu kappaleeseen ”I Only Have Eyes for You”. Tämä video-installaatio on alun perin tehty esitettäväksi Washington DC:ssä pyöreän rakennuksen seinille ja täällä Helsingissä se heijastetaan pyöreälle valkokankaalle usean videotykin avulla. Teoksessa monet eri esittäjät laulavat tuota kappaletta ja se nivoutuu yhteen pitkään esitykseen tässä taideteoksessa.

 

15. Ilmailumuseo

16. Kansallismuseo (Tove Jansson) 

 

 

ITÄMERIPÄIVÄNÄ ITÄMERELLÄ - OSTOKSILLE TALLINNAAN

Tästä vuodesta piti tulla vuosi, jolloin olisin ollut ulkomailla enemmän kuin koskaan. Tähtäsin tasan 182 päivään pois Suomesta, vaan toisin kävi… Tammikuun olin kokonaan Yhdysvalloissa, mutta palattuani sieltä on matkustelu sitten ollutkin vähäisempää: olen käynyt kaksi kertaa laivalla Tallinnassa ja kerran Maarianhaminassa. Siinä kaikki. Mantereen puolella olen poistunut Kehä III:n ulkopuolelle tänä vuonna yhden kerran! Minä, rauhaton sielu, joka on tottunut olemaan koko ajan menossa. Koko ajan liikkeessä. Koko ajan matkalla jonnekin tai jostakin... Kun nyt katselen jälleen tiukentuneita matkustussuosituksia ja pandemian leviämistä maailmalaajuisesti, ymmärrän meidän olevan edelleen matkalla huonompaan suuntaan. Siitäkin huolimatta, että tilanne Suomessa on koko ajan ollut hyvä, eikä sitä toista aaltoakaan manaamisesta huolimatta ole tullut. Nyt kesän lopussa on todettava, että heinäkuu olisi ollut matkustuskuukausi. Silloin rajat Suomen ja monen maan välillä olisivat olleet täysin avoinna ja matkustaminen olisi ollut ainakin kohtuullisen turvallista ja tietyin varauksin helppoakin. Onnittelen niitä kaikkia, jotka älysivät käyttää heinäkuun hyväkseen ja pääsivät matkustamaan. Heinäkuu oli avoinna matkustamiselle. Nyt se ovi on taas lähes kokonaan sulkeutunut ja minä jatkan nyt lähialuematkailua niin kauan kuin se on mahdollista: olen nyt matkalla Tallinnaan, jo kolmannen kerran tänä vuonna.

Viking Linen terminaali elokuun viimeisenä torstaiaamuna on todella rauhallinen. Ihmisiä näyttäisi olevan liikkeellä vain kourallinen ja terminaalin odotusaulassa on helppoa pitää halutessaan vaikka 10 metrin turvaväli muihin ihmisiin. Myös laivaan siirtyminen sujuu rauhallisesti, vaikka silloin esiin nousee jo edes muutama ”Äkkiäminäensin” -tyyppi, joilla on todella kova kiire laivaan. Joku haluaa ehkä valita sen tutun ja turvallisen istumapaikan laivasta, jollain on jo kova nälkä, monellakin on kiire saada pian olutlasi eteensä (laivalla olut on niin paljon parempaa ja usein se pääsee ilmeisesti loppumaan kesken matkan), mutta väitän useimpien rynnistävän laivaan vain siksi, että se on tapa. Ehkä jopa elämäntapa. Kaikesta huolimatta, ensimmäisten mentyä laivaan noustessa ei ole ruuhkaa, eikä tungosta ja jättäytymällä loppupäähän voi varmistaa sopivan etäisyyden muihin ihmisiin. Jono on loppupäässä hyvinkin väljä.

Yleensä käy niin, että vaikka terminaalissa tuntuu olevan tungosta ja paljon ihmisiä, niin jotenkin ne kaikki ihmiset vaan katoavat laivalle ja laivalla onkin ihan hiljaista. Tänään käy toisinpäin: ihmisiä tuntuu olevan laivalla paljon enemmän kuin terminaalin odotustilassa. Ulkokansilla on hiljaista, mikä johtuu ehkä tänä aamuna saapuneesta syksystä: ilma on kaunis ja aurinkoinen, mutta hyvinkin viileä. Ilmassa on jo selvästi syksyn tuntua. Sisätiloissakin on enimmäkseen väljää, mutta ihmisiä on kasaantunut joihinkin tiettyihin paikkoihin, kuten laivan myymälään. Myymälässä meno on täysin entisellään, aivan kuten aikoina ennen koronaa: tungosta, toisiaan töniviä, sinne tänne ryntäileviä ihmisiä ja vähän jonojakin. Minäkin käyn myymälässä, mutta poistun sieltä melko nopeasti mitään ostamatta. Laivan keskiosassa olevassa ruokapaikassa on jonkin verran ihmisiä, ”ruokajonossa” ei ketään. Laivan keulassa oleva suuri kahvila-ravintola on lähes autio ja myyntipistekin on suljettu. Eväät voi hakea tuosta ensin mainitusta paikasta. Monen sadan ihmisen tilassa keulassa on ehkä noin 30 ihmistä, jotka kaikki ovat levittäytyneet hyvin väljästi eri puolille ravintolatilaa. Samassa tilassa on myös lasten leikkipaikka, ”Ville Viking Maja”, mutta se on edelleen kokonaan suljettu. Myöskään nurkassa olevat videopelit eivät ole käytössä.

Minä olen tällä kerralla oikeastaan puhtaasti ostosmatkalla. Täydennän hieman ”viinikellariani” ja samalla teen joitakin pieniä elintarvikeostoksia. En ole valistunut Tallinnan matkaaja, joka tietäisi parhaat vinkit, parhaat ostospaikat tai parhaat ostokset. Päinvastoin, olen tässä melkoinen ummikko ja koskaan elämässäni en ole alkoholikuriirina toiminut tai kaljakärryjä perässäni vetänyt. Nytkin tyydyn siihen, mitä saan mukavasti pienehköön reppuuni ja olkalaukkuuni mahtumaan. En myöskään lähde minnekään sen kauemmas ostoksille, vaan aikomuksenani on tehdä pitkä päiväkävely vanhassa kaupungissa ja tehdä sen jälkeen ostokset sataman vieressä olevassa Nautica-ostoskeskuksessa. Sieltä tiedän löytäväni saman katon alta sekä kohtuuhintaisen alkoholiliikkeen ja Rimin, jossa saan tehtyä ruokaostokseni. Tiedän kyllä, että voisin vielä säästää ehkä jonkun euron etsimällä vielä halvemmat kaupat ja selvittämällä juuri ne kaikkein edullisimmat ostokset, mutta tämä riittää minulle. Näin siis ajattelen ollessani vielä matkalla Tallinnaan. Myös ostosten ja kantamisen helppous ovat minulle tärkeitä asioita. Ja näinkin saan helposti hyödyttyä Viron hieman halvemmista hinnoista; maksettuani yhdeksän euron meno-paluulipun (päivä Tallinnassa -risteily), jään tästä matkasta voitolle vielä useamman euron. Todennäköisesti jopa useamman kymmenen euroa.

Aurinko paistaa edelleen saapuessamme Tallinnanlahdelle. Kevyt pohjoistuuli puhaltaa aluksen perän suunnasta ja ilman lämpötila on +17C astetta. Kiinnitän laivalla huomiota erääseen pikkuseikkaan: Jonkun laivan henkilökunnasta on oltava jonkinlainen Psychobilly-fani, koska silloin tällöin kuulen kyseistä hyvinkin pienen marginaaliryhmän tuntemaa musiikkia laivan äänentoistolaitteista: Horrorpops, Koffin Kats ja joku minulle tuntematon bändi. Ensin yhden kappaleen peräkannella, sitten toisen kappaleen sisätiloissa ja vielä myöhemmin lisää. Miettiessäni laivan henkilökuntaa mieleeni tulee myös kysymys siitä, kuinka paljon laivayhtiöt ovat lomauttaneet henkilökuntaa nyt kun vain osa laivan pisteistä on auki ja matkustajia on vähän. Aivan kuten lentoliikenne, myös laivaliikenne on tällä hetkellä vaikeuksissa Korona-pandemian vuoksi. Siitä huolimatta Helsingin ja Tallinnan välillä kulkee nyt jopa yksi laiva enemmän kuin ennen pandemiaa: Toinen Helsinki-Tukholma -linjan laivoista on siirretty Tallinnan reitille (ensin Mariella ja nyt Gabriella). Mariella on tällä hetkellä telakassa ja Viking Line on alustavasti tarjonnut sitä myyntiin.

 ---------------------------------------------------------------------

Olen tehnyt kierrokseni Tallinnassa ja istun taas laivan keulan ravintolassa ja vieläpä samassa pöydässä, missä istuin laivan saapuessa Tallinnaan. Laivan lähtöön on aikaa vielä 45 minuuttia, mutta laivalla on jo nyt jonkin verran ihmisiä. Aurinko paistaa suoraan sisään isoista ikkunoista ja sisällä on kuuma. Ulkonakin on lämmin, mutta ilmassa on tietynlaista syksyn koleutta. Tallinnankäyntini sujui jotakuinkin suunnitelmien mukaan. Lähdin kävelemään vanhaan kaupunkiin ja aloitin kävelyretkeni kaupunginmuurin pohjoispäästä, Paks Margareta -tornilta. Kävelin tällä kertaa melko suoraan raatihuoneentorille ja siitä edelleen muutama pari korttelia länteen ja ylös Toompean mäelle jyrkkiä portaita pitkin. Toompean mäellä ortodoksikirkon edessä pidin pienen some-tauon ja palasin sitten alas samaa tietä kuin olin tullut ylös. Kiersin vielä kaupunginmuuria pitkin etelään ja tulin lopulta sille portille, jossa on kaksi pientä tornia ja kukkakojuja portin edessä. Kävin taas syömässä tämän portin vieressä sijaitsevassa McDonadsissa (en syö koskaan McDonaldsissa… paitsi näemmä joka kerta kun olen Tallinnassa). Tarvitsin jotakin ihan pientä syötävää pikku rahalla. Sanotaan, että Viro ja erityisesti Tallinna on kehittynyt hurjaa vauhtia ja osittain mennyt jo monella alalla kehityksessä Suomen ohi. Näin varmasti joidenkin alojen kohdalla ehkä onkin, vaikkakin tämä vierailu paikallisessa McDonaldsissa sai minut suuresti epäilemään asiaa…

Entäpä ne ostokset… Ne menivät vähän niin kuin pelkäsinkin. Alkoholiostokset onnistuivat helposti ja hyvin ja jos mietin omaa (ei kovin suurta) alkoholinkulutustani ja ostoksia Alkossa, säästän näin kyllä melko tavalla. Säästän ihan huomattavan summan rahaa jopa näillä pienehköillä ostoksillani (2kpl kolmen litran viinibokseja ja litran pullo Giniä). Tietysti vielä enemmän säästäisin, jos lakkaisin kokonaan juomasta alkoholia tai joisin puolet vähemmän... Ostan myös pari isoa sikaria, jotka kyllä olisin saanut kaiketi laivalta ihan pikkuisen halvemmalla? Mutta sitten ne muut ostokset? Niiden kanssa olen hieman hukassa ja päätän, että ennen seuraavaa kertaa minun on selviteltävä ruoka- yms ostokset joltain, joka asian oikeasti tuntee. Tarvitsen tietoa edullisista kaupoista ja siitä, mitä sieltä kannattaa Suomeen tuoda. Tällä kerralla olen jo vähällä poistua kaupasta ostamatta mitään, mutta ostan sitten kuitenkin pari palaa kahta eri tyyppistä italialaista juustoa ja muutaman pikku levyn Kalev-suklaata… Melko kehno esitys…

Laiva lähtee klo 16.50, kymmenen minuuttia ennen aikataulunmukaista lähtöaikaa. Tämä näyttää olevan nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus: liikkeelle lähdetään 5-10 minuuttia ennen lähtöaikaa. Ehkäpä järjestelmät ovat nyt kehittyneet sille tasolle, että tieto kaikkien matkustajien saapumisesta on helposti saatavilla ja matkaan voidaan lähteä heti kun kaikki ovat laivassa. Kahden ja puolen tunnin kuluttua meidän on määrä olla perillä Helsingissä. Kuuntelen kuulutusta laivan turvallisuusohjeista ja mietin, kuinkahan moni ohjeita mahtaa ihan oikeasti kuunnella ja kuinka moni pääsisi läpi, jos ohjeet tentittäisiin lähdön jälkeen. Kauas on tultu niistä Estonian jälkeisistä ajoista, jolloin jokainen naama vakavana kuunteli ohjeet ja otti selvää turvallisuusasioista. Taisipa olla sellainenkin vaihe heti aiheen ollessa kuumimmillaan, että matkustajia koottiin tiettyihin paikkoihin tv-monitorien ääreen, jossa sitten seurattiin lentokonemaista turvallisuusesitystä. Vaan ei enää.

Tänä päivänä turvallisuudesta tulee tietysti heti mieleen Korona. Se on myös yksi syy tähän kirjoitukseeni ja rivien väleihin olen jotain siitä jo kirjoittanutkin. Kertauksena kuitenkin sen verran, että molemmissa päissä, sekä Helsingissä  että Tallinnassa terminaaleissa on väljää ja hyvinkin rauhallista. Sama juttu laivaannousun kanssa, jos ei nyt halunnut välttämättä olla kymmenen ensimmäisen joukossa… Jonot olivat väljiä ja tilaa löytyi helposti. Itse laivalla edelleen sama juttu, joissakin harvoissa paikoissa, kuten myymälässä oli ajoittain (mutta vain ajoittain) hieman tungosta, mutta muuten suurimmassa osassa laivaa sai olla aivan rauhassa omissa oloissaan ja kaukana kaikista muista. Myöskään Tallinnassa ei ollut ruuhkaa ja pienet väen kasaumat oli helppo väistää. Kaiken kaikkiaan olin koko matkan ajan suurimmaksi osaksi vähintään viiden metrin etäisyydellä muista. Minulla oli maski mukana (tosin repussa...) mutta en missään vaiheessa katsonut tarpeelliseksi käyttää sitä, koska välimatkaa oli lähes koko ajan muihin ihmisiin enemmän kuin kaksi metriä. Eli johtopäätöksenä tästä kaikesta sanoisin, Viron alhainen tautimäärä mukaan luettuna, että näillä reissuilla taitaa olla melkein turvallisempaa kuin ruokakaupassa Helsingissä tai siinä omassa lähiöbaarissa. Tai jossakin keskustan trendi-kahvilassa, terassilla tai yökerhossa… Uskon riskin Koronan saamiseen olevan todella mitättömän pieni ja uskallan kyllä tätä suositella jopa pikkuisen korona-kammoisille ihmisille.

Tämä päivä on ollut myös Itämeripäivä ja mikäpä olisi sen parempi paikka olla tällaisena päivänä kuin Itämeri... Hyvää Itämeripäivää!

 

 

KOTIMAANMATKAILUA - MUSEOKORTTI (OSA 1)

Tänä kesänä sain viimein ostettua itselleni museokortin. Sen hankkimiseen meni ainakin pari vuotta… Jotenkin minusta tuntui, että se on niin suuri kertahankinta, että jätin sen monen harkintakierroksen jälkeen tekemättä. Nyt päätöksentekoon vaikutti ehkä se tosiasia, että tänä vuonna tulen todennäköisesti hyvinkin poikkeavasti viettämään lähes koko vuoden Suomessa ja näin ollen minulla on aikaa kierrellä museoissa. Tämä vuosi tuntuu olevan minun elämässäni välivuosi, joka sisältää pääasiassa ”jäiden polttelua”. Museoliput ovat sen verran kalliita, että jo muutaman museokäynnin vuoksi tulee edullisemmaksi ostaa tuo kortti yksittäisten lippujen sijaan. Kortin hinta on tällä hetkellä 69 euroa ja uusittaessa sen hinnasta saa muutaman euron alennuksen. Kortin voimassaoloa voi jatkaa sen ollessa vielä voimassa tai sen voi uusia myös vanhentumisen jälkeen alennetulla hinnalla. Kortti on voimassa vuoden. Kortilla pääsee ilmaiseksi yli 300 kohteeseen ja minua tietysti lämmittää se tieto, että huomattava osa niistä on Uudenmaan alueella ja varsinkin pääkaupunkiseudulla. Uskon tosin käyväni myös tämän ensimmäisen vuoden aikana Tampereen, Turun ja Hangon museoissa.

 

Kortin käyttö onkin jo lähtenyt vauhdikkaasti alkuun: jo ensimmäisen viikon aikana ehdin käydä viidessä eri paikassa ja sen jälkeen olen käyttänyt korttia tasaista tahtia. Tämän kesän aikana olen käynyt kaikkiaan 13 eri museossa ja niistä yhdeksän on ollut museokorttikohteita. Kirjoitan nyt jokaisesta vierailukohteesta lyhyen arvostelun omasta näkökulmastani.

1. Helsingin kaupunginmuseo, Hakasalmen huvila, Mielialoja: Helsinki 1939-1945

Hakasalmen huvila on osa Helsingin kaupunginmuseota ja toisin kuin varsinainen museo Aleksanterinkadulla, tämä huvila palvelee vaihtuvia näyttelyitä. Tällä hetkellä huvilalla on sota-ajan helsinkiläisten mielialoista kertova näyttely. Tai niin minä luulin… Suurempi paino näyttelyssä kyllä tuntuu olevan erilaisten taide-esineiden suojelulla sota-aikana sekä Helsingin pommitukset ja niiden aiheuttamat tuhot. Varsinaiset mielialat tulevat esiin vasta aivan näyttelyn loppupuolella toisessa kerroksessa. Tietysti alakerran näyttelyn voi nähdä jonkinlaisena esipuheena ja alustuksena mielialoihin, mutta itse olisin jollakin tapaa kuitenkin toivonut, että nuo mielialat olisivat olleet enemmän painotettuna tässä näyttelyssä. Olen käynyt Hakasalmen huvilalla useassa eri näyttelyssä ja aina mielipiteeni on sama: useimmiten enimmäkseen valokuvista koostuvat näyttelyt ovat mielenkiintoisia, mutta hinnaltaan aivan liian kalliita. Hinta-laatusuhde ei ole mielestäni ihan kohdallaan, jos tämän kokoisesta näyttelystä joutuu maksamaan 12 euron hinnan (peruslippu). Jo monta kertaa ennen museokortin hankkimista olen tuon hinnan tosin maksanut ja jokaista näyttelyä olisin voinut suositella. 
Hakasalmen huvilalla on vaatenaulakko ja lukittavia lokeroita kantamuksille. Huvilalla on myös museokauppa ja pihapiirissä sijaitseva kahvila. Lasten kaupunki ja kaupunginmuseon toimipiste Senaatintorin kulmassa ovat molemmat ilmaisia kohteita.

2. Luonnontieteellinen museo

Luonnontieteellinen museo (Luomus, Luonnontieteellinen keskusmuseo) on jo toinen useaan kertaan nähty museo, mutta silti sinne aina vaan uudestaan ja uudestaan palaa. Tällä kerralla käynnin tärkeimpänä syynä olivat lapset ja hetken tekemisen keksiminen heille ajan kuluttamiseksi. Kovin pitkää aikaa edellisestä vierailusta ei ollut ehtinyt kulua; ei minulla, eikä lapsilla, mutta museossa on niin paljon nähtävää (ja samalla paljon unohdettavaa), että siellä voi virailla useamminkin. Mitäpä tästä museosta voisi paljon muuta sanoa, kuin että hyvin kattava esitys maailman eläimistä nyt ja ennen meitä. Museo on toki myös hyvin opettavainen, niin aikuisille kuin lapsillekin ja lapset on helppo saada kiinnostumaan elämistä ja samalla myös oppimaan jotain niistä. Tai oppimaan jotain niiltä. Museo on niin iso, että pienen lapsen kiinnostus tosin alkaa väkisinkin jo loppua puolessavälissä kierrosta. Tällä kerralla kyntimme kesti noin kaksi tuntia ja se aika salli kovin pitkiä pysähdyksiä ja syväluotaavaa tutustumista kaikkeen näytteillä olevaan.
Myös luonnontieteellisestä museosta löytyy vaatenaulakoiden lisäksi lukittavia lokeroita tavaroille sekä museokauppa ja kahvila. Luonnontieteellisen keskusmuseon toinen tutustumisen arvoinen toimipaikka on Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, joka on myös museokorttikohde. 

3. Suomenlinnamuseo

Oma ”kotimuseoni” Suomenlinnamuseo on käynyt läpi pienen kasvojenkohotuksen korona-kevään aikana. Muutokset koskevat lähinnä alakerran myymälä- ja kahvilatiloja ja niistä voisi sanoa, että ne ovat nyt paljon tilavammat ja toimivammat. Myymälä on nyt ihan oikea myymälä, jossa on myytävänä hyvä valikoimat kaikkea mahdollista Suomenlinnan ja Suomen historiaan liittyvää tavaraa. Kahvila on nyt erotettu selvästi omaksi osakseen alakertaa ja nyt voi todella sanoa, että museossa on oma kahvila. Itse olen aina ollut jollakin tavalla mieltynyt 1700-luvun linnoitusta esittävävään isoon pienoismalliin ja huokaisin helpotuksesta, kun se oli edelleen esillä. Näppärä keksintö oli ollut sijoittaa paljon lattiapinta-alaa vievä pienoismalli nyt pystyyn seinälle. Eräs itseäni hämmentävä asia museossa on videoesitys, joka on pysynyt samana koko sen ajan, mitä minä itse olen asunut saaressa eli yli 20 vuotta. Se on vanha, mutta silti edelleen tavallaan ajan tasalla. Nykytekniikka varmasti antaisi mahdollisuuksia aivan erilaisen ja huomattavasti hienomman ja aidomman tuntuisen esityksen tuottamiseen, mutta silti tämä vanha esityskään ei joudu häpeään. Uuden tarve alkaa kyllä näkyä myös siinä, että joitakin tietoja olisi pian syytä päivittää. Itse näyttely on mielenkiintoinen esitys linnoituksen rakentamisesta, sotatekniikan kehittymisestä ja myös elämästä linnoituksesta, mutta sekin ehkä alkaisi kaivata  jo pientä piristystä… Näyttelyesineistöä mahtuisi tilaan enemmänkin ja näyttely voisi tarjota jonkinlaisen loogisesti etenevän ”tarinan”. Myös esitysteknisesti voitaisiin jo siirtyä nykyaikaan ja käyttää hyväksi moniaerilaisia havannollistamisen ja elävöittämisen keinoja. Mallia voisi hakea vaikka ulkomailta; lähimmillään Virosta... Kun kyseessä on kuitenkin Suomen tärkein ja vilkkain nähtävyys ja Unescon maailmanperintökohde, olisi linnoituksessa paljon parannettavaa; niin tämän museon suhteen kuin muutenkin.

4. Ateneum: vaihtuvana näyttelynä ”Inspiraatio” (Kansallisgalleria)

Olen käynyt Ateneumissa ensimmäisen kerran elämässäni ARS-83 -näyttelyssä. Osallistuin silloin lukion vapaaehtoiselle lauantairetkelle ARS-näyttelyyn. Tuo näyttely teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Ensinnäkin Ateneum oli silloin lähes rappiotilassa. Aivan valtavan viehättävässä ja kiehtovassa rappiotilassa. ARS-83 -näyttely järjestettiin siis ennen Ateneumin peruskorjausta ja koko rakennus oli silloin tuon modernin taiteen näyttelyn käytössä. Vaikka rakennuksessa ei olisi ollut yhtään ainoata taideteosta, olisi jo tuon upean, mutta räsistyneen rakennuksen kiertely ollut minulle tarpeeksi suuri elämys. Noihin tiloihin oli kuitenkin rakennettu upea nykytaiteen näyttely ja jollakin tavalla voisin sanoa tuon näyttelyn vaikuttaneen minun koko elämääni. Mutta minun ei nyt kuitenkaan ollut tarkoitus kirjoittaa ARS-83 -näyttelystä…

Edellisestä Ateneumin vierailustani ei ollut ehtinyt vielä kulua kovin kauaa, kun nyt jo kiersin sen uudestaan. Tällä käyntikerralla olin museossa ensimmäistä kertaa yksin ja kierrokseni painottui varmasti hyvin eri tavalla kuin aikaisemmin. Vietin melko paljon aikaa varhaisten suomalaisten taiteilijoiden teosten äärellä ja totta kai myös klassikkojen huoneessa, joka on sijoitettu hienosti pääportaikon yläpäähän. Vaihtuva näyttely ”Inspiraatio” käsitteli klassisten taideteosten vaikutusta nykytaiteeseen. Se sisälsi eräänlaisen ”tutkimuskysymyksen” ”Kuinka kansainväliset nykytaiteilijat ovat inspiroituneet Euroopan taiteen klassikoista?” Suurin osa vaihtuvan näyttelyn teoksista ei herättänyt minussa suuria tunteita, eikä ajatuksia, mutta muutamia helmiä sieltä itselleni kyllä löysin. Myös Fokus-salin Von Wright – näyttely tarkastelee veljesten teoksia inspiraation lähteinä. Tästä kytkennästä huolimatta kierrän tämän salin jotakuinkin läpikävelynä. Jos listaisin omat suomalaiset suosikkini, mukana listalla olisi tietysti Helene Schjerfbeckin teoksia, Hugo Simbergin teoksia ja Albert Edelfeltin teoksia, mutta ehkä jopa näiden ylitse nousisi muutamia muita maalauksia, kuten Greta Hällfors-Sipilän maalaus Johanneksen kirkosta ja Sulho Sipilän maalaus Brahen kentästä.
Rautatientorin laidalla sijaitsevassa Ateneumissa on museomyymälä ja kahvila. Lipunmyyntiaulasta löytyy vaatteidensäilytystilojen lisäksi lukittavia lokeroita tavaroille.  

5. Amos Rex

Viides museokäyntini ensimmäisen “museokorttiviikon” aikana on Amos Rex. Tämän museon edeltäjä, Amos Andersonin taidemuseo toimi Helsingissä vv. 1965-2017. Uudet tilat valmistuivat Lasipalatsin ja vanhan linja-autoaseman alle vuonna 2018 ja silloin myös museon nimeksi vaihtui Amos Rex. Jotkut ehkä muistavat Amos Rexin ensimmäisten viikkojen käsittämättömät jonot, jotka kiersivät ympäri Lasipalatsia. Nyt jonoista ei ole tietoakaan ja minun sunnuntaille osuneen käyntini alkoi sillä, että lippujonossa oli edelläni vain yksi perhe. Maan alla sijaitsevat näyttelytilat ovat avarat ja tuo tilantunne alkaa jo alas johtavassa leveässä portaikossa. Tällä hetkellä museossa on esillä ”Generation 2020” -näyttely ja sen nuorten taiteilijoiden tuottamat 80 taideteosta. Pysyvänä näyttelynä museossa on esillä Sigurd Frosteruksen jälki-impressionistinen taidekokoelma. Museo näyttää mainostavan itseään nettisuillaan ainoastaan taidemuseona, mutta tuota Frosteruksen näyttelyä lukuunottamatta ainakin tämänhetkisen vaihtuvan näyttelyn sijoittaisin luokkaan nykytaide. Generation 2020 -näyttelyyn kuuluu myös useita video-installaatioita ja osa niistä on kestoltaan jopa 15 minuuttia. Vaikka niitä ei katsoisi edes kaikkia, kannattaa museokäyntiin tämän vuoksi varata riittävästi aikaa. Itseltäni tähän museokäyntiin kului suurinpiirtein sama aika kuin Ateneumissa käyntiin eli hieman reilut kaksi tuntia. Sigurd Frosteruksen salista löytyy lisäksi erittäin mukava paikka oleiluun: olohuonemainen, vanhanaikainen lukunurkkaus, jonne voi istua ja selailla saatavilla olevaa taidekirjallisuutta.
Myös tästä museosta löytyy alakerrasta vaatenauakot ja lukittavia lokeroita sekä maanpinnalla katutasossa oleva myymälä. Lasipalatsirakennuksesta löytyy useampiakin kahviloita ja ravintoloita. 

Jo ennen museokortin hankkimista ehdin käydä kesän alussa Parolan panssarimuseossa (ei museokorttikohde) ja Hyvinkään Rautatiemuseossa. Seuraavana itselläni on [oli] vuorossa Sinebrychoffin taidemuseo ja tarkoitus olisi myös vierailla kansallismuseo Helsingissä ihan lähiaikoina.  Turussa olen aikonut vierailla ainakin Luostarinmäen Käsityöläismuseossa, jossa olen tainnut viimeksi käydä lapsena. Muut Turun ”päänähtävyydet” olen kiertänyt ihan lähihistoriassa, joten niihin menoon ei ole välttämätöntä pakkoa, mutta ihan mielelläni kävisin taas niin Turun linnassa kuin tuomiokirkossakin. Myös Forum Marinum Aurajoessa olevine laivoineen olisi ihan mukava nähdä jälleen kerran. Tampereella listallani on Vakoilumuseo ja Amurin työläismuseokortteli sekä Vapriikki, joista en ole koskaan käynyt yhdessäkään. Heinäkuun loppupuolella tein matkan Maarianhaminaan ja tuolla reissulla vierailin kahden lapsen kanssa museolaivan Pommernilla ja myös varsinaisessa merimuseorakennuksessa eli Ålands sjöfartsmuseumissa. Seuraavaksi lyhyt tarina Sinechoffin taidemuseosta, Helsingin kaupunginmuseosta, museolaiva Pommernilta ja Ålands Sjöfartsmuseumista sekä Heurekasta. Tallinan merimuseota (Lennusadam & Paks Margareeta) olenkin jo kehunut monin sanoin aiemmissa blogikirjoituksissani.